Browsing by Subject "realismi"

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta, Kulttuurien osasto Tekijä – Författare – Author Marja-Liisa Häyrinen Työn nimi – Arbetets titel – Title Anna Sahlstén Empaattinen kansankuvaaaja ja Sammon takojatar Oppiaine – Läroämne – Subject Taidehistoria Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu- tutkielma Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 120+kuvaliite+elämänkertatiedot Tiivistelmä – Referat – Abstract Käsittelen tutkielmassani taiteilija ja piirustuksenopettaja Anna Sofia Sahlsténin (1859-1931) elämänvaiheita ja kansankuvauksia vuosina 1880-1910. Aineistona ovat keräämäni kuvakokoelma Anna Sahlsténin tuotannosta, haastattelut, kirjeet, näyttelyluettelot, lehtiartikkelit ja taidearvostelut. Elämänkerrallisessa osassa selvitän syitä siihen, miten Anna Sahlstén liittyi nuorsuomalaiseen kansallisen taiteemme luomisprosessiin panslavismin vuosina ja miksi hänestä tuli “Sammon takojatar” eli tuotantoa julkaistiin Päivälehden taiteellis-kirjallisessa Nuori Suomi-albumeissa. Tutkimukseni on taiteensosiologinen perustuen Janet Wolffin ja Bernard Levin ajatuksiin taiteilijan riippuvuudesta yhteiskunnasta ja koko taidekentästä. Sovellan Pierre Bourdieun käsitteitä habitus ja doksa ajan naistaiteilijuuteen. Tutkimusmenetelmäni on poikkitieteellinen yhdistelmä Pierre Noran “muistin paikoista” ja Carlo Gintzburgin johtolankateoriasta. Mikrohistoriallisella otteella kirjoitan moniäänistä historiaa, jossa kulttuuri-, poliittinen- ja sosiaalihistoria yhdistyvät taidehistoriaan. Sovellan analyyseissä Keith Moxeyn ajatusta maalauksesta peilinä, joka heijastaa ympäröivää yhteiskuntaa. Analysoin katsojakeskeisesti kahdeksan Sahlsténin maalausta ja tarkastelen hänen tapaansa käsitellä ajan keskeisiä sosiaalisia kysymyksiä karakterististen tyyppikuvausten avulla. Maalaukset analysoin yhteiskunnallisessa kontekstissa huomioimalla ajan sosiaaliset kysymykset ja käytän menetelmänä Carlo Ginzburgin oireluentaa yhdistettynä freudilaiseen johtolankamenetelmään, jolla pyrin saamaan maalaukset narratiivisiksi, “puhumaan” aikansa yhteiskunnallisista kysymyksistä. Etsin Roland Barthesin mukaan maalauksesta sen punctumeja, ”haavoittavia” yksityiskohtia tai aiheita. Selvitän maalausten denotaation, ilmimerkityksen, ja pohdin sen konnotaatiota eli mitä yhteiskunnallisia kysymyksiä maalaus mielestäni heijastaa ja minkä metonymia kukin maalaus siis voisi olla. Anna Sahlsténin tutustui Adolf von Beckerin akatemiassa kansankuvaukseen, josta jalostui hänen omintakeinen tyylinsä vuosina 1884-1896 useilla opintojaksoilla Colarossin akatemiassa Pariisissa. Siellä Sahlstén omaksui realismin, naturalismin ja ulkoilmamaalauksen esikuvanaan Jules Bastien-Lepagen tapa kuvata kansanomaisia aiheita yhdistämällä täsmällistä todellisuudenkuvausta akatemiamaalauksen tarkkuuteen. Sahlsténin tavaramerkiksi muodostui pehmeä ja tunneperäistetty naturalistinen kansantyyppien kuvaus, jossa keskiössä on aina mallin tunteiden ja sielunliikkeiden pohdinta ja kuvaaminen. Karakteristiset tyypit ja aiheet löytyivät kesäsillä, eri puolille Suomea suuntautuneilla maalausmatkoilla, ja erityisen tärkeitä hänen taiteelleen olivat retket Savoon, Kainuuseen ja Venäjän Karjalaan. Muista naistaiteilijoista poiketen Anna Sahlstén jatkoi 1890-luvulta lähtien koko loppuelämänsä kansan kuvaamista ranskalaisen naturalismin innoittamana rehellisen lahjomattomasti ja valokuvantarkasti, mutta aina suurella lämmöllä ja empatialla. Paikoin Sahlsténin maalaukset lähestyvät tendenssitaidetta, eli ovat sosiaalisesti kantaa ottavia. Teosofia ja tolstoilaisuus pehmensivät Sahlsténin tyyppikuvausten sosiologista naturalismia. Vaikka monet Anna Sahlsténin maalauksista voitaisiin lukea vain kansankuvauksen tai lapsikuvauksen genreen, välittää esim. Leipähuolia, Akkoja, Kirkossa ja Poika- maalausten vahva narraatio myös yhteiskunnallista sanomaa ja niille olisi paikka suomalaisuuden ikoneina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Naistaiteilija, realismi, naturalismi, ulkoilmamaalaus, kansankuvaus, Sammon taonta, tendenssitaide, taiteensosiologia, teosofia, tolstoilaisuus sosiologinen naturalismi, Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Analysoin tutkielmassani Iida Rauman romaania Seksistä ja matematiikasta (2015) ja sen naturalistisia piirteitä. Tutkimuskysymykseni on se, miten naturalismi näkyy nykykirjallisuutta edustavassa romaanissa. Tarkastelen myös sitä, miten romaanissa kuvataan naturalismin avulla ihmisen ja luonnon suhdetta. Seksistä ja matematiikasta kertoo Erika-nimisestä matemaatikosta, jonka matemaattiset taidot ovat poikkeukselliset. Erika tekee töitä tutkijana Saksassa, mutta joutuu palaamaan Suomeen, kun hän kokee seksuaalista väkivaltaa. Romaanissa kuvataan Erikan henkistä ja fyysistä romahdusta Suomeen palaamisen jälkeen, ja hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan takaumien kautta. Muita keskeisiä henkilöhahmoja romaanissa ovat Annukka, Erikan ystävä, ja Tuovi, joka on töissä yliopiston kampuskirjastossa ja tutustuu siellä Erikaan. Naturalismi on Ranskasta lähtöisin oleva kirjallisuuden tyylisuuntaus, jonka katsotaan alkaneen 1800-luvun lopussa. Naturalistisissa teoksissa kuvataan yhteiskunnan epäkohtia ja ihmisten arkista elämää mahdollisimman todentuntuisesti. Analysoin naturalistisia piirteitä kolmen eri näkökulman, arjen, seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden kuvauksen kautta. Päälähteitäni ovat Riikka Rossin Särkyvä arki (2009) ja David Baguleyn Naturalist Fiction (1990), joissa kuvataan naturalismin syntyä Ranskassa ja sitä, miten naturalismi näkyy eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Arki on Seksistä ja matematiikasta -romaanissa yksitoikkoista, monotonista ja ilotonta. Henkilöhahmot kokevat ulkopuolisuuden, epäonnistumisen ja ahdistuksen tunteita, eivätkä näe tulevaisuudessa toivoa. Romaanissa keskitytään henkilöhahmojen henkilökohtaisen elämän kuvaukseen, mutta toivottomuutta aiheuttavat myös ilmastonmuutoksen uhka ja ympäristökatastrofit. Seksuaalisuutta ja seksiä kuvataan romaanissa yksityiskohtaisesti ja peittelemättä. Seksi on romaanissa usein epämiellyttävää ja voi aiheuttaa häpeää ja tuntua kielletyltä. Henkilöhahmot kokevat häpeää esimerkiksi inhottavina pidetyistä asioista kiihottumisesta, mikä liittyy naturalismissa usein kuvattuun inhon vetovoimaan. Myös ruumiillisuutta ja ruumiintoimintoja käsitellään romaanissa suorasukaisesti. Ruumiintoiminnot ja kehon muutokset aiheuttavat henkilöhahmoille ahdistusta, koska he eivät voi kontrolloida niitä. Ruumiillisuuden kuvaus myös allegorisoituu, minkä avulla tuodaan esille laajempia viittaussuhteita ja ihmisen suhdetta luontoon. Naturalististen piirteiden avulla kuvataan romaanissa erityisesti biologian vaikutusta ihmisen toimintaan ja ihmistä osana luontoa. Ihmiset ajautuvat teoksessa kohti tuhoa sekä henkilökohtaisessa elämässään että koko ihmiskunnan tasolla ilmastonmuutoksen takia. Romaanissa kuvataan fyysisten sairauksien ja mielenterveysongelmien ja niistä selviämisen prosesseja naturalistisesti, eli kaunistelematta ja todentuntuun pyrkien.

This thesis examines French political debates related to the founding of the League of Nations in the years 1917-1919 and the political and ideological reasons that led to the oblivion of the French juridical internationalist model for the League. When the League of Nations was created in the Paris Peace Conference that followed the end of World War I, the French delegation presented a model for the League that was based on a specific French current of internationalism (juridical internationalism) largely forgotten today. It was opposed both to the Anglo-American view presented by American President Woodrow Wilson and the British delegation and the view of French Premier Clemenceau. In order to recover the intentions of the participants to the political discussions, this thesis employs Quentin Skinner’s methodological reflections on the history of ideas. The source material consists of the minutes of the French National Assembly, the Senate and the Paris Peace Conference as well as the notes of the most prominent advocate of juridical internationalism, Léon Bourgeois. These records are studied by situating them in their historical context and in relation to relevant intellectual traditions and ongoing political discussions. The formulation of the French policy is explored in three different contexts that capture the national and international levels of discussion: the French parliament, the French Interministerial Commission on the League of Nations and the Paris Peace Conference. The studies of Peter Jackson (2013) and Scott G. Blair (1992) on the French League of Nations policy constitute the main works of secondary literature. The theoretical framework of this study relies on the English School’s pluralistic approach to international relations. Different conceptions of the League of Nations are examined using the concepts of realism and idealism in international relations theory. These concepts help demonstrate the differences and similarities between juridical internationalism, Wilsonian idealism and traditional realist power politics. Historiography of the Paris Peace Conference has often presented the situation as a confrontation between traditional balance of power politics and Wilsonian idealism, but the juridical internationalist conception of the new world order was actually something between these two. By analysing this French current of internationalism through the concepts of realism and idealism, this thesis demonstrates that juridical internationalism represented a third way between the two traditional paradigms that combined elements of both. The juridical internationalists envisaged a League of Nations based on the codification of international law and equipped with a permanent tribunal and powerful systems of legal, economic, diplomatic and military sanctions enforced by an international army and a permanent command structure. This thesis puts forward the interpretation that the merits of this conception of the League were not properly appreciated during the Paris Peace Conference because it was overshadowed by the diplomatic and political calculations of Wilson and Clemenceau. Later, the juridical internationalist model has been disregarded as a result of being misunderstood as idealism and linked to the negative connotations the term carries. In reality, this model combined elements of realism and idealism similar to the rationalist and solidarist inclinations of the English School.

Tutkielman lähtökohtana toimii Albert Edelfeltin (1854-1905) maalaus Sisäkuva poikien työ-kodista Helsingissä vuodelta 1885. Maalauksen esiin nostamat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset teemat johdattavat naturalistisen taiteen kuvaaman köyhyyden aiheen pariin 1800-luvun lopun Suomessa ja Ranskassa. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset ovat tämän tutkimuk-sen kohteena. Lapsen yleisen aseman paraneminen, nosti myös vähäosaisten lasten kysymyk-set esille. Tavallisen kansan sivistämisestä tuli yksi keskeisistä pyrkimyksistä kohti yhtenäistä kansakuntaa. Hyväntekeväisyyden keskeisinä toimina köyhyyden ongelman ratkaisemiseksi nähtiin koulutus. Myös työkoti-toiminta nähtiin toimivana ratkaisuna syrjäytymisen ehkäisys-sä. 1800-luvun lopun köyhien lasten kuvaukset vaihtelivat tyyleiltään eri taiteilijoiden kesken toivoa herättävinä, sovinnaisina ja toisaalta determisistinä ilman kunnollista tulevaisuutta. Jules Bastien-Lepagea pidetään ranskalaisen naturalismin keskeisenä taiteilijana, jota seurasi-vat myös suomalaiset taiteilijat, Edelfeltistä Gallen-Kallelaan ja Järnefeltiin, sekä suomalaiset Pariisissa opiskelleet naistaiteilijat, toteuttivat maalauksissaan naturalismin periaatteita. Se pyrki ajankohtaisilla aiheillaan tarkkaan havainnointiin ja totuudellisuuteen luontoa mukail-len. Ulkoilmamaalaus ja valokuva toimivat naturalismin taiteen keinoina pyrittäessä todelli-suuden illuusion saavuttamiseen. Köyhyys näyttäytyi niin Suomessa kuin Ranskassa urbaanina kuin myös maaseudun ongel-mana ja pääasiassa se kosketti työväestöä ja heidän perheitään. Maalausten köyhä lapsi on tunnistettavissa huonon fyysisen olemuksen kautta, mitä korostettiin erilaisin maalauksellisin keinoin. Yksi näistä oli aiheeseen sopiva värimaailma.

Tarkastelen tutkielmassani Carl Schmittin ja Hans Morgenthaun kansainvälispoliittista ajattelua ja heidän välistä akateemista suhdetta. Esitän tutkielmassa kaksi väitettä. Ensinnäkin argumentoin, että Carl Schmitt tulisi ymmärtää maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta ultrarealistina. Carl Schmittin merkitys 1900-luvun poliittiselle ajattelulle on jo pitkään tunnistettu poliittisen teorian tutkimuksen piirissä. 2000-luvulta alkaen hänen teoksiaan on ryhdytty käyttämään myös maailmanpolitiikan tutkimuksen parissa. Hänen universalismin kritiikkiään ja poliittisuuden sekä suvereenisuuden käsitteitään on hyödynnetty pääosin postmodernien maailmanpolitiikan tutkimuksen teorioiden valossa. Tämä on perustunut puhtaan tekstuaaliselle lukemiselle hänen töistään. Hyödyntämällä Quentin Skinnerin hermeneuttista metodologiaa tulkita poliittisia tekstejä kysyn, mitkä olivat Schmittin intentiot kirjoittaa hänen teoksensa, ja millaisia käsitteellisiä uudelleen määrittelyjä ne sisältävät. Väitän, että Schmitt pyrki teoksissaan argumentoimaan ultrarealistisen kansainvälispoliittisen järjestyksen puolesta, jossa konfliktit ja suurvaltojen dominointi saivat hyveelliset määritelmät. Keskeisessä osassa Schmittin kansainvälispoliittista teoriaa oli poliittisen antagonismin näkeminen rajoittamattomana ja kaikkialla läsnä olevana sosiaalisena suhteena, mikä johti konfliktien ikuiseen mahdollisuuteen. Tämän analyysin pohjalta päädyn johtopäätökseen, jonka mukaan Carl Schmittin kansainvälispoliittisen ajattelun ymmärtäminen postmodernista maailmanpoliittisesta perspektiivistä on ongelmallinen. Sen sijaan meidän tulisi nähdä hänet maailmanpoliittisena ultrarealistina. Toiseksi argumentoin, että Hans Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeen julkaisemat kansainvälisen politiikan merkittävät teokset tulisi ymmärtää osin vastauksena tälle Schmittin ultrarealismille. 2000- ja 2010-luvulla Hans Morgenthaun ajattelua on merkittävästi uudelleen tulkittu. Perinteinen näkemys hänestä valtaa ja valtioiden omaa etua korostavana realistina on muuttunut monitahoiseksi kuvaksi aiempaa ymmärrystämme paljon filosofisemmasta ajattelijasta. Yhtenä merkittävänä uudelleen tarkastelun kohteena 2000-luvun saatossa on ollut Carl Schmittin vaikutus Morgenthaun poliittiselle ajattelulle. Vallitsevan tulkinnan mukaan Schmittin ajattelu vaikutti nuoren Hans Morgenthaun ajatteluun 1920- ja 30-lukujen vaihteessa, mutta Schmittin vaikutuksen merkityksestä Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeen julkaisemiin teoksiin esiintyy erilaisia tulkintoja. Tähän liittyen esitän, että Schmitt tulisi nähdä yhtenä, mutta ei suinkaan ainoana vaikutteena Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeisiin teoksiin. Argumentoin, että Morgenthau hyväksyy pienin muutoksin Schmittin antagonistisen poliittisuuden käsitteen oman kansainvälispoliittisen ajattelunsa pohjaksi. Tästä huolimatta väitän, että Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeisiä teoksia läpileikkaavana teemana on nimenomaan Schmittin ultrarealismin kritisointi. Osoitan, että Morgenthau painotti vastuuetiikkaan perustuneita moraalisia minimiperiaatteita ja vastuullista diplomatiaa keinoina vastustaa schmittiläisestä antagonismista seuraavaa väkivallan läsnäoloa sosiaalisissa suhteissa. Pitkällä aikavälillä Morgenthau kuitenkin näki maailmanvaltion parhaimpana keinona varmistaa kansainvälinen rauha. Tutkielmani johtopäätökset edistävät 2000-luvulla käytyä akateemista keskustelua koskien Schmittin integroimista osaksi maailmanpolitiikan tutkimusta ja Schmittin ja Morgenthaun ajattelun välistä suhdetta.

Tutkielmassa tarkastellaan realistisen tulkinnan mahdollisuutta Edmund Husserlin fenomenologisesta filosofiasta. Tutkimuskysymyksenä on se, voidaanko Husserlin perinteisesti antirealistisesti tulkittua fenomenologiaa ymmärtää realistisesta viitekehyksestä. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, että Husserlin fenomenologiasta voidaan esittää realistinen tulkinta, mihin pyritään tutkimalla Husserlin intentionaalisuusteoriaa sekä sen puitteissa esitettyjä käsityksiä tiedollisesta oikeutuksesta ja totuudesta. Aineisto on ensisijaisesti rajattu Husserlin pääteoksiin "Loogiset tutkimukset" (1900-1) ja "Ideat I" (1913), mutta niiden pohjalta esitetyn tulkinnan katsotaan soveltuvan Husserlin fenomenologiaan myös laajemmin. Realismi määritellään tutkielmassa sellaiseksi näkemykseksi todellisuuden mielestä riippumattomasta olemassaolosta, joka koostuu kolmesta rinnakkaisesta teesistä: metafyysisestä (ulkoisen todellisuuden riippumattomuus subjektista), semanttisesta (totuuden riippumattomuus subjektista) ja epistemologisesta (tiedon mahdollisuus todellisuudesta). Realismille rinnakkaiseksi näkemykseksi tutkielmassa määritellään eksternalismi, jonka mukaan subjektin mentaalisuus ei riipu yksinomaan subjektille sisäisistä tekijöistä. Ensin tutkielmassa esitetään eksternalistinen tulkinta Husserlin intentionaalisuusteoriasta, jossa Husserlin noemaksi kutsuma entiteetti, joka saa mentaaliset tilat suuntautumaan niiden kohteisiin, sisältää jotakin sekä subjektiivista että objektiivista. Eksternalistinen tulkinta luo pohjan myöhemmälle tarkastelulle Husserlin suhteesta realismin semanttiseen ja epistemologiseen teesiin. Seuraavaksi tarkastellaan Husserlin intuitionistista teoriaa tiedollisesta oikeutuksesta, josta esitetään sellainen tulkinta, joka on yhteensopiva paitsi eksternalismin niin myös realismin epistemologisen teesin kanssa. Sen jälkeen esitetään realistinen tulkinta Husserlin totuusteoriasta, jota analysoidaan totuuden korrespondenssiteorian sekä mahdollisten maailmojen semantiikan avulla, siten, että se on yhteensopiva realismin semanttisen teesin kanssa. Tutkielmassa esitettyjen tulkintojen katsotaan implikoivan mahdollisuutta tulkita Husserlin fenomenologista filosofiaa realistisesta viitekehyksestä. Niiden valossa Husserlin niin sanottu transsendentaalinen idealismi näyttäytyy realismin kanssa yhteensopivana. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että vastaavanlaisia tulkintoja voitaisiin esittää Husserlin fenomenologisesta filosofiasta myös laajemmin esimerkiksi tieteenfilosofian ja metafysiikan suhteen. Tutkielman perusteella realismi vaikuttaa Husserlin fenomenologiseen filosofiaan kytkettävissä olevalta näkemykseltä, joka korostaa sen tietoisuuteen keskittyvän tutkimuksen kytköksiä todellisuuteen.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Hilary Putnamin uskonnonfilosofista ajattelua sekä hänen pragmaattisen pluralisminsa tarjoamia näkökulmia uskonnonfilosofiaan. Tämän taustoittamiseksi tarkastelen laajalti realismin ongelmaa yleisesti filosofisena kysymyksenä sekä tarkemmin uskonnonfilosofian kontekstissa. Lisäksi perehdyn Putnamin realismia koskevaan ajatteluun. Totean, että Putnamin uskonnonfilosofinen ajattelu suhtautuu kriittisesti reduktiivisiin uskonnollisen realismin muotoihin, kuten myös evidentialistiseen käsitykseen uskonnollisista uskomuksista todellisuutta koskevina hypoteeseina. Putnam esittää vahvasti Ludwig Wittgensteinin ajatteluun perustuvan käsityksen uskonnollisesta kielestä, joka nivoutuu pragmatistiseen inhimillisiä käytäntöjä korostavaan realismiin. Esitän, että Putnamille päätös käyttää uskonnollista kieltä ei perustu tieteelliseen evidenssiin, vaan on luonteeltaan käytännöllistä sitoutumista elämänmuotoon. Lopuksi esitän, että Putnamin ajattelu tarjoaa luonteeltaan suvaitsevaisen lähtökohdan uskonnonfilosofiaan, joka tunnustaa erilaisten todellisuuskäsitysten olemassaolon, eikä sitouta filosofista tarkasteltua vain erilaisten käsitysten totuudellisuuden selvittämiseen. Esitän Putnamin tarjoamaa lähestymistapaa pehmeäksi evidentialismiksi, jossa tieteellisen evidenssin lisäksi hyväksytään evidenssiksi myös käytännöllinen ”elämän laboratoriossa” saavutettu evidenssi. Lisäksi tarkastelen muun muassa Putnamin ajattelun tarjoamia näkökulmia ateistiselle uskonnonfilosofialle ”vakavana ateismina”.