Browsing by Subject "rekisteröinti"

Avioehtosopimus on avioliittolain mukainen aviopuolisoiden välinen sopimus aviovarallisuussuhteista. Avioliitolain mukaan avioehtosopimus tulee tehdä kirjallisesti, päivätä ja allekirjoittaa. Lisäksi kahden esteettömän todistajan on todistettava allekirjoitukset. Muotovaatimukset täyttävä avioehto on vielä rekisteröitävä. Avioehdon sitovuus edellyttää kaikkien edellä esitettyjen vaatimusten täyttämistä. Avioliittolaissa ei aseteta rekisteröinnille muotovaatimusten täyttymistä koskevia edellytyksiä. Lainsäädännön puitteissa on siis mahdollista rekisteröidä muotovirheellinen avioehtosopimus. Rekisteröinti ei toisaalta korjaa avioehtosopimuksessa olevaa muotovirhettä, joten avioehtosopimusta voi jäädä rasittamaan puolisoiden kannalta yllättävä pätemättömyysriski. Tutkielmassa selvitetään, miten voitaisiin ehkäistä tällaista rekisteröinnin jälkeistä yllättävää muotovirheestä aiheutuvaa pätemättömyysriskiä ja avioehtosopimuksen tehottomuutta. Tarkastelukohteita on kolme: muotovaatimusten välttämättömyys, rekisteröinnin välttämättömyys sekä rekisteriviranomaisen mahdollisuudet reagoida muotovirheisiin. Muotovaatimusten osalta voidaan todeta, ettei niistä luopumista voida pitää hyvänä ratkaisuna edellä esitettyyn pätemättömyysriskin ongelmaan. Avioehtosopimuksen muotovaatimuksia voidaan pitää perusteltuina ottaen huomioon niillä tavoitellut päämäärät, sekä puolisoiden mahdollisuus käyttää myös muita sopimustyyppejä varallisuussuhteistansa sopimiseen. Rekisteröintivaatimuksen säilyttämisen puolesta eivät puhu yhtä painavat perusteet, mutta siitäkään kokonaan luopumista ei voitane pitää todennäköisenä. Oikeustieteessä vakiintuneena kantana on ollut, ettei rekisteriviranomaisella ole rekisteröinnin oikeudellisesta luonteesta ja lainsäädännöllisen tuen puutteesta johtuen velvollisuutta tutkia avioehtosopimuksia muotovirheiden varalta. Tutkielmassa selvitetään tällaisen tutkimisvelvollisuuden mahdollisuutta de lege ferenda. Johtopäätöksenä tältä osin on, että tutkimisvelvollisuuden laajuuteen liittyvän ongelman vuoksi tehokkaasti muotovirheitä ehkäisevän tutkimisvelvollisuuden säätäminen voisi osoittautua mahdottomaksi tehtäväksi nykyiset muotovaatimukset huomioiden. Osana tutkimusta on myös selvitetty, voisiko tutkimisvelvollisuus perustua jo voimassa oleviin hallinto-oikeudellisiin hyvän hallinnon perusteisiin. Vastauksen on oltava kieltävä. Yllättävää, muotovirheestä aiheutuvaa pätemättömyysriskiä vähentää kuitenkin tosiasiassa se seikka, että Digi- ja väestötietovirasto tutkii ilman varsinaista tutkimisvelvollisuuttakin avioehtosopimukset muotovirheiden varalta. DVV:n menettely poikkeaakin siitä oikeustieteessä vallinneesta oletuksesta, jonka mukaan muotovirheitä ei tutkita rekisteröinnin yhteydessä.

Tavoitteet. Työn tavoitteena oli pyrkiä selvittämään, kuinka lääkevalmisteiden ja CE-merkittyjen terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden välinen rekisteröintiprosessi ja rekisteröinnin käytännön työ eroavat toisistaan. Hakemusprosessien ja dokumentaation erojen tutkiminen viranomaisvaatimusten ja työn käytännön suorittamisen näkökulmista katsottiin tärkeäksi, jotta on mahdollista vertailla lääkevalmisteiden ja laitteiden välisiä rekisteröintiprosesseja kokonaisuutena sekä tarkastella valmisteen rekisteröintistatuksen vaikutusta rekisteröinnistä vastaavien henkilöiden työmäärään, ajankäyttöön ja työtehtävien sisältöön. Menetelmät. Tutkimus suoritettiin sähköisen kyselytutkimuksen avulla, joka lähetettiin Suomessa toimiville lääkkeiden myyntiluvan haltijoille ja CE-merkittyjen terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden rekisteröinnistä vastaaville valmistajille. Kyselytutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston verkkolomaketyökalulla, jota hyväksikäyttäen rakennettiin kyselytutkimuksen runko, kerättiin vastausaineisto sekä käsiteltiin tutkimusaineistoa raportointivalmiiksi. Kysymysten sisältö määriteltiin rekisteröinnin jäsenjärjestön julkaisemiin urakuvauksiin sekä yritysten työpaikkailmoitusten työnkuvauksiin perustuen. Kyselytutkimuksen tekninen ja sisällöllinen toimivuus testattiin pilotoinnin avulla. Vastausaineiston sisältöanalyysi suoritettiin kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Lääkevalmisteiden ja CE-merkittyjen terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden rekisteröintiprosessit eroavat toisistaan merkittävimmin hakemusprosessien rakenteen ja viranomaistoiminaan osalta, vaikkakin molemmilla sektoreilla perimmäinen tavoite on sama; osoittaa valmisteen teho ja turvallisuus sille aiotussa käyttötarkoituksessa. Hakemusrakenteiden ja viranomaistoiminnan erojen voidaan nähdä olevan perustekijät, joista johtuvat muut rekisteröintityötä ja dokumentaatiovaatimuksia erottavat tekijät, myös käytännön tasolla. Kyselytutkimuksen vastausaineiston perusteella merkittävimmin käytännön työssä vaikuttavat erot liittyivät rekisteröintityön osuuteen kokonaistyöajasta, hallinnollisten tehtävien osuuteen sekä työn sisällön aiheuttamiin vaatimuksiin. Lääkerekisteröintityötä tekevien rekisteröintityön osuus kokonaistyöajasta ja hallinnollisen työn osuus rekisteröintityöstä oli laiterekisteröintityötä tekeviä merkittävästi suurempi. Työn sisällön asettamat vaatimuserot näkyivät muun muassa lääkerekisteröintityössä vastaajien enemmistön farmaseuttisena koulutustaustana ja laiterekisteröintityössä teknisenä koulutustaustana. Kaiken kaikkiaan työssä havaitut erot vaikuttaisivat rekisteröintistrategisesti suosivan valintaa CE-merkityksi lääkinnälliseksi laitteeksi sellaisissa rajatapaustilanteissa, joissa valmiste on mahdollista rekisteröidä joko lääkkeeksi tai lääkinnälliseksi laitteeksi.