Browsing by Subject "resilienssi"

Turvallisuus on monitasoinen ja monitulkintainen sana, jonka käsitesisältö vaihtelee määrittelijän mukaan. Yhteiskunnallinen modernisaatiokehitys haastaa ne perinteiset rakenteet, joiden varaan turvallisuusinstituutiot ja niiden ideologiset kohteet ovat rakentuneet ja turvallisuuskeskustelun keskiöön ovatkin nousseet uudet turvallisuutta vaarantavat uhat, kuten ideologis-uskonnollinen terrorismi ja hybridiuhkat, jotka ovat yhdessä muuttaneet uhkakäsityksiä ja hämärtäneet sisäisten ja ulkoisten uhkien torjumisen ja turvallisuuden toteuttamisen toimia oikeudellisesti. Konkreettisen turvallisuuden kasvusta huolimatta turvattomuuden tunne on yhteiskunnassa kasvanut. Yhteiskunnan kehittyessä herää kysymys siitä, onko turvallisuus ja erityisesti sen toteuttamisen juridiset kehykset pysyneet muutoksen perässä, sekä toteutuuko turvallisuus yksilö-, kollektiivi- ja valtiotasolla ja miten yhteiskunnallinen kehitys saattaa vaikuttaa turvallisuuskäsityksiin ja toteuttamiseen oikeudellisesti. Tutkielman tarkoitus on selvittää turvallisuuden laajempaa merkitystä yhteiskunnan syntymisen taustalla ja sen oikeudellisen modernisaation kehityksessä, sekä tunnistaa turvallisuuden toteuttamisen käsitystä hyvinvointivaltiossa ohjaavia piirteitä ja sen mahdollisia epätoivottavia modernisaatiokehityksestä johtuvia kehityskulkuja kansallisvaltiokehyksessä. Tutkielmassa on vahva valtiosääntöoikeudellinen ja oikeussosiologinen fokus rikosoikeudellisen lähdeaineiston rinnalla. Tutkielmassa turvallisuus tunnistetaan utilitaristisesti ajateltuna kollektiivisena hyvänä, joka saa toteuttamisen pidäkkeensä yksilölähtöisenä perusoikeutena, jota kollektiivista ja kansallista turvallisuutta turvaa-vien toimien on edistettävä ollakseen hyväksyttyjä. Turvallisuuden ja rikosoikeudellisen riskihallinnan välinen suhde on muodostunut yhteiskunnan modernisaation ja hyvinvointivaltiokehityksen kohdalla hyvin merkittäväksi turvallisuuden toteuttamisen nykytilan tulkitsemiseksi normatiivisesti. Turvallisuus on osa valtion riskejä ja uhkia torjuvaa olemusta, järjestystä ja kontrollia, joka on tarkoitettu ihmisten fyysisen vapauden turvaamiseksi. Abstrakti, kollektiivinen turvallisuus ohjaa turvallisuuden yleistä sisältöä ja sen strategiaa yhteiskunnassa, jota konkreettinen yksilölähtöinen turvallisuuden toteuttaminen hillitsee sitoutumisellaan perus- ja ihmisoikeusjärjestelmään. Demokraattinen kontrolli pitää terveessä ja aktiivisessa yhteiskunnassa huolen siitä, että kollektiiviset intressit ovat yhdenmukaisia niiden yksilöintressien kanssa, joita perusoikeusjärjestelmä suojaa.

Tropical coral reefs are amongst the most biodiverse and productive ecosystems on Earth. In recent decades, coral reefs have suffered an unprecedented decline in habitat-forming hard coral cover due to anthropogenic stressors, with severe impacts on ecosystem functioning and the provision of ecosystem services. Some of the pressing issues that coral reefs are facing can be mitigated through active reef restoration, such as coral transplantation, which aims to increase the hard coral cover, biodiversity, and structural complexity of a reef site. Studies on the passive benefits that increase the natural recovery potential and resilience of coral reefs following active restoration efforts remain scarce. In collaboration with Indo Ocean Project, this study aimed to compare benthic recruitment patterns between three coral sites located within the Nusa Penida Marine Protected Area, Indonesia. The reef sites included a restoration site with gardened Acropora corals, a natural site, and a rubble site that could serve as a restoration site. The experiment was conducted using standardized settlement tiles to measure and observe various response variables as indicators for the natural recovery potential and resilience capacity of the reef. The sites were also surveyed for their benthic reef cover, structural complexity, and fish abundance and community composition. The research objective was to find out how benthic recruitment patterns differ between restoration and natural reef sites, and why. The results confirm that active coral reef restoration efforts induce co-benefits in the benthic environment through enhanced structural complexity, leading to subsequent increases in overall fish abundance and particularly the number of herbivorous fish, and thus to a lower density of turf algae. These are promising findings for the later development of the reef site. The results do not imply that restoration efforts directly translate into enhanced coral recruitment or increases in crustose coralline algae abundance. However, the plentiful supply of spats observed at the restoration site indicates that local coral recruitment can improve over time after the transplanted corals have healed from transplantation stress and become fecund. Finally, the current rubble area can be expected to function as a restoration area in the future, as it appears to be within the reach of coral recruits. This study demonstrates that active coral reef restoration can yield benefits for the whole benthic ecosystem, and thereby aid recovery and strengthen resilience at localized scales. Given the accelerated rate of coral reef degradation, regular monitoring of restoration success is crucial to avoid loss of information regarding the benefits of active coral reef restoration for the fragile benthic ecosystem.

Previous research has shown that colonization had profound impacts on precolonial Indigenous communities in North America. From the first contact, the explorers’ perception was colored by Eurocentric ideas rooted in European social systems, religion, cultures, and values, which called into question the moral worth and very humanity of Indigenous peoples. In Canada, colonialism introduced Indigenous peoples with a new social order, including new political, social, cultural, and economic structures, as well as a new stigmatized Indigenous identity, which became foundational for subsequent laws, policies, and institutional practices that aimed to erase those very elements deemed problematic. In Canada, Indigenous people have since colonization persistently suffered from poorer health compared to settler and more recent immigrant populations. Research points to both proximal and distal determinants behind the disparities documented in Indigenous health, and suggests that along with contemporary socioeconomic conditions, the distal factors of colonialism, virgin soil epidemics, and policies of subjugation and assimilation have been traumatic and have contributed negatively to the contemporary Indigenous population’s health. This research thesis is located in the field of medical anthropology and examines health, illness, and healing as culturally shaped, personal, embodied, and shared experiences, meanings, and illness realities. The theory used this thesis rests on an embodied meaning-centered approach of illness, which suggests that elements from the psychobiological, sociocultural, symbolic, political, and historical experiential realms blend to form a network of meanings for a sufferer, an embodied experience of an illness world that is shared as part of a community. Situated in the context of colonial history and present health disparities, the research questions of this thesis center on discovering major themes of embodied experiences and meanings of health, illness, and healing in an urban Indigenous community. Altogether eight weeks of daily ethnographic fieldwork was conducted in an Indigenous urban community in Vancouver, Canada, in the spring of 2017. The data for this thesis consisted of fieldnotes, ten individual interviews and one group interview, taped public speeches, photographs, and videos. A thematic analysis identified six significant categories of embodied meanings and experiences of health, illness, and healing in community narratives: colonization and colonialisms, colonization traumas, structural violence, survivance and resilience, reconciliation, and healing with culture. This thesis establishes that colonization and various colonialisms with policies of subjugation and assimilation are seen by community members as profoundly traumatic events with negative impacts on health that persist intergenerationally to this day. Collective memories of colonization and colonialisms inform what it once meant to be healthy, how communities became sick, and how they can become healthy again. Due to contemporary experiences of structural violence and racism, Indigenous community members continue to experience Canada as an enduring colonial space. Healing for community members is achieved by decolonizing minds from the once stigmatized identities introduced by colonization and by reindigenizing their world through reintroducing the original cultures and cultural identities back into their daily practices and healing their perceptions of the self.

Abstract The purpose of this study was to describe and analyze the everyday life and the challenges of epileptic children and their families. The meaning was to find out the biggest challenges of epilepsy families and children in everyday life. My interest focuses on children's participation and social cohesion in kindergarten and school, as well as other childhood environments. I studied epilepsy and experiences of parents of epilepsy children. How they have adapted to living with epilepsy? The study involved two adults who were diagnosed with epilepsy as child and five parents whose children have epilepsy. The study method was a half structured interview. Some of the interviews were done by using Skype. The interviewees were found in Facebook's Epilepsy life and Epilepsia kohtauspaikkana. The interviews took place in early spring 2016. The data was analyzed by means of abductive narrative. In analysis it was used three difference theories as an important reference: Ecological system of Branfenbrenner, participation and cohesion and resilience.Results and conclusions: The research showed that the epilepsy was seen as a challenge of today's everyday life, if after the diagnosis had been challenges with in the hospital, daycare or school. If co-operation had gone well with the mentioned parties, not everyday life seem so challenging. It is how the situation was seen to be challenging, influenced by the togetherness and participations.

Väestön ikääntymiseen liittyvistä uhkakuvista ja yhteiskunnallisista haasteista puhutaan paljon. Yhtenä strategiana vastata näihin haasteisiin on huomion kohdistaminen ikääntyvien voimavaroihin ja ennaltaehkäiseviin toimintatapoihin. Ennaltaehkäisevä työ on tärkeää kohdentaa riskiryhmiin. Ikääntyvät, yksinasuvat ja pienituloiset naiset ovat monin tavoin haavoittuvassa asemassa. Tämä tutkimus kohdistuu heidän voimavaroihinsa ja arkiseen selviytymiseensä. Tutkimuksella halutaan selvittää ikääntyvien naisten kokemuksia omista voimavaroistaan sekä sitä, miten he selviytyvät vastoinkäymisistä. Tutkimuksen tuottama tieto voi auttaa löytämään keinoja voimavarojen ja resilienssin tukemiseksi. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat onnistunut ikääntyminen, resilienssi ja voimavarat. Onnistuneen ikääntymisen käsitettä tarkastellaan kriittisesti, ja tässä tutkimuksessa nojaudutaan määritelmään, jonka mukaan onnistunut ikääntyminen on koko elämänkulun aikana esiintyvää selviytymistä haasteista ja vastoinkäymisistä. Tähän selviytymiseen viitataan resilienssillä. Resilienssi on sekä yksittäisistä kriiseistä että jatkuvasti esiintyvistä arjen haasteista selviytymistä ja muutoksiin sopeutumista. Resilienssi on dynaaminen prosessi, johon vaikuttavat niin yksilön sisäiset kuin ympäristöön ja laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin liittyvät tekijät. Voimavarat määritellään tässä tutkimuksessa tekijöiksi, jotka tukevat selviytymistä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka taustalla vaikuttaa fenomenologis-hermeneuttinen tieteenfilosofia. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastattelemalla kuutta 62-75 -vuotiasta naista. Haastattelut on toteutettu syksyllä 2016. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulosten perusteella ikääntyvät naiset kokivat tärkeimmiksi voimavaroikseen suhteet toisiin ihmisiin, mielekkään toiminnan sekä ympäristöön liittyvät tekijät. Suhteissa läheisiin ihmisiin oltiin sekä avun saajia että antajia. Ikääntyvät olivat aktiivisia harrastajia ja erilaisten järjestöjen toiminta paikantui tärkeäksi osallistumisen areenaksi. Viihtyisä asuinympäristö, luonto ja erityisesti metsä koettiin voimavaroiksi. Arkea rajoittivat monin tavoin pienet tulot ja terveydelliset haasteet. Haasteisiin oli sopeuduttu arkea ja asenteita muokkaamalla, tarkalla suunnittelulla ja läheisten apuun turvautumalla. Vaikeuksista selvittiin, koska oli pakko, ja niihin suhtauduttiin sinnikkyydellä. Aineistosta oli paikannettavissa monia resilienssiin liitettyjä piirteitä, kuten menneisyyden hyväksyminen, myönteinen elämänasenne, kyky iloita pienistä asioista, vahva autonomia ja aktiivisuus. Tuloksissa taloudellisen tilanteen, terveyden ja sosiaalisten suhteiden merkitykset kietoutuivat monin tavoin yhteen. Tuloksissa korostui erityisesti ilmaisen toiminnan merkitys. Toiminnan kautta pienituloiset ikääntyvät naiset saivat mielekästä tekemistä arkeen sekä areenoita tavata ihmisiä ja luoda sosiaalisia kontakteja. Voimavarojen tukemista ei tule jättää vain kolmannen sektorin varaan, vaan voimavaralähtöisyys ja ennaltaehkäisy on tarpeen ottaa yhä enemmän huomioon myös julkisia palveluita suunniteltaessa niin sosiaalihuollossa kuin esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntatoimessa. Voimavarojen ja resilienssin tukemisen näkökulma voi tuoda sosiaalityöhön uusia aineksia esimerkiksi ryhmämuotoisen työskentelyn, työotteen sekä palvelujen koordinoinnin ja kehittämisen alueilla.

Pro gradu-tutkielman aiheena on ilo vaikeassa elämäntilanteessa. Aihetta lähestytään kysymällä, millaisesta ilosta köyhyyden kokemuksiin liittyvissä kirjoituksissa kerrotaan ja millaisia kertomisen keinoja kirjoittajat käyttävät jäsentäessään elämäänsä ilon ja myönteisyyden näkökulmasta. Kiinnostuksen kohteena on myös se, mitä ilosta kertomisen keinot kertovat vallitsevista köyhyyteen ja köyhiin liittyvistä kulttuurisista käsityksistä. Ilon määrittelyssä käytetään apuna erityisesti Spinozan ilon filosofiaa, jossa iloa ovat kaikki myönteiset tunteet. Ilon lisäkäsitteenä on resilienssi, jolla viitataan kykyyn selviytyä vaikeista tilanteista. Tutkielman aineistona on Tutkimusarkistosta saadut Työssä ja köyhä! -kirjoituskilpailulla vuonna 2015 kerätyt kirjoitukset, jotka käsittelevät työssäkäyvien köyhien kokemuksia köyhyydestä. Kirjoituksia on lähestytty sisällönanalyyttis-narratiivisella menetelmällä. Ilon ilmenemisen muotoja on tarkasteltu sisällönanalyyttisesti teemoitellen. Narratiivisen menetelmän avulla kirjoituksista on etsitty erilaisia ilosta kertomisen keinoja sekä kulttuurisia käsityksiä, joihin kirjoittajat tukeutuvat kertoessaan ilosta. Köyhyyden kokemuksiin liittyvissä kirjoituksissa iloa ilmaistaan erityisesti arvojen ja asenteiden avulla. Ilo jäsennetään osaksi elämää erilaisten toimijuuksien avulla valintoina, itsensätoteuttamisena, oppimisena, lupumisena ja hyväksymisenä. Aktiiviseen toimijuuteen liittyvässä ilossa aikaperspektiivi on laaja, iloa jäsennetään menneisyyden ja tulevaisuuden kautta. Iloa jäsennettään myös kertomalla pienistä ilon hetkistä vaikeissa tilanteissa, joissa toimijuus on näkymätöntä, eikä tilanteessa nähdä mahdollisuuksia muutokseen. Tällaisessa ilossa aikaperspektiivi supistuu nykyhetkeen. Ilo näyttäytyy kirjoituksissa myös resilienssimäisenä selviytymisenä ja pärjäämisenä. Kulttuurisia köyhyyteen liittyviä käsityksiä kirjoittajat ilmaisevat vertailun ja vastapuheen avulla jäsentäessään tilannettaan ja iloa osaksi elämäänsä. Vertailulla erottautudutaan ei-köyhistä tai liitytään heihin. Vastapuheen avulla tehdään erontekoa köyhyydestä vallitseviin yleisiin käsityksiin, kuten häpeään. Arvokkuus näyttäytyykin ilon mahdollistajana köyhyyden kokemuksiin liittyvissä kirjoituksissa. Köyhyyden kokemuksiin liittyvä ilo näyttäytyy arvoina ja asenteina, joiden omaksuminen vaatii joskus kovaa työtä. Toimijuus on tärkeä ilon mahdollistaja, ja sen monimuotoisuuden huomioiminen olisi tärkeää esimerkiksi sosiaalityössä. Ilon ja toimijuuden huomioiminen osana köyhyyden kokemuksia voi laajentaa käsitystä köyhyydestä ja hyvän elämän kriteereistä, ja vähentää stigmatisointia ja ulkopuolisuutta, joita köyhyyteen usein liittyy.

Keväällä 2020 elettiin historiallista aikaa, kun Covid-19 pandemian aiheuttamat poikkeusolot eristivät suomalaiset koteihinsa ensimmäisen kerran. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja tunteita korona-aika ja sen vaatimat rajoitustoimet herättivät suomalaisissa nuorissa sekä millainen rooli sosiaalisella medialla oli poikkeusoloista selviytymisessä. Lisäksi tutkielmassa haluttiin selvittää, näyttäytyykö sosiaalisen median rooli nuorten elämässä erilaisena eri ajankohtina poikkeusolojen pitkittyessä. Aineisto koostui kolmen eri aikana kerätyn kyselylomakkeen avoimista vastauksista, jotka on kerätty 05.04.2020 - 05.05.2020 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 37 19–29-vuotiasta suomalaista nuorta ja nuorta aikuista. Tutkielman analyysimenetelmänä toimi Tuomen ja Sarajärven (2018) esittelemä laadullinen teoriaohjaava sisällönanalyysi ja analysoinnissa huomioitiin konstruktionistinen ote aineistoa tulkittaessa. Analyysissä teoreettisina käsitteinä toimivat resilienssin ja copingin käsitteet, joita on sovellettu erityisesti kriiseihin ja sosiaalisen median kontekstissa tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tulosten perusteella sosiaalisen median rooli rakentui hyvin tärkeäksi ja kokonaisvaltaiseksi nuorten arjessa koronakeväänä. Sosiaalisen median rooli näyttäytyi selviytymisen kannalta tärkeänä. Se kasvatti poikkeusolojen aikana resilienssiä tarjoamalla mahdollisuuden käyttää erilaisia coping-keinoja. Poikkeusolojen alussa some näyttäytyi alustana, jonne nuoret kokoontuivat. Somea tulkittiin poikkeusolojen alussa hätäkokoontumispaikkana, jonne nuoret suuntasivat etsimään ja jakamaan tietoa sekä purkamaan omia tunteitaan kriisin alussa, mikä kuvastaa somea resilienssin lähteenä. Aineistosta rakentui kuusi erilaista coping-keinoa. Poikkeusolojen aikana nuoret alkoivat hyödyntää somea eri tavoin uudelleenorganisoitumiseen ja arjesta selviytymiseen. Tässä vaiheessa some näyttäytyi ikään kuin työkalupakkina, josta nuoren on ollut mahdollista poimia itselle tarpeellisia coping-keinoja. Aineistosta rakentui coping-keinoja, jotka ovat muun muassa uudelleenorganisoituminen, sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitäminen, optimismi ja huumori somessa, uuden oppiminen ja itsereflektointi, passiivinen selaaminen todellisuuden pakokeinona ja kontrollin tunteen hakeminen. Poikkeusolojen jatkuessa näyttäytyi somen roolin muuttumista. Analyysissä syntyneistä luokista muodostettiin lopuksi poikkeusolojen aikaisen somen käytön malli, joka kuvaa aineistosta rakentuneita somen rooleja, käytön kolmea vaihetta ja kolmea käyttäjäprofiilia. Tulokset onnistuivat valottamaan nuorten kokemuksia ja syventämään ymmärrystä siitä, millainen rooli sosiaalisella medialla oli poikkeusolojen aikana. Tutkielman tulokset onnistuivat avaamaan näitä ilmiöitä laadullisesti, sillä aikaisemmat selvitykset olivat pääosin tilastollisia, eikä niistä välittynyt nuorten ääni tarpeeksi syvällisesti. Nuorten kokemusten ja sosiaalisen median roolin ymmärtäminen on erityisen tärkeää varsinkin nyt, kun koronakriisi on jatkunut jo yli vuoden.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten lapsen resilienssi näyttäytyy positiivisen kasvatuksen kontekstissa. Tarkoituksena oli koota tutkimustietoa lapsen resilienssistä ja positiivisesta kasvatuksesta narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Tavoitteena oli selvittää, onko resilienssi ja positiivinen kasvatus yhteydessä toisiinsa, sekä voiko positiivisella kasvatuksella olla osaa lapsen resilienssin muodostumiselle. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto kerättiin kolmesta elektronisesta tietokannasta, jotka olivat HELDA, ERIC ja Google Scholar. Määrittelemieni hyväksymis- sekä poissulkukriteerien myötä tutkimusaineistoksi muodostui neljä tutkimusartikkelia, jotka käsittelivät positiivista kasvatusta tai lapsen resilienssiä ja sen muodostumista. Käyttämäni aineiston tutkimukset oli toteutettu Australiassa, Hong Kongissa ja Belizessä vuosina 2013–2018. Tulokset ja johtopäätökset. Resilienssin ominaisuuksissa sekä sitä suojaavissa ja edistävissä tekijöissä oli yhtäläisyyksiä positiivisen kasvatuksen tavoitteiden kanssa. Resilienssi voi-tiin nähdä oleellisena osana positiivista kasvatusta ja sitä kautta tulokset viittasivat siihen, että resilienssi ja positiivinen kasvatus ovat todella yhteydessä toisiinsa.

The agency of people with chronic pain is affected deeply and physically by pets, either consciously or unconsciously. In my thesis, I review if pain and animal in the role of a pet are a natural part of a person’s life cycle. In the light of the study, a human and an animal create a very close-knit, significant and interactive reference group through the pet relationship. The study’s approach to chronic pain is phenomenological research. The interaction between pets and people with chronic pain and their survival in daily life with chronic pain is discussed through the concept of resilience. The purpose of this study is to find out what kind of a support role a pet plays in the daily life of a person with chronic pain and how the person experiences their relationship with their pet. The ethnographic research data was collected in spring 2017 by interviewing a research group of 12 informants. Of the informants, three were men and the rest were women. In addition to a pet, most informants also had another person in their household. The informants lived in the regions of Central Finland, Northern Karelia, Pirkanmaa, Uusimaa and Päijät-Häme. The data collection started with the help of the key informant and a preliminary information form sent to the informants. The semi-structured interviews of the informants who consented to participate in the study were executed in part in personal interaction, in part as email interviews. The research data was transcribed and anonymised to ensure the privacy of the informants and their pets and to ensure that they remain unrecognisable. The research data indicates that when discussed through pets, the pain experienced by the informants was part of their life cycle, a phenomenon constantly in qualitative change. The support role of pets in the daily life of people with chronic pain could be seen to maintain functional ability and relieve pain without having to prove the pain to anyone in order to get help. Pets were a permanent and maintaining force in the daily agency of people with chronic pain. The person with chronic pain experienced the interactive relationship with their pet to be essential. The interactive relationship between the pet and the person with chronic pain was experienced to be so important that without a pet, the informants felt like something was missing from their life. This could refer to special resilience that has been formed between the person with chronic pain and the pet. Due to the topic of the research and the sensitivity of the data, the researcher’s ethical discussions and selections have been prominent throughout the research process. From the perspective of research reliability, the empirical experiences of the informants cannot be questioned. The study may bring hope and additional information for those living with chronic pain that they may already be treating their pain unconsciously, with the help of their pets.