Browsing by Subject "ripuli"

Vasikkaripuli on nautojen yleisin sairaus neonataalikaudella. Perinteisesti vasikkaripulia on hoidettu mm. nesteyttämällä vasikkaa joko suun kautta tai huonompikuntoista potilasta eläinlääkärin toimesta, ja varmuuden vuoksi eläinlääkäri on laittanut vasikan antibioottikuurille. Sen hyödystä ei kuitenkaan ole selkeää konsensusta, ja tämän työn tarkoituksena on kerätä yhteen tieto, joka maailmalla alle kolmen viikon ikäisten vasikoiden ripulin antibioottihoidosta on olemassa. Vasikkaripuli on vanha sairaus, jota koskeva perustutkimus on pääasiassa vuosikymmeniä vanhaa. Suomen erityinen tautitilanne, jossa esimerkiksi salmonella on erittäin harvinainen tuotantoeläimillä, vaikeuttaa kansainvälisen kirjallisuuden soveltamista suomalaiseen ympäristöön. Myös erilaiset perinteet antibioottien käytössä ja osin sen seurauksena muokkautuneet patogeenien antibioottiresistenssitilanteet hankaloittavat kirjallisuudessa mainittujen antibioottisuositusten käyttämistä sellaisenaan. Suomessa tavallisimmin vasikkaripulin hoitoon käytetty trimetopriimi-sulfonamidi mainitaan myös kansainvälisessä kirjallisuudessa ensisijaisten hoitojen joukossa. Meillä ei sen sijaan ole totuttu käyttämään amoksisilliinia tai amoksisilliini-klavulaanihappoa nautojen hoidossa lainkaan, mutta ne nousevat esiin hoitosuosituksissa. Erilaisten lääkityssäännösten vuoksi suomalaisissa ohjeissa toissijainen valinta, fluorokinolonit, on maailmalla se viimeinen vaihtoehto. Suomessa ei taas juurikaan käytetä kolmannen tai neljännen polven kefalosporiineja, jotka ovat toisissa maissa kovassa käytössä. Tässä työssä pyrittiin myös etsimään kirjallisuudesta tietoa pohjoismaisesta erikoisuudesta, dihydrostreptomysiinistä, mutta suun kautta annettuna siitä ei löytynyt yhtään tieteellistä artikkelia. Myöskään tämän vanhan lääkkeen käyttöönottotutkimuksia ei löytynyt. Vasikkaripuli ei vaadi läheskään aina antibioottihoitoa, vaan nesteterapia on ensimmäinen ja tärkein hoitomuoto olosuhdekorjauksen ohella. Antibiootteja käytetään vain huonokuntoisille potilaille, joilla on ripulin lisäksi yleisoireita, esimerkiksi alentunut imurefleksi, yli 6 % dehydraatio, kuume, apaattisuus tai heikkous, tai sen ulosteissa on limaa. Huolehtimalla, että vasikka saa riittävästi vasta-aineita ternimaidosta, vältetään suuri osa ripuleista kokonaan. Antibioottien käyttö vasikkaripulin hoidossa on yleistä, mutta kasvava huoli lääkejäämistä lihassa ja antibioottiresistenssin kehittymisestä on ohjannut ajatuksia probioottien suuntaan. Niistä tehtyjä tutkimuksia ei eläinlääketieteellisestä kirjallisuudesta vielä juuri löydy, mutta ne ovat mielenkiintoinen lisätutkimuksen kohde tuleville vuosille.

Giardia on suoliston parasiittina elävä alkueläin, jota tavataan ihmisillä ja useilla muilla nisäkkäillä sekä sammakkoeläimillä, matelijoilla ja linnuilla. Nisäkkäillä esiintyvää G. intestinalis –lajia on tavattu ihmisen lisäksi mm. koiralla, kissalla, märehtijöillä, hevosella, rotalla ja majavalla. Tartunta tapahtuu feko-oraalisesti ulostesaastuneen juomaveden tai ruoan välityksellä tai kosketustartuntana eläimestä/ihmisestä toiseen. Koirilla infektio on usein oireeton, mutta se voi myös aiheuttaa voimakkuudeltaan vaihtelevaa ripulia. Muita mahdollisia oireita ovat laihtuminen, kasvun hidastuminen ja heikentynyt ruokahalu. Aikaisemmissa tutkimuksissa giardian prevalenssiksi koirilla on saatu 4-50 %. Suomessa prevalenssitutkimuksia ei ole aikaisemmin tehty koirilla. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään giardian esiintyvyyttä suomalaisilla koirilla immunofluoresenssimikroskooppitutkimuksen avulla. Ulostenäytteitä kerättiin 146 koiralta. Näistä alle 6 kk ikäisiä pentuja oli 26 kpl. 10 koirista oli Yliopistolliseen eläinsairaalaan tuotuja löytökoiria. Muut olivat yksityisten ihmisten lemmikkejä. Kultakin koiralta pyrittiin saamaan kaksi ulostenäytettä 5-7 vrk välein. Giardia-positiivisten koirien osuus tässä aineistossa oli 4,8 %. Alle 6 kk ikäisillä koirilla giardia-positiivisten koirien osuus oli 15,4 % ja yli 6 kk ikäisillä koirilla 2,5 %.

Koliitti eli paksusuolen tulehdus aiheuttaa hevosille äkillistä ripulia, joka voi johtaa kuolemaan tai eutanasiaan. Koliitin muina oireina on usein ähkytyyppistä vatsaontelokipua sekä kuumetta ja verinäytteessä nähdään usein leukopeniaa. Koliitin aiheuttajat voidaan jakaa infektiivisiin ja ei-infektiivisiin aiheuttajiin. Infektiivisistä aiheuttajista erityisesti hevosten koronavirusta on alkanut esiintyä enenevissä määrin myös Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Muista infektiivisistä aiheuttajista Suomessa on tiedettävästi ollut yksi salmonella epidemia vuonna 2001. Ei-infektiivisien aiheuttajien määrää haittaa Suomessa yleinen hevosten hiekansyönti, mikä voi aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin koliitti, joten tämä erittelydiagnoosi olisi hyvä pitää mielessä ripulipotilasta tutkiessa. Tämä tutkimus oli osa kanadalaisen yliopiston, Ontario Veterinary College, University of Guelph kansainvälistä tutkimusta koliitin esiintyvyydestä eri maissa vuosina 2016-2020. Kriteereinä oli, että potilas on yli yhden vuoden ikäinen ja ripuli on alkanut enintään 48 tuntia ennen sairaalaan saapumista tai 24 tuntia sen jälkeen. Kriteerit täyttäviä potilaita löytyi 156 vuosien 2016-2020 välillä. Potilaista kerättiin kattavasti tietoa Yliopistollisen hevossairaalan potilastietokannasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin kriteerit täyttävien hevosten esitietoja, statusta ja oireita sairaalaan tulohetkellä, sairaalassa tehtyjen tutkimusten tuloksia, hoitoa ja lopputulosta. Hevospotilaista eniten oli suomenhevosia, toiseksi eniten puoliverisiä ja potilaita oli eniten syksyllä ja talvella. Hevosille annetuista diagnooseista yleisin oli ähky (105kpl), seuraavaksi yleisin koliitti (33kpl), sitten muu ripuli (10kpl), ohutsuolentulehdus (4kpl) ja muu diagnoosi. Ähkyistä 39:llä ja koliiteista kahdella havaittiin kuitenkin myös kliinisesti merkittävä määrä hiekkaa paksusuolessa ja lisäksi kaikista tapauksista 12:lla hiekkaa oli pieni määrä. Potilaista vain 25:ltä tutkittiin ulostenäyte, suurimmalta osalta salmonella ja lisäksi muutamalta Clostridium difficile ja vain neljältä potilaalta koronavirus. Näistä ulostenäytteistä vain yhdellä oli positiivinen tulos ja se oli koronavirusta. Ensimmäinen koronavirusnäyte otettiin vuonna 2019, joten aikaisemmista potilaista ei voida tietää onko sitä ollut muillakin. Ylipäätään ulostenäytteitä on otettu todella vähän tutkimuksen teon aikoihin, joten aikaisempien ripulipotilaiden infektiivisyyttä ei voida täysin poissulkea. Viimeisen viiden vuoden aikana koronapotilaiden määrä on kuitenkin ollut nousussa Suomessa ja myös muissa Pohjoismaissa. Tuloksista saadaan hyvää dataa koliitin esiintymisestä Suomessa, mutta tulosten luotettavuutta varten dataa pitäisi kerätä spesifimmin juuri Suomen oloista ja tänne sopivilla kriteereillä, kun nyt kriteerit tulivat Kanadasta.

Syventävät opintoni koostuvat kahdesta Suomen eläinlääkärilehteen julkaistavaksi esitystä artikkelista. Ruoansulatuskanavan hiekkakeräymien diagnostiikka, hoito ja enneltaehkäisy hevosella - kirjallisuuskatsaus Hevosen ruoansulatuskanavaan saattaa joutua hiekkaa joko rehun mukana tai hevosen syödessä sitä tarkoituksella suoraan maasta. Hiekan kertyminen suolistoon voi aiheuttaa esimerkiksi ähkyoireita tai ripulia. Hiekka painuu raskaana materiaalina suolen ventraaliosiin ja suoranaisen limakalvoärsytyksen lisäksi se saattaa aiheuttaa divertikkelimuodostusta. Suuri hiekkamäärä voi aiheuttaa myös suolitukoksen. Paksusuolessa oleva hiekka saattaa tuntua peräsuolen kautta tunnusteltaessa. Ulosteen sisältämä hiekkamäärä korreloi huonosti suolistossa olevan hiekkamäärän kanssa. Diagnostiikassa voidaan käyttää myös vatsaontelon auskultaatiota ja ultraäänitutkimusta. Röntgentutkimuksella pystytään osoittamaan vatsaontelon etuosassa olevat hiekkakeräymät. Hiekkakeräymien hoitoon käytetään yleisesti psylliumia sisältäviä laksatiiveja. Suuret annokset magnesiumsulfaattia on myös havaittu tehokkaaksi. Ennaltaehkäisyssä on tärkeää välttää ruokintaa suoraan maasta etenkin hiekkatarhoissa, sekä estää ruoan maahan variseminen. Vaikeimpia hoidettavia ovat tarkoituksella hiekkaa syövät ja ahneet, maasta jokaisen ruoanmurusen etsivät hevoset. Ruoansulatuskanavan hiekkakeräymien röntgenlöydösten yhteys hevosen ikään, rotuun ja oireisiin Tutkimusaineistomme koostui 52:sta Yliopistollisessa eläinsairaalassa noin kolmen vuoden aikana röntgenkuvatusta hevosesta, joiden vatsaontelon alaetuosassa oli merkkejä hiekkakeräymistä. Hevosten ikä vaihteli alle puolesta vuodesta 23 vuoteen ja ne edustivat useita eri rotuja. Suurin osa varsoista oli tutkittavana kesäkuukausina, kun taas yli puolivuotiaiden hevosten hoitoontuloaika keskittyi marraskuun ja maaliskuun väliseen aikaan. Hiekkakeräymien koossa oli suurta vaihtelua. Etenkin aikuisilla suomenhevosilla nähtiin hyvin laajoja hiekkakeräymiä. Nuorilla hevosilla taas keräymien lukumäärä oli suurempi kuin aikuisilla. Keräymien pinta vaihteli hyvin tarkkarajaisesta suolen muuhun sisältöön sekoittuvaan. Suurella osalla (73%) hevosista oli ruoansulatuskanavan oireita kuten ähkyä tai ripulia. Epäspesifisiä oireita, kuten laihtumista, alentunutta suorituskykyä ja apaattisuutta esiintyi joko yksin tai yhdessä ruoansulatuskanavan oireiden kanssa 46%:lla hevosista. Vain viidellä hevosista ei ollut hiekkakeräymiin yhdistettävissä olevia oireita lainkaan. Toinen primaarisairaus löytyi 22 hevoselta, ja näistä puolella todettiin olevan hiekkaa suurehkoja määriä. Tilastollisesti merkitsevä yhteys todettiin akuuttien ähkyoireiden ja hiekan määrän sekä akuuttien ähkyoireiden ja hiekkakeräymien lukumäärän välillä.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella mikrobilääkkeiden käyttöön liittyviä kustannuksia porsastuotannossa ja pohtia sikaloiden mikrobilääkehoidoista mahdollisesti aiheutuvaa resistenssiongelmaa. Aineistona käytettiin Helsingin yliopiston Mätsälässä sijaitsevan Saaren tuotantoeläinyksikön hoitoalueeseen kuuluvien viiden porsastuotantosikalan ja kahden muualla Etelä-Suomessa sijaitsevan porsastuotantosikalan lääkitystietoja ja porsastuotannon tietoja kolmen vuoden ajalta retrospektiivisesti. Kaikkien tutkimuksessa olleiden seitsemän sikalan mikrobilääkehoitotiedot koottiin tilakohtaisesti vuosilta 2006 – 2008. Kerättyjen lääkitys- ja tuotantotietojen sekä vakioitujen lääke- ja porsashintojen perusteella voitiin laskea tilakohtaiset vuotuiset lääkemenot per emakko ja pahnuekohtaisesti porsastuotannosta saatava bruttotulo ja kuolleisuudesta johtuva tulonmenetys. Tutkimus osoitti, että vuotuiset mikrobilääkehoitokustannukset sikalan keskimääräistä emakkolukua kohden vaihtelevat moninkertaisesti eri sikaloiden välillä. Mikrobilääkehoitojen kulut emakkoa kohti vuodessa oli Saaren alueen pienissä sikaloissa noin viisi euroa (keskiarvon vaihteluväli 3,45 – 6,13), kahdessa isossa yksikössä kulutus oli selvästi suurempi (keskiarvon vaihteluväli 14,68 – 38,17). Molemmissa isoissa sikaloissa porsastuotannon pahnuekohtaisen bruttotulon keskiarvo oli korkeampi (keskiarvo 510,84 €) pieniin Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 465,67 €) ja pahnuekohtainen tulonmenetys oli keskimäärin pienempi (keskiarvo 68,50 €) Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 79,90 €). Porsastuotannon bruttotulo ei huomioi mitään tuotantoon liittyviä menoja. Tulonmenetyksen osuus bruttotuloista vaihteli tilakohtaisesti 12 %:sta 23 %:iin mediaanin ollessa 15 %. Pienestä aineistosta johtuen saatuja seitsemän tilan tuloksia ei suoraan voida yleistää, vaan lisätutkimuksia tarvitaan. Tuloksia voitaneen kuitenkin pitää suuntaa antavina ja sitä humaanilääketieteessä olevaa käsitystä tukevina, että mikrobilääkeresistenssillä on kannattavuutta heikentäviä vaikutuksia. Näin ollen erityisesti nykytilanteessa, jossa sikatalouden kannattavuus on heikko, olisikin taloudellisesti perusteltua seurata resistenssin kehittymistä ja pyrkiä estämään sen leviäminen sikaloissa. Lääkityskustannusten lisäksi olisi huomioitava tuottajien oma turvallisuus liittyen mikrobilääkkeiden annosteluun eläimille. Lisäksi olisi kiinnitettävä huomiota niihin hoitokäytäntöihin, jotka voivat vaikuttaa resistenssiongelman syntyyn ja laajuuteen.

Sianlihantuotannossa elävinä syntyneiden porsaiden kuolleisuuteen vaikuttavat monet tekijät. Ennen vieroitusikää yksi merkittävimpiä porsaiden kuolleisuutta lisääviä tekijöitä ovat erilaiset ripulia aiheuttavat infektiot. Porsasripulin yleisyys ja vakavuus riippuvat niiden immunologisesta statuksesta, jossa avainasemassa pikkuporsailla on niiden ternimaidon saanti. Tutkielmassa esitellään nykymuotoisessa lihantuotannossa käytettävän kesysian (Sus scrofa domestica) immunologista kypsymistä synnyinhetkestä vieroitukseen kuluvalla aikavälillä. Myös sikiökauden tärkeitä immunologisia tapahtumia sekä porsaan immunologisen statuksen ja ympäristön keskinäistä vaikutusta porsasripulin syntyyn käydään läpi. Tutkielman lopussa esitetään tapausselostus pikkuporsaiden ripuliepidemiasta suomalaisella porsastuotantotilalla. Tilalla käytettiin laajamittaisesti kloramiini T- pitoista kuivadesinfektiojauhetta porsitusosastolla. Tapauksen myötä nousi tarve selvittää kuivadesinfektiojauheiden ja pikkuporsaiden ripulitartuntojen välistä yhteyttä. Tutkielmassa taustoitetaan kuivadesinfektiojauheen käyttöä osana nykyaikaista sianlihan tuotantoa. Kloramiini T:n ominaisuuksia ja mahdollisia haittavaikutuksia käydään läpi tutkielmassa kirjallisuuden avulla. Kloramiini T- pitoisen kuivadesinfektiojauheen intensiivinen käyttö voi lisätä pikkuporsaiden riskiä sairastua ripulitartuntoihin mm. vaurioittamalla porsaan suoliston limakalvoa. Aiheesta tarvitaan kuitenkin tutkimuksellista näyttöä, jotta tämä voidaan todeta varmuudella.

Työ on kirjallisuuskatsaus, jossa käydään läpi uusimpia tutkimustuloksia subakuutin pötsiasidoosin vaikutuksista naudan terveyteen ja pohditaan näiden vaikutusten merkitystä suomalaisessa karjataloudessa. Subakuutti pötsiasidoosi (SARA, subacute ruminal acidosis) tarkoittaa kroonista tai oireetonta pötsin happamoitumista, joka voi aiheuttaa taloudellisia tappioita maidon- tai naudanlihan tuottajalle sekä heikentää eläinten hyvinvointia. Subakuutti pötsiasidoosi syntyy, kun rehu sisältää suuria määriä energiapitoista helposti sulavaa hiilihydraattia, johon pötsi ei ole ehtinyt tottua. Tällöin lyhytketjuisten eli haihtuvien rasvahappojen pitoisuus pötsissä nousee, jolloin pötsin pH laskee alle normaalin pH-arvon 6-7. Poikimisen yhteydessä, kun siirrytään ummessaolosta maidontuotantoon, naudalla on suurin riski sairastua subakuuttiin asidoosiin. Tällöin ruokinta muuttuu väkirehuja nostamalla usein liian nopeasti hyvin voimakkaaksi, jotta lievennettäisiin naudan kärsimää poikimisen jälkeisestä herumisesta johtuvaa negatiivista energiatasetta. Subakuutilla pötsiasidoosilla on useita vaikutuksia naudan terveyteen. Se aiheuttaa muutoksia pötsimikrobistossa ja heikentää kuidun sulatusta, jolloin nauta ei saa hyödynnettyä rehussa olevan kuidun sisältämää energiaa. Subakuutti asidoosi voi saada aikaan rumeniitin eli pötsin limakalvon tulehduksen sekä maksapaiseita. SARA yhdistetään usein myös maidon rasvaprosentin ja maitotuotoksen laskuun. Kliinisinä oireina voi subakuutin asidoosin vuoksi esiintyä laminiittia eli sorkkakuumetta ja sen aiheuttamaa ontumista. Tämä on sekä taloudellisesti että nautojen hyvinvoinnin kannalta merkittävä ongelma, jonka patogeneesistä on olemassa eri teorioita. Ruokahalun heikkeneminen ja krooninen tai satunnainen ripuli ovat myös yleisiä oireita. Muita subakuutin pötsiasidoosin vaikutuksia voivat olla myös mm. pötsin lievä laajentuminen eli puhaltuminen, verihyytymien aiheuttamista pienistä keuhkopaiseista johtuva sierainverenvuoto, polioenkefalomalasia tai juoksutusmahasairaudet. Ruokinnan hyvä suunnittelu on tärkein tekijä subakuutin pötsiasidoosin ehkäisyssä. SARA on lehmällä yleensä piilevä sairaus, jolloin sen diagnosointi on haastavaa. Tuottajan kannattaa seurata, esiintyykö karjassa esim. paljon ontuvia lehmiä, ovatko lehmät usein ripulilla tai onko maidon rasvaprosentti laskenut. Valitettavasti pötsiasidoosin täytyy usein mennä kuitenkin tarpeeksi vakavaksi ennen kuin selviä oireita tai taloudellisesti merkittävää tuotoksen laskua naudalla huomataan. Tämän sairauden tunnistusmenetelmiä olisi hyvä tulevaisuudessa kehittää niin nopeiksi ja varmoiksi, että niitä voitaisiin hyödyntää jokapäiväisessä kliinisessä työssä. Se todennäköisesti edellyttäisi kuitenkin pötsin pH:n pidemmän aikaista seurantaa. Koska Suomessa karjatilojen määrä vähenee ja yksikkökoko kasvaa koko ajan ja lehmät ovat korkeatuottoisempia kuin ennen, on myös subakuutin pötsiasidoosin tuomia ongelmia otettava nyt enemmän huomioon.

Tässä syventävien opintojen tutkielmassa oli tarkoituksena käsitellä kirjallisuuskatsauksessa koiran tunnettuja kroonista ripulia aiheuttavia sairauksia, niiden tutkimusmenetelmiä ja hoitoa. Lisäksi oli tarkoitus tutkia kliinisellä kokeella tylosiini-lääkitykseen vastaavaa kroonista ripulia sairastavia koiria. Tylosiini on pääasiassa sikojen sairauksien hoitoon käytetty antibiootti. Suomessa tylosiinia on käytetty myös ripulia sairastavien koirien hoitoon. Hoitotulokset ovat olleet hyviä, mutta jos hoito lopetetaan, ripulioireet palaavat herkästi. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, kuinka tehokas lääke tylosiini on koirien ripulin hoidossa sekä tutkimaan tylosiini-lääkitykseen vastaavaa ripulia sairastavat koirat mahdollisimman perusteellisesti. Tavoitteena oli selvittää, onko tutkimukseen osallistuneiden koirien suolistosairauksilla yhteinen etiologia. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko tylosiinin käyttö korvata probiootilla. Tutkimukseen valittiin 14 koiraa, jotka olivat sairastaneet kroonista ripulia ainakin vuoden ajan ja joita oli hoidettu tylosiinilla pitkiä aikoja. Tylosiini-lääkitykseen vastaavaa ripulia esiintyy keski-ikäisillä tai vanhoilla suurilla koirilla. Koirien oireet ovat tyypillisiä paksusuoliperäiselle ripulille. Oireet lakkaavat kolmen vuorokauden kuluessa tylosiinilääkityksen aloittamisesta ja pysyvät poissa niin pitkään, kun lääkitystä jatketaan. Lääkityksen lopettamisen jälkeen oireet palaavat kuukauden kuluessa. Vahvin epäily sairauden aiheuttajaksi on jokin yksittäinen bakteeri, joka on hyvin herkkä tylosiinin vaikutukselle. Itsenäisesti kirjoitetut osat tutkielmasta: Eeva-Liisa Ahonen : Kappaleet 4.3, 4.4, 4.7, 5.1, 5.2.4, 5.2.5, 5.3.1, 5.3.2, 5.5, 6.1, 7.2, 7.3.1, 7.3.2, 7.3.3.2, 7.3.3.3, 7.3.4.1 ja 7.3.4.2 Kaisa Lassila: Kappaleet 1., 2., 4.1, 4.2, 4.5, 4.6, 5.2.1, 5.2.2, 5.2.3, 5.3.3, 5.3.4, 5.4, 6.2, 6.3, 7.1, 7.3.3.1, 7.3.4.3, 7.3.4.4 ja 7.3.5 Yhdessä laadittu: Kappaleet 3., 8., 9. ja 10. Tutkimusosuudessa Eeva-Liisa Ahonen vastasi koirista numero 1-8 ja Kaisa Lassila koirista numero 9-14.

Ripuli yleisimpiä varsojen sairauksista ja jopa 80 % varsoista sairastaa ainakin yhden ripulin alle puolen vuoden ikäisenä. Ripulia aiheuttavat virukset, bakteerit, alkueläimet ja loiset. Rotavirus on yleisin ripulivarsoilta eristettävä patogeeni. Seuraavaksi yleisimpiä ovat Cryptosporidium spp, coronavirus, Clostridium spp ja Salmonella spp. Vakavimpia ja eniten kuolemaan johtavia tartuntoja aiheuttaa Clostridium –suvun bakteerit, erityisesti C. perfringens tyyppi C. Patogeenien vakavuus vaihtelee ja ne voivat esiintyä myös sekainfektioina ja aiheuttaa epidemioita. Patogeenien lisäksi useat ei-infektiiviset tekijät aiheuttavat ripulia. Varsan altistaa ripulille esimerkiksi liian vähäinen hyvänlaatuisen ternimaidon saanti ja siten liian matala veren vasta-ainepitoisuus (IgG), huono varsomis- ja tallihygienia, nuori ikä ja kontaktit vanhempiin varsoihin. Ripuli-infektiolta suojaa parhaiten riittävä veren IgG-pitoisuus ja hyvä talli- ja hoitohygienia. Oireena ripulissa on aiheuttajapatogeenistä riippumatta vetinen uloste, jonka hoitamattomana johtaa varsan kuivumiseen ja pahimmillaan kuolemaan. Ripulista seuraa usein metabolinen asidoosi ja suolivaurion seurauksena varsoille kehittyy herkästi bakteremia tai spesis. Ripulidiagnoosi perustuu oireisiin ja tarkempaan patogeenikohtaiseen tunnistukseen voidaan käyttää ulosteviljelyä, ELISA-testejä, PCR:ää, elektronimikroskopointia sekä patogeenikohtaisia pikatestejä. Monissa tapauksissa ripulin aiheuttajaa jää kuitenkin tunnistamatta. Perushoitona ripulissa on dehydraation korjaus ja nestetasapainon ylläpito nesteyttämällä joko suun kautta tai suonensisäisesti. Vakavimmissa ripulitapauksissa sairaalahoito on usein välttämätöntä. Vastasyntyneille varsoille on suositeltavaa aloittaa laajakirjoinen antibioottisuoja (penisilliini, gentamysiini, metronidatsoli) bakteremian ja sepsiksen estämiseksi. Vakavasti sairaille varsoille kehittyy herkästi oireettomia mahahaavoja, joten ennaltaehkäisevää mahansuojalääkitystä (sukralfaatti) suositellaan. Paranemisennusteessa ei ole havaittu eroa patogeenien välillä pelkissä ripulitapauksissa. Tapausselostuksessa käsitellään yhden siitostallin varsaripuliongelmaa. Kahden vuoden aikana syntyneistä varsoista 7/12 sairastui ensimmäisen elinviikon aikana voimakkaaseen vetiseen ripuliin. Varsat olivat tehohoidossa Yliopistollisessa Hevossairaalassa. 4/7 varsasta oli osittainen vasta-aineiden puutos ja 3/7 oli lisäksi sepsis. Kaikki varsat vastasivat nopeasti hoitoon ja toipuivat. Todennäköisin aiheuttaja oli rotavirus, mutta sitä ei pystytty osoittamaan. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka on tarkoitus olla kattava katsaus varsojen infektiivisiin ripuleihin. Siihen on koottu tutkimusten ja kirjallisuuden perusteella tietoa varsojen yleisimmistä ripulipatogeeneistä, niiden etiologiasta, oireista, diagnostiikasta, hoidosta sekä ennusteesta. Vaikka ripulit ovat yleisiä, niiden aiheuttajien yleisyys ja etiologia ovat osittain epäselviä ja niistä tarvittaisiin lisää tutkimusta. Suurin osa tutkimuksista on tehty ulkomailla pienellä otoksella, joten kaikki tulokset eivät ole suoraan johdettavissa Suomeen.

Vasikkaripulit muodostavat hengitystiesairauksien ohella tärkeimmät vasikoiden terveyttä uhkaavat sairaudet. Vasikkaripuli on monisyytauti. Ruokinnalliset tekijät kuten juottovirheet, äkilliset ruokinnan muutokset, vasikan ruoansulatukselle sopimaton tai pilaantunut rehu voi aiheuttaa vasikoille ripulia. Tartunnallisia vasikkaripulin aiheuttajia ovat mm. bakteerit, virukset ja suolistoloiset. Suomessa tärkeimpiä ripulinaiheuttajia ovat rotavirus, Eimeria-suvun kokkidit, koronavirus, Salmonella sp., kryptosporidit ja F5-positiivinen Escherichia coli. Yleensä ripulinäytteestä todetaan vain yksi taudinaiheuttaja, mutta myös useampi aiheuttaja voi esiintyä näytteessä yhtäaikaisesti usein lisäten ripulin vakavuutta. Myös terveillä eläimillä voidaan todeta tartunnallisia ripulinaiheuttajia ja siten optimaalisilla olosuhteilla ja hyvällä vasikan vastustuskyvyllä voidaan ehkäistä ripulin esiintymistä. Evirassa vasikkaripulinäytteitä tutkitaan Eviran Kuopion tutkimusyksikössä (Elintarviketurvallisuusvirasto, ent. EELA), jossa on käytössä vasikkaripulitutkimuspaketti. Tutkimuksen hintaan kuuluu 3-5 ulostenäytteen tutkiminen ja näytteistä tutkitaan ikäkaudelle tyypillisimmät ripulinaiheuttajat sekä aina salmonella. Tässä tutkielmassa käsitellään Eviraan vuosina 2002 – 4/2006 saapuneiden vasikkaripulinäytteiden tuloksia ja vasikkaripulitutkimuspaketin käyttöä. Kaikkiaan lähetettiin 286 näytelähetystä, jotka sisälsivät keskimäärin 2,5 näytettä. Eniten näytteitä tuli lypsykarjatiloilta, mutta myös lihantuotanto- ja emolehmätiloilta lähetettiin lähes 90 näytelähetystä. Eniten näytteitä lähettivät keskisuuret ja suuret tilat. Näytelähetyksistä 60 % todettiin tartunnallisia ripulinaiheuttajia ja näissä lähetyksissä oli keskimäärin 2,6 näytettä kun taas negatiiviseksi jääneet näytelähetykset sisälsivät keskimäärin 2,2 näytettä. Yleisimmiksi taudinaiheuttajiksi 708 vastaanotetusta näytteestä todettiin rotavirus (36 %) ja Eimeria-suvun kokkidit (13 %). Muita todettuja taudinaiheuttajia olivat koronavirus (3 %), sukkulamadon munat (2 %), kryptosporidit (0,7 %) ja salmonella (0,1 %). Saatujen tulosten valossa sekä rotaviruksen että kokkidien merkitys on suurempi lihan- kuin maidontuotantotiloilla. Rotaviruksen prevalenssi on noussut Suomessa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Merkittävänä syynä tähän on todennäköisesti tuotantotilojen koon suureneminen. Suuremmassa eläinryhmässä tautipaine on suuri usein melko ahtaiden elinolojen seurauksena. Yksittäisen vasikan sairastuminen myös huomataan myöhemmin vasikkakasvattamossa kuin maidontuotantotilalla, jossa vasikoita on kerrallaan vähemmän. Voi olla, että sairaan vasikan eristäminen tapahtuu tarkkailun vaikeuden vuoksi vasikkakasvattamossa myöhemmin, jolloin suurempi osa vasikoista ehtii infektoitua. Vasikkaripulin ennalta ehkäisemisen kannalta on tärkeää hyvästä hygieniasta ja elinolosuhteista huolehtiminen sekä riittävä ja oikea-aikainen ternimaidonjuotto. Ripuloivan vasikan hyvällä tukihoidolla on vasikan selviytymisen kannalta usein suuri merkitys, eikä vasikan eristämistä muista infektioiden leviämisen rajoittamiseksi tule unohtaa. Epidemiatilanteissa tulisi taudinaiheuttaja aina selvittää yhteistyössä eläinlääkärin kanssa. Vastaavien taudinpurkausten välttämiseksi voidaan harkita rokotteen käyttöönottoa, tai muita toimenpiteitä (esim. laidunkierto) taudinaiheuttajasta riippuen.