Browsing by Subject "riskiyhteiskunta"

Yhteiskuntamme on riippuvainen tietotekniikasta. Monet palvelut ovat kytkettyinä bittien maailmaan. Tietoverkot ovat mahdollistaneet sen, että verkossa voi asioida aikaan ja paikkaan katsomatta. Tietotekniikka on helpottanut monen arkipäivää, mutta se on tuonut mukanaan vaikeasti hallittavia riskejä. Moni tieto löytyy verkosta, jolloin se on myös uhattuna ja vaara-alttiina. 1990-luvulta lähtien yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin ja elintärkeiden toimintojen turvaaminen on nähty hyvin keskeisenä valtion turvallisuusnäkökulmasta tarkasteltuna. Myöhemmin 2000-luvulla viestintä ja tietotekniikan osa-alueiden tärkeys on korostunut erityisesti, koska olemme entistä riippuvaisempia internetistä ja bittienmaailmasta. Kyberilmiöllä on liittymäpinta suomalaiseen yhteiskuntaan, joten yhteiskuntatieteet mahdollistavat ilmiön tarkastelun lähtökohdaksi muun kuin teknisen näkökulman. Saksalainen sosiologi Ulrich Beck nosti vuonna 1986 esille käsitteen riskiyhteiskunnasta, josta hän julkaisi myös teoksen ' Risikogesellschaft. Auf dem Weg in eine andere Moderne '. Riskiyhteiskuntaa voidaan kuvailla tiedeyhteiskuntana, informaatioyhteiskuntana, mediayhteiskuntana tai tietoyhteiskuntana. Riskiyhteiskunta sisältää ajatuksen siitä, että ihminen luo tietoisesti ja tiedostamattaan ympärilleen erilaisia riskejä, joiden hallittavuus on haastavaa. Riskiyhteiskunnan ajatus on hyvä kuvaus nykypäivän tilanteesta, jossa erilaiset uhat, vaarat ja riskit ovat arkipäivää. Työn tarkoituksena on soveltaa Ulrich Beckin riskiyhteiskunnan käsitettä kyberilmiöön. Beck on laajentanut riskiyhteiskunnan käsitettä entistä globaalimmaksi, maailman riskiyhteiskunnaksi. Riskistä on tullut hyvin teknologinen. Mitä enemmän otetaan käyttöön raskasta teknologiaa, sitä suuremmaksi tulee epätodennäköisten onnettomuuksien todennäköisyys. Maailmasta on tullut riskiteollisuuden koekenttä. Työssä on Delfoi-menetelmää hyödyntäen haastateltu asiantuntijoita kyberilmiöstä. Keskeistä asiantuntijoiden haastattelussa on ollut Delfoin perustusajatus, jossa asiantuntijat argumentoivat anonyymisti annettuun aiheeseen. Asiantuntijapaneeli rakentui 13. henkilöstä, jotka edustivat yhteiskuntatieteilijöitä, kyberasiantuntijoita sekä turvallisuusalan asiantuntijoita. Kysely suoritettiin verkkosovelluksen (eDelfoi) avulla. Delfoi-menetelmä koetaan helposti tulevaisuusorientoituneeksi, mutta aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet sen soveltuvan hyvin turvallisuuskysymysten pohtimiseen, sekä ilmiöiden kartoittamiseen, jotka eivät ole vakiintuneet. Käsitteen määritteleminen on tärkeää puhuttaessa ilmiöstä, joka ei ole vielä vakiintunut. Kyberturvallisuuden käsite kuvastaa laaja-alaisesti kyberilmiötä. Käsitteitä käytetäänkin enemmän toistensa synonyymeinä kuin eri asiaa tarkoittavina. Kyberturvallisuudelle on pyritty löytämään mahdollisimman kuvaava ja tarpeeksi laaja määritelmä. Kyberilmiötä tarkastellessa tulee huomioida sen kahtiajako, jossa toinen osa on kansalaistason ilmiö ja toinen tekninen ilmiö. Kyberilmiö vaikuttaa yhteiskuntaan eri tavalla. Jokainen yksilö voi suojata oman tietokoneensa viruksentorjuntaohjelmalla kotona ja työpaikalla sekä huomioida tieturvallisen käytöksen internetissä. Verkkoiskun kohdistuessa elintärkeisiin toimintoihin tai kriittiseen infrastruktuuriin on kyseessä tekninen ilmiö, joka vaatii asiantuntijuutta. Kyberilmiössä ei operoida vain kyberavaruudessa vaan sillä on kosketuspinta fyysiseen maailmaan ja toisinpäin. Tietotekniikka on helpottanut arkipäivää, mutta tuonut mukanaan uusia näkymättömiä riskejä, jotka toteutuessaan voivat olla hyvin kiusallisia. Tällä hetkellä ihminen on suurin riski. Omalla toiminnalla aiheutetaan suurempaa vahinkoa, kuin että riski tulisi yhteiskunnan ulkopuolelta esimerkiksi toisen valtion tekemänä verkkohyökkäyksenä. Kyberriski on olemassa ja loppupäätelmänä voidaan sanoa, että on siirrytty kyberriskiyhteiskunnan aikakauteen.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ilmastonmuutoksen käsittelyä suomalaisessa talousmediassa riskin käsitteen näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisena riskinä ilmastonmuutos esitetään Suomen suurilevikkisimmän taloussanomalehden ja elinkeinoelämän äänenkannattajan, Kauppalehden, pääkirjoituksissa ja kolumneissa ja kuinka aihetta kehystetään kirjoituksissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 61 pääkirjoituksesta ja kolumnista, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.2018-31.12.2021. Aineistoa tarkasteltiin kehysanalyyttisesti ja teorialähtöisesti peilaten sitä aiemmassa tutkimuksessa löydettyihin riskin kehyksiin sekä teoriajohtoisesti peilaten sitä aiemmassa tutkimuksessa löydettyihin ilmastonmuutonmuutoksen kehyksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa mediatutkimuksen ja erityisesti kehysteorian (framing), sosiologi Ulrich Beckin riskin ja riskiyhteiskunnan käsitteiden sekä ilmastonmuutosviestinnän tutkimusperinteeseen. Tutkimuksen lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi; ilmastonmuutos nähdään sosiaalisena konstruktiona, jonka merkityksistä käydään julkisessa keskustelussa määrittelykamppailua. Tutkimus osoittaa Kauppalehden esittävän ilmastonmuutoksen ennen kaikkea mahdollisuutena ja toisaalta taloudellisena riskinä, johon tulee varautua ja jota voidaan pyrkiä hallitsemaan. Aineistossa ongelmaksi määritellään ennen kaikkea politiikan ja julkisen vallan epävarmuus ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa. Ratkaisuja osoitetaan markkinatalouden mekanismeista.

Vuoden 2020 maaliskuusta lähtien yhteiskunnat poikkeustilaan ajanut globaali koronapandemia toi muutoksia koulunkäynnin järjestämiseen kaikilla oppiasteilla alakouluista korkeakouluihin. Opetus siirrettiin nopealla aikataululla etäyhteyksin järjestettäväksi, sillä pandemian puhjetessa oleellista oli välttää sosiaalisia kontakteja, jotta virus ei pääsisi leviämään väestössä hallitsemattomasti. Perus- ja toisen asteen oppilaitoksissa etäopetusjaksoja järjestettiin kevään 2020 jälkeen ainoastaan alueittain, pahentuneissa tautitilanteissa. Tammikuun 2022 alussa tiedotusvälineissä alettiin käymään keskustelua siitä, pitäisikö perusopetuksen luokat 4–9 ja toisen asteen opetus siirtää valtakunnallisesti kolmen viikon etäopetusjaksolle kevätlukukauden alkaessa. Uusi herkemmin tarttuva virusvariantti oli vuodenvaihteessa aiheuttanut tartuntatapausten määrän nopean kasvun, ja terveydenhuollon mahdollinen kuormittuminen haluttiin välttää. Valtion eri viranomaistahojen esittämät näkemykset etäopetusjakson hyödyllisyydestä vaihtelivat kuitenkin keskenään. Aihe herätteli myös kansalaisten keskuudessa eriäviä näkemyksiä, joita käsiteltiin sosiaalisessa mediassa ja internetin keskustelupalstoilla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin ja riskiyhteiskunnan näkökulmasta sitä, miten lapset, nuoret ja perheet asemoidaan suhteessa koronapandemian aikaiseen koulunkäyntiin. Aineistona toimii aihetta käsitelleet kommenttiketjut Vauva.fi ja Suomi24-verkkokeskustelupalstoilla. Kommenttien kirjoitusajankohta ajoittuu aikavälille 5.-23. tammikuuta 2022, ja kommenteissa etäopetuksesta keskustellaan sekä puoltavaan että vastustavaan sävyyn. Aineistosta pystyi muodostamaan kolme vallitsevaa diskurssiluokkaa, joihin kommentit pystyi jakamaan: terveys ja hyvinvointi, perhe ja kasvatus, sekä lasten ja nuorten koulutus ja sosiaalinen elämä. Näissä diskurssiluokissa tarkastelen kommentteja riskiyhteiskunta-teorialinssin lävitse: miten lapset, nuoret ja perheet nähdään koronapandemiassa riskien näkökulmasta? Tutkimuskysymysten avulla pureudun siihen, mitä ovat ne riskit, joita kommentoijat näkevät pandemia-aikaisessa koulunkäynnissä, sekä mihin he näkevät niiden kohdistuvan. Tässä tutkielmassa tarkastelemistani kommenteista nousikin esille se, että koulunkäynti niin lähi- kuin etäopetuksena pandemia-aikana nähtiin riskinä paitsi koululaisille itselleen, myös heidän lähipiirilleen, ja sitä kautta koko perhe-elämän ja arjen totutulle sujumiselle. Etäopetus yksinään ei ollut riskejä ja uhkaa luova tilanne, joka olisi kohdistunut ainoastaan etäkoulua käyviin koululaisiin. Suurimpana uhkana koulunkäynnille, sekä lähi- että etäopetuksessa, nähtiinkin vallitseva koronapandemia ja tarttuva virus, mikä muodosti koulunkäynnistä lisäuhan myös koululaisten perheenjäsenille ja muulle lähipiirille.

Tutkielma käsittelee luottamuksen menetystä digitaalisen kriisin seurauksena. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa aihetta tarkastellaan psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron jälkeisen mediaviestinnän kautta. Tämä laaja tietomurto- ja kiristystapaus tuli julkisuuteen lokakuussa 2020. Kymmeniä tuhansia arkaluonteisia henkilötietoja levisi julkisuuteen Vastaamon puutteellisen tietosuojan takia. Tutkielmassa tapausta lähestytään riskiyhteiskunnan näkökulmasta, tarkastellen luottamuksen ja epävarmuuden merkitystä ja vuorovaikutusta digitaalisessa ympäristössä. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä hyödynnetään kriisitutkimuksen teorioita. Tutkimuskysymysten avulla aihetta käsitellään kahdella eri tasolla. Ensimmäinen taso kohdistuu yritykseen, eli Vastaamon pyrkimykseen palauttaa luottamusta. Toinen taso on yhteiskunnallinen, jolla tarkastellaan tietomurron synnyttämiä uhkakuvia. Tutkielman aineistona toimii media-aineisto. Vastaamon tiedotteet edustavat yrityksen kriisiviestintää ja Ylen uutiset pyrkimystä yhteiskunnalliseen palautumiseen kriisistä. Analyysi toteutetaan aineistolähtöisesti, rajaten sen ajallisesti tietomurron julkitulosta Vastaamon konkurssiin. Vastaamon tiedotteita analysoidaan sisällönanalyysin avulla. Rivittäisen koodauksen jälkeen muodostetaan kaksi laajaa teemaa liittyen tekijöihin, jotka tiedotteissa esiintyvät luottamusta rakentavina tai haittaavina. Ylen uutisten avulla luodaan tapahtumien kulkua kuvaava aikajana, minkä lisäksi niille on tehty lähiluenta. Lähiluennassa nostetaan esille yhteiskunnallisia uhkakuvia, jotka asettuvat yhteiskunnan eri tasoille. Tutkielmassa havaitaan, että Vastaamo käytti tyypillisiä kriisiviestinnän keinoja pyrkiessään tilanteenhallintaan. Luottamusta pyrittiin palauttamaan viestimällä läpinäkyvästi, korostamalla tehtyä yhteistyötä asiantuntijatahojen kanssa sekä osoittamalla resurssit uhrien auttamiseen ja tukemiseen. Yrityksen arvoja ja mainetta korostettiin samalla kun viestittiin lisätoimenpiteistä, jotka Vastaamo käynnisti tietomurron julkitulon jälkeen. Tietomurron digitaalinen ympäristö vaikeutti luottamuksen rakentamista, sillä siihen liittyi epävarmuutta tapahtuneesta, anastetut tiedot nousivat yhä uudelleen pinnalle ja Vastaamo kärsi taloudellisesta ahdingosta. Yhteiskunnalliset uhkakuvat liittyivät yksityisyyden menettämiseen, terveydenhuoltojärjestelmien mahdollisiin puutteisiin, tietomurron toistumiseen muissa yrityksissä ja huoleen luottamuksen menettämisestä niin terveydenhuollon palvelujen alalla kuin digitaalisessa yhteiskunnassa ylipäänsä. Lisäksi uutisten analyysissä nousi esille huoli siitä, ettei digitaalisista kriiseistä ole tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä. Analyysin pohjalta Vastaamon tietomurto määritellään digitaaliseksi suuronnettomuudeksi. Tutkielma osoittaa, että tietomurto on piirteiltään tyypillinen riskiyhteiskunnalle toteutunut uhka. Se vaikutti moneen eri tahoon ja vaati monimutkaisia yhteistyön verkostoja ratkaisujen löytämiseksi ja normaaliin palaamiseksi. Luottamusta pyrittiin palauttamaan niin yrityksen kuin yhteiskunnan tasolla, josta vain jälkimmäisessä onnistuttiin. Tutkielmassa nostetaan esille riskiyhteiskunnalle tavanomaisia piirteitä, joissa luottamus on jatkuvasti koetuksella. Samalla luottamus toimii tärkeänä keinona hallita epävarmuutta. Kyse ei lopuksi ollutkaan luottamuksen menettämisestä vaan digitalisaation tuomasta hallitsemattomuudesta. Tutkielman lopussa pohditaan luottamuksen ristiriitaisuutta digitaalisessa ympäristössä ja tietomurtoa varoittavana esimerkkinä digitalisaation ongelmakohdista

Tutkielmani käsittelee Onnettomuustutkintakeskuksen turvallisuustutkinnoissa vuosina 1997-2017 annettujen lainsäädäntöön kohdistettujen turvallisuussuositusten toteutuvuutta. Tutkielman alkupuolella hahmottelen turvallisuustutkintojen yhteiskunnallista kontekstia katsauksessa suomalaisen turvallisuustutkinnan historiaan. Samalla esittelen Onnettomuustutkintakeskuksen synty- ja kehitysvaiheita. Lyhyiden tapausesimerkkien avulla esittelen myös turvallisuustutkinnan menetelmiä ja toimintatapoja. Keskeisenä tutkimusaineistona on 775 tutkintaselostusta, joissa on annettu 1533 turvallisuussuositusta. Tälle aineistolle tehdyssä kvantitatiivisessa analyysissä selvisi, että eri liikennemuotoihin liittyvien tutkintojen määrä on vuosien varrella vähentynyt, vaikka liikennemäärät ovat kasvaneet ja onnettomuusmäärät ovat pysyneet samalla tasolla. Tälle ilmiölle ei löytynyt selkeää syytä. Aineistosta seuloutui 42 lainsäädäntöön kohdistuvaa turvallisuussuositusta. Näistä noin puolet oli toteutettu. Keskeisiä syitä toteutumattomuuteen olivat vastuutahon tai sen toimivallan puute, sekä erimielisyydet suosituksen tavoitteista tai keinoista. Tutkielman teoreettisessa osassa pohdin Onnettomuustutkintakeskuksen aseman muutosta osana riskiyhteiskuntakehitystä. Onnettomuustutkintakeskuksen yhteiskunnallinen merkitys ja institutionaalinen asema on tutkittavalla aikavälillä selkeästi vahvistunut, mitä riskiyhteiskuntakehitys osaltaan selittää.

Iäkkäiden määrä kasvaa ja yhteiskunnan tulisi vastata tähän muutokseen. Mediaa voidaan pitää mittarina yhteiskunnallisille muutoksille. Lehtikirjoituksia tutkimalla voidaan selvittää minkälaisia käsityksiä vanhuksista ja vanhuudesta yhteiskunnassa esiintyy. Tutkielman tavoitteena on selvittää minkälaisia käsityksiä vanhuksista ja vanhuudesta lehtikirjoituksissa on. Aineistona käytetään vanhuksiin ja vanhuuteen liittyviä lehtikirjoituksia vuosilta 2014‒2017 (n=282). Aineistolähtöisessä fenomenografisessa analyysissä aineistosta haetaan merkityksellisiä käsityksiä, joista muodostetaan kuvauskategorioita ja edelleen käsityskategorioita. Ference Marton on kehittänyt fenomenografiaa kasvatustieteen parissa haastattelututkimuksissa. Tässä tutkielmassa fenomenografiaa sovelletaan lehtikirjoituksiin. Tutkielman metateoreettisena viitekehyksenä toimii Ulrich Beckin ajatus riskiyhteiskunnasta. Postmoderni yhteiskunta tuottaa omat riskinsä. Tällä viitataan eliniän nousuun ja iäkkäiden kasvavaan määrään, joiden palvelutarpeeseen yhteiskunta ei osaa vastata. Aineistosta jäsentyy kuvauskategorioiden kautta kuusi käsityskategoriaa vanhuksista ja vanhuudesta. Ulrich Beckin riskiyhteiskuntaa ilmentävät esimerkiksi lehtikirjoitukset iäkkäiden kasvavasta määrästä, lisääntyvistä iäkkäiden hellekuolemista, sairaalabakteereista ja teknologian käyttöön liittyvistä ongelmista. Lehtikirjoituksista analysoitujen vanhuuskäsitysten perusteella voidaan todeta, että median vanhuskäsitys ei ole niin yksipuolinen kuin pelkkien lööppien perusteella voisi olettaa. Käsitykset eivät painotu riskiyhteiskuntatyyliin vain käsityksiin vanhusten kasvavasta määrästä. Toisaalta käy selväksi, että postmo-derni yhteiskunta on tuottanut riskin yksin asuvien vanhusten suhteen, koska heidän palveluntarpeisiinsa ei voida vastata aukottomasti edes uudella teknologialla.