Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "risks"

Sort by: Order: Results:

  • Tikka, Tia Sara Karoliina (2021)
    Arktinen alue on suuri ja se koostuu ominaisuuksiltaan erilaisesta merestä, sekä sitä ympäröivästä maasta. Arktinen alue toimii kotina monille, ja se tuottaa elintärkeitä ekosysteemipalveluita niin paikallisille, kuin muillekin kansoille. Merenkulku on tärkeä osa Arktisen alueen toimintaa ja tänä päivänä suurin osa merenkulusta kohdistuu joko Arktiselle alueelle tai sieltä poispäin ja kauttakulkuliikennettä on toistaiseksi vain vähän. Tulevaisuudessa voimme kuitenkin odottaa merenkäynnin volyymin kasvavan, tuoden mukanaan erilaisia laivoja, eri määränpäillä ja eri tarkoitusperillä. Volyymin kasvu riippuu merenkulun osalta monesta seikasta, mutta näitä vahvistaa kuitenkin tavanomaisten reittien ruuhkautuminen, sekä ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat vaikutukset, kuten jääpeitteen pieneneminen. Tutkielma suoritettiin laadullisena tutkimuksena, jossa perustan loi kattava kirjallisuuskatsaus. Pääasiallisena tiedonkeruutapana olivat kuitenkin haastattelut, joiden pohjana kirjallisuuskatsaus toimi. Haastatteluissa haastateltiin eri merenkulun asiantuntijoita, jotka toivat omaa osaamistaan esille erillisten teemojen kautta. Haastattelujen tuloksen analysoitiin laadullisen tutkimuksen menetelmin, käyttämällä siihen tarkoitettua ohjelmistoa. Niin haastatteluista, kuin kirjallisuuskatsauksestakin nousi esille paljon samoja ongelmia ja havaintoja. Työ keskittyi erityisesti vakuutuksiin ja siihen, kuinka vakuutuksilla voidaan ohjata ja hallita riskejä Arktisessa merenkäynnissä. Tutkielman pääasiallisena tuloksena nousi esille, että siinä missä vakuutussektori toimii hyvin riskin välittäjänä, niitä ei kuitenkaan käytetä tehokkaasti riskien hillintään. Vakuutussektorin nähtiin toimivan kuitenkin yleisellä tasolla hyvin ja tarkoituksenmukaisesti. Suurin ongelmatiikka tuli esille tietoon liittyen. Tietoa koettiin olevan liian vähän ja sitä on vaikea saada. Myös regulaatioiden merkitys korostui haastatteluissa ja sitä toivottiin lisättäväksi Arktiseen merenkulkuun liittyvissä asioissa.