Browsing by Subject "rituaali"

Vanhan testamentin Leviticuksen kirjan 16. luvun rituaalitekstissä esiintyy Asasel, jonka rooli ja merkitys rituaalissa on jakanut tutkijoiden mielipiteitä. Tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen siitä, mikä Asaselin rooli syntipukkirituaalissa on, ja miksi papillista perua olevassa tekstissä esiintyy tutkimuksessa yleisimmin demoniksi tulkittu henkiolento. Tutkielmani on rituaalitutkimus, jossa hyödynnän vertailevaa tutkimusta, kulttuuriantropologiaa sekä sosiaalitieteellistä ja kognitiivista uskontotiedettä. Lähestyn tutkimuskysymystäni muinaisen Lähi-idän kulttuuriympäristön näkökulmasta, sillä Vanha testamentti on osa koko muinaisen Lähi-idän kulttuuria. Kognitiivisen ympäristön tasolla tapahtuva vertaileva tutkimus pyrkii ymmärtämään muinaisen Lähi-idän ihmisen maailmankuvaa, joten vertailevan tutkimuksen avulla voidaan ymmärtää Leviticuksen syntipukkirituaalin ja Asaselin merkitystä. Rituaaliteorioista nostan esiin René Girardin kuuluisan syntipukkiteorian, jonka osalta tarkastelen, kuinka Girardin teoria suhtautuu tutkimuskysymykseeni. Tutkimukseni koostuu kolmesta vertailevasta analyysista. Vertailen Leviticuksen 16. luvun rituaalitekstiä muihin muinaisen Lähi-idän puhdistus- ja karkotusrituaaleihin, Vanhan testamentin demonitutkimusta muinaisen Lähi-idän demonikäsityksiin sekä Asaselin esiintymistä muinaisen Lähi-idän kirjallisuudessa. Lisäksi analysoin aiempaa tutkimusta Asaselin roolista syntipukkirituaalissa, muodostaen samalla oman teoriani Asaselin merkityksestä. Asaselin rooli ja merkitys Leviticuksen 16. luvun syntipukkirituaalissa ovat vahvasti sidoksissa muinaisen Lähi-idän kulttuuriympäristön uskomuksiin demoneista epäpuhtauksien alkuperänä. Asaselin roolina on toimia rituaalin avulla karkotettavien epäpuhtauksien vastaanottajana. Varhaisen juutalaisen kirjallisuuden pyrkimykset selittää Vanhassa testamentissa läsnäoleva demoniusko tukevat näkemystäni siitä, että syntipukkirituaali ja Asaselin osuus rituaalissa ovat olleet merkittäviä muinaisten israelilaisten maailmankuvassa. Tutkielmani johtopäätöksissä ehdotan, että syntipukkirituaali ja uskomus Asaselista syntien alkulähteenä ovat olleet niin merkittävä osa muinaisten israelilaisten traditiota, että syntipukkirituaali on päätynyt osaksi Suuren sovituspäivän rituaalia. Girardin teoriaan tukeutuen esitän tutkielmani johtopäätöksenä, että Asasel on muinaisten israelilaisten traditiossa alkuperäinen syntipukki.

Tutkielmassa tarkastellaan Pohjois-Amerikan tasankoalueen Sioux-alkuperäiskansan läntiseen Teton-haaraan kuuluvien lakota-intiaanien harjoittamia rituaaleja. Rituaalien kuvauksen ensisijaisena aineistona toimii Joseph Epes Brownin tallentama ja kirjan muotoon toimittama haastattelumateriaali, joka pohjautuu vuosina 1863–1950 eläneen lakotojen pyhien miesten joukkoon lukeutuvan Mustan Hirven (Hehaka Sapa) perinnetietoon kansansa seitsemästä pyhästä seremoniasta. Rituaalien analysointi on toteutettu kognitiivisen uskontotieteen piiriin kuuluvan, E. Thomas Lawsonin ja Robert N. McCauleyn kehittämän kompetenssiteorian avulla. Kompetenssiteorian näkökulmasta tavanomaisista kognitiivisista järjestelmistä muodostuvat mielensisäiset toiminnan representaatiot sisältävät uskonnollisten rituaalien kohdalla muusta toiminnasta poikkeavia elementtejä. Teorian hypoteesi olettaa uskonnollisten rituaalien osanottajilla olevan mielessään erityinen rituaalisen toiminnan rakenteellisen kuvauksen synnyttävä representaation järjestelmä, jolla he arvioivat kunkin rituaalin pätevää suorittamista. Koska lakotojen rituaalit ovat moniosaisia ja toteutukseltaan varioituneita toimituksia, tutkielman tarkoituksena on hahmottaa seitsemän rituaalin rakenteellinen ydin: kuka on rituaalin toimija, kenelle rituaali tehdään ja mitä erityisiä instrumentteja rituaaliin tarvitaan. Tämän lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään mihin toiminnalliseen tehtävään rituaalien taustalla vaikuttava, mytologiaan kytkeytyvä intuitionvastainen agentti lähtökohtaisesti asettuu. Seremonioiden oikeaoppinen toteutus on vahvasti kytköksissä intuitionvastaisen agentin toimintaan. Kompetenssiteoria jakaa uskonnolliset rituaalit kahteen rituaaliprofiiliin niiden toistuvuuden, peruutettavuuden ja korvattavuuden ominaispiirteiden perusteella. Näitä ominaispiirteitä tarkastelemalla on mahdollista osoittaa onko lakotojen uskomusperinteen intuitionvastainen agentti Wakhan Thanka ensisijaisesti rituaalin agentin eli toimijan, patientin eli toiminnan vastaanottajan, vai instrumentin ja sitä kautta itse toiminnan roolissa. Lakotojen seitsemän pyhää seremoniaa jakaantuvat rituaaliprofiileihin seuraavasti: hanblecheyapi – näyn tavoittelu on erityisagenttirituaali; wanagi yuhapi – sielun säilyttäminen ja ishnala awichalowanpi – tytön valmistaminen naiseuteen ovat erityispatienttirituaaleja; inipi – puhdistautuminen, wiwanyang wachipi kin – aurinkotanssi, hunkayapi – sukulaisten luominen ja thapa wankayapi – pallon heittäminen ovat erityisinstrumenttirituaaleja. Tutkielmassa käy ilmi, että kaikissa seitsemässä rituaalissa toiminnan vaikutusten vastaanottajana voidaan katsoa olevan lakotakansa.

Julkisista anteeksipyynnöistä ja mediaskandaaleista on tullut tavallisia ilmiöitä mediajulkisuudessa. Niiden lisääntymisen taustalla voidaan nähdä julkisuuden ja yksityisyyden rajojen muuttuminen: läpinäkyvyyden vaatimus on kasvanut ja aiemmin piilotettuja asioita paljastetaan tai tunnustetaan mediajulkisuudessa. Tämän maisterintutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä julkisen anteeksipyynnön merkityksestä mediaskandaalissa. Pyrin tapaustutkimuksen keinoin vastaamaan siihen, miten julkinen anteeksipyyntö rakentuu mediassa, miten julkinen anteeksipyyntö vaikuttaa mediaskandaalin etenemiseen sekä mitä mediaskandaalin yhteydessä esitetty julkinen anteeksipyyntö kertoo mediajulkisuuden kyllästämästä yhteiskunnasta. Käytän tutkimuksen aineistona kolmesta suomalaisesta mediaskandaalista vuosilta 2018, 2019 ja 2022 kerättyjä mediatekstejä, joita analysoin laadullisin menetelmin, erityisesti lähiluvun ja teemoittelun avulla. Analyysissäni havaitsin, että julkisilla anteeksipyynnöillä on monia merkityksiä mediaskandaalissa. Yksilötasolla anteeksipyyntö voi purkaa salailun taakkaa ja viedä hetkellisesti huomiota pois vääristä teoista, yhteisön tasolla se voi puolestaan olla rituaali, joka auttaa pääsemään symbolisesti yli tapahtuneesta. Yhteiskunnallisella tasolla se tarjoaa mahdollisuuden keskustella tekojen seurauksista. Aineiston perusteella julkiset anteeksipyynnöt näyttävät mediaskandaalissa kuitenkin palvelevan ensisijaisesti mediajulkisuuden tarpeita jatkuvasta uudesta, henkilökohtaisesta ja keskustelua herättävästä sisällöstä. Aina julkiset anteeksipyynnöt eivät ole edes toivottuja: skandaaleihin turtunut yleisö tai väärintekijään epäilevästi suhtautuvat uhrit voivat odottaa anteeksipyynnön sijaan konkreettisia tekoja, kuten toimintatapojen muuttamista. Medialla on merkittävä rooli sekä mediaskandaalin rakentumisessa että julkisen anteeksipyynnön esittämisessä ja arvioinnissa. Medioiden käyttämät sanavalinnat ja haastateltavat rakentavat arviota anteeksipyynnön onnistumisesta tai aitoudesta. Medioituneessa yhteiskunnassa mediaskandaali jakaa usein jo lähtökohtaisesti yleisön kantoja. Julkinen anteeksipyyntö mediajulkisuuden läpäisemässä yhteiskunnassa näyttää tutkielman perusteella mukailevan näitä heterogeenisen yleisön rajalinjoja sen sijaan, että se synnyttäisi kollektiivista anteeksiantoa.

Tutkielmassani selvitän, millaista toimijuutta profeetta Hesekielillä on Hesekielin kirjan luvuissa 3–4. Kyseisissä luvuissa Hesekielille tapahtuu monia epämääräisiä ja epätavallisia asioita, jotka antavat aihetta perusteelliselle toimijuuden analysoinnille. Hän esimerkiksi syö kirjakäärön sekä saa käskyt maata kyljellään yli vuoden ja paistaa leipää ihmisen lannalla. Tutkin toimijuutta käyttäen sekä sen sosiaalitieteellisiä että kognitiotieteellisiä määritelmiä. Kognitiivisen uskonnontutkimuksen menetelmille on tarvetta erityisesti siksi, että teksti sisältää kuvauksia possessiosta ja rituaalisesta toiminnasta. Tutkielmani siis kokeilee erilaisten toimijuuskäsitysten hyödyntämistä yhdessä – tämän monitieteisen lähestymistavan on osaltaan tarkoitus herättää keskustelua toimijuuden käsitteen määrittelystä. Koska tekstin keskeisenä teemana on Hesekielin profeettuus, analysoin myös erityisesti Hesekielin profeetallista toimijuutta. Analyysini jakautuu viiteen tapaustutkimukseen. Tutkin Hesekielin käärön syömistä (2:8–3:11), Hengen ja Jahven käden esiintymistä (3:12–15, 22–24), Hesekielin mykkyyttä (3:24–27), symbolisia tekoja (4:1–11) ja ruoan puhtauteen liittyvää valitushuutoa (4:12–15). Hesekielin toimijuus tutkimassani tekstissä on välineellistä ja tiukasti rajoitettua. Ajallisesti se suuntautuu eniten taaksepäin eli valmiiksi määritettyihin toimintamalleihin, mutta muitakin suuntautumisia on havaittavissa. Jumala hallitsee Hesekielin toimijuutta käskyillä, rajoituksilla ja myös possessiolla Hengen ja Jahven käden kautta. Tästä yleiskuvasta poikkeaa jae 4:14, jossa Hesekielin toimijuus on henkilökohtaista, itsenäistä ja käytännöllistä; hän pystyy vaikuttamaan toimintansa sisältöön oman identiteettinsä ja moraalikäsityksensä pohjalta. Monipuolinen teoriapohja auttaa luomaan Hesekielin toimijuudesta kattavan kuvan. Parempi käsitys toimijuudesta hyödyttää yleisesti muidenkin Hesekielin henkilöhahmon osa-alueiden tutkimista.

Suomalais-karjalaisen kansanuskon harjoituksesta puhutaan yleensä nostalgisesti jonain kadonneena tai katoavana, sillä ajatellaan, että historiallinen kehitys voi kulkea vain eteenpäin eikä autenttista kansanuskon kontekstia ole enää mahdollista palauttaa. Samalla voidaan kuitenkin jatkuvuutta painottavasta näkökulmasta esittää, että yhteyttä perinteeseen ei ole täysin menetetty, sillä perinteen jatkumo on yhä havaittavissa suomalaisessa kulttuurissa. Suomalaiset kansanperinnearkistot ovat myös poikkeuksellisen kattavat, mikä tekee mahdolliseksi vanhojen tapojen ymmärtämisen sekä niiden ottamisen osaksi omaa arkea. Tämän haastattelututkimuksen kohteena on Taivaannaula-niminen yhdistys, joka toiminnassaan pyrkii kansanperinteen ja kansanuskon kokonaisvaltaiseen käsitteelliseen ja käytännölliseen revitalisaatioon. Liikkeen pyrkimys määritellä itsensä erilleen uuspakanuus-käsitteestä tuo sen lähemmäksi alkuperäiskulttuureja sekä dekolonisaatiota koskevaa keskustelua. Vanhaa suomalaista kansanuskoa on tutkittu runsaasti, mutta sen uusia ilmenemismuotoja on tarkasteltu tieteellisesti vasta melko vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda lisää tietoa aiheesta ja samalla aktiivisesti kyseenalaistaa uskontotieteelliselle ja uuspakanuustutkimukselle ominaisia käsitteellisiä rajoitteita. Uuspakanuustutkimuksen sisällä ollaan havaittu kasvavissa määrin, että useat kansanuskojen harjoittajat ottavat etäisyyttä yleismaailmalliseen uuspakanuus-käsitteeseen perinteen ajallisen jatkumon korostamiseksi. Perinteisyydestään huolimatta monet rekonstruktionistiset liikkeet pyrkivät samalla selvästi erilleen nationalismista. Kansanuskoisten kuten aasauskoisten keskuudessa näyttää olevan yleistymässä taipumus pyrkiä erilleen myös institutionaalisen uskonnon luomista oletuksista sekä painottaa konkreettista ja kokonaisvaltaista toimintaa uskon tai teologisesti rajatun opin sijaan. Kansanusko tällaisessa muodossaan voidaan ymmärtää uskonnon sijaan enemmän tai vähemmän pysyväksi kehykseksi, joka kuitenkin sallii samalla variaation. Tärkeimpänä aineistona tässä työssä on seitsemän Taivaannaulan toimintaan aktiivisesti osallistuneen jäsenen syvähaastattelua, joissa esiintyvää monipuolista argumentaatiota tarkastellaan antropologisen ja sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa. Työhön sisältyy myös kuvaus kenttätyöstä Taivaannaulan kekrijuhlassa, jossa perinteen toteuttaminen yhdistyi luontevasti sen yhdessä opetteluun. Marshall Sahlins esittää, että kansankulttuurien uutta nousua tulisi tarkastella ”keksityn kulttuurin” tai ”vastakulttuurin” sijaan ”kulttuurin vastustuskyvyn” ja ”kulttuurin kekseliäisyyden” näkökulmasta. Christy Wampole taas argumentoi, että ihmisellä on yleismaailmallinen tarve omiin ”juuriin” jotka merkitsevät kuulumista sosiaaliseen, kulttuuriseen sekä luonnon muodostamaan kokonaisuuteen. Työssä esitetään, että haastatteluissa esiintyvät käsitteelliset kehykset ilmaisevat tiedostettua, refleksiivistä ja kokonaisvaltaista suhtautumista perinteeseen, joka ottaa huomioon samanaikaisesti sekä perinteen pysyvyyden että muutoksen. Kansanuskon revitalisaatio ei tarkoita tässä työssä vain vanhan tapaperinteen rekonstruktiota ja jatkamista, vaan myös samanaikaista pyrkimystä korjata ja vahvistaa elävänä säilynyttä perinnettä sekä palauttaa perinteitä suuren yleisön tietoisuuteen. Revitalisaatio sisältää ajatuksen, että myös tavat, joiden perimmäinen merkitys on unohdettu tai joiden muoto on muuttunut esimerkiksi kristillistämisen seurauksena voivat kuitenkin olla osa maanläheisen perinteen jatkumoa. Voidaan esittää, että Suomessa erityisen hyvin tallennetun kansanperinteen arkistojen avulla on mahdollista palauttaa käytäntöön paitsi unohdettuja tapoja, myös uudistaa ja vahvistaa niiden elinvoimaisuudelle tärkeitä käytännöllisiä ja käsitteellisiä konteksteja. Perinne luonnollisesti muuttuu elinolosuhteiden mukana – länsimaisen kehitysuskon ajauduttua kriisiin, on kuitenkin aiheellista kysyä, olisiko modernisaation kielteisiä vaikutuksia mahdollista estää ammentamalla historiasta kokonaisvaltaisempia tapoja elää osana ympäröivää sosiaalista, kulttuurista ja ekologista kontekstia. Kansanuskon revitalisaation tarkastelu modernisoituneissa yhteiskunnissa voi merkitä antropologiselle keskustelulle paitsi mahdollisuutta välttää tieteenalalle ominaista eksotisointia ja toiseuttamista, myös soveltaa kansankulttuureja koskevaa tietoa kestävien käytännön ratkaisujen luomiseksi.

Tässä työssä tutkitaan sitä, millaisia merkityksiä helluntailaiset antavat kielillä puhumisen armolahjalle. Kielillä puhumista eli glossolaliaa pidetään yliluonnollisena armolahjana, jonka uskova voi saada Pyhän Hengen, kristinuskon Jumalan kolmannen persoonan, vaikutuksesta. Päätutkimuskysymys on, mikä on kielillä puhumisen armolahjan merkitys helluntailaiselle yksilölle ja yhteisölle. Työssä siis tarkastellaan sekä yksilöllistä uskonnollisuutta että uskonnollisen yhteisön dynamiikkaa. Merkitykset avautuvat kielillä puhumiseen liittyvien opin, uskomusten ja kokemusten tarkastelun kautta. Aineistona tässä työssä on 61 helluntailaisen Ristin Voitto –lehden kirjoitusta. Niiden joukossa on opetuskirjoituksia, pääkirjoituksia, artikkeleita, mielipidekirjoituksia ja kysymyspalstan vastauksia. Aineistoa lähestytään laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulkinnat aineistosta muodostetaan teoriasidonnaisesti. Työn teoriatausta perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus ei ole annettu, vaan se muokkautuu jatkuvasti uudelleen sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kielillä puhumista tarkastellaan lisäksi sosiologisesta näkökulmasta rituaalina, jonka kautta uskonnollinen yhteisö voi uusintaa omaa uskomusjärjestelmäänsä, sosiaalista järjestystä ja normeja. Aineistossa ilmenee kolme suurta teemaa: ensitodisteoppi, jonka mukaan uskovat puhuvat kielillä merkiksi saamastaan henkikasteesta, uskomukset armolahjan saamisesta sekä käsitykset armolahjan seurauksista. Kielillä puhumisen rituaalin merkitys koko yhteisölle avautuu erityisesti ensitodisteoppi-keskustelun kautta. Ensitodisteopilla perustellaan sitä, miksi helluntailaisuus on eronnut muusta kristillisyydestä ja miksi se on kristinuskon oikea muoto. Kielillä puhumisen rituaaliin osallistumisen kautta yksilöt kokevat uudelleen tämän uskomuksen. Kaikki eivät kuitenkaan kannata ensitodisteopin tiukkaa noudattamista. Aineiston kertomusten perusteella kielillä puhumista vaaditaan silti merkkinä henkikasteesta ja osoituksena siitä, että yksilö on todella sitoutunut helluntailaiseen oppiin. Kielillä puhumisen armolahjan saamiseen ja käyttämiseen liittyvät ehdot, joita käsitellään toisessa analyysikappaleessa, tukevat helluntailaista moraalista normistoa. Lisäksi uskonnollisten spesialistien uskotaan voivan auttaa armolahjan saamisessa ja turvallisessa käyttämisessä, jolloin sen kautta uusinnetaan myös yhteisön sosiaalista hierarkiaa. Kielillä puhumisen kautta yksilön uskotaan myös saavan voimaa vastustaa syntiä. Esitän tässä työssä, että uskomukset, joita kielillä puhumiseen liitetään, vaikuttavat siihen, miksi kokemus on uskovalle niin positiivinen. Glossolalian aikana yksilön nimittäin uskotaan käyvän Pyhän Hengen kanssa terapeuttista keskustelua, jossa yksilön salaisimmatkin synnit ja ongelmat tulevat käsiteltyä.

Eri mediateknologioiden ja -tuotteiden hallitsemalla aikakaudella uskonnon on otaksuttu osoittavan uuden tulemisen merkkejä, joskin uudenlaisten muotojen kautta. Työn hypoteesi “roolipohjainen verkkomoninpeli, kuten Guild Wars on kulttuurisen, mukaan lukien uskonnollisen, muutoksen kannalta huomionarvoinen tekijä vahvan leikillisyyden, narratiivin ja fantasiapiirteidensä vuoksi” osoittautuu epäonnistuneeksi muutamin varauksin. Aineistona on neljä vuosina 2005–2007 julkaistua digitaalipeliä. Tämän tutkimuksen tavoite on tarkastella populaarikulttuurin liittyviä mielikuvia median ja uskonnon vuorovaikutuksesta ja merkityksestä perehtymällä Guild Warsin uskonnollisiin ominaispiirteisiin. Tutkimuksen viitekehyksen muodostaa funktionaalinen uskonnonmääritelmä. Tekstuaalisen analyysin keinoin tarkastellaan myyttisten ja rituaalisten ominaispiirteiden osuutta ja vaikutusta yhtenäisen ja uskottavan uskonnollisen ympäristön luomisessa Guild Warsiin. Tutkimus esittää erään tavan lähestyä uskonnon kaltaisen käsitteen metafyysisiä ja yliluonnollisia piirteitä. Tämä tapa muodostuu tarkastelemalla virtuaalisen ja oman maailmamme välisiä rajoja, pelaamiseen käytänteitä sekä analysoimalla pyhän ja maallisen välisiä rajapintoja virtuaalisessa fantasiamaailmassa. Tutkimus hyödyntää metodologiassaan yhdistelmää narratiivisia ja pelitutkimuksellisia menetelmiä ja muodostaa sitä kautta tuoreen näkökulman uskonnon tarkasteluun. Tekstuaalianalyysin teoriat sekä sääntöpohjaisten pelien tutkimuksen huomiot avaavat mahdollisuuksia jatkotutkimukselle ihmistieteiden kentällä esimerkiksi uskonnon tutkimuksen suhteen. Voidaan esittää, että suurelle yleisölle suunnatut verkkopelit ovat merkittävästi muuttaneet pelaamiseen liittyviä käsitystapoja. Myönteinen puoli tästä kehityksestä on se, että pelitutkimus näyttäytyy aiempaa perustellumpana tapana tutkia uskonnollisia rituaaleja. Rituaaleilla on uskonnollisten merkitysten lisäksi painoarvoa sosiaalisen elämän rakenneosana. Pelien voi luonnehtia sekä vahvistavan hierarkioita, että murtavan hierarkioiden välisiä rajoja. Tulevan uskontotieteellisen tutkimuksen kannalta aihealue on lupauksia antava.

Daavid itkee, Jaakob itkee, Maria itkee ja moni muu itkee. Raamatun teksteistä löytyy joitakin kuvauksia kuollutta itkevistä ja surevista henkilöhahmoista. Nämä tekstit ovat olleet antiikin ajalla käytössä ja ihmisten kuultavissa. Kuolemaan liittyvää surua ja itkua on performoitu antiikissa myös fyysisesti hautajaisrituaaleissa. Tutkin tässä työssä surun ja itkun merkitystä ja sukupuolisuutta antiikin ajan kontekstissa – sekä Raamatun tekstien että ajan hautausrituaalien kautta. Raamatun teksteissä miehet ja naiset itkevät kuolleita läheisiään. Surua kuvataan näissä teksteissä kuitenkin hyvin eri tavoin. Selvitän löytyykö tekstien surijakuvauksista erilaisia sukupuolisia piirteitä ja miten sururituaalien sukupuolisuus mahdollisesti vaikutti yhteisöönsä. Tarkastelen tekstien sururituaalia ja itkun merkitystä antiikin kontekstissa, jolloin vertaan sitä antiikin hautajaisrituaalien suruun ja itkuun. Antiikissa sururituaalien ja itkemisen on pitänyt tapahtua yhteisön kannalta hyvin säädellysti noudattaen rituaalista oletusarvoa. Selvitän sururituaalien merkitystä ja sukupuolisuutta antiikin yhteisölle ja vertaan sitä teksteistä saamaani käsitykseen surun merkityksestä ja sukupuolisuudesta. Erityisesti mielenkiintoa herättää naisten mahdollinen vahva vaikutus yhteisöönsä sururituaalien sukupuolisuuden kautta, sillä Kathleen Corley ja Nicola Denzey argumentoivat naisten surun vaikutuksesta varhaiskristillisyyden muotoutumisessa. Tekstejä käsittelen sellaisinaan narraatiokritiikin keinoin. Surun ja itkun ilmiötä teksteissä ja antiikin kontekstissa lähestyn rituaalitutkimuksen-, sosiaalisen identiteetin- ja sukupuolisuuden näkökulmista unohtamatta siirtymäriittiteoriaa, joka on aina vahvasti esillä tutkittaessa hautajaisrituaaleja. Tutkimuksen lopulla totean surun ja itkun olleen sukupuolista, feminiinistä tai maskuliinista. Tällä ei aina ollut yhteyttä surijan biologiseen sukupuoleen. Suru ja itku oli rituaalista ja tarkoin määriteltyä ja sitä kautta antoi mahdollisuuden performoijalleen nousta yhteisössä vahvaan asemaan mutta samalla rajoitti performoijaa. Surun ja itkun rituaaleilla ja niiden performoijalla on voinut olla merkitystä yhteisön kultin muotoutumisessa. Surulla ja itkulla oli merkitystä yhteisön sosiaalisen identiteetin vahvistumisessa ja yhteisön uudelleen muotoutumisessa vainajan siirryttyä yhteisöstä tuonpuoleiseen.

Anoreksiaan liittyy paljon sääntöjä, kieltoja ja rituaaleja. Nämä säännöt ja pakottavat toiminnot hallitsevat sairastuneen ajatuksia ja elämää, ja tekevät siitä rajoitetun. Mikä saa ihmisen kuihduttamaan kehonsa vapaaehtoisesti? Voisiko tälle olla jokin muu syy kuinka pelkkä halu olla laiha? Ajatus anoreksian funktionaalisuudesta ei ensivilkaisulla vaikuta järkeenkäyvältä, on tutkimuksissa etsitty ja löydetty tarkoituksia, joita syömishäiriö palvelee.   Tutkimuskysymyksellä etsitään haastatteluaineistosta tietoa siitä, millaisia nämä säännöt ja rituaalit ovat, ja mikä niiden merkitys anoreksiaan sairastuneelle naiselle on ollut. Tutkimuksessa analysoitiin sitä, miten säännöt ja rituaalit ovat kehittyneet ja millaisia merkityksiä haastateltavat niille antoivat. Lisäksi tarkasteltiin sitä, mitä he rituaaleillaan yrittivät saavuttaa. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla neljä syömishäiriön sairastanutta. Heidät löydettiin Facebookiin ja Syömishäiriöliitto SYLI ry:n forumille lisätyn tutkimuspyynnön avulla. Haastateltavat ottivat itse yhteyttä tutkijaan. Haastattelut toteutettiin helmi–maaliskuussa 2016. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tutkimustulokset jaettiin kieltoihin ja sääntöihin, rituaaleihin sekä funktioihin. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että anoreksiassa on selkeät luokitusjärjestelmät, jonka mukaan elämä muotoutuu. Säännöt ohjaavat elämää ja toimivat sairastuneelle moraalisena kompassina. Sääntöjen täydellistä hallitsemista varten haastateltavat olivat kehittäneet itselleen rituaaleja, jotka ylläpitivät anorektista elämäntyyliä ja puhdistivat kehoaan. Puhtauden käsite nousi analyysissa esiin useasti. Haastatellut naiset kuvasivat kokemusta kehostaan likaiseksi, ja yrittivät poistaa tätä tunnetta erilaisilla rituaaleilla. Rituaalien tekemättä jättäminen olisi aiheuttanut voimakasta ahdistusta. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että anoreksia ja siihen liittyvät rituaalit olivat haastatelluille naisille ongelman ratkaisukeinoja, identiteetin ja hyväksynnän hakemista, hallinnan tunteen keinoja sekä ongelmien käsittelyä. Tärkeää heille oli sääntöjen mukaan oikein toimiminen, koska sen avulla he puhdistaisivat kehojaan pahuudesta, kelpaamattomuudesta ja keskinkertaisuudesta, ja kulkisivat kohti Laihaa paratiisiaan.