Browsing by Subject "romanikulttuuri"

Opinnäytetyön aiheena on pyhän käsitteen ilmeneminen suomalaisessa romanikulttuurissa. Tarkasteltavina ovat kysymykset siitä, mitä asioita suomalaiset romanit kohtelevat pyhinä ja kuinka tämä näkyy romanien arkipäivän toiminnassa käytöksen ja puheen tasolla. Kolmantena kysymyksenä on pyhään liittyvien käyttäytymismallien vaikutus romaniyhteisöön kuulumisen määrittelyssä. Tutkimuksen aineiston muodostavat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Romaninauhoitukset 1960- ja 1970-luvuilta ja ROM-SF-keräys vuosilta 1998–2000. Näistä kahdesta arkistolähteestä lopullisessa tutkimuksessa on mukana yhteensä 55 haastattelua. Lisäksi aineistona käytetään vuosina 2013–2016 kerätyn havainnointi- ja haastattelumateriaalin pohjalta kirjoitettuja kenttäpäiväkirjoja, joita on yhteensä kahdeksan kappaletta. Yhdessä nämä kolme aineistoa muodostavat sekä ajallisesti että maantieteellisesti laajan kokonaisuuden. Aineiston käsittely painottuu naiseuteen liittyviin kysymyksiin, mutta tutkielmassa on mukana eri- ikäisten miesten ja naisten näkökulmia. Tutkimuskysymyksiä lähestytään pyhään liittyvän teoreettisen viitekehyksen kautta. Aineistoa analysoidaan erityisesti pyhää yhteiskunnan kategoriana pitävän tutkimustradition avulla. Keskeisiä ovat symbolista puhtautta ja epäpuhtautta koskevat käsitteet sekä pyhän ja profaanin erottamiseen liittyvät teoriat. Puhtaus ja pyhyys yhdistetään usein toisiinsa, ja epäpuhtaus puolestaan liitetään profaaniuteen. Näiden käsiteparien kautta tutkielmassa tarkastellaan pyhään liittyvien kategorioiden esiintymistä suomalaisessa romanikulttuurissa. Opinnäytetyöstä ilmenee, että suomalaisten romanien tapakulttuurissa pyhään liittyvät ajatusmallit ovat voimakkaasti läsnä arkipäivän tilanteissa. Pyhinä kohdellut asiat tulevat esille erityisesti välttämiskäyttäytymisenä, jonka tarkoituksena on estää symbolisesti puhtaita ja likaisia asioita koskettamasta toisiaan. Epäpuhtauden ajatellaan leviävän, joten kosketuskiellot suojelevat puhtaita asioita saastumiselta. Toisaalta romaniyhteisössä pidetään pyhinä yhteisöä rajaavia ja sen muista erottavia asioita kuten romanikieltä, puhtaussäännöksiä, romanipukeutumista ja etnisyyttä. Näiden sisäryhmän ulkopuolisista erottavien tekijöiden ajatellaan ylläpitävän ideaalia romaniutta ja takaavan yhteisön jatkuvuuden. Romaniyhteisöön kuuluminen edellyttää pyhinä pidettyjen asioiden tuntemista ja niihin liittyvien normien noudattamista.

Tutkimus käsittelee romanikulttuurin performatiivisuutta kulttuurien välitilassa. Tutkimuksen kohderyhmä ja siihen haastatellut henkilöt voidaan jakaa karkeasti kolmeen liukuvaan, rajoiltaan hämärään sekä osittain päällekkäin menevään ryhmään: lapset, joiden toinen vanhempi on romani, lastenkodissa tai suomalaisessa kasvatuskodeissa kasvaneet lapset sekä sellaiset romanit, jotka ovat syystä tai toisesta todenneet elämisen romaniyhteisössä heille soveltumattomaksi. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen kohderyhmään kuuluvan henkilön haastattelusta ja toisaalta myös historiallisen kontekstin muodostamiseksi tutkimusaineistona on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keräämää muistitietoa (v. 2010–2011), Muistitietokeräys koski romanien ja Suomen pääväestön kohtaamisia 1900-luvulla. Aineistona on lisäksi romanien haastatteluja, joita tehtiin Rom-SF –projektissa vuosina 1999-2000. Tutkimuksessa kysytään, millainen on kulttuurisen välitilan luonne romanien kohdalla ja miten kulttuuriset elementit ja erityispiirteet sekä toiseus vaikuttavat yksilöön sosiaalisena toimijana? Teoreettisena viitekehys rakentuu toisaalta postkolonialistisesta tutkimustraditiosta tuttuun kulttuurisen välitilan käsitteeseen ja toisaalta performanssiteoriaan sisään rakennettuun sosiaaliseen toimijuuteen.. Näiden elementtien yhteisvaikutuksesta muotoutuu Suomen romanien kulttuurinen välitila. Tutkimus paljastaa, miten romanikulttuurin performatiivisuus on tilanne- ja viiteryhmäsidonnaista. Kulttuurinen performanssi voidaan jakaa sekä performatiivisuuteen että nonperformatiivisuuteen. Kulttuurisessa välitilassa esiintyy molempia performatiivisuuden lajeja sekä suhteessa pääväestöön että myös suhteessa muihin romaneihin. Työ ei tarkastele romaniutta yhtenäisenä etnisenä kategoriana, vaan se tuo esille ryhmän sisäisen hierarkian ja arvomaailman. Tutkimus tarkastelee, miten elämäntavan muutos, uudet sukupolvet, sukupolvien välinen kuilu, kulttuurien välitilassa elävät romanit ja 'perinteiset' romanit ovat osapuolia jatkuvassa neuvotteluprosessissa, jossa määritellään sen hetkistä romaniuden kuvaa ja kulttuurista maailmaa. Etnisyys nähdään kerroksina, jotka saavat erilaisen painotuksen ajasta ja paikasta riippuen.