Browsing by Subject "roolit"

Maisterintutkielmassa tarkastellaan osuuskauppojen jäsenten eli asiakasomistajien rooleja sekä kaupan asiakkaana että omistajana. Asiakas- ja omistajaroolien erilaiset piirteet korostuvat erityisesti silloin, kun osuuskauppa ja sen asiakasomistaja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tutkielmassa selvitetään, mitkä ominaisuudet kuvaavat kumpaakin roolia ja miten rooleissa ollaan vuorovaikutuksessa osuuskaupan kanssa. Tutkimuksen aineisto koostuu 12 S-ryhmän asiakasomistajan teemahaastattelusta. Haastatteluihin osallistui kuusi niin sanottua tavallista asiakasomistajaa ja kuusi asiakasomistajapaneeliin kuuluvaa muita aktiivisempaa jäsentä. Tutkimusaineistoa on analysoitu teemoittelun avulla. Keskeiset aineiston pohjalta muotoutuneet teemat ovat asiakasomistajien roolit, vuorovaikutus ja vaikuttamismahdollisuudet. Keskityn tutkielmassani pääosin rooleihin ja vuorovaikutukseen, sillä vaikuttamismahdollisuudet liittyvät olennaisesti asiakasomistajan ja osuuskaupan väliseen vuorovaikutukseen. Asiakasroolin jäsenet ovat tutkimukseni mukaan kiinnostuneita lähinnä osuuskauppojen tarjoamista rahallisista eduista kuten Bonuksesta ja tarjouksista. Osuuskauppojen ja asiakasroolin jäsenten välinen vuorovaikutus ei näytä olevan todellista vuorovaikutusta vaan asiakasjäsenten passiivista viestien vastaanottamista yritykseltä. Kyseiselle roolille ominaisia vuorovaikutuskanavia ovat arkinen ostoksilla käynti ja osuuskaupan lähettämä asiakasomistajaposti etuineen ja tarjouksineen. Omistajaroolissa korostuvat yhteisöllisyys ja todellinen halu vaikuttaa. Roolin jäsenet ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa osuuskauppojen kanssa etenkin niiden kanavien kautta, joissa he tietävät saavansa äänensä kuuluviin. Omistajaroolin jäsenet ovat aktiivisia paneelikeskustelijoita, oman paikkakunnan tukijoita ja osuuskauppavaaleihin osallistuvia vaikuttajia.

Tässä tutkimuksessa selvitetään esimiesten roolia työyhteisön konfliktien käsittelyyn nostajana. Aihetta lähestytään esimiesten haastatteluiden kautta ja tavoitteena on ymmärtää, miten esimies muodostaa käsityksen omasta roolistaan ja millaiset tekijät vaikuttavat esimiesten mahdollisuuksiin toimia oman roolikäsityksensä mukaisesti. Tässä työssä konfliktit määritellään tilanteeksi, jossa kahden tai useamman keskinäisessä riippuvaisuussuhteessa olevan organisaation toimijan välillä esiintyy toisiinsa sopimattomia tavoitteita. Näiden lisäksi konflikti edellyttää myös ulospäin ilmaisun; vuorovaikutuksen konfliktista. Monin tavoin edeltävästä tutkimuksesta poiketen, tässä tutkimuksessa tarkastellaan vaihetta, jossa konflikti on jo olemassa, mutta sen käsittelyä tai ratkaisua ei ole vielä työyhteisön sisällä aloitettu. Aiemmassa tutkimuksessa onkin keskitytty paljon konfliktien käsittelyyn ja konfliktien seurauksiin. Osin siitä syystä, ettei aihetta ole aiemmin lähestytty tällä tavoin, on lähestymistapa abduktiivinen. Tuloksena on vuoropuhelussa aineiston ja teorian kanssa kehitetty malli, joka kuvaa esimiehen roolikäsityksen muodostumista ja mahdollisuuksia sen toteuttamiseen. Varsinaisessa analyysissa on hyödynnetty aineksia niin dramaturgisen analyysin kuin diskurssianalyysinkin puolelta. Tähän on ohjannut lähtökohta, jossa organisaation toiminnan teatterinomaisuus pyritään huomioimaan muistaen samalla, että tutkimusaihetta lähestytään nimenomaan haastatteluaineistojen kautta. Tuomalla työhön mukaan teatterin ja dramaturgisen lähestymistavan käsitteistöä, konfliktit ja erityisesti niiden käsittelyyn nostaminen pyritään viemään lähemmäs niiden vuorovaikutuksellista ja teatraalista luonnetta. Näin kyetään huomioimaan toimijuuden merkitys konfliktitapahtumien etenemisessä. Kootusti voidaan todeta, että dramaturginen analyysi tarjoaa työssä tavan käsittää organisaatioiden ja ihmisten toimintaa samoin kuin roolin kautta se tarjoaa käsitteellisen tavan lähestyä tutkimusaihetta. Diskurssianalyysi sen sijaan tarjoaa tavan ymmärtää ja tulkita haastateltavien puhetta ja sen sisältämiä merkityksiä sekä toisaalta myös sitä, miksi he puhuvat niin kuin puhuvat. Taustateorian keräämisessä on pyritty yhdistämään dramaturgisen analyysin perinteisiä teorioita uudempaan tutkimusperinteeseen sekä organisaatioiden, johtamisen ja konfliktien tutkimukseen. Keskeisimpinä niminä tältä osin voidaan mainita Erving Goffman ja Louis Pondy sekä uudempana tutkijana David Boje. Inspiroivina lähteinä voidaan mainita myös Dean Tjosvoldin konfliktitutkimukset sekä Saku Mantereen näkemykset rooleista.

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisille kaupunkilaisille mahdollisia julkisen osallistumisen tapoja. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia julkisen osallistumisen tapoja suomalaiset kaupungit ihmisille rakentavat. Tutkimuskysymys jaetaan kahteen osaan. Ensiksi, missä yhteydessä ja miten kaupungit ihmisistä ja heidän julkisesta osallistumisestaan puhuvat? Toiseksi, millaisia ihmisten julkisia rooleja, julkisen osallistumisen tapoja, kaupunkien puheessa rakennetaan? Ihmisten julkisen osallistumisen ongelmaa lähestytään päämies-agentti-teorian näkökulmasta sekä osana julkishallinnon historiallista kehitystä. Tutkimus kytkeytyy kriittisen hallinnon tutkimuksen traditioon. Samalla omaksutaan vaikutteita kehystämisen tutkimuksesta: muodollisten osallistumismahdollisuuksien sijaan tavoitteena on tunnistaa ihmisille käytännössä mahdollisia osallistumisen tapoja. Osallistumisen muotoja tarkastellaan roolin käsitteen avulla: roolit saavat tutkimuksessa ihmisille mahdollisia osallistumisen tapoja kokoavien käsitteiden aseman. Roolien rakentuminen ymmärretään dialektisena prosessina. Rooleihin tiivistyvät yhteiskunnassa vallitsevat käsitykset; samalla roolit nähdään normaalia ja sallittua osallistumista tuottavina tulkintatapoina. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan suomalaisen kaupungin strategioista. Niitä tarkastellaan sekä kaupungin hallintoa ohjaavina asiakirjoina että kaupunkien puheena: strategiat kuvaavat kaupungin käsityksiä ihmisten julkisesta osallistumisesta. Strategioihin sisältyviä tulkintatapoja tutkitaan kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tutkimuksen analyysiosassa kaupunkien puheesta syntyy yhtenäinen kuva. Kaupunkien ja ihmisten suhde rakentuu pitkälti päämies-agentti-teorian lähtökohtien mukaisesti: ihmiset nauttivat hyvinvoinnista, jota kaupungin hallinto heille tuottaa. Strategiat noudattavat kausaalisten tarinoiden kaavaa: kaupungin toiminta seuraa johdonmukaisesti sen omaksumista tavoitteista. Kaupunkien toimintaa kuvataan välttämättöminä vastauksina yhteiskunnallisiin muutosilmiöihin: tilaa kaupunkien tavoitteita ja toimenpiteitä koskevalle julkiselle keskustelulle ei synnytetä. Kaupunkilaisille osallistumisen mahdollisuuksia tarjotaan siellä, missä ne kaupungin hallinnon tavoitteenasettelua tukevat. Ihmisille rakennettavat osallistumisen mahdollisuudet liittyvät ennen kaikkea kaupunkien tuottamien palvelujen kehittämiseen: palvelujen käyttäjän rooli korostuu kaupunkien puheessa. Kaupungit tavoittelevat asiakaslähtöisyyttä ja yhteisöllisyyttä, jotka esitetään yksiselitteisinä, poliittisesti latautumattomina tavoitteina. Osallistumisesta tehdään kaupunkien puheessa epäpoliittista: mahdolliset intressikonfliktit pyritään sulkemaan kaupungin ja ihmisten suhteen ulkopuolelle. Ihmisten mahdollisuudet vaihtoehtoiseen, kyseenalaistavaan vaikuttamiseen puuttuvat. Kaupungit pyrkivät puheessaan tukemaan vain osaa ihmisten mahdollisista julkisen osallistumisen tavoista. Rajatutkin osallistumisen mahdollisuudet saattavat silti kohentaa ihmisten luottamusta kaupunkien kaltaisten julkisten instituutioiden toimintaan.

Tutkielmassa tarkastellaan suomenkielisten puhelinkeskustelujen lopetussekvenssejä. Tavoitteena on selvittää puhelun lopetussekvenssin rakenne niin institutionaalisessa kuin arkisessa kontekstissa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan puhujien rooleja soittajana ja vastaajana sekä instituution edustajana ja maallikkona ja näiden roolien vaikutusta lopetussekvenssiin. Tutkimuskysymykset keskittyvät lopetussekvenssin rakenteeseen: miten institutionaalisen ja arkisen puhelun lopetussekvenssit rakentuvat, ja miten puhujien roolit vaikuttavat lopetussekvenssiin? Aineistona on käytetty suomenkielisiä institutionaalisia ja arkisia puhelinkeskusteluja Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen keskustelunanalyysin arkistosta. Institutionaalisia puheluja on 31 ja arkisia 64. Suuri osa institutionaalisista puheluista on neuvontapuhelimeen soitettuja puheluja, joissa käsitellään yksiselitteisiä asioita. Tutkimuksen metodina on keskustelunanalyysi. Tutkielmassa osoitetaan, että puhelinkeskustelut lopetetaan tietyn kaavan mukaan. Institutionaalisissa ja arkisissa puheluissa on hahmotettavissa omat lopetuskaavansa, jotka eroavat toisistaan merkittävästi. Institutionaalisissa puheluissa lopetussekvenssi on tavallisesti lyhyt ja rakentuu ennen kaikkea soittajan multifunktionaalisen lopetusaloitevuoron ja vastaajan kiitos- ja hyvästelyvuoron varaan. Soittajan ei institutionaalisessa puhelussa tarvitse esittää hyvästelyä, vaan kiittäminen voi korvata sen. Arkipuheluissa lopetussekvenssin variaatio on suurempaa, mutta taustalla on aina sama rakenne, joka sisältää siirtymävuoroja, lopetussekvenssin aloitusvuoron, lopetusaineksia ja hyvästelyvierusparin. Näistä aina esiintyviä, välttämättömiä osia ovat kuitenkin ainoastaan aloitusvuoro ja hyvästelyvieruspari. Siirtymävuoroja voi esiintyä sekä ennen aloitusvuoroa että ennen hyvästelyvierusparia, mutta ne eivät ole kummassakaan sijainnissaan välttämättömiä. Siirtymävuorot toimivat vihjeenä siitä, että puhujat on siirtymässä lopetukseen tai hyvästelyyn. Täten ne tarjoavat keskustelukumppanille mahdollisuuden asioiden esiin nostamiselle ennen implikoimaansa siirtymää. Lopetussekvenssin aloitusvuoro sisältää tavallisesti jonkin konventionaalistuneen lopetusaineksen, ja usein se erotetaan muusta keskustelusta myös huomionkohdistimen tai siirtymää osoittavan partikkelin avulla. Puhujien roolit ohjaavat vahvasti institutionaalisen lopetussekvenssin kulkua. Soittajan odotetaan tekevän lopetusaloitteen eli tuottavan lopetussekvenssin aloitusvuoron, ja vastaajan odotetaan siirtyvän lopetukseen välittömästi tämän jälkeen, mikä käytännössä tarkoittaa hyvästelyvierusparin etujäsenen muodostamista. Arkipuheluissa roolit näkyvät erityisesti soittajalle ja vastaajalle ominaisten lopetuskeinojen kautta. Nämä keinot ovat erilaisia tapoja muodostaa lopetussekvenssin aloitusvuoro puhujan rooliin nojaten. Soittaja voi lopetusaloitteessaan käyttää konventionaalistunutta kokoavaa lausumaa, viitata vastaajan tilanteeseen tai viitata rooleihin. Vastaaja puolestaan voi viitata nykyhetkeen tai käyttää kokoavaa lausumaa. Soittajan ja vastaajan lopetuskeinojen lisäksi aineistossa esiintyy yhteinen lopetuskeino, jota molemmat puhujat voivat käyttää. Yhteinen lopetuskeino on äkillistä lopetustarvetta ilmaiseva, nykyhtekeen viittava ”mun täytyy nyt lopettaa” -tyyppinen vuoro, jossa lopetustarve perustellaan ja joka yleensä johtaa nopeaan lopetukseen. Tutkielma tarjoaa yleiskatsauksen vähän tutkittuun suomenkielisen puhelinkeskustelun lopetussekvenssin rakenteeseen. Sekä institutionaaliselle että arkiselle puhelulle esitetään omat lopetusmallinsa ja näitä vertaillaan keskenään. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, millä tavoin puhujien roolit vaikuttavat institutionaalisen ja arkisen puhelun lopetukseen. Jatkotutkimukselle on kuitenkin tarvetta esimerkiksi arkipuhelun roolien toiminnan, lopetussekvenssissä esiintyvien lopetusainesten keskinäisen järjestyksen ja lopetussekvenssin aloitusvuoron intonaation saralla.

Tutkielmassa tarkastellaan naurun merkitystä vuorovaikutuskeinona institutionaalisessa kontekstissa, Kelan virkailijan ja asiakkaan välisissä kohtaamisissa. Lähtökohtana on, että nauru on merkityksellinen ja systemaattisesti tuotettu vuorovaikutuskeino. Tutkielmassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti virkailijoiden nauruja. Tutkielmassa selvitetään millaisissa tilanteissa virkailijat nauravat ja mikä merkitys virkailijoiden nauruilla on vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutuskeinona. Lisäksi tarkastelun kohteena on Kelan virkailijan rooli. Tutkielmassa selvitetään, miten virkailija rakentaa ammattilaisen roolia naurulla. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi, joka on sekä menetelmä että teoria kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta. Keskustelunanalyysin keskeinen ajatus on, että keskustelu ei ole kaaos eikä puhujien keskinäinen ymmärtäminen perustu sattumaan, vaan vuorovaikutus on yksityiskohtiaan myöten järjestynyttä ja jäsentynyttä toiminta. Keskusteluanalyyttisen lähestymistavan mukaan tarkastelun keskiössä ovat keskustelussa ilmenevät puheenvuorot, puheenvuoroilla tehtävät teot, sekä ympäröivät puheenvuorot. Teoreettinen viitekehys pohjautuu keskustelunanalyyttisen perusolettamusten lisäksi Erving Goffmanin dramaturgiseen lähestymistapaan sosiaalisesta maailmasta teatterina ja vuorovaikutuksesta rituaalina, jossa sekä omat että toisten kasvot ovat pyhät. Kelan virkailijan roolia tarkastellaan ammattilaisen toimintaan ja rooliin liitettävien ominaisuuksien valossa, joita aiemmat tutkimukset ovat nostaneet esiin. Tutkimusaineisto koostuu Kelassa nauhoitetutista 89 (kesto yhteensä 7t 5min) asiointitilanteesta. Nauru osoittautui Kelan asioinneissa merkittäväksi ja jäsentyneeksi vuorovaikutuksen resurssiksi. Kelan asioinneissa nauru on tyypillisesti asiakkaan vuorovaikutuskeino ja suurin osa kaikista aineistossa esiintyvistä nauruista on yksinnauruja. Kelan virkailijoiden naurut esiintyvät erilaisissa asiayhteyksissä, jotka tutkielmassa jaettiin viiteen luokkaan. Useimmiten virkailijat nauroivat arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden, sekä virheiden yhteydessä. Näissä asiayhteyksissä virkailijoiden naurut esiintyivät säännönmukaisesti tietynlaisissa vuoroissa, ja näissä vuoroissa naurut saivat säännönmukaisesti tietynlaisia tehtäviä hoitaakseen. Arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden yhteydessä oli tyypillisesti kyse ristiriidasta Kelan näkemyksen ja asiakkaan näkemyksen välillä. Näissä tilanteissa vuorovaikutuksen samanlinjaisuus oli uhattuna. Virheiden kohdalla kyse oli tyypillisesti virheiden epäodotuksenmukaisuudesta, jotka aiheuttivat poikkeamia keskustelun normaaliin kulkuun. Näihin keskustelun ongelmakohtiin virkailijat tyypillisesti sijoittivat naurunsa ja naurun tehtäväksi osoittautui palauttaa keskustelu normaaliin tilaan, jossa keskustelun samanlinjaisuus ei olisi uhattuna. Näissä ja muissa tilanteissa, joissa naurua esiintyi, naurulla oli tyypillisesti kaksoisrooli. Kaksoisroolissa naurujen tehtävänä oli samalla sekä osoittaa asiaa että käsitellä osoittamaansa asiaa. Kelan virkailijoille nauru osoittautui merkittäväksi vuorovaikutuskeinoksi, jonka avulla virkailijat ylläpitivät ja rakensivat rooliaan ammattilaisina. Nauru myös teki ammattilaisuutta näkyväksi. Lisäksi nauru edesauttoi virkailijoita hoitamaan ammattilaisien rooliin liitettäviä institutionaalisia tehtäviä.

The subject of this master's thesis is the playing with a friend -project in the Special Music Centre Resonaari. The aim is to study the meanings of cooperative learning and volunteering within the playing with the friend -project. The purpose is to define the strengths of the project and to find aspects that affect the autoconcept of persons involved in the project. As a part of the autoconcept, the study aims also at finding identities that are built while participating to the project. The methodological approach of this study is qualitative. The data was gathered using interviews. Four playing pairs were interviewed, that is eight persons altogether. Four of them represented adult volunteers and four Resonaari's pupils with special educational needs. Two parents evaluated also the project. The data was analyzed using a narrative approach that stressed especially turning points in the narration. These changes concerned mainly mentalities towards the project and the pair, learning and one's own identities. Volunteering was meaningful for the volunteers at the beginning to get involved in the playing with the friend -project. Nevertheless, as playing pairs' friendship kept deepening, volunteering was seen less dominating. There was learning in musical and social skills but it wasn't goal-orientated. Thus, cooperative learning made possible sharing music in a relaxed atmosphere and seeing the parter all the time more as a friend. The pairs had built an own acting culture that underlines the importance of the new structure. Friendship creates an open and relaxed atmosphere where trying and learning by mistakes are accepted. At the same time, it enables strong commitment to the other person and to the common task. Learning is a vast study field that offers many further subjects to be investigated. In the mainstream schooling system enhancing good relationships between peers should be taken in account while developing learning strategies.

Lastenkirjallisuuden voidaan nähdä peilaavan yhteiskunnan arvoja. Nykyajan lastenkirjallisuutta tutkimalla voidaan analysoida, millaisia arvoja nämä kirjat lapsille viestittävät. Kirjoissa näkyvä perheenjäsenten välinen roolijako tuo ilmi tämänhetkistä käsitystä perheen rooleista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisina perheenjäsenten roolit arjessa Onni-poika-kirjoissa näyttäytyvät. Tutkimuksessa perheellä tarkoitetaan samassa asunnossa asuvia henkilöitä, joita ovat äiti, isi sekä lapset Onni ja Olavi. Tutkimuksessa roolit määriteltiin perheenjäsenten toiminnan ja vuorovaikutuksen piirteiksi, jotka näkyvät arjessa. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Aineiston muodosti kolme Onni-poika-kirjasarjan kirjaa, joista analysoitiin perheenjäsenten toimintaa ja sanomisia luokittelemalla. Analyysin tuloksena jokaisella perheenjäsenellä havaittiin olevan useita rooleja, jotka näkyivät perheen arjessa. Lapset saivat enemmän rooleja vanhempiin verrattuna ja he toimivat aktiivisina osallistujina arjessa. Isi näyttäytyi perheen organisoijana ja äiti ohjeistajana. Perheen johtajuus jakautui molemmille vanhemmille. Tulokset antavat viitteitä siitä, että kyseiset kirjat ovat luomassa avarampaa käsitystä perheiden roolijaosta perinteiseen roolimalliin verrattuna. Perheen rooleja lastenkirjallisuudessa käsittelevä tutkimus tarjoaa tärkeän, lapsilähtöisen näkökulman arjen rooleihin ja antaa välineitä rooleista keskustelemiseen lapsen kanssa. Jatkossa tutkimusta voisi laajentaa käsittämään kaikki Onni-poika-kirjasarjan kirjat tai esimerkiksi tutkia lapsilukijoiden käsityksiä kirjoissa näkyvistä rooleista.

Tämän tutkielman tavoitteena on soveltaa kahta kognitiivista rituaaliteoriaa Vanhan testamentin tekstin Numeri 5:11–31 tutkimukseen – arvioiden samalla kyseisten teorioiden suhdetta ja antia muinaisten tekstien tutkimukselle. Tämä tavoite nousee osittain kognitiivisten näkökulmien lisääntyvästä käytöstä raamatuntutkimuksessa. Hyödynnän R. N. McCauleyn ja E. T. Lawsonin rituaalien kompetenssiteoriaa sekä P. Boyerin ja P. Liénardin teoriaa mielen varojärjestelmistä peilaamalla niitä tekstiin Num. 5:11–31, kyseistä tekstiä koskevaan aiempaan tutkimukseen, muinaista Lähi-itää koskevaan aineistoon sekä kognitiotieteistä, psykologiasta ja kognitiivisesta uskonnontutkimuksesta nouseviin laajempiin näkökulmiin. Tekstissä Num. 5:11–31 kuvataan aviorikoksesta epäillylle vaimolle suoritettavaa monivaiheista rituaalia, jossa uhrataan Jahvelle, vannotaan vala sekä juotetaan naiselle rituaalivettä, jonka on määrä vaikuttaa hänen sukupuolielimiin ja hedelmällisyyteen jollain tavoin. Tekstiin liittyy lukuisia teksti- ja lähdekriittisiä kysymyksiä. Nämä ovat johtaneet osan tutkijoista esittämään, että tekstissä Num. 5:11–31 kuvattaisiin useampaa rituaalia tai että siinä olisi yhdistelty erillisiä rituaalikuvauksia. Tekstissä Num. 5:11–31 voidaan myös havaita monia yhtäläisyyksiä muualla Vanhan testamentissa ja muinaisen Lähi-idän teksteissä kuvattuihin rituaaleihin sekä avioliittoa, aviorikosta ja naisia koskeviin kuvauksiin. Tuon työssäni esille, miten ruumiillisten prosessien, tunteiden ja näihin pohjaavan ajattelun voidaan katsoa vaikuttaneen oleellisesti tekstissä Num. 5:11–31 esiintyviin teemoihin ja käsityksiin. Numerin 5:11–31 ja sen taustalle monesti oletetun rituaalin suhdetta on syytä problematisoida, sillä rituaaliteorioiden ja kognitiivisten lähestymisten valossa vaikuttaa todennäköiseltä, että rituaalit eivät ainoastaan vaikuta teksteihin, vaan tekstit vaikuttavat myös rituaaleihin ja nämä prosessit ovat keskenään monimutkaisessa vuorovaikutuksessa. Rituaalikäyttäytymisen yhteydessä esiintyvä ajattelu ei myöskään aina vastaa teologisesti oikeaoppiseksi miellettyjä tai ylöskirjattuja käsityksiä. Tuon esille, miten tekstillä Num. 5:11–31 on mahdollisesti pyritty vaikuttamaan sekä rituaalikäytänteisiin että Jahveen ja tämän tunteisiin. Arvioin kriittisesti käyttämiäni kognitiivisia rituaaliteorioita ja kognitiivisia lähestymisiä raamatuntutkimukseen tuoden esille, miten ne voisivat hyötyä mm. automaattisten ja kontrolloitujen ajatteluprosessien välisten erojen tarkemmasta huomioinnista, muinaisten ja modernien ihmisten aivojen kasvu- ja kehitysympäristöjen erojen perehtyneestä pohdinnasta sekä tekstien ja lukutaidon kognitiivisten ja kulttuurillisten vaikutusten selkeämmästä esiintuonnista.