Browsing by Subject "saksa"

In the linguistic research of the last decades one can observe a development towards image-centricity. However, there is no clarity about what is meant by the word image. The varying lexicalization of the complex phenomenon in different languages (Bild in German, image/picture in English) additionally contributes to the confusion. Building on the idea of linguistics as cultural studies, in this study the concept of the image is approached as a cultural phenomenon constituted on a linguistic basis. Following the objective of contrastive lexical semantics, the goal of the work is to investigate language-bound differences in image concepts and word fields, and to identify lexical/conceptual gaps in German- and English-language image theories. Due to the traditionally central role of the German language in philosophy and the long tradition of German-language image research (Bildwissenschaft), the German concept of Bild (image/picture) has a special relevance, which also stimulates international discussions about the German word Bild. As can be seen from the research literature, words are not only used as a vehicle of theorization, but the image sciences (Bildwissenschaften) deal intensively with various aspects of the word Bild, its etymology, word formation, semantics, and word history as well as its equivalents in English and other languages. In order to trace the lexical influences and semantic problems, the considerations of the image theorists are supplemented and commented on with linguistic sources. As a general summary of Chapter 2, it could be said that etymologies and word histories offer a (with time growing) selection of word (sub) meanings for various theoretical needs, which can be used as required to emphasize suitable readings and thus etymologically substantiate one's own argumentation, so to speak. Subsequently, the question of an intuitively used word field concept arises, which serves as an invitation to further discussion of the lexeme Bild from the point of view of lexicology and word field theory using on corpus-based resources of contemporary German. Chapter 3 introduces the central concepts of lexical semantics and presents the background as well as fundamental methodological considerations and newer, especially ideologically critical approaches to word field research. Building on these thoughts, in Chapter 4 a philosophically oriented (i.e. not a conventional) word field analysis is carried out based on the procedure of word field modelling proposed by Lutzeier (2007) and Staffeldt (2017). In other words: the word field analysis is adapted for the linguistic foundation of image sciences. The complexity of the German concept of the image is reflected in the analysis of the selected sub-areas of the word field around Bild in the reading 'artistic representation' ('künstlerische Darstellung'). The role of encyclopedic knowledge in word field modelling is discussed using as an example the new digital art form of NFTs (Non-Fungible Tokens), which challenge not only the conventional understanding of the image/picture (Bild), but also legislation and the art market. This raises questions of image migration as well as the agency and subject status of the image, which require further consideration. An important challenge for research is to look not only at the different modes and media, but also at what surrounds the media: the system in which the media are embedded. In contrast to the considerations of the image theorists that sculptures can also be referred to with the word Bild in German, in the analyzed work "Blinder Gallerist" (König 2019), the word Bild is largely used 1) to refer to two-dimensional artworks, and 2) to be synonymic with the word Gemälde (painting). Thus, the use is in line with the discussed translations of the research texts as well as the results of the word field analysis. In the contemporary German language the word Bild in the reading 'artistic representation' is mainly used in the meaning 'painting' and Skulptur (sculpture) is to be understood as a cohyponym to Bild. How to deal with expressions for which there are no equivalents in other languages is a central challenge for a global image science. As demonstrated here, a comparison of language-related research questions may prove useful, since concepts that are diffuse in one language can be made clearer using another language. In addition to the Western concepts, the image science (Bildwissenschaft) discourse not only increasingly discusses selected aspects of image concepts outside the Indo-European language area, but also strives for a dialogue and polylogue, which counters the challenges of an inter-/transcultural and dia-/polylogical image science. The research must include not only translinguistic aspects, but also the multi- or transmodality of communication instead of building on a hegemony of one mode, medium, language, or scientific discipline. Thus, the desiderata that can be formulated as a result of this study can be described as translinguistic multimodality research.

Pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää mitkä aiheet nousevat keskeisimmiksi aiheiksi Suomessa vaihdossa olleiden saksalaisten opiskelijoiden vaihtoblogeissa. Tämän lisäksi tutkielma tarkastelee kuinka blogien kirjoittajat kuvailevat positiivisia ja negatiivisia kokemuksiaan vaihtonsa aikana ja millaisia eroja he ovat huomanneet Saksan ja Suomen välillä. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä vaihtoblogista, jotka on julkaistu vuosien 2014 ja 2018 välillä. Blogien kirjoittajat ovat suomalaisissa korkeakouluissa vaihdossa olleita saksalaisia opiskelijoita, jotka kuvailevat arkeaan ja opintojaan vaihtonsa aikana. Tutkielman keskeiseen teoriataustaan kuuluu median ja sosiaalisen median käsitteet, multimodaaliset piirteet sosiaalisessa medioissa sekä blogit. Lisäksi teoriataustaan kuuluu vaihtovuosi ja vaihto-ohjelmat pääpiirteineen sekä liikkuvuus Suomen ja Saksan välillä. Sekä opiskelijavaihtojen että sosiaalisen median alustojen suosio on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana. Sosiaalisessa mediassa blogit ovat tyypillinen tapa jakaa kokemuksia vaihdosta niin tutuille kuin muillekin aiheesta kiinnostuneille. Tutkielmassa hyödynnetään laadullisia ja määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Blogien aiheille luotiin 11 kategoriaa. Blogeja analysoitiin kvantitatiivisesti aiheiden suosittuusjärjestyksen selvittämiseksi, minkä jälkeen aiheita analysoitiin yksitellen kvalitatiivisesti. Aiheita, Saksan ja Suomen välisiä eroja sekä positiivisia ja negatiivisia kokemuksia analysoitiin kvalitatiivisesti lainauksia hyödyntäen. Analyysissa tarkasteltiin blogien tekstejä, kuvia ja videoita sekä niiden suhdetta toisiinsa. Tutkimustulokset osoittavat, että blogien suosituimmat aiheet ovat suosittuusjärjestyksessä luonto, sää ja eläimet, suomalainen kulttuuri ja tavat, ystävät sekä tapahtumat. Näitä aiheita suosittuudessa seuraavat opinnot, matkat ulkomaille ja matkailu Suomessa. Aiheista vähiten mainintoja puolestaan keräsivät vaihtokaupunki, asuminen, suomalaiset ja perhe. Blogien kirjoittajat kertoivat blogeissaan enemmän positiivisista kuin negatiivisista kokemuksista. Positiivisina asioina he kokivat odotukset täyttävät kokemukset, kuten revontulien näkemisen, sekä ystävien kanssa vietetyn ajan ja monipuoliset matkailumahdollisuudet. Negatiivisina asioina blogien kirjoittajat puolestaan kokivat arkiset ongelmat, kuten kommunikaatio-ongelmat paikallisten kanssa ja huonon sään, sekä tärkeiden vaihtokokemusten kokematta jäämisen. Keskeisimmät blogien kirjoittajien mainitsemat erot Saksan ja Suomen välillä liittyivät erilaisiin toimintatapoihin, matalaan hierarkiaan, koulutukseen sekä säähän.

Tutkielman aiheena on suomenkielisten peruskoululaisten ja lukiolaisten saksankielisen puheen sujuvuus, jota arvioin ja tarkastelen Helsingin yliopiston vuonna 2008 - 2010 tekemän tutkimuksen, HY-Talk -projektin, saksankielisen materiaalin pohjalta. HY-Talk -projekti toteutettiin pääkaupunkiseudulla, ja sitä varten kerättiin suomenkielisten koulujen oppilaiden englannin-, ruotsin-, saksan- ja ranskankielisiä suullisia tuotoksia, jotka videoitiin ja litteroitiin. Omassa tutkielmassani käyn läpi saksankielistä materiaalia ja arvioin oppilaiden vieraskielisen puheen sujuvuutta. Tutkimuskysymyksissäni keskityn siihen, millaisia virheitä vieraskielisen puhujat tekevät, ja miten he niitä mahdollisesti korjaavat. Selvitän myös, millä eri tavoilla puheen sujuvuutta voidaan määritellä, ja missä suhteessa sujuvuus on puheessa esiintyvien virheiden määrään. Aluksi esittelen lyhyesti peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmat vieraiden kielten opetuksen näkökulmasta. Kerron koulujen kielivalinnoista ja pohdin lyhyesti sitä, miksi valinnaisten kielten suosio suomalaisissa kouluissa on viime aikoina ollut jyrkässä laskussa. Seuraavaksi siirryn tarkastelemaan puhetta ja sen sujuvuutta. Kartoitan sitä, mikä mielletään sujuvaksi puheeksi, sillä tästä on monenlaisia eri käsityksiä. Otan puheen sujuvuuden arvioinnissa toki huomioon myös virheiden määrän, mutta enimmäkseen sanavaraston laajuuden, taukojen määrän, puheen rytmin ja ymmärrettävyyden. Oma lähtökohtani puheen sujuvuudelle on juurikin sen ymmärrettävyys, sillä sitä nykyiset opintosuunnitelmatkin painottavat. Täysin virheetön, äidinkielinen taso ei enää ole vieraan kielen opetuksen tavoite, vaan sujuva kommunikaatio. Virheet sallitaan, kunhan ne eivät haittaa puheen ymmärrettävyyttä. Opetussuunnitelma ja vieraan kielen taitotason arviointi nojaavat vankasti eurooppalaiseen viitekehykseen (CEFR), jota olen käyttänyt myös oman analyysini tukena tutkielmassa. Puheen arvioinnin yhteydessä esittelen myös tyypillisiä vieraskielisen puhujan puheen ominaisuuksia ja joko puhujan itsensä tai puhekumppanin tekemiä korjauksia, ja vertaan niitä lyhyesti äidinkielisen puhujan puheen tyypillisiin ominaisuuksiin. Analyysiosiossa arvioin siis videotallenteiden ja litterointien pohjalta sekä 7.-luokkalaisten että lukiolaisten saksankielistä puhetta. Analysoitavaksi valitsin kaksi paria peruskoulusta ja kolme paria lukion puolelta. Käytän arviointimetodina itse luomaani 1-5 pisteen taulukkoa, jossa 1 tarkoittaa vähiten sujuvaa ja 5 oikein sujuvaa puhetta. Luomani taulukko pohjautuu eurooppalaisen viitekehyksen kriteereihin. Videotallenteilla oppilasparit käyvät alkuun lyhyen aloituskeskustelun syntyperäisen saksalaisen kanssa, minkä jälkeen he ryhtyvät kahdestaan puhumaan dialogia annettujen ohjeiden mukaisesti. Dialogin aiheina ovat mm. itsestään, ympäristöstä ja muista arkipäiväisitä asioista keskusteleminen. Keskustelu on pyritty pitämään mahdollisimman arkisena, sillä 7.-luokkalaisilta vaadittu taso arvosanan 8 saamiseksi on A1.3 ja lukiolaisilta A2.2, kun kaikki kyseiset oppilaat lukevat saksaa A-kielenä. Näillä tasoilla ei olla vielä kovin edistyneitä ja saatetaan ajoittain tarvita puhekumppanin tukea. Analyysissani huomioin erilaiset ”poikkeamat”, eli huomattavat virheet ja puheen keskeytymiset kielellisten ongelmien vuoksi, sekä pohdin, mistä ne voivat johtua, ja kuinka paljon ne vaikuttavat puheen sujuvuuteen. Pohdin lyhyesti myös suomalaisen ja saksalaisen keskustelukulttuurin eroja: onko suomalaisen korvaan sujuvan kuuloinen puhe sitä myös saksalaisen mielestä? Entä kuinka pitkälti puhujien yhteinen äidinkieli vaikuttaa puheen sujuvuuteen? Melko sujuva saksankielinen puhe kahden suomea äidinkielenään puhuvan oppilaan välillä saattaisi olla hyvinkin erilaista, mikäli toinen osapuoli puhuisikin saksaa äidinkielenään. Viimeisessä luvussa tiivistän ja jäsennän tutkielmani lopputulosta ja vastaan tutkimuskysymyksiini. Nykyisten opetussuunnitelmien painottama käsitys vieraiden kielten oppimisen ja opettamisen tavoitteesta toteutuu tässäkin tutkielmassa hyvin: vieraskielisessä puheessa saa tulla virheitä, kunhan ne eivät haittaa tuotoksen ymmärrettävyyttä. Kielellisistä vaikeuksista johtuvilla tauoilla ja epäröimisellä on kielioppivirheitä suurempi vaikutus puheen sujuvuuteen.

Tutkimuksen teemana on peruskoulun ja peruskouluun rinnastettavien koululaitosten kielen opetusasetukset ja lait vuosien 1970 ja 1985 välillä. Tutkimuksessa pyritään selvittämään eri kielten asemaa toisiinsa nähden, kuinka Suomen virallisten kielten, suomen ja ruotsin, asema erosi lainsäädännössä ja eduskunnassa ilmenneissä asenteissa peruskoulussa opetettavista vieraista kielistä, englannista, saksasta, ranskasta ja venäjästä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös vieraiden kielten välisiä eroja niin lainsäädännössä kuin eduskunnassa ilmenneissä asenteissa. Tutkimuksessa myös selvitetään Suomen vähemmistökielten, saamen ja romanikielen asemaa peruskoulussa sekä lainsäädännön että eduskunnassa ilmenneiden asenteiden kautta. Näiden tutkimuskysymysten avulla pyritään selvittämään, tapahtuiko tutkittujen kielten asemassa ja opetuksessa kehitystä mihinkään suuntaan tutkittavana aikana. Tutkimuksessa käytetään Suomen valtiopäivien pöytäkirjoja, asiakirjoja ja liitteitä, sekä Suomen asetus- ja säädöskokoelmia, ja komiteanmietintöjä. Puolue- ja hallitusohjelmilla selvitetään tutkittuna aikana eduskunnassa vaikuttaneiden puolueiden asenteita peruskouluun ja kielten opetukseen. Aikaisempien tutkimusten avulla selvitetään asiatietoja ja lähestymiskulma tälle tutkimukselle. Peruskoulu ja kielten opetus mainitaan aina säännöllisesti eri puolueiden ohjelmissa mutta keskustelun paino oli enemmän opetuksessa kuin eri kielten välisessä hierarkiassa. Vuosien 1970 ja 1985 aikaisten hallitusten ohjelmissa peruskoulu ja kielten opetus mainitaan harvemmin. Painopiste on ollut enemmän itse koulujärjestelmän kehittämisessä ja epäkohtien korjaamisessa. Peruskouluun liittyviä säädöksiä muutettiin tutkittavana aikana jatkuvasti. Peruskoulun opetusta eriarvoistavista tasoryhmistä luovuttiin, vieraiden kielten opetuksen järjestämistä helpotettiin merkittävästi ja Suomen kielivähemmistöjen asema koululainsäädännössä kehittyi myös huomattavasti. Kansanedustajien aloitteissa ja kysymyksissä nousivat useimmiten esille opetusryhmien koosta ja tasoryhmittelystä seuranneet ongelmat, sekä monipuolisen kielitaidon merkitys Suomessa. Äidinkielen asema nousi peruskoulussa harvemmin esille vieraisiin kieliin verrattuna, mikä saattoi johtua vieraiden kielten, toisen kotimaisen kielen ja vähemmistökielten viemästä huomiosta vastikään uudistetussa koulujärjestelmässä. Peruskoulussa ruotsin kielen asema oli toisena kotimaisena kielenä turvattu sen ollessa yksi yhteisistä oppiaineista, eikä sen asemaa yksikään tutkitun ajan hallitus pyrkinyt muuttamaan. Esille nousivatkin juuri ruotsinkielisen opetuksen toteuttamisen käytännön ongelmat. Ruotsinkielisten oppilaiden asemasta tai opetuksesta huolestuneet kansanedustajat eivät olleet mistään yksittäisestä puolueesta, mikä osoittaa toisen kotimaisen kielen turvatun aseman olleen vielä tutkittuna aikana varsin itsestään selvänä pidetty asia. Suomessa oli tutkittavana aikana neljä vieraskielistä koulua: Englantilainen koulu, Helsingin Saksalainen koulu, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu ja Suomalais-venäläinen koulu. Koska vuoden 1968 laki koulujärjestelmän perusteista ja vuoden 1970 peruskouluasetus nostivat kotimaiset kielet ja englannin kielen ”tärkeimmiksi” kieliksi peruskoulussa, jäivät muut vieraat kielet luonnollisesti lainsäädännössä heikompaan asemaan. Englannin kielen suosio johtui paljon myös sekä oppilaiden että vanhempien asenteista. Saksan kielellä oli suhteellisen vankka suosio mutta englantiin verrattuna sitäkin opiskeltiin varsin vähän. Historiallisista syistä Suomessa ei itsenäisyyden aikana opiskeltu paljon venäjän kieltä ennen kuin kiinnostus kielen opiskeluun heräsi 1960-luvulla. Tutkittuna aikana venäjän kielen asema parani peruskoulussa ja sitä opiskelevien määrä kasvoi huomattavasti. Ranskan kieli oli vastaavassa asemassa kuin venäjän kieli, ja senkin asemaa pyrittiin yhtä lailla parantamaan koululaitoksessa. Vaikka ranskan kielen katsottiinkin virallisissa selvityksissä olevan maailmanlaajuisesti tärkeämpi kieli suomalaisille kuin venäjän kieli, ranskan kieli ei saanut lähellekään saman verran huomiota eduskunnassa. Suomessa luotiin sekä ranskan että venäjän kielten opetukselle eräänlaiset turvasatamat ja opetuksen kehittämisen keskukset takaamalla lainsäädännöllä Suomalais-venäläiselle ja Helsingin ranskalais-suomalaiselle koululle mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset. Saamen kieli kärsi samoista käytännön ongelmista kuin muutkin peruskoulussa opetettavat kielet, minkä lisäksi sillä oli omat ongelmansa vähemmistökielenä. Saamelaisten ja saamen kielen aseman selvittämiseksi tehtiin tutkittavana aikana paljon työtä ja saamen kielen opetuksessa tapahtui merkittävää edistystä sekä lainsäädännössä että toteutuksessa. Kuitenkaan kaikki edistys ei aina suoraan parantanut saamen kielen asemaa. Romanikieli ja romanit eivät tutkittavana aikana saaneet osakseen lähellekään saman verran huomiota kuin saamen kieli ja saamelaiset. Voidaan vain pohtia, vaikuttivatko tähän enemmän resurssien ja ajan puute, vai oliko ”mustalaisiin” koetuilla asenteilla myös vaikutusta asiaan. Toivottavaa on, että yhden kielivähemmistön aseman parantaminen auttaa lopulta muitakin vähemmistöjä.

Tässä pro gradussa käsitellään kuvan ja sanan kääntämistä kuvitetussa fantasiaromaanissa. Tutkimuksessa pohditaan, mitä tapahtuu kuvitetun kirjan käännökselle, kun käännös painetaan ilman kuvia. Samalla analysoidaan kuvien funktiota kuvitetussa romaanissa. Aihe liittyy kuvan ja sanan, intersemioottisen kääntämisen sekä kuvakirjatutkimuksen perinteeseen. Teoriaosuudessa käsitellään Roman Jacobsonin (1987) intersemioottista teoriaa sekä Ulla Rhedinin (1992) ja Uri Shulevitzin (1985) kuvakirja-teorioita. Suomessa kuvan ja sanan aihepiiriä ovat tutkineet mm. Kai Mikkonen ja Riitta Oittinen. Pro gradun aineistona on Cornelia Funken Reckless, Steinerness Fleisch -romaani (2010) ja sen suomennos Reckless, Kiveen kadonnut (2011). Romaanin on suomentanut Marja Kyrö. Kirja on suunnattu nuorille. Lähdeteoksessa on 350 sivua ja suomennoksessa 299 sivua. Lähdeteoksen 80 kuvasta on valittu analysoitavaksi 16 mahdollisimman erilaista kuvaa. Kuvat sijoittuvat kirjan alkuun, loppuun sekä lukujen alkuihin ja loppuihin. Tekstistä on poimittu kuviin viittaavat kohdat, joita verrataan sekä kuviin että käännöksen vastaaviin kohtiin. Tutkimuksen metodi perustuu Hartmut Stöcklin (2011) kuva-analyysiin ja Gunther Kressin ja Theo van Leeuwenin kuvakielioppiin (2006). Stöcklin teorian mukaisesti lähdeteoksesta on analysoitu kirjan ulkonäköä, kuvien sisältöä sekä kuvien ja tekstin välistä suhdetta. Kuvien sisällön tutkimuksessa on hyödynnetty Kressin ja van Leeuwenin kuvakielioppia. Tutkimuksessa saatiin vastaavia tuloksia kuin Ulla Rhedin (1992) on saanut eeppisestä kuvakirjasta. Reckless-romaanin kuvissa on hyvin vähän liikettä verrattaessa kuvia tekstiin. Kuvissa oleva liike taas on pienieleistä. Kuvissa kuvataan melko pitkiä tekstikappaleita. Kuvien aiheella on suuri merkitys tekstissä. Lisäksi todetaan, että kuvien ensisijainen funktio on teoriakirjallisuuden mukaisesti koristava sekä tarkentava. Kuvilla on kirjaa yhteen sitova sekä tekstiä ennakoiva funktio. Kuvia ei ole yhtä poikkeusta lukuun ottamatta huomioitu käännettäessä. Koska lähes kaikki kuvat olivat kuitenkin niin yhdenmukaisia tekstin kanssa kuin mahdollista, käännöksessä kuvia olisi ollut vaikea huomioida enää paremmin. Toisin kuin kuvakirjoissa, moni kuva on lineaarisessa suhteessa tekstiin eli kuvat ja teksti vuorottelevat vähemmän kerronnassa. Lopuksi voidaan todeta, että kuvien pois jättämisellä on vain vähäinen merkitys sisällön kannalta. Kuvien pois jättäminen saattaa silti vaikuttaa siihen, millaisen ensivaikutelman kirja tekee ostajaan. Lähdeteoksen kannet ja ulkoasu luovat sisältöä paremmin vastaavan mielikuvan kuin käännös. Tämän lisäksi lähdeteoksen kuvat ovat tekstiä ennakoivia, eli ne saavat lukijan odottamaan seuraavaa lukua. Kuvien funktio on siis saada lukija jatkamaan lukemista. Tämä funktio ei välity käännöksestä.

Stereotyyppi tarkoittaa kirjapainoissa painolevyä, jonka avulla voidaan tehdä suuri määrä vedoksia. Yhdysvaltalainen journalisti, kirjailija ja mediakriitikko Walter Lippmann lanseerasi kirjassaan Public Opinion (1922) stereotyypin käsitteen tarkoittamaan ”päissämme olevia kuvia”, jotka eivät perustu omakohtaiseen kokemukseen tai tieteelliseen tutkimukseen, vaan ne tulevat päihimme sosiaalisesti, ympäröivän kulttuurin tuotteina ja perustuvat ensi sijassa tunteisiin. Stereotyypit ovat eräänlaista ”yleistä tietoa”. Sosiaalitieteet tuntevat nämä ”kuvat päissä” ennakkoluuloina, jotka paitsi ovat vahvoja, mielissämme tiukasti pysyviä, myös säätelevät aivoissamme kognitiivisia prosesseja kuten havainnointia, ajattelua ja muistia. Ennakkoluulomme siis vaikuttavat jo siihen, miten valitsemme tietoa: näemme, mitä haluamme nähdä. Ennakkoluulot välittyvät pääasiassa kielen kautta, ja on jopa esitetty, ettei niitä voi olla olemassa ilman kieltä. Kielessä ennakkoluulot edustuvat kielellisinä stereotyyppeinä. Erotuksena esim. kliseistä strereotyypit ovat nimenomaan ihmisiä tai ihmisryhmiä koskevia kaavamaisia ja usein tunnepitoisia yleistyksiä. Stereotyypit voivat olla myönteisesti tai kielteisesti arvottavia tai hyvinkin neutraaleja. Stereotyyppejä voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen; esim. ”suomalaiset matkustavat mielellään lämpimiin maihin” voi olla tilastollisia tutkimustuloksia elävöittävä uutisotsikko, kun taas toisessa ääripäässä stereotyyppejä voidaan jopa luoda viholliskuvien rakentamiseksi. Stereotyypit ovat tärkeitä kulttuurienvälisessä kommunikaatiossa, ja esim. kouluopetuksessa, etenkin vieraiden kielten, ne ovat oiva tapa kuvata vaikka Saksan ja Suomen välisiä kulttuurieroja elävällä ja kiinnostavalla tavalla. Stereotyypit vain pitää aktiivisesti tunnistaa ja tiedostaa stereotyypeiksi. Näin niiden tulee olla opetuksen nimenomaista sisältöä, ei vain vältettäviä asioita. Tässä työssä luodaan läpileikkausta siihen, millaisia kansallisia stereotyyppejä eri vuosikymmenten suomalaisten saksan kielen oppikirjojen sivuilta voidaan löytää. Vanhimmat kirjat ovat 1920-luvulta, jolloin oppimateriaali aiheineen sekä opetus- ja oppimismenetelmät olivat hyvin toisenlaista kuin nyt. Kansallisia stereotyyppejä on läpi käytyjen saksanoppikirjojen sivuilla pääsääntöisesti vähän: runsaankin maankuvauksen (Landeskunde) keskellä on ilmeisen selvästi vältetty maan ihmisten kuvaamista kokonaisuutena. Poikkeus ovat tietyt opppikirjat erityisesti 1990-luvun alun paikkeilta, jolloin kansallisten stereotyyppien jopa äkillinen mutta ilmeisesti ohimenevä yleistyminen näyttää liittyvän kulttuurienvälisen lähestymistavan (interkulturelle Ansätze) painottumiseen laajemminkin.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, onnistuvatko elokuvan tekstitykset antamaan käännöksen vastaanottajalle samanlaisen katseluelämyksen kuin lähtötekstin vastaanottajalle. Kyseessä on vastaanottotutkimus, jonka metodina käytettiin ryhmäkeskustelua. Keskusteluihin osallistui kaksi ryhmää: toinen koostui suomea äidinkielenään puhuvista, jotka eivät osanneet lainkaan saksaa, ja toinen saksaa äidinkielenään puhuvista. Molemmat ryhmät katsoivat saksankielisen koulumaailmaan sijoittuvan komedian Fack ju Göhte (2013), suomenkieliset suomeksi tekstitettynä, saksankieliset ilman tekstityksiä. Keskusteluissa oli tarkoituksena selvittää, mitä mieltä he ovat elokuvasta, millainen kuva heille siitä tuli ja millaisia asioita heidän mieleensä nousi elokuvasta. Näiden lisäksi tarkasteltiin, oliko tekstityksillä vaikutusta suomenkielisten vastaanottoon. Tutkielman teoriaosiossa käsitellään tekstittämistä kääntämisen lajina, esitellään käännöstieteen vastaanottotutkimuksia audiovisuaalisen kääntämisen alalta, kuten esimerkiksi Tiina Tuomisen väitöskirjaa (2012), sekä elokuvatutkimuksen alalta David Bordwellin (1988) vastaanottoteorioita, jotka käsittelevät skeemoja ja hypoteesien tekemistä. Keskustelujen perusteella voi sanoa, että ryhmillä oli osittain samanlainen katseluelämys. Juonesta ja elokuvassa käytettävästä kielestä osallistujilla oli samankaltaisia mielipiteitä. Eroavaisuuksiakin löytyi. Saksankieliset osallistujat keskustelivat paljon koulujärjestelmästä ja vertailivat elokuvan ja todellisuuden välisiä yhtäläisyyksiä. Suomenkieliset puhuivat puolestaan tekstityksestä, elokuvan sisäisestä maailmasta ja muista elokuvista. Suomenkieliset vertasivat elokuvan tapahtumia myös todellisuuteen, mutta kriittisempään sävyyn kuin saksankieliset. Erot johtunevat siitä, että tekstitykset eivät pysty aina välittämään elementtejä, joiden tulkintaan vaikuttaa kulttuurinen tietoa tai katsojan omat ennakkotiedot ja kokemukset. Lähtötekstin vastaanottajilla on paljon tietoa lähtökulttuurista toisin kuin käännöksen vastaanottajilla. Saksankielisillä oli elokuvan maailmasta omakohtaisia kokemuksia, joita he hyödynsivät elokuvan katselussa. Suomenkielisille maailma oli vieras, joten he käsittelivät elokuvaa enemmän pelkkänä fiktiona.

Tutkielmassa selvitetään, miten saksaa ensikielenään puhuvat kääntävät saksan imperfektiä ja perfektiä suomeen. Näiden aikamuotojen rajat ovat saksassa häilyvät, eikä niiden välinen semanttinen ero ole suuri. Tutkimuksen informantteina on 17 saksalaisten yliopistojen fennistiikan ja fenno-ugristiikan opis-kelijaa sekä 46 Suomessa asuvaa saksaa ensikielenään puhuvaa yksityishenkilöä. Yliopisto-opiskelijoiden ryhmä on luonteeltaan homogeeninen. Opiskelijoiden tietotaso on suunnilleen sama, ja he ovat opiskelleet suomea suunnilleen yhtä pitkän ajan. Verrokkiryhmä on heterogeeninen, tämän ryhmän informantit ovat opiskelleet tai oppineet suomea hyvin eripituisia aikoja, ja he ovat omaksuneet suomea hyvin eri tavoin. Tutkimusaineisto on kerätty kevään ja kesän 2020 aikana. Berliinin (Humboldt), Hampurin, Kölnin ja Münchenin yliopistoissa aineisto kerättiin sähköisellä kyselykaavakkeella. Suomessa asuvien saksankielisten ryhmä teki saman käännöslausetehtävän sähköisessä muodossa, nämä informantit tavoitettiin Saksalaiset Suomessa -Facebook-ryhmästä. Käännöslausetehtävä koostui 16 käännöslauseesta. Lauseet käännettiin saksasta suomeen, ja jokaisen tutkimukseen hyväksytyn informantin ensikieli oli saksa. Käännettävät lauseet on laadittu lähtökohtana kunkin lauseen saksankielisen verbin rakenne: ensiksi verbin transitiivisuus ja intransitiivisuus, toiseksi verbin Aktionsart – verbin rajaamaton (imperfektiivinen) ja rajattu (perfektiivinen) aspektuaalisuus. Käännöslauseet olivat prototyyppisiä päälauseita imperfektissä ja perfektissä. Metodisesti tutkimus nojaa kontrastiiviseen lingvistiikkaan; yksi keskeinen käsite on transferenssi. Aineiston lauseita on yhteensä 971. Kielellisen analyysin lisäksi tutkielmassa annetaan sosiolingvistinen katsaus. Suomennoksissa imperfektiä valittiin kautta linjan perfektiä useammin, totaaliobjekti valittiin partitiivi-objektia useammin. Odotuksenvastaista preesensiä ilmeni eniten niissä suomennoksissa, joissa saksankielisessä lauseessa oli heikko verbi imperfektissä. Yliopisto-opiskelijat käyttivät Suomessa asuviin verrattuna vähemmän preesensiä, ja verrokkiryhmää useammin suomeen kääntäessään samaa aikamuotoa kuin saksassa. Imperfektikadon (ylisaksa) alueella varttuneet informantit, joiden alueen kielestä saksan imperfektin katsotaan kadonneen, käyttivät suomentaessaan 10% enemmän perfektiä muulla kielialueella varttuneisiin nähden. Saksan imperfektiä ei odotuksenmukaisesti käännetty suomessa perfektillä melkein koskaan. Perfektin osuus kaikissa suomennetuissa lauseissa jäi 13%:iin siitä huolimatta, että saksankielisissä lauseissa imperfektiä ja perfektiä oli yhtä paljon. Kummassakin vastaajaryhmässä mitä vanhempi informantti oli, sitä mieluummin suomennoksessa valittiin imperfekti. Tutkimuksen kahden kielen tempus- ja aspektisysteemin kuvausta ja näiden kielen tasojen ilmenemistä käännöstehtävässä voi hyödyntää erityisesti kontrastiivisessa suomen kielen opetuksessa, kun oppijan ensikieli on saksa.

Tutkielmassa tarkastellaan holokaustin käsittelyä Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) -puolueen sosiaalisen median kanavilla. Tutkielmassa arvioidaan puolueen tapaa rakentaa saksalaisten menneisyyssuhdetta suhteessa kansallissosialismin rikoksiin. Puolueen sosiaalisen median kanavilla luotua menneisyyssuhdetta arvioidaan Saksassa toisen maailmansodan jälkeen käytyä historiakeskustelua vasten, ottamalla huomioon eri aikoina julkisuudessa käydyt diskurssit sekä äärioikeiston asema Saksassa. Populistipuolueena AfD omaa lukuisia yleiseurooppalaiselle oikeistopopulismille tyypillisiä piirteitä, joita arvioidaan osana sosiaalisen median kanavien tarkastelua. Tutkielman aineisto rakentuu AfD:n virallisten verkkoviestintä kanavien (Facebook, Twitter ja verkkosivut) lisäksi yksittäisten puolueen poliitikoiden sekä osavaltiotason jaostojen julkaisemista materiaaleista. Tutkielmassa tarkastellaan kahta toisistaan erillistä holokausti-tematiikkaa sisältävää julkista keskustelua. Ensimmäinen tarkasteltu keskustelu käsittää Thüringenin osavaltiotasolla toimivan Björn Höcken tammikuussa 2017 pitämän puheen, jossa Berliinin holokaustin muistomerkkiä tituleerattiin ”häpeän muistomerkiksi”. Tutkielmassa arvioidaan puolueen reaktiota puheesta nousseeseen kohuun sekä julkisuudessa aiheesta yleisesti käytyyn keskusteluun vuonna 2017. Toinen keskustelu kattaa holokaustin virallisen muistopäivän tiimoilta AfD:n kanavilla sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun vuosina 2017, 2018, 2019 sekä 2020. Puolueen virallisten kanavien lisäksi vuoden 2020 holokaustin muistopäivän yhteydessä tarkastellaan Baden-Württembergin osavaltioparlamentissa toimivan Stefan Räpplen ulostuloa, jossa kritisoitiin Saksassa vallitsevaa ”syyllisyyskulttia”. Lähestymistapana tarkastellulle aineistolle hyödynnetään historiapolitiikkaa. Tutkielmassa lähestytään AfD:n harjoittamaa historiapolitiikkaa intentionaalisena eli aktiivisesti tiedostettuna toimintana, jonka yhteydestä on löydettävissä laajalti poliittisia motiiveja. Historiapolitiikan määrittelyssä käytetään apuna Pilvi Torstin luomaa typologiaa historiapolitiikan muodoista ja motiiveista sekä Jouni Tillin ajatusta menneisyydenkäsittelystä historiapolitikointina. Historiapoliittisen lähestymistavan rinnalla tutkielmassa hyödynnetään mediatutkimuksen oikeistopopulismista sekä poliittisten puolueiden verkkokäytöksestä tehtyä tutkimusta. Tutkielmassa osoitetaan AfD:n historiapoliittisen argumentoinnin keskiössä toimivan vaateet korostaa Saksan historian menestystä tieteen, taiteen ja kulttuurin saralla, maahanmuuttokriittisyyden naamioiminen Saksan juutalaisväestön suojelemiseksi sekä vetoomukset häpeään ja syyllisyyteen korostuvan kansallisen identiteetin oikaisemiseksi. Samalla tutkielmasta käy ilmi, kuinka puolue suhtautuu keskustelujen yhteydessä saamiinsa syytöksiin antisemitismistä vähättelevästi, kääntäen keskustelun poliittisten vastustajien, maahanmuuttajien tai median syyksi. Tutkielman perusteella esitetään, että AfD:n luoma menneisyyssuhde rakentuu vahvasti kansallisen identiteetin käsitteen yhteyteen. Tutkielman tuloksena todetaan AfD:n ja sen toimijoiden lausuntojen sisältävän aikaisemmin Saksassa käytyyn menneisyyskeskusteluun suhteutettuna samanaikaisesti uusia ulottuvuuksia, mutta myös laajalti historiallisia yhtymäkohtia. Keskustelun ytimessä toimii kritiikki holokaustin aiheuttaman syyllisyyden ja häpeän vaikutuksesta saksalaisten kansallisen identiteetin kehitykselle. Häpeän ja syyllisyyden teemojen korostaminen toimivat perustana puolueen historiapoliittisille argumenteille, joilla pyritään vaikuttamaan hallituksen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan ohella identiteettipolitiikan kehitykseen.