Browsing by Subject "samtalsanalys"

Tutkielma käsittelee toisen aloittamia korjauksia ruotsinkielisissä ryhmäkeskusteluissa. Tutkielmassa analysoidaan strategioita, joita keskustelijoilla on käytössään intersubjektiivisuuden ylläpitoon arkikeskusteluissa. Havaintoja verrataan pääasiassa angloamerikkalaisiin tutkimustuloksiin. Ruotsinkielisiä toisen aloittamia korjauksia ei ole aikaisemmin tutkittu yhtä kattavasti. Tutkielma perustuu keskusteluanalyyttiseen metodiin ja pohjautuu Schegloffin, Jeffersonin ja Sacksin (1977) esittelemään korjauskäsitteeseen. Tutkielman esittelemä jäsentelymalli perustuu Kendrickin (2015), Couper-Kuhlen ja Seltingin (2018) ja Lindströmin (2008) aikaisempiin analyyseihin toisen aloittamista korjauksista. Materiaali koostuu arkisista ryhmäkeskusteluista, joita on yhteensä nauhoitettuna noin 3 tuntia ja 21 minuuttia sekä Ruotsista että Suomesta. Osallistujat ovat toisilleen ennestään tuttuja ja he ovat yhtä lukuun ottamatta kaikki naisia. Tutkielmassa analysoidaan yhteensä 36 korjauksen aloitusta ja nämä aloitukset jaetaan avoimiin (öppna), kysyviin (utfrågande), toistaviin (upprepande) ja tulkitseviin (uttolkande) korjauksen aloituksiin sekä selityksen pyyntöihin (begäran om förklaring). Useampi alakategoria esitellään näiden kategorioiden alla. Tutkielman keskeinen havainto on, että avoin korjauksen aloitus va sa du keskellä vuorovaikutustilannetta lausutaan ympäröivää puhetta nopeammalla tempolla. Yksittäiset kysyvät sanat ja äännähdykset kuten huh tai häh ja avoin korjaus va ovat harvinaisia materiaalissa, mikä on selkä ero angloamerikkalaisiin tutkimuksiin verrattuna. Ongelmakohdan toistot sekä selityksen pyynnöt ovat sen sijaan tavallisia ja materiaalissa esiintyy useampi muoto tulkitsevista korjauksen aloituksista.

Syftet med avhandlingen är att analysera vad som språkligt sker i mötet mellan dialekttalare och icke-dialekttalare, samt jämföra det med ett samtal med bara dialekttalare. Mitt material består av två 30 minuter långa samtal. I det första samtalet deltar tre informanter från Österbotten och en informant från Helsingfors, och i det andra samtalet deltar endast de tre samma informanterna från Österbotten. De känner varandra bra och har umgåtts mycket tidigare. Mitt mål är att inspelningssituationen ska vara så naturlig och äkta som möjligt. De talar om allt mellan himmel och jord, och överlag är båda samtalen väldigt avslappnade. Min metod är baserad på CA-metoden och är dessutom induktiv, vilket betyder att jag först efter att spelat in materialet väljer inriktning. Med utgångspunkt i materialet väljer jag att fokusera på tre olika forskningsfrågor. Den första lyder: På vilket sätt markeras (eller markeras inte) dialekten i samtalet med en icke-dialekttalande person närvarande? Markeras kodväxlingen alls i det andra samtalet? På vilket sätt i så fall? Jag vill ställa dessa frågor eftersom de visar om de dialekttalande informanterna på något sätt vill varna den icke-dialekttalande personen om att de kommer att tala dialekt. Resultatet visar att kodväxlingen inte markeras alls, med tvekan, skratt, pauser eller förekommer i samband med upprepning i det första samtalet, och på samma sätt i det andra samtalet med tillägget att dialekten ibland också markeras med snabbare tal. Överlag markeras kodväxlingen väldigt lite i båda samtalen, eftersom som det är den överlägset vanligaste kategorin i båda samtalen. Den andra forskningsfrågan som jag ställer är: I vilka situationer talar deltagarna dialekt? Genom att undersöka i vilka situationer deltagarna talar dialekt kan man se vad det är som får deltagarna att tala mera dialekt, också fast den icke-dialekttalande personen är närvarande. För att besvara denna fråga delar jag in samtalen i olika långa topiker. Resultaten visar att de topiker med flest dialektförekomster är negativt inriktade. Det kan handla om att någon klagar över något eller på något annat sätt uttrycker negativa åsikter. Det tyder alltså på att tendens till att dialekt och negativitet hänger ihop. När man låter det negativa skina igenom, kommer också det genuina, i det här fallet dialekten, fram. Ett annat resultat som denna avhandling visar är att det ofta förekommer mera dialekt då någon är mitt uppe i att berätta en (gärna rolig) historia. Man kommer upp i varv och glömmer att man inte ”ska” tala dialekt. Den tredje och sista forskningsfrågan lyder: I vilketdera samtal förekommer det mera dialekt? Svaret på frågan är enkel: i det andra samtalet, då den icke-dialekttalande informanten inte är närvarande. Det visar att hans närvaro faktiskt verkar ha en skillnad i hur mycket de andra talar dialekt.

I avhandlingen jämför jag uppbackningar i sverigesvenska och finlandssvenska poddar. Svenska uppbackningar har studerats bland annat av Maria Green-Vänttinen (1993, 2001), Susanna Holmström (2019), Liisa Hakanen (2001) och forskarna i det stora forskningsprojektet Interaktion och variation i pluricentriska språk – Kommunikativa mönster i sverigesvenska och finlandssvenska (IVIP 2013–2020). Före IVIP har man inte studerat svenska uppbackningar ur ett pluricentriskt perspektiv. Eftersom uppbackningar studeras i handledningssamtal inom IVIP vill jag bidra med ny kunskap och undersöka ämnet ur ett annat perspektiv. Därför är infallsvinkeln i poddar. Genom det pluricentriska perspektivet bidrar denna studie till variationspragmatiken. Materialet i den här studien består av tiominuters avsnitt från sex olika poddar, tre från Sverige och tre från Finland. Poddarna har liknande teman och åldersfördelningen mellan deltagarna är jämn. Det finns både yngre och medelålders talare från båda länderna. Könsfördelningen är inte helt jämn, eftersom två tredjedelar av deltagarna är kvinnor och bara en tredjedel män. Poddarna är ljudinspelningar och de är transkriberade. Transkriptionerna är gjorda med tanke på innehållet men också bland annat överlappande tal och pauser har markerats. Den allra vanligaste uppbackningen i båda länderna är mm. Därefter kommer olika former av ja, t.ex. ja, jå och a. Jå förekommer endast i Finland medan a bara förekommer i materialet från Sverige. Standardformen ja är mer populär i finlandssvenskan där denna form uppgår till 75 % av alla belägg på olika ja-former. I Sverige är situationen den motsatta. Standarformen ja används endast i 24 % av fallen medan det sverigespecifika a dominerar och används i 76 % av fallen. Kvinnor uppbackar mest och speciellt när båda samtalsdeltagare är av samma kön. När samtalsdeltagarna är av olika kön förekommer det minst uppbackningar i samtalet.

Tutkielma käsittelee neuvonantosekvenssejä terveydenhuoltoon liittyvissä keskusteluissa. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella neuvonantosekvenssien rakennetta sekä niiden aiheuttamaa keskustelua. Tarkemman analyysin kohteena on erilaiset neuvonantostrategiat sekä niiden ympäristö keskusteluissa. Metodina työssä on keskustelunanalyysin alalaji sekvenssianalyysi. Työn materiaali koostuu tutkimusprojektissa Interaktion och variation i pluricentriska språk kerätystä materiaalista, josta tässä työssä käytetään kahdeksaa ravintoterapeutin ja asiakkaan välistä keskustelua. Tutkielma jakaa neuvonantosekvenssit kahteen ryhmään: implisiittisiin ja eksplisiittisiin. Implisiittisissä neuvonantosekvensseissä asiantuntija viittaa aiempaan keskusteluun ja siellä jo käsiteltyyn teemaan. Näissä sekvensseissä ohjetta ei enää toisteta, vaan ainoastaan aihepiiri mainitaan. Eksplisiittisissä sekvenseissä asiantuntijan neuvo perustuu asiakkaan samassa sekvenssissä esittämään tietoon. Eksplisiittisissä neuvonantosekvensseissä asiantuntija yleensä perustelee antamansa ohjeen. Implisiittisissä sekvensseissä näin ei tapahdu, vaan asiantuntija esittää tarvittavat lisäkysymykset, minkä jälkeen sekvenssi loppuu dialogipartikkeleihin.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Syftet med avhandlingen är att undersöka hur unga nordbor navigerar språkligt i muntlig kontakt med andra nordbor. Mitt material består av tre inspelade samtal mellan totalt 15 unga informanter från olika nordiska länder och självstyresområden. Dessa unga utgör en speciell grupp inom Norden eftersom de alla har ett uttalat intresse för och i viss mån erfarenhet av Norden eller det nordiska. På basis av detta kallar jag dem nordenaktiva. I två av samtalen deltar fyra informanter och i det tredje samtalet sju. Informanterna är fördelade så att minst tre eller fyra nordiska länder eller självstyresområden finns representerade i varje samtal. Min metod har sin grund i CA-analysen vilket innebär att jag utan hypotes insamlat materialet, transkriberat detta och därefter formulerat två forskningsfrågor. Därmed är min metod induktiv. Forskningsfrågorna är: 1. Hur förebygger man problem i internordiska samtal? och 2. Vilka problem förekommer i dessa samtal och hur löser man dem? Resultaten visade att nordenaktiva ungdomar förebygger problem på ett effektivt sätt genom flera olika strategier. Vissa informanter gör ett språkbyte och talar ett annat språk (än sitt första) medan andra talar en slags icke-standardiserad, anpassad blandform som jag här kallar skandinaviska. De strategier som används för att förebygga problem är ackommodering och kodväxling. Det är främst de västnordiska informanterna som ackommoderar och de gör detta genom att helt tala skandinaviska som de sedan justerar efter andra deltagare så att uttal, ord och böjningsändelser exempelvis är hämtade från svenskan eller danskan. Förekomster av kodväxling till engelska visar inte på att engelskans funktion här är att hjälpa den faktiska språkförståelsen, utan används främst för att uttrycka distans till känsliga samtalsämnen vilket visar att informanterna har en hög språklig medvetenhet i grannspråkskommunikationen. Särskilt frekvent i mitt material är också skämt. Dessa förstås i hög grad av deltagarna och fungerar som en gemenskapsbyggande solidaritetsstrategi. Även då avvikande åsikter, som potentiellt kan skada denna gemenskap, är under uppsegling löser deltagarna detta med försiktighetsåtgärder vilket kan tolkas som ett försök att bevara en god stämning. Gällande den andra forskningsfrågan, som gäller problemlösning, framkommer det att reparationer, missförstånd och tystnader uppstår i materialet. Ibland väljer deltagarna att vara tysta stora delar av samtalet eller att inte reagera på det förväntade sättet på andras turer vilket kan indikera att problemkällor finns i samtalen (som dock löper relativt problemfritt). En jämförelse mellan nordenaktiva och mindre erfarna grannspråkskommunikatörer skulle i framtida studier kunna ge intressanta resultat kring olika strategier och hur dessa utvecklas genom ökad exponering för internordisk kommunikation.

I denna avhandling analyserar jag den internordiska kommunikationen i den svensk/danska tv-serien Bron/Broen. I serien talar alla karaktärer sitt första språk (svenska eller danska). Metoden är samtalsanalys, men analysen innehåller även viktiga element om den nordiska grannspråksgemenskapen. Inför analysen har jag transkriberat delar ur materialet där det sker någonting som kan kopplas till det grannspråkliga. Utöver nordiska grannspråk och samtalsanalys består teoridelen av diskussioner kring centrala begrepp för avhandlingen, det vill säga reparation, kodväxling och ackommodation. Det som jag är särskilt intresserad av är hur nordisk interkommunikation skildras i tv-serien. Min forskningsfråga lyder: Hur orienterar sig karaktärerna mot den internordiska kommunikationen i tv-serien Bron/Broen? Trots att seriens huvudfokus knappast ligger på språket, är språkbruket ett medvetet val som ger synlighet åt den nordiska språkgemenskapen. Analysen är indelad i tre delar: reparation, kodväxling och språk som samtalsämne. Denna indelning är i enighet med avhandlingens delmoment och bidrar med strukturell tydlighet. I analysen av reparationer i materialet upptäcks olika slags reparationsbehov och en del återkommande problemkällor såsom uttal av personnamn. Dock åtgärdas reparationerna utan stora ansträngningar av karaktärerna. Kodväxling förekommer ett fåtal gånger, i olika funktioner, bland annat i samband med skämt. Språken diskuteras i tv-serien på olika vis, och de samtalssekvenser där språken är ett samtalsämne i sig påvisar att den internordiska kommunikationen och den nordiska språkgemenskapen beskrivs som något positivt och samhörighetsfrämjande bland nordbor.

Syftet med denna avhandling är att med forskningsmetoden samtalsanalys undersöka den verbala kommunikationen mellan äldre personer med demens och vårdare med särskilt fokus på hur vårdare formulerar reparation i sekvensens tredje drag. Denna avhandling utgör således en kvalitativ studie av förståelse och problemlösning i samtal. En av de vanligaste följder av demens är minnesstörning men även en påverkan på språkförmågan är ett utmärkande drag vid demens. Materialet utgörs av autentiska samtal mellan vårdare och äldre personer med demens, inspelade på ett svenskspråkigt dagcenter för äldre i södra Finland. Materialet omfattar i sin helhet 30 timmar videoinspelat tal och spelades in mellan juni−september år 2004. Studien visar att flera faktorer har betydelse för de reparationspraktiker som tillämpas av vårdaren. Utgående från mitt material och de reparationer som tillämpas av vårdarna har jag kunnat utläsa att problemsituationer i samtal som ger upphov till reparation bl.a. beror på ett långt fysiskt avstånd mellan samtalsdeltagarna och språkliga svårigheter. Därtill påvisar studien att det inte finns ett direkt samband mellan typ av problem i interaktionen och typ av reparationsinitiativ. Däremot förekommer en högre frekvens av öppna reparationsinitiativ vid bl.a. hörselproblem. Materialet består av totalt 124 reparationer av vårdaren i sekvensens tredje drag. Hur reparationerna utformas har varit grund för kategoriseringen av detta material. Utgående från materialet kan jag utläsa att det vanligaste sättet som vårdaren tillämpar reparation är genom att repetera den ursprungliga problemkällan. De näst mest frekventa reparationerna är att vårdaren omformulerar sitt yttrande. Vid bl.a. hörselproblem tillämpar vårdaren reparation genom att tala långsammare och fysiskt omplacera sig. En annan reparationspraktik med syftet att förtydliga för personen med demens är att införa tillskott av informationen genom att ge en mer utförlig beskrivning. Samtalssekvenserna i materialet är både dyader och flerpartssamtal och studien visar att vårdaren är mer benägen att tillämpa flera olika reparationspraktiker samtidigt i reparationsturen i flerpartssamtal än i dyader bl.a. på grund av att samtalsdeltagarna talar samtidigt. Denna avhandling kan betraktas som ett bidrag till interaktionsforskningen med fokus på hur reparationer byggs upp språkligt med särskild tyngdpunkt på reparation i samtalssekvensens tredje drag.

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on selvittää, missä määrin kaksi kaksikielistä ystävää käyttää koodinvaihtoa ruotsin, suomen ja englannin välillä ja mitä eri funktioita koodinvaihdolla on sekä miten se edistää keskustelun etenemistä nauhoitetussa keskustelussa Måndagsnack. Lisäksi tutkin, että esiintyykö koodinvaihto joidenkin tiettyjen aihealueiden ja teemoja yhteydessä tai joissakin erityisissä jaksollisissa ympäristöissä. Koodinvaihdolle ei ole yksiselitteistä määritelmää, mutta yleisesti se käsitetään kahden kielen hallitsemiseksi äidinkielen tasolla. On olemassa kuitenkin joitakin perinteisiä ja yleisesti tunnettuja määritelmiä. Muun muassa Poplack (2017) määritellee koodinvaihdon vaihtoehtoiseksi jaksojen käyttämiseksi kahdesta tai useammasta kielestä. Auerin (1984) mukaan koodinvaihto tarkoittaa vuorottelevaa kahden tai useamman koodin käyttöä toisesta kielestä yhdessä ja samassa vuorovaikutteisessa jaksossa. Koodinvaihto on yleinen piirre kaksikielisten henkilöiden kielenkäytössä, mutta kaksikielisyys ei ole myöskään käsitteenä yksinkertainen määrittää. Kaksikielisyydestäkin, kuten koodinvaihdosta, on olemassa joitakin tunnettuja käsitteitä. Weinreich (1968) määrittelee kaksikielisyyden vuorottelevana kahden kielen harjoittamisena. Bloomfield (1970) puolestaan määrittää kaksikielisyyden kielen käytöksi kahdella tai useammalla kielellä äidinkieltä vastaavalla tasolla. Kielikontaktit liittyvät kaksikielisyyteen ja koodinvaihtoon siten, että ne ovat useimmiten seurauksena ihmisten liikkuvuudesta, kuten esimerkiksi maahanmuutosta ja kolonialismista, jotka ovat johtaneet kielikontakteihin. Tutkielmassa toimii materiaalina keskustelu Måndagsnack, joka on nauhoitettu ja litteroitu Emergent syntax för samtalsspråk-projektia varten Helsingissä vuonna 2016. Nauhoite kestää noin tunnin ja transkriptio on pituudeltaan 58 sivua. Nauhoitteessa ystävykset Alma ja Linus keskustelevat vapaamuotoisesti keskenään ja mukana nauhoitusprosessissa on myös tutkimusassistentti, jonka rooli on tosin hyvin pienimuotoinen eikä hän anna valmiiksi puheenaiheita keskustelua varten. Tutkielman metodina hyödynnetään keskusteluanalyysin käsitteistöä, mikä tarkoittaa, että tutkielma ei ole täysin keskusteluanalyyttinen, vaan että tutkielman materiaalina toimivaa keskustelua analysoidaan keskusteluanalyysissä käytettävän terminologian pohjalta. Keskusteluanalyysin (conversational analysis) kehittivät 1960-luvulla Harvey Sacks, Emanuel Schegloff ja Gail Jefferson. Keskusteluanalyysissä keskitytään tutkimaan muun muassa keskusteluissa esiintyviä sekvenssejä, vuoronottoja, korjauksia ja preferenssirakenteita. Keskusteluanalyysi on kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä, jossa hyödynnetään empiirisiä materiaaleja, kuten esimerkiksi litterointeja oikeista keskusteluista. Tässä tutkielmassa on hyödynnetty keskusteluanalyysin lisäksi myös pragmaattista analyysiä, mikä tarkoittaa sitä, että keskustelussa ei ole ainoastaan keskitytty kirjaimellisiin merkityksiin, vaan analysoimisessa on otettu huomioon, mitä keskustelussa tapahtuu käytännössä ja mitä epäsuoria ja suoria tekijöitä vaikuttaa lausuntojen taustalla. Tutkielman tulokset osoittavat, että koodinvaihdolla on useita eri toimintoja, jotka edesauttavat keskustelun sujuvuutta. Koodinvaihtoa käytetään yleensä, kun siteerataan muiden henkilöiden puhetta suoraan, sillä silloin sanoman viesti ei muutu eikä puhujan tarvitse nähdä vaivaa kääntääkseen puhetta, jos kaikki keskustelunosallistujat ymmärtävät samoja kieliä. Toiseksi, koodinvaihto esiintyy yleensä silloin, kun haetaan sanoja tai oikeaa termiä. Jos oikea sana ei löydy keskustelun pääkielellä, voi olla helpompi vaihtaa koodi toiseen kieleen, jonka kaikki keskustelunosallistujat hallitsevat ja jolla oikea sana löytyy, niin että keskustelu ei keskeydy. Koodinvaihto on myös riippuvainen teemasta, sillä keskustelusta nousee esiin selkeästi kolme teemaa: Videoprojekti Visual Jockey, Linuksen puhelimen sisältö sekä kalenteri ja niin kutsuttu to do-lista, joiden yhteydessä vaihdetaan koodia useammin muihin aihealueisiin verrattuna. Koodinvaihtoa voidaan myös käyttää vahvistamaan lausuntoa, mikä tarkoittaa sitä, että vaihtamalla koodia halutaan painottaa lausunnon sanomaa ja osoittaa tunteita, joita siihen liittyy. Viimeiseksi, yksi koodinvaihtoon johtavista syistä on laukaisu, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi paikan- tai tuotenimi, joillain muulla kuin keskustelun pääkielellä voi laukaista koodinvaihdon. Tiivistettynä keskustelunosallistujat, Alma ja Linus vaihtavat koodia aktiivisesti ruotsin, suomen ja englannin välillä, jotka ovat keskustelussa esiintyvät kontaktikielet. Heidän keskustelunsa on sujuvaa eikä se häiriinny koodinvaihdosta, vaan on selkeästi luonnollinen ilmiö heidän keskustelussaan, minkä osoittavat muun muassa useat myötäilyt.

Potilas menee lääkäriin saadakseen diagnoosin oireisiinsa. Hänellä itsellään ei ole diagnoosiin tarvittavaa lääketieteellistä tietoa. Puuttuva tieto antaa potilaalle oikeuden hakeutua lääkärivastaanotolle. Vaikka diagnoosin antaminen on rutiinia, ja vastaanoton tärkein tehtävä, saattaa siihen liittyä viestinnällisiä haasteita. Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitetään miten lääkäri muotoilee diagnoosin potilaan kuvailemista oireista, millä kielellisillä keinoilla lääkäri antaa diagnoosin, ja miten potilas ottaa diagnoosin vastaan. Päätarkoituksena on tutkia, kuinka varma lääkäri on antaessaan potilaalle diagnoosin. Aineistona käytettiin kahtakymmentä vuosina 1996-2000 tallennettua, suomenruotsalaista lääkäri-potilas –keskustelua. Kaikilla aineiston potilailla oli aiemmin todettu fibromyalgia. Tässä tutkielmassa selvitetään tarkemmin ottaen sitä, kuinka varma lääkäri on vahvistaessaan potilaan aiemman fibromyalgiadiagnoosin, jos hän vahvistaa sen. Diagnoosinantoon liittyviin kysymyksiin etsitään vastauksia keskusteluanalyysin avulla. Keskusteluanalyysissä tutkitaan miten keskustelijat käyttävät kieltä pyrkiessään yhteisymmärrykseen. Fibromyalgiaa ei voida todeta laboratoriokokeiden avulla, vaan diagnosointi perustuu potilaan suulliseen oireenkuvaukseen. Tämän ns. kertomusaspektin ansiosta juuri keskusteluanalyysi sopii hyvin fibromyalgiadiagnoosien tutkimiseen. Teoreettisena lähtökohtana toimivat kaksi erilaista käsitemaailma, jotka kohtaavat lääkärinvastaanotolla. Lääkärin toimintaa ohjaa objektiivisuuden vaatimus. Sairaudet ovat luokiteltavissa kategorioihin, joiden rajat perustuvat mitattaviin arvoihin. Potilas puolestaan käsittelee sairauttaan omien tuntemustensa pohjalta, subjektiivisesti. Toisena tausta-ajatuksena on lääkäri-potilas –keskustelujen institutionaalinen luonne. Potilaalla ja lääkärillä on institutionaalisissa keskusteluissa ennalta määritellyt roolit. Lääkäri johtaa keskustelua koulutukseensa ja asemaansa perustuvaan auktoriteettiin nojaten. Potilaan tehvänä on vastata lääkärin kysymyksiin, siis kertoa oireistaan. Erilaiset käsitemaailmat ja eriarvoiset asemat keskustelussa voivat aiheuttaa haasteita yhteisymmärryksen saavuttamisessa. Kahdestakymmenestä lääkäri-potilas –keskustelusta valikoitui tutkimuskohteeksi kaksitoista. Näissä kahdessatoista keskustelussa annetut diagnoosit jaettiin kolmeen ryhmään lääkärin ilmaiseman varmuusasteen mukaan. Varmuuden asteesta kertoivat lääkärin käyttämät sanavalinnat. Tällaisia sanavalintoja olivat ensimmäisen kolmen, eli varmimman, diagnoosin kohdalla ”alldeles klart”, ”helt förenlig” ja ”utan vidare”. Kahdeksassa kahdestatoista diagnoosista lääkäri oli aivan varma diagnoosistaan (1. Korkea varmuusaste). Kolmessa diagnoosissa lääkäri oli melko varma (2. Melko korkea varmuusaste) ja yhdessä epävarma (3. Matala varmuusaste). Mitä tulee yhteisymmärrykseen, on sen saavuttaminen mahdollista, mutta edellyttää molemmilta osapuolilta joustoa institutionaalisten roolien suhteen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lääkäri tarjoaa potiaalle puheenvuoroa, ja että potilas uskaltaa käyttää tätä puheenvuoroa hyväkseen. Yhteisymmärrykseen pyrkiessään molemmat osapuolet joutuvat kuitenkin tasapainoilemaan. Lääkäri ei voi antaa potilaan puhua liikaa auktoriteetin menettämisen pelon vuoksi. Potilaan taas tulee pitäytyä oireenkuvauksessa, eikä hän saa näyttää tietävänsä liikaa sairautensa hoidosta. Muuten hän menettää oikeutensa hakeutua lääkärin vastaanotolle saamaan häneltä puuttuvaa lääketieteellistä tietoa, diagnoosin.