Browsing by Subject "sanajärjestys"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2018)Tutkimus käsittelee William Shakespearen näytelmässä Henry V esiintyviä SOV-sanajärjestyksiä sekä näiden saksankielisiä käännöksiä August Wilhelm von Schlegelin käännöksessä Heinrich V. SOV-sanajärjestys on Shakespearen englannissa poikkeava ja siksi merkittävä syntaktinen tyylikeino, jolla voi korostaa runollista ylätyyliä tai puhujan mielenliikutusta. Tutkimuksessa analysoidaan yhdeksäntoista näytelmässä esiintyvän SOV-sanajärjestyksen tyylillistä vaikutusta sekä sitä, miten se välittyy Schlegelin saksannoksessa. Myös Shakespearen käyttämän runomitan silosäkeen vaikutusta sanajärjestysvalintoihin alkutekstissä ja käännöksessä käsitellään. Teoriaosiossa käsitellään englannin ja saksan syntaksia, etenkin sitä, mikä on normaali sanajärjestys ja miten siitä poikkeaminen vaikuttaa tyyliin ja informaatiorakenteeseen. Shakespearen ajan varhaisuusenglanti oli syntaksiltaan nykyenglantia vapaampi ja Shakespeare käytti kieltä sekä runomitan että syntaksin osalta aikalaisiaan luovemmin. Myös Shakespearen integroitumista Saksan kirjallisuuskaanoniin tarkastellaan, sekä tämän vaikutuksia Schlegelin käännösperiaatteisiin. Schlegel pyrki käännöksissään sisällön ja muodon mahdollisimman tarkkaan kääntämiseen. Analyysin tuloksena on, että 15 alkutekstin SOV-sanajärjestyksestä palvelee runomittaa, eikä säännönmukainen SVO-sanajärjestys sopisi näissä kohdissa mittaan. SOV-sanajärjestykset luovat myös syntaktista jännitettä ja niitä esiintyy usein silloin, kun puhuja on tunnekuohussa. Schlegel ei käännä SOV-sanajärjestyksiä samalla tavalla syntaksisääntöjä rikkoen kuin alkutekstissä, eikä hän käytä muutakaan yhdenmukaista korvaavaa käännösstrategiaa. Schlegel kuitenkin säilyttää käännöksessään runomitan ja yleensä myös lauserakenteen sekä sanajärjestyksenkin siinä määrin kuin saksan syntaksi sallii. Siksi tyylillinen vaikutelma vastaa käännöksessä yleensä hyvin pitkälti alkuperäistä. Lisäksi Schlegel käyttää myös jonkin verran saksan kielelle epätyypillisiä sanajärjestyksiä sekä mm. elisioita, jotta käännös sopii mittaan. Koska useat SOV-sanajärjestykset alkutekstissä palvelevat runomitan toteutumista, voidaan myös niitä syntaktisia ja muita valintoja, jotka johtuvat runomitan noudattamisesta, pitää korvaavana käännösstrategiana.
-
(2018)Tutkimukseni tarkoituksena on kuvata, eritellä ja verrata, miten ruotsin ja norjan sanajärjestystä opetetaan alkeisoppikirjoissa. Perimmäinen tarkoitukseni on selvittää, mikä on tunnusomaista ruotsin sanajärjestyksen opetukselle Suomessa ja miten oppikirjoja voisi jatkossa kehittää. Aineistona olen käyttänyt kuuden eri kirjasarjan teksti- ja työkirjoja. Näistä kaksi kirjasarjaa on Suomessa käytössä olevia yläasteen B-ruotsin oppikirjoja ja loput Ruotsissa ja Norjassa käytössä olevia toisen kielen oppikirjoja. Tutkielmassa selvitän, mitä sanajärjestysrakenteita oppikirjat nostavat esille ja missä järjestyksessä ne esitellään. Näitä tuloksia vertaan kirjallisuudessa esiintyviin kuvauksiin oppijakielen kehityksestä. Lisäksi kuvaan ja vertailen sanajärjestyksen esittämistapoja ja harjoituksia kielididaktisesta näkökulmasta. Lopuksi tarkastelen oppikirjojen teksteissä esiintyviä sivulauseita sen perusteella, miten ne heijastavat oppikirjojen opetusjärjestystä ja toisaalta tutkimuksissa havaittuja oppijakielen piirteitä. Tulokset osoittavat, että molemmat tutkitut suomalaiset ruotsin oppikirjat käsittelevät lähes täysin samat sanajärjestyssäännöt peruskoulun kirjojen aikana ja lähes samassa järjestyksessä. Toisaalta ne eroavat skandinaavisista toisen kielen oppikirjoista useassa suhteessa. Suurin ero on, että skandinaavisissa oppikirjoissa painotetaan monien sellaisten rakenteiden funktioita, joita suomenkielisissä oppikirjoissa tarkastellaan yksinomaan sanajärjestyksen näkökulmasta. Lisäksi analyysi osoittaa, että suomalaisissa oppikirjateksteissä esiintyy vain vähän sivulauseita ja että ani harvassa näistä sanajärjestys eroaa näkyvästi päälauseen sanajärjestyksestä. Silti toinen oppikirjasarjoista näyttää välttelevän sivulauseiden käyttöä pitkään. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suomalaisia ruotsin alkeisoppikirjoja voisi tulevaisuudessa kehittää funktionaalisempaan suuntaan. Sanajärjestyssääntöjen sijaan oppikirjat voisivat käsitellä lauseenalkuisia määreitä tekstin sidoskeinoina ja sivulauseita niiden käyttötarkoituksen kannalta. Näin myös toisen kielen tutkimuksen tulokset oppimisjärjestyksistä tulisivat paremmin huomioiduiksi. Jatkotutkimuksissa olisi hyvä tutkia empiirisesti, mitä sanajärjestyksen opetustapoja oppilaat ja opettajat pitävät mielekkäimpinä. Lisäksi olisi hyödyllistä tutkia myös useiden eri kielioppirakenteiden frekvenssejä oppikirjateksteissä.
Now showing items 1-2 of 2