Browsing by Subject "sanktiot"

18–24-vuotiaiden nuorten aikuisten työvoimapoliittiset sanktiot ovat tiukempia kuin muulla väestöllä. Tällä yritetään vähentää nuorisotyöttömyyttä ja kiinnittää nuoret aikuiset työn, koulutuksen tai aktivointipalveluiden piiriin. Aiemman tutkimuksen perusteella sanktiot eivät onnistu kannustamaan kaikkia samalla tavalla, vaan sanktioiden mekanismit näyttävät toimivan erityisesti heihin, joilla on muutenkin parhaat edellytykset kiinnittyä työmarkkinoille tai koulutukseen. Tutkielman keskeinen väite on, että julkista valtaa käyttävien TE-palveluiden aktivointipoliittisissa käytännöissä voi olla rakenteita, jotka voivat poiskäännyttää erityisesti haavoittuvimmissa asemissa olevia ihmisiä hyvinvointivaltion etuuksien ja palveluiden piiristä. Tutkielmassa tarkastellaan, miten yleisiä 18–24-vuotiaiden nuorten aikuisten työvoimapoliittiset aktivointi- ja sanktiolausunnot ovat sekä mitkä tekijät ennustavat nuorten aikuisten todennäköisyyttä saada aktivointi- ja sanktiolausuntoja. Aktivointi- ja sanktiolausuntojen kohdentumista peilataan institutionaalisten poiskäännyttämisen kehykseen. Aineistona tutkielmassa on käytetty Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemaa URA-rekisteriaineistoa, joka on poimittu työvoimahallinnon URA-järjestelmästä vuonna 2017. Tutkielman kohderyhmään kuuluvat 18–24-vuotiaat työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneet nuoret aikuiset. Analyysimenetelminä käytetään deskriptiivistä tarkastelua sekä multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Tutkielman taustahankkeena on Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman Valmistus 4.0 - ja sen teknologiset, taloudelliset, koulutukselliset ja sosiaalipoliittiset strategiat -hankkeen osahanke. Joko aktivointi- tai sanktiolausuntoja tai sekä että saa yli puolet aineistossa olevista nuorista aikuisista. Kaksi viidestä Työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaana olleesta nuoresta aikuisesta on saanut työvoimapoliittisia sanktioita, ja puolella sanktioita saaneista ei ollut lainkaan aktivointilausuntoja. Monimuuttujamallin avulla tehty analyysi osoittaa, että pelkkien sanktioiden saamisen riskiä ennustaa eniten peruskoulutuksen varassa oleminen. Riskiä saada sekä aktivointi- että sanktiolausuntoja kasvattavat peruskoulutuksen lisäksi erityisesti tuntematon tai puuttuva koulutus, muu kuin Suomen kansalaisuus ja osaamisen kehittämisen palvelulinjoilla oleminen. Alueellisesti lähes kaikissa maakunnissa on Uuttamaata suurempi riski saada pelkkiä työvoimapoliittisia sanktioita, kun taas aktivointi on tavallisempaa Uudenmaan ja muiden suurten kaupunkialueiden ulkopuolella. Aktivoinnin riski heijastelee maantieteellisesti työttömien työnhakijoiden osuutta työvoimasta. Nuorten aikuisten tiukempia sanktioita perustellaan syrjäytymisen ehkäisemisellä sekä nuorisotyöttömyyden erityisongelmalla. Tutkielman tulokset haastavat jossain määrin näitä perusteluja. Tutkielman havainnot osoittavat institutionaaliselle poiskäännyttämiselle altistavan reunan erityisesti tilanteessa, jossa työttömyysturvan saamisen ehdot liittyvät koulutukseen, mutta jossa matalasti kouluttautuneella työnhakijalla ei ole kykyä, halua tai muita edellytyksiä vastata kouluttautumisen vaatimukseen. Samalla havainto aktivoinnin yleisyydestä korkean työttömyyden alueilla haastaa käsitystä siitä, että nuorisotyöttömyyteen voitaisiin vastata lähinnä työvoiman tarjontaa lisäävillä politiikkatoimilla.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, minkä johdosta Euroopan unioni määräsi Venäjälle sanktioita, joita on kuvailtu laajimmiksi koko unionin historiassa. Pakotteet vaativat jokaisen unionin jäsenmaan hyväksynnän, joten ajankohtaisten tapahtumien valossa on jäsenmaiden roolia EU:n sanktiopolitiikassa erityisen tärkeää ymmärtää. Tutkielmassa keskitytään EU:n jäsenmaista Puolaan ja Unkariin. Maat on nähty liittolaisina EU:n oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvissä tapahtumissa, mutta ovat asettuneet unionin sanktiopolitiikassa vastakkaisille linjoille. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten maiden pääministerit hallitustensa edustajina oikeuttavat näkemyksiään EU:n sanktioihin Ukrainan sodassa 24.2.2022-24.2.2023. Tutkielmassa pyritään myös vertailemaan pääministerien oikeuttamistapoja ja tarkastelemaan, muuttuvatko ne vuoden aikarajauksen sisällä. Tutkielman teoreettisena taustana toimii Luc Boltanskin ja Laurent Thénevot’n oikeuttamisteoria, jonka mukaan kiistatilanteissa on mahdollista kategorisoida toimijoiden esittämiä oikeutuksia eri luokkiin, joita kirjoittajat kutsuvat oikeuttamisen maailmoiksi. Menetelmänä tutkielmassa toimii Eeva Luhtakallion ja Tuomas Ylä-Anttilan kehittämä oikeuttamisteoriaan pohjautuva julkisen oikeuttamisen analyysi (JOA). Tutkielman aineistona ovat Puolan ja Unkarin pääministerien puheet ja kannanotot, jotka käsittelevät EU:n Venäjälle kohdistettuja sanktioita Ukrainan sodassa. Tutkielmassa julkisen oikeuttamisen analyysin avulla pääministereiden puheista ja kannanotoista pystyttiin tunnistamaan useita erilaisia oikeuttamisteorian mukaisia oikeuttamistapoja. Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin selvästi eniten käytetty oikeuttamistapa läpi vuoden oli kansalaisuuden maailma, joka korostaa ominaisuuksia kuten tasa-arvoa, kansan tahtoa, solidaarisuutta ja kollektiivisuutta. Morawiecki oli sanktioiden puolella ja vaati niiden kiristämistä vetoamalla EU:n yhtenäisyyteen ja jäsenmaiden solidaarisuuteen. Unkarin pääministerin Victor Orbánin puheissa taas oli havaittavissa muutoksia ajan mittaan, ja Orbán käytti myös runsaasti oikeutusmaailmojen yhdistelmiä. Orbánin eniten käyttämä oikeuttamistapa oli teollisuuden maailma, jossa arvostetaan tehokkuutta ja ennustettavuutta. Orbán kritisoi sanktioita ja käytti kritiikissään etenkin perustelua siitä, etteivät EU:n sanktiot ole tehokkaita ja toimi kuten niiden pitäisi. Myös kansalaisuuden maailma oli yksi Orbánin eniten käytetyistä oikeutustavoista. Kun Morawiecki puolusti sanktioita vetoamalla edellä mainittuihin solidaarisuuteen ja yhtenäisyyteen, Orbán käytti kansalaisuuden maailmaa kritisoidakseen sanktioita siitä, etteivät ne ole demokraattisia tai kansan tahdon mukaisia. Tutkielma osoitti, että pääministerit vetosivat oikeuttamisteorian mukaisiin ja poliittiseen filosofiaan pohjautuviin oikeutuskäsityksiin perustellessaan näkemyksiään EU:n sanktioihin. Julkisen oikeuttamisen analyysi taas mahdollisti pääministerien käyttämien oikeuttamisen maailmojen vertailun. Oikeuttamisteorian mukaisesti jokainen oikeuttamisen maailma edustaa erilaisia yhteisen hyvän käsityksiä, jonka myötä pääministereiden oikeuttaminen kertoo siitä, mikä heidän mielestään on yhteiskunnalle hyväksi ja tavoittelemisen arvoista. Pääministerit käyttävät puheissaan ja kannanotoissaan sellaisia perusteluja ja argumentteja, joiden he arvioivat vetoavan heidän yleisöönsä. Siten pääministereiden oikeuttamista tutkiessa saatiin tietoa myös siitä, miten Morawiecki ja Orbán näkevät politiikan ja legitiimit tavat tehdä sitä, sekä havainnoitiin ja vertailtiin pääministerien politiikkaa osana heitä ympäröivää poliittista kulttuuria.

Tutkielman tarkoituksena on perehtyä venäläisten ekonomistien argumentointiin ja retoriikkaan talouskysymyksissä. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia argumentteja ekonomistit esittävät ja miten ekonomistit käyttävät argumentteja vakuuttaakseen lukijansa. Työssä ei pyritä selvittämään argumentin rakennetta vaan se, mitä argumentilla tehdään: mitkä ovat argumentin esittäjän tehtävät ja päämäärät sekä mitä argumentointitekniikkaa hän käyttää. Tutkimus haluaa saada vastauksia myös siihen, kuinka paljon ekonomistit käyttävät tunteisiin vetoavia retorisia keinoja. Tutkimustehtävänä on myös selvittää, miten ekonomistit perustelevat ja hakevat hyväksyntää pääväitteelleen. Argumentille on luotava riittävä todistusvoima, jotta se voidaan saada legitimoiduksi siten, että argumentin vastaanottaja vakuuttuu väitteen oikeellisuudesta ja on tarvittaessa valmis myös toimimaan. Todistusvoima voi olla rakennettu niin, että sen voidaan arvioida perustuvan subjektiiviseen tai objektiiiviseen tietolähteeseen. Työ hakee vastauksia kysymyksiin, kuinka paljon ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa ja miten he hyödyntävät arvovaltaansa talousasiantuntijoina saavuttaakseen päämääränsä sekä millaisesta retoriikasta ekonomistit hyötyvät kommunikaatiossa.Tutkimusmenetelmäksi on valittu diskurssianalyysiin kuuluva retorinen analyysi. Analyysin teoreettinen viitekehys perustuu argumentointia ja logosta painottavaan retoriikkaan, jonka juuret ovat Aristoteleen ja Quintilianin teorioissa. Metodologiset menetelmät perustuvat C. Perelmanin ja L. Olbrechts-Tytecan luoman ”uuden retoriiikan” tulkitsijoiden kuten Hellspongin, Warwickin ja Perelmanin työn tuloksiin sekä A. Volkovin ja V. Smolenenkovan tutkimuksiin. Legitimoinnin teoria on lähtöisin C. Hartin, van Dijkin ja heidän kognitiivisen lingvistiikan koulukunnan tutkimuksista. Retoristen keinojen osalta tutkielma hyödyntää J. Fahnestockin ja C. Perelmanin teorioita. Materiaali on kerätty neljän venäläisen ekonomistin blogeista ja kirjoituksista heidän omilla koti- tai asiantuntijasivuillaan.Tekstit käsittelevät sanktioita, vastasanktioita ja tuonnin korvaamista seurauksena Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa helmikuusta 2014 kesäkuun loppuun 2015. Tutkimuksen ulkopuolelle on rajattu lukijoiden kommentit. Materiaali on analysoitu luvussa 3 siten, että kaikki neljä ekonomistia on analysoitu kukin kerrallaan ja analyysin tulokset on esitetty välittömästi analyysin jälkeen. Tekstinäytteistä on kerätty ja luokiteltu argumenttityypit, argumentointitekniikat, argumentoinnin tapa esittää tehtävä (teesi), arvio tietolähteen legitimoinnista, henkilöön ja auktoriteettiin vetoavat keinot sekä retoriset keinot. Analyysin yhteydessä arvioidaan myös sitä, miten ekonomistit vetoavat omaan auktoriteettiinsa. Luvussa 3.7 käsitellään kysymystä, millaisesta retoriikasta argumentin esittäjä voi saada hyötyä kommunikaatiossa ja luvussa 3.8 verrataan yhteenvedon omaisesti ekonomistien argumentointia. Luvussa 3.9 arvioidaan ekonomistien retoriikan resurssien (logos, ethos, pathos) käyttöä. Tutkimusaineisto osoittaa, että ekonomisteilla on tiedot, taidot ja kyky esittää tehokasta argumentointia, mutta he päätyvät hyviin tuloksiin käyttämällä toisistaan huomattavasti poikkeavaa argumentointia ja erilaisia retoriikan keinoja.Yksi argumentin esittäjä perustaa argumenttinsa subjektiivisiin arvopäämääriin, jolloin retoriset argumentit eivät perustu väitteen tosiasiaperusteluihin, vaan perusteluina käytetään eristisiin päämääriin perustuvia voimakkaita tunteita herättäviä arvoja. Esittäjän edustama ”puhujakategoria” legitimoi argumentin esittäjän väitteen. Keinoja ovat mm. kyky muuttaa käsitteen tai ilmiön tulkinnallinen viitekehys (frame) toiseksi tai hyödyntää manipulaation ja demagogian keinoja ja tekniikoita. Toinen argumentin esittäjä puolestaan käyttää lukuihin, tilastoihin, esimerkkeihin ja talouden toimintamalleihin perustuvia logos-argumentteja, joiden tietolähteet lukija voi tarkistaa. Hän käyttää talousdiskurssille tyypillisesti metaforia ja fraseologiaa. Esittäjä vetoaa henkilöihin, mutta ei vetoa omaan auktoriteettiinsa vaan ”samaistaa” itsensä lukijoihin. Joukossa on myös talouspolitiikkaan erikoistunut ekonomisti, joka käyttää taloustermejä ja vetoaa auktoriteettiin sekä ekonomisti, joka käyttää argumenteissa taitavasti metaforia vedoten henkilöön. Tutkimuksen johtopäätöksenä voi esittää, että heikonkin argumentin voima riippuu sen esittäjästä ja esittämistaidosta. Suora auktoriteettiin vetoaminen ei välttämättä tuo parhaita tuloksia. Auktoriteettiin vetoaminen vaatii myös rinnalleen muiden retoristen keinojen käyttöä. Retoriikan tutkimus voisi tarjota työkaluja reaaliaikaiseen tiedon analysointiin ja ei-totuudenmukaiselta tiedolta suojautumiseen. Tulkinnan kannalta oleellista on ymmärtää konteksti, tilannekonteksti ja käsitteiden viitekehykset, koska diskursseja voidaan muokata ja niistä voi syntyä narratiiveja, joista puolestaan yllättävästikin muodostuu legitiimejä käsityksiä yhteiskunnan hegemonisten diskurssien valtavirrassa.