Browsing by Subject "sedaatio"

Medetomidiini on α2-adrenoseptoriagonisti ja sen käyttö sedatiivina on kliinisessä eläinlääketieteessä hyvin yleistä. Medetomidiinilla saadaan aikaan sedaatio, joka annoksesta ja antoreitistä riippuen vaihtelee kevyestä uneliaisuudesta syvään sedaatioon, joka mahdollista pienet noninvasiiviset toimenpiteet. Medetomidiiniä käytetään usein yhdessä muiden lääkeaineiden kanssa, sillä esimerkiksi medetomidiini ja butorfanoli potentoivat toistensa vaikutuksia. Esilääkityksenä annettu medetomidiini vähentää myös yleisanesteettien tarvetta. α2-adrenoseptoriagonistien sedatiivinen vaikutus johtuu keskushermostossa tapahtuvaan presynaptisten α2-adrenoseptoreiden aktivaatiosta, mikä vähentää noradrenaliinin erittymistä synapsirakoon ja heikentää siten hermoimpulssien kulkua. α2-adrenoseptoreita on myös keskushermoston ulkopuolella esimerkiksi verisuonten sileän lihaksen pinnalla. Näiden perifeeristen α2-adrenoseptoreiden aktivaatio lisää verisuonten supistumista. Medetomidiini aiheuttaa haittavaikutuksina sykkeen ja sydämen minuuttitilavuuden laskua, verisuonten vastuksen nousua, muutoksia verenpaineeseen sekä erityisesti märehtijöillä hapen osapaineen laskua valtimoveressä. Verenpaineen muutos on kaksivaiheinen, sillä verenkierron vastuksen nousu perifeerisestä α2-adrenoseptoriaktivaatiosta johtuen nostaa verenpaineen ensin korkeaksi. Myöhemmin verenpaine laskee johtuen medetomidiinin sympatolyyttisistä keskushermostovaikutuksista. Verenkierron vastuksen noususta johtuva verenpaineen nousu käynnistää barorefleksin, jonka seurauksena syke laskee entisestään. Medetomidiinin aiheuttama sedaatio voidaan kumota ja haittavaikutuksia lievittää α2-adrenoseptoriantagonisti atipametsolilla. Vatinoksaani on toistaiseksi vain tutkimuskäytössä oleva α2-adrenoseptoriantagonisti, joka voidaan annostella yhdessä medetomidiinin kanssa samassa ruiskussa suonen- tai lihaksensisäisesti. Se ei juuri ylitä veriaivoestettä, eikä siten vaikuta medetomidiinin keskushermostovaikutuksiin, kuten sedaatioon. Se lievittää medetomidiinin aiheuttamia perifeerisestä α2-aktivaatiosta johtuvaa verenkierron vastuksen nousua ja vähentää siten verenpaineen nousua. Tämä vähentää barorefleksin aktivoitumista ja estää sykkeen ja sydämen minuuttitilavuuden laskua. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää vatinoksaanin, atipametsolin ja medetomidiinin yhteisvaikutuksia, kun vatinoksaani annostellaan lihaksen sisäisesti yhdessä medetomidiinin kanssa. Hypoteesi on, että vatinoksaani lievittää medetomidiinin haittavaikutuksia ilman, että se heikentää rauhoitusta tai heräämistä. Tutkimukseen käytettiin kahdeksaa lammasta, joista kukin sedatoitiin sekä pelkällä medetomidiiniä (30 μg/kg) tai medetomidiini-vatinoksaaniseoksella (30 μg/kg ja 300 μg/kg vastaavasti). 30 minuutin kuluttua annosteltiin atipametsoli (150 μg/kg).120 minuutin seurantajakson aikana kardiopulmonaarisia muuttujia mitattiin tietyin aikavälein. Sedaation tasoa seurattiin subjektiivisesti asteikolla 0-10. Vatinoksaani lievitti merkittävästi medetomidiinin aiheuttamia muutoksia sykkeeseen atipametsoli-injektion jälkeen ja verenkierron vastukseen jo ennen sitä. Vatinoksaani joudutti verenpaineen nousua ja hapen osapaineen laskua 10 minuuttia medetomidiinin annostelun jälkeen. Sekä sedatoituminen että herääminen oli varmempaa ja nopeampaa vatinoksaanin läsnä ollessa. Tuloksista voi päätellä, että vatinoksaanin käyttö saattaa parantaa sedaation kardiopulmonaarista laatua ja sen käyttö lampailla on turvallista myös siinä tapauksessa, että sedaatio kumotaan atipametsolilla.

Lampaille ja vuohille tehtäviä yleisimpiä anestesiaa vaativia toimenpiteitä ovat nupoutukset ja kastraatiot, mutta myös vaativampia toimenpiteitä voi tulla vastaan akuuttipraktiikassa. Lampaalle ja vuohelle tehdään usein toimenpiteitä kenttäolosuhteissa eli eläintilalla, missä anestesian turvallinen toteuttaminen voi olla haastavampaa kuin eläinklinikalla. Lammas ja vuohi ovat lähtökohtaisesti tuotantoeläimiä, jonka vuoksi elintarvikkeiden turvallisuuteen pohjautuva lainsäädäntö tuo omat rajoitteensa lääkeaineiden valinnalle. Lampaan ja vuohen anestesiaan liittyy useita märehtijöille tyypillisiä riskitekijöitä kuten runsas syljeneritys, regurgitaatio eli pötsisisällön virtaaminen ruokatorveen ja suuhun sekä tympania eli pötsin täyttyminen kaasulla. Lampaat ja vuohet ovat erityisen herkkiä anestesian aikaiselle hypoksemialle eli veren alhaiselle happipitoisuudelle, joka voi johtaa jopa eläimen kuolemaan. Anestesian aikana hyvin olennainen komplikaatioita estävä tekijä on oikeanlainen eläimen asento anestesian aikana, jossa sylki ja mahdollinen regurgitaatio eivät valu hengitysteihin ja jossa hengitys ja pötsikaasujen röyhtäileminen on helpompaa. Anesteetteina käytettävistä lääkeaineista α2-agonistit ovat pienmärehtijöillä toimivia ja yleisesti käytettyjä lääkeaineita sedaatioon ja anestesian esilääkkeeksi, mutta lampaat ja vuohet ovat erityisen herkkiä niiden aiheuttamalle hypoksialla ja keuhkoödeemalle. A2-antagonisteista atipametsoli on toimiva lääkeaine nopeuttamaan anestesiasta toipumista ja vatinoksaani näyttäisi tämänhetkisten tutkimusten valossa olevan hyödyllinen ehkäisemään α2-agonistien aiheuttamien sivuvaikutusten ja hypoksemian syntymistä lampaalla. Opioidien tehosta pienmärehtijöillä on puutteellista näyttöä, mutta butorfanoli on haittavaikutuksiltaan vähäisin opioidi ja osana anestesiaa toimiva lääkeaine syventämään sedaatiota ja lievittämään kipua. Midatsolaami ja diatsepaami ovat todettu toimiviksi ja haittavaikutuksiltaan vähäisiksi sedatiiveiksi vuohella ja lampaalla ja niiden käyttö on hyödyllistä esimerkiksi tilanteissa, jossa α2-agonistien käyttö on kontraindisoitua. Yleisanestesian saavuttamiseksi kenttäolosuhteissa toimivin lääkeaine on ketamiini, joka yhdistettynä muihin lääkeaineisiin takaa kohtuullisen turvallisen nukutuksen. Yleisanestesiaan sopivat lampaalla ja vuohella hyvin myös propofoli ja alfaksaloni, mutta käytännössä ongelmaksi niiden käytössä voivat koitua jatkuvan suonensisäisen annostelun tarve ja lääkeaineiden kallis hinta. Paikallispuudutukset ovat tärkeä menetelmä pienmärehtijöiden anestesiassa, sillä niiden käyttö vähentää anestesiaan liittyviä riskejä vähentämällä tarvittavaa anesteettien määrää. Lampaat ja vuohet ovat erityisen herkkiä puudutteiden toksisille vaikutuksille, joten puudutteiden turvallisiksi todettuja enimmäisannoksia ei pidä ylittää ja annostelussa kannattaa olla erityisen tarkka tahattoman systeemisen annostelun välttämiseksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä lampaan ja vuohen anestesiaan liittyviin riskitekijöihin, anestesian turvalliseen toteuttamiseen ja tämänhetkiseen tutkimustietoon anestesiassa käytettävien lääkeaineiden vaikutuksista kyseisillä eläinlajeilla. Tämän tutkielman tarkoitus on toimia käytännönläheisenä ja helppolukuisena oppaana pienmärehtijän anestesian toteuttamiseksi kenttäolosuhteissa.

Medetomidiini on eläinlääketieteessä yleisesti käytetty α2-adrenoreseptorien agonisti. Sen toivottuja vaikutuksia ovat rauhoittuminen eli sedaatio, jännittyneisyyden väheneminen ja kivunlievitys. Sillä on supra-additiivinen, vaikutuksia voimistava, yhteisvaikutus opioidien kanssa ja se vähentää inhalaatioanesteettien tarvetta. Medetomidiinilla on myös haittavaikutuksia, joihin kuuluvat sydämen harvalyöntisyys (bradykardia), rytmihäiriöt (arytmiat), keskuslaskimopaineen nousu sekä hengitystiheyden aleneminen. α2-adrenoreseptorien agonistien aiheuttamia perifeerisiä haittavaikutuksia pystytään kumoamaan kokeellisessa käytössä olevalla MK-467:llä, joka on α2-adrenoreseptorien antagonisti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää medetomidiinin ja MK-467:n vaikutuksia samassa ruiskussa lihaksensisäisesti (i.m.) annosteltuna. Tutkielmassa käsitellään hoitojen vaikutusta hengitystiheyteen, verikaasuihin ja subjektiivisesti arvioidun sedaation voimakkuuteen. MK-467:n samanaikaisen annostelun medetomidiinin kanssa voidaan olettaa parantavan hengityselinparametreja, tai vähintään pitävän ne fysiologisella normaalitasolla, vaikuttamatta sedaatioon. Tutkimuksessa käytetyt koirat olivat tavoitekasvatettuja beagleja (n=8). Koirista kuusi oli kastroituja uroksia ja kaksi steriloituja naaraita. Koirien paino oli 13,9±1,2 kg. Kaikki koirat kävivät läpi kaksi hoitokertaa: MED (medetomidiinia 20 μg/kg i.m.) sekä MK400 (medetomidiinia 20 μg/kg ja MK-467:ää 400 μg/kg i.m.) Tutkimus suoritettiin satunnaistettuna ristikkäiskokeena. Hoitokertojen välissä koirilla oli vähintään kahden viikon pituinen palautumisjakso. Sedaatiota arvioitiin asteikolla 0-16 missä 0 on täysin virkeä ja 16 syvin mahdollinen sedaatio. Sedaation arvioijaa ei oltu sokkoutettu hoitojen osalta. Hengitystiheys laskettiin rintakehän liikkeistä. Verinäytteet otettiin takajalan jalkaterän valtimosta. Näytteet analysoitiin 15 minuutin sisällä näytteenotosta verikaasuanalysaattorilla. Medetomidiinin sedatiivinen vaikutus hävisi nopeammin, kun se oli yhdistetty MK-467:ään. Lääkeaineyhdistelmä alensi hengitystiheyttä, verrattaessa pelkkään medetomidiiniin. Sekä hengitystiheys että valtimoveren happi- ja hiilidioksidiosapaineet pysyivät viiterajoissa tunnin seurantajakson ajan. Jatkotutkimuksia MK-467 ja medetomidiini yhdistelmän vaikutuksista lääkeaineiden farmakokinetiikkaan ja keuhkotuuletukseen tarvittaisiin, ennen yhdistelmän mahdollista kliinistä käyttöä.

Medetomidiini on Suomessa yleisesti käytetty pieneläinten rauhoitusaine. Sitä voidaan käyttää sellaisenaan sedaatiota vaativissa ja pienissä kirurgisissa toimenpiteissä. Lisäksi medetomidiini voidaan yhdistää paikallispuudutukseen tai sitä voidaan käyttää yleisanestesian esilääkityksenä. Medetomidiini koostuu kahdesta optisesta isomeerista, dextro- ja levo-muodosta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää medetomidiinin eri isomeerien kliinisiä vaikutuksia koiralla. Kokeessa käytettiin kuutta tarkoitukseensa kasvatettua täysi-ikäistä beagle-rotuista koiraa. Jokaiselle koiralle tehtiin kuusi koetta. Tutkittavat lääkeaineet ja annokset olivat medetomidiini 40µg/kg, dexmedetomidiini 10 ja 20 µg/kg, levomedetomidiini 10 ja 20 µg/kg ja fysiologinen suolaliuos plasebona laskimonsisäisesti. Kokeen aikana koiraa tarkkailtiin seuraamalla tutkittavan aineen sedatiivista ja analgeettista vaikutusta tietyin väliajoin. Samalla mitattiin koirien sydän- ja hengitysfrekvenssiä, ruumiinlämpötilaa sekä valtimokatetrin välityksellä verenpainetta ja verikaasuja. Tutkimuksessa todettiin dexmedetomidiinin sedatiivisten ja analgeettisten ominaisuuksien vastaavan medetomidiinin vaikutuksia. Kirjallisuuskatsauksessa keskitytään medetomidiinin ja dexmedetomidiinin ominaisuuksiin ja vaikutuksiin koiralla.

Sialle sopivan kenttäanestesiamenetelmän valintaan vaikuttavat tuotantoeläimille hyväksyttyjen lääkeaineiden vähäinen valikoima, anestesiamenetelmän sopivuus kenttäanestesiaan ja anestesiamenetelmän hinta. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan sialle käytössä olevista anestesia-aineista sekä sedatiiveista. Tuotantoeläimille käytettävillä lääkeaineilla tulee olla MRL-arvo (Maximal residual limit) eli jäämien enimmäismäärä -arvo. Sialle hyväksyttyjä sedatiiveja ja anesteetteja ovat atropiini, atsaperoni, tiopentaalinatrium ja lidokaiini. Sialle voidaan käyttää myös muille tuotantoeläimille hyväksyttyjä lääkeaineita kaskadisäännön avulla, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/82/EY mukaan. Kaskadisäännön mukaan käytettäville lääkkeille teurasvaroajaksi tulee 28 vuorokautta. Näitä lääkeaineita ovat ketamiini, ksylatsiini, detomidiini ja butorfanoli. Kirjallisuuskatsauksessa ovat mukana myös tiletamiini-tsolatsepaami, sekä pentobarbitaali, sillä ne ovat olleet yleisesti käytössä sialla anestesia-aineina. Niiden käyttö ei kuitenkaan enää ole mahdollista tuotantoeläimille puuttuvien MRL-arvojen vuoksi. Kirjallisuuden mukaan α2-agonisteilla yhdistettynä ketamiiniin ja butorfanoliin on aiemmin raportoitu kirurgista anestesiaa sialla. Medetomidiini-yhdistelmillä raportoitiin olevan pidempi anestesian ja analgesian kesto verrattuna ksylatsiini-yhdistelmiin. Medetomidiinia ei kuitenkaan ole hyväksytty käytettäväksi tuotantoeläimille. Tutkimuksessamme selvitettiin detomidiini (0,08 mg/kg) -ketamiini (10 mg/kg) -yhdistelmän (DK) vaikutuksia porsaalla, ja niitä verrattiin detomidiini (0,08 mg/kg) -butorfanoli (0,2 mg/kg) -ketamiini (10 mg/kg) -yhdistelmän (DBK) vaikutuksiin. DBK -yhdistelmän esilääkityksenä oli käytetty atsaperonia (4mg/kg). Tutkimus tehtiin kuudella, noin kahden kuukauden ikäisellä imisäporsaalla. Tutkimus ei ollut sokkoutettu. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään saadaanko yhdistelmillä aikaan kirurgista anestesiaa sialla. Arviointiin käytettiin useita muuttujia, joiden avulla laskettiin anestesiaindeksi. Lisäksi kirjattiin ylös aika injektiosta sian spontaanisti tekemiin liikkeisiin. Valtimoverinäytteistä määritettiin happi- ja hiilidioksidiosapaineet. Hengitystaajuus ja sydämen syke kirjattiin. Sedaation, anestesian ja analgesian kestot olivat merkitsevästi pidemmät ja anestesiaindeksi oli korkeampi DBK -yhdistelmällä kuin DK -yhdistelmällä. Yksikään porsas ei saavuttanut kirurgista anestesiaa DK -yhdistelmällä. DBK -yhdistelmällä kirurgisen anestesian kesto oli 50 minuuttia (vaihteluväli 0-105 min). Yksi porsas ei saavuttanut kirurgista anestesiaa DBK -yhdistelmällä. Sydämen syke oli tiheämpi DK - kuin DBK -yhdistelmällä. Hengitystaajuudessa eikä verikaasuissa ollut eroa yhdistelmien välillä. Heräämiset olivat rauhallisia molemmilla yhdistelmillä. Atsaperonin ja butorfanolin lisääminen detomidiini-ketamiini -yhdistelmään syventää anestesiaa ja sen avulla on mahdollista saavuttaa kirurgisen anestesian taso. Detomidiini-ketamiini -yhdistelmällä saavutettiin kuitenkin samankaltainen sedaatio, anestesia ja analgesia verrattuna aiemmin raportoituihin tuloksiin α2-agonisti-ketamiini-yhdistelmillä. Detomidiini-ketamiini-lääkityistä sioista oli mahdollista ottaa verinäytteitä. DBK-yhdistelmä atseperoni esilääkityksellä voisi sopia esim. porsaiden tyräoperaatioiden kenttäanestesiamenetelmäksi. DK-yhdistelmä ei saa aikaan kirurgista anestesiaa porsaalla, mutta sen avulla voidaan tehdä pieniä kipua tuottavia toimenpiteitä.