Browsing by Subject "semiotiikka"

Tutkielmassa analysoidaan lasten fantasiakirjallisuuden nimistöä ja sitä, miten nimistö tukee teosten fiktiivisiä maailmoja. Tutkielman aineistona on J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi (1997) sekä Philip Pullmanin Kultainen kompassi (1995). Tutkielman argumenttina on, että teosten erilaiset fiktiiviset maailmat edellyttävät nimiltä erilaisia funktioita. Tutkielman teoreettisena pohjana käytetään onomastisia funktioita sekä semiotiikkaa. Nimistöä arvioidaan esimerkkien avulla ja samalla esitetään teosten kokonaistulkintaan pohjaten, minkälaisia funktioita nimillä on. Tutkielmassa käytettävät nimien funktiot ovat identifioiva funktio, sosiaalinen funktio, affektiivinen funktio, fiktionalisoiva funktio, kuvaileva funktio sekä lokalisoiva funktio. Funktioiden lisäksi tutkielmassa analysoidaan nimien semioottisia ominaisuuksia sekä fiktiivisiä maailmoja semioottisina piireinä. Tutkimuksen kohteeksi valitut romaanit edustavat lasten- ja nuortenfantasiaa. Tutkielmassa analysoidaan näinollen myös sitä, miten nimet tukevat aineistona olevien teosten erilaisia, enemmän ja vähemmän fantastisia maailmoja. Vertailun perusteella vaikuttaa siltä, että keksityt, fiktiiviset nimet tukevat taianomaista maailmaa, kun taas autenttisilta kuulostavat nimet tukevat sitä fiktiivistä maailmaa, joka muistuttaa todellista maailmaa. Keksityillä nimillä kuvaileva funktio oli myös vallitsevampi kuin autenttisilta kuulostavilla nimillä. Teosten fantasian taso sekä fiktiivisen maailman rakentamisen tyyli vaikuttaa paljon siihen, millaisia nimiä teoksissa on. Taianomaisessa maailmassa nimien luominen on vapaampaa kuin todellista maailmaa mukailevassa maailmassa, mikä vaikuttaa nimien kuvailevuuteen. Keksityt nimet myös lokalisoituvat ilmeisemmin taianomaiseen maailmaan, koska niillä on yhtymäkohtia taianomaisen maailman semioottiseen piiriin.

Tämän pro gradu -työn tutkimuskohteena on Heikki Aaltoilan (1905–1992) säveltämä Akselin ja Elinan häävalssi Väinö Linnan romaanitrilogiaan perustuvissa Täällä Pohjantähden alla -elokuvissa (ohj. Edvin Laine 1968; ohj. Timo Koivusalo 2009/2010). Tutkimus rajautuu elokuvakohtauksiin, joissa Akselin ja Elinan häävalssi tai sen katkelmat soivat. Kuuntelemalla elokuvissa esitettyjä häävalssin katkelmia ja vertaamalla niitä saatavilla olevaan nuotti- ja äänitemateriaaliin muodostuu pro gradun tutkimuskysymys: mikä on Akselin ja Elinan häävalssin funktio ja millaisia semioottisia koodeja valssiin liittyy Täällä Pohjantähden alla -elokuvaversioissa? Tutkimuksen metodi on kvalitatiivinen, ja se kuuluu elokuvamusiikintutkimuksen alueelle. Keskeisimpinä taustateoreetikkoina ovat muun muassa Philip Tagg, Zofia Lissa, Michel Chion ja Claudia Gorbman. Kotimaisista tutkijoista Anu Juva on kehitellyt elokuvamusiikin funktioanalyysin edellä mainittujen tutkijoiden innoittamana. Tässä tutkimuksessa avataan Akselin ja Elinan häävalssin elokuvakerronalliset funktiot audiovisuaalisen analyysin ja taustahaastattelujen keinoin. Edvin Laineen ohjamassa Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin ja Elinan häävalssi kuuluu vain elokuvakohtauksissa, jotka sivuavat Akselin ja Elinan elämää. Sävelmä noudattaa elokuvassa selkeästi johtoaiheideaa. Häävalssin sävelet liittävät Akselin ja Elinan yhteen syventäen heidän yhteenkuuluvuuttaan. Jokainen katkelma on tempoltaan erilainen. Tempo luo tunnelmaa, antaa jokaiselle kohtaukselle ajallisen keston ja rytmittää kerrontaa. Timo Koivusalon ohjaamassa Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin ja Elinan häävalssi kuullaan Jaakko Kuusiston sovittamana versiona. Sävelmä on sovitettu isolle orkesterille vivahteikkaiden soinnutus- ja soitinnusvariaatioiden keinoin. Häävalssi kuullaan Akselin ja Elinan häätilaisuudesta alkaen, erilaisina variaatioina ja keskeytyksettä, esikoisen kastetilaisuuteen asti. Sen jälkeen sitä ei kuulla enää koko elokuvassa. Sävelmä on toteuttanut funktionsa elokuvan kerronnassa. Akselin ja Elinan häävalssin merkitys on kasvutarinassa: nimihenkilöiden kasvutarina elokuvan tarinasisällössä on liitetty sävelmään. Sävelmän saama vastaanotto vuosikymmenten aikana puolestaan kertoo sen oman kasvu- tai menestystarinan. Kenties siitä syystä sävellys omaa semiotiikan kolme keskeistä merkkifunktiota: Akselin ja Elinan häävalssista on tullut kulttuurissamme ikoni, indeksi ja symboli.

Gender is usually seen as a binary system which is divided into men and women. It is defined socially and within a society, it can be seen especially in the ways we dress ourselves. We connect through clothes to the gender we feel as our own and the differences between genders are essentials in how we dress. Drag is a form of theater which was born in the gay community. It consists of forming an illusion of a gender other than one's own. Camp is essential to drag. It is a style which is formed of contradictions, exaggeration, theatricality and irony. Drag queens represent and make parody of stereotypical feminine behavior and the way women dress. The goal of the study is to investigate the way drag queens dress and how their dress is related to gender. How does femininity appear in the way drag queens dress? How do drag queens play with gender stereotypes and how it can be seen in the way they dress? The data of the study consisted of nine photographs of drag queens. I collected the photographs from the Instagram accounts of the drag queens. I analyzed the data with an aesthetic-semiotic model that was based on the aesthetic analysis model by Marilyn DeLong (1998). The model had three stages, which were 1) the observation of the pictures as wholes, 2) the separation of the wholes into visual parts and 3) the interpretation of the wholes. Drag queens based their appearance on typical feminine features which were often exaggerated. Their appearance was also contradictory and ironic. Drag queens used the stereotypical image of women in the way they dress but their characters were not based only on that. They use femininity as a tool for self-expression. Outfits that are assembled with care are based on creating an illusion in which drag queens use recognizable feminine elements.

Tutkimuksen aiheena on Markku Pääkkösen alttaritaideteos Gabrielin siipi vuodelta 2002. Gabrielin siipi on Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon alttariartefakti. Pakilan seurakunta on osa Helsingin seurakuntayhtymää. Gabrielin siipi tunnistetaan ja huomioidaan formaalin kuvauksen keinoin, valokuvien toimiessa havainnollistavina viitteinä. Tutkielmassa huomioidaan esteettinen ja hengellinen tila, sekä näiden elementtien yhtäläisyys suhteena taideteoksen ominaisuuksiin. Gabrielin siiven ollessa taideteoksena uskonnollisessa tilassa, yhdistyy artefaktissa hengellinen ja esteettinen perinne. Tutkimuskysymys luo tekstin kontekstin, jolla Gabrielin siipi merkityksellistyy C.S. Peircen semioottisen teorian viitekehyksellä. Tutkimuskysymys on: miten Gabrielin siiven materiaaliset ja valoelementit ovat suhteena valoon, luontoon ja hengelliseen tilaan? Tutkimuskysymys rakentaa analyysin pääluvut; Valo, Luonto ja Hengellinen tila, joissa huomioidaan C.S. Peircen semioottisen merkkiteorian taustakehyksenä ja kivijalkana oleva fenomenologia, joka on jaoteltu kolmeen olemisen ja olevaisen rakenteelliseen ominaisuuteen; laadulliseen, suhteeseen (relation) ja representaatioon. C.S. Peircen fenomenologinen ja semioottinen teoria avataan tutkimuksen edetessä; päälukujen Valo, Luonto ja Hengellinen tila merkityksellistäen Gabrielin siipi alttaritaideteoksen. Tutkimuksen aiheen ollessa taideteos, niin taidehistoria kuin estetiikka ovat osallisena Gabrielin siiven materiaalisten ja valon elementtien sisäistämisessä uskon ja filosofian historiaan, mitkä ovat suhteena luomassa valon, luonnon ja hengellisen tilan olemuksellisuutta mahdollistaen Hyvän Paimenen alttaritaideteoksen erityisyyden ja identiteetin Gabrielin siipenä. Prosessuaalisuus kolmen fenomenologialla on tutkimustulos Gabrielin siipi taideteoksesta. Kolmen fenomenologia on dimensionaalisesti vapaina suhteina ja keskinäisinä sulautumina muodostaen taideteoksen struktuurin, joka elää keskinäisinä suhteina, muodostaen olemassaolon ja olevan. Toinen tutkimustulos on mysteerin ja tiedon luova dialogi, mahdollistaen tiedon avoimuuden, joka on myös tieteellisen tekstin etenemisen edellytys, tarkoittaen myös säännön ja tottuvuuden suhteuttamista opitun tiedon sisällön uudelleen kasvuun.

Tässä tutkielmassa käsitellään goottilaisen typografian semioottisen merkityksen muutosta Baltiassa entisen Saksalaisen ritarikunnan alueilla. Tutkimusdokumentteina toimivat maalaukset, kirjojen kansilehdet ja vanhat rahat 1300-luvulta 1900-luvulle. Tutkimuksessa selvitetään, millä tavoin keskiajan myöhempi tulkinta muodostuu medievalismiksi ja millainen on sen semioottisen merkityksen muutos. Tutkimus alkaa vertailusta kahden kuvataiteellisen teoksen välillä, joista toinen on keskiajalta ja toinen 1800- luvulta. Näiden sisäistä ja ulkoista perspektiiviä verrataan goottilaisen typografian keskiaikaisuuteen, joka muodostuu medievalismiksi maailmankuvan ja ympäristön muuttaessa muotoaan sen ympärillä. Tällöin ulkoisen paradigman muutos vaikuttaa goottilaisen typografian merkitykseen, joka muuttuu medievalismiksi. Toiseksi tutkitaan Liettuan kansallissymboli Vytiksen merkityksen muutosta keskiajalta 1900- luvun alkuun. Tätä verrataan myös goottilaisen typografian merkitykseen Saksaan yhteydessä olevissa maissa. Vytiksen asema muuttuu semioottisesti keskiajan jälkeen symbolisemmaksi ja siitä tulee yhä enemmän Liettuan symboli. Vytiksen merkitys Liettualle on samantapainen mutta vastakkainen kuin goottilaisen typografian merkitys Saksaan yhteydessä olevissa maissa. Vytiksen medievalismi on kuitenkin erilaista. Vytis ei symbolina jää yhtä selkeästi kiinni sisäiseen perspektiiviin ja sen medievalistiseen esittämiseen kuin goottilainen typografia. Vytiksen medievalismi on enemmänkin sidoksissa Puolan ja Liettuan alueella käytettyyn latinalaiseen typografiaan. Medievalismi syntyy maailmankuvan ja systeemin muutoksesta, joka muuttaa objektien semioottista merkitystä, koska maailma niiden ympärillä muuttuu, vaikka objekti ei itse muuttuisikaan. Tämä muutos ja sen tulkinta liittyy myös dokumentteja tulkitsevan henkilön omaan aikaan ja katsantokantaan, sillä subjektiivisesti asioiden alkuperä on juuri siinä hetkessä, kun subjekti tekee huomion asiasta.

This thesis examines the strengths and weaknesses of transport sector planning documents in reaching post-carbon future in Helsinki. The three last governmentally produced planning documents, regarding the future of transport in Helsinki, are being analyzed with the use of a framework created by Wiseman etc. (2013), pathways by Rosenbloom (2017) and semiotics. As the planning of the city’s transport is continuous by na-ture, knowledge of how the previous documents would succeed in reaching a post- carbon future is essential in order to form the new set of actions needed, even thou different set of aims were present at the time the documents were created. Helsinki aims to be carbon neutral by 2035. The goal was first published in 2017. Previously there have been less ambitious carbon reduction targets regarding Helsinki and its transport sector. The role of traffic is essential, as in 2017 the traffic was accountable for 23 % of the overall carbon emissions in Helsinki. This thesis uses a framework created by Wiseman etc. (2013) initially to analyze large- scale transfor-mations regarding the society as a whole. As the traffic sector is facing similar challenges, the path to post-carbon future is possible through the same identified set of means. As with Helsinki’s transport planning documents it is possible to reduce emissions by using a slow evolu-tionary approach, according to Wiseman etc. (2013) the approach is insufficient in making a leap to a post-carbon future in a short timeframe. The planning needs to include actions that make more rapid and trans-formational changes to the society as a whole. This thesis argues that the frames that need to be present in order to successfully reach a post- carbon future are already present in the transport planning documents, but they only need strengthening and precision. According to Wiseman etc. (2013) the success in reaching the target dependents on the social and physical transformations happening at the same speed and magni-tude. This is something to pay a special attention to in the future planning of reaching a carbon free traffic.

Tämän tutkimuksen keskiössä ovat moottoripyörä, moottoripyöräilyn harrastajat ja rituaalit. Moottoripyöräilyn lisääntyessä on harrastuksen ympärille muodostunut valtakulttuurista erottuva elämäntapa ja orientoitumisjärjestelmä. Historiallisesti sekulaarin moottoripyöräkerhotoiminnan rinnalle on syntynyt viime aikoina myös yhteisöjä, jotka ilmoittavat kristilliset arvot toimintansa perustaksi. Tutkijoita moottoripyöräkerhot eivät ole juuri kiinnostaneet mutta omaleimaisina yhteisöinä ne avaavat kiehtovan maailman myös kulttuurin sisällä esiintyvien ilmiöiden uskontotieteelliseen, rituaaliteoreettiseen ja teologiseen pohdintaan. Tässä työssä tutkimustehtävänä on henkilökohtaisesti osallistumalla havainnoida, dokumentoida ja kuvata rituaalisia ilmiöitä moottoripyöräkerhon heinäkuussa 2015 organisoiman 7XSF kiertueen aikana. Mielenkiintoni kohdistuu rituaaleihin, esineistöön, merkistöön ja symboleihin, yksilöiden ja yhteisön käyttäytymiseen sekä viestintään. Tutkimuskysymykset ovat: ”Mitä rituaaleja voidaan havaita ja miten ne ilmenevät kristillisten motoristien 7XSF kiertueella” ja alakysymyksinä ”mitä rituaalit ja rituaaliset prosessit merkitsevät ja mitä vaikutuksia niillä on osallistujiin ja yhteisöön.” Rituaalisten ilmiöiden rakennetta ja muotoa tarkastelen rituaalitutkimuksen valossa. Emile Durkheimin, Victor Turnerin ja Arnold van Gennepin sekä Catherine Bellin teoriat muodostavat kivijalan aineiston analyysiin mutta ilmiöiden tulkintahorisontti on myös poikkitieteellinen. Lähestymistapa tutkimusaiheeseen on aineistolähtöinen, osin abduktiivinen, laadullinen ja etnografinen. Lähdeaineisto koostuu editoidusta videomateriaalista, jota kertyi noin 30 tuntia, litteroiduista havaintopäiväkirjamerkinnöistä ja haastattelumuistiinpanoista yhteensä 135 sivua sekä valokuvista yhteensä 338 kpl. Aineistoa täydentää internetistä ja lehdistä valikoituneet artikkelit ja kuvamateriaali. Tutkimuksen etnografisen lähestymistavan vuoksi aineisto sisältää runsaasti kiertueelle osallistuneiden kommentteja, tutkijan henkilökohtaisia ja kokemuksellisia havaintoja sekä reaaliaikaisia kuvauksia autenttisista tilanteista. Keskeisinä tuloksina aineiston analyysissä nousi kiertueen kaksi rinnakkaista ja toisiinsa kietoutunutta rituaalitodellisuutta. 7XSF kiertue muodostaa kokonaisuutena siirtymäriitillisen, useita liminaalitiloja sisältävän prosessin, jota nimitän makrorituaaliksi. Kiertueyhteisön sisällä elää toinen rituaalimaailma, mikrorituaali, missä yksilöt irtaantuvat vanhasta, kulkevat oman rituaalikylvyn läpi ja asemoituvat kulttuurin hierarkiaan osallistuen rituaaleihin rituaalin sisällä. Näiden kahden tason välissä toimivat ikään kuin suodattimina miditason kerhot, jotka tuottavat ja jalostavat osallistujia ”makrorituaaliin” ja estävät kulttuuriin soveltumattoman aineksen pääsyn yhteisön sisään. Nämä rituaalioliot ovat jatkuvassa liikkeessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa. Olennainen huomio tutkimusaineiston perusteella on, että kristillisen kiertueyhteisön, sekulaarin toimintaympäristön toimintatavoissa, hierarkiassa ja rituaalisissa prosesseissa voidaan nähdä huomattavaa homogeenisuutta sekä yksilöiden että yhteisön tasolla. Molempien kulttuurien eetos kiteytyy moottoripyörään ja kerholiiviin pyhinä, toteemisina symboleina, joiden kautta yhteisö rakentaa todellisuutta, operoi ja toteuttaa missiotaan. Yleisen tason johtopäätös on, että moottoripyöräkulttuuri kiinteänä, pitkälti suljettuna ja sosiaalisesti tarkoin määriteltynä ryhmänä näyttäytyy ikään kuin yhteiskuntana yhteiskunnan sisällä määritellen itse arvonsa ja norminsa käyttäytymissääntöineen.

Terroristijärjestö Isis nousi maailman tietoisuuteen vuonna 2014. Ääri-islamistijärjestö toteutti poikkeuksellisen raakoja väkivallan tekoja ja julisti perustaneensa uuden kalifaatin. Järjestö julkaisi kahta propagandalehteä, Dabiqia ja Rumiyahia. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia propagandakeinoja Isisin propagandajulkaisujen kansikuvissa käytetään. Pohdinnassa on myös se, perustuuko Isisin propaganda muuhunkin kuin pelon ilmapiirin luomiseen. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on propagandan sekä semiotiikan käsitteissä. Metodina tutkielmassa on semioottinen kuva-analyysi ja aineistona Isisin kahden propagandalehden kansikuvat. Tarkasteluun on valittu kahdeksan Dabiqin sekä kahdeksan Rumiyahin kansikuvaa. Kuvista muodostetaan ensin denotaatio, eli kuvan ilmeinen merkitys. Tästä liikutaan konnotaation, eli kuvan toissijaisiin merkityksiin. Konnotaation avulla on tarkoitus tunnistaa kansikuvissa käytettäviä propagandakeinoja. Tuloksista tulee esiin, että kansikuvissa käytetyin propagandakeino on pelko, mutta Isis käyttää myös muita klassisia propagandakeinoja lehtien kansissa. Äärijärjestön propaganda ei perustu pelkästään äärimmäisen väkivallan esittelyyn. Isisin propagandan keskiössä on muun muassa nostalgian hyödyntäminen. Järjestö haikailee menneen kukoistaneen kalifaatin perään ja pyrkii luomaan kalifaatin uudelleen moderniin maailmaan. Propaganda perustuu myös tarinallisuuteen ja maailman yksinkertaistamiseen hyvä vastaan paha-asetelmaan. Isis pitää vääräuskoisia vihollisenaan. Propaganda myös kannustaa liittymään Isisin riveihin, toisaalta taas rohkaisee muslimeja tai järjestöä ihannoivia toteuttamaan yksittäisiä terrori-iskuja ympäri maailman.

The tradition of national costumes of Finland was born along with other efforts of national romanticism during the second half of the 19th century. National dresses were used to emphasize and elevate nationality and the love of one's home regions. The national costume is a very strong symbol of national identity as a performance and as a ceremonious costume. The Finns have developed a tradition of mores and culture of the use of national dresses. As of all national traditions, it involves also excluding attitudes. These attitudes are being destabilized by the national dress aficionados of the 21th century. My interests lay in these ways of destabilizing the traditions of the national costume and the so-called misuse of the national dress. I aim to deconstruct the meanings given to national costumes by their wearers. In this study I will explore how the national dress is misused: how to apply and adapt the tradition, and how to rework items from the costume to other forms of clothing as bricolage, and how this activity is interpreted in the Kansallispuku (national costume) group in Facebook. The subject of this research is a social media community: the interactions in the Kansallispuku group. I approach the subject with the method of ethnography of the virtual communities, i.e. netnography. The frame of reference in this study is in the tradition of the study of dress and clothing with semiotic approach. Although the misuse and the adaptations of the national costume tradition can be seen as a derogating element, it appears in this study that these actions can even fortify the values of the tradition. National dress is now seen in the everyday use also. In this phenomena can also be seen some aspects of sustainability and fashionability. The misuse of the national costume appears as a takeover of one's traditions, and it is encouraged in the community of aficionados this study is focusing on.

The purpose of this study was to find out, in retrospect, how the polytechnic students chose their study place and how their conception of the reputation of an educational institute affected their choices during the application process. The study was based on the narrative interviews of 17 first year students from three degree programs of one polytechnic. The analysis of the interviews proceeded in two successive stages. The first stage consisted of a narrative analysis in accordance with the classification of Donald Polkinghorne (1995). In the second stage, the analysis was complemented by A. J. Greimas’ three-level semiotic approach, comprising the discursive, narrative (actantial model) and deep levels. The conclusions were based on both analyses, i.e. on methological triangulation. The narrative analysis prepared the way for the construction of three meta-narratives in accordance with the applicants’ aims. The three aims that guided the applicants’ choices were (i) the up-dating of one’s professional skills, (ii) the choice of a profession and (iii) the taking of a degree in a polytechnic. The semiotic analysis showed two dimensions along which the choices were made. Firstly, the applicants aimed to have a study place in which they could combine both practical skills and theoretical knowledge (pragmatic-professional dimension). Secondly, the analysis also showed that emotions and values affected the choices they made (dimension of social values). The reputation of a polytechnic was considered an important factor of the application process. The applicants’ conception of reputation turned out pragmatic, since the stories they had heard about the daily routines of a polytechnic were regarded as essential for its reputation. The stories about a high number of drop-outs and graduation without employment prospects were considered negative for reputation. The applicants highly valued the information they received directly from the polytechnic students. Grapevine proved to be an effective means of communication, but the applicants also resorted to general information guides and the institutes’ Internet pages, whereas the media’s role turned out less important during the application process. The most important communicational channel was face-to-face communication. E-mail, mobile phone and various platforms in the Internet also provided forums or networks for meeting peers and spreading stories about the polytechnics.