Browsing by Subject "seuraamukset"

Tutkimus käsittelee kolmannen osapuolen vastuuta liikesalaisuuden loukkaustilanteissa ja erityisesti kolmannen osapuolen vastuun edellytysten tulkintaa lainopin metodin ja osin praktisen oikeusvertailun kautta. Kolmannen osapuolen vastuun sääntelyllä on erityinen merkitys liikesalaisuuden loukkaustilanteissa, sillä vastuuta ei voida perustaa sopimukseen tai muuhun velvoitteeseen. Liikesalaisuus ei saa suojaa yksinoikeutena, joten vastuun edellytyksiä ei myöskään tulisi tulkita liian ankarasti tai muutoin vastuuta voidaan pitää kolmannen osapuolen kannalta kohtuuttomana. Tutkimuksen tehtävänä on selkeyttää kansallista oikeustilaa liikesalaisuuslaissa asetettujen kolmannen osapuolen vastuun edellytysten suhteen. Tutkimuksen aineistossa on huomioitu liikesalaisuuksia koskeva kotimainen ja EU-tasoinen lainsäädäntö, lainvalmisteluaineisto ja kirjallisuus. Tutkimuksessa on myös hyödynnetty relevanttia oikeuskäytäntöä liikesalaisuuslakia edeltävältä ajalta, koska liikesalaisuuksia käsittelevää kotimaista tai EU:n tasoista oikeuskäytäntöä ei ole ehtinyt syntyä tutkielman valmistumiseen 15. toukokuuta 2020 mennessä. Koska kotimainen oikeuskäytäntö ja -kirjallisuus kolmannen osapuolen vastuukysymysten osalta on vähäistä, tutkimuksessa on hyödynnetty reaalisina argumentteina myös ulkomaista oikeuskäytäntöä ja -kirjallisuutta erityisesti Yhdysvalloista. Liikesalaisuuden haltija voi liikesalaisuuslain myötä kohdistaa kolmanteen osapuoleen liikesalaisuuslain oikeussuojakeinoja, joita tässä tutkimuksessa on pohdittu kolmannen vastuun näkökulmasta; kolmas osapuoli voi välttyä kiellolta ja korjaavilta toimenpiteiltä kokonaan kiellon ja korjaavan toimenpiteen oikeasuhtaisuutta sekä käyttökorvausta koskevan sääntelyn perusteella, mikä mahdollistaa kolmannen kannalta kohtuulliset seuraamukset loukkaustilanteissa erityisesti, kun kolmas on ollut vilpittömässä mielessä alkaessaan hyödyntää liikesalaisuutta. Seuraamukset soveltuvat pääsääntöisesti, kun kolmas osapuoli on toiminut tuottamuksellisesti loukatessaan liikesalaisuutta ja kolmannen vastuun edellytykset täyttyvät. Kolmannen vastuun edellytysten täyttymiseen vaikuttaa ensinnäkin se, että tieto saa suojaa liikesalaisuutena eli tieto täyttää liikesalaisuuslain 2 §:n 1 kohdan määritelmän edellytykset. Toiseksi tietoon on tullut kohdistua aikaisemmassa vaiheessa liikesalaisuuden loukkaus liikesalaisuuslain 4 §:n perusteella. Lopulta kolmannen vastuun edellytyksenä on, että kolmas osapuoli ”tietää tai sen pitäisi tietää” aikaisemmasta liikesalaisuuden loukkauksesta. Kolmannen vastuu siis aktualisoituu, jos hän tietää loukkauksesta tai tuotteen loukkaavasta luonteesta tai hän on laiminlyönyt selonottovelvollisuutensa asian suhteen. Tutkimus keskittyy erityisesti ”tietää tai pitäisi tietää” -vaatimuksen arviointiin. Liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden osalta kolmannen vastuun edellytyksiä on arvioitu erikseen. Liikesalaisuusdirektiiviä ja kolmannen vastuuta koskevaa sääntelyä on kritisoitu erityisesti liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden osalta ja oikeuskirjallisuudessa on käyty keskustelua siitä, että suoja ulottuu liian pitkälle suhteessa liikesalaisuussuojan luonteeseen. Tietoa ei voi omistaa eikä se saa yksinoikeutta vastaavaa suojaa, joten pitkälle liikesalaisuuden haltijan ja kolmansien osapuolten välisiin suhteisiin ulottuva suoja näyttäytyy kohtuuttomana. Tällaisissa tilanteissa seuraamusten arvioinnissa tulisi korostaa niiden oikeasuhtaisuutta ja intressien punnintaa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että liikesalaisuuslaissa kolmannelle asetettu huolellisuusvelvoite voi johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin. Erityisesti hallituksen esityksessä lausuttu selonottovelvollisuus asetta kolmannelle vaikeasti ennakoitavan velvollisuuden. Kirjoittajan näkemys on, ettei kolmannelle osapuolelle voida asettaa immateriaalioikeuksia tai muita rekisteröityjä oikeuksia vastaavaa selonottovelvollisuutta. Vain olosuhteissa, joissa kolmannen osapuolen toimintaa voidaan pitää vilpillisenä, olisi kyse liikesalaisuuden loukkauksesta liikesalaisuuslain 3.3, 4.4 tai 4.5 §:n perusteella. Laissa käytetty ilmaisu ”pitäisi tietää” asettaa kuitenkin arvioinnin valossa laajan huolellisuusvelvoitteen kolmannelle osapuolelle liikesalaisuuden alkuperästä.

Tutkimuksen empiirisenä kohteena on Suuttumuksen hallinta -toimintaohjelma ja sen rooli väkivaltarikosten yhdyskuntaseuraamustyön kontekstissa. Suuttumuksen hallinnan tavoitteena on uusien väkivallantekojen vähentämiseen suuntautuvan muutoksen käynnistäminen ja tukeminen. Samalla toimintaohjelma tukee yhdyskuntaseuraamuksesta suoriutumista. Toimintaohjelma kestää 18 tuntia, ja se on suunnattu henkilöille, jotka kokevat vaikeuksia suuttumuksen tunteen hallinnassa ja loilla hallinnan menettäminen johtaa väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan laadullisin menetelmin Suuttumuksen hallinta -toimintaohjelman toimivuutta yhdyskuntaseuraamustyössä virkamiesten, ohjaajien ja osallistujien tulkitsemana. Tutkimuksen viitekehys on sidoksissa yhdyskuntaseuraamustyön menetelmiin ja linjauksiin. Toimintaohjelmaan osallistuminen voidaan määritellä oppimisen ja muutoksen mahdollisuuksien strukturoiduksi sarjaksi, jossa työskentelymenetelminä ovat What Works -viitekehyksen mukainen työskentely ja dialoginen menetelmä, joiden taustalla ovat kognitiivis-behavioraaliset mallit. Tutkimuksen teoreettista viitekehystä avatakseen tutkimuksessa kuvataan aluksi muutostyöskentelyn teoreettisia lähtökohtia. What Works -viitekehyksen ja suomalaisen toimintaohjelmatyön lähtökohtia on kartoitettu haastattelemalla kolmea asiantuntijaa, jotka työskentelivät rikosseuraamusalalla uudenlaisen toimintaohjelmatyön alkuvaiheen implementoinnin aikoihin. Tutkittavien kahden, Helsingissä ja Espoossa toteutetun, Suuttumuksen hallinta -toimintaohjelman neljää ohjaajaa on haastateltu, jotta toimintaohjelmiin päätyneiden osallistujien rekrytointiprosessi ja valikoitumiskriteerit avautuisivat. Helsingin ja Espoon toimintaohjelmiin osallistuneiden yhdeksän henkilön alku-ja loppuhaastattelut syventävät ihanteiden suhdetta arkisiin toteuttamiskäytäntöihin. Samalla ne asemoivat osallistujat ja heidän tilanteensa sekä ennen toimintaohjelmaa että sen jälkeen. Asiantuntijahaastatteluista käy ilmi, että uudenlaisen ohjelmatoiminnan alkuvaiheen implementointi ei edennyt systemaattisesti. Yksittäisten henkilöiden henkilökohtaisella panoksella uuden tutkimustiedon omaksumisessa oli vahva rooli alkuvaiheissa, ja tämän myötä ohjelmatoiminta vakiintui osaksi yhdyskuntaseuraamustyötä. Toimintaohjelmien ohjaajien haastatteluista käy ilmi, että on tärkeää panostaa sekä osallistujien rekrytointiin että ohjelman läpiviemiseen. Sekä Helsingissä että Espoossa ilmeni ongelmia osallistujien ryhmäytymisessä. Helsingissä ongelmaksi muodostuivat sekä rekrytointiprosessin aikataulu että osallistujien runsaat poissaolot. Espoossa puolestaan ryhmäläisten alhainen ikä tuotti vääränlaista ryhmäytymistä. Osallistujien haastattelujen perusteella ajattelun ja käyttäytymisen muuttuminen ohjelman myötä on ollut osallistujille henkilökohtainen prosessi. Useat haastateltavista ovat oman ilmoituksensa mukaan kokeneet hyötyneenä ohjelmasta jonkin verran. Haastattelujen mukaan ohjelma on voinut toimia muutoksen siemenenä, ja osallistujat ovat oppineet tunnistamaan niitä ajatusmalleja, jotka ovat aikaisemmin johtaneet väkivaltaiseen käyttäytymiseen.