Browsing by Subject "seuranta"

Tavoitteet: COVID-19-tautiin voi liittyä heikentynyttä mielenterveyttä. Yli vuoden seuranta-ajan tutkimuksia COVID-taudista on vielä vähän, sillä pandemian alusta on kulunut vasta kolme vuotta. Näin ollen tietoa muun muassa ahdistusoireilun ja post-traumaattisen stressioireilun ilmenemisestä ja niiden jatkuvuudesta 24 kuukautta taudin akuuttivaiheen jälkeen ei juuri ole. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia, eroavatko COVID-19-potilaat verrokeista ahdistusoireilun ja post-traumaattisen oireilun määrässä, onko taudin vaikeusaste yhteydessä oireiluun ja onko oireilun määrässä tapahtunut muutosta potilasaineistossa 24 kuukauden seurannassa. Menetelmät: Tutkimus on osa Recovid-20-tutkimushanketta. Tämän osatutkimuksen aineistoon kuului 136 henkilöä; COVID-19-potilaita taudin eri vaikeusasteita edustavista ryhmistä (n=103) ja verrokit (n = 33) Ahdistusoireilua arvioitiin GAD-7-menetelmällä ja post-traumaattista stressioireilua IES-6-kyselyllä. Ryhmien välisiä eroja tutkittiin logistisen regressioanalyysin avulla ja mittauspisteiden välillä tapahtunutta muutosta tutkittiin toistettujen mittausten varianssianalyysilla. Muutosta tutkittaessa tutkittavia oli 92, joista kaikki olivat COVID-19-potilaita. Tulokset: 24 kuukauden seurannassa ahdistusoireilulla ja COVID-19-taudin sairastamisella ei havaittu yhteyttä, eikä eroa taudin eri vaikeusasteiden välillä ilmennyt. Ahdistusoireilu pysyi samalla matalalla tasolla 24 kuukauden seurannassa. Sen sijaan 24 kuukauden kohdalla havaittu post-traumaattinen stressioireilu oli yhteydessä sairastettuun COVID-19-tautiin ja sen eri vaikeusasteisiin. Post-traumaattinen stressioireilu väheni merkitsevästi verrattaessa kolmen ja 24 kuukauden mittauspisteitä toisiinsa. Johtopäätökset: Sairastetun COVID-19-taudin ja post-traumaattisen stressioireilun yhteys on tärkeää huomioida COVID-19-potilaita arvioitaessa silloinkin, kun taudin sairastamisesta on jo kulunut aikaa. Tutkimusta tarvitaan lisää esimerkiksi ahdistuksen ja post-traumaattisen oireilun mahdollisista yhdysvaikutuksista toisiinsa COVID-19-taudin yhteydessä.

Tropical coral reefs are amongst the most biodiverse and productive ecosystems on Earth. In recent decades, coral reefs have suffered an unprecedented decline in habitat-forming hard coral cover due to anthropogenic stressors, with severe impacts on ecosystem functioning and the provision of ecosystem services. Some of the pressing issues that coral reefs are facing can be mitigated through active reef restoration, such as coral transplantation, which aims to increase the hard coral cover, biodiversity, and structural complexity of a reef site. Studies on the passive benefits that increase the natural recovery potential and resilience of coral reefs following active restoration efforts remain scarce. In collaboration with Indo Ocean Project, this study aimed to compare benthic recruitment patterns between three coral sites located within the Nusa Penida Marine Protected Area, Indonesia. The reef sites included a restoration site with gardened Acropora corals, a natural site, and a rubble site that could serve as a restoration site. The experiment was conducted using standardized settlement tiles to measure and observe various response variables as indicators for the natural recovery potential and resilience capacity of the reef. The sites were also surveyed for their benthic reef cover, structural complexity, and fish abundance and community composition. The research objective was to find out how benthic recruitment patterns differ between restoration and natural reef sites, and why. The results confirm that active coral reef restoration efforts induce co-benefits in the benthic environment through enhanced structural complexity, leading to subsequent increases in overall fish abundance and particularly the number of herbivorous fish, and thus to a lower density of turf algae. These are promising findings for the later development of the reef site. The results do not imply that restoration efforts directly translate into enhanced coral recruitment or increases in crustose coralline algae abundance. However, the plentiful supply of spats observed at the restoration site indicates that local coral recruitment can improve over time after the transplanted corals have healed from transplantation stress and become fecund. Finally, the current rubble area can be expected to function as a restoration area in the future, as it appears to be within the reach of coral recruits. This study demonstrates that active coral reef restoration can yield benefits for the whole benthic ecosystem, and thereby aid recovery and strengthen resilience at localized scales. Given the accelerated rate of coral reef degradation, regular monitoring of restoration success is crucial to avoid loss of information regarding the benefits of active coral reef restoration for the fragile benthic ecosystem.

Tämä opinnäytetyö käsittelee uuden ympäristöseurantamenetelmän kehitystyötä. Hauruja (Fucus spp.) on seurattu Suomen rannikolla jo pitkään, mutta nykyisiin kartoitus- ja seurantamenetelmiin liittyy haasteita ja epätarkkuutta. Hauruvaltaiset elinympäristöt ovat uudessa uhanalaisuusarvioinnissa määritelty erittäin uhanalaisiksi. Tarvetta uusille seurantamenetelmille siis on. Drone-teknologia on kehittynyt ja halventunut viime vuosina, mikä on avannut uusia mahdollisuuksia hyödyntää kaukokartoitusta. Edulliset valokuvaamiseen tarkoitetut dronet mahdollistavat sekä ajallisesti että paikallisesti erittäin tarkkojen ilmakuvien tuottamisen. Näitä on maailmalla käytetty menestyksellisesti myös rannikon kartoituksessa ja seurannassa. Suomessa drone-kuvia ei kirjallisuuden perusteella ole käytetty makrolevien kartoitukseen tai seurantaan. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, sopivatko tällaiset drone-kuvat hauruyhteisöjen kartoitukseen ja monitorointiin itäisellä Suomenlahdella sekä tuottaa tietoa menetelmän jatkokehitystä ajatellen. Kuvasin 22 merenranta-alueen reunaympäristön alkukesällä 2020. Kuvatuista alueista valitsin kahdeksan jatkotutkimuksiin, jotka kuvattiin uudelleen syksyllä 2020. Tällöin niiden alueelta kerättiin kuvatulkinnan tueksi 263 tukipistettä, joilta mitattiin veden syvyys ja arvioitiin haurujen esiintyvyys Drop-kuvausmenetelmällä. Rajasin ilmakuvilta näkyvät haurualueet ja vertasin niitä tukipisteaineistoon. Havaitsin, että 80 % havainnoista tieto luokittui oikein. Cohenin kappa -testin perusteella kohteiden välillä sekä eri syvyyksillä olevilla kasvustoilla oli suuria eroja havaintojen luotettavuudessa. Syvemmällä kuin 2,5 metrissä olevien haurukasvustojen erottaminen onnistui huomattavasti huonommin. Myös matalimman kasvuston (0 – 0,5 m) erottaminen oli hankalaa. Tulokset ovat lupaavat, mutta niiden perusteella menetelmää ei kuitenkaan vielä voi todeta toimivaksi, vaan lisätutkimuksia tarvitaan. Tämän tutkimuksen perusteella kehitystyötä kannattaa jatkaa käyttämällä tarkkaa paikkatietoa ilmakuvien ja tukipisteaineiston tuottamiseen sekä uusia kuvantamismenetelmiä, jotka kykenevät tuottamaan tavanomaista RGB-kameraa paremman erottelukyvyn. Drone- ja meritöiden turvallisuuden parantamiseksi tehtiin riskienhallintaprosessi, jossa tunnistin, analysoin sekä raportoin töihin liittyvät merkittävimmät riskit.

Helsingin niemen edustalla sijaitseva Harakan saari on pieneen kokoonsa nähden kasvillisuudeltaan rikas alue. Saaren käyttö on muuttunut selkeästi viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, sillä se avattiin yleisölle vasta vuonna 1989. Viime aikoina saaren luontoa ovat muuttaneet erityisesti siellä viihtyvät valkoposkihanhet, jotka paikoin kuluttavat maata laiduntaessaan, syövät kasveja ja samalla lisäävät maan ravinnekuormaa ulostaessaan. Helsingin kaupungin rakennusvirastolla on koko saarta koskeva Harakan saaren luonnonhoidon ja virkistyskäytön kehittämissuunnitelma työn alla vuosina 2012-2014. Tämän suunnitelman pohjaksi tarvittiin perusteelliset tiedot koko alueen kasvistosta ja kasvillisuudesta, putkilokasveihin keskittyen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli vastata tähän tarpeeseen. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli kartoittaa koko Harakan saaren putkilokasvilajisto, ja vertaamalla sitä edellisiin kartoituksiin tarkastella kasvistossa lähes 100 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Saaren kasvillisuudessa viimeisen 22 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia tutkin vuonna 1990 perustettujen seurantaalojen avulla. Muun muassa saaren kasvaneiden hanhi- ja lokkimäärien yhteyttä kasvillisuudessa tapahtuneisiin muutoksiin pyrin selvittämään saatavilla olevien tietojen pohjalta. Kasvillisuusmuutoksen lisäksi tutkin maaperätekijöiden ja kasvillisuuden välistä yhteyttä valli- ja kallioniityillä ja näiden kahden biotooppityypin välisiä eroja maaperä- ja kasvillisuustekijöissä. Niityt kuuluvat putkilokasvilajistoltaan Pohjois-Euroopan rikkaimpiin elinympäristöihin. Perinteisen maatalouden vähenemisen myötä sekundaariset niityt ovat harvinaistuneet kaikkialla Euroopassa, minkä vuoksi onkin tärkeää saada lisää tietoa niittykasvillisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Kartoitin kesällä 2012 koko Harakan saaren putkilokasvilajiston ja vuonna 1990 perustettujen seuranta-alojen kasvillisuuden. Lisäksi tein saaren valli- ja kallioniityille molemmille kuusi tutkimusalaa, jotka inventoin ja joilta kultakin otin maaperänäytteet. Tutkimusalojen inventoinnissa käytin menetelmänä 1 m2 määritysruutuja. Kasvistokartoitukseni mukaan Harakan saarelta löytyi 258 villinä kasvavaa putkilokasvilajia. 73 % Saarelta vuosien 1918-1920 inventoinneissa löytyneistä lajeista kasvaa yhä saarella. Useita 1990-luvulla Harakasta löytyneitä, Helsingissä huomionarvoisiksi luokiteltuja lajeja ei kuitenkaan enää kasvanut saarella. Seuranta-alojen inventointitulosten perusteella piha- ja valliniittyjen lajimäärissä ja diversiteetissä ei ollut eri vuosien välillä tilastollisesti merkitseviä eroja. Seuranta-alojen lajistossa oli kuitenkin tapahtunut muutoksia. Kallioaloilla jäkälien peittävyys oli seurannan aikana vähentynyt selvästi. Saarella pesivien lokkien ja valkoposkihanhien määrä korreloi negatiivisesti niittyalojen diversiteetin ja kallioalojen jäkälien peittävyyden kanssa, eli lintujen runsastuminen saattaa olla syynä näihin kasvillisuudessa tapahtuneisiin negatiivisiin muutoksiin. Valli- ja kallioniityt erosivat toisistaan muutamien maaperätekijöiden suhteen. Kasvillisuusmuuttujissa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta lajisto oli kuitenkin osin erilaista näillä kahdella biotooppityypillä. Osa maaperätekijöistä korreloi tilastollisesti merkitsevästi niittyjen lajimäärän ja diversiteetin kanssa. Esimerkiksi kaliumpitoisuuden nousu näytti vaikuttavan negatiivisesti valliniittyjen monimuotoisuuteen ja niittylajistoon. Maaperän happamuuden vaikutus niittyjen diversiteettiin näytti olevan eri suuntainen valleilla ja kallioilla. Oletusten vastaisesti maaperän typpipitoisuus ei ollut korkea lintujen lannoituksesta huolimatta, eikä maaperän typpipitoisuudella ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta kasvillisuusmuuttujiin.

Nautojen sorkka-alueen ihotulehdus (Digital dermatitis, DD, BDD) on laajalle levinnyt tarttuva sorkkasairaus, joka aiheuttaa ongelmia nautojen hyvinvoinnille. DD:tä esiintyy suuressa osassa maailmaa isolla osalla nautatiloista. Suomessa DD:n levinneisyyttä ei ole vielä tutkittu kattavasti, mutta sitä on raportoitu monin paikoin. DD aiheuttaa taloudellisia tappioita lypsykarjoissa maitotuotoksen heikennyttyä. DD vaikuttaa olevan leviämässä Suomessa ja sen merkitys taloudellisena riskinä on kasvamassa. Suomessa eläinlääkärien ja tilallisten tietoisuus ja varautuminen DD:tä vastaan ovat luultavasti muuta maailmaa vähäisempiä. DD:n vaikutuksia voidaan vähentää sen aikaisen toteamisen ja vastustamisen aloittamisen avulla. DD:tä on maailmalla tutkittu melko paljon ja sen havaitsemiseen on kehitetty erilaisia menetelmiä. Yleisesti parhaiten DD:n tunnistuksessa toimiva menetelmä on sorkkahoitotelineessä tehty tutkimus, mutta tämä keino ei ole käytännöllinen rutiininomaiseen taudin esiintymisen seurantaan kustannustensa ja työläytensä vuoksi. Lypsyasemalla lypsyn yhteydessä kirkkaan valon ja käsipeilin avulla tehtävä tarkastus on monissa tutkimuksissa todettu käytännössä toimivammaksi vaihtoehdoksi. Suomessa tämäntapaista tutkimusta ei kuitenkaan ole aikaisemmin tehty. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia tapaa, jolla DD:n esiintymistä ja etenemistä voi seurata lypsyasemalla suomalaisella lehmätilalla. Tärkeää käytännön toteutuksen kannalta oli, että tilalliset voisivat itse käyttää tutkittua tapaa lehmätiloilla lyhyen koulutuksen jälkeen. Kehitettyä tapaa voitaisiin käyttää esimerkiksi tiloilla, joilla on jo havaittu yksittäisiä DD-tapauksia tai tiloilla jotka ovat erityisessä riskissä DD:n suhteen. Tutkimus toteutettiin yksittäisellä lehmätilalla kuuden kuukauden aikana lokakuusta 2017 maaliskuuhun 2018. Tutkimukseen kuului yhteensä seitsemän seurantakäyntiä, joista kahdella toteutettiin kontrollina toiminut sorkkahoidon yhteydessä tehty tarkastus ja muilla käynneillä tehtiin seurantaa lypsyasemalla lypsyn yhteydessä otsalampun ja käsipeilin avulla. Lehmien kaikki neljä sorkkaa luokiteltiin DD:n tutkimuksessa yleisesti käytetyn M-tasojärjestelmän mukaisesti. Merkinnät kirjattiin ylös Zinpron DD Check App -ipad-sovellukseen. Aineiston perusteella DD:n havaitsemiselle lypsyasemalla laskettiin tilastollinen tarkkuus (spesifisyys) ja herkkyys (sensitiivisyys). Tutkitun tavan herkkyydeksi saatiin 0,73 ja tarkkuudeksi 0,78. Tutkimuksen aineistona toimiva tutkittujen lehmien populaatio oli pieni ja tarkkuuden ja herkkyyden laskentaan käytettyjen kertojen välinen aika oli pitkä. Näistä syistä tutkimuksen tilastollinen merkitsevyys oli heikko. Tutkittu tapa soveltuu hypoteesin mukaiseen tarkoitukseen ja sitä pystyy toteuttamaan myös henkilö ilman merkittävää kokemusta DD:stä. DD Check App -sovellus voi toimia apuna tavan toteutuksessa. Tutkittu tapa on käyttökelpoinen DD:n seurannassa ja sen esiintyvyyden tutkimisessa, mutta lisätutkimuksia paremman tutkimusasetelman kanssa tarvitaan.

Tutkimuksessa havainnointiin HUS Syöpäkeskuksessa vuosina 2008–2017 ihomelanooman diagnoosin saaneiden potilaiden seurantaa, taudin uusiutumista ja selviytymistä. Potilaiden tietoja kerättiin vuoden 2019 syyskuuhun saakka. Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida HUS Syöpäkeskuksessa hoidettujen potilaiden ihomelanoomadiagnooseja, tapahtunutta seurantaa ja sen ominaisuuksia. Tutkimus analysoi seurannan eri vaiheita ja uusiutuman diagnostiikkatapoja. HUS Syöpäkeskuksessa hoidettiin 808 mainittuina vuosina diagnosoitua melanoomapotilasta, joista 783 saatiin kerättyä levinneisyysluokittelun mahdollistava määrä tietoa. Levinneisyysasteen III ihomelanoomissa potilaiden keski-ikä oli 60 vuotta ja potilaista 59 % oli miehiä. Evakuaatiotoimenpide tehtiin diagnoosivaiheessa näissä taudeissa 74 prosentille. Uusiutuvista levinneisyysasteen III ihomelanoomista suurin osa oli alaluokkaa IIIC. TT-tutkimus havaitsi luokan III ihomelanoomien kaikista uusiutumista lähes puolet ja sen hyöty korostui systeemisissä uusiutumissa. Levinneisyysasteen IIIC ensimmäisistä uusiutumista suurin osa havaittiin ensimmäisenä seurantavuotena, kun taas IIIA potilailla uusiutumia todettiin suhteellisesti enemmän toisena seurantavuotena ja IIIB potilailla toisena ja kolmantena seurantavuotena. Systeemisten uusiutumien osuus oli 41 %, joista merkittävä osa ilmeni jo ensimmäisenä seurantavuotena. Systeemiset ensimmäiset uusiutumat esiintyivät keskimäärin noin puoli vuotta myöhemmin kuin paikalliset ja ne ilmaantuivat tasaisemmin kahden ensimmäisen seurantavuoden aikana. Tulokset sekä viisivuotisseurannassa että kokonaisselviytymisestä vuosien 2008–2019 aikana vastaavat suuruusluokaltaan AJCC8-luokituksen elossaololukuja. Selviytymisen havaittiin myös heikkenevän odotetusti riskiluokan mukaan. Eri alaluokkien ennusteet taudin uusiutumisen toteamisen jälkeen olivat samansuuntaisia. Tutkimus havainnollistaa HUS-alueen levinneisyysasteen III potilaiden seurannan toteutumista ja sen eri osa-alueiden diagnostista merkittävyyttä havaita uusiutumia tässä potilasryhmässä. Melanoomapotilaista ei ole vielä kattavaa rekisteriä HUS-alueella eikä kansallisella tasolla. Tutkimus vastaa osaltaan tähän puutteeseen ja tarjoaa tietoa melanooman esiintymisestä ja ennusteesta kotimaisten hoitosuositusten valossa. Tätä tietoa voidaan jatkossa käyttää arvioitaessa melanoomapotilaiden hoidon tehokkuutta ja seurannan tarpeita Suomessa. Avainsanat: Melanoma / Diagnostic imaging; Melanoma / Pathology; Follow-Up Studies; Neoplasm Recurrence; Population Surveillance, Prognosis, Posoperative Period

Objectives: Research has shown that cognitive deficits are a significant part of schizophrenia. Patients with schizophrenia show poorer performance in multiple areas of cognition such as memory functions, processing speed and executive functions. This review focuses to examine the range of specific executive function deficits in first-episode schizophrenia and how these deficits change during 1-3 year follow up period. Furthermore, the review focuses on viewing whether executive functioning is related to clinical profile, clinical outcome or functional outcome. Methods: The research was executed as a literature review. Search of literature was focused to executive functioning in adult first-episode schizophrenia. The following keywords were used in google scholar and Helka finna databases: ”first episode schizophrenia”, ”schizophrenia” combined with keywords ”executive functions”, ”cognitive functions” and ”cognitive deficits”. Keyword “outcome” was combined with the previous when searching for outcome articles. Some of the articles used were found from other research articles and they were included in the review if they met the same inclusion criteria. Results and conclusions: First-episode schizophrenics showed broad executive function deficits in multiple specific areas of function. Problems were systematically seen in working memory, cognitive flexibility, fluency, inhibition and planning. In addition, there were conflicting results about attention allocation and initiation. Executive deficits did not seem to change drastically during a 1-3 year follow up period, but cognitive flexibility skills were assessed to improve in multiple studies. Moreover, research shows that negative and disorganization symptoms relate to executive dysfunction. Several studies considering relation between executive function and outcome show that there is a link between executive functioning and functional outcome. Studies considering clinical outcome were conflicted and certain conclusions cannot yet be drawn. However, it seems that planning abilities might be related to clinical outcome but there is a need for further study.