Browsing by Subject "seurantatutkimus"

Aim: Oral infections up-regulate a number of systemic inflammatory reactions that, in turn, play a role in the development of systemic diseases. We investigated the association between oral health and autoimmune diseases in a cohort of Swedish adults. Hypothesis was that poor oral health associates with incidence of autoimmune diseases. Materials and Methods: Overall 1676 subjects aged 30–40 years old from Stockholm County (Sweden) participated in this study in 1985. Subjects were randomly selected from the registry file of Stockholm region and were followed-up for 30 years. Their hospital and open health care admissions (World Health Organization ICD 9 and 10 codes) were recorded from the Swedish national health registers. The association between the diagnosed autoimmune disease and the oral health variables were statistically analyzed. Results: In all, 50 patients with autoimmune diagnoses were detected from the data. Plaque index was significantly higher in the autoimmune disease group (≥median 35 (70%) vs. under median 872 (54%), p = 0.030). No statistical difference was found in gingival index, calculus index, missing teeth, periodontal pockets, smoking or snuff use between patients with and without autoimmune disease. Conclusions: Our study hypothesis was partly confirmed. The result showed that subjects with a higher plaque index, marker of poor oral hygiene, were more likely to develop autoimmune diseases in 30 years.

Eturistisiteen repeämän on todettu olevan yksi yleisimmistä koiran tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista. Ristisidevaurion hoitoon on kehitetty lukuisia eri leikkausmenetelmiä, mutta niitä vertailevia tutkimuksia on toistaiseksi tehty vähän ja usein seuranta-aika on ollut niissä melko lyhyt. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa eturistisideleikattujen koirien kuntoutumistuloksia 1-4 vuotta leikkauksen jälkeen omistajille suunnatun kyselytutkimuksen avulla eri leikkausmenetelmiä vertaillen. Hypoteesina oli, että pitkän aikavälin hoitotulos olisi kaikilla menetelmillä yleisesti ottaen hyvä, mutta leikkausmenetelmiä vertailtaessa havaittaisiin eroja uudempien osteotomiamenetelmien hyväksi verrattuna perinteisiin intrakapsulaari- ja ekstrakapsulaarimenetelmiin. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä kyselytutkimuksena. Tutkimukseen valittiin Yliopistollisen eläinsairaalan ja viiden pääkaupunkiseudulla sijaitsevan eläinlääkäriaseman potilasmateriaalista vuosina 2004–2006 ristisiderepeämän vuoksi leikattuja koiria, joilla ei ollut todettu muita polven samanaikaisia ongelmia. Koirien omistajille lähetettiin postitse validoidun Helsinki chronic pain kipuindeksin (HCPI) kysymyksiin pohjautuva kyselykaavake, joka sisälsi kysymyksiä liittyen koiran toipumiseen ja kuntoutumiseen leikkauksen jälkeen, koiran vointiin, kipuoireisiin, lääkitykseen ja hoitoihin kyselyhetkellä sekä muihin tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin. Kyselyitä lähetettiin yhteensä 507 kappaletta ja vastausprosentiksi saatiin 53,6 %. Tutkimuksen perusteella omistajat ovat leikkausmenetelmästä riippumatta keskimäärin hyvin tyytyväisiä koiransa toipumiseen ja hoitotulokseen. Analysoitujen 253 kyselykaavakevastauksen perusteella 96,9 % omistajista arvioi hoitotuloksen joko erinomaiseksi tai hyväksi. Koirista 77,8 % ontui leikattua jalkaa alle 3 kk leikkauksen jälkeen ja kyselyhetkellä 76,4 % koirista varasi painoa leikatulle jalalle yhtä paljon kuin vastakkaiselle takajalalle aina tai lähes aina. Leikattujen koirien ikä- ja rotujakauma vastasivat aikaisempien tutkimusten tuloksia. Helsinki chronic pain kipuindeksin keskiarvoksi saatiin 8,9, joka sijoittui aiemmin terveillä koirilla saatujen arvojen (0-5) ja kroonisesta kivusta kärsivillä koirilla saatujen arvojen (7-35) väliin. Leikkausmenetelmien välisiä eroja vertailtaessa havaittiin, että osteotomiamenetelmillä leikattujen koirien HCPI-kipuindeksiarvot olivat tilastollisesti merkitsevästi alempia kuin ekstrakapsulaarimenetelmällä leikattujen koirien (p=0.034) ja TTA-menetelmällä (tibial tuberosity advancement) leikatut koirat ontuivat leikkauksen jälkeen tilastollisesti merkitsevästi lyhyemmän aikaa kuin intrakapsulaarimenetelmällä leikatut koirat (p=0.006, kun Holm-Bonferroni-korjattu merkitsevyyden raja-arvo oli 0.008). Ontumisen asteessa ja leikatun jalan painonvarauksessa kyselyhetkellä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa leikkausmenetelmien välillä. Näiden tulosten perusteella osteotomiamenetelmillä saattaisi siis olla omat etunsa perinteisiin menetelmiin verrattuna, mikä tukee myös alussa esitettyä hypoteesia. Asian varmistamiseksi tarvittaisiin kuitenkin lisää tämän kaltaisia, eri leikkausmenetelmiä vertailevia pitkän aikavälin seurantatutkimuksia. Muut tulokset vastasivat hyvin aikaisemmissa ristisideleikatuille koirille tehdyissä kyselytutkimuksissa saatuja tuloksia.

Maitorauhaskasvaimet ovat yleinen vaiva vanhemmilla narttukoirilla. Noin puolet kasvaimista on pahanlaatuisia. Koiran ikä, rotu ja geneettiset tekijät, hormonaalinen tila, ruokavalio ja kuntoluokka ovat esimerkkejä tekijöistä, jotka nykyisen tutkimustiedon valossa vaikuttavat kasvainten esiintymiseen. Kasvaimen pahanlaatuisuuteen viittavia tekijöitä ovat kasvaimen suuri koko, ympäröiviin kudoksiin tunkeutuva kasvutapa, nopea kasvu, kasvaimen haavautuminen sekä etäpesäkkeet. Kasvaimet hoidetaan poistamalla ne leikkauksella. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa maitorauhaskasvainten esiintymiseen ja leikkauksen jälkeiseen ennusteeseen liityviä tekijöitä. Alkuoletuksena oli, että maitorauhaskasvainten tyyppi, koko ja koiran ikä vaikuttavat koiran ennusteeseen leikkauksen jälkeen. Aikaisemmilla valeraskauksilla ei odotettu olevan vaikutusta kasvainten esiintymiseen. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä tutkimuksena, joka sisälsi myös omistajille lähetetyn kyselyosion. Potilasmateriaali koostui Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosina 2008-2011 maitorauhaskasvainpoistoleikkauksen läpi käyneistä koirista. Potilastietojärjestelmää ja omistajille lähetettävää kyselykaavaketta apuna käyttäen leikkauksesta, kasvaimista, mahdollisista uusista kasvaimista sekä koiran tilasta seuranta-ajan lopussa (elossa/kuollut, kuolinsyy) kerättiin tietoja. Potilasmateriaalista valikoitui tutkimukseen 66 koiraa, joiden omistajista 34 (51,5 %) vastasi kyselykaavakkeeseen. Tutkimustulosten perusteella koirat olivat kasvainten poistohetkellä keskimäärin 10-vuotiaita. Valeraskaudet eivät olleet yhteydessä kasvainten esiintymiseen tai niiden laatuun. Noin puolella koirista (53,0 %) oli ainakin yksi pahanlaatuinen kasvain. Suurin osa kasvaimista keskittyi kahden takimmaisen nisälohkon alueelle. Yli puolessa tapauksista (64,0 %) kasvain poistettiin ennen kuin sen havaitsemisesta oli kulunut yli puoli vuotta. Yli puolella koirista (60,6 %:lla) kasvaimia oli enemmän kuin yksi. 60,1 %:lla koirista kasvaimet levittäytyivät useamman kuin yhden lohkon alueelle. Vanhemmilla koirilla oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän kasvaimia (p=0,004), kasvaimet olivat suurempia (p=0,004, r=0,356), marginaalit olivat useammin likaiset (p=0,042) ja imusolmukelöydöksiä esiintyi enemmän (p=0,015) kuin nuoremmilla koirilla. Pahanlaatuiset kasvaimet olivat tilastollisesti merkitsevästi suurempia kuin hyvänlaatuiset kasvaimet (p=0,003). Kasvainten pienempi koko oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä koiran elossa säilymiseen (p=0,008). Kasvaimen hyvän-/pahanlaatuisuus ei kuitenkaan vaikuttanut tässä aineistossa tilastollisesti merkitsevästi siihen, oliko koira elossa vai menehtynyt seuranta-ajan lopussa, eikä koiran iällä ja kasvainten hyvän-/pahanlaatuisuudella ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Edellistä lukuun ottamatta tutkimuksen tulokset mukailevat pääpiirteissään aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vanhempien koirien huonompi leikkauksen jälkeinen ennuste ei johdu pelkästään lyhyemmästä jäljellä olevasta elinajasta, vaan myös kasvaimiin itsessään liittyvistä ennustetta huonontavista tekijöistä.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoite oli tutkia nuorten kouluminäpystyvyyden kehitystä yläasteen aikana ja selvittää, miten se on yhteydessä myönteiseen suhtautumiseen opettajaan ja kouluun, oppimisvaikeuksiin sekä koulumenestykseen. Kouluminäpystyvyys, eli uskomukset omista taidoista ja suoriutumisesta suhteessa kouluun, on aiemman tutkimuksen mukaan merkittävä tekijä koulussa siksi, että se tukee haasteisiin tarttumista lisäämällä motivaatiota, on positiivisesti yhteydessä koulumenestyksen kanssa ja voi olla merkittävä tekijä jatkokouluttautumisen kannalta. Aiemman tutkimuksen mukaan kouluminäpystyvyyden taso laskee loivasti yläasteen aikana. Menetelmät. Aineisto kerättiin osana Mind the Gap -hanketta vuosina 2014-2016. Osallistujat (7-lk N=1318, 9-lk N=884) asuivat eräässä suuressa pääkaupunkiseudun kaupungissa. Minäpystyvyyttä mitattiin suhteessa kuuteen eri oppiaineeseen. Myönteistä suhtautumista opettajaan ja kouluun sekä oppimisvaikeuksia mitattiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskyselyn väittämillä. Kaikkia väittämiä arvioitiin Likert-asteikolla. Koulumenestystä mitattiin Opetushallituksen rekisteristä haetuilla arvosanoilla. Käytin parittaista t-testiä tutkiakseni, muuttuiko minäpystyvyyden taso yläasteen aikana. Analysoin regressioanalyysillä, selittivätkö opettajaan ja kouluun suhtautuminen sekä itseraportoidut oppimisvaikeudet kou-luminäpystyvyyden tasoa sekä sitä, miten minäpystyvyys oli yhteydessä arvosanoihin. Tulokset ja johtopäätökset. Minäpystyvyyden taso oli kohtalaisen korkea yläasteen alussa ja yleinen kouluminäpystyvyys pysyi tasaisena yläasteen aikana. Oppiainekohtainen minäpystyvyys oli 7-luokalla korkeinta taito- ja taideaineissa ja matalinta fysiikassa ja järjestys sen suhteen, kuinka voimakasta minäpystyvyyttä oppiaineissa koettiin, säilyi samana yläasteen aikana. Minäpystyvyyden taso vieraiden kielten ja matematiikan osalta pysyi samana, kun taas äidinkielessä tai suomessa toisena kielenä, fysiikassa sekä biologiassa minäpystyvyyden taso kasvoi ja taito- ja taideaineissa se puolestaan laski. Myönteinen suhtautuminen opettajaan ja kouluun oli yhteydessä yläasteen alussa ja lopussa korkeampaan kouluminäpystyvyyteen, kun taas itseraportoidut oppimisvaikeudet olivat yhteydessä matalampaan kouluminäpystyvyyteen. Kouluminäpystyvyyden ja koulumenestyksen välillä havaittiin positiivisia yhteyksiä, jopa silloin kun aiempi menestys otettiin huomioon ja tämä päti erityisesti matematiikan osalta. Pro gradu -työ on osittain ristiriidassa aiemman tutkimuksen kanssa siitä, että kouluminäpystyvyys laskisi, mutta tukee aiempia tutkimuksia muilta osin ja vahvistaa käsitystä siitä, että korkea minäpystyvyys on merkittävä koulumenestystä tukeva ilmiö.

Background and aims. Aphasia and apraxia are neurological disorders most commonly caused by stroke. Aphasia manifests as varying degrees of difficulties in linguistic functions and apraxia as varying degrees of difficulties in producing voluntary body movements, such as speech movements and head nodding and shaking. Aphasia and apraxia often occur simultaneously. A severe apraxic-aphasic disorders manifests as diffi-culties in linguistic functions and the production of speech and head gestures, which can make communicating very challenging. In this case, answering yes/no questions can be a significant means of communication. There is only limited longitudinal follow-up research on recovery from apraxic-aphasic disorder. The aim of this thesis is to examine how the ability to respond intelligibly and correctly to yes/no questions changes in participants with a severe apraxic-aphasic disorder during a three-year follow-up period, beginning on the onset of the disorder. In addition, the aim is to examine whether the means used to respond intelligibly and correctly to yes/no questions change during the follow-up period, and how the changes in the amount and means of giving intelligible and correct yes/no responses compare across participants. Methods. The study included seven adults with a severe apraxic-aphasic disorder resulting from left hemisphere stroke. Participants were examined on five separate occasions during the three-year follow-up, apart from one participant, who was examined on four occasions. The examination sessions typically occurred within the first three months after the onset of the disorder, then six months, one year, two years and finally three years after the onset of the disorder. During the sessions participants were instructed to respond “yes” or “no” to 50 yes/no questions, composed by Sanna Lemmetyinen. The research data consisted of participants' responses to the questions, raw data consisted of video recordings of the sessions. The data was analyzed both qualitatively and quantitatively. Qualitative analysis consisted of evaluating the clarity and correctness of the participants’ responses, and of examining the means used to respond. Quantitative analysis consisted of scoring the responses based on their clarity and correctness. Results and conclusions. Participants' ability to respond intelligibly and correctly to yes/no questions during the three-year follow-up period varied. One participant’s ability clearly improved after the initial three months following disorder acquisition. Four participants’ performance profile was ascending during the follow-up period, two participant’s performance profile was descending, and one participant’s performance was the same after three years as it was in the first examination session. Some changes occurred in the means used to respond intelligibly and correctly. The amount of speech responses clearly increased in two participants. Apart from one, all participants appeared to have some characteristic means of responding. Participants were able to produce intelligible and correct yes/no responses using and combining several different means of responding.

Introduction. Preterm birth (< 37 weeks of gestation) has been associated with increased health risks in infants, with increasing morbidity for shorter gestation times. However, recently more attention has been brought to the fact that even late preterm birth (34 – 36 weeks of gestation) significantly increases the risk of morbidity and need for hospitalization. Risks are elevated in infants who are also born small for gestational age. Late preterm birth has been associated with neuromotor and cognitive developmental delays and psychiatric symptoms in childhood. Adults born late preterm have been found to have reached lower levels of educational attainment and lower income. Some studies have associated late preterm birth with diagnoses of psychiatric disorders in adulthood. This study examines whether late preterm birth is also associated with self-assessed psychiatric symptoms in adulthood. The study also examines whether the participant's gender or birth weight relative to length of gestation is a moderating factor for this association. Methods. The participants of this study are a part of the Arvo Ylppö Longitudinal Study follow-up cohort, which consists of children born in 1985-86 in maternal hospitals in the district of Uusimaa, Finland. The psychiatric symptoms of the participants were measured at approximately the age of 25 years. Measurement of symptoms was conducted with the Adult Self Report –questionnaire. The association between late preterm birth and psychiatric symptoms was examined with linear regression models. Results and discussion. Late preterm birth was not associated with increased psychiatric symptoms in adulthood. The gender or relative birth weight of participants was not a moderating factor for this association. The results highlight the need to determine the specific risk factors that have contributed to the previously discovered associations between late preterm birth and adverse outcomes. This could help further determine the groups of individuals in risk for psychiatric symptoms.

Objectives. Entrepreneurship is the future of work and the need for entrepreneurial skills is increasing with any type of work. But who can become an entrepreneur and does it require a certain kind of personality? The objective of this study was to increase the understanding about the role that personality has in entrepreneurial intention during adolescence. The study was conducted by analysing the differences in personality traits between 7th grade and high school 3rd grade students, examining how personality traits explain entrepreneurial intention and comparing different personality profiles based on entrepreneurial intention. There has been little research about entrepreneurial intentions among adolescence. Furthermore, the results from previous research have shown mixed results on the association between personality and entrepreneurial intentions, making the topic interesting. Methods. The data for this study were acquired as a longitudinal data from Mind the Gap -project that was funded by the Academy of Finland. The data were collected in 2014 (7th grade n=1310) and 2019 (high school 3rd grade n=751). Personality was measured using Big Five personality traits: neuroticism, extraversion, agreeableness, openness and conscientiousness. The paired t-test was used to analyze the differences in personality traits between 7th grade and high school 3rd grade students. The associations between personality traits and entrepreneurial intention were examined using regression analysis. Cluster analysis was used to form personality profiles and the differences between profiles based on entrepreneurial intention were analysed using one-way analysis of variance. Results and conclusions. There were no statistically significant differences in the personality traits between 7th grade and high school 3rd grade students. Openness was the only personality trait that explained entrepreneurial intention of 7th grade students. Neuroticism (inverted) and openness explained entrepreneurial intention of high school 3rd grade students. The effect size was low on both measurement points. The participants were classified into four profiles based on their personality traits: 1) Entrepreneurial, 2) Amicable, 3) Creative introvert, and 4) Reserved. Participants with Entrepreneurial profile reported more entrepreneurial intentions than participants with Amicable and Reserved. The findings suggest that even though personality was significantly associated with entrepreneurial intention, the role of personality was not major. This means that most of the variance of entrepreneurial intention can be explained with other variables. The results can be applied especially to entrepreneurial education in schools where adolescents can be encouraged to consider entrepreneurship regardless of their personality traits.

Kissojen alemman virtsatien oireyhtymän (feline lower urinary tract disease =FLUTD) oireena uroskissoilla esiintyy mm. virtsakiteistä tai virtsakivistä johtuvaa virtsaputken tukkeutumista. Mikäli tukokset ovat toistuvia eikä virtsakiteitä ja -kiviä liuottavasta erikoisruokavaliosta ole apua, voidaan kissalle tehdä perineaalinen uretrostomia-leikkaus. Perineaalinen uretrostomia on kirurginen toimenpide, jossa lantio-ontelossa kulkeva virtsaputki ommellaan kiinni perineaalialueen ihoon ja tällöin muodostuu pysyvä virtsa-avanne. Leikkauksen jälkeen nousevalle virtsatietulehdukselle altistavia tekijöitä ovat lyhentynyt virtsaputken pituus, peniksen virtsaputken limakalvon puolustusmekanismin puuttuminen, suurempi virtsaputken ulkoisen aukon läpimitta, vähentynyt virtsaputken poikkijuovaisen lihaksen toiminta ja vähentynyt intraluminaalinen paine, muualla virtsateissä oleva sairaus (esim. virtsakivet), joka altistaa bakteeritulehdukselle, sekä virtsaputken katetrointi. Leikkauksen jälkeen virtsatietulehdus voi olla oireeton. Kirjallisuudessa on olemassa vain muutamia pitkän aikavälin seurantatutkimuksia. Siksi tiedetään huonosti, esiintyykö virtsatietulehduksia enemmän kissoilla, joille on tehty perineaalinen uretrostomia-leikkaus. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, lisääkö perineaalinen uretrostomia riskiä sairastua bakteerien aiheuttamaan virtsatietulehdukseen leikkauksen jälkeen. Lisäksi selvitettiin, mitä muita komplikaatioita esiintyy leikkauksen jälkeen. Hypoteesina oli, että alttius sairastua bakteerien aiheuttamaan virtsatietulehdukseen lisääntyy perineaalisen uretrostomia-leikkauksen jälkeen. Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsiteltyjä aiheita ovat FLUTD, virtsakivet, kissan virtsaputken anatomia, uretrostomia-leikkauksen leikkaustekniikat, leikkauksen jälkeinen hoito ja komplikaatiot leikkauksen jälkeen. Tutkimusosassa Yliopistollisen eläinsairaalan potilasrekisteristä haettiin kissojen tiedot, joille oli tehty perineaalinen uretrostomia vuoden 2001 tammikuun ja vuoden 2006 toukokuun välisenä aikana. Kyseisenä aikana 25 kissalle tehtiin perineaalinen uretrostomia. Potilaskortistosta koottiin seuraavat tiedot: kissan ikä leikkaushetkellä, rotu, virtsakiteiden ja -kivien laatu, rauhoitukseen, induktioon, anestesiaan ja kivunlievitykseen käytetyt lääkeaineet, käytetyt antibiootit, lankamateriaali leikkauksessa, tikkienpoiston ajankohta ja mahdolliset käynnit eläinsairaalassa tikkien poiston jälkeen. Toukokuussa 2007 kissojen omistajille tehtiin puhelinhaastattelu, jossa kysyttiin kissan nykyisestä voinnista, mahdollisista leikkauksen jälkeisistä komplikaatioista, virtsatietulehduksista, virtsatietukoksista, lääkityksistä ja ruokavaliosta ennen ja jälkeen leikkauksen. Lisäksi omistajilta kysyttiin, paransiko perineaalinen uretrostomia kissan elämänlaatua. Koska kyseessä oli retrospektiivinen seurantatutkimus muutamien kisojen potilastietoihin kirjatut merkinnät olivat puutteellisia, mikä vaikeutti tiedon keräämistä. Tutkimuksen aineisto oli pieni (25 kissaa) ja kaikkien kissojen omistajia ei tavoitettu puhelinhaastattelussa. Yhteensä 17 kissan omistajat tavoitettiin puhelinhaastattelussa. Koska aineisto oli pieni ja kaikkien kissojen leikkauksen jälkeinen vointi ei ole tiedossa, voi tutkimuksen tulos olla virheellinen. Tutkimuksessa leikatuista kissoista 48% sairastui bakteerien aiheuttamaan virtsatietulehdukseen leikkauksen jälkeen. Perineaalinen uretrostomia-leikkaus lisää riskiä sairastua virtsatietulehdukseen leikkauksen jälkeen. Tutkimuksen tuloksen perusteella leikatun kissan virtsasta olisi hyvä tehdä bakteeriviljely säännöllisin väliajoin esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa, jotta oireettomatkin virtsatietulehdukset huomataan. Vakavia kissan lopetukseen johtaneita komplikaatioita esiintyi kahden ensimmäisen kuukauden aikana leikkauksen jälkeen 17% leikatuista kissoista. Lopetukseen johtaneita komplikaatioita olivat virtsan valuminen perineaalialueen kudoksiin kolmella ja kissalla ja kurouman muodostuminen virtsa-avanteeseen yhdellä kissalla. Yhdellä leikatuista kissoista virtsa-avanne on jatkuvasti vereslihalla ja vaatii päivittäistä puhdistusta ja rasvausta. Muut leikatut kissat toipuivat leikkauksesta ja elävät normaalia elämää.

Näiden syventävien opintojen keskeisenä tavoitteena oli selvittää Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla vuosina 1987 - 1992 ähkyleikattujen hevosten selviytyminen leikkauksesta sekä palautuminen takaisin käyttöön. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti ähkyleikkausten historiaa, hevosen suoliston normaalianatomiaa, eri operatiivisia ähkyjä sekä leikkauksen jälkeisiäkomplikaatioita. Tutkimus tehtiin retrospektiivisesti EKK:n suureläinklinikan potilaskirjaan perustuen, keräämällä tiedot ähkyleikatuista hevospotilaista omistajan ja hevosen nimen perusteella. Ähkyleikattujen hevosten potilasasiakirjoissa kiinnitettiin erityisesti huorniota hevosen selviytymiseen leikkauksesta sekä toipumiseen klinikalla. Pitkäaikaisseurannassa käytettiin hyväksi Hippoksen ja Suomen Ratsastajainliiton tuloslistoja sekä omistajilta puhelinhaastattelussa saatuja tietoja. Vuosina 1987 - 1992 EKK:lla hoidetuista 565 ähkypotilaasta 129 leikattiin ja 76 lopetettiin suoraan huonon ennusteen tai muiden syiden takia. Narkoosista heränneitä hevosia oli 90, ja näistä 69 eli 77 % kotiutettiin. Ohutsuoliperäisen ähkyn takia leikatuista hevosista 33 % ja paksusuoliperäisen ähkyn takia leikatuista 65% kotiutettiin. Kotiutetuista hevosista oli vuoden sisällä leikkauksesta ähkyyn kuollut/lopetettu 10 hevosta, joista 7 kuoli/lopetettiin ensimmäisen kuuden kuukauden aikana. Tutkimusmateriaalissamme vaikuttaa siltä, että suurin osa leikkauksen jälkeisistä kuolemaan johtavista ähkyistä ajoittuvat vuoden sisälle leikkauksesta. Tuloksistamme voimme todeta, että kilparatsut, harrasteratsut, siitoshevoset sekämuussa käytössä (esim. sekä työhevosena että ratsuna) olevat hevoset toipuivat hyvin leikkauksesta ja palasivat leikkausta edeltävään käyttöönsä. Sen sijaan valmennuksessa olevat kilpailevat ravurit eivät kaikki kuntoutuneet toivotulla tavalla. Ennen leikkausta ravikäytössä olleista hevosista 71 % oli ravikäytössä kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen, mutta ainoastaan 55% vuoden kuluttua leikkauksesta.