Browsing by Subject "sidosryhmät"

Urban areas have a central role in human’s impacts on the planet. A persistent, fundamental and systemic transformation of urban areas to be more sustainable is a widely recognized pursuit. Involving a variety of stakeholders in decision-making and discussing how, why, and to whose benefit urban areas should be changed is central for governing urban transformations. The study elaborates which features and negotiations key stakeholders relate to sustainable urban transformation. This is done through a frame analysis, and a serious game is used in data collection to facilitate discussion between participants. The results of this study show how urban sustainability and transformation can be framed in many ways that highlight different aspects. Role of private businesses, a competitive setting between cities, trust between different groups and accountability to citizens are elaborated in the negotiations on sustainable urban areas. Urban transformation is discussed especially related to low-carbon traffic, greening urban areas, preventing climate-change related flooding, adding possibilities to participate decision-making and more adaptive city planning. The study concludes that open communication between stakeholders of urban transformation is crucial to build trust and understanding between groups, but demand for openness may contradict with the interest for urban areas to appear in good light to and desirable for businesses and new residents.

Environmental problems are usually complex in nature, encompass uncertainties and affect multiple actors and groups of people in multiple ways. Hence, managing these problems requires transparent decision making that takes into consideration diverse values, perceptions and knowledge of those groups. Decisions that are made in a participatory decision-making process are more likely to express public values and local knowledge than decisions made in top-down management processes. Collaboration has become a ubiquitous concept within the context of participatory planning and environmental management. It is used in describing a wide array of participatory approaches and it is often used as a tool in managing wicked problems. However, participatory approaches do not guarantee better success in solving environmental problems. Hence, it is crucial to deliberate what kind of approach is used and what kind of situations it suits. This master’s thesis examines Metsähallitus’ participatory natural resource planning (NRP) process through the concept of collaboration. The study encompasses two mutually supporting parts: a case study about Metsähallitus’ natural resource planning process for Southern Finland 2017-2022 and an equality analysis encompassing altogether four cooperation groups from natural resource planning processes. The aim of the study is to find out how trust building, commitment, social capital and stakeholders’ opportunities to influence decision-making were realized in the NRP process of Southern Finland. In addition, aspects of equality in natural resource planning are examined. Data of the case study consists of seven qualitative semi-structured interviews. Data is analyzed according to the principles of qualitative content analysis. Data of the equality analysis consists of six NRP cooperation groups’ participant lists and the data is analyzed with quantitative content analysis. Based on the results, opportunities to participate actualize most efficiently in the operational level of the cooperation group. The methods used and facilitator’s contribution enhance the realization of equality within the cooperation group. Stakeholders reported a few defects concerning equal processing of values and interests. For example, topics regarding forestry overweighs other topics. The representativeness of stakeholders was considered good. Representatives of public agencies are most frequently participating of all stakeholder groups. Every fifth participant was a woman. What comes to social capital, one of the main results was increased mutual understanding among stakeholders that resulted from learning from each other in the process. Stakeholders’ perceptions of their opportunities to influence decision-making were labeled partly by contentment and realism, but partly by a low level of expectations. Opportunity to influence in decision-making is a remarkable factor for commitment and motivation to participate. The context of NRP-process also affects the planning and its results, but further research on this topic is needed and I propose this as one future research topic. More research is also needed to evaluate on how one of the main principles of collaboration, sharing decision-making power, affects natural resource planning and its results, if adopted.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan, oliko yhteiskuntavastuullisella toiminnalla ja viestinnällä sijaa Nordean kriisiviestinnässä keväällä 2016 Nordeaa ja monia muita pankkeja kohdanneen Panama-paperit -kriisin aikana. Tutkielmassa eritellään Nordean itsensä julkilausumat sen toimintaa ohjaavat eettiset ohjeet, toisin sanoen Nordean moraali. Tähän peilataan kriisin aikaista viestintää tavoitteena tutkia sanojen ja toiminnan välistä korrelaatiota, mahdollista yhdenmukaisuutta tai eroavaisuutta. Tutkielman tarkoituksena on saada vastaus kysymykseen siitä, millaisin retorisin keinoin Nordea jäsentää arvojaan, erityisesti yhteiskuntavastuullisuutta, kevään 2016 Panama-paperit -kriisin aikaisessa kriisiviestinnässään. Tutkimus on osa organisaatioviestinnän tutkimusta. Tapausta käsitellään kriisiviestinnän, yhteiskuntavastuun ja sidosryhmäteorioiden valossa. Aineistoa analysoidaan retorisen argumentaatioanalyysin avulla. Tutkimuksessa ammennetaan retoriikan synnyn historiasta kumpuavia tutkimussuuntia ja peilataan niitä nykytutkimuksen suuntaan. Yhä edelleen käytetty ja arvostettu aristotelinen logokseen, eetokseen ja paatokseen jaettu retoriikka auttaa tutkimuksessa aineiston jäsentämisessä. Aineisto koostuu yhdeksästä mediatekstistä, neljästä audiovisuaalisesta mediasisällöstä sekä Nordean viidestä tiedotteesta ja Vastuullisuus Nordeassa - Luottamus ansaitaan joka päivä –esitteestä. Tutkimuksessa havaitaan Nordean sisäisen viestinnän toimineen siinä määrin, että kaikki analysoidut puhujat käyttivät lähes samanlaista retoriikkaa samanlaisin argumentein, joiden perustelu löytyy myös edellä mainituista Nordean eettisistä ohjeista. Henkilötasolla voidaan nähdä pieniä eroavaisuuksia liittyen pääosin puhujan olemukseen, eetokseen. Nordean edustajien argumenteissa vedotaan paljon auktoriteettiin, erityisesti lakiin ja yleisiin yhteiskunnallisiin velvoitteisiin. Panama-paperit -kriisin normalisointi ja väheksyminen nousevat myös keskeisiksi tuloksiksi. Yhteiskuntavastuun rooli yrityksen kriisiviestinnässä ankkuroituu tutkimuksen pohjalta nimenomaisesti kriisiviestinnän esivaiheeseen, eli sidosryhmien kuuntelemiseen. Mitä aiemmin yhteiskuntavastuullinen toiminta on sisällytetty yrityksen toimintasuunnitelmaan, sitä pienempi riski on itse kriisin syntymiseen. Tämä liittyy vahvasti myös omavalvontaan ja sen tulosten raportoimiseen sidosryhmille. Johtopäätöksenä todetaan, että Nordean kriisiviestintä oli onnistunutta pääosin sen johdonmukaisuuden, nopeuden ja asianmukaisuuden vuoksi. Aineistosta nousi esiin toistuvina teemoina puhe konkreettisista korjaavista toimenpiteistä, sekä analysoitavat argumentit pohjautuivat pitkälti niin faktapohjaisiin, kuin myös tunteisiin vetoaviin perusteluihin. Retoriikka oli suurimmaksi osaksi yhteneväistä niin puhujien ulosannin kuin argumenttien ja niiden perustelujen osalta. Lopuksi tutkimuksessa herää kysymys siitä, missä määrin omavalvonta oikeuttaa tehdyt vastuuttomat toimet, ja mikä on omavalvonnan perimmäinen funktio, sekä siitä, kenen vuoksi omavalvontaa tehdään.

Vaikka yrityksen yhteiskuntavastuusta keskustellaan laajasti niin liike-elämän kuin talous- ja yhteiskuntatieteidenkin piireissä, ei yhteiskuntavastuun käsitteelle ole muodostunut yleisesti hyväksyttyä kaiken kattavaa määritelmää. Pro gradu -tutkielmani perusajatuksena on ymmärtää yrityksen yhteiskuntavastuu sosiaalisesti konstruoituna eli ihmisten välisen vuorovaikutuksen kautta rakentuvana ilmiönä. Tutkielman tavoitteena on osallistua keskusteluun siitä, mitä yrityksen yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan ja miten sen merkitykset rakentuvat yrityksen ja sen sidosryhmien välisessä vuorovaikutuksessa. Siinä tarkastellaan tutkimuskirjallisuutta aineistona käyttäen yrityksen yhteiskuntavastuun käsitteen kehittymistä ja sitä, minkälaisia määrittelyjä ja merkityksiä sille on käsitteen historian aikana annettu erityisesti suomalaisen metsäteollisuuden historiallisessa kontekstissa. Analyysiä syvennetään tapausesimerkin kautta tarkastelemalla sitä, miten yrityksen yhteiskuntavastuun merkitykset rakentuvat Stora Enson Kemijärven sellutehtaan lopettamisen yhteydessä eri osapuolten eli Stora Enson, useita sidosryhmiä koonneen Kemijärven massaliikkeen sekä kansanedustajien lausunnoissa syksyllä 2007 ja keväällä 2008. Aineistona käytetään Stora Enson ja Kemijärven massaliikkeen aihetta koskevia lehdistötiedotteita sekä valtiopäiväpöytäkirjoja kyseiseltä ajalta. Tarkastelun metodologisena viitekehyksenä käytetään diskurssianalyyttistä lähestymistapaa puheen ja tekstien analysointiin. Diskurssien analysoinnin teoreettisena viitekehyksenä käytetään Tuomo Takalan tekemää jakoa kolmeen yrityksen yhteiskuntavastuun ideologiaan, joita ovat omistajalähtöinen, sidosryhmälähtöinen ja laajan sosiaalisen vastuun ideologia. Analyysin perusteella todetaan, että yritysten tapa ottaa vastuuta on kehittynyt muiden yhteiskunnallisten ja liike-elämän muutosten mukana. Yritykset ovat yleisesti ja suomalaisessa metsäteollisuudessa alkaneet kiinnittää huomiota toimintansa vastuullisuuteen ja siihen minkälaista tämän vastuunoton tulisi olla sitä mukaan, kun niiden sidosryhmät ovat sitä vaatineet. Yrityksen yhteiskuntavastuusta käytävä keskustelu on ollut määrittelykamppailua, jossa jokaisella on ollut omat tavoitteensa. Yritykset ovat pyrkineet oikeuttamaan toimintaansa sopeutumalla sidosryhmien vaatimuksiin. Samalla on kuitenkin pidetty tiukasti kiinni yrityksen omasta edusta ja yrityksen päätehtävästä eli taloudellisen voiton tavoittelusta. Tapausesimerkin analyysissä osapuolten kannanotoista nostetaan esiin erilaisia yhteiskuntavastuun diskursseja, joita ovat uhrausdiskurssi, diskurssi vastuusta irtisanottaville työntekijöille, epäluotettavuuden ja epäpätevyyden, kestävän kehityksen, hyvin käyttäytyvän omistajan ja taloudellisen järjettömyyden diskurssit sekä metsäfundamentalismin metadiskurssi. Norman Fairclough:n kriittisen diskurssianalyysin avulla tullaan siihen tulokseen, että omistajalähtöinen näkemys saavuttaa keskustelussa dominoivan merkityskokonaisuuden aseman. Sen ideologia vastuun ensisijaisuudesta yrityksen osakkeenomistajille taloudellisen voiton tekemisen muodossa on koko keskustelun lähtökohtana ja eräänlaisena itsestäänselvyytenä, jota keskusteluun osallistutujat eivät kyseenalaista. Myös yrityksen ja yhteiskunnan sidoksen merkitystä korostava sidosryhmälähtöinen näkemys on keskustelussa kuitenkin voimakas ja haastaa omistajalähtöisen näkemyksen dominanssia. Tämän vuoksi omistajalähtöinen näkemys ei lopulta saavuta vuoropuhelussa asemaa ainoana luonnollisena ja puhtaan legitiiminä ideologisena vaihtoehtona. Tutkielman keskeisenä päätelmänä on, että vaikka yrityksen yhteiskuntavastuun merkitys on määrittynyt pitkälti vuoropuheluna sidosryhmien kanssa, ovat yritykset usein itse muodostaneet sen kielen ja määritelleet ne merkityskokonaisuudet, joilla yrityksen yhteiskuntavastuusta on puhuttu. Näin ollen myös yritysten vastuunoton todellisuuden arvioidaan muodostuneen pitkälti yrityksen omista lähtökohdista. Koska myös sidosryhmien vaatimuksiin on usein vastattu, ei sidosryhmien peräänkuuluttamien yrityksen yhteiskuntavastuun määritelmien voida siten katsoa olleen todellisuuden rakentumisen kannalta kuitenkaan täysin merkityksettömiä.

Tutkimuksen aiheena ovat tavallisten ihmisten tulkinnat yrityskriisistä. Tutkimuksessa keskitytään yhden yrityskriisin tulkintoihin Suomessa, mutta samalla tavoitellaan yleisiä tapoja mallintaa ruohonjuuritason tulkintoja yrityskriisistä. Tulkintoja tutkitaan kehysten avulla. Lisäksi halutaan selvittää kahden eri taustavaikuttimen osuutta ruohonjuuritason kehyksissä. Ensimmäinen on uutisten agenda-setting-rooli ja toinen tulkitsijan suhde kriisiyritykseen. Tutkimuksen teoreettinen tausta nojaa kehystutkimukseen ja sen sovelluksiin mediatutkimuksessa. Erilaisista aiemmassa empiirisesti tutkimuksessa testatuista kehysrakennelmista yhdistellään tähän työhön kolme kehyskokonaisuutta: vastakehystäminen suhteessa median kehyksiin, ilmiön makro- ja mikrotasojen kehystäminen ja ilmiön strateginen kehystäminen. Työ on määrällinen tapaustutkimus, jonka kohteena on Toyotan tekninen kriisi vuodelta 2010. Tutkimuksen aineisto koostuu kyseistä ilmiötä käsittelevistä verkkouutisista ja niiden kommenttipalstojen kommenteista. Aineisto on kerätty kahden verkkolehden www-sivuilta. Analyysin tulokset osoittavat verkkouutisten kehyksillä olevan lievä makrotason ohjausvaikutus kommenttien kehyksiin. Kyseessä on ns. attribuutti-agenda-setting-vaikutus. Kommenttiaineisto sisälsi kuitenkin useita uutisista poikkeavia ja puuttuvia kehysrakennelmia, joten kommenttiaineiston tutkiminen myös omana kokonaisuutenaan oli perusteltua. Makro- ja mikrotason kehysanalyysin perusteella kommenttien keskusteemaksi muodostuu vastuu- ja syyllisyyspohdinnat. Kyseinen teema kuitenkin näyttäytyy toimijoiden, toiminnan kohteiden, toiminnan tasojen ja vastuuarvioiden sävyn osalta hyvin moniulotteisena. Kommenttien kehysten perusteella muodostetaan kommenttiaineistosta strategisia kehystäjäprofiileja, jotka kuvaavat yrityskriisin ruohonjuuritason tulkitsijoita tavoitteellisina ja myös subjektiivisina ilmiötulkitsijoia. Profiilit rakentuvat syyllisyysarvioiden ympärille. Sidosryhminä tutkitaan kuluttaja- ja asiakasrooleja. Tulokset osoittavat asiakassuhteen kriisissä olevaan yritykseen lieventävän negatiivisia ja korostavan positiivisia arvioita yrityksestä ja sen vastuusta. Työn keskeinen anti on kehysajattelun soveltaminen myös muuhun kuin media-ammattilaisten tuottamaan sisältöön ja yrityskriisin mallintaminen alhaalta ylöspäin eli tavallisten ihmisten näkökulmasta.

This master’s thesis provides context to social change related to Sustainable Development and the factors influencing it from the perspective of Finnish National Art Institutions. The aim of this research is to examine how the principles – or the idea – of Sustainable Development have historically been adopted as part of Finnish society, and to compare how and in what time frame these principles have begun to be reflected in the strategies and operations of the Finnish National Art Institutions over the past 30 years. The research looks at the period from 1992 – determined by the adoption of the United Nations Agenda 21 on Sustainable Development – through to 2020. Institutional theory is used as the main theoretical framework of this study. Stakeholder Typology is used to examine the impact of the stakeholders in the process of adopting the principles and forming the expectations of Sustainable Development. There are four types of data used for this research: newspaper archives (Päivälehti Archives, Helsingin Sanomat), minutes from the plenary sessions of the Finnish Parliament, annual reports of the organisations under the investigation, and background interviews made with the key personnel in the Finnish National Art Institutions. A qualitative research method was selected to support the research and to answer the research questions. The analysis of the collected data is descriptive, highlighting meaningful themes, and following an inductive approach. The idea of Sustainable Development in the Finnish National Art Institutions is visible relatively late compared to the adoption of the principles of Sustainable Development by the Finnish government. Hence, the idea of Sustainable Development is recognised first in the political and public debate, and later in the National Art Institutions. The adoption of Sustainable Development at the operational level started in the Finnish National Art Institutions around 2010, with adoption at the strategic level first occurring around 2020. The pressure to adopt the principles of Sustainable Development in the National Art Institutions has emerged both from internal and external stakeholders. The change has been slow and has taken place primarily from the bottom up. The highest impact for adopting the principles of Sustainable Development comes from the staff and the artists of the organisation, but also from loyal customers, political decision makers, competitors, and sponsors. Based on the academic literature, a change taken place informally is the main driver for a long-term, constant institutional change. Therefore, based on the institutional theory, the long-standing, informal change among the Finnish National Art Institutions identified in this research – and formed through stakeholder expectations – indicates a substantial and permanent change at the operative and strategic level in adopting the idea of Sustainable Development.

Yritysten vastuullisuus ja vastuullisuusviestintä ovat olleet yhteiskunnallisessa keskustelussa jo pitkään. Yksilöihin, ryhmiin ja yrityksen ydintoimintaan vaikuttavat vastuullisuuden eri muodot. Yritykset voivat vastuullisilla toimillaan vaikuttaa siihen, miten yritys nähdään vastuullisena toimijana sekä oppia sidosryhmiltään heidän odotuksistaan yritystä kohtaan. Sidosryhmien vaikutus vastuullisuusviestintään on kasvanut yhä selkeämmäksi, vaikka tutkimusta sidosryhmäajattelusta osana vastuullisuusviestintää onkin jo tehty vuosien ajan. Yritysten vastuullisuuden määrittely yksiselitteisesti on lähes mahdotonta ja kysymys siitä millaisena yrityksen rooli näyttäytyy osana yhteiskunnallista vastuuta, perustuu siihen kenelle tai mistä yritys on vastuussa. Vastuullisuuden tyhjentävän määrittelyn sijaan tutkimuksen teoriaosuudessa on pyritty avaamaan vastuullisuuden merkitystä ja tuomaan esiin laajemmin vastuullisuuden historiaa sekä sen roolia osana yritysten toimintaa. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, millaisena yritysten vastuullisuusviestintä näkyy yrityksen ydintoiminnan ja ulkoisten sidosryhmien suhteessa. Tutkimuksen kiinnostuksen kohteena on etenkin se, miten ulkoisten sidosryhmien mielipiteet ja odotukset ovat yhteydessä yrityksen vastuullisuuteen ja, miten yrityksen ydintoimintojen ja vastuullisuusviestinnän suhde mielletään. Tutkimuksen teoreettinen tausta rakentuu yhteiskuntavastuun ja vastuullisuusviestinnän käsitteiden määrittelyn kautta tarkempaan vastuullisuusviestinnän käsittelyyn. Teoriassa tuodaan esiin vastuullisuusviestinnän keinoja osana yritysten toimintaa, sen haasteita sekä sidosryhmäajattelua ja sidosryhmien kanssa muodostettavaa yhteisen ymmärryksen käsitettä. Tutkimuksen menetelmänä toimii puolistrukturoitu teemahaastattelu, joka toteutettiin vuoden 2022 tammi-maaliskuussa viidelle suuren ja keskisuuren yrityksen edustajalle. Haastatteluun osallistuneiden asiantuntijoiden edustamat yritykset toimivat laajalti eri yhteiskunnan toimialueilla ja näin asiantuntijalausunnot antoivat kattavan käsityksen vastuullisuusviestinnän ja yritysvastuun maailmasta. Aineiston analyysissä käytettiin sisällönanalyysin metodia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yritysten vastuullisuusviestintään vaikuttavat monet sidosryhmät, ulkoisista sidosryhmistä sisäisiin. Vastuu määrittyy yrityksillä ydintoiminnan ja sisäisen keskustelun kautta niin, että yritykset näkevät vastuullisuuden keskeisenä osana toimintaansa ilman, että sitä voi erottaa muista yrityksen toiminnoista. Vastuullisuusviestintä muovautuu myös yritysten vastuullisuusviestinnän kautta, jota tehdään sekä raporttien, tutkimusten, kyselyiden ja erilaisten viestintäkanavien kautta. Yritykset haluavat olla ennakoiden mukana vastuullisuuden määrittelyssä, mutta samalla kuunnella sidosryhmien odotuksia ja palautetta sekä huomioida myös eriävät mielipiteet osana vastuullisuustoimintaansa. Tutkimusten tulosten perusteella yritykset näkevät vastuullisuuden kaksisuuntaisena vuoropuheluna sidosryhmien kanssa, mutta sidosryhmien mahdollisuus todella vaikuttaa yrityksen vastuullisuuden prosesseihin jää haastatelluilla yrityksillä vain pinnalliselle tasolle sekä sisäiseksi haluksi toimia. Yrityksien tulee siis vielä kehittää sidosryhmien kanssa käytävää vuoropuhelua yhteisen ymmärryksen prosessiin, jossa aito vuorovaikutus on voittamaton liiketoimintamahdollisuus.

Ympäristön ja vaateteollisuuden suhde on puhuttanut paljon mediassa, mutta siihen liittyen on vielä paljon tutkittavaa. Tässä tutkielmassa aiheeseen syvennytään vuosiraportoinnin kautta ja tutkitaan niissä esiintyvää ympäristövastuuta ja sidosryhmiä kohdeyritys Inditexin osalta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ympäristöraportointi on kehittynyt tarkasteluaikana, miten sidosryhmät näkyvät ympäristöraportoinnissa ja miten tämä muuttuu tarkasteluvuosina. Teoreettisesti tutkielma pohjaa yrityksen yhteiskuntavastuuseen ja sitä tukevaan sidosryhmäteoriaan. Aineistona toimivat pikamuotiyritys Inditexin vuosiraportit, joista analysoitiin sen ympäristövastuun raportointia vuosien 2006–2019 välillä. Vuosiraportit ja niiden sisältämä ympäristöraportointi ovat kiinnostava tutkimuskohde, sillä niitä tutkimalla voidaan ymmärtää paremmin, mitä yrityksessä pidetään tärkeänä ja halutaan viestiä sidosryhmille. Tutkielmassa käytetään menetelmänä sekä sisällönerittelyä että sisällönanalyysia, sillä tutkimuksen avulla halutaan saavuttaa syvempi ymmärrys tapausesimerkkinä toimivan yrityksen pitkällä aikavälillä suorittamasta ympäristövastuun raportoinnista ja siihen liittyvistä sidosryhmistä. Sisällönerittelyllä tutkitaan ympäristövastuun määrällistä kehitystä ja sisällönanalyysilla perehdytään sidosryhmien esiintymiseen ympäristövastuun yhteydessä. Sisällönerittelyn avulla rajataan myös tutkielman aineistoa tarkasteluvuosiin 2006, 2013 ja 2019, jotta raportoinnin käsittely on mahdollista sisällönanalyysin avulla. Tutkielman tulokset osoittavat selvää kasvua sekä ympäristövastuun raportoinnissa että sidosryhmien korostamisessa. Sisällönerittelyn avulla havaitaan vaihtelua yksittäisten vuosien välillä, mutta yleinen trendi on selvästi kasvussa. Sanojen frekvenssi nousi 0,56 prosentista 1,08 prosenttiin, mikä kertoo siitä, että ympäristösanojen suhde kokonaissanamäärään on merkittävämpi vuonna 2019 kuin vuonna 2006. Tästä voidaan tulkita myös ympäristövastuun painoarvon ja merkityksen kasvaneen. Sisällönanalyysin tulokset osoittavat kasvua kaikkien sidosryhmien mainintojen osalta, mutta erityisesti yhteisöjen ja yhteistöiden esiintuominen on tarkasteluvuosien varrella merkittävästi kasvanut ilmiö. Sen voidaan tulkita kertovan yrityksen arvoista, joita yritys haluaa tuoda esiin ja sitoutumisesta kansalaisyhteiskuntaan ja sen toimijoihin.

Yritysten yhteiskuntavastuu sisältää monia merkityksiä ja on käsitteenä epäselvä. Tutkielman tarkoitus on hahmottaa ja selventää yhteiskuntavastuukeskustelussa käytettyjä käsitteitä ja teorioita. Sidosryhmäteoriasta on tullut keskeinen osa yhteiskuntavastuukeskustelua ja yhteiskuntavastuun muodostumisen selittäjä. Sidosryhmäteorian mukaan yritysten yhteiskuntavastuu koostuu erilaisista velvollisuuksista ja vastuista sidosryhmiään kohtaan. Sidosryhmät ovat tahoja, ihmisryhmiä tai entiteettejä, joihin yrityksen toiminta vaikuttaa, tai jotka ovat vaikuttaneet yrityksen toimintaan. Yritykset sidosryhmineen myös osittain mahdollistavat toistensa olemassaolon. Sidosryhmäteoria jäsentää yrityksen toimintaympäristöä ja siten yhteiskuntavastuu -käsitteen sisältöä. Tutkielma käsittelee sidosryhmäteorian suhdetta yhteiskuntavastuuseen ja erityisesti teorian moraalifilosofista viitekehystä. Esitän sidosryhmäteorian olevan seurauseettinen teoria, joka määrittelee yrityksen moraalisia velvollisuuksia. Yhteiskuntavastuu syntyy toisaalta yritysten toiminnan seurauksista sidosryhmille ja toisaalta sidosryhmien oikeuksien kunnioittamisesta. Seuraukset ja oikeudet ovat moraalisen velvollisuuden keskeisiä elementtejä. Tutkielmani keskittyy vastaamaan kysymyksiin, miksi ja miten yritys on vastuussa tai velvollinen sidosryhmille. Velvollisuuden rakentumiseen vastaan yhteiskuntavastuun sidosryhmäteorian, erityisesti R. Edward Freemanin muotoilun avulla ja Michael J. Zimmermanin moraalisen velvollisuuden käsitteen avulla. Yhdistämällä Freemanin ja Zimmermanin määritelmät esitän seurauseettisen sidosryhmäteorian moraaliseksi velvollisuudeksi seuraavaa määritelmää: 'Yrityksen pitää valita ja tehdä se teko, jonka voi tehdä, ja joka huomioi sidosryhmät, eli ryhmät ja yksilöt, joille koituu yrityksen toiminnasta seurauksia ja joiden oikeuksiin yrityksen toiminnalla on jotain vaikutuksia, siten, että teko aiheuttaa sidosryhmille enemmän hyötyä kuin haittaa sekä kunnioittaa sidosryhmien oikeuksia.' Zimmermanin ja Freemanin tekstien lisäksi keskeisiä lähteitä ovat useat yritysetiikka käsittelevät kokoelmateokset, kuten Contemporary Issues in Business Ethics (DesJardins & McCall 1985) ja Ethical Theory and Business (Beauchamp & Bowie 2001) Lopuksi esittelen moraalisen kollektiivisen agenttiuden ongelmaa, sillä usein esitetty kritiikki yhteiskuntavastuulle on, ettei kollektiivinen entiteetti kuten yritys voi kantaa moraalista vastuuta tai velvollisuutta. Esitän, ettei sidosryhmäteorian näkökulmasta kritiikki ole riittävä kumoamaan yrityksen moraalista velvollisuutta.