Browsing by Subject "skolastiikka"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2018)Tarkastelen tutkielmassa tekstianalyyttisesti Mestari Eckhartin (n. 1260-1328) mystiikanteologian ilmentämää Jumalan ymmärtämistä. Jumalan ymmärtäminen on Eckhartin via mystican tavoite, joka aktualisoituu jumalallisessa yhtymyksessä. Jumalan ymmärtäminen on intellektuaalinen prosessi, jossa ihmisen tapa hahmottaa ja ymmärtää todellisuutta täydellistyy. Uusi tapa ymmärtää todellisuus on jumalallinen ymmärrys. Tutkielmassa kysyn ensiksi, mitkä ovat Jumalan ymmärtämisen metafyysiset ja tietoteoreettiset perusteet Eckhartin mukaan. Toiseksi kysyn, millaista Jumalaa koskeva ymmärrys on laadultaan. Tutkielman keskeisin lähde on Eckhartin saarnojen ja opetuspuheiden kokoelmateos Sielun syvyys (Basam Books: Helsinki, 2009), jota tarkastelen saarnoja kommentoivaan ja Eckhartin ajattelua jäsentävään tutkimuskirjallisuuteen tukeutuen. Johtuen Jumalaa koskevan ymmärryksen saavuttamisesta jumalallisessa yhtymyksessä, ymmärryksellä on eksistentiaalinen ja kokemuksellinen luonne. Jumalan ymmärtäminen ei ole Eckhartille käsitteelliseen tiedonmuodostukseen perustuvaa tietämistä, vaan puhdasta tiedostamista. Puhdas tiedostaminen eroaa käsitteellisestä tiedosta sisällöttömyydellänsä; puhtaassa tiedostamisessa hahmottaminen perustuu kohteiden olemisen tunnistamiseen ilman niihin liitettäviä käsitteellisiä attribuutteja. Ihmisen mahdollisuus Jumalan ymmärtämiseen jumalallisessa yhtymyksessä perustuu sielun ja Jumalan ontologiseen samanlaisuuteen. Totean tutkielmassa, että Eckhartille Jumala samastuu olemiseen ja tiedostamiseen. Myös ihminen voi tulla tietoiseksi omasta olemisestaan ensisijaisesti tiedostavana entiteettinä. Koska tiedostaminen on Jumalan olemus, tiedostaessaan tiedostamisensa ihminen yhtyy Jumalaan ontologisesti. Jumalan ymmärtäminen tapahtuu tässä eksistentiaalisessa identifioitumisessa sielun ja Jumalan kesken. Esitän tutkielmassa, että Eckhartin kaksiteemainen kuvaus jumalallisesta yhtymyksestä sielun läpimurtautumisena jumaluuteen ja Pojan syntymänä sielussa edustavat erilaisia unio mystican asteita. Läpimurtautumista leimaa Jumalan kokemisen absoluuttinen välittömyys ja käsitteellisen informaation täydellinen poissaolo. Läpimurtautuminen, jota Eckhart on nähdäkseni havainnollistanut Paavalin tempaamisena kolmanteen taivaaseen, on kestoltaan äärellinen kokemus. Eckhartin mystiikan teloksen ollessa pysyvässä jumalyhteydessä se ei siten edusta via mystican päätöstä. Esitän, että Pojan syntymä sielussa on Eckhartin tarkoittama habituaalinen jumalyhteyden kokemus. Totean, että habituaalisessa yhtymyksessä Jumalan ymmärtäminen ei perustu samanlaiseen absoluuttiseen välittömyyden kokemukseen kuin läpimurtautumisessa. Habituaalisessa yhtymyksessä ihminen on oivaltanut sisäisen jumalallisuutensa ja hahmottaa todellisuuden siitä käsin. Hän kuitenkin ymmärtää oman olemisensa samanaikaisesti Jumalasta emanoituneena yksilönä. Jumalan ymmärtäminen ykseytenä johtaa käsityskyvyn täydellistymiseen ja näkökulmanmuutokseen hahmottamisessa: sielussa syntynyt Poika ymmärtää kaikkeuden moneuden perustuvan sen alkulähteen ykseyteen, joka on ensisijainen olemisen muoto. Näin kaikkeuden moneus ja moneutta mallintavat käsitteelliset arvostelmat ja ideat ymmärretään kontingentteina suhteessa ykseyteen.
-
(2008)Tutkielmassa selvitetään, miten Luther käyttää kategoriaoppia oppaana Jumalan olemuksen ilmaisuun. Päälähteenä on Genesis-kommentaari (1535-1545) mutta muitakin Lutherin tekstejä käytetään soveltuvin osin käsitteiden ja ajatusrakenteiden selventäjinä. Tutkielma jakautuu johdannon jälkeen taustalukuun ja kolmeen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitetään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa luodaan katsaus filosofisen kategoriaopin sisältöön ja historiaan uskonpuhdistukseen saakka. Aristoteleen luoma olemista määrittävä kategoriaoppi substansseista ja niiden satunnaisista ominaispiirteistä, aksidensseista, tulkitaan aina uudelleen jokaisessa filosofianhistoriallisessa kontekstissa. Länsimaisen teologian ja Lutherin ajattelun kannalta merkittävimmät kategoriaopin tulkisijat ovat Augustinus ja Tuomas Akvinolainen. Luvussa kolme selvitetään Lutherin suhdetta filosofiaan yleensä ja hänen kategoriaopin käyttöään. Luther yhtyy Augustinukseen siinä, että Jumalaa olemuksessaan ei voida tavoittaa kategorioiden avulla, mutta niitä voidaan käyttää oppaana sen ilmaisussa. Lutherin kritisoi skolastista kategoriaoppia, jossa kaikki muut kategoriat predikoidaan ensimmäisistä substansseista, ja käyttää itse Quintilianuksen tapaa, jossa mikä tahansa asia voidaan ottaa tarkasteluun kaikissa siihen soveltuvissa kategorioissa sen ymmärtämiseksi paremmin kokonaisuutena. Neljännessä luvussa analysoidaan substanssi-käsitettä ja substanssin kategoriaa ja viidennessä relaatiota ja relaation kategoriaa Lutherin jumalakäsityksessä ottaen huomioon myös skolastinen tausta. Substanssin Luther ymmärtää sekä raamatullisesti, että filosofisesti. Kategoriaopissa on kysymys filosofisesta substanssi-käsitteestä kokonaisyhteyden ollessa kuitenkin teologinen. Jumala substanssin kategoriassa on tavoittamaton ja absoluuttinen filosofian Jumala, johon ei liity Jumalan ristinteologista ja vastakohtiinsa kätkeytyvää ilmoitusta itsestään.Tällä tavalla ymmärretty Jumala ei ole tekemisissä ihmisten kanssa ja hänen tuntemisensa tavoitteleminen tällaisena on ihmisen omista lähtökohdista tapahtuvaa kunnian teologiaa. Relaation käsitteessä Luther liittyy Aristoteleen määritelmään: Relatiivit ovat subjektissaan ja suhteessa toisiinsa. Relationaalisuus kuuluu Lutherin teologiaan, sekä luotuisuuden että uskon relaationa. Jumalan ja ihmisen suhteessa on kaksi reaalista relaatiota, Jumalan relaatio ihmiseen ja ihmisen relaatio Jumalaan. Edellistä Luther kutsuu ilmoitukseksi ja jälkimmäistä uskoksi tai jumalanpalvelukseksi. Luther hyödyntää myös relatiivien käänteisyyttä ja yhtä aikaa olemassa olemista teologiassaan: Ihmisen käänteisjäsenenä voi olla vain hänelle ilmoitettu Jumala, joka antaa osallisuuden omasta ikuisesta elämästään ja itsestään tässä relaatiossa. Näin relaatiolla on myös ontologinen sisältö. Se tulee näkyviin myös jumalanpalveluksen nimityksessä ”Herran nimen avuksi huutamisena”, sillä Jumalan on nimessään olemuksellisesti läsnä. Tutkielman johdannossa esitetty hypoteesi filosofisen terminologian käytöstä teologisesti osoittautuu oikeaksi: Luther pysyy alkuperäisissä Aristoteleen kategorioiden määritelmissä ja merkityksissä ja käyttää niitä teologiansa ilmaisuvälineenä viittaussuhteenaan teologinen totuus. Kategoriaoppiaan esittäessään Lutherin varsinainen vastustaja ei ole Aristoteles vaan skolastinen teologia, jossa aristoteelinen filosofia on saanut ylivallan ja sivuuttanut Jumalan oman ilmoituksen itsestään. Summa summarum: Luther asettaa Jumalan relaation kategoriaan ilmaistakseen Jumalan olemuksen ristinteologisen itseilmoituksen ihmisille.
Now showing items 1-4 of 4