Browsing by Subject "solipsismi"

Tutkimuksen kohteena on Salla Simukan Lumikki-trilogia Punainen kuin veri (2013), Valkea kuin lumi (2013) ja Musta kuin eebenpuu (2014) sekä Virpi ja Maria Hämeen-Anttilan yhdessä kirjoittama Nietos-trilogia Intro (2007), Riffi (2008) ja Fade out (2009). Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten henkilöhahmojen kasvua ja aikuistumista sekä kasvun esteitä ja ongelmia, jotka kytkeytyvät teoksissa usein yksilön ja yhteisön väliseen ristiriitaan. Yksilön ja yhteisön välinen rajankäynti on nuortenkirjallisuudessa keskeistä, sillä varttuminen kohti kypsää aikuisuutta tarkoittaa nuortenkirjallisuudessa rakentavan suhteen muodostamista sosiaaliseen todellisuuteen ja erityisesti aikuisten hallitsemiin instituutioihin, kuten kouluun, viranomaisiin ja omaan perheeseen. Nuortenkirjallisuutta voi tarkastella pedagogisena välineenä, joka välittää sosiaalistumista tukevia arvoja nuorille lukijoille. Tutkimus osoittaa kuinka Lumikki-trilogia ja Nietos-trilogia hyödyntävät monikielisiä kerronnallisia menetelmiä, kuten vaihtuvaa fokalisaatiota, jonka avulla kuvataan henkilöhahmojenvälisiä vuorovaikutussuhteita. Näiden suhteiden kuvaaminen on oleellista, sillä kasvu määrittyy nuortenkirjallisuudessa henkilöhahmon kykynä muodostaa rakentavia suhteita ympäristöönsä. Lumikki-trilogiassa päähenkilö Lumikin kasvua rajoittaa vieraantuminen ja lapsuuteen kuuluva solipsistinen minä-näkökulma, joita kuvataan teoksessa suljetun tilan-motiivin kautta. Lumikin kasvu ja identiteetin etsintä kohdistuu symbolisesti kadonneeseen sisareen, joka on teoksessa Lumikin kaksoisolento. Kaksoisolento-motiivin kautta itsen ja muiden välinen suhde on teoksessa esitetty Lumikin sisäistyneenä dialogina. Tietoisuus sisaresta ja omasta historiasta mahdollistaa solipsistisen minä-näkökulman ylittämisen ja kasvun. Tutkimuksessa osoitetaan, että Nietos-trilogia korostaa henkilöhahmojen keskinäisten suhteiden merkitystä nuorten kasvussa. Teoksessa käytetty usean päähenkilön kerronta avaa myös enemmän mahdollisuuksia nuorten kasvun ja kehittymisen dialogiselle kuvaamiselle. Ne nuoret, jotka kykenevät merkitykselliseen vuorovaikutukseen muiden kanssa kuvataan kasvun kannalta huomattavasti myönteisemmin kuin ne, jotka pyrkivät edistämään omaa asemaansa yhteisen edun kustannuksella. Tämä on teoksen kerronnallinen arvovalinta, joka ohjaa nuorta lukijaa kohti sosiaalistumista tukevia arvoja. Yksilön ensisijaisuutta ja toisaalta sen sosiaalista rakentumista korostavien näkemysten välisen ideologisen jännitteen voi palauttaa liberaalihumanistisen, yksilön ensisijaisuutta suhteessa yhteisöön korostavan yksilökäsityksen ja poststrukturalistisen, sosiaalista vuorovaikutusta korostavan yksilökäsityksen väliseen erotteluun, joka yleisesti vaikuttaa nuortenkirjallisuuden minuudenkuvausten taustalla.