Browsing by Subject "sorkat"

Laminiitti eli sorkkakuume on tärkeä ontumista aiheuttava sairaus. Sorkkakuume voidaan jakaa neljään eri muotoon tilan vakavuudesta ja kestosta riippuen. Nämä muodot ovat akuutti, subakuutti, krooninen ja subkliininen. Subkliinisen laminiitin uskotaan olevan tärkein altistava tekijä ontumista aiheuttaville vaurioille, kuten anturahaavaumalle ja valkoviivan pilaantumalle. Laminiitti on sorkan koriumin tulehdus. Yleisimmin hyväksytty teoria laminiitin patogeneesistä on, että sorkan vauriot johtuvat vähentyneestä kapillaariverenkierrosta koriumissa ja sen seurauksena syntyvästä hapen puutteesta. Koriumin verenvähyys johtaa ravinteiden puutteeseen vaikuttaen keratinisaatioon ja johtaen dermis-epidermis liitoskohdan heikkenemiseen. Tällöin sorkkaluu voi pudota sarveisseinämään nähden ja alkaa painaa anturapintaa. Laminiitti on monisyytekijäinen sairaus. Erityisesti ruokinta, ympäristötekijät ja poikiminen ovat tärkeitä laminiitin etiologiassa. Työssäni pyrittiin selvittämään kasvatusolosuhteiden vaikutusta emolehmien sorkkaterveyteen vertaamalla sisä- ja ulkokasvatusryhmien (8+8 eläintä) sorkkamuutoksia valokuvaamalla koeryhmien sorkat yhteensä kolme kertaa noin kahden kuukauden välein. Valokuvat ja niihin liitetyt piirrokset arvosteltiin yhdellä kertaa tutkimuksen päätteeksi. Sorkkamuutoksista kiinnitettiin erityistä huomiota anturapinnan verenvuotoihin, jotka paljastavat sekä kliinisen että subkliinisen laminiitin. Lisäksi pyrittiin selvittämään poikimisen vaikutusta laminiitin esiintymiseen vertaamalla anturan verenvuotojen esiintymistä ennen poikimista ja poikimisen jälkeen. Tutkimuksen perusteella ei voitu havaita ulkokasvatuksella olevan haitallisia vaikutuksia emolehmien sorkkaterveyteen, sillä sisäryhmällä anturan verenvuotojen esiintyminen oli jokaisella tutkimuskerralla runsaampaa kuin ulkoryhmällä. Samoin poikimisella ei ollut vaikutusta laminiittiin liittyvien sorkkavaurioiden esiintymiseen. Valokuvausmenetelmä vaikuttaa sopivan hyvin laminiitin tutkimiseen.

Naudan sorkka-alueen ihotulehdus (DD) on ulkomailla merkittävin tarttuva sorkkasairaus naudoilla. Suomessa tauti ei ole vielä merkittävä ongelma nautakarjoissa. Tauti aiheuttaa tyypillisesti mansikkamaisen ja ulseroivan muutoksen sorkan takaosaan kantapallojen väliin. Parantunut leesio on ruven peittämä, kun taas kroonistuneessa muutoksessa iho paksuuntuu ja voi esiintyä ihon liikakasvua. Taudin patogeneesiä ja altistavia tekijöitä on tutkittu paljon vuosien saatossa. Useissa tutkimuksissa on esitetty taudin aiheuttajaksi Treponema-suvun bakteereja, jotka aiheuttavat taudin sille suotuisissa olosuhteissa. Altistavista tekijöistä on useita tutkimuksia ulkomailta, mutta suomalaisista karjoista tehdyt tutkimukset puuttuvat. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu, että sorkan ja jalan likaisuus ja kosteus altistavat sairastumiselle. Lisäksi karjan suuri koko ja ostoeläimet ovat lisänneet sairastumisriskiä. Työn tavoitteena on kuvailla, minkälaisissa pihatoissa sorkka-alueen ihotulehdusta Suomessa esiintyy. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten tilan hoitokäytännöt kuten sorkkahoito ja eläinten ulkoilu on järjestetty tautitiloilla verrattuna muihin tiloihin. Oletuksena on, että niillä tiloilla, joilla tautia on esiintynyt, on eroja rakennusratkaisuissa ja hoitokäytännöissä verrattuna niihin tiloihin, joilla tautia ei ole ollut. Tutkimuksella pyritään kartoittamaan mitä nämä erot ovat. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena 1134 tilalle, joista kyselyyn vastasi yhteensä 385 tilaa. Näistä tiloista tutkimukseen hyväksyttiin 360 tilaa, joilla oli pihattonavetta ja yli 50 lehmää. Tuottajat vastasivat kyselyyn, jossa oli kysymyskokonaisuuksia liittyen tilan perustietoihin, navetan rakenteisiin, hoitokäytäntöihin ja tilalla esiintyneisiin sorkkasairauksiin ja niiden oireisiin. Tiedot sijoitettiin Excel-taulukkoon, josta omiin taulukoihinsa eriteltiin tilat, joilla oli esiintynyt sorkkasyyliä tai mansikkamaisia muutoksia sorkan kannalla sekä tilat joilla kyseisiä muutoksia ei ollut esiintynyt. Kyseiset muutokset valittiin tutkimukseen, koska ne ovat todennäköisesti parhaiten tunnistettavat sorkka-alueen ihotulehduksen muutokset. Näistä tiedostoista laskettiin eri muuttujien määrät ja prosenttiosuudet vertailua varten. Mansikkamaisia muutoksia oli esiintynyt kaikkiaan 24 tilalla mikä on 6,7 % kaikista tiloista. Sorkkasyyliä oli esiintynyt yhteensä 48 tilalla, mikä on 13,3 % kaikista tiloista. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että eri rakenneratkaisujen välillä oli eroja suhteissa kun verrattiin tautitiloja tiloihin, joilla kyseisiä muutoksia ei ollut esiintynyt. Tiloilla, joilla oli esiintynyt mansikkamaisia muutoksia tai sorkkasyyliä, oli suhteessa useammin ostoeläimiä, hiehot ulkopuolisella kasvattajalla, aperuokinta ja eläimet pääsivät suhteessa harvemmalla tilalla ulkoilemaan kuin verrokkitiloilla. Näillä tiloilla myös eläinmäärä oli keskimäärin suurempi. Tiloilla, joilla oli esiintynyt mansikkamaisia muutoksia, oli myös suhteessa useammin viileä pihatto, kiinteä lattia pihatossa ja luonnollinen ilmanvaihto ilman alapoistoa. Sorkkasyylätiloilla tulokset rakenteista olivat samansuuntaiset lukuun ottamatta kiinteää lattiaa, jota oli näillä tiloilla harvemmin suhteessa verrokkitiloihin. Johtopäätöksenä voimme todeta, että tautitiloilla tiettyjä rakenneratkaisuja ja hoitokäytäntöjä esiintyy suhteessa useammin kuin verrokkitiloilla, joilla tautia ei ole esiintynyt. Tuloksista ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöksiä siitä altistavatko nämä yksittäiset rakenteet taudille. Tämä vaatisi tietojen analysoinnin tilastotieteen ohjelmalla, jolloin tulosten merkittävyyttä pystyttäisiin arvioimaan. Tuloksia tulkitessa tulee ottaa huomioon diagnoosin epävarmuus, joka johtuu siitä, että taudin ja sen aiheuttama muutokset on helppo sekoittaa muihin sorkka-alueen muutoksiin. Lisäksi on huomioitava se, että tietyt muuttujat voivat aiheuttaa vääristymiä tuloksiin esiintymällä yleensä yhdessä. Tulosten perusteella pystytään kuitenkin kuvailemaan, minkälaisilla tiloilla tautia todennäköisimmin Suomessa esiintyy ja millaisilla tiloilla on suurentunut riski saada sorkka-alueen ihotulehdus

Useat ulkomaiset tutkijat suosittelevat sorkkakengänkäyttöä vaikeiden sorkkavaurioiden yhteydessä. Sorkkakenkä kiinnitetään terveeseen sorkkapuoliskoon, sairaan sorkkapuoliskon näin vapautuessa painorasituksesta; Tehdyssä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään sorkkakengän käyttöön liittyviä tekijöitä Suomen olosuhteissa. Tutkimus tehtiin normaalin sorkkahoitotyön yhteydessä kesällä 1989 Salon Maito-Auran alueella. Kaikkiaan hoidettiin 639 nautaa, joille laitettiin yhteensä 35 sorkkakenkää. Sorkkakenkä laitettiin, jos sorkka jouduttiin vuolemaan verille tai jos martosorkka tuli laajalta alueelta esille. Ay-rotuisille laitettiin sorkkakenkiä 29 kpl ja friisiläisille 6 kpl. Lopullisesta aineistosta poistui yksi eläin. Sorkkakenkänä käytettiin puista Technovit 6091-sorkkakenkää joka kiinnitettiin sorkan pohjaan sorkkasementillä. Sorkkakengistä valtaosa laitettiin takajalkojen sisäsorkkiin (27 kpl). Etujalkojen ulkosorkkiin laitettiin seitsemän sorkkakenkää. Takajalan ulkosorkkaan tuli yksi sorkkakenkä. Tutkimuksessa ilmeni, että sorkkakengän pysyvyys sorkanpohjassa oli hyvä. Vain kaksi sorkkakenkää irtosi itsestään. Nämäkin pysyivät paikallaan yli kolme viikkoa. Sorkkavaurioista parani täysin tai lähes täysin 32 kappaletta. Yhdessä paraneminen oli kesken ja yksi tapaus oli pysynyt ennallaan. Sorkkakenkä poistettiin keskimäärin 37 vuorokauden kuluttua. Osatutkimuksena verrattiin Technovit 6091- ja Demotec 90 -sorkkasementtejä. Näiden välillä ei havaittu eroa. Komplikaatioita esiintyi yhdeksässä tapauksessa. Etujaloissa komplikaatioita oli kuudessa tapauksessa laitetuista seitsemästä sorkkakengästä. Takajaloissa ongelmia esiintyi vain kolmessa tapauksessa 27:stä. Komplikaatioista seitsemän oli lieviä (lievä ontuma, makaa paljon), vain kaksi sorkkakenkää jouduttiin poistamaan ennenaikaisesti voimakkaan ontumisen takia.

Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata kahta erityyppistä sorkkahoitotelinettä etologian eli lehmän käyttäytymisen kannalta. Lehmä on sorkkahoitotelineessä n. 20-30 minuuttia ja sen kokema stressi on lyhytaikaista stressiä, jota on tutkittu vähän. Joidenkin tutkijoiden mielestä lyhytaikaista stressiä voidaan parhaiten tutkia lehmän fysiologisten muutosten (esim. veriparametrit, sydämenlyöntifrekvenssi) perusteella ja toisten mielestä lehmän visuaalisten käyttäytymismuutosten perusteella. Tässä tutkimuksessa tutkittiin n.280 lehmän käyttäytyminen visuaalisten parametrien (salivointi, virtsaaminen, ulostaminen, lehmän asennon kuvaaminen) perusteella. Tuloksia verrattiin kahden eri telineen välillä ja tulokset käsiteltiin statistisilla perustesteillä ( STSO : Studentin t-testi ja Chi2testi ). Saatujen tulosten mukaan eläimet stressaantuvat Wopa-parressa vähemmän. Ero tulee selvemmin esiin lehmän ergonomista asentoa tarkasteltaessa.