Browsing by Subject "sosiaaliturva"

Työvoiman työkykyisyyden merkitys tulee painottumaan lähitulevaisuudessa, sillä huoltosuhteen muutoksen vuoksi nykyistä useamman työikäisen panos työelämässä tarvitaan. Vähintään 11 päivän työkyvyttömyydessä maksetaan useimmissa tilanteissa Kansaneläkelaitoksen sairauspäivärahaa. Mikäli hoidon yhteydessä on tarve sairauspoissaololle, muodostaa sairauspoissaolo yleensä suurimman osan hoidon kustannuksista. Monikanavarahoituksen vuoksi sairauspäivärahalla olemisesta muodostuu kustannuksia Kansaneläkelaitokselle, työnantajalle, vakuutetulle itselleen ja veromenetysten vuoksi myös julkiselle taloudelle. Tutkielmassa tarkastellaan asiantuntijoiden näkemyksiä sairauspäivärahakäytännön toimivuudesta, sen mahdollisista ongelmista sekä ratkaisukeinoista toimivuuden parantamiseksi. Lisäksi tarkastellaan asiantuntijoiden näkemyksiä niin sanottujen aktivoivien toimien soveltumisesta sairauspäivärahakäytäntöön. Aiempaa tutkimusta asiantuntijoiden näkemyksistä suhteessa suomalaiseen sairauspäivärahakäytäntöön ei ole juuri olemassa. Aktivoivalla sosiaalipolitiikalla on tutkimuksissa tarkoitettu sosiaalipolitiikan ja työllisyyspolitiikan välimaastoon sijoittuvia toimia, joilla työttömiä on tukitoimien ja sanktioiden avulla pyritty saamaan mukaan työelämään ja sosiaaliturvan kustannuksia on pyritty vähentämään. Työttömien aktivoinnista on paljon tutkimusta, mutta työkyvyttömien ja sairauspoissaolojen osalta tutkimusta ei juuri ole tehty. Tutkimuskysymykset olivat: 1) toimiiko nykyinen Kelan sairauspäivärahakäytäntö asiantuntijoiden mielestä ja millaisia ongelmia siihen mahdollisesti liittyy? 2) Mitä tekijöitä asiantuntijoiden mielestä on sairauspäivärahakausien pitkittymisen taustalla? 3) Mitä mieltä asiantuntijat ovat yksilöön tai rakenteisiin kohdistuvista aktivoivista toimista ratkaisukeinoina sairauspäivärahakauden pitkittymiseen tai esittävätkö he muita ratkaisuehdotuksia sairauspäivärahakäytännössä mahdollisesti havaittuihin ongelmiin? Tutkielman aineistona oli viisi asiantuntijahaastattelua, joista tehtiin laadullinen, induktiivinen sisällönanalyysi. Haastatteluissa käytettiin virikkeitä. Tutkielman keskeinen tulos oli se, että haastatellut asiantuntijat toivoivat sairauspäivärahakäytäntöön kohdistuvan nykyistä enemmän hallintaa. Tällä tarkoitetaan toimia, joilla sairauspäivärahaan liittyviä käytäntöjä ohjattaisiin nykyistä paremmin. Ohjausta voisivat toteuttaa useat eri tahot, kuten valtion tutkimus- ja asiantuntijalaitokset, Kansaneläkelaitos, terveydenhuollon koulutus- ja tutkimusorganisaatiot, potilasyhdistykset, työnantajat ja viime kädessä lakien säätäjätkin. Tulosten perusteella asiantuntijat kaipasivat useiden eri tahojen ja instituutioiden aktivoimista sairauspäivärahakäytännön toimivuuden kehittämiseksi, mutta he eivät juuri kannattaneet sairauspäivärahalla oleviin yksilöihin kohdistuvia aktivoivia toimia. Tutkimustulokset tarjoavat uutta tietoa sairauspäivärahakäytännön ongelmakohdista sekä mahdollisista ratkaisuista ja tuloksia voidaan hyödyntää sairauspäivärahakäytännön uudistamisessa osana suomalaisen sosiaaliturvan uudistamista.

Hyvinvointivaltion on sanottu olevan ”jatkuvassa kriisissä”. Eurooppaa koetteli vuodesta 2007 alkaen sarja talouskriisejä, joiden seurauksena julkinen kritiikki julkisen talouden menoja kohtaan voimistui jälleen. Lähes kaikissa Euroopan maissa hyvinvointivaltiota supistettiin 2010-luvulla. Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että kansan keskuudessa hyvinvointivaltion yleinen kannatus on kuitenkin pitkällä aikavälillä korkea. Tässä tutkielmassa ollaan kiinnostuneita siitä, mikä on tavallisten eurooppalaisten näkemys hyvinvointivaltion tuottamasta taakasta talouden toiminnalle, eli siitä millainen on hyvinvointivaltion taloudellinen kannatusperusta. Tutkielman aineistona on European Social Survey (ESS) vuosilta 2008 ja 2016. Aineisto kattaa 51 861 havaintoa seitsemästätoista eurooppalaisesta valtiosta. Lisäksi Eurostat- tietokannasta on poimittu talouden tilaa kuvaavia muuttujia. Aineiston luonnollisen hierarkkisuuden vuoksi analyysit on toteutettu hierarkkisella regressioanalyysillä. Tarkastelun kohteena ovat aiempaan tutkimukseen pohjaten yksilöiden intressien ja ideologisen orientaation sekä yhteiskunnan ta-loudellisen tilan vaikutus hyvinvointivaltion taloudelliseen kannatusperustaan. Tutkimuksen mukaan asiantuntijat ja toisaalta opiskelijat suhtautuvat kaikkein positiivisimmin sosiaaliturvan taloudelliseen kestävyyteen, negatiivisimmin puolestaan pienyrittäjät. BKT:n hidas kasvu, korkea työttömyys ja laajempi koettu taloudellinen ahdinko yhteiskunnassa ovat yhteydessä matalampaan kannatukseen. Kannatusperustan muutos vuodesta 2008 vuoteen 2016 on ollut positiivinen ja osa muutoksesta selittyy positiivisella talouskehityksellä. Tutkimuksen tulokset ennustavat lisää haasteita hyvinvointivaltioiden tulevaisuudelle. Talous-kasvun on arvioitu Euroopassa hidastuneen ehkä pysyvästi ja toisaalta ilmastonmuutos pakot-taa etsimään vaihtoehtoja jatkuvalle talouskasvulle. Pysyvästi supistuva talouskasvu voi tämän tutkimuksen mukaan mahdollistaa hyvinvointivaltiosta leikkaamisen, vaikka se tarkoittaisi taloudellisen ahdingon lisääntymistä yhteiskunnassa.

Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Lily Huuhtanen Työn nimi: ”Köyhyys koskee aivan terveitä työkykyisiä ihmisiä myös. Ja se ei ole heidän vikansa.” Kehysanalyysi toimeentulotuen keskusteluista internetin keskustelupalstoilla Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: joulukuu, 2023 Sivumäärä: 49, lähteineen 58. Kaksi liitettä: liite 1, 1 sivua; liite 2, 1 sivu. Avainsanat: sosiaaliturva, kehysanalyysi Ohjaaja: Minna Zechner Säilytyspaikka: Helsingin yliopisto Tiivistelmä: Tutkielmassa tarkastellaan internetin keskustelupalstoilla käytyä keskustelua toimeentulotuesta. Tutkielmassa selvitetään, minkälaisissa kehyksissä toimeentulotuesta syntyvää keskustelua internetin keskustelupalstoilla käydään. Toimeentulotuki on tarveperustainen ja viimesijainen tuki Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä. Tukeen on oikeutettu, kun muut varat eivät riitä kohtuulliseksi katsottuun elämiseen. Toimeentulotuen hakuprosessia on kritisoitu monimutkaiseksi ja hakijaa nöyryyttäväksi sekä tuen saaminen on koettu häpeälliseksi ja leimaavaksi. Hakuprosessin vaikeus ja nöyryyttävä vaikutus on myös aiheuttanut tuen hakematta jättämistä, joka on todettu tulevan kalliimmaksi yhteiskunnalle kuin tuen nostaminen. Internetin keskustelupalstat ovat vuorovaikutuksellisia keskustelualustoja ja tiedonhankinnan kanavia. Keskustelupalstat ovat vakiinnuttaneet paikkansa tietoyhteiskunnassamme ja on sanottu, että siellä käyty keskustelu heijastelee kansan mielipiteitä. Tutkielman aineisto on kerätty kahdesta käyttäjämääriltään suurimmalta Suomessa toimivalta keskustelupalstalta; Suomi24.fi ja Vauva.fi -sivustoilta. Aineisto koostuu yhteensä 20 viestiketjusta ja 498 kommentista. Aineisto analysoidaan kehysanalyysin keinoin, joka on sosiologi Erving Goffmanin tunnetuksi tekemä analyysimenetelmä. Kehysanalyysissä tekstistä tunnistetaan erilaisia kehyksiä, joiden avulla voidaan tulkita mitä keskusteluissa tapahtuu sekä miten todellisuutta tulkitaan. Keskusteluissa esiintyvien kehysten avulla voidaan ymmärtää keskustelijoiden antamia merkityksiä toimeentulotuesta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Tässä tutkielmassa internetin keskustelupalstojen viestiketjuista jäsennettiin seuraavia kehyksiä; tiedon, tunteen, toiseuden, oikeudenmukaisuuden ja kiistan kehys. Kehysten perusteella voidaan todeta, että toimeentulotuki tuottaa tiedontarpeita tuen hakuprosessin monimutkaisuuden sekä viranomaiskielen epäselkeyden takia. Tunteen kehyksessä toimeentulotukeen liitettiin pääosin negatiivisia tunteita. Toiseuden kehyksessä toimeentulotuen hakeminen ja saaminen toi esiin toiseuden kokemuksia. Toiseus on yhteiskunnan yleisten normien ja odotusten vastaista olemista. Oikeudenmukaisuuden kehyksessä toimeentulotuen keskustelut nivoutuivat keskusteluihin omista oikeuksista ja oikeusvaltion periaatteista sekä toimeentulotuen hakemis- ja myöntämisperusteiden ristiriitaisuuksista suhteessa perusoikeuksiin. Kiistan kehyksessä ilmeni toimeentulotuesta heränneitä erimielisyyksiä keskustelijoiden välillä, jotka linkittyivät, moraalisiin ja eettisiin pohdintoihin. Toimeentulotuki on yhteiskunnan viimesijainen tuki, joka herättää keskustelua ja ennakkokäsityksiä. Aineiston keskustelijat tuovat ymmärrystä, että toimeentulotuki on monimutkainen tukimuoto. Selkeämpi tuen hakuprosessi ja -ohjeet sekä viranomaiskielen selkeyttäminen nostaisi hakijoiden tyytyväisyyttä tukea kohtaan ja lisäisi hakijoiden hyvinvointia.

Työmarkkinoilla on käynnissä maailmanlaajuinen murros, jossa epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät ja yksilön työelämästä tulee pirstaleisempaa. Suomessakin osa-aikatyön trendi on ollut nousujohteinen 2000-luvulla. Osa-aikatyö on yleistä erityisesti tietyillä aloilla, kuten kaupan alalla, ja jotkut osa-aikatyötä tekevät ovat vastentahtoisesti osa-aikaisessa työsuhteessa. Vastentahtoisesti osa-aikatyötä matalapalkka-alalla tekevä henkilö voi kokea toimeentulo-ongelmia ja siten tarvita sosiaaliturvaa toimeentulonsa varmistamiseksi. Tilastojen valossa sovitellun työttömyysetuuden käyttö on kuitenkin osa-aikaisten työsuhteiden yleisyyteen nähden melko vähäistä, joten on kiinnostavaa, miksi osa-aikaiset eivät nosta heille suunnattua sosiaalietuutta. Ilmiön tutkimiseksi menetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa teoriana on rationaalisen valinnan institutionalismi. Se perustuu olettamukseen, että ihminen ei tee valintojaan aina täysin talousrationaalisesti vaan niitä ohjailee instituutiot. Instituutioilla tarkoitetaan yhteiskunnan pelisääntöjä, jotka muokkaavat ihmisen käyttäytymistä niin sosiaalisesti, poliittisesti kuin taloudellisesti. Instituutioiden lisäksi tarkastellaan normien ja organisaatioiden vaikutusta osa-aikatyöntekijöiden ja sosiaaliturvan käyttämisen suhteessa. Aineisto koostuu yhdeksästä haastattelusta, jotka on tehty kolmen päivittäistavara- tai erikoistavarakaupan osa-aikaisille työntekijöille. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten kaupan alan osa-aikatyöntekijät selittävät sovitellun työttömyysetuuden nostamisen tai nostamatta jättämisen rationaalisen valinnan institutionalismin näkökulmasta? 2. Millä keinoilla osa-aikatyöntekijöiden tilannetta voidaan parantaa ja mitkä instituutiot, normit ja organisaatiot ovat olennaisia tilanteen parantamisessa? 3. Miten haastateltavat kokevat sovitellun työttömyysetuuden kannustavuuden? Tutkielman tulokset kertovat, että kaupan alan osa-aikatyöntekijät jättävät sovitellun työttömyysetuuden nostamatta muun muassa siksi, että eivät tiedä sen olemassaolosta, pitävät hakuprosessia hankalana tai tukea riittämättömänä. Heidän mielestään lisätyön hakeminen on parempi vaihtoehto kuin tuen nostaminen ja pärjääminen omilla ansioilla kunniallisempaa kuin sosiaaliturvaan tukeutuminen. Jotkut haastatelluista pärjäsivät tuloillaan hyvin, eivätkä olleet oikeutettuja tukeen tai eivät tarvinneet sitä. Jotkut heistä kokivat kuitenkin toimeentulovaikeuksia, ja osa-aikatyöntekijöiden tilanteen parantamiseksi tarvitaan muun muassa osa-aikatyön kanssa yhteensopivampi sosiaaliturva ja parempaa informaatiota sosiaalituista. Myös työehtosopimusten avulla osa-aikaisten tilannetta voi parantaa. Soviteltu työttömyysetuus ei tulosten mukaan vaikuta olevan kannustinloukku kaupan alan osa-aikatyöntekijöiden työllistymiseksi korkeampien työtuntien työsopimukseen tai kokoaikatyöhön.

When moving to another country, one faces several borders. As the national border is crossed, one is also passing through the first gate of migration. The second border separates temporary immigrants from denizens: passing through the second gate of migration gives one access to social rights. The last gate of migration represents naturalization and grants access to full citizenship. (Hammar 1990, 21.) The focus of this Master’s thesis is on the experiences of the immigrants who are waiting to enter the second gate of migration, thus being included in the social security system. I reflect their experiences by the theories of social citizenship and marginality. The purpose of the thesis is to research how the lack of access to social and health care services as well as social benefits affects immigrants’ daily lives and how they experience their membership and belonging in society. The methodological approach I apply in this study is experience-centered narrative research which is founded in phenomenological and hermeneutical theories. The data was collected in the spring 2011 by using thematic interviews. The data consists of ten thematic interviews. The immigrants had migrated to Finland to work, live with their family or to seek asylum. The interviewees were contacted through Helsingin Diakoniaopisto, Pro-tukipiste, International Evangelical Church and through personal networks. The data was analyzed by using content analysis during the fall 2011. Waiting to enter the second gate of migration was difficult. A shadow of uncertainty, emptiness and loneliness prevailed throughout this period. Exclusion from the social security system caused economic problems and restricted access to health care services. On the other hand the ones, who sought help, received it. The helping professionals and local register offices were in the narratives viewed as gatekeepers. Living without social security was not considered a problem to all the narrators. They viewed the lack of work permit as a bigger problem. Experience of belonging and externality can be present collectively. Belonging requires continually negotiating in the social interaction as well as when trying to access the services. The institutional practices and experiences of exclusion produce marginal identities. Equal right to social security strengthens the sense of belonging and home. However social security does not alone define the experience of belonging and home. Other factors affect it as well. Some of the most important of these factors include family and social relationships, work, apartment and experience of racism and being physically located in Finland .

Tutkielman tavoitteena oli luoda kokonaisvaltainen kuva täyttä kansaneläkettä saavien, yksin asuvien ja epätyypillisen työhistorian omaavien miesten taloudellisesta ja sosiaalisesta turvasta. Tarkoituksena oli tutkia, miten tutkittavien elämänkulut ja niiden aikana vallinneet kulttuuriset normit vaikuttavat heidän koettuun taloudelliseen ja sosiaaliseen turvaansa. Tutkielman teoreettinen taustoitus koostuu yhtäältä mieheyttä, kulttuurisia normeja ja elämänkulkua ja toisaalta köyhyyttä ja kansaneläkeläisyyttä koskevasta kirjallisuudesta. Tutkielmassa hyödynnettiin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista lähestymistapaa. Kvantitatiivisena aineistona on kansaneläkeläismiesten koettua taloudellista ja sosiaalista turvaa koskeva survey-aineisto. Kvalitatiivinen aineisto muodostuu viiden täyttä kansaneläkettä saavan yksin asuvan epätyypillisen työhistorian omaavan miehen elämäkerrallisista yksilöhaastatteluista. Kvantitatiivisena metodina käytettiin taulukointia ja kvalitatiivisessa analyysissa tukeuduttiin narratiivis-elämäkerralliseen viitekehykseen. Survey-aineiston valossa tutkimuksen kohteena olevat miehet (N=40) ovat tuloköyhiä, mutta silti vain kolmannes heistä on tyytymättömiä taloudelliseen toimeentuloonsa ja alle puolet kokee toimeentulonsa vaikeaksi. Kvalitatiivisten tulosten valossa kohderyhmän suhteellista tyytyväisyyttä taloudelliseen tilanteeseensa selittävät sekä suoraan yksilön toimeentuloon vaikuttavat tekijät (velaton omistusasunto, ilmainen asuminen, läheisapu ja omaisuuden myyminen) että tietynlaisesta asennoitumisesta kertovat tekijät (nykytilanteen vertaaminen vielä huonompiin aikoihin, pienet kulutustarpeet, 'turhasta ei valiteta' -mentaliteetti sekä taloudellisen hyvinvoinnin arvottaminen vähemmän tärkeäksi kuin terveys, kotona asuminen ja/tai omillaan pärjääminen). Täyden kansaneläkkeen saamisen taustalta löytyy eläkettä kerryttämättömän työn tekemistä ja/tai työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä jo nuorena. Epätyypillisestä työhistoriastaan huolimatta miesten kertomuksissa ei ilmene poikkeavuuden tai häpeän kokemuksia. Kertomukset osoittavat epätyypillisen työhistorian käsitteen ongelmallisuuden poikkeavuuden ilmentäjänä sellaisten ihmisten kohdalla, jotka eivät ole sisäistäneet palkkatyönormia. Miesten kertomuksissa oli nähtävissä työeetosta ja yksinpärjäämisen eetosta, mutta muuten mieheyteen liitetyt kulttuuriset normit eivät juuri näkyneet kertomuksissa. Kaikki pienituloiset eivät koe tilannettaan niin huonoksi kuin mitä esimerkiksi köyhyyteen liittyvien kirjoituskilpailujen valossa saattaisi odottaa. Toisaalta perusturvan taso on niin matala, että sen varassa elävien perustarpeet ovat riskissä jäädä täyttymättä. Perusturvan mataluus johtaa joidenkin kohdalla siihen, että heidän on pakko myydä omaisuutensa tai turvautua läheistensä antamaan taloudelliseen tukeen tullakseen toimeen.

Suomeen töihin haluavien kolmansien maiden kansalaisten on lähtökohtaisesti saatava työpaikka sitovasti ennen maahan pääsemistä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voitaisiinko Suomessa ottaa käyttöön kolmannen maan kansalaisille suunnattu uusi lupa, joka oikeuttaisi maahantuloon ja maassa oleskeluun työnhaun perusteella. Tutkielman aiheen valintaa ovat ohjanneet Suomen vanhenevan väestön ja heikentyvän huoltosuhteen aiheuttamat haasteet yhteiskunnan taloudelliselle kestävyydelle. Työnhakuluvan tavoitteena olisi helpottaa osaavan työvoiman maahanmuuttoa ja pyrkiä helpottamaan työmarkkinoilla vallitsevaa kohtaanto-ongelmaa työvoiman ominaisuuksien ja työnantajien tarpeiden välillä. Tutkielmassa pyritään yhtäältä selvittämään, minkälaisia piirteitä työnhaun perusteella myönnettävään lupaan voisi liittyä ja toisaalta hahmottamaan, mitä edellytyksiä sen saamiselle voisi olla tarkoituksenmukaista asettaa. Vuonna 2021 voimistuneessa työnhakulupaa koskevassa julkisessa keskustelussa on nostettu esiin riskejä Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kannalta. Tutkielmassa selvitetään, minkä laajuinen oikeus tutkielmassa hahmotellun kaltaisella työnhakuluvalla maassa oleskelevilla ulkomaalaisilla olisi yhtäältä toimeentuloa turvaaviin etuuksiin ja toisaalta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten mahdolliset luvan käyttöönottoon liittyvät riskit voitaisiin ottaa huomioon lainvalmistelussa ja toisaalta mitä keinoja olisi puuttua tästä huolimatta mahdollisesti realisoituviin riskeihin. Mitä tehokkaampia keinoja olisi riskien ehkäisemiseen ja toisaalta mahdollisesti realisoituviin riskeihin puuttumiseen, sitä tarkoituksenmukaisempana tavoitteiltaan kannatettavan luvan käyttöönotto näyttäytyisi. Näitä kysymyksiä lähestytään osittain lainopillisen tutkimuksen keinoin ja erityisesti tarkoituksenmukaisimman säätämistavan hahmottamisessa toisaalta sääntelyteoreettisen otteen avulla. Osaan luvan käyttöönottoon liittyvistä kysymyksistä otetaan tutkielmassa nimenomainen kanta ja osassa nostetaan esiin lainsäädäntövaihtoehtoja, joita tulisi mahdollisen lainvalmistelun yhteydessä selvittää tarkemmin. Tutkielman aihe on niin uusi, ettei nimenomaisesti sitä koskevaa tutkimusta vielä ole. Myös tutkimusaiheen laajempana tutkimusympäristönä olevaa työ- ja osaamisperusteista maahanmuuttoa on tutkittu hyvin vähän. Tarpeen näitä koskevalle tutkimukselle voidaan nähdä olevan kasvussa, kun työperusteista maahanmuuttoa koskeva sääntely on murroksessa yhteiskunnallisten tarpeiden vuoksi ja keinoja osaavan työvoiman lisäämiseen etsitään aktiivisesti.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaisia kokemuksia vammaisten lasten vanhemmilla on sosiaaliturvaan sisältyvien tukien hakemisesta. Aineistosta on nostettu niitä teemoja, jotka vanhemmat ovat kokeneet merkityksellisiksi tukien hakemisessa ja hahmoteltu näistä teemoista kuvaa siitä, minkälaisena ilmiönä tukien hakeminen vammaisen lapsen vanhemmalle näyttäytyy. Tutkielman keskeiset käsitteet ovat tukien hakeminen ja tukien hakijan toimijuus. Tukien hakeminen on toimintaa, jonka tavoitteena on vammaiselle lapselle tarpeellisten tukien saaminen. Tuilla tarkoitetaan kaikkia niitä sosiaaliturvaan sisältyvien tukien muotoja, kuten etuuksia, tukia ja palveluita, joita vammaiselle lapselle voi yhteiskunnassa hakea. Tutkimuksessa on haastateltu kuutta vammaisen lapsen vanhempaa avoimen haastattelun keinoin. Haastateltavaksi pyydettiin sellaisten vammaisten lasten vanhempia, joiden lapselle oli haettu vähintään kolmea eri tukea. Haastattelut suoritettiin syksyllä 2015. Tutkielman toimintaympäristönä on vammaisen lapsen sosiaaliturvajärjestelmä. Saatu aineisto on analysoitu tutkimuksen tavoitteisiin sovelletulla aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Vammaisten lasten vanhempien kokemuksista nousseita keskeisiä teemoja tukien hakemisessa ovat hakemuksen konkreettiseen tekemiseen liittyvät vaikeudet, sosiaaliturvan kentän monimutkaisuus ja pirstaleisuus sekä vanhemman ja sosiaaliturvajärjestelmän toimijoiden välinen luottamuspula. Hakemuksen konkreettisessa tekemisessä keskeiseksi teemaksi nousi kokemus siitä, että hakemukset tulee osata tehdä ”oikein”. Esimerkiksi hakemuksen tekstin tulee olla tiettyjen kriteerien mukaan kirjoitettu. Vaadetta tehdä hakemukset ”oikein” voi pitää yhtenä seurauksena järjestelmän monimutkaisuudesta ja pirstaleisuudesta ja myös siitä, että hakijan ja järjestelmän välinen luottamus koetaan heikoksi. Konkreettinen seuraus järjestelmän monimutkaisuudesta ja pirstaleisuudesta on se, että tietoa tuista on vaikea löytää. Vanhemmat toivoivat henkilökohtaista ohjausta tuekseen, jota he selviäisivät vammaisen lapsen sosiaaliturvajärjestelmän parissa toimimisesta. Tukien ”oikein” hakeminen on tekniikan kaltainen taito, joka vaatii osaamista. Osaaminen edellyttää, että vanhempi osaa hahmottaa sosiaaliturvajärjestelmän kenttää riittävästi, jotta hän osaa löytää tarvitsemaansa tietoa sieltä ja tietää mitä tukia hän voi lapselleen hakea. Heidän tulee myös osata kirjoittaa hakemukseen tuen myöntämiskriteereihin suhteessa olevaa tekstiä ja tietää mitä hakemuksessa on hyvä kirjoittaa lapsesta ja mitä ei. Vanhemmat kertoivat ehdotuksiaan, miten tukien hakujärjestelmää tulisi kehittää. Keskeiset vanhempien ehdotukset voi kiteyttää lyhyesti toiveeksi avoimuuteen perustuvasta yhden luukun toiminnasta. Vanhemmat toivoivat, että tietoa ja tukea saisi ”yhdeltä luukulta” ja että hakemukset voisi tehdä keskitetymmin, vaikkapa sähköisellä hakemuksella. Yhden luukun tietoa ja tukea toivottiin henkilökohtaiselta tukihenkilöltä, jonka tehtävänkuvaan kuuluisi tukikokonaisuuden hahmottaminen yli instituutiorajojen, tuista ajanmukainen, avoin ja aloitteellinen tiedottamien sekä tarvittaessa hakemusten tekemisessä auttaminen. Tukihenkilön vastuulle kuuluisi myös tukikokonaisuuden koordinointi. Palveluohjaus, pienin vammaisen lapsen perheen tilanteeseen soveltuvin painotuksin, voisi olla tähän tarpeeseen vastaus.

Vanhemmat voivat toteuttaa lapsensa elatusta haluamallaan tavalla, kunhan lapsi saa riittävän elatuksen. Ydinperheessä elatus toteutuu yleensä vapaamuotoisesti. Jos vanhemmat asuvat erillään, lapsesta erossa asuva vanhempi maksaa usein elatusapua lapselle. Uudemmantyyppisestä tilanteesta on kyse, kun lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhemman kanssa. Vuoroasuminen sai virallisen aseman yhtenä mahdollisena lapsen asumisjärjestelynä lapsenhuoltolain vuoden 2019 uudistuksessa. Vuoroasumisella tarkoitetaan järjestelyä, jossa lapsi asuu yhtä paljon tai lähes yhtä paljon kummankin vanhempansa luona. Lapsenhuoltolain uudistuksen jälkeen myös vuoroasuvan lapsen elatuskysymykset ovat nousseet vahvemmin esiin. Uudistuksen yhteydessä myös elatuslakiin lisättiin uusi kohta vuoroasumisesta tilanteena, jossa vanhempi voidaan velvoittaa maksamaan elatusapua. Elatuslain normit ovat joustavia, eikä niistä ole saatavissa suoraa vastausta siihen, miten lapselle maksettava elatusapu tulisi määritellä. Vuonna 2007 julkaistu oikeusministeriön elatusapuohje sisältää suuntaviivat elatusavun suuruuden määrittämiseen silloin, kun lapsi asuu vain toisen vanhempansa luona. Ohjetta on saatettu soveltaa kaavamaisesti myös vuoroasuvan lapsen kohdalla. Asumisjärjestelyn tosiasiallista luonnetta ei tällöin ole huomioitu, ja elatusapua koskeva laskelma on saattanut vinoutua. Vuoroasumisessa elatusapuvelvollisen vanhemman elatusvastuusta huomattava osa toteutuu muulla tavalla kuin elatusavun muodossa. Vuoroasuvan lapsen elatus toteutuu osin kuten ydinperheessä ja osin kuten eroperheessä. Asetelma ei siten istu mihinkään valmiiseen kaavaan. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että KKO:n ratkaisukäytäntö vuoroasuvan lapsen elatusavusta ei kaikilta osin sovellu nykytilanteeseen. KKO:n ratkaisut ovat peräisin ajalta, jolloin elatuslaki ei sisältänyt mainintaa vuoroasumisesta, vaan ratkaisut on perustettu siihen, huolehtiiko etävanhempi lapsen elatuksesta muulla tavoin. Hovioikeuksien ratkaisukäytäntö on vielä vakiintumatonta. Helmikuussa 2023 oikeusministeriö julkaisi ehdotuksen vuoroasuvan lapsen elatusavun määrittämisestä. Esitän tutkielmassa myös oman malliehdotukseni. Elatusavun määrittäminen vuoroasuvalle lapselle on haastavaa, koska vanhempien keskinäisellä sopimisella on merkittävä rooli. Tämä vaikuttaa siihen, millaisia mekaanisia oletuksia elatusapua määritettäessä voidaan tehdä. Vuoroasuminen haastaa myös sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisen. Sosiaalietuusjärjestelmä tunnistaa huonosti tilanteet, joissa lapsi kuuluu kahteen eri kotitalouteen. Tällöin julkiset etuudet kohdentuvat epäjohdonmukaisesti. Lainsäädännölliset muutokset varsinkin elatustukilakiin ovat välttämättömiä.

Yksi merkittävimmistä asioista yrittäjyyteen liittyen on pakollinen YEL-vakuutus, jonka oikea mitoittaminen on jo pitkään ollut tunteita herättävä keskustelunaihe. YEL-vakuutuksen oikea mitoittaminen on tärkeää, sillä palkansaajasta poiketen yrittäjä vastaa oman eläkevakuutuksensa järjestämisestä ja yritystoimintansa vakuuttamisesta yrittäjän eläkelain mukaisesti. Aiempien tutkimusten perusteella alivakuuttaminen on yleistä suomalaisten yrittäjien keskuudessa. Tässä tutkimuksessa tutkimusnäkökulmaksi aiheeseen otettiin sosiaaliturvan tuntemus ja sen vaikutus alivakuuttamiseen. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, onko alivakuuttaminen yleisempää heikommin sosiaaliturvaa tuntevien yrittäjien keskuudessa. Tutkimus toteutettiin lähettämällä vastaajajoukolle sähköposti, joka sisälsi linkin verkkopohjaiseen kyselylomakkeeseen. Sosiaaliturvan tuntemusta mittaava kysely lähetettiin yhteensä 11233 Työeläkeyhtiö Elossa YEL-vakuutetulle ammatinharjoittajalle, joista 732 vastasi kyselyyn. Ammatinharjoittajat olivat jaettu viiteen ryhmään työtulon ja verotettavan ansiotulon suhteen perusteella. Tätä suhdetta käytettiin tutkimuksessa alivakuuttamisen mittarina. Vastauksia analysoitiin ryhmätiedon, sekä muiden kyselyssä kysyttyjen taustatietojen pohjalta. Analyysissä jokainen kysymys vastasi yhtä muuttujaa. Tulosten perusteella sosiaaliturvan tuntemus ei vaikuta alivakuuttamiseen. Alivakuuttamisen mukaan jaettujen ryhmien väliltä löytyi vain vähän tai ei lainkaan tilastollisesti merkitseviä eroja sosiaaliturvan tuntemusta mittaavissa muuttujissa. Muiden taustamuuttujien osalta vain sukupuolten välinen ero alivakuuttamisen suhteen oli tilastollisesti merkitsevä. Tuloksista käy ilmi, että sosiaaliturvan tuntemuksen taso suomalaisten ammatinharjoittajien keskuudessa on yleisesti melko heikolla tasolla. Tulokset myös vahvistivat alivakuuttamisen olevan yleistä suomalaisten yrittäjien keskuudessa. Valtion ja eläkevakuuttajien tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota alivakuuttamisen laajuuteen ja sen syihin.