Browsing by Subject "sosiaalityö"

Adoptioon liittyy erityispiirteitä, joita ei aina tunnisteta tai ymmärretä. Adoptoitujen sekä adoptioperheiden kannalta on erityisen tärkeää, että heidän kanssaan toimivilla ammattilaisilla on tietoa ja ymmärrystä adoptiosta ja, että mahdollisuus ja pääsy tarvittaviin palveluihin turvataan. Tutkielma käsittelee adoptioperheiden tuen ja palveluiden tarvetta adoption jälkeen. Tavoitteena on koota yhteen olemassa olevaa tieteellistä tietoa aiheesta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty systemaattista kirjallisuuskatsausta, joka tarkoittaa sekundaaritutkimusta tarkoin rajattuihin ja valikoituihin tutkimuksiin. Aineistonhaku on tehty kesäkuussa 2023 kuudesta eri tietokannasta. Tutkielman aineisto koostuu kolmestatoista englanninkielisestä kansainvälisestä tieteellisestä artikkelista, jotka käsittelevät adoptioon liittyviä tuen tarpeita. Aineistoksi valikoitui kvalitatiivisia, kvantitatiivisia sekä monimenetelmällisiä tutkimusjulkaisuja. Tutkimuksen aineiston järjestämisen apuna on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että adoptioperheiden tuen tarpeet ovat hyvin moninaiset ja jatkuvat vuosia adoption jälkeen. Adoptioperheet tarvitsevat virallisen tuen lisäksi epävirallista tukea, kuten vertaistukea ja -ryhmiä kokemustensa käsittelyyn ja jakamiseen. Adoption jälkeisten palveluiden tulee olla joustavia ja vastattava perheiden muuttuviin tuen tarpeisiin ja tilanteisiin. Tietoisuutta adoption erityispiirteistä ja adoption jälkeisistä tuen tarpeista sekä niiden arvioinnista on ulotettava myös muille perheiden kanssa toimiville ammattilaisille adoptiopalveluiden työntekijöiden lisäksi. Oikein kohdennetuilla ja tarkoituksenmukaisilla tukitoimilla pystytään ehkäisemään adoptioiden epäonnistumisia ja lisäämään adoptoitujen sekä adoptioperheiden hyvinvointia.

Lapsiperheköyhyys on ajankohtainen ja kasvava ilmiö Suomessa. Tässä tutkimuksessani tutkin äitien köyhyyskokemuksia ja selviytymiskeinoja vauvaperheen arjessa. Ajankohtaisuudestaan huolimatta, nimenomaan vauva-ajan köyhyyttä on aiemmin tutkittu hyvin vähän. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on: Miten äidit kokevat köyhyyden vauvaperheen arjessa? Vastatessani kysymykseen kiinnitän huomioni vauva-arjen köyhyyden kokemuksiin ja kuinka äidit määrittelevät köyhyyden omasta näkökulmastaan. Toinen tutkimuskysymys liittyy arjen selviytymiskeinoihin, kun vauvaperheessä taloudellisesti on tiukkaa. Kysyn, Millaisia selviytymiskeinoja äidit käyttävät vauva-ajan arjessa? Tutkimuksen aineisto koostuu e-lomakkeella toteutetusta kyselystä, johon vastasi yhteensä 11 äitiä. Kysely toteutettiin internetissä ja mainostettiin sosiaalisen median erilaisissa äitiyttä kokevissa Facebook-ryhmissä. Tutkimuksen tulosten mukaan köyhyys vauvaperheissä vaikuttaa monin eri tavoin. Tutkimuksessa nousi kolme pääteemaa: köyhyyden määrittely, köyhyyden vaikutukset ja kokemukset sekä selviytymiskeinot. Köyhyyttä määriteltiin kolmesta näkökulmasta: taloudellisesta, suhteellisesta ja käytännössä esiintyvästä, mikä toi esille köyhyyden monitasoisuuden. Köyhyyden vaikutukset ja kokemukset näkyivät tutkimuksessa vastaajien vastauksissa siten, että puolet vastaajista kokivat, ettei köyhyys vaikuta äitiyteen ja puolet koki sen vaikuttavan. Vaikutukset näkyivät kuluttamisessa, mahdollisuudessa hoitaa terveyttä sekä vanhempana toimimisessa. Vastaajien selviytymiskeinoina nousi vastauksissa ajan viettäminen lasten ja puolison kanssa, pienistä asioista nauttiminen, yhteiskunnan tuki sekä omat valinnat. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että lapsiperheköyhyys on hyvin moniulotteinen ongelma, joka vaikuttaa negatiivisesti sekä lapsen että koko perheen hyvinvointiin. Pienestä aineistosta huolimatta tutkimus tuottaa tietoa vauva-ajan köyhyydestä sekä äitien arjen selviytymiskeinoista, mikä laajentaa ymmärrystä aiheesta.

Seksityöntekijät kohtaavat väkivaltaa ja syrjintää kaikkialla maailmassa. Viime vuosina älypuhelimien ja internetin käyttö on yleistynyt nopeasti seksityöntekijöiden keskuudessa, mikä mahdollistaa erilaisten turvasovellusten kehittämisen heidän tarpeisiin soveltuviksi. Parhaimmillaan teknologian avulla on mahdollista edistää ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta globaalisti. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan seksityöntekijöille suunnatun mobiililaitteella toimivan turvasovelluksen kehittämisprosessia. Tutkimustehtävänä on analysoida, millaisia erityispiirteitä seksityöntekijöille suunnattuun turvasovelluksen kehittämiseen liittyy. Tutkimus on toteutettu Sosiaaliasema X:n alaisuudessa toimivan Artemiksen sateenvarjo -hankkeen yhteydessä. Sovellusprojektin tavoitteena on kehittää vertaisuuteen pohjautuva turvasovellus seksityöntekijöille. Sen suunnitteluun ja kehittämiseen on osallistunut Sosiaaliasema X:n lisäksi teknologia- ja sosiaalialan asiantuntijoita sekä seksityöntekijöitä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys kiinnittyy teknologian sosiaalisen muotoutumisen viitekehykseen, seksityön tutkimukseen sekä sellaiseen sosiaalityön tutkimukseen, jossa tarkastellaan teknologian kehittämistä sosiaalialalla. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa hyödynnetään etnografista tutkimusotetta. Tutkimuksen aineisto on tuotettu Artemiksen sateenvarjo -hankkeen yhteydessä vuosina 2017–2018. Hanke ja aineiston tuottaminen ulottuvat maantieteellisesti Suomeen ja Intiaan. Tutkimuksessa hyödynnetään aineistotriangulaatiota, jossa yhdistyvät teemahaastattelut, havainnointi, kyselylomakeaineisto sekä muu projektin ohessa tuotettu materiaali. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Ainutlaatuisen aineiston kautta etsitään vastauksia siihen, millaisia erityispiirteitä seksityöntekijöiden teknologian kehittämisprosessiin liittyy ja miten nämä erityispiirteet on huomioitu sovelluksen toteutuksessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että seksityöntekijöiden turvasovelluksen kehittämisprosessiin liittyvät erityispiirteet kytkeytyvät yhteistoiminnalliseen kehittämisprosessiin, seksityön toimintaympäristöön ja sovelluksen kansainväliseen käytettävyyteen sekä käyttäjäryhmään liittyviin erityispiirteisiin. Yhteistoiminnallisessa kehittämisprosessissa korostuvat sidosryhmien välinen yhteistoiminta, aktivismi ja vapaaehtoistoiminta sekä vuorovaikutteinen oppiminen. Seksityön toimintaympäristöön ja sovelluksen kansainväliseen käytettävyyteen liittyvät erityispiirteet nousevat esiin sovelluksen turvaratkaisussa, tietoturvassa ja anonymiteetissa, laitekantaan ja verkkoyhteyksiin liittyvissä kysymyksissä sekä vertaisturvassa. Käyttäjäryhmään liittyvät erityispiirteet kytkeytyivät käyttäjien kielitaitoon, luku- ja kirjoitustaidottomuuteen sekä mobiiliteknologian käyttötaitoihin.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut tavoittaa niitä vaikutuksia, joita tietojärjestelmien käytöllä on sosiaali- ja terveysalalla. Tarkastelu sijoittuu lastensuojelun sosiaalityöhön. Yhden toimintayksikön tapahtumien kuvaus ja analyysi on puheenvuoro, jolla olen pyrkinyt tavoittamaan yhteyksiä tietojärjestelmien käyttöön liittyviin yleisiin ilmiöihin. Tutkielma on tiheä kuvaus lastensuojelun sosiaalityöstä asiakastietojärjestelmän muutosvaiheessa. Tapahtumia on jäsennetty toimijuuden käsitteen kautta (Archer 2003, Heiskala, 2000). Sosiaalityöntekijän toimijuus on ollut keskiössä tutkimussuunnitelman mukaisesti. Asiakastietojärjestelmä työntyi muutosvaiheessa toimijan rooliin vaikuttaen muun muassa lastensuojelun sosiaalityön työprosesseihin. Tietojärjestelmän toimijuus vaikuttaa sosiaalityöntekijään toimijana ja työntekijän toimijan asemaan. Aineistosta nousi teoretisoinnin (Layder, 1998) kautta esille jännitteisyys näiden keskeisten toimijoiden välillä. Jännite jäsentyi kolmelle kentälle. Lainsäädännön kenttä sulkee sisäänsä organisaatiota ja sosiaalityöntekijän perustehtävää kuvaavat kentät. Kenttien sisällöissä havaitsin yhtäläisyyttä Heiskalan (2000) yhteiskunnallisia pakkoja koskevaan jaotteluun. Pakot välittyvät semioottisesti tarkastellen merkkien eli lakimerkkien, rahamerkkien ja rituaalisesti vahvistettujen symbolien välityksellä. Tutkielman aineiston pohjalta on analysoitavaksi noussut kysymys uuden julkisjohtamisen (NPM) (Harvey, 2006, Julkunen, 2006) vaikutuksista lastensuojelun sosiaalityössä. Uuden julkisjohtamisen elementit tuottavat toimintaan jännitteitä edellä kuvatuilla kolmella kentällä. Yhtä toimintayksikköä koskeva aineisto antaa viitteitä siitä, että NPM toimii lastensuojelun sosiaalityössä toimintaa ohjaavana käyttöteoriana. Käyttöteorian (Argyris & Schön, 1996) käsitteellä ymmärretään yksilön tai organisaation todellista toimintaa ohjaavaa teoriaa, mikä voi olla ristiriidassa julkilausuttujen toiminnan teorioiden kanssa. Yksilö tai organisaatio ei välttämättä ole tietoinen käyttöteorian ja julkilausutun teorian välisestä kuilusta, minkä esiin saaminen edellyttäisi reflektiota. Tutkimuskohteena on ollut Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ruotsinkielisiä lastensuojelun palveluja tuottava yksikkö. Tutkimuksen aineisto on kerätty uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönottovaiheessa 1.11.2008–28.2.2009. Menetelmällisesti tutkimus sijoittuu toimintatutkimukselliseen kehykseen (Carr & Kemmis, 1986). Kenttävaiheen aikana yhdistin tutkijan ja toimijan roolit työskennellen sosiaalityöntekijänä tutkimukseni kohteena olleessa yksikössä. Kirjallinen aineisto koostuu järjestelmämuutosta koskevista päätöksistä, tiedotteista ja ohjeista. Järjestelmän muutosvaiheessa kokosin aineistoa osallistuvan havainnoinnin menetelmällä. Aineistossa on mukana myös yksikön työntekijöiden kanssa tuotettua materiaalia muutosvaiheen aikaisten sisältöjen haltuun ottamiseksi, esimerkiksi työn prosessikuvauksia. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä. Analyysin edetessä kävin jäsennyksistäni keskustelua toimintayksikön työntekijöiden kanssa. Tapaamisten jälkeen jatkoin analyysiä ja teoretisointia käyttäen semioottista sosiologiaa metateoriana ja aktanttimallia muutosvaihetta kuvaavien kertomusten koostamisessa. Kertomusten pohjalta jatkoin toimijuuden analyysiä subjektiaseman (Törrönen, 2000) ja toimijan aseman (Alasuutari 2007) käsitteitä käyttäen.

Tämän teoreettiseen ja filosofiseen pohdintaan perustuvan pro gradu -tutkielman tutkimustehtävänä on tarkastella askeettis-minimalistista elämäntapaa ja köyhyyttä ilmiöinä toimintamahdollisuuksien viitekehyksessä sekä pohtia, millaisia näkökulmia tarkastelu voi avata sosiaalityölle. Ilmiöiden hahmottamiseksi tarkastelussa hyödynnetään Martha Nussbaumin laatimaa kymmenen toimintamahdollisuuden luetteloa, jossa kuvataan hyvinvoinnin toteutumiselle olennaisia ulottuvuuksia. Tutkielmassa asketismi ja minimalismi hahmotetaan erilaisten elämäntapojen käsitteellisenä jatkumona, jonka toisessa ääripäässä on ankara uskonnollisiin motiiveihin perustuva asketismi ja toisessa omaan hyvinvointiin keskittyvä minimalismi. Köyhyys puolestaan ymmärretään kokemuksellisella tasolla ilmenevänä sosiaalisten, taloudellisten ja toiminnallisten resurssien rajoittumisena. Toimintamahdollisuudet tulkitaan yksilön käytettävissä olevina sisäisinä ja ulkoisina resursseina, joita voidaan oman vapaan tahdon mukaisesti toteuttaa tai olla toteuttamatta. Vaikka materiaaliset olosuhteet olisivat ulkopuolisesti tarkasteltuna identtiset, teoreettisiin lähteisiin nojautuvan tulkinnan perusteella askeettis-minimalistinen elämäntapa näyttää pääosin edistävän toimintamahdollisuuksia, joita köyhyys puolestaan heikentää. Johtopäätöksenä on, että materiaalisesti niukat olosuhteet eivät yksinään määritä ihmisen hyvinvointia ja erilaisilla tavoilla ilmenevää merkityksellisyyden kokemusta. Tätä voidaan selittää uskomusten, kokemusten ja toiminnan välisellä harmonialla ja disharmonialla. Askeettis-minimalistisessa elämäntavassa yksilöt voivat luoda maailmasta ja itsestään merkityksiä tuovia tulkintoja ja toimivuuden kokemuksia, mitkä köyhyydessä puolestaan saattavat heikentyä. Kun oma olemassaolon tapa ja toiminta näyttäytyvät yksilölle tärkeinä, on mahdollista kestää suurempiakin koettelemuksia elämässä. Tämän vuoksi on perusteltua esittää johtopäätös siitä, että sosiaalityöntekijän tulisi kiinnittää voimakkaammin huomiota asiakkaiden merkityksellisyyden kokemuksiin sekä todellisiin toimintamahdollisuuksiin ja niiden edistämiseen. Merkityksellisyyden kokemuksen löytäminen ja sen kanssa toimintatapojen sopusointuun saattaminen olisivat hyödyllisiä näkökulmapainotuksia sosiaalityön asiakastyöskentelyyn.

Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat näkyvät arjessa ja vaikuttavat toimimiseen. Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat kietoutuvat myös monin tavoin yhteen. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön toimintaympäristö on moniammatillinen ja monitoimijainen. Asumisen turvaaminen, mielenterveyden tukeminen ja asiakkaan tilanteen tarkasteleminen kokonaisvaltaisesti ovat sosiaalityön lakisääteisiä ja ammattieettisten ohjeiden velvoittamia tehtäviä. Asiakkaan tuen tarpeita ei silti pirstaleisessa järjestelmässä aina tunnisteta, jos tuen tarpeita on monia yhtä aikaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan psykiatrian ja asumispalveluiden sosiaalityöntekijöiden puheessa muovaamia asunnottoman ja mielenterveyskuntoutujan institutionaalisia kategorioita, jotka toimivat asiakkuuden ehtojen määrittäjinä. Lisäksi tarkastellaan asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityötä asiantuntija-ammattina. Tutkielmassa on kriittisen sosiaalityön näkökulma. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä seitsemästä asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jota ohjaavat institutionaalisen kategorian ja poiskäännytyksen käsitteet ja ammattien järjestelmän teoria. Institutionaaliset kategoriat asettavat asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuden ehdot, jolloin kategorisoinnit mahdollistavat poiskäännytyksen. Ammattien järjestelmä on institutionaalisten kategorioiden muovaamisen toimintaympäristö asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityössä. Ammattien järjestelmässä ammatit kiistelevät toimialasta ja sosiaalityö psykiatriassa ja asumispalveluissa osana järjestelmää osallistuu toimialakiistoihin. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu vaihteleva asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön kategorisoinnin käytäntö. Asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle on molemmille havaittavissa kaksi samankaltaista institutionaalisen kategorisoinnin tapaa: holistinen kategorisointi ja neoliberaali kategorisointi. Holistinen kategorisointi perustuu sosiaalityön kokonaisvaltaiseen tarkastelutapaan. Holistisiin kategorioihin liittyy laajan moniammatillisen yhteistyön tekeminen ja palveluiden räätälöinti asiakkaalle sopivaksi. Neoliberaaleihin kategorioihin liittyy resurssien puutteeseen keskittyvä argumentointi ja yksilön vastuun korostaminen. Yhteistyön tekeminen muiden tahojen kanssa ei näyttäydy neoliberaaleissa kategorioissa yhtä merkityksellisenä kuin holistisissa kategorioissa. Mielenterveyskuntoutujan neoliberaali kategoria nojaa lääketieteelliseen mielenterveyden tarkastelutapaan, jolloin sosiaalityön näkökulma mielenterveyteen jää pienempään rooliin. Asunnottoman neoliberaalissa kategoriassa asiakkaan tilannetta tarkastellaan palvelulähtöisesti. Neoliberaalit kategoriat määrittävät asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuteen ottamisen ja poiskäännyttämisen perusteet. Holistiset kategoriat voivat toimia täydentävinä kategorioina ensisijaisen neoliberaalin kategorisoinnin jälkeen. Holistisissa kategorioissa on mahdollista huomioida yhtäaikaisia palvelutarpeita; neoliberaaleissa kategorioissa yhtäaikaisia palvelutarpeita huomioidaan satunnaisesti. Eri kategorisointien perusteella asiakkaan toimijuuden mahdollisuudet muotoutuvat eri tavoin: holistiset kategorisoinnit antavat enemmän tilaa toimijuudelle kuin neoliberaalit kategorisoinnit. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityö näyttäytyy aineistossa osittain lääketieteelle ja neoliberaalille agendalle alisteisena asiantuntija-ammattina. Sosiaalityön toimialakiista lääketieteen ja neoliberaalin agendan kanssa osoittaa, että sosiaalityöllä ei ole täyttä määrittelyvaltaa toimialaansa. Nykyisessä kroonisessa resurssipulassa sosiaalityö ei voi toimia täysin periaatteidensa mukaisesti niin kauan kuin sosiaalityö ei voi täysin määrittää asiakkuuden ehtoja ja resurssien jakoa.

Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin kaupungin aikuissosiaalityön päihdepalveluihin integroidun työmuodon kehittämistä asunnottomien ja asunnottomuuden uhanalaisten asiakkaiden tarpeiden huomioimisen näkökulmasta. Tavoitteena on, että päihdepoliklinikan sosiaalityössä osattaisiin kohdentaa työn resursseja ja kehittää työn menetelmiä entistä paremmin ja tarkoituksenmukaisesti tuen tarpeessa olevien asiakkaiden auttamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suomessa asunnottomien ja sosiaalityön asiakkaiden palveluiden toteuttamisella on laaja lainsäädännöllinen ja poliittinen ohjaus, ja työntekijän kautta heijastuukin koko yhteiskunnan kyky vastata vaikeissa elämäntilanteissa olevien tarpeisiin. Viime kädessä työn arvo mitataan jaetun ihmisyyden kunnioittamisen, ihmisten elämänlaadun parantamisen ja siten yhteiskunnan potentiaalin kunniallisen käytön kautta. Sosiaalityöntekijöiden palveluntarpeen arvioiden tekeminen on sosiaalihuoltolaissa (SHL 36-38 §) tarkkaan määriteltyä, ja palveluntarpeen arviot toimivat portinvartijana monille asiakkaan saamille yhteiskunnallisille palveluille. Sosiaalityön palveluntarpeen arviointi on aina julkisvallan käyttöä, joka koskettaa ihmisen yksityisyyttä perustavanlaatuisella tavalla, ja vaikuttaa voimakkaasti myös asunnottomien saamiin palveluihin. Osallistavassa käytäntötutkimuksessa tutkimusaineistona käytetään päihdepoliklinikan sosiaalityön asunnottomien ja asunnottomuusuhanalaisten asiakkaiden anonymisoituja palveluntarpeen arvioita ja palvelusuunnitelmia, sekä päihdepoliklinikoiden sosiaalityöntekijöiden fokusryhmähaastattelua. Laadullisen tutkimuksen tuloksissa tarkastellaan temaattisella soveltavalla analyysilla palveluntarpeen arvioiden tekemisen haasteita sosiaalityöntekijöiden kokemana, sosiaalipalveluiden poissulkevia käytäntöjä, rakenteellisia esteitä asunnon saamisessa, sosiaalityöntekijöiden riittämättömyyden kokemuksia vaikuttamismahdollisuuksissa sekä hyvien käytäntöjen ja tulevaisuuden vaikuttamiskeinojen vahvistamista. Palveluntarpeen arvioita tarkastellaan malliohjaavalla sisällönanalyysilla kategorioissa asumisen turvaaminen ja asunnottomaksi ajautumisen estäminen, asunnottoman tilanteen pahenemisen ehkäiseminen sekä asunnottomuuden uusiutumisen ehkäiseminen.

Forskningsobjektet i avhandlingen var socialarbetare i vuxenpsykiatrin vid Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt (HNS). Avhandlingens syfte var att studera hur socialarbetare bedömer patienters beredskap till förändring, som en del av den mångprofessionella arbetsgruppens utredning och bedömning av patientens situation, och vilken kunskapsbasen för detta var. Som teoretiskt utgångsläge har beredskapsbedömning genom indikatorer och kritisk reflektion använts. Undersökningen genomfördes genom vinjettundersökning och djupintervjuer. Vinjetten var en beskrivning på en typisk patientsituation i psykiatrin. Socialarbetama tog ställning till vilket långsiktigt mål och vilka delmål de kunde tänka sig att planera med patienten. Undersökningen har analyserats både kvalitativt och kvantitativt med slutna och öppna frågor. Undersökningen gjordes som en intemetundersökning och länken till hemsidan skickades till socialarbetarna per e-post. Intervjuernas syfte var att fördjupa kunskapen om bedömningar av patientens situation från ett socialarbetarperspektiv. Sammanlagt 26 socialarbetare svarade på vinjettundersökningen, av vilka 5 intervjuades. En inledande kvantitativ analys av beredskapsindikatorerna gjordes. Analysen gjordes med hjälp av innehållsanalys. Det visade sig att socialarbetama inte beaktade indikatorema i hög bemärkelse. Inte heller kunde bedömningen fastslås till att utgå enbart från enskilda aspekter i patientens situation. Vinjettsvaren utvecklades till professionella narrativ. De professionella narrativen visade att socialarbetarna bedömde beredskapen i en pågående process, genom reflexiv/reflektiv expertis. Socialarbetarna bedömde delvis patientens beredskap mot den långsiktiga målsättningen, på basen av den givna bakgrundsinformationen i vinjetten. Majoriteten ansåg att patienten har beredskap att återvända till arbetslivet, vilket är en relativt hög beredskap. I bedömningen av patientens beredskap på lång sikt var socialarbetarna eniga. Vid bedömningen av beredskapen för första interventionen varierade bedömningen. En del socialarbetare planerade interventioner där det behövs låg beredskap och andra ansåg att patienten hade en beredskap till lite mer krävande interventioner. Intervjuerna skilde sig på en väsentlig punkt åt från vinjettsvaren: materialinsamlingen skedde några månader efter att HNS i praktiken genomfört en enorm organisationsförändring och detta diskuteras under intervjuerna. Tidsmässigt har materialinsamlingen för avhandlingen skett i ett brytningsskede, där det införts praktiker som överensstämmer med New Public Management-tänkande.

Eettiset kysymykset ja valinnat ovat sosiaalityön arkipäivää. Sosiaalityön eettinen harkinta on osa työntekijöiden ammattitaitoa. Eettinen ammattitaito tulee tärkeäksi kun sosiaalityötä lähestytään toimintana, jossa asiakkaan kanssa tehdään valintoja sekä päätöksiä useiden mahdollisten vaihtoehtojen välillä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella sosiaalityön etiikkaa aikuissosiaalityön viitekehyksessä. Tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen, millaisia mahdollisuuksia aikuissosiaalityössä on nykyään eettisesti laadukkaan sosiaalityön toteuttamiseen. Eettisesti laadukkaalla aikuissosiaalityöllä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa sellaista aikuissosiaalityötä, jossa huomioidaan sosiaalialan ammattietiikka, eettiset periaatteet ja ohjeistukset. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmetodina on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen haastattelut on tehty teemahaastattelulla. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksan aikuissosiaalityössä työskentelevän sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan haastatteluista, jotka on tehty keväällä 2012. Aineiston analyysi on tehty aineistolähtöisesti. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat sosiaalityön ammattietiikka, eettiset periaatteet sekä aikuissosiaalityö. Tutkimuksessa käsitellään aiempaa teoreettista kirjallisuutta sosiaalityön etiikasta sekä ammattietiikan osaamista sosiaalityössä. Tutkimus osoittaa, että haastatellut pitävät sosiaalityön ammattietiikkaa arvossaan. Haastateltavat eivät välttämättä osaa luetella kaikkia eettisiä periaatteita eivätkä osaa soveltaa eettisiä ohjeistuksia arjen työssä, mutta monelle työntekijälle eettiset arvot ovat sosiaalityön lähtökohta ja antavat sille merkityksen. Sosiaalityön ammattietiikan tunteminen koettiin tärkeäksi, koska eettisiä ongelmia ratkaistiin lähes päivittäin. Yleisin eettinen ongelma liittyi tilanteisiin, jossa ristiriidassa olivat asiakkaan odotukset ja toiveet sekä työntekijän asenteet ja arvot. Myös sosiaalityöntekijän yhteiskunnallinen rooli sekä auttajana että kontrolloijana koettiin eettisenä ongelmana, joka nousi säännöllisesti esille arjen työssä. Haastateltavat ratkaisivat eettisiä ongelmia ensisijaisesti keskustelemalla niistä kollegoiden ja esimiehen kanssa. Päätösten huolellisia perusteluja haastateltavat kokivat myös eräänä keinona ratkaista eettisiä ongelmia. Haastateltavien mukaan sosiaalityön eettiset periaatteet voitaisiin ottaa paremmin huomioon siten, että etiikkaan alettaisiin kiinnittää enemmän huomiota työyhteisössä. Haastateltavien mukaan etiikkaan voidaan kiinnittää enemmän huomiota reflektoimalla asiakasasioita eettisten periaatteiden kautta, kiinnittämällä huomiota työntekijöiden omiin arvoihin ja asenteisiin sekä hyvinvointiin. Haastateltavat toivat esille myös koulutusten sekä työnohjauksen tärkeän roolin eettisten asioiden käsittelyssä. Haastateltavien mukaan tekijät, jotka vaikuttavat siihen, että eettisiä periaatteita ei osata tai haluta soveltaa työssä ovat kiire, työntekijän oma hyvinvointi, työn tehokkuusvaatimukset sekä työn priorisointi. Lisäksi ristiriidat asiakkaan ja työnantajan välillä ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen että eettisiä periaatteita ei sovelleta sosiaalityössä. Tutkimuksen mukaan aikuissosiaalityössä on hyviä mahdollisuuksia eettisesti laadukkaan sosiaalityön toteuttamiseen. Työntekijät ovat motivoituneita ja tietoisia ammattietiikasta sekä eettisistä periaatteista, mutta ulkoapäin tulevat vaatimukset vievät aikaa eettiseltä pohdinnalta arjen työssä. Työntekijöille vieritetään paljon henkilökohtaista vastuuta eettisessä pohdinnassa sekä eettisten periaatteiden soveltamisessa. Sosiaalityöntekijät ovat valmiita työskentelemään eettisten periaatteiden mukaisesti sekä tuomaan esille periaatteita arjen työssä, mutta sosiaalialalla vallitseva kiire ja työn priorisointi vievät aikaa eettisesti laadukkaalta sosiaalityöltä. Sosiaalityöntekijöiden omat arvot ja asenteet vaikuttavat myös siihen, miten sosiaalityön eettiset periaatteet huomioidaan arjen työssä.