Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "sperma"

Sort by: Order: Results:

  • Airasmaa, Hanna (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)
    I kirjallisuusosa II kokeellinen osa Kirjallisuusosassa luotiin katsaus viime aikoina julkaistuun koiran sperman säilytystä ja pakastusta sekä koirien keinosiemennystä koskevaan kirjallisuuteen. Kokeellisen osan tavoitteena oli tutkia laimennusnesteen glyserolipitoisuuden vaikutusta koiran sperman pakastuksen ja sulatuksen jälkeiseen elävyyteen ja liikkuvuuteen. Tutkimuksessa pakastettiin kuudesta uroksesta ejakulaatti, jonka initiaali progressiivinen motiliteetti oli vähintään 70%. Laimennusnesteenä käytettiin tris-sitraatti-pohjaista laimennusnestettä vaihtelevilla glyserolipitoisuuksilla ( 0,5%, 1,0%, 1,5%, 2,0%, 4,0% ja 8,0% ). Näytteet tutkittiin pakastuksen ja sulatuksen jälkeen videomikrografisesti siittiösolujen liikkeiden analysointia varten valmistetulla laitteistolla. Tutkimuksessa keskityttiin liikeratanopeuksien analysointiin. Liikeratasnopeuksien koira ja laimennusnestekohtaisissa jakaumahistogrammeissa todettiin korkeat frekvenssit alhaisissa nopeuksissa ja korkeissa nopeuksissa;nopeuksien keskialueilla frekvenssit olivat alhaiset. Jaettiin siittiöt nopeuksien perusteella aktiiviseen fraktioon (korkeat nopeudet ) ja passiiviseen fraktioon ( alhaiset nopeudet ). Laskettiin koira- ja laimennusnestekohtaisesti aktiivisen fraktion osuus ja keskinopeus. Aineistossa käytetyistä laimennusnesteistä parhaat pakastuksen ja sulatuksen jälkeiset tulokset saadaan käytettäessä laimennusnestettä, jonka glyserolipitoisuus on 4,0 %, kun kriteerinä käytetään siittiöiden liikeratanopeuksien jakaumahistogrammin perusteella laskettua aktiivisen fraktion siittiöiden osuutta ja keskinopeutta.
  • Kuisma, Päivi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)
    Jotta oriin sperman pakastusmenetelmiä kyettäisiin kehittämään, tarvitaan luotettavia menetelmiä sperman laadun arviointiin. Monenlaisia menetelmiä on olemassa, mutta vain harvoissa tutkimuksissa on tutkittu niiden ja hedelmällisyyden korrelaatiota. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia pakastespermaa useilla taloudellisesti käyttökelpoisilla ja käytännöllisillä laboratoriokokeilla ja tutkia tulosten korreloivuutta tammojen varsomisprosenttien kanssa. Pakastespermalle tehtyjä kokeita ja varsomisprosentteja verrattiin kandessa koesarjassa. Ensimmäisessä tutkittiin 27 oriin ja toisessa 23 oriin sperma. Molempien kokeiden oriilla oli ollut keskimäärin 37 tammaa (vaihteluväli 7-121). Siittiöiden morfologia tutkittiin ja bakteeriviljely tehtiin kerran kunkin oriin spermasta. Ensimmäisessä koesarjassa tutkittiin sperman konsentraatio, progressiivinen motiliteetti valomikroskoopilla heti sulatuksen ja 1, 2, 3, ja 4 tunnin inkubaation jälkeen, motiliteetin ominaisuudet automaattisella sperma-analysaattorilla, plasmamembraani-integriteetti valomikroskoopilla käyttäen CFDA/P! –värjäystä (karboksifluoreskeiini-indiasetaatti/propidiumjodidi), plasmamembraani-integriteetti fluorometrillä käyttäen PI-värjäystä ja tehtiin resatsuriinireduktiotesti. Toisessa koesarjassa samat kokeet kuin koesarja 1:ssä ja lisäksi hypo-osmotic swelling test (HOS) valomikroskoopilla ja fluorometrillä tehtiin heti sulatuksen jälkeen sekä kolmen tunnin inkubaation jälkeen. Ensimmäisessä koesarjassa kaikkien oriitten progressiivinen motiliteetti 2 ja 4 tunnin inkubaation jälkeen korreloi varsomisprosentin kanssa (p<0,05); oreilla joilla oli ollut >20 tammaa siemennysannos korreloi negatiivisesti (p<0,05) ja resatsuriinireduktiotesti positiivisesti (p=0.052) varsomisprosentin kanssa. Toisessa koesarjassa kaikilla oriilla hypo-osmoottinen turvotustesti (HOS) heti sulatuksen jälkeen korreloi negatiivisesti varsomisprosentin kanssa, mutta oriilla, joilla oli ollut >20 tammaa korreloi HOST positiivisesti (mikroskoopilla p = 0,051 ja fluorometrillä p = 0,054). Yhdenkään testin ei havaittu antavan toistuvasti luotettavaa tai tarkkaa tietoa sperman hedelmöittämiskyvystä, koska koesarjoissa saatiin erilaisia tuloksia, vaikka oriit olivat osittain samoja.
  • Kuhanen, Rami (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Virtaussytometriaan perustuva koneellinen siittiöiden X/Y-lajittelu on vakiintunut naudoilla rutiininomaiseksi menetelmäksi vasikoiden sukupuolen määräämiseksi. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä saavutetaan monia etuja etenkin lypsykarjataloudessa. Lajitellun siemenen hyödyntäminen onkin lisääntynyt sen kaupallistamisen jälkeen niin nautojen keinosiemennyksessä kuin alkiotuotannossakin. Lajittelutekniikkaan ja sukupuolilajiteltuun siemeneen liittyy kuitenkin edelleen useita ongelmia. Siittiöiden lajittelu on hidasta ja kallista, minkä lisäksi sperman hävikki lajittelun aikana on suurta. Lisäksi lajitteluprosessi aiheuttaa siittiöihin muutoksia, jotka heikentävät siittiöiden laatua, liikkuvuutta ja elinkelpoisuutta. Osaksi tästä syystä lajitellun siemenen tiineyttävyys on huonompi kuin perinteisen lajittelemattoman siemenen tiineyttävyys. Edellä mainittuja asioita käsitellään tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsauksessa. Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että sukupuolilajitellun siemenen käyttäminen hidastaa alkionkehitystä ja heikentää alkioiden laatua. Tämän tutkielman tutkimusosan tarkoituksena oli ennen kaikkea selvittää, miten lajitellun siemenen käyttö alkiohuuhtelun yhteydessä vaikuttaa alkioiden laatuluokkaan ja kehitysasteeseen. Samalla selvitettiin myös eläimen poikimakerran ja rodun vaikutusta näihin tulosmuuttujiin. Tutkimusosan aineistona oli 1 971 alkiohuuhtelun tiedot Maatalouden Laskentakeskus Oy:n tietokannasta. Huuhtelut olivat tapahtuneet suomalaisilla lypsykarjatiloilla vuosina 2008–2015. Tutkimukseen sisällytettiin ainoastaan ayrshire- (n = 629) ja holstein-rotuiset (n = 1342) eläimet. Huuhdelluista eläimistä 1 329 oli hiehoja ja 642 lehmiä. Alkiohuuhteluista 1 528 oli tehty lajittelemattomalla siemenellä ja 443 lajitellulla siemenellä. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö pienensi hiehoilla parhaaseen eli 1-luokkaan kuuluvien alkioiden suhteellista osuutta 6,5 prosenttiyksikköä, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä vastaava osuuden pieneneminen oli 11,9 prosenttiyksikköä (p < 0,001). Vastaavasti 2- ja 3-luokan alkioiden suhteelliset osuudet kasvoivat sekä hiehoilla että lehmillä lajiteltua siementä käytettäessä. Keskimäärin siirtokelpoisten alkioiden laatuluokka heikkeni lajiteltua siementä käytettäessä hiehoilla 1,28:sta 1,43:een (p < 0,001) ja lehmillä 1,23:sta 1,41:een (p < 0,001). Kehitysasteen osalta erot eivät olleet yhtä selkeitä: hiehoilla keskimääräinen kehitysaste laski ainoastaan hieman, 5,25:stä 5,09:ään, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä alkioiden kehitysnopeudessa ei havaittu merkitsevää eroa. Siirtokelpoisten alkioiden saanto alkiohuuhteluissa pieneni merkitsevästi sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, hiehoilla keskimäärin 1,4 alkiolla (p < 0,001) ja lehmillä 3,2 alkiolla (p < 0,001) huuhtelua kohti lajittelemattoman siemenen käyttöön verrattuna. Samalla lajitellun siemenen käyttö johti degeneroituneiden alkioiden ja hedelmöittymättömien munasolujen suhteellisen määrän kasvuun. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö myös lisäsi huomattavasti nollahuuhteluiden, eli huuhteluiden, joissa ei saatu yhtään siirtokelpoista alkiota, määrää. Hiehoilla nollahuuhteluiden osuus lisääntyi lajiteltua siementä käytettäessä 7,9 %:sta 11,2 %:iin (p = 0,025), lehmillä 9,0 %:sta ja 20,7 %:iin (p < 0,001). Saadut tulokset ovat mielenkiintoisia, mutta myös linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Muutamista varjopuolistaan huolimatta lajitellun siemenen käyttö on perusteltua ja tietyissä tilanteissa taloudellisesti kannattavaa. Etenkin suomalaisen tuottajan kannalta alkiohuuhteluita tehtäessä oleellisinta on se, kuinka monta lehmävasikkaa luovuttajasta saadaan. Vaikka siirtokelpoisten alkioiden määrä pienenee ja laatu heikkenee alkiohuuhteluissa sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, tuloksena saadaan syntymään enemmän lehmävasikoita pienemmästä määrästä vastaanottajaeläimiä.
  • Juhala, Pirjo; Soini, Kirsi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)
    Tutkielman alkuosassa on kirjallisuuskatsaus, jossa käsitellään tamman keinosiemennystä painottuen siemennyksen ajoittamiseen tuore-, siirto- ja pakastespermalla. Lisäksi käsitellään ovulaatien induktiota ja muuta kiimakierron hermonaalista käsittelyä. Lopuksi tarkastellaan alkiokuolemien esiintymistä käytettäessä vanhoja sukusoluja (postovulatoriset siemennykset ja säilytetty sperma) ja pakastespermaa. Tutkimuksessa pyrittiin saamaan selville optimaalisin, praktiikassa käyttökelpoinen siemennysajankohta ovulaatioon nähden pakastespermalla siemennettäessä. Ypäjällä 1995 suoritetussa käyttökokeessa 34 tammaa siemennettiin pakastespermalla kahteen peräkkäiseen kiimaan: 48 tunnin välein ennen ovulaatiota ja 0-12 tuntia ovulaation jälkeen, ja vertailtün tiinehtyvyyttä ryhmien välillä. Tammat tutkittiin rektaalisesti ultraäänellä 12 tunnin välein ovulaatioajankohdan määrittämiseksi. Tiineystarkastus tehtiin 14-16 vrk ovulaation jälkeen. Siemennyksiin käytettiin vain yhdestä oriista kerättyä spermaa, millä eliminoitiin orien välillä esiintyvät suuretkin vaihtelut sperman hedelmällisyydessä pakastuksen jälkeen. Tiinehtyvyydeksi saatiin 30 % ennen ovulaatiota ja 18 % ovulaation jälkeen siemennettäessä. Paras tiinehtyvyvs (35%) oli 0-24 tuntia ennen ovulaatiota siemennyksissä. Suurin ero oli nuorten (4-10 v.) ja vanhempien (>10 v.) tammojen välillä: 59 % ja 23 % tiinehtyvyys. Varsallisten ja varsattomien tammojen välillä ei ollut eroa tiinehtymisessä. Erot eri ryhmien välillä eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Tämän tutkimuksen perusteella 48 tunnin siemennysväli ennen ovulaatiota on liian pitkä. Parempia tuloksia saataisiin, jos tammat tutkittaisiin 24 tunnin välein. Ovulaation jälkeen siemennettäessä 12 tunnin välein tehtävä tutkimus ajoitti siemennyksen liian kauaksi ovulaatiosta, koska tiinehtymistulos oli hyvin alhainen. Käytännössä pakastespermalla kannattaisi siementää pääasiassa nuoria ja terveitä tammoja. HCG:n käyttö siemennyksen yhteydessä ajoittaisi ovulaation, ja siten vähentäisi tutkimuskertoja sekä tarvittavia siemenpanoksia.