Browsing by Subject "subjektiivisuus"
Now showing items 1-8 of 8
-
(1999)Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi.
-
(2015)Tutkielmassani tarkastelen kysymystä, miten Søren Kierkegaard näki uskon suhteen oppeihin ja instituutioihin. Tutkimukseni päälähteinä ovat Kierkegaardin teokset Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus ja Kedon kukka ja taivaan lintu. Tutkimusmetodini on systemaattinen analyysi. Tutkimukseni lähtökohta on seuraava asetelma, jossa nuoli osoittaa etenemis- tai etsimissuuntaa uskonelämässä: Ihminen => Opit ja instituutiot => Jumala. Tutkielmassa testattava lähtöoletus on, että ihmisen usko kohdistuisi oppien ja instituutioiden kautta kohti Jumalaa. Ajatus on muotoiltavissa myös siten, että tarkastelen, voiko Kierkegaardin ajattelussa ihminen löytää Jumalan oppien ja instituutioiden yhteydessä. Opit ja instituutiot ovat asetelman keskiössä, josta on yhteys sekä ihmiseen että Jumalaan. Asetelman ääripäät muodostavat ihmisen suhteen Jumalaan, mikä tutkielmani tarkastelunäkökulmassa on yksinkertaisesti usko. Näistä aineksista rakentuu tutkimustehtävä. Tutkielmassani on kaksi päälukua. Tutkielman ensimmäisessä pääluvussa tarkastelen ensin Kierkegaardin käsitystä yksilön uskosta. Sen jälkeen määrittelen ja esittelen Kierkegaardin ajattelun pohjalta tutkielman aihepiiriin kuuluvat, Kierkegaardin ajan Tanskassa vallinneet kristinuskon opit ja instituutiot. Toisen pääluvun ensimmäisessä alaluvussa tarkastelen subjektiivisuus–objektiivisuus-asetelmaa, joka on keskeinen tarkastelukulma ihmisen suhteessa oppeihin ja instituutioihin. Toisen pääluvun toisessa alaluvussa tarkastelen usko ja vapaus -asetelmaa. Tutkimusasetelmassa kyseinen alaluku vastaa oppien ja instituutioiden ja Jumalan välistä akselia. Tutkimukseni tulos on havainto, että tutkimusasetelma, jossa ihminen lähestyy Jumalaa oppien ja instituutioiden kautta, ei toimi Kierkegaardin ajattelussa. Jumalaa ei voi Kierkegaardin mielestä lähestyä pelkästään oppien ja instituutioiden kautta. Kierkegaardin mielestä Jumalaa tulee etsiä ensin, jolloin asetelman keskellä oleva vaihe, opit ja instituutiot, tulee syrjäytetyksi. Kierkegaard näkee opit ja instituutiot useista näkökulmista katsottuna hedelmättöminä ja uskonelämää haittaavina asioina, jotka tuolloin estävät aidon jumalayhteyden. Vaikka Kierkegaard ei hyväksy ajatusta, että usko voisi perustua oppeihin ja instituutioihin, hän kuitenkin suhtautuu niihin määrätyissä olosuhteissa myönteisesti. Tuolloin opeilla ja instituutioilla on Kierkegaardin mielestä paikkansa myös hedelmällisinä elementteinä uskonelämässä. Niiden hedelmälliseen asemaan on Kierkegaardin mielestä kuitenkin yksi ehdoton edellytys. Ihmisen on ensin selvitettävä suhteensa Jumalaan ilman mitään häiritseviä tekijöitä, joihin lukeutuvat myös ylimääräiset opit ja instituutiot. Sen jälkeen ihminen voi vapautua hedelmättömiksi kokemistaan opeista ja instituutioista ja harjoittaa uskontoaan hedelmällisiksi kokemiensa oppien ja instituutioiden yhteydessä. Silti Jumalan edessä ihminen ei Kierkegaardin mielestä ole koskaan vapaa.
-
(2012)Tutkielman aiheena on vuonna 1987 perustettu kuvatoimisto Gorilla ja sen välittämät valokuvat arjesta. Gorilla oli valokuvaajien oma kuvatoimisto, jonka yhtenä pyrkimyksenä oli uudistaa ja moninaistaa kuvankäytön kulttuuria taidekouluista saaduilla opeilla. Parhaimmillaan yli 40:ää valokuvaajaa edustaneen Gorillan tavaramerkki oli dokumentaarista lähestymistapaa tavoitellut mustavalkoinen kuvituskuva. Tutkielma jakautuu kahteen tutkimukselliseen osaan. Ensimmäisessä selvitetään perustutkimuksen omaisesti Gorillan toimintaa, tavoitteita ja kuvamaailmaa. Ajallisesti painopiste on kuvatoimiston varhaisissa vuosissa – perustamisvuodesta 1987 noin 1990-luvun puoliväliin. Tutkielman toisessa osiossa paneudutaan kuvatoimiston välittämiin valokuviin, joita analysoidaan arjen ja arkipäiväisyyden esittämisen näkökulmasta. Kuva-aineistosta nousee esiin kaksi arjen tilaa tai näyttämöä, katu ja koti. Tilojen oletetun erilaisuuden perusteella tutkielmassa tehdään erottelu julkiseen arkeen ja yksityiseen arkeen. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat: Millaisia olivat Gorillan toimintatavat ja intressit kuvatoimistona 1980–90-luvun kulttuurisessa kontekstissa? Millaisia ovat Gorillan valokuvat arjesta? Millaista kuvaa ne arkielämästä välittävät, ja millä keinoin? Tutkimusaineiston muodostavat Suomen valokuvataiteen museon hallinnoimat kuvatoimisto Gorillan valokuvat ja paperiarkisto. Museolla on ollut tutkielmaa tehtäessä käynnissä Gorilla-hanke, jonka puitteissa Gorillan suurta valokuva-aineistoa on seulottu ja liitetty museon kokoelmiin. Osa aineistosta muodostuu kokoelmiin liitetyistä valokuvista (noin 1250 valokuvaa). Lisäksi tutkielmaa varten on käyty läpi valikoimatonta kuvamateriaalia. Yhteensä on käyty läpi noin 3500 Gorillan valokuvaa, 22 valokuvaajalta. Gorillan toiminnan selvittämiseksi on haastateltu kahta valokuvaajaa, Petri Kuokkaa ja Pauli Vanhalaa, sekä kuvatoimittaja Sini Seppälä-Vanhalaa. Tutkielmassa sitoudutaan kriittisen valokuvatutkimuksen traditioon, joka korostaa valokuvan merkitysten muovautumista historiallisissa, kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa käytännöissä. Arki ja arkipäiväisyys ovat rajoittavia, diskursiivisia välineitä, jotka kiinnittävät valokuvista tehtävät tulkinnat tiettyyn odotushorisonttiin. Tämä mahdollistaa Gorillan valokuvien analysoinnin itsenäisinä teoksina, irrallaan journalistisesta kontekstistaan. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin valokuvalle luontainen tapa taipua toisaalta taide-esineeksi, toisaalta arkiesineeksi. Teoreettinen tausta arjen käsitteellistämiselle saadaan kahden ranskalaisen yhteiskuntafilosofin, Henri Lefebvren (1901–1991) ja Michel de Certeaun (1925–1986), kirjoituksista. Tutkielman kannalta tärkeitä käsitteitä ovat Lefebvren eletty tila (l’espace vécu) sekä Certeaun taktiikka (tactique). Lisäksi Lefebvren kulutuskulttuurin kritiikki ja ajatukset modernin elämän vieraannuttavista vaikutuksista ovat keskeisiä. Perustutkimus antaa tietoa vaihtoehtoisesta kuvatoimistosta, jossa luotettiin valokuvan mahdollisuuksiin vaikuttaa. Gorillan historia kertoo laajemmin 1980–90-luvuilla kuvankäytön kulttuuria kohdanneista muutoksista, joita olivat mm. siirtyminen mustavalkoisista valokuvista kohti värillistä ilmaisua ja digitaalista kuvanvälitystä. Tutkitut valokuvat pyrkivät esittämään rehellisesti "oikeaa elämää" ja niiden aiheet liittyvät tavallisen ihmisen kokemusmaailmaan. Valtaosa kuvista on Suomesta, mutta vertailukohtia on haettu myös ulkomailta. Valokuvissa liikutaan puhtaasti dokumentaarisen otteen ja niin sanotun subjektiivisen valokuvauksen välillä. Katuvalokuvissa arkea esitetään anonyymin, kaupunkilaisen elämäntavan kautta. Ne välittävät kokemuksia kaupunkitilassa liikkumisesta ja tuovat esiin katukuvan kaupallistumisen sekä yhteiskunnan sosiaalisia ilmiöitä. Kotivalokuvat puolestaan ottavat lähtökohdakseen arkisen elämän yksityiset ja tutut puolet. Koti näyttäytyy ennen muuta yhdessäolon tilana, joka tarjoaa ihmiselle suojapaikan ja mahdollisuuden tunteisiin ja kuvitteluun.
-
(2018)Tässä tutkielmassa tarkastellaan näennäisesti sukupuolineutraalien termien käyttöä viitattaessa oikeudenkäynnin vastaajaan 1700- ja 1800-luvuilla Englannissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten todistajien sukupuolineutraalien termien käyttö ilmaisee piileviä asenteita mies- ja naispuolisia vastaajia kohtaan. Tutkittava aineisto on kerätty Old Bailey Corpus 2.0 -korpuksesta, ja sitä on täydennetty Proceeding of the Old Bailey -oikeudenkäyntiasiakirjoilla. Teoreettisena viitekehyksinä toimivat saavutettavuusteoria (eng. Accessibility theory, Ariel 1990) ja subjektiivisuus (Traugott 2010; Langacker 2008). Tutkimus koostuu kahdesta osasta. Kvantitatiivisessa osassa tarkastellaan 20 vastaajaan viittaavan sukupuolineutraalin termin esiintymiä niiden määräisyyden kannalta. Kvalitatiivisessa osassa puolestaan syvennytään kahden sukupuolineutraalin termin (creature ja person) käyttöön referentti- ja sukupuoliryhmittäin. Jälkimmäinen aineisto on koottu yhteensä 219 todistajalausunnosta, joissa edellä mainitut termit esiintyvät. Tuloksista käy ilmi, että rikollisuuteen tai epäilyttävään luonteeseen viittaavat termit (esimerkiksi criminal, stranger) ovat subjektiivisia. Toisaalta sellaiset termit kuten prisoner ja defendant ovat tässä yhteydessä objektiivisia, sillä ne viittaavat vastaajan rooliin oikeudenkäynnissä. Creature ja person puolestaan ovat monitulkintaisempia termejä. Niiden käyttö on osittain sukupuolittunutta, joskaan sukupuoli ei ole ainoa selittävä tekijä. Termin creature kohdalla referentit ovat useimmiten naisia, mutta käyttö vaihtelee oikeudenkäyntiroolin (esim. vastaaja, todistaja) ja rikosnimikkeen mukaan. Myös puhujan suhde referenttiin vaikuttaa ilmaisun valintaan. Termin person referentit ovat puolestaan useimmiten miehiä. Rikosnimikkeellä ei näytä olevan vaikutusta, sillä kyseistä termiä käytetään useimmiten kuvailuissa, joissa ilmaistaan varmuutta tai epävarmuutta viitatun henkilön identiteetistä.
-
(2018)Tässä tutkielmassa tarkastellaan näennäisesti sukupuolineutraalien termien käyttöä viitattaessa oikeudenkäynnin vastaajaan 1700- ja 1800-luvuilla Englannissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten todistajien sukupuolineutraalien termien käyttö ilmaisee piileviä asenteita mies- ja naispuolisia vastaajia kohtaan. Tutkittava aineisto on kerätty Old Bailey Corpus 2.0 -korpuksesta, ja sitä on täydennetty Proceeding of the Old Bailey -oikeudenkäyntiasiakirjoilla. Teoreettisena viitekehyksinä toimivat saavutettavuusteoria (eng. Accessibility theory, Ariel 1990) ja subjektiivisuus (Traugott 2010; Langacker 2008). Tutkimus koostuu kahdesta osasta. Kvantitatiivisessa osassa tarkastellaan 20 vastaajaan viittaavan sukupuolineutraalin termin esiintymiä niiden määräisyyden kannalta. Kvalitatiivisessa osassa puolestaan syvennytään kahden sukupuolineutraalin termin (creature ja person) käyttöön referentti- ja sukupuoliryhmittäin. Jälkimmäinen aineisto on koottu yhteensä 219 todistajalausunnosta, joissa edellä mainitut termit esiintyvät. Tuloksista käy ilmi, että rikollisuuteen tai epäilyttävään luonteeseen viittaavat termit (esimerkiksi criminal, stranger) ovat subjektiivisia. Toisaalta sellaiset termit kuten prisoner ja defendant ovat tässä yhteydessä objektiivisia, sillä ne viittaavat vastaajan rooliin oikeudenkäynnissä. Creature ja person puolestaan ovat monitulkintaisempia termejä. Niiden käyttö on osittain sukupuolittunutta, joskaan sukupuoli ei ole ainoa selittävä tekijä. Termin creature kohdalla referentit ovat useimmiten naisia, mutta käyttö vaihtelee oikeudenkäyntiroolin (esim. vastaaja, todistaja) ja rikosnimikkeen mukaan. Myös puhujan suhde referenttiin vaikuttaa ilmaisun valintaan. Termin person referentit ovat puolestaan useimmiten miehiä. Rikosnimikkeellä ei näytä olevan vaikutusta, sillä kyseistä termiä käytetään useimmiten kuvailuissa, joissa ilmaistaan varmuutta tai epävarmuutta viitatun henkilön identiteetistä.
-
(2019)This thesis looks at the post-war reintegration of and war trauma in the former Lord’s Resistance Army (LRA) rebel force abductees in the Acholi subregion of northern Uganda. The work’s focus is on how the former LRA abductees make meaning of their subjective experience of trauma according to the Acholi world view and how these experiences guide their search for healing. These questions are examined in the context of three healing practices from which the formerly abducted research participants have sought help for their war-related psychological symptoms: public healthcare and non-governmental psychosocial trauma counselling, local ajwaka spirit mediums, and Pentecostal and Charismatic Christian churches. The research for this thesis is based on three-month-long ethnographic fieldwork consisting of participant observation, semi-structured interviews, group discussions, and other informal interactions in the Acholi districts of Gulu and Nwoya between October and December 2017. The core research participants are 20 formerly abducted LRA combatants (ten males and ten females aged between 24–55 years) who have returned back to civilian life before the northern Uganda conflict ended in 2006. Furthermore, medical professionals, trauma counsellors, ajwaka spirit mediums, Charismatic Christian pastor, and relatives of the core research participants were interviewed for this study. This thesis is built around medical anthropological theories of trauma and anthropological theories of subjectivity, where the former LRA abductees’ symptoms are approached through a three-dimensional theoretical framework of inner subjectivity, structural subjugation, and intersubjective relations. This thesis proposes that the war-related symptoms find their meaning through inner and bodily experiences, personal convictions, and subjective world views of their sufferers, which steer the former LRA abductees towards their preferred healing practices. However, these experiences are shaped by external constraints related to economic and sociopolitical subjugation under state rule, hierarchical social structure as well as intimate intersubjective power relations and cultural norms that can either enable or challenge the former abductees’ access to healing. The findings of this thesis suggest that even though the three healing practices approach war-related symptoms from ontologically different angles, they all offer meaningful tools to repair broken social relationships and retether the former abductees back to their social worlds in ways that can reduce trauma symptoms and foster healing. However, for various reasons the administered treatments sometimes fail, which forces symptom-sufferers to move beyond their preferred healing practices to find relief from their war-related symptoms. This thesis argues that the search for healing is full of uncertainty about the cosmological origin of symptoms, social tensions, and opaque motives of helpers. Thus, the healing process is dependent on intersubjective entanglements with kin, treatment providers, illness agents, and healing powers alike, which suggests that different forms of relationality lie at the centre of healing from war trauma. In conclusion, this thesis proposes that the gap between the former LRA abductees and the wider Acholi community has narrowed over the years since the conflict ended, but for some research participants the ongoing experiencing of war-related psychological symptoms still prevent them from fully participating in the Acholi society, which continues to hinder their reintegration. Until recently, the study of trauma in northern Uganda has revolved around the study of local spirits and Acholi rituals. The present study contributes to the broadening of the scope of the study of trauma among the Acholi towards other healing practices and provides a critical and multifaceted review of how the formerly abducted Lord’s Resistance Army combatants conceptualise their experience of war-related psychological symptoms from their socio-cultural perspective in post-war northern Uganda.
-
(2019)This thesis looks at the post-war reintegration of and war trauma in the former Lord’s Resistance Army (LRA) rebel force abductees in the Acholi subregion of northern Uganda. The work’s focus is on how the former LRA abductees make meaning of their subjective experience of trauma according to the Acholi world view and how these experiences guide their search for healing. These questions are examined in the context of three healing practices from which the formerly abducted research participants have sought help for their war-related psychological symptoms: public healthcare and non-governmental psychosocial trauma counselling, local ajwaka spirit mediums, and Pentecostal and Charismatic Christian churches. The research for this thesis is based on three-month-long ethnographic fieldwork consisting of participant observation, semi-structured interviews, group discussions, and other informal interactions in the Acholi districts of Gulu and Nwoya between October and December 2017. The core research participants are 20 formerly abducted LRA combatants (ten males and ten females aged between 24–55 years) who have returned back to civilian life before the northern Uganda conflict ended in 2006. Furthermore, medical professionals, trauma counsellors, ajwaka spirit mediums, Charismatic Christian pastor, and relatives of the core research participants were interviewed for this study. This thesis is built around medical anthropological theories of trauma and anthropological theories of subjectivity, where the former LRA abductees’ symptoms are approached through a three-dimensional theoretical framework of inner subjectivity, structural subjugation, and intersubjective relations. This thesis proposes that the war-related symptoms find their meaning through inner and bodily experiences, personal convictions, and subjective world views of their sufferers, which steer the former LRA abductees towards their preferred healing practices. However, these experiences are shaped by external constraints related to economic and sociopolitical subjugation under state rule, hierarchical social structure as well as intimate intersubjective power relations and cultural norms that can either enable or challenge the former abductees’ access to healing. The findings of this thesis suggest that even though the three healing practices approach war-related symptoms from ontologically different angles, they all offer meaningful tools to repair broken social relationships and retether the former abductees back to their social worlds in ways that can reduce trauma symptoms and foster healing. However, for various reasons the administered treatments sometimes fail, which forces symptom-sufferers to move beyond their preferred healing practices to find relief from their war-related symptoms. This thesis argues that the search for healing is full of uncertainty about the cosmological origin of symptoms, social tensions, and opaque motives of helpers. Thus, the healing process is dependent on intersubjective entanglements with kin, treatment providers, illness agents, and healing powers alike, which suggests that different forms of relationality lie at the centre of healing from war trauma. In conclusion, this thesis proposes that the gap between the former LRA abductees and the wider Acholi community has narrowed over the years since the conflict ended, but for some research participants the ongoing experiencing of war-related psychological symptoms still prevent them from fully participating in the Acholi society, which continues to hinder their reintegration. Until recently, the study of trauma in northern Uganda has revolved around the study of local spirits and Acholi rituals. The present study contributes to the broadening of the scope of the study of trauma among the Acholi towards other healing practices and provides a critical and multifaceted review of how the formerly abducted Lord’s Resistance Army combatants conceptualise their experience of war-related psychological symptoms from their socio-cultural perspective in post-war northern Uganda.
Now showing items 1-8 of 8