Browsing by Subject "sukupuolihistoria"

Pro gradu -tutkielma käsittelee neuvostoliittolaisessa naistenlehti Rabotnitsassa käytyä keskustelua naisten rooleista vuosina 1987–1991. Siinä on keskitytty artikkeleihin, jotka kommentoivat naisten rooleja äiteinä, työläisinä ja vaimoina, sekä kaksoistaakan ongelmien ratkaisuihin, jotka nousivat artikkeleissa esille. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten kaksoistaakan ongelmaa käsiteltiin lehdessä, millaisia ratkaisuja sille esitettiin ja millaisia naisten rooleja artikkelit suosivat. Lisäksi tutkielma tarkastelee naistenlehti Rabotnitsaa tämän keskustelun keskusteluareenana ja selvittää, dominoivatko tietynlaiset näkemykset keskustelua sekä muuttuivatko lehdessä esitetyt näkemykset ajan myötä. Rabotnitsa oli kerran kuukaudessa ilmestyvä, Neuvostoliiton laajalevikkisin aikakauslehti ja sen kohdeyleisö oli kaupunkilaiset työläisnaiset. Lehteä alettiin julkaista jo vuonna 1914 ja sitä julkaistaan edelleen Venäjällä. Neuvostoliittolainen sukupuolijärjestelmä, jossa naiset huolehtivat kotitöistä sekä lastenhoidosta kokopäivätyön ohella, oli johtanut naisten kaksoistaakkaan. Kaksoistaakka sekä uuvutti naisia että haittasi heidän urakehitystään. Iso osa Rabotnitsassa käydystä keskustelusta käsittelikin juuri näitä teemoja. Rabotnitsan artikkelit olivat osa laajempaa keskustelua, jota Neuvostoliitossa käytiin naisten ongelmista ja rooleista 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Glasnost ja sensuurin lakkauttaminen teki julkisesta keskustelusta vapaampaa sekä mahdollisti ongelmista puhumisen ja raportoimisen. Tämä tarkoitti myös naisten yhteiskunnalliseen asemaan liittyvien kysymysten kriittistä käsittelyä. Avainkäsitteitä tutkielmassa ovat sukupuolen (gender) ja sukupuolijärjestyksen (gender order) käsitteet, joita on käytetty apuna alkuperäislähteiden analysoinnissa. Neuvostoliittolainen sukupuolijärjestelmä, jossa naisten tehtäviin kuului sekä kotitöistä ja lapsista huolehtiminen että kokopäivätyö kodin ulkopuolella, kyseenalaistettiin ja sitä alettiin tarkastella yhä kriittisemmin 1980-luvun lopulla. Tutkielmassa sukupuolijärjestyksen käsitettä käytetään sekä kuvailtaessa neuvostoliittolaista sukupuolijärjestystä että artikkeleissa ehdotettuja vaihtoehtoisia tapoja määrittää ja järjestää naisten ja miesten tehtävät ja roolit yhteiskunnassa. Nämä vaihtoehtoiset tavat nähdään tutkielmassa myös ehdotuksina ratkaista kaksoistaakan ongelma. Tutkielmassa käy ilmi, että Rabotnitsassa julkaistiin erilaisia näkemyksiä naisten rooleista sekä ratkaisuja kaksoistaakan vähentämiseksi. Ensinnäkin jotkut keskustelun osanottajista kannattivat naisen perinteistä sukupuoliroolia, joka määrittää kodin ja siihen liittyvät toiminnot naisten tehtäviksi ja velvollisuuksiksi. Näissä näkemyksissä oli osin samanlaisia elementtejä kuin 1970-luvulta lähtien Neuvostoliitossa vallalla olleissa näkemyksissä, jotka korostivat naisellisuutta ja naisten roolia äiteinä. Nämä keskustelijat tarjosivat neuvostoliittolaisen sukupuolijärjestyksen vaihtoehdoksi sukupuolijärjestystä, jossa naisella olisi pääasiallinen vastuu kodista ja lapsista mutta he eivät välttämättä samassa määrin osallistuisi työelämään. Kaikki naisellisuutta ja äitiyttä korostaneet eivät kuitenkaan nähneet, että naisten sulkeminen työelämän ulkopuolelle olisi kannattavaa. Toiseksi Rabotnitsassa julkaistiin artikkeleita, joiden kirjoittajat ja haastateltavat haastoivat näkemyksen siitä, että naisten paikka olisi kotona. He vaativat, että naisten ongelmat otettaisiin paremmin huomioon yhteiskunnassa ja heidän asemaan parannettaisiin esimerkiksi tarjoamalla parempia julkisia palveluita. Sekä konservatiiviset näkökannat että feminismiin kallellaan olevat artikkelit voimistuivat 1990-luvulla Rabotnitsassa käytiin myös keskustelua käytännön keinoista naisten kaksoistaakan selättämiseksi. Näitä olivat osa-aikatyö, valinta uran ja perheen perustamisen välillä, tasa-arvoisemmin jaettu vanhemmuus ja kotityöt, työolojen parantaminen sekä pidempi äitiysloma. Suurin osa keskusteluun osallistuneista kannattivat näitä keinoja. Jotkut keskustelijoista kuitenkin olivat sitä mieltä, että sukupuolirooleja tulisi tarkastella kriittisemmin. Useimmissa yllä mainituista keinoissa olettamuksena olikin, että yhteiskunta oli rakennettu miehiselle normille ja naiset äiteinä olivat erityisryhmä työvoiman sisällä, jonka osallistuminen työelämään aiheutti tarvetta erityisjärjestelyille. Vaikka Rabotnitsassa käytiin kriittistäkin keskustelua naisten rooleista, lehdessä julkaistiin myös esimerkiksi reseptejä, vaatekaavoja, kodinsisustusohjeita ja lapsille tarkoitettua materiaalia. Tutkielmassa tämä nähdään esimerkkinä siitä, että Rabotnitsan sisältö samaan aikaan haastoi ja vahvisti naisen traditionaalista sukupuoliroolia, joka määritti kodinhoidon ja lapset naisten velvollisuuksiksi.

Naisten äänioikeutta edelsi pitkä, vaikea ja katkera kamppailu, joka muodostui kansalliseksi kysymykseksi 1800- ja 1900-luvun vaihteen Britanniassa. Kamppailu oli keskeisessä asemassa kansalaisuudesta käydyssä keskustelussa. 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Britanniassa ei ollut yksimielisyyttä siitä, mitä kansalaisuus, erityisesti naisten kansalaisuus, tarkoittaa. Naisten äänioikeuden kannattajat kohtasivat jatkuvasti aiempia käsityksiä kansalaisuudesta yrittäessään mahdollistaa naisten äänioikeuden ja sitä myötä naisten kansalaisuuden. Tässä tutkielmassa tarkastelen sukupuolittunutta kansalaisuutta ja sen (uudelleen)määrittelyä naisten äänioikeutta kannattaneissa ja vastustaneissa pilapiirroksissa 1900-luvun alun Britanniassa. Paikannan tutkielmani konstruktivistisen kulttuurihistorian ja sukupuolihistorian kentälle. Tutkielmassani kysyn, miten sukupuoli ilmeni pilapiirroksissa ja minkälaisia merkityksiä sille annettiin sekä miten kansalaisuus ilmeni pilapiirroksissa ja minkälaisia merkityksiä sille annettiin. Lähestyn pilapiirroksia sukupuolittuneen kansalaisuuden neuvottelukenttinä. Lähdeaineistoni koostuu viiden lehden, The Common Causen, Votes for Womenin, The Suffragetten, Punch, or the London Charivarin ja The Anti-Suffrage Reviewn pilapiirroksista. Tarkastelen pilapiirroksia mielipiteen muokkaamisen ja manipuloinnin, propagandan keinoina. Esitän, että lähdeaineistoni todellakin kävi jatkuvaa ja monin paikoin ristiriitaista neuvottelua siitä, mitä sukupuolittunut kansalaisuus tarkoittaa. Naiset saatettiin kuvata samanaikaisesti feminiineinä ja maskuliinisina, äidillisinä ja äidillisyyttä laiminlyövinä, moraalisina ja moraalittomina sekä poliittisina ja epäpoliittisina. Olen nimennyt lähdeaineistostani neljä naisten äänioikeutta kannattavissa pilapiirroksissa ja neljä naisten äänioikeutta vastustavissa pilapiirroksissa esiintyvää naiseuden tyyppiä. Naisten äänioikeutta kannattavissa pilapiirroksissa esiintyvät naiseuden tyypit olen nimennyt älyköksi, uhriksi, sankariksi sekä työnaiseksi ja naisten äänioikeutta vastustavissa pilapiirroksissa esiintyvät naiseuden tyypit itkupilliksi, naismieheksi, äkäpussiksi sekä haihattelijaksi. Osassa naisten äänioikeutta kannattaneista pilapiirroksista vedottiin siihen, että naisten tulee saada äänioikeus, koska naiset tarvitsevat yhtäläiset oikeudet miesten kanssa. Osassa puolestaan vedottiin siihen, että Britannia tarvitsee naisten hyveellistä vaikutusta. Osassa naisten äänioikeutta vastustaneista pilapiirroksista vedottiin siihen, ettei naisten tule saada äänioikeutta, koska yhtäläiset oikeudet olisivat ristiriidassa naisten äidillisten velvollisuuksien kanssa. Osassa puolestaan vedottiin siihen, että äänioikeus tekisi naisista hyveettömiä, eikä heidän siksi tule saada äänioikeutta.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Ceres-jumalan temppeliä, myyttiä ja rituaaleja Rooman kaupungissa tasavallan ajalla (509-44 eaa.). Vanharoomalainen Ceres oli kasvun ja maan hedelmällisyyden suojelija sekä ihmisyhteisön, lakien ja senaatin päätösten vartija, ja hänellä oli yhteyksiä myös kuolleiden maailmaan Manalaan. Cereen temppeli oli yksi varhaisimmista tasavallan ajan temppeleistä. Ceres samaistettiin kreikkalaiseen Demeteriin, jonka rituaaleihin kuului vain naisten kesken harjoitettu Thesmoforia. Se jäljitteli Demeterin ja tämän tyttären Persefoneen myyttiä, joka oli erityisen suosittu Etelä-Italian ja Sisilian kreikkalaissiirtokunnissa, Magna Graeciassa. Tätä vastaavaa sacrum anniversarium Cereris -rituaalia harjoitettiin myös Roomassa, jossa sukupuolen perusteella rajoittavat rituaalit eivät muuten olleet tavallisia. Keskityn työssäni Cereeseen liittyviin ilmiöihin toisaalta naisten toiminnan, toisaalta kreikkalaisuuden näkökulmista. Kreikkalaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä pääasiassa Magna Graeciasta tulleita vaikutteita. Roomalaisilla oli sinne tiiviit yhteydet viljakaupan vuoksi jo varhaisen tasavallan ajalla. Tutkimuskysymykseni muodostuvat näiden teemojen ympärille. Miten Cereen temppeli esitetään roomalaisen historiankirjoituksen traditiossa, ja mitä kreikkalaista siihen liittyy? Millainen oli Cereen kreikkalainen myytti Roomassa, ja millainen siihen liittyvä naisten kesken suoritettu uskonnollinen rituaali? Lähteinä käytän antiikin kirjallisuutta ja kuvallista aineistoa. Tarkastelen näitä lähdekriittisesti huomioiden eron lähteiden syntykontekstin ja niiden kuvaileman ajan välillä. Lähestymistapani on sosiaalihistoriallinen. Tällä tarkoitan ilmiöiden tarkastelua yhteisön näkökulmasta silloin, kun tavoitteena on sen sisäinen vakaus ja jatkuvuus. Uskonnollisen toiminnan ymmärrän sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Tutkielmani koostuu kahdesta analyysiosasta. Luvussa kolme tarkastelen Cereen temppeliä muun muassa Vitruviuksen ja Pliniuksen kirjallisten kuvausten avulla. Temppelin kuvaohjelmaa hahmottelen tekemällä vertailua pääosin eteläitalialaisen kuvallisen aineiston perusteella, sillä temppelistä ei ole löydetty arkeologisia jäänteitä. Tämä osa tutkielmasta keskittyy 400-luvun eaa. alkuun, joka on temppelin oletettu rakentamisajankohta. Tutkielman toisessa osassa, luvussa neljä, analysoin Cereen myyttiä ja rituaalia pääasiassa Ovidiuksen kirjallisen kuvauksen pohjalta. Käsittelen erityisesti 200-lukua eaa. soveltamalla Jörg Rüpken teoriaa rituaalien rationalisoinnista. Rationalisointi tarkoittaa tässä tietoista rituaalien avulla vaikuttamista yhteisössä, jossa valtaa käyttivät ylipapit ja senaatti. Rüpken mukaan tämä oli reaktio aikakaudella käytyjen ensimmäisen ja toisen puunilaissodan (vuosien 264-222 eaa. välillä) aiheuttamaan lisääntyneeseen sosiaaliseen eriytymiseen, joka edellytti entistä tarkempaa sisäistä kontrollia. Yhdistän tämän kontrollin ulottuneen naisiin, kun sacrum anniversarium Cereris toisen puunilaissodan aikana vuonna 216 eaa. peruutettiin. Tutkimuksen perusteella Cerellä oli jo temppelinsä rakentamisesta lähtien vahva yhteys kreikkalaiseeen maailmaan. Kreikkalaisuus toi myöhemminkin arvovaltaa yhdelle Rooman tärkeimmistä jumalista. Tulkintani mukaan Cereen merkitys yhteisölle oli kahtalainen. Cereen kylvön, korjuun ja sadon varastoinnin rituaalit edistivät yhteisön jatkuvuutta takaamalla hyvinvoinnin materiaaliset edellytykset agraariyhteisön vuodenkierrossa, mutta ennen kaikkea Cereen naisten rituaali oli koko yhteisöä lujittavaa ja sen yhteisiin tavoitteisiin sitouttavaa kommunikaatiota, jonka avulla määriteltiin yhteisön jäsenten rooleja ja uusinnettiin vallalla olevia käsityksiä, esimerkiksi sukupuolesta.

1960-luku oli Suomessa yhteiskunnallisen ja kulttuurisen murroksen aikaa. Tällöin keskusteluun nousivat myös sukupuoliroolit. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten sukupuolisopimuksesta neuvoteltiin suomalaisessa aikakauslehdistössä vuosien 1966-1968 aikana. Tarkasteluun on valittu yleisaikakauslehti Suomen Kuvalehti sekä naistenlehti Anna. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia. Sisällönanalyysi on tehty teoriaohjaavasti. Valittu aineisto on kategorisoitu Raija Julkusen esittämän sukupuolisopimuksen ”ydinsisällön” mukaan. Julkusen mukaan Suomessa neuvoteltiin vuosien 1966-1975 aikana uudelleen sukupuolten suhteita yhteiskunnassa määrittänyt sukupuolisopimus. Tätä sopimusta Julkunen on kutsunut palkkatyösopimukseksi, sillä sopimuksen keskiössä olivat naisten, myös perheellisten, palkkatyön normalisointi ja sen edellytykset. Laura Saarenmaa puolestaan on esittänyt, että sukupuolisopimuksen neuvottelua käytiin politiikan lisäksi muilla areenoilla, kuten aikakauslehdissä. Tutkielma kuuluu sukupuolihistorian tutkimuskenttään. Sukupuolisopimus ymmärretään säännöiksi, vastavuoroisiksi velvollisuuksiksi ja oikeuksiksi, jotka määrittävät sukupuolten keskinäisiä suhteita ja paikkoja yhteiskunnassa. Sukupuolisopimuksen taustalla vaikuttaa sukupuolijärjestelmä, joka perustuu hierarkian ja eron periaatteille. Nämä käsitteet on yhdistänyt ruotsalainen historioitsija Yvonne Hirdman, ja tässä tutkielmassa käsitteet ymmärretään ennen kaikkea niin kuin suomalaiset yhteiskuntatieteilijät ovat niitä Suomen kontekstiin soveltaneet. Julkisuuden käsitteen avulla puolestaan perustellaan, miksi aikakauslehdet ovat relevantteja tutkimuskohteita: ne osallistuvat demokratialle tärkeään julkiseen keskusteluun siitä, mistä puhutaan, ja miten puhutaan. Tutkielman johtopäätös on, että tarkastelemani aikakauslehdet osallistuivat aktiivisesti sukupuolisopimuksen neuvotteluun aikakaudella. Ne seurasivat aktiivisesti sukupuolirooleista käytyä keskustelua, ja lehtien sivuilla tuotiin erilaisia näkökulmia, mielipiteitä sekä ratkaisuehdotuksia esille. Lehdissä nähtiin sukupuolisopimusta kyseenalaistavia ja uudelleenneuvottelevia puheenvuoroja. Osassa teksteistä neuvotteluun otettiin neutraali kanta tai ylläpidettiin vanhaa sukupuolisopimusta, jossa miehen ja naisen toiminnan alueet olivat eriytyneet yhteiskunnassa. Neuvottelua käytiin etenkin siitä, miten perheellisten naisten ansiotyön edellytyksiä tulisi parantaa. Myös aborttioikeuden laajentamisesta sekä ehkäisystä käytiin keskustelua. Naisten laajentuvaa yhteiskunnallista osallistumista nostettiin erilaisin esimerkein esille sekä naisten kapeaa poliittista roolia kyseenalaistettiin. Miehen perinteisen roolin kyseenalaistaminen näkyi etenkin siinä, miten isyydestä neuvoteltiin.

Tutkielmassa tarkastellaan Australian Viktoriassa toimitetun Melbourne Punch -lehden kuvauksia naisasialiikkeen aktiiveista sekä toivotusta sukupuolirooleista. Tutkimuksessa tulkitaan viikoittain ilmestyneen aikakausilehden pilakuvia ja vitsejä vuosien 1890–1908 välillä, jolloin australialaisten naisten äänioikeustaistelua oli kiihkeimmillään. Australian liittovaltio perustettiin vuonna 1901 ja seuraavana vuonna hyväksyttiin valkoisen naisen äänioikeus liittovaltion vaaleissa. Viktoriassa perustettiin ensimmäinen australialainen naisten äänioikeutta ajava järjestö: Victorian Women’s Suffrage Society vuonna 1884. Kyseinen osavaltio oli kuitenkin viimeinen Australiassa, jossa naisille “myönnettiin” äänioikeus, vuonna 1908. Tässä tutkielmassa keskitytään Viktorian suffragitsien ja eri sukupuoliroolien representaatioon suositun aikakausilehden pilasivuilla. Tutkimuskysymyksiä ovat: Millaista mielikuvaa ja todellisuutta Melbourne Punch -lehti rakensi ja ylläpiti suffragisteista ja sukupuolirooleista? Miten Melbourne Punch kuvasi naisasialiikkeen äänioikeustaistelijoita? Oliko lehti selvästi puolueellinen äänioikeuskysymyksessä? Onko tarkasteluajanjaksolla nähtävissä muutosta suffragetteja koskevien pilakuvien sisällöissä? Näihin tutkimuskysymyksiin vastataan tutkimalla alkuperäislähteinä Melbourne Punch -lehden (1855–1900) ja nimenvaihdon jälkeen sitä seuranneen Punch-lehden (1900–1925) julkaisuja vuosien 1890–1908 välillä. Lehtien lisäksi alkuperäismateriaalina käytetään Viktorian parlamentin ylä- ja alahuoneen pöytäkirjoja 1890-luvulta, sekä muutamia aikavälin tärkeimpiä suffragettien asiakirjoja esimerkiksi Monster Petition -adressia (1891). Tutkielma esittää, että Melbourne Punch -lehti loi ja ylläpiti alentavaa mielikuvaa suffrageteista. Naisen tuli oli olla hyveellinen ja hiljainen, sekä sopia hänelle annettuun yhteiskunnalliseen muottiin. Sukupuolensa rajoja rikkoneet suffragistit stereotypisoitiin pilakuvissa epäonnistuneiksi naisiksi, jotka vaativat oikeuksia vain kiusatakseen miehiä. 1890-luvulla tällaiset “uudet naiset” järkyttivät patriarkaalista ylempää keskiluokkaa, ja lehti pelkäsikin naisten kääntyvän sukupuolena miehiä vastaan äänioikeuden saatuaan. Viktorian sisäisessä äänioikeuskeskustelussa Punch-lehti jatkoi karikatyyrisiä kuvauksia suffrageteista vielä liittovaltion ”yleisen äänioikeuden” voimaanastumisen jälkeen. Naista ei missään vaiheessa nostettu lehdessä miehen arvoiseksi poliittiseksi toimijaksi, vaan hän oli aina ensin sukupuolensa edustaja.

Tutkielmassa tarkastellaan heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien merkityksiä jatkosodanaikaisissa rintamayhteisöissä. Tavoitteeni on tarkastella sukupuolihistoriallisesta näkökulmasta sitä, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä jaettuna kokemuksena ja mitä hyötyä tästä mahdollisesti oli yksilöille ja yhteisöille. Tarkastelun kohteena ovat sotilaiden rintamalla käymät keskustelut seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen. Tarkastelen näitä teemoja hyödyntäen sukupuoli- ja sosiaalihistoriallisia sekä kriittisen miestutkimuksen lähestymistapoja, feminististä sukupuolen teoriaa ja hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä. Tutkimusaineistona olen käyttänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) korsuperinteen kilpakeruun aineistoa vuodelta 1973. Aineisto koostuu 265 veteraanin muistelukerronnasta. Keräsin vastauksista noin 500 sivuisen aineiston, jossa esiintyviä seksiin liittyviä tarinoita, huumoria, ajatuksia ja asenteita analysoin laadullista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkin sitä, millä tavoilla sotilaat rakensivat ja tuottivat seksuaalista identiteettiään ja sukupuoltaan sota-aikana, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä sodan aikana sekä sitä, millaisia heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien ihanteita ja hegemonista maskuliinisuutta näin tuotettiin. Analyysini jakautuu yksilön puheen ja yhteisön toiminta- ja puhetapojen analyysiin. Yksilön puheessa on keskeistä se, millaisia käsityksiä ja odotuksia sotilailla oli seksin sisällöstä ja miten seksiin suhtauduttiin. Yhteisön toimintatavoissa tarkastelin sitä, mikä oli rintamalla seksuaalisuuden ilmaisuissa sallittua ja kiellettyä, millä tavoilla sotilaat hakivat hegemonista asemaa suhteessa toisiinsa sekä toimintatapoja, jotka alistivat yksilön seksuaalisuuden yhteisön pääomaksi. Heteroseksuaalinen maskuliinisuus edusti rintamayhteisöissä oletettua ja jaettua kokemusta, joka palveli yhteisöjen yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä saattoi auttaa sotilaita luomaan merkityksellisyyttä sotakokemuksilleen. Sota yhtenäisti sukupuolirooleja ja sukupuoliin kohdistuneita odotuksia, jotka rintamayhteisöissä näyttäytyivät korostetun heteroseksuaalisena maskuliinisena käytöksenä ja miehistön luoman ja jakaman hegemonisen maskuliinisuuden tuottamisena.

Pro gradu -tutkielmassani kuvaan seksuaalikasvatusta peruskoulun yläkouluikäisten oppikirjoissa vuosina 1972–2013. Tavoitteenani on tehdä seksuaalisuuden normeja näkyviksi, sekä tarkastella normaalin ja epänormaalin välisen rajanvedon historiallisuutta ja muuttuvaista luonnetta. Tässä tarkoituksessa olen pyrkinyt erottamaan ajallisten jaotteluiden sisällä esiintyvät keskeisimmät seksuaalisuuden diskurssit ja niiden rakentaman kehityskaaren. Aineistona käytän peruskoulun oppikirjoja. Oppiainekohtaisen rajauksen sijaan olen pyrkinyt pitämään tarkasteluni mahdollisimman laajana ja analysoinut uskonnon, uskonnon historian ja siveysopin, elämänkatsomustiedon, biologian, terveystiedon sekä kansalaistiedon oppikirjoja. Näin ollen aineisto noudattaa tarkastellun ajanjakson aikana muuttuvia painopisteitä myös tästä näkökulmasta. Oppikirjat sisältävät erilaisia seksuaalisuuden diskursseja, joista olennaisimmiksi olen nostanut kristillisen moraalin, sekulaarin, perhekasvatuksellisen, biologisen, terveydellisen sekä seksuaaliterveydellisen diskurssin. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Michel Foucault’n ja Nikolas Rosen ajatuksille vallasta, sisäistetyistä normeista ja subjektiksi tulemisen ehdoista ja edellytyksistä. Näin ollen kyse on väistämättä myös valtaan liittyvistä kysymyksistä. Tutkielmani kysymyksenasettelun kannalta olennaisinta on strategisesti integroiva valta, tuottava valta. Kysymys ei ole siitä, kenellä on valtaa, vaan siitä, miten valtasuhde muovaa ja muotoilee subjektin. Subjekti on kiinnittynyt olosuhteisiin, joissa se syntyy. Oletus vallasta, joka tukahduttaa ”aidon” subjektin on siis strategisesti integroivan vallan näkökulmasta mieletön; subjekti ei edellä valtaa, sillä vallan ulkopuolta ei ole. Rose on jatkanut Foucault’n viitoittamalla tiellä ja tarkastellut subjektiviteettia suhteessa vapauttamisen pedagogiikkaan. Keskeiseksi teesiksi erottunut velvollisuus tulla vapaaksi on keskeisessä asemassa tarkastelemassani aihepiirissä, seksuaalikasvatuksen normeissa. Analyysini perusteella oppikirjat asettavat murrosiän seksuaalisen heräämisen alkupisteeksi. Oppikirjojen mukaan lapsuus ja lapsuudenperhe ovat myöhemmän seksuaalisen kehityksen taustatekijöitä. Oppikirjojen ymmärryksen mukaan murrosikä on merkinnyt nuoren kasvua sukupuoliseksi olennoksi ja tämän sukupuolisuuden myötä on herännyt myös nuoren seksuaalinen halu. Sukupuolisuus ja seksuaalisuus kietoutuvat aineistossa yhteen erottamattomalla tavalla; seksuaaliseksi kasvaminen on sukupuoleen kasvamista. Usein tämä pelkistyy myös kaksijakoisen sukupuolikäsityksen korostamiseksi, jossa sukupuoliero ja sukupuolten vastakkaisuus selittävät heteroseksuaalisen halun heräämistä. Sukupuolieroon perustuvan heteroseksuaalisen halun kuvaaminen on yksi selitys sille, miksi ei-heteroseksuaalisuus rajataan toistuvasti oppikirjoissa seksuaalisen kehityskaaren ulkopuolelle. Kehityskaari kulkee ihastumisesta rakastumiseen ja seurustelusta avioliittoon sekä perheen perustamiseen. Seksuaalinen kehityskaari ja seksuaalisuuden diskurssit kokevat suuren muutoksen, kun seksuaalikasvatuksesta tulee osa terveystiedon oppiainetta. Seksuaaliterveydellinen diskurssi läpäisee seksuaalikasvatuksen, ja muut diskurssit jäävät toissijaisiksi. Kutsun tätä seksuaalikasvatuksen suureksi murrokseksi, sillä se merkitsee tarkastellun ajanjakson olennaisinta irtiottoa aikaisempaan sekä uudenlaisen seksuaalisuuden subjektin muotoutumista. Seksuaalisuudesta tulee uudella tavalla osa itsensä etsimistä, minuutta ja persoonallisuutta. Seksuaalikasvatuksen kiellot muuttuvat sisäisen pohdiskelun ja valintojen tekemisen alueeksi. Tämä merkitsee pyrkimystä normittomaan seksuaalikasvatukseen. Muutos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, sillä myös normittomuutta tavoitteleva seksuaalikasvatus rakentaa omat norminsa. Uudenlainen seksuaalisuuden subjekti merkitsee Rosea mukaillen velvollisuutta tulla vapaaksi. Ei-heteroseksuaalisuuden toiseuttaminen ja sukupuolikohtaiset normit eivät myöskään aineistosta katoa, vaikka liikkumavara murroksen myötä lisääntyy. Elämänkaareen liittyvät normit eivät tyystin menetä merkitystään, mutta niiden vapaavalintaisuus korostuu aikaisempaa enemmän. Lisäksi oppikirjoissa nousee esiin etninen toiseuttaminen, sillä liberaali ja vapaa toimija, valintoja tekevä seksuaalisuuden subjekti, kuvataan usein etniseen suomalaisuuteen palautuvana normina, jonka ulkopuolelle suljetaan seksuaalisesti epävapaiksi kuvatut etniset toiset. Voidaankin todeta, että myös normittomuuteen pyrkivä seksuaalikasvatus rakentaa omat norminsa. 2000-luvun tärkeimmät seksuaalikasvatuksen normit liittyvät subjektiin ja toimijaan, ei elämänkaareen.

Toista maailmansotaa on pidetty vedenjakajana naisten sotatoimiin osallistumisen näkökulmasta. Sen aikana sotilasaseman saaneiden naisten määrä alkoi kasvaa. Tästä huolimatta äitiys ja äidillisyys olivat vielä toisenkin maailmansodan aikana naisten yksityistä ja julkista työtä määrittäviä tekijöitä. Tämä näkyi myös Suomessa. Tässä tutkielmassani tarkastelen, minkälaisia äitiyteen liitettyjä käsityksiä talvi- ja jatkosodan aikaisista naistenlehdistä löytyy, ja miten nämä käsitykset suhtautuvat naisten emansipaatioon. Paikannan tutkimukseni feministisen historiantutkimuksen kentälle. Tarkastelen tutkimuskohdettani sukupuolihistorian valossa. Olen rajannut tutkimukseni koskemaan kahta sota-aikana julkaistua naistenlehteä, Kotiliettä ja Eevaa, joita tarkastelen kehys- ja sisällönanalyysin avulla. Luen tutkimusaineistoani feminististä lukutapaa käyttäen. Lähestyn äitiyttä sitä määrittävän hoitotyön kautta. En näe äitiyttä naisille tyypillisenä ominaisuutena, vaan toimintana, jota voivat harjoittaa myös muiden sukupuolten edustajat. Tällöin kuka vain voi tehdä äidillistä hoitotyötä joko lasta tai aikuista kohtaan. Vaikken lähesty äitiyttä sukupuolisidonnaisesta näkökulmasta, olen rajannut tutkimuksen koskemaan vain naisten äitiyttä. Olen löytänyt neljä tutkimusaineistostani esiin nousevaa naiseuden perustyyppiä. Olen nimennyt perustyypit Hyväksi äidiksi, Uhrautuvaksi äidiksi, Rintamalotaksi ja Miehen sijaiseksi. Lisäksi olen löytänyt kaksi tutkimusaineistostani esiin nousevaa äitiyden kehystä. Olen nimennyt kehykset Äitiys naisen unelmana ja Äitiys naisen velvollisuutena -kehyksiksi. Perustyypit ja kehykset vahvistavat näkemystä, jonka mukaan sota-ajan keskustelu naiseudesta oli pitkälti keskustelua äitiydestä. Samalla perustyypit ja kehykset osoittavat, ettei tämä keskustelu ollut eheää. Äitiyden yhteiskunnallisesti hyväksyttävä toteuttaminen vaati naisilta tasapainoilua eri suuntiin vetävien kulttuuristen odotusten välillä. Kun sota-aikaa tarkastellaan intersektionaalisesta, naisten väliset erot huomioivasta näkökulmasta, suomalaisnaisten emansipaatio näyttäytyy hyvin rajallisena. Vaikka naiset siirtyivätkin aiemmin miesten töinä pidettyihin työtehtäviin, oli työnteko edelleen pitkälti sukupuolittunutta. Se osittainen vapautuminen sukupuolisorrosta, jota naiset kuitenkin kokivat, koski lähinnä ylempään yhteiskuntaluokkaan kuuluvia valkoisia heteronaisia.

Hyvinkään villatehdas ilmoitti tammikuussa 1901 alentavansa työntekijöidensä palkkoja 10 prosenttia. Alennus koski urakkapalkalla töitä tehneitä eli käytännössä naispuolisia kehrääjiä ja kutojia. Syntyi lakko, johon osallistui niin merkittävä osa tehtaan työntekijöistä, että tehtaan oli väliaikaisesti lopetettava toimintansa. Pian tehtaalle alkoi saapua rikkureita korvaamaan lakkoilijoiden työpanoksen ja tehdas jatkoi toimintaansa. Lakko kesti noin puolitoista kuukautta ja sen jälkeen lakkoilijat muuttivat muualle etsimään töitä. Tarkastelen tutkielmassani Hyvinkään villatehtaan vuoden 1901 lakkoon liittyvästä lehtikirjoittleusta sitä, miten lakkoon, lakkolaisiin ja näiden toimintaan suhtauduttiin. Miksi naisten lakossa olo kirvoitti kymmeniä lehtikirjoituksia puolesta ja vastaan, eli mikä teki naisten työtaistelusta erikoista ja huomionarvoista? Millä tavalla se oli rajoja rikkovaa? Mihin laajempiin teemoihin keskustelu Hyvinkään lakosta kytkeytyi? Käytän lähteinä kotimaisia sanomalehtikirjoituksia, joita on 127 kappaletta 27 eri lehdestä. Lisäksi käytän niiden tukena lakkoon liittyneen oikeudenkäynnin pöytäkirjoja, Työläisnaisliiton lakon jälkeen julkaisemaa lentolehtistä, lakkoon osallistuneen työväenaktiivi Ida Ahlbergin muistelmia, muistitietoa sekä muuta aikalaismateriaalia. Analyysissani lehtijutuista jaan uutiset neljään pääteemaan: järjestäytymättömyyteen, palkkoihin, lakkolaisten käytökseen ja ulkonäköön. Lakkolaisiin suhtauduttiin kriittisesti. Niin porvarilliset lehdet kuin työväenlehdistö piti lakon aikaa ja tapaa ongelmallisena ja keskittyi lakkolaisten naiseuteen. Työväenlehdistössä perään kuulutettiin kuitenkin myös solidaarisuutta, nähtiin lakkolaiset viattomina uhreina ja kerättiin heille rahaa. Hyvinkään lakko oli ensimmäisiä naisten lakkoja Suomessa. Esitän, että spontaanisti, ilman työväenliikkeen aloitetta lakkoon menneet naiset rikkoivat työläisnaisille rajatun roolin. He olivat näkyviä kaupunkikuvassa, käyttäytyivät väkivaltaisesti, eivät tyytyneet palkkaansa ja siten eivät vastanneet ajan naisten normeja. Tämä herätti keskustelua niin työväen- kuin porvarillisessa lehdistössä. Kirjoituksissa järjestäytymättömyydestä ja palkkatasosta keskustelu laajeni ajan laajempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin naisten työnteosta ja palkoista. Keskusteluissa lakkolaisten käytöksestä ja ulkonäöstä käsiteltiin vastaavasti normeja sekä sopivana pidettyä naiseuden ja luokan ilmaisua. Tutkielmassani tuon uutta tietoa lakosta, joka on varhaisimpia naisenemmistöisiä lakkoja Suomessa. Aihe on merkittävä niin paikallisesti kuin laajemmin liittyen niihin ristiriitaisiin vaatimuksiin, joita työväenluokkaisiin, tehdastyötä tekeviin naisiin kohdistettiin.