Browsing by Subject "sukupuolivähemmistöt"

Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia toimijuuden muotoja on erotettavissa sateenkaarinuorten eli seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kuvauksissa kokemastaan heteronormatiivisesta väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Toimijuus on sosiaalityölle keskeinen käsite, ja toimijuuden tukeminen ja tunnistaminen on tärkeä osa sosiaalityön työskentelyä. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että sateenkaarinuoret kokevat keskimäärin muita nuoria useammin väkivaltaa. Heteronormatiivisella väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka kytkeytyy seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin normatiivisiin käsityksiin. Tutkielman tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, millaisilla tavoilla sateenkaarinuoret toteuttavat toimijuuttaan pyrkiessään selviytymään kohtaamastaan väkivallasta. Tutkielman aineistona on Nuorisotutkimusseuran ja Setan vuosina 2012–2014 toteuttaman Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen kyselyaineisto. Tutkielman aineisto koostuu fyysistä ja henkistä väkivaltaa koskevista avovastauksista. Aineisto on rajattu siten, että siihen on valikoitunut vain vastaushetkellä 14–28-vuotiaiden vastaukset. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan vain sellaista väkivaltaa, joka on nuorten oman kokemuksen mukaan liittynyt heidän seksuaaliseen suuntautumiseensa, sukupuolen ilmaisuunsa ja/tai sukupuoli-identiteettiinsä. Aineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmassa tunnistetaan sateenkaarinuorten väkivallasta selviytymiseen liittyvistä kuvauksista kahdeksan eri toimijuuden muotoa: puolustautuminen, etäisyyden ottaminen, sisäisen voiman käyttäminen, menestymiseen pyrkiminen, ihmissuhteisiin tukeutuminen, sovinnon tekeminen, ulkopuolisen avun hakeminen ja tapahtuneen salaaminen. Puolustautumisella tarkoitetaan sanallista tai fyysistä vastahyökkäystä väkivallan tekijää kohtaan. Etäisyyden ottamisella tarkoitetaan sekä konkreettista etäisyyden ottamista, kuten uhkaavasta tilanteesta poistumista, että henkistä etäisyyden ottamista, kuten välinpitämätöntä asennetta. Sisäisen voiman käyttämisellä viitataan nuoren omaan sisäiseen vahvuuteen tukeutumista, kuten päättäväisyyttä, periksiantamattomuutta tai toiveikkaana pysyttelemistä. Menestymiseen pyrkimisellä tarkoitetaan pyrkimyksiä menestyä esimerkiksi opinnoissa, työelämässä tai yleisesti elämässä. Menestymiseen pyrkiminen voi tarkoittaa myös tulemista paremmaksi ihmiseksi kuin väkivallan tekijä. Ihmissuhteisiin tukeutumisella tarkoitetaan tukeutumista läheisiin ihmisiin, kuten ystäviin, perheenjäseniin, kumppaniin tai omiin vertaisiin. Sovinnon tekemisellä viitataan sekä kirjaimelliseen sovinnon tekemiseen väkivallan tekijän kanssa että kuvaannollisempaan sovinnon tekemiseen, kuten tapahtuneen tai oman itsen hyväksymiseen, anteeksi antamiseen tai pyrkimykseen ymmärtää väkivallan tekijää. Ulkopuolisen avun hakemisella tarkoitetaan avun hakemista ulkopuoliselta auktoriteetilta, kuten poliisilta tai opettajalta, tai hoitavalta taholta, kuten terapeutilta. Tapahtuneen salaamisella tarkoitetaan sitä, ettei nuori ole kertonut kokemastaan väkivallasta kenellekään. On tärkeää, että väkivaltaa kokeneiden sateenkaarinuorten kokemukset tulevat nähdyiksi ja että heidän toimijuutensa tunnistetaan ja sitä kunnioitetaan. Sateenkaarinuorten toimijuuden huomioiminen auttaa nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia tukemaan väkivaltaa kohdanneita nuoria sekä ymmärtämään paremmin, mistä sateenkaarinuorten kohtaamassa väkivallassa on kysymys. Heteronormatiivisen väkivallan käsitteen avulla sateenkaarinuorten kokeman väkivallan tarkastelu voidaan asettaa laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseen, joka tuo esille taustalla vaikuttavat sosiaaliset ja normatiiviset rakenteet.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat sosiaalisen median vaikuttajat vahvistavat ja haastavat homonormatiivista subjektipositiota. Tutkimusongelmaa lähestytään seuraajien ja mainostajien vaikuttajiin kohdistamien odotusten kautta. Kolmen tutkimuskysymyksen kautta selvitetään, millaisia odotuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat vaikuttajat kokevat itseensä kohdistuvan, miten he vastaavat odotuksiin työssään ja miten he tätä kautta asettuvat homonormatiiviseen subjektipositioon tai kieltäytyvät siitä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimiva, queer-tutkimuksesta lähtöisin oleva homonormatiivisuuden käsite on syntynyt heteronormatiivisuuden käsitteen rinnalle viitaten siihen, miten seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvät yhteiskunnalliset käytännöt ja arvot ohjaavat ja rajoittavat myös niiden ihmisten elämää, joiden seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmaisu on epänormatiivista. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä suomalaisen seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan vaikuttajan teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teemoittelua, jonka avulla aineistosta nousi esiin neljä seuraajien ja mainostajien odotusten mukaan nimettyä, viitekehyksen kannalta keskeistä teemaa: samastuttavuus ja aitous, esimerkin näyttäminen ja tiedon jakaminen, yhteiskunnallisten asioiden kommentointi sekä tavallisuus ja maanläheisyys. Aineiston analyysi osoittaa, että haastateltujen vaikuttajien seuraajat odottavat heiltä ennen kaikkea aitoutta, mikä on myös vaikuttajien itsensä omaksuma sisällöntuotantoa ohjaava ihanne. Mainostajat eivät haastateltavien lausuntojen perusteella ole yhtä avoimia odotuksistaan, mutta he edellyttävät kaupallisiin yhteistöihin kumppaneiksi valitsemiltaan vaikuttajilta tavallisuutta. Haastateltavat ajattelevat seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan vaikuttajan taloudellisen menestymisen olevan sitä vaikeampaa, mitä kauempana hän on seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen ilmaisuun liitetyistä normeista. Yhteiskunnallisten asioiden julkinen kommentointi on vaikuttajalle taloudellinen riski. Seuraajat suhtautuvat kantaaottavuuteen ambivalentisti. Aineistoa aiempaan tutkimukseen peilaamalla ja analysoimalla tullaan siihen johtopäätökseen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat sosiaalisen median vaikuttajat asettuvat usein homonormatiiviseen subjektipositioon näyttäen nuorille seuraajilleen uusliberalismin ihanteisiin ja heteronormiin assimiloitunutta menestyneen sateenkaariaikuisen mallia. Toisaalta vaikuttajat haastavat homonormatiivisuutta puhumalla avoimesti yhteiskunnan epäkohdista ja vaatien parannusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin.

Tutkielmassa tarkastellaan lapsiin ja nuoriin liittyvää argumentaatiota keskustelussa translain uudistamisesta eduskunnan täysistunnoissa vuosina 2022–2023. Tutkielman tavoite on selvittää, mitä taustaoletuksia eli esisopimuksia argumentaation taustalla on ja mitä argumentointistrategioita kansanedustajat käyttävät. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyvät kriittinen diskurssintutkimus ja uusi retoriikka: tutkielmassa sovelletaan Norman Fairclough’n kriittistä diskurssianalyysia, ja argumentaation tarkastelun lähtökohtana on Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan teoreettinen malli ja luokittelu. Tutkielman teoreettinen viitekehys korostaa täysistuntopuheen luonnetta vallankäyttönä ja argumentaationa. Tutkimus on kvalitatiivinen. Sen aineisto koostuu täysistuntopöytäkirjoihin dokumentoiduista kansanedustajien puheenvuoroista. Aineisto sisältää yhteensä 110 puheenvuoroa 54 kansanedustajalta. Aineistossa ovat edustettuina niin lakiesityksen hyväksymisen kuin hylkäämisen puolesta äänestäneet kansanedustajat. Tutkimuksessa esisopimukset, joihin kansanedustajien argumentaation havaittiin perustuvan, luokiteltiin kahteen kategoriaan: esisopimuksiin, joiden perustana on käsitys sukupuolesta, sekä lapsen etua koskeviin esisopimuksiin. Lain uudistamista edistävässä ja sitä vastustavassa argumentaatiossa tavat määritellä sukupuolen käsite ja lapsen etu eroavat ratkaisevasti. Keskeiset kansanedustajien käyttämät argumentointistrategiat jaoteltiin neljään ryhmään: tosielämän esimerkit ja kokemukset, määrät ja yleisyys, auktoriteettiin vetoaminen sekä totuuden ja ideologian erottaminen. Lain uudistamista vastustavalle argumentaatiolle erityistä totuuden ja ideologian erottamista lukuun ottamatta strategioita käytetään sekä lain uudistamista edistävässä että sitä vastustavassa argumentaatiossa. Tutkimuksen perusteella keskustelu lapsista ja nuorista on translain eduskuntakäsittelyssä selkeästi polarisoitunut niin tiedon kuin arvojen ja asenteiden tasolla. Lain uudistamista edistävässä argumentaatiossa on havaittavissa tahtotila korjata lainsäädännön epäkohtia, jotka aiheuttavat translasten ja -nuorten pahoinvointia. Lain uudistamista vastustavassa argumentaatiossa transsukupuolisuutta pidetään luonnonvastaisena ja lasten ja nuorten kehitykselle haitallisena. Tutkielman johtopäätökset korostavat dialogin merkitystä niin eri näkökulmia edustavien kansanedustajien kuin kansanedustajien ja lasten ja nuorten välillä.

Jokainen Suomen kansalainen on maanpuolustusvelvollinen. Suomessa maanpuolustusvelvollisuus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen, joka ei kuitenkaan koske kaikkia yhtäläisesti. Asevelvollisuus määritellään väestötietojärjestelmään kirjatun juridisen sukupuolen perusteella ainoastaan miehille. Velvollisuudesta seuraa merkittäviä rasitteita ja vapaudenrajoituksia. Juridisten naisten on mahdollista hakeutua varusmiespalvelusta vastaavaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Asevelvollisuuslaki asettaa henkilöt erilaiseen asemaan heidän sukupuolensa perusteella, mikä lähtökohtaisesti loukkaa perustuslain 6 §:n syrjinnän kieltoa, ellei erottelulle ole hyväksyttävää perustetta. Väestötietorekisteriin merkittävä juridinen sukupuoli määritellään biologiaan perustuen joko naiseksi tai mieheksi. Asevelvollisuus pakottaa yksilöt binääriseen sukupuolijaotteluun, vaikka henkilöiden sukupuoli-identiteetti ei vastaa väestötietorekisteriin merkittyä juridista sukupuolta. Toisaalta sukupuoli-identiteettiin perustuva syrjintä nähdään tasa-arvolaissa nimenomaan sukupuoleen perustuvana. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kriittisesti asevelvollisuuden sukupuolirajausta pääasiassa yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon kannalta erityisesti sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta. Tutkielmassa käsitellään myös itsemääräämisoikeutta, yksityiselämän suojaa sekä henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta. Tutkielmassa käytetään metodeina kriittistä oikeusoppia, naisoikeutta ja queer-oikeutta nostamaan esille oikeusjärjestelmän epäkohtia. Nykyisessä kansallisessa oikeustilassa asevelvollisuuden sukupuolirajaus ei lainsäätäjän heikoista perusteluista huolimatta muodollisesti loukkaa sukupuolivähemmistöjen perusoikeuksia. Yhteiskunnan sukupuolikäsityksen sekä perus- ja ihmisoikeuksien kehittyessä tilanne voi kuitenkin muuttua.

This study aims to clarify comprehencive school teachers’ view on genderqueer and how to teach and support non-binary children at school. Previous research indicates that non-binary pupils are still at risk of getting bullied at school and some of them feel like school nor the teachers can support them. Finnish school system has committed to obey the law of equality and along with the National Curriculum, it’s mandatory to prevent discrimination against non-binary pupils and to give education about gender diversity. The results of this study presents current data of how teachers can support non-binary pupils, transmit fact-based knowledge of gender diversity and how they can be a part of taking down the heteronormativity and gender binary. This qualitative study was conducted by interviewing five primary school teachers whom have had non-binary pupil in their class. The interviews were carried out by theme interview and was analyzed in content analysis. The results of this study shows that teachers took seriously of supporting the non-binary pupils in school and saw the importance of educating about gender diversity. The teachers also felt like that other pupils were positive about and accepted the non-binary pupils but they also reported having noticed some bullying and degrading speech. The support that non-binary pupil gets was seen as dependent on the teacher, child’s family and the child themself. Teacher can bring gender diversity into education and give it visibility in school. They can also transfer the information to work colleagues and bring the attention disadvantages that’s in school towards the non-binary pupils.

Tämä tutkielma tarkastelee vuosina 1968–1986 toimineen Keskusteluseura Psyke ry:n (Psyke) toimintaa vuosina 1968–1971. Psyke oli Suomen ensimmäinen virallinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdistys, ja se perustettiin homoseksuaalisten tekojen vielä ollessa kriminalisoitua. Yhdistys ajoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä toimi vähemmistön sisäisenä yhdyssiteenä ja keskustelufoorumina. Psyken toimijat olivat pääosin homomiehiä, lesboja, biseksuaaleja ja transvestiitteja. Tutkielmassa rekonstruoidaan Psyken ensimmäiset kolme toimintavuotta selvittämällä, miten ja miksi yhdistys perustettiin, millaista toimintaa sillä oli, keitä sen toimijat olivat ja mitkä heidän toimintamotivaationsa olivat. Lisäksi selvitetään, millaisia keskusteluita yhdistyksen piirissä käytiin yhdistyksen tavoitteista ja toimintatavoista, sekä miten Psyke osallistui seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden uudelleenmäärittelyyn. Tutkielman tavoitteena on paikata Psyken historiaan liittyvää tutkimuksellista aukkoa sekä analysoida Psyken merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Psykeä tarkastellaan osana 1960-luvun yhteiskunnallista liikehdintää. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty Psyken 96-jäsenlehteä vuosilta 1969–1971 sekä neljää muistitietohaastattelua, jotka toteutettiin tutkielmaa varten. Lehtiaineisto kattaa yhteensä 16 numeroa. Haastateltavat olivat aktiivisesti mukana Psyken toiminnassa tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona. Aineiston monipuolisuutta rajoittaa se, että Psyken asiakirjat eivät ole säilyneet. Ensimmäisinä vuosinaan Psykellä ei vielä ollut tavoite- tai periaateohjelmaa, eivätkä sen tavoitteet ja toimintatavat olleet vielä hahmottuneet tarkasti, joten niistä käytiin aktiivista keskustelua. Aineistosta on tunnistettu viisi tällaista keskustelunaihetta. Keskustelut tuovat esiin, että Psyken piirissä oli monenlaisia ajatuksia siitä, mitä ja miten yhdistyksen tulisi tavoitella. Lisäksi tutkielma osoittaa, että Psyke loi uudenlaista diskurssia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja antoi vähemmistöön kuuluville uusia, positiivisia tapoja hahmottaa oma identiteettinsä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että Psyken perustaminen oli lähtölaukaus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Sen toiminta loi pohjaa laajemmalle liikkeelle kolmella tavalla: luomalla yhteisön, joka mahdollisti laajemman järjestäytymisen, aloittamalla keskusteluita liikkeen tavoitteista sekä luomalla uusia tapoja puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

Sukupuolivähemmistöt vähemmistöryhmänä ovat aiempaa enemmän esillä yhteiskunnassa ja keskusteluissa. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt saattavat kuitenkin usein kohdata esimerkiksi sukupuoli-identiteettiin perustuvaa syrjintää, eikä heidän asemaansa tunnusteta vielä täysin kattavasti. Sosiaalityö tasa-arvoisuuteen pyrkivänä työnä on velvollinen kunnioittamaan monimuotoisuutta sekä taistelemaan syrjintää vastaan. Tämän vuoksi sosiaalityöntekijältä odotetaan sekä sukupuolen moninaisuuden tunnistamista, tunnustamista sekä riittävää tietoa kyseisestä vähemmistöryhmästä. Tämä maisterintutkielma käsittelee sosiaalityön opiskelijoiden käsityksiä sukupuolivähemmistöistä. Fenomenografisella lähestymistavalla toteutettu tutkielma pyrkii kuvaamaan opiskelijoiden käsityksiä sukupuolivähemmistöistä sisältäen muun muassa heidän ajatuksensa, tietonsa ja mielipiteensä sekä sukupuolivähemmistöihin että sukupuolen moninaisuuteen liittyen. Käsitysten ja niiden kontekstin analyysi rakentuivat fenomenografisen tutkimusotteen mukaisesti niin, että ne muodostivat mahdollisimman aidon ja todenmukaisen kuvan haastateltujen opiskelijoiden sen hetkisistä käsityksistä, kuitenkaan ilman pyrkimystä yleistettävyyteen. Tutkimusta varten on haastateltu seitsemää sosiaalityön yliopisto-opiskelijaa. Haastattelut on toteutettu tammi- ja helmikuussa 2020 yksilöhaastatteluina, ja niiden pohjalta tehdyt litteraatit muodostavat tutkimuksen aineiston. Haastateltavien puheen pohjalta piirtyy melko yhdenmukainen viesti siitä, ettei sukupuolivähemmistöjä ja esimerkiksi niihin liitettyjä termejä tunneta tarpeeksi hyvin. Tämä vaikeuttaa aiheesta keskustelemista, ja useamman haastateltavan mukaan jopa estää siitä puhumista. Tämän ilmiön haastateltavat tunnistivat sekä itsessään että muissa. Samalla he toivoivat myös vähemmistöryhmältä ymmärrystä, sillä aiheen koettiin vasta hakevan paikkaansa keskusteluissa. Vaikka aiheesta puhuminen koettiin osittain hankalaksi jopa haastattelutilanteissa, oli opiskelijoilla kuitenkin melko kattava kuva sukupuolivähemmistöistä. Huomioitavaa kuitenkin on, että yksikään opiskelija ei esimerkiksi tunnistanut transvestisuutta osaksi sukupuolivähemmistöjä. Keskustelun vaikeuden lisäksi opiskelijat ilmaisivat turhautuneisuutensa sukupuolittuneeseen yhteiskuntaan, aiempaa jyrkempien sukupuoliroolien asettamiin paineisiin sekä sukupuoleen perustuviin käytänteisiin myös sosiaalityössä. Aiheen haastavuuden lisäksi esiin nousee sosiaalityön koulutuksen rooli sukupuolivähemmistöteemoissa. Jokainen tutkimukseen osallistunut haastateltava oli sitä mieltä, ettei sosiaalityön koulutus käsittele sukupuolivähemmistöaiheita joko tarpeeksi tai ollenkaan. Koulutuksen puutteellisuuden myötä osa opiskelijoista oli esimerkiksi sukupuolivähemmistöasiakkaan töissä tavatessaan joutunut etsimään itsenäisesti lisää tietoa verkosta tai osallistumaan sukupuolivähemmistöjä käsittelevään lisäkoulutukseen. Osa opiskelijoista ei kuitenkaan kokenut yliopiston sukupuolivähemmistökoulutusta tarpeelliseksi aiheen marginaalisuuden vuoksi; heidän käsityksensä mukaan tieto tulee välttämättömäksi vasta silloin, kun esimerkiksi kohtaa sukupuolivähemmistöön kuuluvan asiakkaan. Tiedon puute, vaiettu keskusteluilmapiiri sekä moninaisuuden vajavainen huomiointi vaikeuttavat sukupuolivähemmistöön kuuluvien aseman parantamista. Lisäksi sosiaalityön koulutuksen vähäisen sukupuolivähemmistöpuheen myötä tulevilla sosiaalityöntekijöillä ei välttämättä ole niitä valmiuksia, joita kunnioittavaan kohtaamiseen ja luottamukselliseen vuorovaikutussuhteeseen vaaditaan. Jatkotutkimuksen kannalta olisi tärkeää tutkia lisää esimerkiksi sosiaalityön koulutuksen roolia sukupuolivähemmistöteemojen esiintuomisessa.

Julkiset sukupuolineutraalit intiimitilat ovat olleet kiistan aiheena julkisessa keskustelussa viime vuosien aikana Suomessa. Sukupuolineutraalit intiimitilat ovat transpoliittinen kysymys, sillä binäärisen sukupuolikäsityksen mukaan jaotellut tilat sulkevat ulkopuolelle sukupuolivähemmistöjä. Tässä tutkielmassa käsittelen kunnallispoliittista kiistaa sukupuolineutraaleista intiimitiloista kunnan tiloissa. Analysoin, miten tiloja oikeutetaan sekä, minkälaiseksi kysymys tiloista muodostuu aineistossa. Tutkielman lähtökohtana on konstruktivistinen näkemys sosiaalisesti rakentuvasta sukupuolesta, mikä pohjaa Butlerin ajatteluun sukupuolesta. Lefebvren käsite oikeudesta kaupunkiin puolestaan auttaa tarkastelemaan sukupuolivähemmistöjen asemaa julkisessa tilassa. Tutkielmassa analysoidaan sitä, miten kunnallispolitiikassa tehtävä oikeuttaminen on yhteydessä sukupuolivähemmistöjen oikeuteen kaupungista. Lisäksi tarkastellaan, millä tavoin oikeuttaminen suhteutuu Butlerin ajatukseen heteronormatiivisesta matriisista. Näitä käsitellään julkiseen tilaan liittyvän kaupallisuuden sekä uskontoon liittyvien näkökulmien kautta, joita on käsitelty viime vuosikymmenten aikana kaupunkisosiologian kentällä. Näiden suhdetta pohditaan myös suhteessa poliittiseen keskustelukulttuuriin Suomessa. Boltanskin ja Thevénot’n julkisen oikeuttamisen teorian soveltamisen kautta arvioidaan kiistassa tehtäviä kritiikkejä ja sovitteluja. Teorian mukaan kritiikkien ja sovittelujen välistä dynamiikkaa voi analysoida erilaisten arvomaailmojen vertailun kautta. Tutkimusmenetelmänä on julkisen oikeuttamisen analyysi, minkä mukaan aineistosta etsitään oikeuttamisen maailmoja ja erotellaan maailmojen välisiä kompromisseja ja tuomitsemisia. Analyysia tukee myös Goffmanin kehyksen käsite. Aineistona on kahdeksaan kunnallispoliittiseen aloitteeseen tai ehdotukseen liittyviä päätöksenteon asiakirjoja, joissa käsitellään sukupuolineutraalien intiimitilojen lisäämistä kunnan tiloihin. Aloitteet on jätetty aikavälillä 16.11.2016-16.5.2022. Kysymystä sukupuolineutraaleista intiimitiloista kehystetään aineistossa kolmella tavalla: tilat osana kuntalaisten oikeuksia, tilat osana kunnan kilpailukykyä ja tilat osana perinteisiä arvoja edustavaa kuntaa. Tiloja puolustavien äänten kesken ilmenee vahva kompromissi kansalaisuuden maailman solidaarisuuden ja teollisuuden maailman tehokkuuden välillä. Tiloja puolustavien ja vastustavien äänten oikeuttamisen välillä on voimakkaita ristiriitoja, mutta myös samankaltaisuuksia. Selkein arvoristiriita ilmenee arvoliberaalin ja arvokonservatiivisen poliittisen päädyn välillä, kun ensimmäinen edustaa kansalaisuuden maailman solidaarisuutta ja jälkimmäinen kodin maailman perinteeseen vetoamista. Tutkielma avaa feministisen politiikan suhdetta yhtäältä talouspuheeseen ja toisaalta arvokonservatiiviseen näkemykseen sukupuolesta. Tutkielma myös herättää kiinnostusta tarkastella transpoliittisten kysymysten asemaa suomalaisessa politiikassa laajemmin eri päätöksenteon tasoilla.