Browsing by Subject "suomalaiset"

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin, miten esimodernissa suomalaisessa haavaparannusperinteessä ja siihen liittyvässä magiaperinteessä on havaittavissa ihmismielen kognitiivisten mekanismien vaikutus. Aiemmassa suomalaista esimodernia magiaperinnettä käsittelevässä tutkimuksessa on pyritty välttämään magian teoretisointia kulttuurirajat ylittävänä ilmiönä, sillä magian yleistävään teoretisointiin liitetään helposti pejoratiivisia merkityksiä, joita jo sir Edvard B. Tylor ja sir James Frazer esittivät 1800–1900-lukujen vaihteessa. Irtisanoudun kuitenkin magian teoretisoinnin arvottavista konnotaatioista teoreettisen lähtökohtani avulla. Sovellan työssäni mielen kaksoisprosessointiteoriaa, jonka mukaan ihmismielessä toimii sekä nopeaa intuitiivista että hidasta reflektiivistä ajattelua. Näiden yhteistoiminta on taustalla niin sanotussa maagisessa ajattelussa. Jo Tylor, Frazer sekä Marcel Mauss esittelivät maagisen ajattelun periaatteet, ja he pitivät näitä luonnonläheisten kansojen primitiivisinä ajattelutapoina. Yksi tällainen periaate on maagisen tarttumisen periaate. Psykologit Carol Nemeroff ja Paul Rozin ovat kuitenkin 1980-luvulta lähtien tehdyissä kokeissaan todenneet maagisen ajattelun periaatteiden olevan palautettavissa ihmismielen prosessointitapoihin kulttuurirajat ylittävällä tavalla, ja tällainen ajattelu aktivoituu esimerkiksi inhon ja vaaran tunteen vaikutuksesta myös moderneilla länsimaalaisilla ihmisillä. Tutkielmassa käyttämäni aineisto on 1700-luvulta lähtien 1900-luvun alkupuolelle saakka kerättyä kansanparannusperinteestä kertovaa arkistoaineistoa, joka on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon. Aineisto jakautuu 390 loitsurunoon sekä 400 käytännön parannusohjeeseen. Analyysissä käyttämäni metodi on teoriasidonnaista laadullista analyysiä, joka jakautuu käsiteanalyysiin ja sisällönanalyysiin. Näiden avulla tarkastelen yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia teoreettisen viitekehyksen ja aineiston välillä. Analyysin perusteella tulen tulokseen, jonka mukaan suomalaisessa esimodernissa haavaparannuksessa on nähtävissä mielen mekanismeista kumpuavan maagisen tarttumisen ajatusmalli. Aineistossa tämä ilmenee useimmiten siten, että parannuksen tuntija uskoo, että haavaan on tarttunut sen aiheuttajasta tämän vihoiksi kutsuttu ominaisuus. Aineiston mukaan vihat voidaan poistaa haavasta useilla sellaisilla keinoilla, jotka myös noudattavat maagisen ajattelun periaatteita. Tulokseni mukaan maagisen ajattelun laukaisee haavaparannuksen yhteydessä erityisesti kielteinen suhtautuminen haavan aiheuttajaan sekä vaaran tunne. Lisäksi tulosteni mukaan vihoja on pidetty sellaisena vaivana, jolla on henkisiä merkityksiä, eikä niitä ole pidetty pelkästään fysiologisena vaivana. Tulokseni osoittavat, että myös magian kulttuurirajat ylittävän teoretisoinnin avulla voidaan saavuttaa syvempää tietämystä esimodernista suomalaisesta parannus- ja magiaperinteestä. Tällaiseen tiedonmuodostukseen ei tarvita Tylorin ja Frazerin mukaista arvottamista, jonka mukaan maaginen ajattelu olisi primitiivistä ja vain luonnonläheisten kansojen yhteydessä esiintyvää. Aineistoni ja teoreettisen lähtökohtani yhtymäkohdat osoittavat, että maaginen ajattelu on myös kulttuurirajat ylittävää esimodernin ja modernin välillä.

Pro gradu –tutkielmani aiheena ovat suomalaiset ja Suomen vähemmistöt lukion A-ruotsin oppikirjoissa. Tutkin miten lukion oppikirjat kuvailevat suomalaisia ja Suomen vähemmistöjä, sekä onko kirjojen välillä eroja. Keskityn tutkielmassani lukion pitkän ruotsin kolmanteen kurssiin ja kolmanteen kurssikirjaan. Valitsemani kirjasarjat ovat Varför inte! ja Inne, ja molemmat kirjat on kirjoitettu vuoden 2003 lukion opetussuunnitelman mukaan. Tässä tutkielmassa Suomen vähemmistöihin lasketaan suomenruotsalaiset, saamelaiset, romanit, juutalaiset, tataarit, vanhavenäläiset, karjalaiset ja maahanmuuttajat. Tutkimuksen menetelmä on aineistolähtöinen laadullinen sisällönanalyysi. Analysoin oppikirjojen kuvausten mukaan suomalaisia ja Suomen vähemmistöjä omissa alaluvuissaan, sekä luomieni kategorioiden pohjalta: alkuperä, historia, maantiede, kulttuuri, kieli, uskonto ja luonteenpiirteet. Varför inte! -kirjassa esitellään suomenruotsalaiset, maahanmuuttajat, saamelaiset, romanit, juutalaiset ja vanhavenäläiset. Inne -kirjassa puolestaan esiintyvät suomenruotsalaiset, maahanmuuttajat, saamelaiset, juutalaiset ja karjalaiset. Tataarit eivät esiinny kummassakaan oppikirjassa. Varför inte! esittelee suomenruotsalaiset monipuolisesti, mutta kirjassa esiintyy myös paljon stereotypioita. Inne puolestaan keskittyy suomenruotsalaisten oletettuihin luonteenpiirteisiin. Kummatkin oppikirjat nostavat saamelaisuudessa esiin kielen, ja Varför inte! korostaa sitä myös muissa vähemmistöissä. Kummatkin oppikirjat korostavat vähemmistöjen, erityisesti maahanmuuttajien, alkuperää. Molemmat oppikirjat kuvailevat Suomea ja suomalaisia monipuolisesti: kategoriat maantiede, historia, kulttuuri, ja kieli nousevat esille kummassakin oppikirjassa. Suomalaisten luonteenpiirteitä kuvataan myös kummassakin oppikirjassa, mutta enemmän ja positiivisemmin Inne -kirjassa. Suomenruotsalaisten luonteenpiirteitä kuvatessa ovat kirjojen adjektiivit lähes pelkästään positiivisia, kun taas suomalaisia kuvataan myös kielteisillä adjektiiveilla. Kirjoissa suomalaiset esitellään ennakkoluuloisina maahanmuuttajia kohtaan. Varför inte! -kirjan tehtävässä opiskelijoita pyydetään haastattelemaan luokan ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita heidän äidinkielestään ja kulttuuristaan. Inne-kirjan tehtävässä opiskelijat puolestaan esittävät pakolaisia. Maahanmuuttajat ja suomenruotsalaiset ovat joissain määrin integroitu kirjojen materiaaliin, mutta vähemmistöstatus nostetaan kirjoissa silti esiin. Kirjoissa korostetaan suomalaisia ja vähemmistöjä tarkastellaan enemmistön, eli suomalaisten, näkökulmasta.

Tutkielma edustaa nimistöntutkimusta. Tarkastelun kohteena on Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltojen itärannikolla, sijaitseva Delawaren laakso. Tutkielma keskittyy suomalaisperäisiin paikannimiin alueella, jolla on vuosina 1638–1655 sijainnut Uuden Ruotsin siirtokunta, jonka asukkaista huomattava osa on ollut suomalaisia. Tarkasteltava alue sisältää entisen Uuden Ruotsin siirtokunnan lisäksi alueen merkittävimmän joen, Delawaren, varret ja sivujoet. Alue ulottuu Delawaren, Marylandin, New Jerseyn, New Yorkin ja Pennsylvanian osavaltioihin. Tutkielmassa selvitetään, löytyykö Delawaren laaksosta suomalaisperäisiä paikannimiä ja pohditaan, mitä näistä nimistä voidaan päätellä. Paikannimien luokittelussa käytetään nimistöntutkimukseen vakiintunutta luokitusjärjestelmää, jossa nimet jaetaan kahteen pääryhmään, kulttuurinimiin ja luontonimiin. Pääryhmät jakaantuvat edelleen omiin alaluokkiinsa. Aineistona on useita teoksia, joissa on käsitelty Uuden Ruotsin siirtokuntaa. Laajin teos on Peter Lindeströmin Geographia Americae (1925). Aineistona ovat myös Yhdysvaltain liittovaltion nimistöluettelot ja -tiedostot, kartat ja karttapalvelut sekä Nimiarkiston Uuden Ruotsin nimistö. Tutkielmassa osoitetaan, että Delawaren laaksossa esiintyy suomalaisperäisiä paikannimiä. Valtaosa tarkastellun alueen suomalaisperäisistä paikannimistä on kulttuurinimiin kuuluvia artefaktinnimiä. Luontonimien osuus on vähäinen. Luontonimiä edustavat esimerkiksi vesistönimet Mullica River ja Mullica Hill Pond. Suomalaisperäisten paikannimien määrä ei ole suuri, joten jokainen säilynyt suomalaisperäinen paikannimi on arvokas kulttuuriperintö.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten naisten jaettuja käsityksiä onnellisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoria, joka mahdollistaa nuorten naisten keskenään jakamien arkikäsitysten ja mielikuvien selvittämisen. Aikaisempi onnellisuuden tutkimus on keskittynyt pitkälti tutkimaan sitä, mikä tekee ihmiset onnelliseksi, mutta ihmisten käsitykset onnellisuudesta ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Maallikkojen käsitysten onnellisuudesta voidaan kuitenkin uskoa muokkaavan sitä, miten ihmiset elävät, millaisia päätöksiä he tekevät ja mitä he tavoittelevat. Tavoitteena tutkielmassa oli selvittää, millaisia sana-assosiaatioita kaksi suomalaisten nuorten naisten ikäryhmää tuottavat, ja millaisia ulottuvuuksia nuorten naisten tuottamat sana-assosiaatiot muodostavat. Tutkielmassa selvitettiin myös, ovatko jotkut jaetut käsitykset onnellisuudesta yhteydessä korkeampaan tai matalampaan itsearvioituun onnellisuuteen. Lisäksi tutkielmassa pohdittiin teoreettisena kysymyksenä, muodostavatko suomalaisten nuorten naisten käsitykset ja mielikuvat onnellisuudesta sosiaalisen representaation. Aineisto koostui kahden ikäryhmän, 16-18-vuotiaiden teini-ikäisten naisten (N = 227) ja 29-34-vuotiaiden aikuisten naisten (N = 187), sana-assosiaatioista, jotka kerättiin kysymällä vastaajilta heidän ajatuksiaan, käsityksiään ja mielikuviaan onnellisuudesta. Sana-assosiaatioita annettiin yhteensä 2124 kappaletta. Vastaajan arvio omasta onnellisuudestaan saatiin pyytämällä vastaajaa arvioimaan, kuinka onnellinen hän on asteikolla 0-10. Analyysimenetelmänä käytettiin korrespondenssianalyysia, joka suoritettiin ensin teini-ikäisten ja aikuisten naisten aineistoille erikseen, ja tämän jälkeen näiden kahden ikäryhmän yhdistetylle aineistolle. Tulosten perusteella suomalaisten nuorten naisten käsityksissä onnellisuudesta keskiössä ovat perhe, ystävät, rakkaus, terveys, ilo sekä rauha. Teini-ikäisten ja aikuisten naisten tuottamat sana-assosiaatiot olivat hyvin samanlaisia ja molemmille aineistolle muodostui kaksi ulottuvuutta, joiden avulla sana-assosiaatiot olivat tulkittavissa: konkretia vs. tunteet sekä arkipäivän onnellisuus vs. elämästä nauttiminen. Kummaltakaan ikäryhmältä ei löydetty yhteyttä joidenkin tietyn tyyppisten jaettujen käsitysten ja korkeamman tai matalamman onnellisuuteen väliltä. Näin ollen näyttää siltä, että arkipäiväinen ymmärrys siitä, mitä onnellisuus on, on pysyvä ja samankaltainen nuorilla naisilla iästä ja itsearvioidusta onnellisuudesta riippumatta. Useampiin jaettuihin ryhmäjäsenyyksiin nojaavan teoreettisen tarkastelun perusteella voidaan myös todeta, että suomalaisten nuorten naisten käsitykset ja mielikuvat onnellisuudesta näyttäisivät muodostavan sosiaalisen representaation. Tulokset osoittavat etenkin ihmissuhteiden olevan keskeisessä asemassa suomalaisten nuorten naisten käsityksissä onnellisuudessa. Vaikka tulos ei aikaisempien tutkimusten valossa ole yllättävä, sen merkitystä ei sovi vähätellä. Näiden tulosten valossa voidaan pohtia sitä, kuinka nuorten naisten hyvinvointia voitaisiin edistää ihmissuhteiden ja perhe-elämän tukemisen kautta esimerkiksi suomalaisessa työelämässä. Tutkielman toivotaan muistuttavan ihmisiä yksilöinä, ryhminä ja yhteiskuntana sosiaalisten suhteiden olennaisuudesta, ja tarjoavan ymmärrystä ja inspiraatiota siihen, kuinka ihmisten onnellisuutta ja hyvinvointia voitaisiin edistää.