Browsing by Subject "suomenruotsi"

Tutkielma keskittyy tarkastelemaan Kelan virkakieltä Instagramissa. Sosiaalisen median käyttö on yleistynyt varinkin nuorten keskuudessa viime vuosikymmenen ajan (Tilastokeskus 2017) ja yritysten ja mainostajien lisäksi myös viranomaiset (mm. Verohallinto, Kela, Skatteverket) ovat löytäneet tiensä sosiaaliseen mediaan. Aikaisempi tutkimus virkakielestä internetissä ja sosiaalisessa mediassa on keskittynyt ruotsalaisten viranomaisten verkkosivujen tutkimukseen (Hanell 2012) ja viranomaisen ja kansalaisen väliseen viestintään Facebookissa (Sörlin & Söderlundh 2014; Nord & Sörlin 2016). Kela on liittynyt Instagramiin vuonna 2016, mutta laajempaa tutkimusta Kelan tai muiden viranomaisten kielenkäytöstä Instagramissa ei ole tehty. Tästä syystä tutkielma keskittyy aluksi kartoittamaan eksploratiivsella menetelmällä, millä kielillä Kela viestii Instagramissa ja minkälaisia julkaisut ovat visuaalisesti ja temaattisesti. Tutkielman toinen osa tarkastelee virkakieltä systeemis-funktionaalisen kieliteorian (Holmberg & Karlsson 2006; Holmberg, Karlsson & Nord 2011) kautta keskittyen interpersoonaiseen merkitykseen ja erityisesti puhefunktioihin. Tutkimus tarkastelee, minkälaista Kelan virkakieli on Instagramissa, minkälaisia puhefunktioita Kela käyttää julkaisuissa ja minkälainen suhde Kelan ja kansalaisen välille muodostuu puhefunktioiden avulla. Analyysissä keskitytään ruotsin kielen neljään olennaiseen puhefunktioon, jotka ovat väite, käsky, kysymys ja tarjous. Funktionaalisen teorian lisäksi Kelan ja kansalaisen suhdetta analysoidaan, miten ja miksi osallistujia tehdään näkyviksi tai näkymättömiksi. Materiaali koostuu 78 julkaisusta, jotka ovat julkaistu Kelan julkisella @kela_fpa Instagram-tilillä aikavälillä 16.4.2019-18.2.2020. Julkaisut on kerätty manuaalisesti Excel-taulukkoon, johon kirjattiin julkaisun päivämäärä, julkaisukuvatyyppi, julkaisutekstin kieli ja sanamäärä sekä emojien ja hashtagien määrä. Materiaali on analysoitu kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Eksploratiivinen analyysi osoittaa, että Kela viestii pääosin suomeksi ja ruotsiksi. Ruotsinkielisten tekstien määrä on n. 70 % kaikista julkaisuteksteistä. Kielilaki (423/2003, 6 §) velvoittaa Kelan kaksikielisenä julkisoikeudellisena laitoksena viestimään molemmilla kansalliskielillä. Vain parissa julkaisutekstissä on käytetty saamen ja englannin kieliä. Kelan julkaisukuvista suurin osa on valokuvia, mutta kuvitettujen ja tekstiä sisältävien julkaisukuvien osuus on merkittävä. Vähiten Kela julkaisee videoita. Julkaisu-tekstien teemat vaihtelevat paljon, mutta yleisimmät teemat liittyvät lapsiperheisiin ja opiskelijoihin. Muita teemoja ovat mm. työttömyys ja työehdot, asuminen sekä asiointipalvelut ja muut palvelukanavat. Tutkielman toisen osan keskeisimmät tulokset viittaavat siihen, että Kelan ja kansalaisen suhde on hierarkkinen ja asymmetrinen. Kela viestii lukijalle eniten puhefunktion käskyn kautta sekä kongruentisti että inkongruentisti. Käsky toteutuu kongruentisti verbin ollessa imperatiivissa, kun taas inkongruentti toteutus muodostuu esimerkiksi väitelauseen kautta. Käskyn toteutuminen väitelauseen muodossa inkongruentisti koetaan yleisesti ruotsin kielessä tapana ilmaista kohteliaisuutta. Se, että käsky on yleisin puhefunktio, kertoo Kelan ja lukijan hierakisesta ja asymmetrisestä suhteesta. Myös puhefunktioita väitettä käytetään usein, joka on aikaisemman tutkimuksen valossa yleistä virkakielessä (Lassus 2010, Lind Palicki 2010), sillä usein institutionaalisten tekstien tarkoitus on informoida. Kysymys ja tarjous ovat vähiten esiintyvät puhefunktiot. Huomion arvoista on se, että Kela viestii kysymysten avulla, jotka on muotoiltu siten, että kysymyksen lukija voisi itse mahdollisesti esittää kysymyksen Kelalle. Nämä keinotekoiset kysymykset voi tulkita Kelan toimesta yritykseksi luoda läheisempää suhdetta lukijan kanssa. Kelan ja lukijan asymmetrinen suhde vahvistuu, kun tarkastellaan, miten tekstin vastaanottajaa, kansalaista, ja tekstin lähettäjää, Kelaa, puhutellaan. Lukijaa puhutellaan yksikön toisella persoonalla useasti, mutta Kelaa ei puhutella lainkaan monikon ensimmäisessä persoonassa, joka olisi luonteva vastapari sinuttelulle symmetrisessä suhteessa. Kelaan viitataan institutionaalisella nimellään FPA vain viidesti, kun taas lukijaan viitataan useasti substantiiveilla pappan ja föräldern. Lukijan puhuttelu nostaa hänet myös näkyväksi osallistujaksi ja se, että lukijalla on näkyvämpi rooli kuin viranomaisella on yhteneväinen tulos aikaisemman tutkimuksen kanssa (Lassus 2010; Tolvanen 2016; Alén 2017). Lukija ja Kela tehdään näkymättömiksi osallistujiksi eri tavoin. Lukija jää usein näkymättömäksi imperatiivin ansioista, kun Kela jää näkymättömäksi s-passiivin ansiosta. Huomioitavaa on myös se, että Kela ei ole osallistujana yli 60 % lauseissa, joka on puolet enemmän kuin verrattuna lukijaan, joka ei ole osallistujana n. 30 % lauseista.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan selkeän virkakielen toteutumista Ruotsissa ja Suomessa julkaistuissa viranomaisteksteissä vertailevasta näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostuu ulkomaille muuttamisesta ja työskentelystä tiedottavista ruotsinruotsalaisista ja suomenruotsalaisista verkkoteksteistä, jotka on julkaissut Ruotsin Verovirasto (ruots. Skatteverket) ja Vakuutuskassa (ruots. Försäkringskassan) sekä Suomen Verovirasto (ruots. Skatteförvaltningen) ja Kansaneläkelaitos eli Kela (ruots. Folkpensionsanstalten eli FPA). Aineistoni koostuu kokonaisuudessaan 16:sta eri tekstistä, jotka on kerätty viranomaisten verkkosivuilta tammikuussa 2020. Tutkimukseni tavoitteena on saada selville, kuinka tutkittavat tekstit noudattavat selkeän virkakielen periaatteita sekä tutkia, millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja tutkittavien tekstien välillä esiintyy. Analyyseissä olen keskittynyt muun muassa siihen, millaisia sanoja viranomaiset käyttävät teksteissään, miten tekstien virkkeet ovat rakentuneet, kuinka tekstit ovat jäsennelty sisällöllisesti, miten tekstien eri osat ovat sidoksissa toisiinsa sekä millaisia havainnollistavia keinoja käytetään helpottamaan ymmärrettävyyttä tutkittavissa teksteissä. Tämän lisäksi tutkin, miten lukijaa puhutellaan sekä miten viranomaiset puhuttelevat itseään tutkittavissa teksteissä. Tutkimukseni teoriapohjana on Sommardahlin (2012) teoksesta työstetty selkeän kielen analyysi (ruots. klarspråksanalys), jota käytän selkeän virkakielen toteutumisen arviointiin tutkittavissa teksteissä. Tämän lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään myös muuta selkeään virkakieleen keskittynyttä kirjallisuutta analyysin tukena, joista mainittakoon Westman (1974), Hellspong & Ledin (1997), Hedlund (2006), Lagerholm (2008), Nord (2011) sekä Nyström Höög (2012). Tutkimukseni on sekä määrällistä että laadullista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että selkeän virkakielen periaatteiden toteutumisessa esiintyy sekä viranomaisten välistä että tekstien välistä vaihtelevuutta. Tässä suhteessa viranomaisella ja viranomaisen edustamalla instituutiolla sekä sen kirjoitusnormeilla vaikuttaa olevan suurempi vaikutus teksteihin kuin maalla, jossa tekstit ovat tuotettu. Tässä suhteessa Ruotsin Vakuutuskassa noudattaa paremmin selkeän virkakielen periaatteita, kuin Ruotsin Veroviraston, Suomen Veroviraston sekä Kansaneläkelaitoksen tekstit. Tekstitasolla tämä ilmenee muun muassa siinä, että Ruotsin Vakuutuskassan teksteissä käytetään vähemmän ammattisanoja, aktiivisempaa kieltä sekä selkeämpää lukijan puhuttelua yksikön toisen persoonan muodoilla. Myös viranomainen puhuttelee itseään useammin monikon ensimmäisen persoonan muodoilla varsinaisen instituutionimen sijaan. Tässä suhteessa vaikuttaa siltä, että Ruotsin Vakuutuskassa ottaa selkeän virkakielen oppaissaan yksityiskohtaisemmin kantaa siihen, millaisilta tekstien tulisi näyttää. Tällä on posiitiivinen vaikutus tutkittaviin teksteihin. Kaikki tutkittavat tekstit osoittavat kuitenkin puutteita erityisesti virketasolla. Tutkittavien tekstien virkkeet ovat vastoin selkeän virkakielen suosituksia suhteellisen pitkiä ja monimutkaisia, johon suurimpana syynä voidaan nähdä sivulauseiden runsas käyttö. Suurin osa virkkeistä sisältää vähintään yhden sivulauseen, mutta teksteissä esiintyy myös virkkeitä, jotka koostuvat kahdesta tai jopa useammasta sivulauseesta. Pitkien ja monimutkaisten virkkeiden käytöstä huolimatta ovat tutkitut tekstit sisällöllisesti hyvin jäsenneltyjä niin tekstin tarkoituksen, kappalejaon kuin sidosteisuuden suhteen. Havainnollistavien keinojen, kuten otsikoiden ja väliotsikoiden, metatekstin sekä luetelmien käyttö auttaa lukijaa omaksumaan tekstin sisältöä ja hankkimaan tarvittaessa lisätietoa. Tekstien graafiseen muotoiluun on täten kiinnitetty erityistä huomiota tekstintuotannossa. Kuitenkin joissakin teksteissä sisällön määrään olisi voitu kiinnittää enemmän huomiota. Huolimatta siitä, että instituutiolla sekä sen asettamilla kirjoitusnormeilla vaikuttaa olevan suurempi vaikutus teksteihin, kuin maalla, jossa tekstit ovat tuotettu, esiintyy teksteissä myös maiden välisiä eroja. Tämä käy ilmi muun muassa siinä, että viranomainen puhuttelee itseään ainoastaan instituutionimellä Suomen Veroviraston ja Suomen Kansaneläkelaitoksen teksteissä, kun taas monikon ensimmäisen persoonan muotoja käytetään Ruotsin Veroviraston ja Ruotsin Vakuutuskassan teksteissä instituutionimen rinnalla. Viranomaisella on tältä osin hieman muodollisempi rooli suomenruotsalaisessa viranomaiskielessä, kun taas epävirallisempi sävy on tyypillisempää ruotsinruotsalaiselle viranomaiskielelle.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan suomenruotsalaisen komediasarjan Sauli Niinistös julkalender suomenkielisissä käännöstekstityksissä esiintyviä käännössiirtymiä ja käännösstrategioita sekä sanaleikkejä ja niiden muodostamistapoja. Kyseessä on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tarkoituksena on selvittää, mitkä käännössiirtymät ja -strategiat ovat yleisimpiä, kun ohjelmassa käännetään sanaleikkejä suomenruotsista suomeksi. Tarkoituksena on myös ottaa selville, vaikuttaako audiovisuaalisen teoksen multimodaalisuus kääntäjän valintoihin vapaaehtoisten käännössiirtymien kohdalla. Tutkielman päämääränä on edelleen selvittää, mitkä sanaleikkien muodostamistavat ovat aineiston perusteella tavallisimpia lähde- ja kohdekielessä. Tutkielman aineistona on vuonna 2018 Yle Areenassa julkaistun Sauli Niinistös julkalender -ohjelmasarjan 23 ensimmäistä jaksoa. Sarjassa on yhteensä 24 jaksoa, mutta niistä viimeinen on luonteeltaan niin erilainen kuin muut, että se on jätetty tutkimusaineiston ulkopuolelle. Tutkittavat jaksot on toteutettu keskenään saman kaavan mukaan, ja ne perustuvat stand-up-komiikkamaiseen vitsinkerrontaan. Ohjelman ainoan näyttelijän, Christoffer Strandbergin, rooli taas on toimia presidentti Niinistön karikatyyrinä. Kaikki jaksot on kääntänyt Sari Kumpulainen. Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan käännöstekstitysten sanaleikeistä löytyviä Pekkasen (2010) määrittelemiä vapaaehtoisia käännössiirtymiä ja epäsiirtymiä. Sanaleikkien käännösstrategiat taas luokitellaan Leppihalmeen (1997b) mukaan lähdekielisen sanaleikin korvaamiseen kohdekielisellä sanaleikillä, muihin retorisiin tehokeinoihin sekä käännösstrategian poisjättöön. Sanaleikkien muodostamistavat ryhmitellään niin ikään Leppihalmetta (1997b) mukaillen seuraaviin: sanojen kaksimerkityksisyys, leikilliset uudissanat, kontaminaatio, homofonia, homonymia, paronymia, polysemia ja intertekstuaalisuus. Kaikista yleisin sanaleikkien käännösstrategia tutkimusaineistossa on lähdekielisen sanaleikin korvaaminen kohdekielisellä sanaleikillä. Tavallisinta tämä on aineiston vapaaehtoisten käännössiirtymien kohdalla (18 esimerkkiä 24:stä). Kuuden vapaaehtoisen käännössiirtymän tapauksessa kääntäjä on käyttänyt strategiana muita retorisia tehokeinoja. Aineiston kymmenen epäsiirtymän kohdalla ei sanaleikin käännösstrategiaa ole käytetty. Tutkimuksen perusteella av-teoksen multimodaalisuus ohjaa tekstitysten käännössiirtymiä silloin, kun kääntäjän on mahdollista valita yhden tai useamman eri siirtymän välillä. Kaikista aineiston 24 vapaaehtoisesta siirtymästä multimodaalisuus on nimittäin ohjannut kääntäjän muokkauksia kokonaisten 13 siirtymän kohdalla. Tutkimusaineiston perusteella yleisin sanaleikin luomistavoista on lähdekielessä ehdottomasti homonymia (10 sanaleikkiä 18:sta) ja seuraavaksi tavallisin tapa homofonia (5 sanaleikkiä 18:sta). Kohdekielessä tilanne on toinen. Kaikista yleisin kielellisen leikittelyn muodostamiskeino kohdekielisissä käännöstekstityksissä on polysemia (7 sanaleikkiä 18:sta), ja seuraavalla sijalla on sanojen kaksimerkityksisyys (4 sanaleikkiä 18:sta). Lähdekielisen sanaleikin homonymia yhdistyy materiaalissani useimmiten kohdekielisen sanaleikin polysemiaan (5 sanaleikkiä 10:stä) tai sanojen kaksimerkityksisyyteen (3 sanaleikkiä 18:sta). Materiaalin lähdekielisten sanaleikkien toiseksi yleisin muodostamistapa eli homofonia taas yhdistyy käännöstekstityksessä useimmiten kohdekielisen sanaleikin polysemiaan (3 sanaleikkiä 5:stä). Tutkimustulokset tukevat näkemystä siitä, että av-kääntäminen on mutkikasta ja vaatii kääntäjältä luovuutta.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kaksikieliset referointijaksot rakentuvat ja varioivat suomenruotsa-laisessa arkikeskustelussa. Tutkielman teoriatausta käsittelee koodinvaihtoa suomenruotsalaisissa keskusteluis-sa sekä referointia ja johtolauseita puhutussa vuorovaikutuksessa. Tutkielman metodina toimii sosiolingvistiik-ka yhdessä keskustelunanalyysin kanssa. Aineistona on kahden alle 30-vuotiaan suomenruotsalaisen helsinki-läisnaisen nauhoitettuja keskusteluja vuosilta 2013 ja 2016. Nauhoitusten kesto on yhteensä 4 tuntia ja 6 mi-nuuttia. Tutkielmasta käy ilmi, että referoinnilla on vakiintunut konstruktio, jonka prototyyppinen muoto on seuraava: johtolause + att/et(tä) -partikkeli + referointijakso. Ruotsiksi prototyyppinen johtolause on muodossa så ja sa att tai ja va så att, ja suomeksi mä sanoin et tai mä olin et. Referoinnin konstruktio voi varioida ja siitä voi esi-merkiksi puuttua joitain osia, mutta tärkein osa on itse referointijakso. Yleensä referointijakso merkitään pu-heessa jollakin tavalla. Useimmiten referointijakson merkitsijänä toimii äänensävyn tai -laadun muuttaminen, mikä auttaa puhujaa erottamaan oman äänen vieraasta äänestä. Tutkielman aineistossa johtolauseet on myös hyvin usein sanottu nopeammin kuin ympäröivä puhe, joten myös nopeus on yksi tärkeä referoinnin merkitsijä äänensävyn muutoksen lisäksi. Tutkielmasta nousee esiin, että johtolauseet varioivat runsaasti. Johtolauseen verbit ovat yleensä olla ja sanoa tai ruotsiksi vara ja säga, mutta myös muita verbejä esiintyy satunnaisesti. Johtolauseena voi toimia myös pelk-kä partikkeli, joka on yleensä att tai et(tä). Usein pelkän partikkelin esiintymisen edellytyksenä on se, että se esiintyy muun referoinnin lomassa tai sitä ennen on esiintynyt referointia. Pelkkä partikkeli ei siis esiinny eikä aloita referointia yksinään. Johtolause voi myös puuttua kokonaan, mutta silloin referointijaksolla on muita merkitsijöitä, jotta referointijakson voi tunnistaa referoinniksi. Tällaisia merkitsijöitä ovat esim. tauot, äänensä-vyn ja -voimakkuuden vaihtelut sekä muut prosodiset seikat. Tutkielmasta selviää myös, että johtolause voi suomenruotsalaisissa keskusteluissa olla joko suomeksi tai ruot-siksi. Samoin on referoinnin laita. Usein referointijakso on suomeksi, kun puhuja referoi suomenkielistä puhujaa tai referointijakso on merkityksellinen, hauska tai muulla tavalla poikkeava aiemmin sanotusta asiasta. Myös toisen henkilön referointi sekä affektiiviset ilmaukset, kuten kirosanat, tuntuvat tulevan suomeksi. Kaikenlaiset kieliyhdistelmät johtolauseiden ja referointijaksojen välillä ovat mahdollisia: johtolause voi olla suomeksi ja referointijakso ruotsiksi, johtolause voi olla ruotsiksi ja referointijakso suomeksi, sekä johtolause että referointi-jakso voivat olla samalla kielellä ja niin edelleen. Johtolauseen kieli voi myös vaihdella eli vuorotella saman tarinan aikana. Lisäksi kieli voi vaihtua johtolauseen sisällä, esimerkiksi muodossa jag var sillai et. Tutkielmasta ei voi tehdä kahden puhujan ja neljän tunnin aineiston perusteella laajoja yleistyksiä, jotka koski-sivat koko suomenruotsalaista puhujayhteisöä. Tutkielma kuitenkin osoittaa, että myös jonkin yhteisön sisällä puhujat ovat yksilöllisiä ja saattavat referoidessaan käyttää keskenään eri keinoja. Tutkielman keskeiset tulok-set siis ovat, että puhutussa kielessä referointijaksoilla on vakiintunut konstruktio ja että johtolauseet voivat kaksikielisessä keskustelussa varioida suuresti.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ruotsin kielen eri varieteettejä ja niiden välisiä eroja huomioidaan lukion ruotsinopetuksessa Suomessa. Tutkielmassa tarkastelen, millä tavoin ruotsin kielen oppimateriaalit ja ruotsin kielen opettajat esittelevät ruotsin varieteettejä sekä niiden välisiä eroja opiskelijoiden ja opettajien mielestä. Lisäksi kartoitan, missä määrin opetus ja koulun ulkopuoliset seikat ovat vaikuttaneet opiskelijoiden kielenoppimiseen sekä asenteisiin. Tutkielmani teoriaosassa määrittelen keskeisimmät varieteetteihin liittyvät käsitteet ja pohdin, millaisia varieteettejä on ylipäätään olemassa. Selvitän myös, mitä lukio-opetusta ohjaavat asiakirjat määräävät ruotsin kielen opetuksen tavoitteista sekä sisällöistä ja tarkastelen ruotsin varieteettejä osana lukion kommunikatiivista ruotsinopetusta. Tämän lisäksi käsittelen erilaisten kielimallien ja asenteiden vaikutuksia opetukseen. Tutkimusaineistoni koostui yhden pääkaupunkiseudun lukion ruotsin kielen kertauskursseilla käytetyistä opetusmateriaaleista ja kyseisten kurssien opiskelijoiden sekä opettajien vastauksista. Opiskelijoiden kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä 53 opiskelijaa ja teemahaastatteluihin osallistui neljä opiskelijaa jokaiselta kurssilta. Käytin opiskelijahaastatteluissa fokusryhmiä ja opettajia haastatellessani yksilöhaastatteluja. Analysoin aineiston laadullisen sisällönalyysin menetelmällä hyödyntäen tyypittelyä ja kvantifiointia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että opiskelijat eivät tiedä tarpeeksi ruotsin eri varieteettien eroista, ja nämä erot aiheuttavat ongelmia lähinnä puheen ymmärryksessä. Opiskelijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että he eivät ole kuulleet tarpeeksi ruotsinruotsia. Suomenruotsi oli yleisesti vahvemmin edustettuna oppimateriaaleissa ja opetuksessa, mutta eroja löytyi muun muassa oppimäärien, eri opettajien sekä sukupuolten välillä. Opiskelijat halusivat tietää enemmän eri varieteeteistä ja erityisesti ruotsinruotsista, sillä yli joka kolmas suomenruotsia puhuva opiskelija haluaisi käyttää ruotsinruotsia, jos vain osaisi. Molemmat opettajat puhuvat suomenruotsia ja he ovat kommentoineet varieteettien välisiä eroja lähinnä spontaanisti. Opetuksella oli melko neutraali vaikutus opiskelijoiden asenteisiin, mutta suuri painoarvo varieteetin valinnassa. Koulun ulkopuoliset seikat vaikuttivat sitä vastoin positiivisemmin asenteisiin, mutta suhteellisesti neutraalimmin varieteetin valintaan. Tutkimuksen perusteella voin todeta, että ruotsin varieteettien välisiin eroihin liittyvälle lisätiedolle on selvä tarve, ja tähän tarpeeseen tulee vastata lisäämällä erojen käsittelyä opetuksessa. Varieteetteihin pitää kiinnittää enemmän huomiota myös tulevissa opetusmateriaaleissa, minkä lisäksi opettajat tarvitsevat asiaan liittyvää jatkokoulutusta. Vaikka tutkimuksen tuloksia ei voidakaan yleistää, antavat ne silti uusia ideoita siihen, millä tavoin kieltenopetusta voidaan ylipäätään monipuolistaa ja parantaa varieteettien käsittelyn avulla.