Browsing by Subject "suomi"

Tässä sosiolingvistisessä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomen kielen adjektiivia "jees". Tutkielman tavoite on kartoittaa englannin sanasta "yes" juontuvan adjektiivin syntaktisia, semanttisia ja indeksikaalisia ominaisuuksia. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: pidetäänkö adjektiivia "jees" taipumattomana, mikä sanan denotaatio on ja millaisia indeksikaalisia merkityksiä sanaan liitetään. Tutkielman kantavana ajatuksena on tutkia, millaisia muutoksia lainasanaan on kohdistunut lainautumisen jälkeen ja miten se on integroitunut suomen kieleen. Tutkielman taustaosiossa käsitellään englannin kielen asemaa Suomessa, kielikontakteja ja lainautumista sekä sanan "jees" kehitystä suomen kielessä. Aineisto kerättiin verkkopohjaisella Google Forms -kyselyllä, johon kutsuttiin osallistujia keskustelufoorumeilta, Facebookista ja opiskelijasähköpostilistoilta. Kyselyyn vastasi 265 osallistujaa, joista 58,5 % oli miehiä ja 38,5 % naisia. Suurin osa vastaajista oli 16–30-vuotiaita, ja yli puolet kaikista vastaajista oli opiskelijoita. Kyselylomake oli suomenkielinen ja muodostui viidestä osiosta. Adjektiivin "jees" taipumista tutkittiin esimerkkilauseilla, joiden kieliopillista hyväksyttävyyttä osallistujat arvioivat. Adjektiivin denotaatiota selvitettiin avoimella kysymyksellä ja sanan indeksikaalisia merkityksiä tutkittiin useiden osioiden, kuten semanttisen differentiaalin avulla. Viimeisessä osiossa kerättiin vastaajien taustatiedot. Kysely tuotti sekä määrällistä että laadullista aineistoa kieliasenteista valinta-, monivalinta-, positio- ja avoimilla kysymyksillä. Kieliopillisen hyväksyttävyyden testilauseet osoittavat, että valtaosa vastaajista pitää adjektiivia "jees" taipumattomana useimmissa syntaktisissa konteksteissa paitsi predikatiiviadverbiaalina. Osallistujien määritelmät sanalle ovat pääosin yhteneväiset sanakirjojen määritelmien kanssa. Vastaajien mukaan sanaa "jees" käytetään erityisesti epämuodollisessa puhutussa ja kirjoitetussa kielessä. Adjektiivin liitettävistä indeksikaalisista merkityksistä erityisesti positiivisuus, rahvaanomaisuus ja epämuodollisuus korostuvat tuloksissa. Adjektiivia pidetään myös urbaanina, nuorekkaana ja sukupuolineutraalina. Monet indeksikaaliset merkitykset ovat yhdenmukaisia aiemman tutkimuksen kanssa, mutta osa vastaajista yhdistää sanaan myös maskuliinisuuden. Negatiiviset asenteet sanaa kohtaan näkyvät korostetusti aineistossa. Tutkielma on ensimmäinen lainasanaan "jees" keskittyvä tutkimus, ja se tarjoaa hyvät lähtökohdat jatkotutkimukselle. "Jees" on esimerkki lainasanasta, jolle on kehittynyt lainautumisen jälkeen uusia käyttötarkoituksia ja merkityksiä. Tulokset kuvaavat kuitenkin vain kielenkäyttäjien käsityksiä adjektiivin "jees" käytöstä, eivät sen varsinaista käyttöä. Esimerkiksi korpustutkimus tai muu spontaaniin kielenkäyttöön perustuva tutkimus olisi luonteva jatko tälle tutkielmalle. Tämän lisäksi voidaan tutkia lainasanan muita kieliopillisia funktioita eli partikkelia, interjektiota ja adverbia suomen kielessä.

Sosiolingvistinen pro gradu-tutkielmani käsittelee englanninkielisen terminologian integraatiota suomalaiseen lumilautasanastoon. Tavoitteena on perehtyä tasoihin, joilla suomalaisessa lumilautasanastossa käytettävä englannista peräisin oleva sanasto on sulautunut osaksi suomalaisten lumilauta-lajisanastoa. Tutkielman teoriatausta perustuu kielensekoittamiseen ja anglismeihin, englannin asemaan Suomessa ja käytäntöyhteisöihin. Aineisto kerättiin haastattelulla, johon osallistui kaksi suomalaista lumilautayhteisön aktiivista ja pitkäaikaista jäsentä. Haastateltavat katsoivat lumilauta-aiheista videota ja keskustelivat vapaasti niin videon sisällöstä kuin lumilautailusta yleisemmällä tasolla. Haastattelun nauhoite oli noin tunnin mittainen ja siitä litteroimani kirjallinen versio koostui 6128 sanasta. Analysoin tätä keräämääni aineistoa kvalitatiivisin keinoin. Haastateltavieni käyttämän lumilautasanaston integraatio voidaan jaotella neljään eri tasoon: (1) Muuttumattomana englanninkielisenä säilyneeseen; (2) englanninkieliseen jota on muutettu hieman ääntämisen helpottamiseksi, (3) englanninkieliseen jota on muutettu hieman suomenkieliopin mukaan taipuvaksi sekä (4) englanninkielisiin muokattuihin, joiden englanninkielistä alkuperää saattaa olla jopa vaikea hahmottaa tuntematta sanan etymologiaa. Näillä eri tasoilla suomen kieleen integroituneilla englanninkielisillä sanoilla kuvataan muun muassa temppujen nimiä, pyörimissuuntia ja joitakin esteitä. Lisäksi pieni osa lumilautajargonia on täysin suomenkielistä. Tällaisia tapauksia ovat yleisimmin varusteita koskeva sanasto ja ilmassa pyörimisen määrää ilmaisevat asteluvut. Englanninkielinen lumilautasanasto on lumilautailijoiden käytäntöyhteisön ulkopuolisille suomalaisille usein täysin mahdotonta ymmärtää ja voidaankin ajatella, että heidän kohdallaan tässä ilmiössä on kyse koodinvaihdosta. Lumilautayhteisön jäsenille tilanne on kuitenkin toinen. Heille sama sanasto on arkipäiväinen, täysin ymmärrettävä osa lumilauta-aiheista keskustelua. Voidaankin ajatella, että heille ne ovat anglismeja, englantilaisia lainasanoja jotka ovat integroituneet osaksi kohdekieltä, tässä tapauksessa suomea

Tutkimuksen teemana on peruskoulun ja peruskouluun rinnastettavien koululaitosten kielen opetusasetukset ja lait vuosien 1970 ja 1985 välillä. Tutkimuksessa pyritään selvittämään eri kielten asemaa toisiinsa nähden, kuinka Suomen virallisten kielten, suomen ja ruotsin, asema erosi lainsäädännössä ja eduskunnassa ilmenneissä asenteissa peruskoulussa opetettavista vieraista kielistä, englannista, saksasta, ranskasta ja venäjästä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös vieraiden kielten välisiä eroja niin lainsäädännössä kuin eduskunnassa ilmenneissä asenteissa. Tutkimuksessa myös selvitetään Suomen vähemmistökielten, saamen ja romanikielen asemaa peruskoulussa sekä lainsäädännön että eduskunnassa ilmenneiden asenteiden kautta. Näiden tutkimuskysymysten avulla pyritään selvittämään, tapahtuiko tutkittujen kielten asemassa ja opetuksessa kehitystä mihinkään suuntaan tutkittavana aikana. Tutkimuksessa käytetään Suomen valtiopäivien pöytäkirjoja, asiakirjoja ja liitteitä, sekä Suomen asetus- ja säädöskokoelmia, ja komiteanmietintöjä. Puolue- ja hallitusohjelmilla selvitetään tutkittuna aikana eduskunnassa vaikuttaneiden puolueiden asenteita peruskouluun ja kielten opetukseen. Aikaisempien tutkimusten avulla selvitetään asiatietoja ja lähestymiskulma tälle tutkimukselle. Peruskoulu ja kielten opetus mainitaan aina säännöllisesti eri puolueiden ohjelmissa mutta keskustelun paino oli enemmän opetuksessa kuin eri kielten välisessä hierarkiassa. Vuosien 1970 ja 1985 aikaisten hallitusten ohjelmissa peruskoulu ja kielten opetus mainitaan harvemmin. Painopiste on ollut enemmän itse koulujärjestelmän kehittämisessä ja epäkohtien korjaamisessa. Peruskouluun liittyviä säädöksiä muutettiin tutkittavana aikana jatkuvasti. Peruskoulun opetusta eriarvoistavista tasoryhmistä luovuttiin, vieraiden kielten opetuksen järjestämistä helpotettiin merkittävästi ja Suomen kielivähemmistöjen asema koululainsäädännössä kehittyi myös huomattavasti. Kansanedustajien aloitteissa ja kysymyksissä nousivat useimmiten esille opetusryhmien koosta ja tasoryhmittelystä seuranneet ongelmat, sekä monipuolisen kielitaidon merkitys Suomessa. Äidinkielen asema nousi peruskoulussa harvemmin esille vieraisiin kieliin verrattuna, mikä saattoi johtua vieraiden kielten, toisen kotimaisen kielen ja vähemmistökielten viemästä huomiosta vastikään uudistetussa koulujärjestelmässä. Peruskoulussa ruotsin kielen asema oli toisena kotimaisena kielenä turvattu sen ollessa yksi yhteisistä oppiaineista, eikä sen asemaa yksikään tutkitun ajan hallitus pyrkinyt muuttamaan. Esille nousivatkin juuri ruotsinkielisen opetuksen toteuttamisen käytännön ongelmat. Ruotsinkielisten oppilaiden asemasta tai opetuksesta huolestuneet kansanedustajat eivät olleet mistään yksittäisestä puolueesta, mikä osoittaa toisen kotimaisen kielen turvatun aseman olleen vielä tutkittuna aikana varsin itsestään selvänä pidetty asia. Suomessa oli tutkittavana aikana neljä vieraskielistä koulua: Englantilainen koulu, Helsingin Saksalainen koulu, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu ja Suomalais-venäläinen koulu. Koska vuoden 1968 laki koulujärjestelmän perusteista ja vuoden 1970 peruskouluasetus nostivat kotimaiset kielet ja englannin kielen ”tärkeimmiksi” kieliksi peruskoulussa, jäivät muut vieraat kielet luonnollisesti lainsäädännössä heikompaan asemaan. Englannin kielen suosio johtui paljon myös sekä oppilaiden että vanhempien asenteista. Saksan kielellä oli suhteellisen vankka suosio mutta englantiin verrattuna sitäkin opiskeltiin varsin vähän. Historiallisista syistä Suomessa ei itsenäisyyden aikana opiskeltu paljon venäjän kieltä ennen kuin kiinnostus kielen opiskeluun heräsi 1960-luvulla. Tutkittuna aikana venäjän kielen asema parani peruskoulussa ja sitä opiskelevien määrä kasvoi huomattavasti. Ranskan kieli oli vastaavassa asemassa kuin venäjän kieli, ja senkin asemaa pyrittiin yhtä lailla parantamaan koululaitoksessa. Vaikka ranskan kielen katsottiinkin virallisissa selvityksissä olevan maailmanlaajuisesti tärkeämpi kieli suomalaisille kuin venäjän kieli, ranskan kieli ei saanut lähellekään saman verran huomiota eduskunnassa. Suomessa luotiin sekä ranskan että venäjän kielten opetukselle eräänlaiset turvasatamat ja opetuksen kehittämisen keskukset takaamalla lainsäädännöllä Suomalais-venäläiselle ja Helsingin ranskalais-suomalaiselle koululle mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset. Saamen kieli kärsi samoista käytännön ongelmista kuin muutkin peruskoulussa opetettavat kielet, minkä lisäksi sillä oli omat ongelmansa vähemmistökielenä. Saamelaisten ja saamen kielen aseman selvittämiseksi tehtiin tutkittavana aikana paljon työtä ja saamen kielen opetuksessa tapahtui merkittävää edistystä sekä lainsäädännössä että toteutuksessa. Kuitenkaan kaikki edistys ei aina suoraan parantanut saamen kielen asemaa. Romanikieli ja romanit eivät tutkittavana aikana saaneet osakseen lähellekään saman verran huomiota kuin saamen kieli ja saamelaiset. Voidaan vain pohtia, vaikuttivatko tähän enemmän resurssien ja ajan puute, vai oliko ”mustalaisiin” koetuilla asenteilla myös vaikutusta asiaan. Toivottavaa on, että yhden kielivähemmistön aseman parantaminen auttaa lopulta muitakin vähemmistöjä.

Tutkielma on tapaustutkimus, jossa käsitellään erään suomalais-unkarilaisen pariskunnan kahdenkeskistä kielenkäyttöä ja siinä esiintyvää koodinvaihtoa keskustelunanalyysin menetelmää hyödyntäen. Tutkimus valottaa unkarin ja suomen käyttöä vuorovaikutuksessa, jossa tutkittavat taitavat toistensa äidinkieltä. Tarkasteltavana on, milloin ja millä tavoin kielet vaihtuvat, mitä vuorovaikutuksellisia funktioita koodinvaihtokohdissa voi ilmetä, ja millä tavoin koodinvaihtovuoro vaikuttaa koodinvaihtovuoron vastaanottajan kielivalintaan. Tutkimusaineistona on viisi tuntia äänitallennetta. Tutkimusmetodina on keskustelunanalyysi: aineistoa tarkastellaan vuorottelun näkökulmasta. Lisäksi analyysissa hyödynnetään aiempia koodinvaihtotutkimuksia ja pyritään havainnoimaan, milloin koodinvaihto toimii kontekstivihjeenä ja milloin se on pikemminkin tutkittavien kiteytynyttä kielenkäyttöä. Analyysissa keskitytään havainnoimaan tutkittavien kielenkäytössä esiintyviä ilmiöitä ilman ennalta määrättyjä luokitteluja. Ensin tarkastellaan unkarinkielistä ilmausta izé ’t(u)ota’, joka on vakiintunut toisen puhujan suomeen, ja havainnollistetaan, kuinka monipuolisesti ilmaus toimii muuten suomenkielisessä puheessa. Toisessa analyysiluvussa käsitellään korjausjaksoja, joissa esiintyy koodinvaihtoa: ensin tarkastellaan unkarin kysymyssanaa mi ’mikä, mitä’ korjausaloitteena, ja sen jälkeen käsitellään ymmärtämisen ongelmallisuutta viestiviä korjausaloitteita. Korjausjaksoissa esiintyvistä koodinvaihtotapauksista osa näyttää olevan tyypillinen käytänne tutkittavien kielen-käytössä. Esimerkiksi mi-korjausaloite osoittautuu kiteytyneeltä ilmaisulta, eikä se automaattisesti synnytä kielenvaihtoa korjausvuoroissa. Lisäksi esimerkeistä näkyy, että mi-korjausaloite osin toimii merkitystä kantavana koodinvaihtona. Seuraavaksi käsitellään koodinvaihtokohtia, jotka toimivat kontekstivihjeenä. Ensin tarkastellaan koodinvaihtokohtia, jotka esiintyvät siirtymäkohdissa, kuten esimerkiksi uutta topiikkia aloitettaessa ja uuteen toimintaan siirryttäessä, jolloin koodinvaihdon funktioksi osoittautuu vastaanottajan huomion ohjaaminen kontekstissa tapahtuviin muutoksiin. Toisena tarkastelun kohteena ovat huudahduskäytänteissä ja tunneilmaisuissa esiintyvät koodinvaihtokohdat, joiden merkitys on toimia asennonvaihdoksen merkkinä. Viimeiseksi tarkastellaan koodinvaihtotapauksia, jotka liittyvät jollain tavalla tutkittavien kulttuuriin, kuten esimerkiksi henkilökohtaiseen historiaan tai kulttuurihistoriaan, jolloin koodinvaihdon funktioksi voi katsoa puhujan näkökulman muuttumisen merkitseminen. Tutkielman tulokset nostavat esiin jatkotutkimusaiheita. Osa koodinvaihtotapauksista, kuten esimerkiksi izén ja mi-kysymyssanan käyttö korjausaloitteena, osoittautuvat olevan vakiintuneita tutkittavien kielenkäytössä. Silti esimerkiksi avointen korjausaloitteiden tapauksessa olisi syytä lisätutkimuksiin: viestivätkö erikieliset korjausaloitteet esimerkiksi siitä, liittyykö ongelma kuulemiseen vai ymmärtämiseen. Aineiston muutamat tapaukset antavat viitteitä siitä, että mi-korjausaloite on lyhyt kiteymä ja se viestii mekaanisesti kuulemisongelmasta, kun taas mitä-korjausaloite vihjaa paitsi kuulemis- myös ymmärtämisongelmasta.

Tämä tutkielma käsittelee suomen ja ranskan kielen kiipeilyn erikoiskieltä ja sen termien muodostustapoja kiipeilytekniikoista käytettävien termien osalta. Kiipeily on kansainvälinen harrastuslaji, joka kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Harrastajamäärän kasvun ja kansainvälisyyden myötä lisääntyy myös lajin harrastajien keskinäinen monikielinen viestintä, jossa käytetään kiipeilyn erikoiskieltä. Suomen kiipeilyn erikoiskielen termistö koostuu pitkälti englannin kiipeilyn erikoiskielestä peräisin olevista lainasanoista, minkä vuoksi lajiin perehtymättömän voi olla vaikea tai lähes mahdotonta ymmärtää kiipeilijöiden käyttämää kieltä. Tutkimuksessa pohditaankin, ovatko myös ranskan kielen kiipeilytermit muodostuneet englannin kielen pohjalta vai oman kielen aineksista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia terminmuodostustapoja suomen- ja ranskankielisten kiipeilytermien muodostamiseen on käytetty. Analysoimalla termien muodostustapoja pyritään selvittämään termien koto- tai vierasperäisyys. Lisäksi selvitetään, ovatko suomen- ja ranskankieliset termit muodostuneet samoilla terminmuodostustavoilla. Lähtöoletuksena on, että suomenkieliset termit on muodostettu vieraannuttavilla terminmuodostustavoilla ja ranskankieliset termit kotouttavilla tavoilla. Suomen ja ranskan kiipeilytermien tarkastelussa hyödynnetään terminologian teoriaa sekä kotouttamisen ja vieraannuttamisen periaatteita terminmuodostuksessa. Tutkielmassa tarkastellaan kiipeilyn erikoiskieltä deskriptiivisestä näkökulmasta eli pyritään kuvaamaan todellista kielenkäyttöä. Tutkimusaineisto koostuu suomen- ja ranskankielisistä kiipeilyoppaista, kiipeilyseurojen ja harrastajien laatimista verkkosanastoista sekä alan lehdissä ilmestyneistä ja harrastajien kirjoittamista verkkoartikkeleista. Tutkittavat termit on valittu aineistosta käsiteanalyysilla, jonka jälkeen käsite- ja termianalyysin avulla on tutkittu käsitteiden suhteita ja terminmuodostustapoja sekä muodostettu käsitteiden nimityksistä termijärjestelmät. Suomen ja ranskan kiipeilytermien terminmuodostustapoja on vertailtu tarkastelemalla eri tavoin muodostettujen suomen- ja ranskankielisten termien määriä. Analyysissa kävi ilmi, että suomessa ja ranskassa kiipeilytermit ovat muodostuneet selkeästi eri tavoin. Ranskan kielessä kiipeilytermejä on muodostettu enimmäkseen kotouttavilla muodostustavoilla termittämällä ja yhdistämällä kun taas suomessa kiipeilytermejä on muodostettu yksinomaan vieraannuttavilla tavoilla lainaamalla englannin kiipeilyn erikoiskielestä. Suomenkieliset termit ja ranskankieliset vastineet on koottu määritelmäehdotuksineen termitietueisiin, jotka muodostavat suomi−ranska-sanaston kiipeilytekniikan termeistä.

Tutkielma tarkastelee suomalaisten Instagram-käyttäjien kielivalintoja englannin ja suomen välillä Helsingin Senaatintorilta kerätyssä aineistossa. Tutkielma selvittää, miten erilaiset tekijät kuten julkaisuajankohta ja viestin sisältö vaikuttavat käyttäjien kielivalintoihin. Tutkielman aineisto koostuu lähes 120 000 Instagram-julkaisusta. Julkaisut on ladattu palveluun ja paikkaleimattu Senaatintorin lähistölle vuosina 2013-2018. Käyttäjille määriteltiin todennäköisin kotimaa sen perusteella, missä he olivat olleet pisimpään aktiivisia Instagram-julkaisujen perusteella. Päivitysten kieli määriteltiin automaattisen kielentunnistuksen avulla. Koska tavoitteena oli tutkia suomalaisten käyttäjien kielivalintoja englannin ja suomen välillä, lopulliseen aineistoon sisältyivät ainoastaan suomalaisten käyttäjien tekemät päivitykset, joiden kieli oli joko englanti tai suomi. Lopullisen aineiston koko oli 16 987 päivitystä. Tutkimuksen pääasiallinen menetelmä on logistinen regressio, joka on määrällinen tilastollinen metodi, jolla voidaan mallintaa kaksiarvoisen muuttujan todennäköisyyksiä usean riippumattoman muuttujan avulla. Regressioanalyysin tulokset ilmaistaan ns. riskeinä (engl. ‘odds’). Tässä tutkimuksessa riippuva, kaksiarvoinen muuttuja oli valinta englannin ja suomen välillä. Riippumattomat muuttujat, joiden avulla riskit määriteltiin, liittyivät päivitysten julkaisuajankohtaan ja siihen, sisältyikö päivitykseen maininta sijainnista tai tietyistä tapahtumista. Logistinen regressio toteutettiin Python-ohjelmointikielen avulla. Tieto jokaisen päivityksen julkaisuajankohdasta oli valmiiksi kirjattuna aineistoon, ja aikaan liittyvät muuttujat luotiin näiden tietojen perusteella. Päivitysten sisältöön liittyvät muuttujat taas määriteltiin sisältöanalyysin avulla. Analysoin ensin AntConc-sovelluksen avulla aineistossa useimmin esiintyviä sanoja. Seuraavaksi otin aineistosta kaksi satunnaisotosta ja analysoin näiden otosten sisältöä laadullisesti. Analyysi paljasti kaksi aineistossa usein toistuvaa aihetta: julkaisun sijainti (Senaatintori, Helsinki tai Suomi) sekä Senaatintorilla järjestettävät tapahtumat ja juhlat (esim. Lux Helsinki ja joulu). Näistä teemoista tehtiin muuttujia tarkistamalla, esiintyykö julkaisuissa tiettyjä näihin aiheisiin liittyviä avainsanoja. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Suomen mainitseminen Instagram-julkaisussa kasvattaa riskiä valita kieleksi englanti huomattavasti. Yksi selitys tälle yllättävälle tulokselle saattaa olla se, että kansainväliselle yleisölle suunnatussa julkaisussa tarvitaan todennäköisemmin erillinen maininta Suomesta. Myös Helsingin mainitseminen kasvattaa riskiä valita englanti jonkin verran. Sen sijaan tapahtumien tai juhlien mainitseminen kasvattaa riskiä valita suomi. Nämä tapahtumat saatetaan kokea erityisen paikallisina tai suomalaisina. Julkaisuajankohdalla sen sijaan ei näyttäisi olevan mitään vaikutusta kielivalintaan. Hypoteesini oli, että englantia käytetään enemmän iltaisin, viikonloppuisin ja kesäisin, mutta tulokset eivät tue tätä. Vaihtoehtoinen regressiomalli, joka ei sisältänyt ajallisia muuttujia, ei muuttanut sisältöön liittyvien muuttujien tuloksia. Tulos tukee sitä, että julkaisuajankohta ei vaikuta kielivalintaan. Tutkielma osoittaa, että logistisen regression kaltaiset tilastolliset menetelmät soveltuvat erinomaisesti kielivalintojen tutkimiseen. Regressioanalyysin ja laadullisten menetelmien yhdistelmä tuo uusia näkökulmia kielivalintoihin vaikuttaviin tekijöihin. Tutkimassani aineistossa viestin sisältö vaikuttaa kielivalintoihin huomattavasti enemmän kuin julkaisuajankohta. Tuloksia tulkitessa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että aineisto sijoittuu maantieteellisesti tarkasti rajatulle alueelle, joten tuloksia ei välttämättä voi yleistää. Tarvitaan siis lisää vastaavanlaisia tutkimuksia muista aineistoista selvittämään, pätevätkö tutkimuksen tulokset yleisesti.

Tutkielma tarkastelee Helsingin vastaanottokeskuksen Punavuoren ja Kaarlenkadun toimipisteisiin majoittuneiden arabian- ja venäjänkielisten turvapaikanhakijoiden sekä kyseisten vastaanottokeskuksien neuvonnassa työskentelevien ohjaajien näkemyksiä englannin kielen asemasta lingua franca –kielenä vastaanottokeskuksen kommunikaatioympäristössä. Erityisesti englannin kielen vaikutusta viestintätilanteisiin tarkastellaan kriittisesti: onko englanti parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi suomen kielen tai tulkkauksen käyttäminen? Kokevatko turvapaikanhakijat englannin kielen valta-aseman kyseenalaisena? Millaista englantia turvapaikanhakijat ovat oppineet vastaanottokeskuksessa? Tukeeko tällainen englanti turvapaikanhakijoiden asemaa? Koska englannin kielen käyttäminen lingua franca –kielenä liittyy vastaanottokeskuksen sisäisiin valta-asetelmiin, on tutkielman teoreettiseksi lähtökohdaksi valittu Stewart Cleggin ”circuits of power” (suom. ”vallan virtapiirit”) –teoria, jonka mukaan valtasuhteiden luonne ja vaikutus niihin toimijoihin, joita kohtaan valtaa käytetään, voidaan ymmärtää tarkastelemalla vuorovaikutussuhteita kolmen eri aspektin (engl. ”circuit”) näkökulmasta. Ylemmällä eli makrotasolla olevat kaksi aspektia koskevat ensimmäiseksi vallankäytön oikeuttavia sosiaalisia rakenteita ja toiseksi vallankäytön fyysisiä ilmentymiä, kun taas näiden kahden ylemmän aspektin vaikutuksen alla oleva alemman eli mikrotason aspekti koostuu sellaisista vallankäytön tilanteista, joissa toimijoiden kohdatessa (eli kommunikoidessa) valtasuhteet toteutuvat. Valtaa käyttävän toimijan (tai vallankäytön mahdollistavan toimijan) voisi suomentaa ”portinvartijana” (engl. ”obligatory passage point”), johon kaikkien muiden toimijoiden on vedottava pystyäkseen käyttämään makrotasolla koodattua valtaa. Portinvartijan identiteetti ei rajoitu ainoastaan henkilöiksi miellettäviin toimijoihin, vaan se voi myös olla jotain abstraktia. Tämä tutkielma käsittelee englannin kieltä portinvartijana, sillä ilman sen käyttöä mikrotasolla ei makrotason vallankäyttö ole mahdollista vastaanottokeskuksessa. Toimijoiden puutteellisen kielitaidon vuoksi englanti on kuitenkin hyvin ongelmallinen portinvartija, eikä valtaa pystytä käyttämään sen kautta yhtä tehokkaasti, kuin jos vallan välineenä olisi jokin toinen kieli (kuten turvapaikanhakijan äidinkieli) tai viestimisen moodi, kuten tulkkaus. Englanti on kuitenkin ainoa turvapaikanhakijat yhdistävä kieli, eikä vastaanottopalveluiden esiasteisen luonteen vuoksi suomea voida käyttää. Lisäksi tulkkauksen laajemmassa käytössä tulevat vastaan taloudelliset ja muut käytännön esteet. Tutkielma toteutettiin kyselylomakkeiden avulla, jotka jaettiin turvapaikanhakijoille (eli ”asiakkaille”) ja ohjaajille loppukeväästä 2017. Tulokset analysoitiin kvalitatiivisesti kokoamalla ne eri teemojen alle. Selvisi, että asiakkaat suosisivat mieluiten joko suomen kielen suurempaa roolia viestinnässä tai omankielisten tulkkien käyttöä. Englanti koettiin yleisesti joko neutraalina työkalukielenä tai esteenä suomen kielen laajemmalle käytölle; lisäksi jotkut kokivat, että ohjaajat tapaavat käyttää juuri englantia oletusarvoisena kielenä. Toisia asiakkaita käytetään usein tulkkeina tilanteissa, joissa tulkattava asiakas ei osaa englantia, mutta toimivinta näyttäisi asiakkaiden mielestä olevan, jos paikalla neuvonnassa olisi aina ammattimainen tulkki. Ohjaajat kertoivat käyttävänsä mieluiten englantia suullisessa viestinnässä ja antoivat esimerkkejä usein asiakkaille toistettavista englanninkielisistä sanoista, joista monet ovat yksinkertaistuksia monimutkaisemmista käsitteistä tai ilmauksista. Ohjaajat ilmaisivat tiedostavansa, että suomen kielen käyttäminen voisi olla hyödyllisempää asiakkaiden kannalta, mutta käytännön syihin vedoten moni silti koki englannin kielen tärkeämpänä. Tutkielman tulosten perusteella olisi suositeltavaa, että suomen kielen asemaa painotettaisiin enemmän vastaanottokeskuksen neuvonnassa. Etenkin englantia ennestään osaamattomille asiakkaille voisi opettaa yksinkertaisen englannin sijaan yksinkertaista suomea, jotta puutteellisena portinvartijana toimiva lingua franca –englanti vaihtuisi asiakkaiden kannalta hyödyllisempään kieleen. Suomen kielen kurssien roolia asiakkaiden sekä lyhyt- että pitkäaikaisen hyvinvoinnin takaajina ei voi myöskään korostaa liikaa ja olisi hyvä, jos kursseille pääsemistä helpotettaisiin ja kurssien saatavuutta parannettaisiin. Lisäksi vastaanottokeskustyöhön palkattavien ihmisten laajempaa kielitaitoa voisi korostaa.

Onomatopoeettiset interjektiot ovat huudahduksenomaisia, ääntä jäljitteleviä sanoja, jotka ovat monessa kielessä suhteellisen marginaaliseksi koettu ilmiö eikä sitä ole siten kovin laajalti tutkittu. Tutkimuksen vähyyttä korostaa terminologian epäyhtenäisyys, sillä tutkimuksesta riippuen sanoja saatetaan kutsua ideofoneiksi, imitatiiveiksi tai ääniefekteiksi. Onomatopoeettiset interjektiot ovat erityisesti sarjakuvista tuttu sanaluokka. Sarjakuvissa esiintyviä onomatopoeettisia interjektioita on kuitenkin aiemmin tutkittu lähinnä käännösratkaisullisista näkökulmista yhden tai kahden kielen osalta laajemman äännesymbolisen vertailun sijaan. Tässä tutkimuksessa vertaillaan onomatopoeettisten interjektioiden käyttöä neljässä Fenno-Baltian alueen kielessä: suomessa, virossa, latviassa ja liettuassa. Aineistona käytetään paralleelikorpusta, joka koostuu suomen-, viron-, latvian- ja liettuankielisistä Aku Ankka -sarjakuvista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää interjektioiden ominaispiirteitä ja äännesymboliikkaa niin yleisesti kuin kielikohtaisella tasolla ja identifioida niistä semanttisen luokittelun avulla äännesymbolisia yksiköitä eli fonesteemejä. Tutkimuksen analyysiosuus koostuu fonologisesta ja semanttisesta osasta. Fonologisessa analyysissä verrataan interjektiosanaston grafeemifrekvenssiä neutraalin asiatekstin grafeemifrekvenssiin sekä tutkitaan kielten keskinäistä korrelaatiota sekä kieltenvälisiä eroja interjektioiden fonologian ja tavurakenteen osalta kielipareittain. Semanttisessa analyysissä interjektiot luokitellaan 15 eri luokkaan semanttisin perustein. Tämän avulla interjektioista identifioidaan tiettyyn semanttiseen käyttöalueeseen rajautuvia fonologisia piirteitä tai fonesteemejä niin kielikohtaisella tasolla kuin yleisesti. Tuloksista selviää, että erityisesti tremulantit ja klusiilit ovat yleisempiä onomatopoeettisissa interjektioissa kuin neutraalissa asiatekstissä. Sen sijaan grafeemi ⟨e⟩ on interjektioissa huomattavasti harvinaisempi, sillä suomen- ja vironkielisessä aineistossa sitä ei esiinny lainkaan. Kieliparien fonologinen korrelaatio interjektioaineistossa on odotettua sattumanvaraisempaa, mikä toisaalta tukee käsitystä äännesymboliikan universaaliudesta. Samaa kielii myös se, että interjektioista identifioidut fonesteemit ovat kielistä riippumatta hyvin samankaltaisia. Toisaalta jokaisesta kielestä löytyi myös yksittäisiä äännesymbolisia piirteitä, joita muissa kielissä ei esiintynyt.

Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat ranskan- ja suomenkielisten lukio-opiskelijoiden tekemät virheet espanjan kielen persoonapronomineissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia virheitä espanjaa vieraana kielenä opiskelevat opiskelijat tekevät koskien espanjan persoonapronomineja, ja miten ranskan- ja suomenkielisten opiskelijoiden virheet eroavat toisistaan. Teen tutkimuksen seuraten Corderin (1981) virheanalyysin vaiheita: 1. Aineiston keräys, 2. Virheiden tunnistaminen kontekstissaan, 3. Virheiden luokittelu ja kuvailu, 4. Virheiden selitys ja 5. Virheiden vakavuuden arviointi. Luokittelen virheet käyttäen Vázquezin (1999) kielitieteellisen kriteerin mukaista luokittelutapaa, jossa virhekategoriat ovat lisääminen, pois jättäminen, virheellinen paikka, väärä valinta ja virheellinen rinnastus. Muutan luokittelutapaa hieman vastaamaan tämän tutkimuksen tarpeita lisäämällä kokeen ensimmäisessä osassa mukaan oikeinkirjoitusvirheet. Kokeen toisessa osassa käyttämäni virhekategoriat ovat väärän pronominin valinta, oikeinkirjoitusvirheet, kokonaan puuttuva vastaus ja virheet, joissa vastaus ei ole pronomini. Aineistoni koostuu kahdestakymmenestä kirjallisesta koevastauksesta, joista kymmenen on ranskankielisiltä ja kymmenen suomenkielisiltä opiskelijoilta. Opiskelijoiden taitotaso espanjan kielessä on suunnilleen eurooppalaisen viitekehyksen taso A2. Kokeeseen kuuluu kaksi osaa. Ensimmäisen osan tehtävät ovat vapaan tuottamisen tehtäviä, joissa opiskelijat täydentävät sarjakuvan puhekuplat ja kuvailevat kahta piirrosta espanjaksi. Lisäksi yhdessä tehtävässä opiskelijat muodostavat virkkeitä annetuista sanoista. Kokeen toinen osa koostuu kahdesta aukkotehtävästä, joiden virkkeitä opiskelijat täydentävät persoonapronomineilla. Ranskan- ja suomenkielisten opiskelijoiden tulokset eivät poikkea toisistaan suuresti, mutta suomenkieliset opiskelijat tekevät hieman vähemmän virheitä kuin ranskankieliset. Molempien kieliryhmien opiskelijat tekevät samantapaisia virheitä. Tavallisin virhe kokeen molemmissa osissa on väärän persoonapronominin valinta ja kokeen ensimmäisessä osassa lisäksi persoonapronominin puuttuminen. Eniten virheitä tehdään verbien kanssa, jotka vaativat datiivipronominin käyttöä, kuten esimerkiksi verbi gustar. Kieliryhmien välisiä eroja tarkasteltaessa esiin nousevat virheet oikeinkirjoituksessa, joita suomenkieliset opiskelijat tekevät enemmän, ja virheellinen persoonapronominin suvun valinta, jota esiintyy enemmän ranskankielisten opiskelijoiden keskuudessa. Työn tulokset kertovat, millaisia virheitä ranskan- ja suomenkieliset A2-tason opiskelijat tekevät espanjan persoonapronomineissa. Tämä täydentää kuvaa kielitaidosta ja virheistä, joihin vaikuttavat lisäksi esimerkiksi kielenoppijan osaamat muut kielet, huolellisuus ja motivaatio.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan suomenruotsalaisen komediasarjan Sauli Niinistös julkalender suomenkielisissä käännöstekstityksissä esiintyviä käännössiirtymiä ja käännösstrategioita sekä sanaleikkejä ja niiden muodostamistapoja. Kyseessä on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tarkoituksena on selvittää, mitkä käännössiirtymät ja -strategiat ovat yleisimpiä, kun ohjelmassa käännetään sanaleikkejä suomenruotsista suomeksi. Tarkoituksena on myös ottaa selville, vaikuttaako audiovisuaalisen teoksen multimodaalisuus kääntäjän valintoihin vapaaehtoisten käännössiirtymien kohdalla. Tutkielman päämääränä on edelleen selvittää, mitkä sanaleikkien muodostamistavat ovat aineiston perusteella tavallisimpia lähde- ja kohdekielessä. Tutkielman aineistona on vuonna 2018 Yle Areenassa julkaistun Sauli Niinistös julkalender -ohjelmasarjan 23 ensimmäistä jaksoa. Sarjassa on yhteensä 24 jaksoa, mutta niistä viimeinen on luonteeltaan niin erilainen kuin muut, että se on jätetty tutkimusaineiston ulkopuolelle. Tutkittavat jaksot on toteutettu keskenään saman kaavan mukaan, ja ne perustuvat stand-up-komiikkamaiseen vitsinkerrontaan. Ohjelman ainoan näyttelijän, Christoffer Strandbergin, rooli taas on toimia presidentti Niinistön karikatyyrinä. Kaikki jaksot on kääntänyt Sari Kumpulainen. Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan käännöstekstitysten sanaleikeistä löytyviä Pekkasen (2010) määrittelemiä vapaaehtoisia käännössiirtymiä ja epäsiirtymiä. Sanaleikkien käännösstrategiat taas luokitellaan Leppihalmeen (1997b) mukaan lähdekielisen sanaleikin korvaamiseen kohdekielisellä sanaleikillä, muihin retorisiin tehokeinoihin sekä käännösstrategian poisjättöön. Sanaleikkien muodostamistavat ryhmitellään niin ikään Leppihalmetta (1997b) mukaillen seuraaviin: sanojen kaksimerkityksisyys, leikilliset uudissanat, kontaminaatio, homofonia, homonymia, paronymia, polysemia ja intertekstuaalisuus. Kaikista yleisin sanaleikkien käännösstrategia tutkimusaineistossa on lähdekielisen sanaleikin korvaaminen kohdekielisellä sanaleikillä. Tavallisinta tämä on aineiston vapaaehtoisten käännössiirtymien kohdalla (18 esimerkkiä 24:stä). Kuuden vapaaehtoisen käännössiirtymän tapauksessa kääntäjä on käyttänyt strategiana muita retorisia tehokeinoja. Aineiston kymmenen epäsiirtymän kohdalla ei sanaleikin käännösstrategiaa ole käytetty. Tutkimuksen perusteella av-teoksen multimodaalisuus ohjaa tekstitysten käännössiirtymiä silloin, kun kääntäjän on mahdollista valita yhden tai useamman eri siirtymän välillä. Kaikista aineiston 24 vapaaehtoisesta siirtymästä multimodaalisuus on nimittäin ohjannut kääntäjän muokkauksia kokonaisten 13 siirtymän kohdalla. Tutkimusaineiston perusteella yleisin sanaleikin luomistavoista on lähdekielessä ehdottomasti homonymia (10 sanaleikkiä 18:sta) ja seuraavaksi tavallisin tapa homofonia (5 sanaleikkiä 18:sta). Kohdekielessä tilanne on toinen. Kaikista yleisin kielellisen leikittelyn muodostamiskeino kohdekielisissä käännöstekstityksissä on polysemia (7 sanaleikkiä 18:sta), ja seuraavalla sijalla on sanojen kaksimerkityksisyys (4 sanaleikkiä 18:sta). Lähdekielisen sanaleikin homonymia yhdistyy materiaalissani useimmiten kohdekielisen sanaleikin polysemiaan (5 sanaleikkiä 10:stä) tai sanojen kaksimerkityksisyyteen (3 sanaleikkiä 18:sta). Materiaalin lähdekielisten sanaleikkien toiseksi yleisin muodostamistapa eli homofonia taas yhdistyy käännöstekstityksessä useimmiten kohdekielisen sanaleikin polysemiaan (3 sanaleikkiä 5:stä). Tutkimustulokset tukevat näkemystä siitä, että av-kääntäminen on mutkikasta ja vaatii kääntäjältä luovuutta.