Browsing by Subject "suru"

Tutkielmassa tarkastellaan läheisensä menettäneiden lasten suhdetta menetettyyn sururyhmän kontekstissa. Tutkielman tehtävänä on ymmärtää, miten lasten suhde ja side menetettyyn rakkaaseen tulee esiin heidän piirustuksissaan ja kertomuksissaan, ja toisaalta, mikä rooli sururyhmällä on lasten surussa. Lapsen ja kuolleen läheisen suhdetta tutkielmassa tarkastellaan jatkuvan tunnesiteen paradigmaa soveltaen. Tunnesiteen katsotaan jatkuvan kuoleman jälkeen läheisen menettäneen ja kuolleen välillä. Suhde läheisen menettäneen ja kuolleen läheisen välillä kuitenkin muuttuu elämän mittaan, sillä surun ajatellaan olevan elämänmittainen kokemus. Tutkielman aineisto koostuu neljästä eri materiaalista: visuaalisesta (piirustukset), kirjoitetusta (lasten taustatiedot), puhutusta (haastattelut) ja osallistuvasta havainnoinnista sururyhmässä. Tutkimusaihetta lähestytään sekä visuaalis-narrativiisella otteella viiden latenssi-ikäisen (9−11 vuotiaan) lapsen piirustuksien ja kertomusten kautta sekä temaattisnarratiivisella näkökulmalla sururyhmän ohjaajien haastattelun perusteella. Visuaalis-narratiivisen analyysin pohjalta nousee esiin kolme erilaista suhdetta ja sidettä menetettyyn: erottamaton side, muuttuva side ja tunnusteleva side. Nämä erilaiset tunnesiteet vaikuttavat olevan jatkuvan neuvottelun alla. Ne voivat muuttua ajan mittaan lapsen kasvaessa ja kehittyessä, ja ovat sidoksissa elämän sosiaaliseen ja kulttuuriseen kontekstiin latenssi-ikäisen lapsen tunnustellessa omaa rooliaan yhteiskunnassa. Temaattis-narratiivisesta analyysistä nousevien teemojen perusteella sururyhmässä menetetyt läheiset tulevat muistelun kautta näkyviksi ja muistelun pohjalta rakentuu side menetettyyn, vaikkakaan tuonpuoleisuuden ajatukset eivät ryhmässä nouse esiin. Sururyhmä antaa apukeinoja ja voimavaroja erityisesti ryhmän tarjoaman vertaistuen kautta surun kohtaamiseen, joka saattaa olla monelle ammattilaiselle haasteellista. Lopulta, surun sanoittaminen ja surun kokonaisvaltaisuuden käsittäminen sekä tulevaisuuden näkeminen merkityksellisenä tarjoavat surun kanssa eläville lapsille voimavaroja tulevaan. Näin ollen tutkielman tulokset osoittavat sururyhmän olevan tarpeellinen surun käsittelyssä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että jatkotutkimuksena olisi hyödyllistä yhdistää kriisikeskusten ja seurakunnan lasten sururyhmätoiminta sekä tehdä pitkittäistutkimusta, sillä se mahdollistaisi suhteen ja tunnesiteen tarkastelun pidemmällä aikavälillä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten surua käsittelevissä lastensaduissa näkyy kristilliseksi tulkittavaa symboliikkaa. Tutkimustehtävänä oli aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla tarkastella surua käsittelevissä lastensaduissa käytettyä symboliikkaa ja tuoda esille symboliikan mahdollisia kristillisiä merkityksiä. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä suomenkielisestä lastensadusta, jotka käsittelevät isovanhemman kuolemaa ja sen aiheuttamaa surua. Lastensaduista nousevalla symboliikalla tarkoitetaan satujen teksteissä esiintyviä vertauskuvia ja symboleja, jotka yhdistyivät isovanhemman kuolemaan ja sen käsittelemiseen tai ymmärtämiseen. Kristilliseksi tulkittava symboliikka määriteltiin vertauskuviksi ja symboleiksi, joille on olemassa myös kristillisiä merkityksiä. Tutkimuksen analyysissa nousi esille kolme kontekstia, joissa lastensatujen symboliikkaa esiintyi isovanhemman kuoleman ja sen aiheuttaman surun käsittelyssä. Nämä olivat isovanhemman kuoleman ja menetyksen konkreettinen ymmärtäminen, lapsen ja isovanhemman suhteen jatkuminen mielikuvien tasolla ja käsitys jälleennäkemisestä edesmenneen isovanhemman kanssa. Analyysissa lastensaduista noussutta symboliikkaa tarkasteltiin kyseisistä konteksteista käsin. Tutkimus osoittaa, että surua käsittelevistä lastensaduista on löydettävissä jonkin verran kristilliseksi tulkittavaa symboliikkaa. Selkeästi kristilliseksi tulkittavaa symboliikkaa löytyi kahdesta lastensadusta, joissa symboliikkaan oli yhdistetty Jumala tai/ja Jeesus. Kristillistä symboliikkaa näkyi myös melko selkeästi lastensaduissa, joissa oli mainittu hautajaiset tai kuvattu niitä yksityiskohtaisesti. Yhdestä lastensadusta löytyi piilevää kristillistä symboliikkaa siinä esiintyvän hallava hevosen myötä. Useissa lastensaduissa oli käytetty symboliikkaa, jolle on myös kristillisiä merkityksiä, mutta nämä kristilliset merkitykset eivät tulleet satujen konteksteissa esille. Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että surua käsittelevissä lastensaduissa on käytetty kristillisestä perinteestä tuttuja vertauskuvia ja symboleita, mutta niille on annettu saduissa omia sisäisiä merkityksiä kristillisten merkitysten sijaan. Tutkimustulokset osoittavat, että kristilliset käsitykset voivat nousta kuoleman yhteydessä esille, mutta niitä käytetään suomenkielisessä surua käsittelevässä lastenkirjallisuudessa melko vähän. Tutkimus antaa mahdollisuuden jatkotutkimuksille koskien muuta lastenkulttuuria ja kristinuskon tai muiden uskontojen näkymistä siinä.

My research deals with the theme of death in children's books. My interest was primarily aimed at how the child’s experience of grief is described and how the child survives loss in the books. The primary texts researched consisted of ten children’s books originally written in Finnish between 1985 and 2010. This study was a qualitative research. It was based on a detailed and complex analysis of the material and the research method used material-based content analysis of the subject matter to find themes and commonalities in the books. The children's books deal with the theme of death by using various types of characters and stories that are close to a child's everyday life. Death is presented mainly through a secular view although religion is seen in funeral rituals and in references to heaven, God and soul. Death is described in a direct and concrete way but also in abstract terms. Children’s reactions to death in the stories are typical for their age; they do not always understand the finality of death and the fact that each of us will one day die. The children give death a strongly circular meaning and they think that the deceased person is going to live again soon. In the books children react to death with anxiety, sorrow, by crying and by fearing their own death or the death of their parents. In addition, the children experience guilt, physical pain, rage and anger and they avoid discussing death. Playing in an imaginary world, holding on to daily routines, talking to an adult as well as remembering the deceased person with affection help children recover from their loss. The stories end with an emphasis on the fact that life continues and that the grief eases over time. In my view these books can support a child’s grief work and can help answer their questions about death. These books can be read alone or with an adult, and they are both entertaining and didactic. Follow-up research material could be extended to translated children’s books and also to the analysis of the illustrations in the books.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani näytelmässä Tuntemattoman eläimen jäljet ja Annantalon Into-teatteriryhmän esitysversiossa esitettyjä nuoren henkilöhahmon tunteita. Tutkimuksessani kysyn, mitä tunteet tekevät näytelmässä ja esityksessä ja miten ne vaikuttavat nuoren henkilöhahmon toimintaan. Nuorten teatteria ei ole kovin paljon tutkittu taiteellisista lähtökohdista käsin. Se aiheuttaa käsityksen, jossa lasten ja nuorten kehittäminen ja opettaminen on taiteen kokemusta tärkeämpää. Kysynkin tutkimuksessani myös, miten tunteet vaikuttavat nuorten teatterissa olevaan taiteelliseen valtasuhteeseen aikuisen ja nuoren välillä. Tuntemattoman eläimen jäljet kertoo nuoresta tytöstä, joka kohtaa ensimmäistä kertaa kuoleman, kun hänen Saara-tätinsä sairastuu ja menehtyy. Tapahtumat herättävät tytössä erilaisia tunteita ja saavat tytön pohtimaan suuria kysymyksiä elämästä ja itsestään. Apuna näiden vaikeidenkin kysymysten pohtimiseen tyttö saa ystäviltään ja perheeltään. Tarkastelen esitystä ja näytelmää Sara Ahmedin tunnekäsityksen mukaan, jossa tunteet eivät ole omistusmuotoisia, vaan tapahtuvat ikään kuin asioiden välillä kosketuksen yhteydessä. Kosketuksen ansiosta tunteet ovat sosiaalisia ja määrittävät henkilöiden ja asioiden välisiä suhteita. Tutkimukseni analyysi perustuu tarkastelemani näytelmän lukemiseen, sekä siitä tehtyyn esitysversioon. Pohdin tunteiden itsensä sijaan sitä mitä ne valitsemissani kohtauksissa tekevät ja miten ne vaikuttavat henkilön ja maailman rajoihin. Häpeä toimii esityksessä monella tavalla. Kun tyttö käy sairaalassa katsomassa Saara-tätiä, häpeä saa aikaan tytön vetäytymään kauemmas niin sairaasta ruumiistaan, kuin omasta ruumiistaankin. Häpeään sekoittuu epämukavuutta, inhoa ja pelkoa. Tytön ystävän häpeäkokemus puolestaan saa aikaan turhautumista, mikä lähentää ystävysten joukkoa, jotka tunnistavat saman turhautuneen häpeän omassa kokemuksessaan. Pelko on niin esityksessä kuin näytelmässä voimakkaasti läsnä oleva tunne. Se on myös ajassamme hallitseva tunne terrorismin uhan, ilmastokatastrofin ja nopeasti muuttuvan maailman myötä. Pelko ajautuu ahdistukseen, kun pelon kohteita kerääntyy liikaa, eikä yksikään niistä vaikuta selkeältä. Näin ollen pelko kutistaa maailmaa ruumista vasten ja rajoittaa vapauden tunnetta. Surua voidaan ajatella voimakkaana tunteena, johon liittyy mystiikkaa. Näin on ainakin kuolemansurun kohdalla, joka on läsnä näytelmässä ja esityksessä koko teemassa. Suru kokemuksena muokkaa identiteettiä ja toisinaan luo käännekohdan elämälle. Toisaalta surua tunteena pidetään usein heikkouden merkkinä, mistä syystä tyttökin yrittää näyttää, ettei suru vaikuta häneen. Rakkaus avaa tytön kokemusta positiivisempaan suuntaan. Rakkaus perhettään kohtaan saa aikaan turvallisuuden tunteen. Rakkaus myös yhdistää ystävysten joukkoa, jotka rakkauden myötä uskaltautuvat avaamaan ruumiitaan maailmalle ja nauttimaan. Näytelmän ja esityksen filosofiassa rakkaus on kokonaisvaltainen tunne jaetusta todellisuudesta ja ”olemassaolon nautinnosta”. Erilaiset tunteet toimivat eri tavoin nuorten teatterissa. Tutkimuksessa esitän, että viha ja rajuus toimivat normeina nuorten teatterissa luoden yksipuolisen kuvan nuoruuden kokemuksesta. Vaikka vihalla on myös mahdollisuuksia toimia valtasuhteiden purkamisen välineenä, se yleensä palautetaan itseensä esimerkiksi vihaisen kapinoivan nuoruusnormin myötä. Vihan sijaan näytelmässä ja esityksessä Tuntemattoman eläimen jäljet mahdollisuuden luo ihmetys. Teatterissa, jossa tapahtumat tapahtuvat aina ikään kuin ensimmäistä kertaa, on ihmetys luonteva keino avata erilaisia mahdollisia nuoruuden kokemuksia.

Tässä tutkielmassa aiheena ovat Tyhjän sylin messut. Tyhjän sylin messut ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämiä ehtoollisjumalanpalveluksia, jotka ovat suunnattu tahattomasti lapsettomille, lapsensa menettäneille ja abortin tehneille. Näkökulma Tyhjän sylin messuun on sielunhoito. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten messuja toimittaneet kirkon työntekijät näkevät messujen sielunhoidollisuuden. Sielunhoito käsitteenä pitää sisällään sekä yleisen että erityisen sielunhoidon. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen laadullinen tutkimus, jota varten on tehty yhdeksän Tyhjän sylin messun toimittajan haastattelua. Tyhjän sylin messuja on järjestetty ympäri Suomea 1990-luvulta lähtien ja tutkimuksen aikana niitä järjestettiin useita. Haastatellut ovat seurakunnissa ja kirkon toimielimissä työskenteleviä eri alojen ammattilaisia. Heidän joukossaan on esimerkiksi pappeja, kanttoreita ja lapsityönohjaajia. Haastattelut on analysoitu induktiivisen eli sisältölähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös osallistuvaa havainnointia. Aineisto on kerätty vuosina 2015–2016. Tutkimus rakentuu siten, että johdannon jälkeen tutkimuksen teoreettinen tausta luo pohjan aineiston käsittelylle. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan Tyhjän sylin messujen kohderyhmiä, erityisjumalanpalveluksia, jumalanpalvelusten sielunhoitoa sekä rituaalien ja surun suhdetta toisiinsa. Teoreettisen taustan jälkeen esitellään tutkimuksen toteuttaminen tutkimustehtävän ja aineistoanalyysin avulla. Tutkimustulokset Tyhjän sylin messujen sielunhoidollisuudesta on jaettu kolmeen lukuun: Tyhjän sylin messujen järjestämisen sielunhoidolliseen taustaan, yleiseen sielunhoitoon ehtoollismessussa ja erityiseen sielunhoitoon messun jälkeisessä iltapalahetkessä. Keskeinen tutkimustulos on se, että Tyhjän sylin messu on sielunhoidollinen kokonaisuus. Toimittajien käsitys sielunhoidosta voidaan tiivistää kolmella sanalla: kohtaaminen, läsnäolo ja kuuntelu. Nämä nousevat erityisesti siitä haastateltujen näkemyksestä, että sielunhoidossa keskiöön tulee nostaa seurakuntalaisen tarpeet. Sielunhoidollisuus näkyy niin messun suunnittelussa, toteutuksessa kuin iltapalahetkessä. Aineistossa nousee esiin erityisesti matalakirkollinen liturgia sekä rukouksen ja musiikin hoitava vaikutus. Tutkimustulokset ohjaavat ajattelemaan sielunhoidon ja jumalanpalveluksen suhdetta koko kirkon jumalanpalveluselämässä. Aineiston pohjalta voidaan sanoa, että sielunhoito voidaan huomioida jokaisessa järjestettävässä jumalanpalveluksessa entistä paremmin.

Tässä tutkimuksessa selvitän, kuinka läheisen ihmisen kuolema on vaikuttanut läheisensä menettäneen spiritualiteettiin. Olen kerännyt aineistoni kirjoituspyynnöin monenlaisista hengellisistä ja vakaumuksellisista viitekehyksistä. Mukana on eri tavoin läheisensä menettäneiden kertomuksia, sekä eri ikäisinä kuolleiden henkilöiden omaisten tarinoita. Tutkimukseni on kvalitatiivinen eli laadullinen, joten en pyri yleistyksiin vaan esittelemään yhden näkökulman tästä aiheesta. Lähestymisotteeni on narratiivinen sen sopiessa hyvin tutkimukseen silloin, kun aineistona on esimerkiksi juuri vapaamuotoiset kirjoitukset ihmisiltä, jotka ovat kokeneet asian, josta kirjoittavat. Alkuun selvitän muun muassa spiritualiteetti – käsitteen määrittelyä. Käsitteenä se on hyvin konteksti – ja käyttäjäsidonnainen. Kristinusko on sen alkuperäinen lähde, vaikka sitä käytetään muissakin uskonnollisissa traditioissa, esimerkiksi buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa. Spiritualiteetti-termin täsmällinen määrittely on vaikeaa sen epämääräisyyden ja käsitteellisen moniulotteisuuden vuoksi, ja siksi sen käyttö voi olla myös ongelmallista. Suomessa teologit ovat käyttäneet spiritualiteetti-käsitettä 1970-luvulta alkaen. Tutkimustehtäväni on selvittää, onko läheisensä menettäneiden spiritualiteetti muuttunut heitä kohdanneen surun myötä, ja tätä selvitän tutkimuskysymykselläni: kuinka läheisensä kuoleman vaikutus näkyy läheisensä menettäneiden kirjoituksissa. Aineistoni analyysi on aineistolähtöinen, vaikka siinä onkin kytkentöjä teorioihin ja teoriat toimivat apuna analyysin etenemisessä. Tutkimukseni kytkeytyy Cullbergin kriisiteoriaan ja Kübler-Rossin surun vaiheteoriaan. Samalla tavalla läheisensä menettäneet kuvasivat kirjoituksissaan pitkälti toistensa kanssa samankaltaisia tunteita ja kokemuksia. Läheisen samanlainen kuolintapa ei kuitenkaan jokaisessa kertomuksessa vaikuttanut samalla tavoin menetyksen kokeneen spiritualiteettiin. Olen nojautunut aineistoni analyysissa Clandininin ja Conellyn sekä Polkinghornen näkemyksiin narratiivisen ja narratiivien analyysien eroista. Narratiivien analyysissa kertomukset luokitellaan esimerkiksi tapaustyyppien tai kategorioiden avulla. Narratiivien analyysi edellyttää tarinamuotoista aineistoa ja tällöin aineiston voi analysoida millä laadullisella menetelmällä tahansa. Analyysi ei silloin muotoudu niinkään tarinoista, vaan kuvauksista tarinoiden teemoista tai tapahtumista. Lopullisen analyysin tein soveltamalla Lieblich et. al. esittelemää kategoris-sisällöllistä analyysia ja Tuomi & Sarajärven aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistoni koostui 50 läheisensä menettäneen kirjoituksista.