Browsing by Subject "synti"

Augustinus perusteli määrittelemäänsä alkusyntioppia ennen kaikkea Paavalin Roomalaiskirjeen jakeilla 5:12-21. Augustinuksen tulkintaa Paavalin sanoista on kuitenkin kritisoitu, ja samalla pitkään sekä katolisessa että protestanttisessa teologiassa hallinnut augustinolainen opetus alkusynnistä on voimakkaasti kyseenalaistettu. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko alkusyntioppi – sellaisena kuin Augustinus sen määrittelee – todella peräisin Paavalilta, vai onko se vain tulos Augustinuksen virheellisestä tulkinnasta Roomalaiskirjeen jakeista 5:12-21. Tutkimus jakautui eksegeettiseen ja systemaattiseen analyysiin. Paavalin tausta juutalaisena oppineena näkyy katkelmassa (Room.5:12-21) viittauksena lankeemiskertomukseen ja Aadamiin, joten ulotin eksegeettisen analyysin tutkittavan tekstikohdan lisäksi aihetta koskeviin Vanhan testamentin teksteihin ja Vanhan testamentin apokryfikirjoihin. Roomalaiskirjeen jakeiden 5:12-21 alkutekstin tekstikriittinen tutkimus tarjosi vertailukohdan Augustinuksen myöhäisemmälle tulkinnalle katkelman sisällöstä. Systemaattisessa analyysissä tutkin Augustinuksen alkusyntiopin historiallista kontekstia, opin sisältöä, ja augustinolaisen alkusyntiopin merkitystä kristillisessä elämässä. Käytin apunani Augustinuksen omia tekstejä, dogmatiikan kokoelmateoksia ja aikaisempaa Augustinus- ja syntitutkimusta. Augustinus, joka ei hallinnut kreikkaa riittävästi, perusti tulkintansa tekstikohdasta Room. 5:12-21 virheelliseen latinankieliseen käännökseen. Tämän käännösvirheen myötä Paavali näytti puhuvan jokaisen ihmisen syyllisyydestä Aadamin syntiin. Vaikka Augustinuksen alkusyntiopille löytyi tukea monista Raamatun kertomuksista, joissa esi-isän tila ja usko vaikuttivat ihmissuvun kohtaloissa, niin Roomalaiskirjeen jakeissa 5:12-21 sille ei ole perustetta. Paavali ei suoranaisesti kieltänyt Aadamilta perittyä syntisyyttä, kuten hän ei ylipäätään analysoinut synnin alkuperää tai leviämistä maailmassa. Paavalin tavoitteena oli korostaa Genesiksen ilmoituksen ja Kristuksen välistä suhdetta, ja jumalattoman vanhurskauttamista uskon kautta. Ensimmäisen synnin merkitys on kuitenkin ainutlaatuinen. Sen myötä menetettiin täydellinen harmonia, jota ei pysty täysin palauttamaan. Paavali sanoi, että ihmiset kuolivat Aadamin synnin seurauksena. Ihmisen vieraantuneisuus ja ero Jumalasta johtuu Aadamin synnistä, ja ihminen tekee syntiä Jumalan elämästä erilliseen maailmaan syntymisen vuoksi. Roomalaiskirjeen teksti tukee alkuperäisen kuoleman, ei niinkään alkuperäisen synnin, ajatusta.

Bostonissa elänyt ja lähes koko elämänsä vaikuttanut puritaanipappi Cotton Mather (1663–1728) toimi Uuden-Englannin yhteisön keskeisenä ja vaikutusvaltaisena jäsenenä. Matherin vuosien 1700–1726 välillä julkaistut merenkulkijoita ja merirosvoja käsittelevät saarnansa ovat kiinnostaneet tutkimusta hyvin moninaisista eri näkökulmista. Työssäni olen esittänyt, että Mather loi 1700-luvun alkuvuosina julkaistuissa saarnoissaan kuvaa koko Uuden-Englannin yhteisölle tärkeistä ja arvokkaista merenkulkijoista. Nämä mahdollistivat uusienglantilaisten päivittäisen elämän mukavuudet ja tarjosivat turvaa esimerkiksi kunigatar Annan sodan (1702–1713) aikana. 1710-luvulle tultaessa Matherin suhtautuminen merenkulkijoihin alkoi hiljalleen muuttua. Aiemmasta toiveikkuudesta ja ymmärtävistä ohjeista muuttui tuomitsevia puheenvuoroja. Mather paheksui merimiesten laskenutta moraalia ja paheellisia elämäntapoja. 1720-luvulle tultaessa Mather ei enää samalla tavalla arvostanut merityötä osana omaa yhteisöään. Lisääntynyt merirosvouksen uhka kuvastui Matherin merenkulkijoita ja merirosvoja käsittelevistä saarnoista selkeästi. Mather vastasi uhkaan luomalla merirosvoja toiseuttavia ja epäinhimillistäviä kertomuksia. Näiden kertomusten kautta Mather välitti uusienglantilaisille kuvaa turmiollisista ja barbaarimaisista hylkiöistä, jotka uhkasivat koko laajentuvaa angloamerikkalaista maailmaa. Tässä tutkielmassani pyrin laajentamaan ja monipuolistamaan aiemman tutkimuksen luomaa kuvaa merirosvoista osana Matherin Uuden-Englannin yhteisöä. Kokemusyhteisön käsitettä hyödyntämällä esitän, että Mather toi Uudessa-Englannissa kuolemaantuomitut merirosvot saarnojensa kautta jälleen osaksi muuta yhteisöä. Näissä merirosvoja merkityksellistävissä kertomuksissaan Mather välitti yhteisölleen kuvaa merirosvojen viimeisten hetkien kapinallisuudesta tai katumuksesta. Uuden-Englannin puritaaneja yhdistäneet syntien katumuksen ja kääntymyksen rituaaliset kokemukset olivat keskeisessä asemassa Matherin kuvatessa näitä kuolemaantuomittujen merirosvojen viimeisiä hetkiä. Pappien antamia sielunhoidollisia ohjeita ja neuvoja vastaan kapinoineet merirosvot olivat toisaalta osoitus epäonnistuneesta syntien katumuksesta ja kääntymyksen prosessista. Toisaalta tutkimuksessani osoitan, että Mather antoi merirosvojen kapinalle myös uusia merkityksiä käyttäen vastaan kapinoineita merirosvoja koko yhteisön moraalista kompassia ohjanneina ja varoittavina esimerkkeinä. Kapinallisten merirosvojen kautta Mather varoitti laumaansa uhmaamasta Jumalan tahtoa ja suhtautumaan kuolemaansa sen vaatimalla vakavuudella. Vastaavasti syntejään esimerkillisesti katuneista merirosvoista tuli Matherin saarnoissa uusienglantilaisten yhteisöä kokemuksellisesti yhdistäneiden vilpittömän katumuksen ja kääntymyksen prosessien kautta keskeinen osa muuta yhteisöä. He olivat kokemusyhteisöille tärkeiden rituaalien esimerkillisiä ilmentymiä, jotka ansaitsivat paikkansa osana Matherin yhteisöä.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia uskonnollisia argumentteja Homoillan jälkeen Helsingin Sanomissa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa esitettiin ja käytettiin, kun otettiin kantaa homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin joko myönteisessä tai kielteisessä sävyssä. Tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota niihin argumentteihin, joilla homoseksuaalisuutta pyritään joko kritisoimaan tai puolustamaan. Uskonnollisilla argumenteilla tarkoitetaan Raamattuun, kristilliseen oppiin ja perinteeseen sekä kristilliseen etiikkaan liittyviä näkemyksiä, joiden avulla mielipidekirjoittajat perustelevat suhtautumistaan homoseksuaalisuuteen. Tutkimusaineistona on Yleisradion Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän Homoillan jälkeen julkaistut mielipidekirjoitukset Helsingin Sanomien Mielipide-osastolla. Mielipidekirjoitukset julkaistiin 15.10.–9.11 välisenä aikana. Tutkimusaineistona on 32 mielipidekirjoitusta. Tutkielman kahdessa pääluvussa tarkastellaan kahta teemaa, jotka nousivat ensisijaisesti esille aineistoista. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan homoseksuaalisuuden ymmärtämistä syntinä ja sen perustelua Raamatulla. Lisäksi ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan edellä mainitun näkemyksen kritiikkiä eli ajatusta, että homoseksuaalisuutta ei tulisi pitää syntinä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevia, puolesta tai vastaan esitettyjä argumentteja. Tällöin yksi keskeinen kysymys on, tuleeko homoseksuaalisuus nähdä ihmisen biologisena ominaisuutena ja toisaalta luomisessa annettuna lahjana vai ei. Johtopäätöksissä esitetään, että keskeiset eroavaisuudet puolesta ja vastaan esitetyissä argumenteissa on raamatuntulkinta ja perimmäinen olemus. Raamatun tulkintatapoja on kolme: Perinteinen tulkintatapa, jossa homoseksuaaliset teot nähdään syntinä. Ydinsanomaa korostava tulkintatapa, jossa homoseksuaalisuutta ei nähdä syntinä. Tällöin myönnetään, että Raamatussa on homoseksuaalisia tekoja tuomitsevia kohtia. Raamatun keskeinen sanoma rakkaudesta tulkitaan kuitenkin olevan ristiriidassa sen kanssa, että homoseksuaalisuus nähdään syntinä, joten tulkintatavassa päädytään korostamaan Raamatun ydinsanomaa. Modernissa tulkintatavassa korostetaan, että modernia homoseksuaalisuus käsitystä ei pitäisi palauttaa raamatunteksteihin. Sen sijaan homoseksuaalisuus nähdään modernina käsitteenä, joka on merkittävästi erilainen kuin Raamatun kirjoittamisen ajan käsitys homoseksuaalisuudesta. Samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevassa keskustelussa samaa sukupuolta olevien siunaamista ja parisuhdetta vastustavat ajattelevat homoseksuaalisuuden olevan luonnonvastaista. Ajatus perustuu siihen, että Raamattuun ja biologiaan. Tätä perusteella sillä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, joten tällöin nähdään, että Jumala loi ihmisen heteroseksuaaliksi. Lisäksi näkemystä perustellaan sillä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa eivät pysty lisääntymään luonnollisesti. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat sen sijaan ajattelevat, että Jumala on luomisessa lahjoittanut mahdollisuuden rakastaa toista ihmistä. Tällöin ei ole merkitystä sillä, mikä toisen ihmisen sukupuoli on. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat myös ajattelevat, että jos samaa sukupuolta olevien asemaa ei tunnusteta, se aiheuttaa sen, että homoseksuaalit joutuvat elämään näkymättömänä, joka ei ole tasa-arvoista ja joka rasittaa homoseksuaalien itsetuntoa. Kirkkoa kuvataan tällöin syrjivänä.

Tutkielman tavoitteena on luoda systemaattinen esitys Jean Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksestä. Tutkimuskysymykset ovat: (1) Mitä Calvin pitää epäjumalanpalveluksena? (2) Mistä ihminen saa tiedon siitä, mikä on epäjumalanpalvelusta? (3) Mikä on epäjumalanpalveluksen alkuperä? Kuka on siitä vastuussa? (4) Miten epäjumalanpalvelus ilmenee? Millaista epäjumalanpalvelusta Calvin erityisesti kritisoi? Tutkielman primäärilähteinä ovat Institutio Christianae Religionis (1559) ja Catéchisme (1552). Sekundaarilähteinä hyödynnän Calvinin Raamatun kommentaareja, hänen kirjoittamiansa kirjeitä, saarnoja ja muita tekstejä. Kirjallisuutta ei ole kovin kattavasti tarjolla suoraan tutkimusaiheesta, joten se on koostettu aina kuhunkin alaluvun aiheeseen liittyen. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi. Tutkimustulos voidaan tiivistää seuraavasti: Calvinin mukaan epäjumalanpalvelus on Jumalan väärin ilmentämistä ja hänen kunniansa loukkaamista tavalla, joka ilmenee vastoin hänen itseilmoitustaan etenkin Raamatussa. Epäjumalanpalvelus on läsnä jokaisen ihmisen olemuksessa, halussa ja teossa, mutta se näyttäytyy erityisesti katolisen kirkon kuvain- ja pyhäinpalvonnassa sekä messussa. Muita johtopäätöksiä on Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksen kattavuus. Sen lisäksi, että teema näyttäytyy jokaisessa Calvinin opinkohdassa, voidaan havaita sen myös suorasti vaikuttaneen näistä suureen osaan. Esimerkiksi Calvinin pelastusoppi rakentuu hyvin paljon hänen käsityksensä päälle ihmisestä täydellisen kykenemättömänä edes kaikkein pienimpään mahdolliseen hyvään. Calvinin käsitys jokaisesta ihmisestä taukoamattomana epäjumalien takomona ulottuu myös uudestisyntyneisiin kristittyihin. Vaikka Pyhä Henki vaikuttaa heissä hyviä tekoja, ne sotkeutuvat heidän luontonsa saastaisuuteen, eivätkä heidän ”parhaimmatkaan” tekonsa kelpaa Jumalalle muuta kuin Kristuksen sovitustyön kautta.

Elokuva on olennainen väline aatemaailmojen ja arvojen välittämisessä. Tutkimukseni lähdeaineisto käsittää valitun kokoelman suomalaisia elokuvia vuodesta 1935 vuoteen 1950. Tutkimusaineistoni koostuu Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi-Filmin tuottamista elokuvista sekä muutamasta pienemmästä tuotannosta. Tutkimus tarjoaa katsauksen 1930- ja 1940-lukujen suomalaiseen elokuvatuotantoon. Olen valinnut mukaan elokuvia eri elokuvagenreistä sekä useilta ohjaajilta, mutta keskityn seuraaviin ohjaajiin: Edvin Laine (1905-1989), Hannu Leminen (1910-1997), Jorma Nortimo (1906-1958), T.J. Särkkä (1890-1975), Teuvo Tulio (1912-2000), Ilmari Unho (1906-1961) ja Valentin Vaala (1909-1976). Tarkasteltavat elokuvat ovat valikoituneet siitä näkökulmasta, että ne tarjoavat kokonaisuutena kattavan läpileikkauksen aikansa sosiaalieettisiin kysymyksiin ja niiden taustalla oleviin teologisiin teemoihin. Niin 1930-luvun kuin 1940-luvunkin elokuvissa on nähtävissä kuvauksia aivan mistä tahansa aikansa sosiaalisesta ongelmasta tai arvokysymyksestä. Teologisessa mielessä tarkasteltavista elokuvista tekee erityisen kiinnostavia myös niiden runsas uskonnollinen kieli, sisältö ja kuvasto, jota on tutkittu suomalaisen teologian piirissä riittämättömästi. Perustelen lähdeaineistoni ajallista rajausta vuodesta 1935 vuoteen 1950 sillä, että vuonna 1935 alkoi sekä äänielokuvan huippukausi, että Suomen Filmiteollisuuden taival. 1950-luvulle tultaessa elokuva-ala muuttui monin tavoin ja merkittävästi. Tällöin monet 1930- ja 1940-luvuilla loistaneet ohjaajat, käsikirjoittajat ja näyttelijät väistyivät uusien tieltä ja uudet elokuvalajit syrjäyttivät vanhat. Lisäksi elokuvan merkitys kansallisella tasolla oli tarkasteltavan ajanjakson aikana suurempaa kuin mitä voimme tänä päivänä edes kuvitella. Elokuvien teologisessa tarkastelussa käytän hyväkseni systemaattista analyysia. Koska tutkimukseni kohdistuu elokuviin, tutkin työssäni kuvan semiotiikkaa sekä käytän hyväkseni tekstuaalista teoriaa. Tällainen poikkitieteellisyys on aihepiirini huomioon ottaen välttämätöntä. Systemaattinen tarkasteleminen ilman elokuvateoreettista tai esteettistä otetta ei palvelisi tutkimuskysymystäni. Tutkimukseni osoitti, että elokuvien moraalinen linja oli tiukasti kiinni suomalais-luterilaisessa traditiossa, joka pyrki tuohon aikaan suojaamaan porvarillis-isänmaallisen ydinperheen ja arvomaailman uusien moraalisten näkymien uhalta. Tarkasteltuani 1930- ja 1940-luvun teologiaa ja yhteiskunnallista keskustelua, havaitsin selvästi, että elokuvamaailma valitsi tuona aikana selkeästi konservatiivisen, traditionalistisen linjan. Keskeinen havainto on, että elokuva modernina taidemuotona toisinti tuolloisen yhteiskunnan konservatiisimpia virtauksia: esimerkiksi vapaan seksuaalisuuden syyllistämistä ja naisen seksuaalisuuden synnillistämistä. 1930- ja 1940-luvuilla maailma oli kovaa vauhtia muuttumassa ja eri taiteenlajit ottivat osaa muutokseen pyrkien uusiutumaan. Huomionarvoista on, että taidemuodoista uusin, elokuva, valitsi Suomessa kauttaaltaan linjakseen konservatiivisen, ”säilyttämisen” perinteen.

Kiinnostuin aluksi Vanhan testamentin Gen.6.1–6 tekstistä, jossa jumalain pojat näkevät maan kauniit tyttäret ja ihastuvat heihin. Teksti jäi kuitenkin torsoksi ja jatkoin 1 Henokin kirjan 1–36 kertomuksella, josta löysin tutkimukseeni sopivia tekstejä. Tutkin miten näissä työhöni mukaan ottamissa teksteissä esiintyy kauneus, seksuaalisuus ja millaisia ovat niiden mahdolliset seuraamukset sekä mistä nämä käsitykset tulevat. Miksi kauneus mainitaan molemmissa teksteissä? Olisivathan kirjoittajat voineet olla käyttämättä adjektiivia kaunis ja kirjoittaa ainoastaan, että jumalien pojat näkivät ihmisten tyttäret ja jatkaa kertomusta sitten siitä eteenpäin. Pro graduni on temaattinen, mutta olen poiminut tutkimuskysymykseni avautumiseen osia erilaisista tutkimusmenetelmistä. 1 Henok kirjan 1-16 eli Valvojaenkelien kirjan valitut tekstit olen kääntänyt suomeksi Nickelsburgin englanninkielisestä tekstistä. Tekstejä tutkiessani olen ottanut huomioon sen, että tapahtumilla on myös aina taustansa. Toisen temppelin ajan yhteiskunta- ja perherakenteet sekä naisten asema taustoittavat siten myös aihettani. Heprealaisen raamatun kirjoittaminen on tapahtunut Babyloniasta palaamisen jälkeen ja sen tekstejä on editoitu vielä toisen vuosisadan eaa. jälkeen ja näin naisen aseman tarkka rajaus ennen ja jälkeen Toisen temppelin ajan aikakausille on vaikeaa. Selvittelen millaisia tuon ajan yhteisön ja kulttuurin moraalikäsityksiä liittyy kauneuteen ja seksuaalisuuteen. Se, että tekstissä kerrotaan jostain naisesta, ei se tarkoita, että kaikki naiset olisivat samanlaisia. Niin antiikin kreikkalaisissa teksteissä kuin myös Raamatun teksteissä käytetään naisstereotypioita kuvaamaan tiettyjä ominaisuuksia. Kauneutta on kautta aikojen ja kulttuurien käsitelty joko hyveenä tai negatiivisena ominaisuutena. Nainen on saanut ylistystä kauneutensa vuoksi jo muinaisissa kreikkalaisissa tarustoissa. Näissä tarustoissa jumalat huomasit kauniit naiset ja ottivat heidät lemmenkumppaneiksi. Näin kerrotaan myös Vartijaenkelien kirjassa, jossa asia on esitetty ”raamatullisemmin” eli piilotellummin. Genesis 6:2 ja 1 Henokin kirja 6:1 kertovat kumpikin näissä kohdissaan, että valitut naiset olivat kauniita. Kun jumalien pojat näkevät 1 Henokin kirjassa maan tyttärien olevan erityisen kauniita, niin heissä herää halu maata heidät ja tehdä heidän kanssaan jälkeläisiä. Kauneus houkuttelee näin taivaallista väkeä ja he sortuvat erilaisiin kiellettyihin tekoihin kuolevaisten naisiin yhtymisen lisäksi. Seksuaalisuus esiintyy siten näissä tutkimissani teksteissä voimakkaasti, osin peiteltynä osin hyvinkin selkokielisesti. Kertomuksen tunnuspiirteinä ovat haluaminen, synnyttäminen, vaimoksi ottaminen, tahrautuminen, joka käsittää myös naisten epäpuhtauden ja veren ja naisten makaamisen. Naisten opettaminen käyttämään esimerkiksi kosmetiikkaa on kirjoittajan tapa kuvata negatiivisia vaikutuksia. Tarinassa on ikiaikainen ajatus naisesta synnin tekijänä, vaikka nämä miehen muodon ottaneet enkelit olivat osasyyllisiä tapahtuneeseen. Naisen rikkeitä ovat kaunistautuminen, vietteleminen ja seksuaalisuus, jolla hän saastuttaa miehen puvussa olevan Valvojaenkelin ja ajaa miehen turmioon. Naisen osana kuului näiden kirjoitusten aikakausina olla hyvä neitseellinen tytär, jolle kotitalous valitsee puolison, hyvä ja ahkera puoliso, joka ei turhaan ole kauneuden perään. Hän hoitaa kotitalouden työt ja synnyttää lapset ja on kuuliainen miehelleen.

Oskari Heikki (O.H.) Jussilan (1888–1955) vaikutus evankelisluterilaisen kirkon pappina, Kokoomus-puolueen kansanedustajana ja vanhoillislestadiolaisena seurapuhujana, hengellisten laulujen sanoittajana ja teologina 1900-luvun toiselta vuosikymmeneltä aina kuolemaan asti oli merkittävä niin yhteiskunnallisissa kuin hengellisissä asioissa. Tässä tutkimuksessa analysoidaan Jussilan käsitystä synnistä. Tutkimuksen lähteinä ovat Jussilan vuosien 1921–1952 aikana Siionin Lähetyslehdissä julkaistut hengelliset kirjoitukset. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen Jussilan hamartiologia on. Jussilan teologia asettuu luterilaisen teologian kysymyksenasettelun mukaisesti siten että syntioppi tulee parhaiten esille lankeemuksen, lunastuksen, ja pyhityksen opinkohtien yhteydessä. Jussilan teologiassa keskeistä on hahmottaa syntikäsitteen merkitys lankeemuksen ja armon tilassa. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkimus etenee käsite- ja väitelauseanalyysin kautta argumentaatioanalyysiin. Keskeiseksi analyysin kohteeksi tulee perisynnin käsite. Tutkimuskysymystäni taustoittavaksi tekijäksi on nostettu lestadiolaistutkimuksen analysoimat kaksi keskenään ristiriitaista perisyntikäsitystä, niin kutsutut ”vahva” ja ”ohut” perisyntikäsitys. Tutkimuksen hypoteesina on, että Jussilalla on ”vahva” perisyntikäsitys. Päätutkimustulokseni vahvisti tutkimushypoteesini oikeaksi: Jussila ymmärtää synnin lähtökohtaisesti perisyntinä. Painottamalla perisynnin luonnonturmelusta ja kadottavaa luonnetta Jussila allekirjoittaa teologiassaan Augustinuksen hamartiologian pääpiirteet ja CA:n perisyntiartiklan sisällön. Jussilan hamartiologian pohjalla on Paratiisin lankeemus, jonka seurauksena ihmisen kyvyt turmeltuivat ja yhteys Jumalaan katkesi kokonaan. Lankeemuksen seurauksena ihmisestä tuli luonnostaan kuollut, epäuskoinen ja tuomionalainen, kun synti turmeli ihmisen luonnon ja ihmisestä tuli lihallinen: synnin ja Saatanan hallitsema. Ihmisestä ei Jussilan mukaan tullut Saatanan kuva, mutta täydellisen kyvytön edes liikahtamaan kohti Jumalaa. Synti ilmeni ihmisessä vääränä rakkauden kohteena ja sydämen tilana, kun ihminen alkoi Jumalan sijaan rakastamaan Saatanan tarjoamia lahjoja. Lankeemuksen tilassa Jussilan hamartiologia sisältää kahdenlaista käsitystä ihmisestä: suruttomia ja heränneitä. Synti armon tilassa jäsentyy armon kääntöpuoleksi Jussilan soteriologiassa, jonka teologisena keskuksena ovat lunastus ja kristologia. Lunastuksessa synti merkitsee erityisesti (a) maailman syntiä, jonka Kristus kantaa ristille ihmisen sijasta ja edestä (satisfactio vicaria), sekä (b) tuhoavaa turmiovaltaa, jonka Kristus synnittömyydellään voittaa (Christus Victor). Uudestisyntyminen on Jussilan vanhurskauttamisen edellytys, koska synti luonnonturmeluksena on tehnyt ihmisen täysin kyvyttömäksi vanhurskauteen. Perisynti takia uudestisyntyneessä kristityssä oleva turmeltunut liha on edelleen kokonaan syntinen, jolloin pyhitys merkitsee Jussilalle armon ja synnin välistä hallintavaltojen taistelua. Kristityssä synti tarkoittaa perimmiltään väärää rakkauden kohdetta, johon Saatana pyrkii houkuttelemaan kristittyä lihan ja maailman avulla. Synti tekoina merkitsee lihassa olevan luonnonturmeluksen seurauksia. Synti kadottavana syntinä merkitsee kristityn lankeamista lihallisuuteen, mikä tarkoittaa armon tilan ja hallintavallan katoamista sekä Saatanan ja synnin hallintavaltaa sydämessä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustama usko on ilmaistu Yksimielisyyden kirjaan (Liber Concordiae, LC, 1580) kootuissa tunnustuskirjoissa. Ne koottiin Martin Lutherin aikaansaaman reformaation seurauksena selittämään Raamattua ja sen evankelista tulkintaa. Lutherin teologian ytimessä on puolestaan käsitys Jumalan absoluuttisesta eli ulkoisista ehdoista riippumattomasta hyvyydestä. Tämä oletus vaikuttaa kuitenkin johtavan loogisesti suoraan pahan ongelmaan. Koska absoluuttinen hyvyys tulisi maksimoida, Jumalan kaikkivoipuus ja hyvyys eivät vaikuta sopivan yhteen pahuuden olemassaolon kanssa. Näin uskon ja järjen suhde ongelman ratkaisemisessa nousee keskeiseen asemaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaankin, miten luterilainen teologia ja erityisesti kirkon tunnustuskirjat käsittävät pahuuden uskon ja järjen ongelmana. Systemaattisen analyysin perusteella tunnustuskirjojen pahuustulkintaa ohjaa Lutherin ja sittemmin myös Wittenbergin yliopiston painottama Jumalan Sanan teologia. Sen mukaan Jumalan toiminta maailmassa on puhetta, jonka sisältönä on Jumalan ikuinen Sana eli Jeesus Kristus. Sanallaan hyvä Jumala luo ja ylläpitää kaiken näkyvän ja näkymättömän. Kaikki luotu on siten ollut alun perin hyvää. Pahuus on siis jumalattomuuden ja ei-olemisen alakäsite. Se on hyvyyden puutetta. Pahuuden tunnistamista tunnustuskirjoissa kuvataan taas Lutherin ristin teologialla. Sen mukaan Jumalan Sana kohtaa ihmisen inkarnoituessaan eli lihaksi tullessaan. Tämä tapahtuu Jeesuksen Kristuksen elämässä ja sovitustyössä, sakramenteissa sekä Raamatun sanan saarnassa. Näin Jumala ilmoittaa ihmiselle pahuudelta pelastumisesta vain ulkoisen, objektiivisesti havaittavan sanan kautta. Pelastussanoma on kuitenkin otettava vastaan sisäisesti, sanan Pyhän Hengen voimalla synnyttämän omakohtaisen katumuksen ja uskon kautta. Jumalan Sanan ja ristin teologiat kohtaavat tunnustuskirjoissa kielen tasolla. Pyhän Hengen ilmoituksena Raamattu on Jumalan Sanan kieltä, joka kuvaa Jumalan paradoksaalista ja logiikan tuonpuoleista todellisuutta. Vastaavasti Raamattua tutkiva teologia on uskon kautta Jumalan Sanan jumalalliseksi avartamaa ihmiskieltä. Filosofia ja siten myös inhimillistä järkeä hyödyntävä logiikka sen sijaan määritellään vain maalliseksi ihmiskieleksi. Lutheria seuraten tunnustuskirjat siis erottavat uskon ja järjen toisistaan. Tämä fideistinen tulkinta purkaa pahan ongelman rajoittamalla logiikan käyttöalaa. Samalla tosin rajoitetaan myös uskontokeskustelua, sillä teologista kokonaissanomaa ei voida perustella ulkopuolisille.