Browsing by Subject "syöpä"

Tässä pro gradu tutkielmassa tarkastellaan sairaalasielunhoitajien ja Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajien suhtautumista kuolemaan ja valmiuksia puhua kuolemasta sekä vastaajien asennetta ja toimintatapaa ottaa kuolema puheeksi syöpään sairastuneen kanssa. Kysely suunnattiin tietoisesti kohtaavan työn ammattilaisille, jotka työssään tapaavat paljon syöpäpotilaita. Työnsä puolesta vastaajilla on erinomainen tilaisuus tarjota syöpään sairastuneelle mahdollisuutta keskustella ja käsitellä diagnoosin potilaalle herättämää kuolemanpelkoa. Tutkimuskysymyksenä on; Mitkä tekijät edistävät kuoleman puheeksi ottamista syöpään sairastuneen kanssa? Syöpä on vakava sairaus, jolla on edelleen huono maine yksilötasolla. Syöpään sairastuu arviolta jo joka kolmas, joista kaksi kolmesta voidaan parantaa. Syöpädiagnoosi aiheuttaa saajalleen aina eksistentiaalisen kriisin, ennusteesta riippumatta. Potilaalla on diagnoosin saatuaan valtava tarve käsitellä elämänsä rajallisuutta, huolimatta jäljellä olevan elämän pituudesta. Tämä pro gradu on määrällinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty sähköisen kyselylomakkeen avulla loppuvuodesta 2018. Kyselylomake sisälsi pääosin asenteita, mielipiteitä ja toimintatapoja mittaavia suljettuja kysymyksiä. Kyselylomake keskittyi käsittelemään vastaajien valmiuksia ja suhtautumista kuoleman puheeksi ottamiseen syöpäpotilaan kanssa omasta näkökulmasta ja kokemuksesta käsin. Kysely lähetettiin 181 kohtaavan työn ammattilaiselle, joista kyselyyn vastasi 67. Tässä tutkimuksessa ilmeni, että neuvontahoitajilla ja sielunhoitajilla on ymmärrys kuoleman puheeksi ottamisen merkityksestä osana syöpäpotilaan sosiaalista tukea sekä olemassa olevat hyvät valmiudet puhua kuolemasta syöpäpotilaan kanssa. Vastaajat eivät kokeneet vaikeaksi puhua kuolemasta vaan aiheen sensitiivisyys ja asiakaslähtöinen ajattelutapa estivät heitä tekemästä aloitetta. Kuoleman koetaan olevan aiheena erityisen yksityinen, joten potilaan odotetaan itse tekevän aloitteen. Vastaajien mielestä kuoleman kohtaamista ja puheeksi ottamista tukevat rauhallinen tila, oma hengellisyys, alaan liittyvä koulutus ja kollegoiden tuki sekä työnohjaus.

Johdanto Suomen Syöpärekisteri ylläpitää rekisteriä kaikista Suomessa todetuista syöpätapauksista. Väestöpohjainen syöpätapausten rekisteröinti tarjoaa kattavan ja luotettavan tietokannan syöpätutkimuksessa käytettäväksi. Rekisteröinnin kattavuuden ja rekisteröidyn tiedon oikeellisuuden puutteilla voi kuitenkin olla suuri vaikutus erityisesti harvinaisten sairauksien insidenssi- prevalenssi- ja elossaoloarvioihin. Tutkimuksessamme pyrimme tarkentamaan aiempaa arviota lapsuussyövän rekisteröinnin kattavuudesta Suomen Syöpärekisterissä (Leinonen ym. 2017). Materiaalit ja menetelmät Poimimme Syöpärekisteristä sekä Hoitoilmoitusrekisteristä kaikki 0–14-vuotiaiden syöpätapaukset vuosina 2009–2013. Tarkastimme jokaisen Syöpärekisteristä puuttuneen tapauksen syöpädiagnoosin oikeellisuuden joko lähettämällä potilasta hoitaneeseen sairaalaan täytettävä lomake tai tarkastamalla potilastiedot potilastietoarkistoista. Laskimme Syöpärekisterin rekisteröinnin kattavuusarviot 95 %:n luottamusvälein tauti- sekä ikäryhmittäin. Tulokset Vuosina 2009–2013 Syöpärekisteriin oli rekisteröity 741 uutta lapsisyöpätapausta. Hoitoilmoitusrekisteriin syöpätapauksia oli rekisteröity 1072. Virheellisten syöpädiagnoosien karsimisen jälkeen vahvistimme 49:n syöpätapauksen puuttuvan Syöpärekisteristä. Syöpärekisterin kattavuudeksi arvioimme 94% (95% luottamusväli 91.9¬–95.4); 92% (95% luottamusväli 89.1–94.2) kiinteiden ja 97% (95% luottamusväli 94.1–98.4) ei-kiinteiden kasvainten osalta. Retinoblastooman rekisteröinnin kattavuus oli huomattavan matala, 54% (95% luottamusväli 36.4–71.9). Myös luusto- ja keskushermostosyöpien kattavuusarviot olivat matalat. Lymfoomien ja munuaissyöpien rekisteröinnin kattavuusarvio sen sijaan oli 100%. Diskussio Suomen Syöpärekisteri tuottaa korkealaatuista tietoa lapsuusajan syövistä. Ei-kiinteiden syöpien rekisteröinti on kattavampaa kuin kiinteiden syöpien. Syöpäilmoituksia Syöpärekisterille on puuttunut erityisesti potilaista, joiden tautia ei aina varmenneta histologisesti, kuten silmä- ja keskushermostosyöpäpotilaista.

Despite continuous improvements in treatments, childhood cancers are among the most common causes of death for children in Finland. The cancer treatments are often arduous and have long-lasting effects even beyond the person diagnosed. Estimating these effects is important, since they can affect the cost-effectiveness of many policies. This thesis focuses on estimating the effects of childhood cancer on parental labour market outcomes, especially on the earnings gap between genders. Estimating the causal connection between health and socioeconomic variables is difficult for many reasons. In this thesis, a quasi-experimental method called "staggered differences-in-differences" is employed to solve this problem. In this method, families where cancer is diagnosed are compared to those that are diagnosed at a different time, and this way the true causal effect can be estimated. The thesis used administrative data from all childhood cancer diagnoses in Finland during years 1999-2017. The results show that childhood cancer reduces parents' income significantly. In short run, the effect is around 30% of the income before the diagnosis for mothers and around 7% for fathers. For mothers, the decline in employment is also significant. The welfare state provides support to these families to the extent that the decline in the income after transfers is not as large. The gender earnings difference increases around 20% in the short run, and increases also in families where mother is the main provider in the years before the diagnosis. My results are robust to different checks, including alternative estimators to correct for possible cohort-heterogeneous effects. The previous research is scarce and has provided differing estimates, but the results of this thesis are in line with the most relevant literature. The decline in earnings can be caused by the need to take care of the child, mental health effects or declined accumulation of human capital. While it is hard to suggest policy changes based on these results alone, the current benefits around ill children are short in duration and focused on one person and the results indicate that perhaps a longer benefit scheme distributed more evenly between genders might provide different outcomes.

Even though cancer treatment modalities have improved during last decades, there is still lack of specific, efficient and curative treatments especially in case of advanced and metastatic cancers. One relatively new approach is to use oncolytic adenoviruses, which selectively infect and kill cancerous cells leaving healthy cells unharmed. These viruses have shown to be effective especially when administered intratumorally and in combination with chemotherapeutics. However this approach has multiple challenges like rapid clearance by antibody neutralization in systemic administration. Another challenge is the cell entry of oncolytic adenovirus, which is mainly mediated by the Coxsackie-Adenovirus receptor and this receptor is downregulated in various cancer cells. Rapid clearance and reduced cell entry thus lead to decreased amount of oncolytic adenovirus in target cells and decreased efficacy. In order to overcome these limitations, this study explored the possibility to use cancer cell derived extracellular vesicles (EVs) as drug delivery system for oncolytic adenovirus. Since oncolytic adenoviruses have shown to be effective especially in combination with chemotherapeutics, the ability of EVs to deliver both oncolytic adenoviruses and chemotherapeutic drug paclitaxel was studied. The aims of this study were to i) study whether oncolytic adenoviruses could be encapsulated inside EVs (EV-virus complex) and load this complex with paclitaxel (EV-virus-PTX complex), ii) discover whether the surface charge or size distribution of EV-virus and EV-virus-PTX complexes differs from the control EVs and iii) study the infectivity/efficacy of EV-virus and EV-virus-PTX complex in comparison to noncapsulated adenovirus in vitro. Since this is a novel approach, the literature review focused on the characteristics, advantages and challenges of oncolytic adenoviruses and EVs. In order to determine whether cancerous cell are able to encapsulate oncolytic adenoviruses inside EVs, A549 lung cancer and PC-3 prostate cancer cells were infected with oncolytic adenovirus and the formed EVs were isolated form conditioned media using differential centrifugation. Paclitaxel was loaded into these EV-virus complexes with incubation. EV-virus complexes were imaged using transmission electron microscopy (TEM) (i). The characteristics of these EV-virus and EV-virus-paclitaxel complexes were studied by determining the surface charge by electrophoretic light scattering and the size distribution by nanoparticle tracking analysis (ii). In order to determine the infectivity/efficacy of these complexes in autologous use, three in vitro level assays were performed (cell viability, immunocytochemistry and transduction assay) (iii). In addition confocal microscopy was used to observe the localization of EV-virus complexes inside the cell. These studies pointed out that both cell lines were able to encapsulate oncolytic adenovirus inside EVs, which was observed by TEM. The size distribution of these EV-virus and EV-virus-PTX complexes may support this observation and the size was in range 50-500 nm. In addition the determined surface charge was shown to be similar in EV-virus and EV-virus-PTX- complexes when compared to control EVs derived from noninfected cells - however more specific assays in order to characterize the surface properties of EV-virus complexes are needed. As a main finding, these EV-virus and EV-virus-PTX complexes were shown to significantly increase the efficacy of oncolytic adenovirus in comparison to free oncolytic adenovirus, paclitaxel and paclitaxel+virus combination in all three in vitro assays. In addition localization of the EV-virus complex was seen with confocal microscopy imaging. These results indicate that EVs may enhance the delivery of oncolytic adenovirus into cancerous cells. Using EVs as a drug delivery system for both oncolytic adenovirus and chemotherapeutic drug paclitaxel was shown to increase the efficacy of oncolytic adenovirus in comparison to free virus. This characteristic could potentially enhance the targeting ability to cancerous cells and thus lead to decreased amount of side-effects of healthy tissues especially in case of chemotherapeutics. These promising results of this novel approach are however preliminary due to relatively low number of repetitions (n~3) and more research is needed especially in order to characterize, purify and concentrate the EV-virus complexes.

Background and objectives: Cancer is one of the leading causes of death worldwide, and resistance to current treatments demands the continuous development of novel cancer therapies. Cancer immunotherapy aims to induce anticancer immune responses that selectively target cancer cells. Viruses can also be harnessed to elicit tumor-specific immune responses and to improve the response rates of other concomitant cancer therapies. The purpose of this study was to develop a novel viral vector-based cancer vaccine for intratumoral immunotherapy. By using the previously developed PeptiENV cancer vaccine platform, the vector viruses were coated with cell-penetrating peptide (CPP) sequence-containing tumor peptides in an attempt to further drive the immune responses elicited by the vector against cancer cells. The efficacy of the PeptiENV complex as a cancer vaccine was assessed by following its effects on tumor growth and the development of local and systemic antitumor immune responses. Methods: The PeptiENV complex formation was assessed by a surface plasmon resonance (SPR) analysis. Dendritic cell (DC) activation and antigen cross-presentation were studied using the murine JAWS II dendritic cell line. The development of cellular immune responses against tumor antigens was first studied by immunizing mice with the PeptiENV complex. The antitumor efficacy and immunity of intratumoral PeptiENV administration were then studied using the murine melanoma models B16.OVA and B16.F10.9/K1. In addition to intratumoral PeptiENV treatment, some of the B16.F10.9/K1-implanted mice were also treated with an anti-PD-1 immune checkpoint inhibitor (ICI) to study the PeptiENV complex as a biological adjuvant for ICIs. Results: The SPR analysis confirmed that CPP-containing peptides can be stably anchored onto the viral envelope of the viral vector. The in vitro results showed that the PeptiENV complex does not hamper the presentation of antigens at the surface of DCs. Additionally, the viral vector was found to activate DCs seen as a change in the cells’ morphology and surface protein expression. Immunizing mice with the PeptiENV complex induced a robust antigen-specific cytotoxic T cell response. Upon intratumoral administration in vivo, the PeptiENV cancer vaccine was not capable of inducing tumor growth control against B16.OVA melanoma, although it did still elicit robust systemic and local antitumor T cell responses. In the treatment of B16.F10.9/K1 melanoma, however, the PeptiENV complex induced efficient tumor growth control, which resulted in a significant survival benefit. Additionally, co-administration of anti-PD-1 resulted in an additive therapeutic effect. Discussion and conclusions: The present study describes a novel, highly immunogenic viral vector-based cancer vaccine that has the potential to be used as an adjuvant treatment for ICI therapy. Subsequent studies could be conducted to gain a deeper understanding of the immunological mechanisms underlying the antitumor efficacy of the cancer vaccine complex. Moreover, this novel PeptiENV complex could also be further developed as an infectious disease vaccine platform against emerging pandemics. However, the effects of pre-existing antiviral immunity on the efficacy of the cancer vaccine should be explored in future studies.

Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan hajuerottelukoirien luotettavuutta syöpien diagnosoinnissa ja erityisesti tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat. Koirat ovat taitavia erottelemaan erilaisia hajuja ja koiria käytetäänkin yleisesti esimerkiksi huumeiden tai ihmisten etsimiseen. 1980-luvulla julkaistiin ensimmäinen tutkimus koirasta, joka oli tunnistanut omistajansa melanooman ja sen jälkeen aihetta onkin tutkittu melko paljon. Syöpäseulonnat ovat usein melko kalliita ja joskus epämukavia tai jopa kivuliaita. Tällaisissa tapauksissa olisikin hyödyllistä, jos koira voisi haistaa mahdollisen syövän esimerkiksi virtsa- tai uloshengitysnäytteestä. Hajuerottelukoirien käyttöön syöpien diagnosoinnissa liittyy kuitenkin monia ongelmia, jotka vaikuttavat sekä luotettavuuteen että tutkimusten käytännöllisyyteen. Yksi tärkeimmistä ongelmista on koirien yksilölliset ominaisuudet, joiden vuoksi erot luotettavuudessa ovat suuria. Vaikka koulutuksella voidaankin vaikuttaa paljon siihen, kuinka tarkasti koira syövän hajun tunnistaa, yksilön ominaisuudet määrittävät kuitenkin hyvin pitkälti sen, voidaanko koiraa lopulta käyttää tehtävässä. Tämä taas vaikuttaa siihen, kuinka tehokasta koirien kouluttaminen on; mikäli yksilön ominaisuudet eivät lopulta sovikaan tehtävään, joudutaan koira pudottamaan pois koulutuksesta, jolloin siihen on tuhlattu resursseja turhaan. Lisäksi koulutusmetodeissa ja tutkimusasetelmissa on paljon eroja, jotka vaikuttavat luotettavuuteen. Karkeasti tutkimukset voidaan jakaa erottelu- ja seulontatutkimuksiin. Erottelututkimuksessa koiran tulisi erottaa positiivinen syöpänäyte negatiivisten näytteiden joukosta, seulontatutkimuksessa taas koiran tulisi tunnistaa syöpänäytteet, mutta toisaalta myös kyetä ilmoittamaan, jos kaikki näytteet ovatkin negatiivisia. Erilaiset tutkimukset vaativat koiralta erilaisia asioita ja näin ollen koiran palkkaaminen oikeasta suorituksesta ei ole yksiselitteistä, vaan koira voidaan palkata esimerkiksi jokaisesta oikein tunnistetusta positiivisesta näytteestä tai toisaalta jokaisesta oikein tunnistetusta näytteestä, oli näyte sitten positiivinen tai negatiivinen. Oikean palkkaamistavan käyttäminen lisää koiran motivaatiota ja antaa koiralle selkeän kuvan siitä, mitä siltä odotetaan. Olisikin tärkeää päättää alusta alkaen, aiotaanko koiraa käyttää erottelu- vai seulontatutkimuksiin ja valita koulutustavat sen mukaisesti. Koirien käyttö syöpien diagnosoinnissa on lupaavaa, mutta tutkimus on vielä melko pienimuotoista ja hajanaista, jolloin yksilön suoritukset vaikuttavat paljon tutkimustuloksiin. Parhaimmillaan hyvä hajuerottelukoira voi tunnistaa syöpänäytteen erittäin luotettavasti, mutta laajamittainen käyttö vaatii vielä paljon lisätutkimusta.

Objective: The aim of this study was to assess the cancer risk in a cohort of Finnish systemic lupus erythematosus (SLE) patients when followed long-term. Methods: The cohort consisted of 182 female and 23 male SLE patients treated at the Helsinki University Central Hospital, from 1967 to 1987. The cohort was linked to the Finnish Cancer Registry and followed for cancer incidence from 1967 to 2013. Standardized incidence ratios (SIRs) were calculated by dividing the number of observed cases with the number of expected cases for different types of cancer. Results: The mean duration of follow-up was 25.7 years. 45 patients out of 205 were diagnosed with cancer, with an increased risk of overall malignancy (SIR 1.90, 95% CI 1.39 to 2.54, p<0.001). The incidence for soft-tissue sarcoma (SIR 12.1, 95% CI 1.47 to 43.7, p<0.05), non-Hodgkin lymphoma (SIR 12.1, 95% CI 5.82 to 22.3, p<0.001) and kidney cancer (SIR 7.79, 95% CI 2.53 to 18.2, p<0.01) were significantly elevated. Conclusion: This long-term study confirms that patients with SLE have an increased risk of cancer, particularly non-Hodgkin lymphoma and kidney cancer.

Yleensä ajatellaan, ettei syöpä voi tarttua eliöyksilöstä toiseen, sillä se on lähtöisin eliön omista pahanlaatuisista soluista. Näin ei kuitenkaan aina ole. Klonaalisesti tarttuva syöpä on syöpäsairaus, joka voi siirtyä yksilöstä toiseen, jos soluja pääsee siirtymään niiden välillä. Tällainen syöpäsairaus voi levitä nopeasti ja vakiintua eliöpopulaatioon. Viimeisen kolmen vuosikymmenen ajan Tasmanian tuholaisen (sarcophilus harrisii) luonnonvaraisten kantojen on havaittu vähentyneen huomattavasti. Tarkempi tutkiminen on osoittanut, että populaatioiden pienentyminen on seurausta yksilöiden välillä leviävän ja kuolettavan syövän ilmaantumisesta. Tämä DFTD:ksi nimetty syöpäsairaus on uusin nisäkkäissä tavattava tarttuvan syövän tyyppi ja se uhkaa hävittää Tasmanian tuholaiset sukupuuttoon. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tiivistetään jo olemassa olevaa tietoa erilaisista tarttuvan syövän muodoista, niiden immunologiasta ja leviämisestä. Lähteinä on käytetty syöpää yleisesti käsitteleviä perinteisiä kansainvälisiä ja kotimaisia teoksia, sekä uudempia tutkimuksia ja potilastapauksia. Aihetta koskeva kirjallisuushaku suoritettiin Medline- ja Cochrane-tietokannoissa. Google Scholar -hakua on myös hyödynnetty alkuperäisen ja täydentävän tiedon etsintään. Tarttuvan syövän kyky väistää vieraan ympäristön immuunipuolustusta on sen leviämiseen eniten vaikuttava tekijä ja mahdollisesti arvokas tutkimuskohde syöpätutkimukselle. Jos yksilöiden välillä tapahtuvaan leviämiseen vaikuttavat mekanismit tunnetaan paremmin, voi vastauksia löytyä myös yksilön sisällä tapahtuvaan leviämiseen liittyviin kysymyksiin.

Osteosarkooma on koiran yleisin luukasvain. Vaikka kasvain on hyvin yleinen, on siitä saatavilla vain vähän tietoa suomeksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella koiran osteosarkooman esiintyvyydestä ja riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, ennusteesta sekä hoitovaihtoehdoista. Osteosarkooma on maligni mesenkymaalinen kasvain eli pahanlaatuinen alkukantaisten luusolujen kasvain. Sen etiologiaa ei tällä hetkellä tunneta ja riskitekijöistäkin tiedetään vain vähän. Osteosarkoomaa esiintyy eniten suurikokoisilla ja yli seitsemänvuotiailla koirilla. Suurin osa osteosarkoomakasvaimista sijaitsee raajojen luissa, mutta sitä esiintyy myös rangan luissa sekä muissa kudoksissa. Distaalinen radius on osteosarkooman tyyppipaikka. Osteosarkooma on hyvin aggressiivinen kasvain, joka metastasoi jo varhaisessa vaiheessa. Usein etäpesäkkeitä on jo keuhkoissa taudin diagnosointihetkellä, vaikkei niitä tutkimuksissa havaittaisikaan. Kliinisinä oireina havaitaan yleensä koiran ontuminen ja paikallinen kipu. Potilashistoriaan saattaa liittyä myös osteosarkooman aiheuttama patologinen murtuma. Diagnoosi tehdään yleensä potilashistorian, signalmentin, kliinisten oireiden ja röntgenkuvien perusteella. Diagnoosin varmistamiseen vaaditaan kuitenkin koepalan histologinen tutkiminen, sillä esimerkiksi osteomyeliitin aiheuttamat röntgenmuutokset voivat muistuttaa osteosarkoomaa. Amputaatio on tavallisin hoitomuoto osteosarkooman sijaitessa raajoissa. Koska osteosarkooma lähettää etäpesäkkeitä hyvin herkästi, käytetään kirurgian kanssa yleensä myös solunsalpaajia. Amputaatiolle on kehitelty eri vaihtoehtoja, joissa kasvain poistetaan säästävällä kirurgialla. Myös sädehoitoa on käytetty osteosarkooman hoidossa. Osteosarkooman ennuste on hyvin huono ja hoidoista huolimatta yli 80 % koirista kuolee. Palliatiivisella hoidolla, johon lasketaan myös amputointi ilman solunsalpaajahoitoa, elinennuste on noin 4-5 kuukautta. Kirurgian ja solunsalpaajahoidon yhdistelmähoidolla elinennuste on noin vuosi. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kerätä yhteen oleellinen tieteellinen materiaali, josta toivon olevan hyötyä eläinlääkäreiden käytännön potilastyössä.

Ensuring patient and medication safety is a widely acknowledged challenge in health care. Key concepts in medication safety are: a patient safety incident, a safety barrier, and a medication error. A patient safety incident is an incident which has led or could have led to harm for the patient. A safety barrier is a structure built into the medication use process, and it is designed to improve medication safety. A medication error is a deviation from the medication process. The medication safety of cancer patients is especially important. Chemotherapeutic agents usually have a narrow therapeutic index and they have toxic side effects even in therapeutic doses. Accordingly, chemotherapeutic agents are classified as high alert medications. This means that they have an increased risk for patient harm if used improperly. Cancer patients are often elderly people and they have comorbid diseases. As a result, they are more susceptible to adverse drug effects. Moreover, the use of anticancer drugs varies between patients and the different indications of a drug, and supportive therapies are often needed. Thus, cancer pharmacotherapy is complicated. In this registry study, safety in the medication process of cancer treatment was studied using voluntary patient safety incident reports in one university hospital district in Finland. The aim of this study was to describe medication errors in cancer treatment, and safety barriers in the medication use process. The reported medication safety incidents were analysed by combining quantitative and qualitative methods. Altogether 176 incident reports were analysed relating to the use of anticancer drugs and supportive therapies. The most common medication errors were administration (27 %), prescribing (11 %), and ordering errors (10 %). These medication errors were typically omission errors. There were safety barriers in the medication process, such as double-checking of medicines, but they were not always fully effective. Some barriers were missing, for example, computer programs lacked important safety features. Safety barriers are needed, and should be further developed especially in the prescribing, ordering and administration phases of the process. More effective barriers would increase patient and medication safety in cancer treatment. The classification of medication errors in patient safety incidents was not always correct. Therefore, reporting and analysing of reports should be improved. The results of this study can be utilised for improving medication safety in all organisations giving cancer pharmacotherapy.