Browsing by Subject "syöpätaudit"

Mastsolukasvain on koiran yleisin ihokasvain ja toiseksi yleisin koirilla tavattavista pahanlaatuisista kasvaimista. Yleisyydestään huolimatta koiran mastsolukasvaimista on tällä hetkellä saatavilla hyvin niukasti suomenkielistä tietoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kertoa koiran mastsolukasvainten esiintyvyydestä, riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoitovaihtoehdoista sekä ennusteesta. Mastsolukasvain saa alkunsa elimistön mast- eli syöttösoluista. Valtaosa mastsolukasvaimista sijaitsee ihossa, mutta niitä voi esiintyä myös muualla elimistössä. Ihon mastsolukasvainten ulkonäkö vaihtelee huomattavasti ja saattaa muistuttaa mitä tahansa ihomuutosta. Mastsolukasvainta ei siksi koskaan voida diagnosoida pelkän ulkonäön perusteella. Sen sijaan kasvaimesta otetun ohutneulanäytteen avulla mastsolukasvain on helppo tunnistaa soluliman rakkuloidensa ansiosta. Mastsolukasvainten biologinen käyttäytyminen vaihtelee suuresti ja tärkein ennusteeseen vaikuttava tekijä on mastsolukasvaimen histologinen luokka. Mastsolukasvaimet jaetaan histologisessa luokituksessa hyvin, kohtalaisesti ja huonosti erilaistuneisiin. Hyvin erilaistuneiden kasvainten riski lähettää etäpesäkkeitä on noin 10 % ja kohtalaisesti erilaistuneiden riski lähettää etäpesäkkeitä vaihtelee matalasta kohtalaiseen. Huonosti erilaistuneet mastsolukasvaimet ovat biologisesti aggressiivisia ja lähettävät usein etäpesäkkeitä. Suurin osa mastsolukasvaimista lähettää etäpesäkkeitä ensin paikallisiin imusolmukkeisiin ja sieltä edelleen maksaan ja pernaan. Mastsolukasvainten ensisijainen hoito on kirurginen poisto laajoin marginaalein. Hyvin erilaistuneiden mastsolukasvainten osalta ennuste onnistuneen kirurgisen poiston jälkeen on erinomainen. Kohtalaisesti erilaistuneista kasvaimista 5 – 20 % uusiutuu tai leviää onnistuneen kirurgisen poiston jälkeen. Huonosti erilaistuneiden mastsolukasvainten hoidossa pelkällä kirurgialla saavutetaan keskimäärin vain noin kymmenen kuukauden elinaika leikkauksen jälkeen. Sädehoidon ja kirurgian yhdistelmä on hyvä vaihtoehto potilaille, joiden hyvin tai kohtalaisesti erilaistunutta kasvainta ei voida poistaa laajoin marginaalein tai jos leikkaushaavan marginaalit ovat jääneet epäpuhtaiksi. Sädehoidon ja kirurgian yhdistelmällä saavutetaan yleensä usean vuoden tautivapaa ajanjakso. Huonosti erilaistuneiden ja levinneiden mastsolukasvainten hoidossa voidaan käyttää solunsalpaajia joko kirurgiaan yhdistettynä tai ainoana hoitona. Useiden eri solunsalpaajien ja hoitoprotokollien käyttöä mastsolukasvainten hoidossa on tutkittu, mutta yleisimmin käytössä ovat vinblastiini, lomustiini ja prednisoni erilaisina yhdistelminä. Hoitovaste eri solunsalpaajille saadaan noin 20 – 70 prosentilla potilaista hoitoprotokollasta riippuen. Potilaiden elinajan mediaani hoidon jälkeen on noin 5 – 20 kuukautta. Uutena hoitovaihtoehtona koiran mastsolukasvaimille ovat hiljattain käyttöön otetut tyrosiinikinaasin estäjät. Tyrosiinikinaasin estäjillä hoidetaan kohtalaisesti tai huonosti erilaistuneita mastsolukasvaimia, joita ei voida kirurgisesti poistaa. Tyrosiinikinaasin estäjillä hoidetuista potilaista noin 20 – 40 % vastaa hoitoon. Mediaaniaika kasvaimen etenemiseen hoidon jälkeen on noin 4 – 5 kuukautta. Vaihtelevan ulkonäkönsä ja biologisen käyttäytymisensä vuoksi mastsolukasvainten diagnostiikka ja hoito voi olla haastavaa. Toivon tästä kirjallisuuskatsauksesta olevan hyötyä eläinlääkäreille käytännön potilastyössä hoidettaessa mastsolukasvaimista kärsiviä koiria.

Lymfooma eli imukudossyöpä on koirien kolmanneksi yleisin kasvainsairaus. Se saa alkunsa lymfosyyteistä. Suurimmalla osalla koirista lymfooma on fenotyypiltään B-soluista lähtöisin. Koirilla yleisin lymfooman muoto on multisentrinen lymfooma, jonka tyypillisin oire on suurentuneet imusolmukkeet. Lymfoomaa voidaan tavata primaarikasvaimena kuitenkin myös muissa elimissä kuten ruuansulatuskanavassa tai ihossa. Diagnosointiin voidaan käyttää apuna ohutneulanäytettä, jossa keskikokoiset tai suuret lymfosyytit hallitsevat solukuvaa. Lymfooman hoitoon käytetään solunsalpaajia ja se on yksi parhaiten solunsalpajahoitoon vastaavista kasvainsairauksista. Ilman hoitoa koirien keskimääräinen elinikä vaihtelee 4 viikosta 3 kuukauteen. Solunsalpaajahoidoilla noin 60 – 90 % koirista saavuttaa täydellisen remission ja keskimääräinen elinikä vaihtelee 6 – 12 kk välillä ja jopa 20 – 25 % hoidetuista koirista elää vielä kaksi vuotta hoitojen aloittamisen jälkeen. Merkittävimmät ennusteeseen vaikututtavat tekijät ovat lymfooman fenotyyppi sekä kliinisen leviinneisyysluokan alaluokka. Lymfooman hoitoon on kehitetty useita erilaisia hoitoprotokollia, mutta yleisimmin käytettäviä lääkeaineita ovat doksorubisiini, syklofosfamidi, vinkristiini, prednisoloni ja lomustiini. Koska solunsalpaajat vaikuttavat kaikkiin elimistön nopeasti jakautuviin soluihin, myös elimistön normaalit solut kärsivät hoidoista. Hoitojen aiheuttamat haittavaikutukset kohdistuvat useinmiten luuytimeen ja ruuansulatuskanavaan. Solunsalpaajien käyttö eläinten kasvainsairauksien hoidossa on Suomessa vielä melko harvinaista, ja pelko hoitojen aiheuttamista haittavaikutuksista saattaa vaikuttaa sekä eläinlääkäreiden että lemmikkien omistajien päätöksiin hoitojen aloittamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää solunsalpaajahoitojen aiheuttamia haittavaikutuksia ja koirien elämänlaatua hoitojen aikana sekä omistajien tyytyväisyyttä hoitoihin. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä kyselytutkimuksena. Mukaan tutkimukseen valittiin omistajat, joiden koirien lymfoomaa oli vuosien 2004 – 2008 aikana hoidettu eläinlääkäriasema HauMaussa. Kaikkiaan kyselylomakkeita jaettiin 42 kappaletta, joista täytettynä palautettiin 35 kappaletta (vastausprosentti 83,30 %). Haittavaikutuksia ilmeni lähes kaikilla koirilla (97 %), mutta ne olivat aineiston mukaan suurimmaksi osaksi melko lieviä ja lyhytkestoisia. Yleisimpiin haittavaikutuksiin lukeutuivat väsymys ja apatia (54,30 %) sekä ruuansulatuskanavan oireet kuten oksentelu (51,40 %), ruokahaluttomuus (48,60 %) tai ripuli (45,70 %). Koirien elämänlaatu ei tilastollisesti parantunut hoitojen aikana verrattuna sairasaikaan ennen hoitoja. Omistajista 74,30 % oli täysin tyytyväisiä ja 22,90 % melko tyytyväisiä koiriensa saamaan hoitoon. Omistajista 85,70 % olisi edelleen valinnut solunsalpaajahoidot kyseiselle lemmikilleen, mikäli olisi jälkikäteen saanut valita. Lisäksi tulevaisuudessa 91,40 % omistajista voisi hoidattaa muita lemmikkejään solunsalpaajilla, mikäli ne sairastuisivat johonkin kasvainsairauteen. Ennen hoitoja omistajia mietityttivät eniten haittavaikutukset ja ennuste. Näistä asioista omistajat olisivat myös toivoneet saavansa vielä enemmän tietoa hoitokäyntien yhteydessä.

Tutkimuksessa havainnointiin HUS Syöpäkeskuksessa vuosina 2008–2017 ihomelanooman diagnoosin saaneiden potilaiden seurantaa, taudin uusiutumista ja selviytymistä. Potilaiden tietoja kerättiin vuoden 2019 syyskuuhun saakka. Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida HUS Syöpäkeskuksessa hoidettujen potilaiden ihomelanoomadiagnooseja, tapahtunutta seurantaa ja sen ominaisuuksia. Tutkimus analysoi seurannan eri vaiheita ja uusiutuman diagnostiikkatapoja. HUS Syöpäkeskuksessa hoidettiin 808 mainittuina vuosina diagnosoitua melanoomapotilasta, joista 783 saatiin kerättyä levinneisyysluokittelun mahdollistava määrä tietoa. Levinneisyysasteen III ihomelanoomissa potilaiden keski-ikä oli 60 vuotta ja potilaista 59 % oli miehiä. Evakuaatiotoimenpide tehtiin diagnoosivaiheessa näissä taudeissa 74 prosentille. Uusiutuvista levinneisyysasteen III ihomelanoomista suurin osa oli alaluokkaa IIIC. TT-tutkimus havaitsi luokan III ihomelanoomien kaikista uusiutumista lähes puolet ja sen hyöty korostui systeemisissä uusiutumissa. Levinneisyysasteen IIIC ensimmäisistä uusiutumista suurin osa havaittiin ensimmäisenä seurantavuotena, kun taas IIIA potilailla uusiutumia todettiin suhteellisesti enemmän toisena seurantavuotena ja IIIB potilailla toisena ja kolmantena seurantavuotena. Systeemisten uusiutumien osuus oli 41 %, joista merkittävä osa ilmeni jo ensimmäisenä seurantavuotena. Systeemiset ensimmäiset uusiutumat esiintyivät keskimäärin noin puoli vuotta myöhemmin kuin paikalliset ja ne ilmaantuivat tasaisemmin kahden ensimmäisen seurantavuoden aikana. Tulokset sekä viisivuotisseurannassa että kokonaisselviytymisestä vuosien 2008–2019 aikana vastaavat suuruusluokaltaan AJCC8-luokituksen elossaololukuja. Selviytymisen havaittiin myös heikkenevän odotetusti riskiluokan mukaan. Eri alaluokkien ennusteet taudin uusiutumisen toteamisen jälkeen olivat samansuuntaisia. Tutkimus havainnollistaa HUS-alueen levinneisyysasteen III potilaiden seurannan toteutumista ja sen eri osa-alueiden diagnostista merkittävyyttä havaita uusiutumia tässä potilasryhmässä. Melanoomapotilaista ei ole vielä kattavaa rekisteriä HUS-alueella eikä kansallisella tasolla. Tutkimus vastaa osaltaan tähän puutteeseen ja tarjoaa tietoa melanooman esiintymisestä ja ennusteesta kotimaisten hoitosuositusten valossa. Tätä tietoa voidaan jatkossa käyttää arvioitaessa melanoomapotilaiden hoidon tehokkuutta ja seurannan tarpeita Suomessa. Avainsanat: Melanoma / Diagnostic imaging; Melanoma / Pathology; Follow-Up Studies; Neoplasm Recurrence; Population Surveillance, Prognosis, Posoperative Period

Tässä maisteritutkielmassa tarkasteltiin syöpään sairastuneen työhön palaamista. Tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia syöpään sairastuneilla ja työnantajan edustajilla oli työhön paluusta ja työhön paluun tukemisesta. Aihetta lähestyttiin työntekijän ja työnantajan näkökulmista. Tutkielmassa tarkasteltiin, millaisia tukimuotoja työyhteisöissä oli käytössä poissaolojen ja työhön paluun varalle, miten työnantaja koki sairastuneen työntekijän kohtaamisen ja tukemisen, miten syöpään sairastunut koki työhön palaamisen ja siihen liittyvän tuen sekä millaista tukea ja lisätietoa eri osapuolet kokivat tarvitsevansa työhön paluun yhteydessä. Maisteritutkielmassa hyödynnettiin potilasjärjestö Suomen Syöpäpotilaat ry:n ”Elossa ja osallisena, myös työelämässä!” -hankkeessa (2017-2020) syöpään sairastuneilta (N=142) ja työnantajilta (N=92) kerättyjä aineistoja. Aineistot oli kerätty sähköisellä puolistrukturoidulla kyselytutkimuksella. Kyselylomakkeella saatiin sekä määrällistä että laadullista tietoa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin aineistojen laadullisia sisältöjä, jotka analysoitiin sisällön analyysin menetelmällä. Keskeiset tutkimustulokset voidaan tiivistään kolmeen kohtaan. 1) Työhön paluun tuki koettiin merkityksellisenä. Työntekijät pitivät tukea tarpeellisena ja työnantajat suhtautuivat siihen vastuullisesti osana työnkuvaa. 2) Tuki näyttäytyi monipuolisena. Työhön palaamista tuettiin konkreettisiin joustoihin ja mukautuksiin perustuvien järjestelyjen kautta sekä tietoon ja psykososiaaliseen tukeen perustuvien tukikeinojen avulla. 3) Tuki ja tukemisen mahdollisuudet osoittautuivat osittain riittämättömäksi ja työhön paluun tukemisessa ilmeni puutteita. Kriittisten näkemysten taustalla oli erilaisiin odotuksiin ja kommunikaatioon liittyviä ristiriitoja sekä suunnittelun, tuen organisoinnin ja vastuukysymysten puutteita sekä tiedollista vajetta. Tulosten mukaan työhön paluun tukemisessa oleellista oli 1) työhön palaavan kokema tuen tarve ja työorganisaation tarjoamat toimintamallit, 2) työhön palaamisen mahdollistava tuen sisältö ja työnantajan ammattitaito tukea työhön palaavaa sekä 3) yhteistyö työhön paluun tukemiseen osallistuvien toimijoiden kesken ja toimivat puitteet, jotka mahdollistivat työhön paluuprosessin onnistumisen. Tulosten perusteella työhön paluun tukemiseen tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota ja tukea tulisi kehittää. Kehittämisehdotukset keskittyvät yhteistyön, suunnitelmallisuuden ja aihetta käsittelevän tiedon vahvistamiseen. Jatkossa olisi keskeistä tutkia, millaiset kannustimet motivoisivat työhön paluun sujuvoittamista.