Browsing by Subject "sädeluu"
Now showing items 1-2 of 2
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Gammakuvaus on herkkä menetelmä luuston aineenvaihdunnallisten muutosten paikallistamiseen. Kohonnut aktiivisuus on usein merkki patologisesta prosessista kuten tulehduksesta tai murtumasta. Röntgenkuvauksella on hyvä erottelukyky luussa tapahtuneille muutoksille. Sädeluussa tavataan usein röntgenologisia löydöksiä, joiden kliininen merkitys on epäselvä. Kaviorustojen luutumaa nähdään suomenhevosten etukavioissa yleisesti ja sen merkitystä ontuman aiheuttajana pidetään myös kyseenalaisena. Huono kaviotasapaino voi myös aiheuttaa kantaosiin mekaanista rasitusta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, 1) onko gammakuvauksessa todetulla sädeluualueen lisääntyneellä aktiivisuudella yhteyttä sädeluussa ilmeneviin röntgenologisiin löydöksiin, ja 2) onko kavioruston luutuma-asteella tai –tyypillä yhteyttä gammakuvauslöydökseen. Alkuperäisenä aineistona olivat vajaan kahden vuoden aikana Yliopistollisessa eläinsairaalassa käyneet 107 hevosta, joille oli tehty etujalkojen gammakuvaus. Sädeluututkimukseen otettiin mukaan hevoset, joilla oli gammakuvauksessa todettu vähintään lievästi kohonnutta aktiivisuutta sädeluualueella. Näiden etukaviot oli myös röntgenkuvattu lateromediaalisuunnassa ja dorsoproksimaali-palmarodistaaliviistosuunnassa. Yhteensä aineistoon kuului 22 etujalkaa. Sädeluualueen aktiivisuudella havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys sädeluun lateraali- ja mediaalireunojen uudisluumuodostukseen, ns. kokonaisindeksiin (sädeluun röntgenlöydösten summa), distaalireunan synoviaalikanavien kokoon ja distaalireunan epäsäännöllisyyteen. Aineiston kaikilla hevosilla oli vähintään kohtalainen kaviotasapaino, eikä huonon kaviotasapainon yhteyttä kantaosan gammakuvauslöydökseen saatu tutkittua. Kaviorustotutkimukseen otettiin mukaan suomenhevoset, joiden (etu)kaviot oli röntgenkuvattu ainakin dorsopalmaari-suunnassa gammakuvauksen yhteydessä tai ajallisesti lähituntumassa. Yhteensä aineistoon kuului 32 etujalkaa. Aineisto oli pieni, mutta se kattoi kaikki tyven luutuma-asteet ja –tyypit, lukuunottamatta reaktiivista liitoslinjaa tyven luutuman ja erillisen luutumiskeskuksen välillä. Gammakuvauksessa havaittiin kavion mediaalikannalla aktiivisuutta useammin kuin lateraalikannalla. Kummankaan kannan aktiivisuuden ja samanpuoleisen tyven luutuman välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Erillisiin luutumiskeskuksiin ei liittynyt kannan aktiivisuutta. Yhdeltä voimakkaasti aktiiviselta mediaalikannalta löytyi röntgenkuvissa luutuneesta rustosta röntgenharva linja, joka tulkittiin murtumaksi.
-
(2019)Sädeluusyndroomaa pidetään yleisimpänä ratsuhevosten etujalkojen ontuman aiheuttajana. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää sädeluun ja sitä ympäröivien rakenteiden muutoksia ja niiden kliinistä merkitystä sädeluusyndroomassa sekä antaa valmiuksia tarkoituksenmukaisen diagnostisen menetelmän valintaan. Sädeluusyndroomassa kipu on peräisin sädeluusta tai sitä ympäröivistä rakenteista. Sädeluusyndroomassa vaurioituneita rakenteita voivat olla sädeluu, syvä koukistajajänne, sädeluun kollateraaliligamentit, distaalinen ligamentti, distaalinen annulaarinen ligamentti sekä sädeluun bursa. Sädeluusyndrooman oireita ovat kipu kavion kantaosassa, askeleen lyhentyminen, jäykkyys, haluttomuus hypätä esteitä sekä lievästä vakavaan, vaihteleva, progressiivinen ontuma. Yleensä sädeluusyndroomasta kärsivät hevoset ontuvat molempia etujalkojaan. Sädeluusyndrooma diagnosoidaan yleensä hevosen historian, yleis- ja ontumatutkimuksen, puudutusten sekä röntgenkuvauksen avulla. Muita diagnostisia menetelmiä, kuten magneettikuvantamista, tietokonetomografiaa, skintigrafiaa, ultraäänitutkimusta sekä bursoskopiaa käytetään myös sädeluusyndrooman tunnistamiseen. Tavallisesti matala johtopuudutus, kavionivelen tai sädeluun bursan puudutus poistavat sädeluusyndroomaa sairastavien hevosten ontuman. Röntgentutkimus on tällä hetkellä yksi käytetyimmistä menetelmistä sädeluusyndrooman diagnosoinnissa ja sillä voidaankin havaita monia luustomuutoksia, kuten distaalireunan synoviaalikanavien lisääntymistä, proksimaalireunan osteofyyttien muodostus, sädeluun medullan kystamuodostus ia skleroosi, fleksorikorteksin paksuuntuminen ja eroosiot sekä distaalireunan luufragmenttien muodostuminen. Röntgentutkimuksella ei kuitenkaan saada selville pehmytosarakenteiden kuntoa, ja hevonen voikin sairastaa syndroomaa, vaikkei röntgenlöydöksiä olisi. Magneettikuvantamisella pystytään havaitsemaan luustovaurioiden lisäksi pehmytosavauriot, ja sitä pidetäänkin tällä hetkellä parhaimpana apuvälineenä sädeluusyndrooman diagnostiikassa. Tietokonetomografialla pystytään havaitsemaan röntgentutkimusta tarkemmin ja aikaisemmassa vaiheessa sädeluun luustomuutokset. Ultraäänitutkimusta ei käytetä juurikaan sädeluusyndrooman diagnostiikassa sen epäkäytännöllisyyden vuoksi. Ultraäänitutkimuksella voidaan kuitenkin havaita sädeluun bursan tulehdus sekä syvän koukistajajänteen sekä distaalisen ligamentin mineralisaatio. Skintigrafia on hyvä havaitsemaan varhaisia muutoksia luussa ja tunnistamaan sairauden aikaisessa vaiheessa. Skintigrafiasta uskotaan olevan myös apua, kun ontuman aiheuttajaa ei ole paikallistettu tai röntgenlöydösten kliininen merkitys on epävarma. Bursoskopian uskotaan olevan hyödyllinen, mikäli muutokset ovat sädeluun bursassa. Suomessa tällä hetkellä löytyy ainoastaan yksi hevosten magneettitutkimus- sekä skintigrafialaite. Tietokonetomografialaitetta puolestaan ei ole vielä hevosille saatavilla Suomessa. Röntgenlaite löytyy yleensä kaikilta hevosklinikoilta, joten sitä voidaankin pitää ”rutiinimenetelmänä” diagnostiikassa. Vaikka magneettitutkimusta pidetäänkin spesifimpänä diagnosointivälineenä, kaikilla hevosten omistajilla ei välttämättä ole halukkuutta viedä hevosta magneettitutkimukseen maantieteellisistä tai taloudellisista syistä johtuen.
Now showing items 1-2 of 2