Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "tavoitekustannus"

Sort by: Order: Results:

  • Viitala, Silja (2022)
    Allianssimalli rantautui Suomeen Australiasta vuonna 2010 Lielahti-Kokemäki junarata hanketta varten. Sen jälkeen allianssimalli on vakiinnuttanut asemansa urakkamuotona Suomessa siinä määrin, että Rakennustieto Oy julkaisi kymmenen vuotta ensimmäisen allianssihankkeen käynnistämisen jälkeen vuonna 2020 allianssin yleiset sopimusehdot. Allianssimallin yleistymisen syynä pidetään perinteisten urakkamuotojen lisä- ja muutos-töihin perustuvaa rakentamiskulttuuria, jonka vuoksi hankkeet muokkautuvat erilaisiksi kuin alun perin on suunniteltu. Allianssimallissa tästä ongelmasta on pyritty hankkiutumaan eroon. Käytännössä allianssimallissa eniten haasteita tuottavat toteutusvaiheen muutokset. Yhtenä syynä tähän on, ettei alalla ole yhtenevää käsitystä toteutusvaiheen laajuusmuutoksen määritelmästä. Myöskään allianssin yleisessä sopimusehdoissa ei ole annettu toteutusvaiheen muutokselle tarkkaa määritelmää. Tutkimuksessa tunnistetaan kolmenlaiset muutokset toteutusvaiheessa; sopimuksen täydentymisen piiriin kuuluvat muutokset, laajuusmuutokset sekä riskien realisoitumisesta aiheutuvat muutokset. Tutkimuksen tavoitteena on antaa määritelmä toteutusvaiheen laajuusmuutokselle sekä tehdä rajanveto sille, mitä eroa on sopimuksen täydentymisen piiriin kuuluvilla muutoksilla, laajuusmuutoksilla ja riskien realisoitumisesta aiheutuvilla muutoksilla. Näiden osalta huomio kiinnitetään erityisesti siihen, miten ne vaikuttavat tavoitekustannukseen ja lisäpalkkioon. Tutkimuskysymyksiä pohditaan sopimusoikeudellisessa viitekehyksessä.