Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "tekstiiliteollisuus"

Sort by: Order: Results:

  • Kurki, Essi (2021)
    Tekstiili- ja vaatetusteollisuus (teva) on perinteikäs ja historiallisesti merkittävä teollisuudenala, jolla oli pitkään vankka rooli suomalaisten työllistäjänä. Suomalainen tevateollisuus oli rakentunut vahvasti sukupuolittuneen työnjaon varaan ja alan työtehtävät oli jaoteltu naisten ja miesten tehtäviin. Halpa naistyövoima toimi kotimaisen teollisuuden valttina, joka houkutteli ulkomaisia teva-alan yrityksiä siirtämään tuotantoaan edullisempien työvoimakustannusten perässä Suomeen. Nykyistä globalisaatiota edelsi ”uusi kansainvälinen työnjako”, joka sai alkunsa 1970-luvulla. Se merkitsi työvoimavaltaisten tuotantovaiheiden siirtämistä teollisuusmaista kohti maita, joissa työvoima oli halpaa. Halvan työvoiman maiden kilpailuetu johtui muun muassa alhaisista palkoista, voimattomista ammattiliitoista ja investointi- ja veroetuuksista. Suomalaisessa tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa kehitys näkyi muun muassa ulkomaisten yritysten vetäytymisenä, minkä lisäksi kotimaista tevateollisuutta nakersi vaatteiden ja tekstiilien halpatuonti maista, joissa tuottaminen oli vielä Suomeakin edullisempaa. Tutkin maisterintutkielmassani millä tavoin tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa tapahtunut kansainvälisen työnjaon muutos vaikutti alan työntekijöihin Suomessa vuosien 1975 ja 1989 välillä ja kuinka he itse suhtautuivat kehitykseen. Selvitän, mitkä tekijät vaikuttivat halpatuonnin kasvuun markkinoilla ja millaisia toimenpiteitä lisääntyvää tuontia vastaan tehtiin. Kysyn lisäksi, kuinka yhteiskunnassa vallalla olleet asenteet naisista, heidän työnteostaan sekä heille sopivista rooleista vaikuttivat alan palkkaukseen ja tevateollisuuden pelastamiseksi tehtyihin toimenpiteisiin. Tarkastelen matalapalkkaisten tekstiili- ja vaatetusteollisuuden naistyöntekijöiden asemaa myös osana ammattiyhdistysliikettä. Vastaan tutkimuskysymyksiini laadullisen sisällönanalyysin avulla. Alkuperäislähteinäni käytän Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva ry:n jäsenlehtiä. Esitän tutkielmassani, että kansainvälisessä työnjaossa tapahtuneet muutokset vaikuttivat voimakkaasti ja läpileikkaavasti suomalaiseen tekstiili- ja vaatetusalaan ja sen työntekijöihin. Vastatakseen kiristyvään kilpailuun suomalainen tevateollisuus pyrki erikoistumaan ja panostamaan laatuun. Taistelu halpatuontia vastaan oli kuitenkin vaikeaa, sillä edullisen tuotannon taustalla vaikuttivat halpatuotantomaiden alhaiset työvoimakustannukset, jotka juonsivat juurensa puutteellisiin työntekijöiden oikeuksiin. Suomalaiset tevatyöntekijät suhtautuivat halpatuonnin kasvuun pelokkaasti ja katsoivat sen uhkaavan sekä heidän omaa työllisyyttään että koko teollisuudenalan tulevaisuutta. Yhtenä halpatuonnin epäreiluimmista piirteistä pidettiinkin sitä, että se iski pahasti alaan, joka oli matalapalkkainen ja naisvaltainen. Kehityksessä keskeistä roolia näyttelivät myös kauppa ja kuluttajat, jotka tekemillään valinnoilla vaikuttivat tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työllisyystilanteeseen Suomessa.

  • Paaso, Jenniina (2019)
    The purpose of the study is to investigate the time of Villayhtymä’s 1959–1969 and Hyvilla’s 1970–1978 factories from the point of view of one textile, the travelling rug. The research is a continuation of my Bachelor’s thesis, and the meaning of it was to provide a broader review of the travelling rugs of that time, and thus to find out more exact facts about the travelling rugs’ material, manufacturing process, design, designers, uses, and connection to society – both domestic and foreign – through events and exports. In addition, the research aimed to define what kind the travelling rugs were. The research strategy was a historical case study. The material was selectively collected from Villayhtymä’s and Hyvilla’s head offices and Hyvinkää’s factory archives of Valvilla Wool Mill Museum’s archives of Hyvinkää City Museum. After the initial analysis, the material for a more detailed analysis was selected by themes. The answers to research questions were formed by using content analysis. According to the research results, Finnish wool was the most important material for travelling rugs due to its special features. However, there were difficulties in applying it due to low availability. The manufacturing process included many phases from sorting wool to finishing. Nature was one of the key subjects in the design of travelling rugs, and Aune Gummerus appeared to be one of the most significant designers of travelling rugs during Villayhtymä. Lapponica, Lake Blanket, and Moharella were the most important series of travelling rugs. Several different purposes of uses were suggested for travelling rugs, and they were presented at fairs and exhibitions. The designers were rewarded both domestically and abroad, and the travelling rugs made of Finnish wool were also ordered to many distant countries. The travelling rugs provide a connection to homes, decoration, design, society, and the surrounding world in the 1960s and 1970s. The Finnish design and quality were appreciated, and on the basis of the results, it seems that despite the difficulties of the wool industry, the travelling rug as a single textile has been a popular textile.

  • Eklund, Matti (2020)
    Tutkimus käsittelee protektionismia ja itsenäisen Suomen tekstiilitulleja maailmansotien välisenä aikana. Protektionismi on jälleen ajankohtainen aihe, kun toisen maailmansodan jälkeen alkanut vapaakaupan ja yhdessä toimimisen ilmapiiri on viime vuosina saanut toinen toistaan ikävämpiä kolhuja ja suorastaan takaiskuja. Nopean talouskasvun hidastuttua ollaan tilanteessa, jossa oman maan edun tavoittelu protektionismin keinoin saattaa jälleen nousta keskiöön. Yhdysvallat ja Kiina ovat jo ajautuneet tullisotaan ja Britannian ero EU:sta horjuttaa koko Unionin tasapainoa. Tutkimusmetodina on sisällönanalyysi ja tutkimusaineistona kirjallisuus, tieteelliset artikkelit ja kotimainen lehdistö, jotka samalla toimivat lähteinä. Maailmansotien välinen ajanjakso oli taloudellisen toiminnan kannalta epävarmaa aikaa, jakson keskivaiheilla koettiin suuri lama, ja muutenkin tullipolitiikka tempoili nopealla ja ennalta arvaamattomalla tavalla koko käsiteltävän ajanjakson ajan. Protektionismin vaikutuksista on tehty paljon tutkimusta ja tieteellinen keskustelu käy yhä vilkkaana. Tutkielmassa käydään läpi protektionismin vaikutukset teollistumiselle, maataloudelle ja hyvinvoinnille. Protektionismilla katsotaan yleisesti olevan negatiivinen vaikutus talouskasvulle, mutta selvästi oli löydettävissä myös hyviä perusteita protektionismin harjoittamiselle ja jopa todisteita sen hyödyllisyydelle. Oman osansa tutkielmasta muodostaa itsenäisen Suomen harjoittama tekstiilitullipolitiikka. Suomen kauppapoliittinen tilanne oli muuttunut äkisti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, sillä kauppa tärkeimmän kauppakumppanin Venäjän kanssa oli lakannut täysin. Suomen tekstiiliteollisuus oli rakentunut laajamittaista Venäjän-kauppaa silmällä pitäen. Tekstiiliteollisuus muuttui pitkälti kotimarkkinateollisuudeksi ja tutkimuksen mukaan olisi myös tarvinnut enemmän suojelua selviytyäkseen, sillä maailmanmarkkinat olivat jo sekaisin liikatarjonnan vuoksi. Kolmannen osuuden tutkimuksestani muodostaa aikalaistunnelmat Suomessa, liittyen tulleihin ja kaupansäännöstelyyn, tätä tutkin kotimaisen lehdistökirjoittelun kautta. Sotien välissä lehdistössä otettiin kantaa tullipolitiikan tiukennuksiin puolesta ja vastaan hyvinkin värikkäin sanankääntein, mutta mitä lähemmäksi 1930-luvun lamaa tullaan, sitä yhtenäisemmäksi vaatimus tullienkorottamiseksi käy.
  • Tuominen, Inka (2020)
    Hyvinkään villatehdas ilmoitti tammikuussa 1901 alentavansa työntekijöidensä palkkoja 10 prosenttia. Alennus koski urakkapalkalla töitä tehneitä eli käytännössä naispuolisia kehrääjiä ja kutojia. Syntyi lakko, johon osallistui niin merkittävä osa tehtaan työntekijöistä, että tehtaan oli väliaikaisesti lopetettava toimintansa. Pian tehtaalle alkoi saapua rikkureita korvaamaan lakkoilijoiden työpanoksen ja tehdas jatkoi toimintaansa. Lakko kesti noin puolitoista kuukautta ja sen jälkeen lakkoilijat muuttivat muualle etsimään töitä. Tarkastelen tutkielmassani Hyvinkään villatehtaan vuoden 1901 lakkoon liittyvästä lehtikirjoittleusta sitä, miten lakkoon, lakkolaisiin ja näiden toimintaan suhtauduttiin. Miksi naisten lakossa olo kirvoitti kymmeniä lehtikirjoituksia puolesta ja vastaan, eli mikä teki naisten työtaistelusta erikoista ja huomionarvoista? Millä tavalla se oli rajoja rikkovaa? Mihin laajempiin teemoihin keskustelu Hyvinkään lakosta kytkeytyi? Käytän lähteinä kotimaisia sanomalehtikirjoituksia, joita on 127 kappaletta 27 eri lehdestä. Lisäksi käytän niiden tukena lakkoon liittyneen oikeudenkäynnin pöytäkirjoja, Työläisnaisliiton lakon jälkeen julkaisemaa lentolehtistä, lakkoon osallistuneen työväenaktiivi Ida Ahlbergin muistelmia, muistitietoa sekä muuta aikalaismateriaalia. Analyysissani lehtijutuista jaan uutiset neljään pääteemaan: järjestäytymättömyyteen, palkkoihin, lakkolaisten käytökseen ja ulkonäköön. Lakkolaisiin suhtauduttiin kriittisesti. Niin porvarilliset lehdet kuin työväenlehdistö piti lakon aikaa ja tapaa ongelmallisena ja keskittyi lakkolaisten naiseuteen. Työväenlehdistössä perään kuulutettiin kuitenkin myös solidaarisuutta, nähtiin lakkolaiset viattomina uhreina ja kerättiin heille rahaa. Hyvinkään lakko oli ensimmäisiä naisten lakkoja Suomessa. Esitän, että spontaanisti, ilman työväenliikkeen aloitetta lakkoon menneet naiset rikkoivat työläisnaisille rajatun roolin. He olivat näkyviä kaupunkikuvassa, käyttäytyivät väkivaltaisesti, eivät tyytyneet palkkaansa ja siten eivät vastanneet ajan naisten normeja. Tämä herätti keskustelua niin työväen- kuin porvarillisessa lehdistössä. Kirjoituksissa järjestäytymättömyydestä ja palkkatasosta keskustelu laajeni ajan laajempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin naisten työnteosta ja palkoista. Keskusteluissa lakkolaisten käytöksestä ja ulkonäöstä käsiteltiin vastaavasti normeja sekä sopivana pidettyä naiseuden ja luokan ilmaisua. Tutkielmassani tuon uutta tietoa lakosta, joka on varhaisimpia naisenemmistöisiä lakkoja Suomessa. Aihe on merkittävä niin paikallisesti kuin laajemmin liittyen niihin ristiriitaisiin vaatimuksiin, joita työväenluokkaisiin, tehdastyötä tekeviin naisiin kohdistettiin.