Browsing by Subject "terveyserot"

Self-rated health (SRH) is a frequently used survey indicator of general health. It is periodically utilised in the study of educational health disparities. Several researchers have, however, suggested that systematic population sub group differences in health self-ratings (reporting heterogeneity) may results in SRH reflecting a different health status, or aspects of health, for different educational groups. Previous studies imply that the associations between SRH and other indicators of health may be strengthened by higher education. However, the studies disagree on the strength and the scope of the interaction effect. Comparability is also an issue due to, for example, the variation in the selected health indicators by which SRH is assessed. No such studies have so far been conducted in Norther Europe. The purpose of this Master’s thesis is to address educational SRH reporting heterogeneity. Using quantitative methods, this thesis analyses which aspects of health are included in dichotomised poor or very poor SRH ratings, and whether education moderates the relationship between SRH and the indicators of health. The selected health indicators represent five health dimensions identified in previous studies: clinical health, functional health, health behaviours, mental health and bodily symptoms and experiences. The analyses are conducted using logistic regression and regression –based nonlinear decomposition methods. The study utilises the Health 2000 data (n= 5586) for the household and institution dwelling population over the age of 30 residing in mainland Finland. The data is nationally representative and consists of a clinical- and mental health examination, and survey sections. Overall, a high volume of somatic complaints was found strongly associated with poor self-rated health for all educational groups. Other significant contributors were functional health, diagnosed mental health conditions, and to some extent diagnosed diseases. An educational interaction effect was found for cardiovascular disease, subjective functional limitations in everyday tasks, and high volume of somatic complaints. In all cases education strengthened the association. However, for the majority of the indicators, SRH was associated with, no interaction effect was found. Compared to those respondents with a higher education, those with lower educational attainments more often reported poor SRH, but the selected health indicators and demographic variables explained virtually the whole difference. The study then, to some extent, concurs with earlier findings of higher education strengthening some of the associating between poor SRH and other indicators of health. However, the effect was statistically significant only when comparing basic education to higher educational attainments, and it was less systematic than some of the previous studies have suggested.

Väestön vanheneminen on yksi merkittävimmistä ilmiöistä, joka koskettaa yhteiskuntia 2000-luvun aikana. Vanheneminen on yhteydessä terveyden heikkenemiseen, mutta tämä muutos terveydessä ilmenee eri tavoin eri ihmisillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tunnistettu erojen olevan yhteydessä sosioekonomisessa asemassa sekä fyysisen aktiivisuuden määrässä oleviin eroavaisuuksiin eri väestönosien välillä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan vanhenemisen vaikutusta koetun terveydentilan, tulotason sekä vapaa-ajan liikunnan kehitykseen vanhemmalla iällä. Näiden kolmen tekijän oletetaan olevan keskinäisesti yhteydessä toisiinsa, minkä vuoksi on mahdollista kartoittaa niiden yhteisiä kehityspolkuja. Mallinnettavat kehityspolut kertovat siitä, miten nämä kolme keskeistä tekijää muuttuvat vanhenemisen myötä, minkä lisäksi tutkielmassa tarkastellaan tekijöitä, joiden avulla voidaan ennakoida yksittäisten henkilöiden mahdollisia kehityspolkuja myöhemmällä iällä. Tutkielman analyysi keskittyy terveyden, tulotason ja liikunnan muutoksiin eläkkeelle jäämistä edeltävällä ajalla sekä sen jälkeisellä ajalla. Näkökulmana on tarkastella vanhemmassa väestössä vallitsevia eroavaisuuksia heidän terveytensä, tulotasonsa sekä vapaa-ajan liikunnan kehityksen osalta. Tutkielmassa hyödynnetään Helsinki Health Study -terveystutkimuksen pitkittäisaineistoa, joka on kerätty vuosien 2000–2017 aikana Helsingin kaupungin työntekijöiltä neljän kyselyaallon aikana. Huomiossa ovat vastaajat, jotka ovat tarkasteluajanjaksolla jääneet vanhuuseläkkeelle, mikä kattaa yhteensä 4254 vastaajaa. Kyselytutkimuksessa on kartoitettu yksityiskohtaisesti vastaajien terveyttä, tulotasoa, vapaa-ajan liikuntaa sekä näitä ennakoivia sosiodemografisia piirteitä, jotka tarjoavat kattavan pohjan kehityspolkuanalyysia hyödyntävän mallin rakentamista varten. Kehityspolkuja mallinnettaessa on havaittavissa neljä toisistaan erottuvaa kehityspolkuryhmää. Näitä ryhmiä tarkastellessa havaitaan, että terveys on moniulotteinen ilmiö, jota sosioekonominen asema yksinään ei riitä selittämään. Sosioekonomisen kerrostuman ala- ja yläpäässä on havaittavissa eriytymistä terveyden suhteen. Yhtäältä tätä voidaan selittää liikunnalla, joka mahdollistaa hyvän terveyden ylläpitämisen eläkeiällä. Toisaalta terveyskäyttäytymiseen liittyvät tekijät kuten tupakointi ja ylipaino ennakoivat heikompaa terveyttä vanhemmalla iällä, mikä myös voi selittää väestössä vallitsevia jakolinjoja. Yksi merkittävistä huolista, joita aikaisemmassa vanhenemista koskevassa tutkimuksessa on esitetty, liittyy vanhenemisen kokemuksen sosioekonomiseen eriytymiseen. Tämänkaltaista eriytymistä on rajallisesti havaittavissa myös tarkastelemani Helsingin kaupungin työntekijöihin keskittyneen aineiston perusteella, mikä muodostuu elinkaaren aikaisten pitkien kehityspolkujen seurauksena. Nämä toisistaan eroavat kehityspolut terveyden, tulotason ja liikunnan osalta eivät kuitenkaan ole huomattavan voimakkaasti toisistaan eriytyviä, vaan tutkimuksessani on havaittavissa vallitsevan statuksen säilyttämiseen viittaavia merkkejä. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen eläkkeelle jäämistä omaksutut terveydelle edulliset toimintatavat ennakoivat hyvän terveyden pysyvyyttä myös myöhemmässä vaiheessa eläkeikää. Kehityspolkuanalyysi on ainutlaatuinen tilastollinen menetelmä, jolla pystytään tarkastelemaan terveyden, tulotason sekä liikunnan kehitystä vanhemmalla iällä moniulotteisesti tavalla, joka paljastaa näiden kolmen tekijän sisäisiä jakolinjoja. Kokonaisuudessaan eläkettä edeltävä koettu terveydentila, sosioekonominen asema ja liikunta ovat keskeisessä roolissa eläkkeelle jäämistä seuraavan ajan terveyden kehityksessä ja näiden tekijöiden kehityspolkujen havainnointi voi auttaa ymmärtämään vanhenemista ilmiönä, joka ei perinteisillä menetelmillä ole tullut näkyväksi.

Varallisuuden yhteydestä terveyteen tiedetään niukasti. Sosioekonomisten terveyserojen tutkimuksessa taloudellisten voimavarojen kuvaamisessa on käytetty useimmiten tulotietoja. Väestön vanhetessa tarvitaan entistä parempi mittari kuvaamaan ikääntyneen väestön taloudellisia voimavaroja sekä sosioekonomista asemaa pitkältä aikaväliltä. Lisäksi kotitalouksien yleisen vaurastumiskehityksen ja varallisuuserojen kasvun myötä varallisuutta voidaan pitää entistä merkittävämpänä tekijänä terveydelle. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella kotitalouden nettomääräisen kokonaisvarallisuuden, velattoman reaalivarallisuuden sekä rahoitusvarallisuuden yhteyttä kuolleisuuteen. Tutkimuksen aineisto on yhdistelmä Tilastokeskuksen haastatteluin keräämää kotitaloustasoista poikittaisaineistoa varallisuudesta vuosilta 1988, 1994, 1998 ja 2004 sekä Tilastokeskuksen muodostamaa yksilötasoista rekisteriaineistoa, joka koostuu pitkittäisestä kuolleisuusaineistosta ja poikittaisesta sosiodemografisesta aineistosta. Tutkimusväestö koostuu 40–79-vuotiaista suomalaisista, jotka kuuluvat kotitalousväestöön. Kuolleisuusseuranta aloitettiin sen viikon alusta lähtien kun yksilöä koskevan kotitalouden varallisuushaastattelu on tehty. Seuranta päättyy vuoden 2008 loppuun tai kuolemaan. Yhteensä aineisto käsittää 21 526 henkeä ja kuolemia on 3 660. Varallisuuskymmenyksien välistä eroa suhteellisen kuolleisuuden riskissä tarkasteltiin tapaushistoriamalleihin kuuluvan Coxin regression avulla. Varallisuus oli yhteydessä kuolleisuuteen voimakkaammin miehillä kuin naisilla. Nettovarallisuuden ja velattoman reaalivarallisuuden osalta yhteys näkyi miehillä läpi jakauman ja naisilla kahdessa varattomimmassa kolmanneksessa. Rahoitusvarallisuuden osalta suhteellinen kuolleisuuden riski oli molemmilla sukupuolilla varakkainta kymmenystä suurempi lähes läpi jakauman. Rahoitusvarallisuuden osalta kuolleisuuserot olivat huomattavasti muita varallisuusmuuttujia pienempiä. Varakkaimmissa kymmenyksissä riskiestimaatit eivät olleet kovin suuria. Erityisesti miehillä riskiestimaatit suurenivat voimakkaasti varattomimpaan kymmenykseen asti. Päävaikutusten mallissa varattomimman kymmenyksen kuolleisuuden riski verrattuna varakkaimpaan kymmenykseen oli nettovarallisuuden osalta miehillä 188 prosenttia ja naisilla 75 prosenttia, velattoman reaalivarallisuuden osalta miehillä 174 prosenttia ja naisilla 77 prosenttia ja rahoitusvarallisuuden osalta miehillä 93 prosenttia ja naisilla 43 prosenttia suurempi. Perhetyypillä, koulutuksella, ammattiasemalla ja kotitalouden tuloilla vakiointi pienensi kuolleisuuden riskiä varattomimmassa kymmenyksessä nettovarallisuuden ja velattoman reaalivarallisuuden osalta miehillä 36 prosenttia ja naisilla 20 – 21 prosenttia ja rahoitusvarallisuuden osalta miehillä 28 prosenttia ja naisilla 17 prosenttia. Lopullisessa mallissa erityisen korkeaksi suhteellinen kuolleisuuden riski jäi nettovarallisuuden ja velattoman reaalivarallisuuden osalta miehillä kahdessa varattomimmassa kymmenyksessä ja naisilla varattomimmassa kymmenyksessä ja rahoitusvarallisuuden osalta miehillä varattomimmassa kymmenyksessä ja naisilla kahdessa varattomimmassa kymmenyksessä. Nettovarallisuuden, velattoman reaalivarallisuuden ja rahoitusvarallisuuden mukainen kuolleisuus oli miehillä voimakkaampaa työikäisillä ja naisilla eläkeikäisillä. Erityisesti varattomimmat työikäiset miehet näyttävät olevan riskiryhmää. Työikäisillä naisilla varallisuuden mukainen kuolleisuus oli koholla vain varattomimmassa kymmenyksessä. Tutkimustulosten perusteella varallisuus kuvaa hyvin sosioekonomista asemaa ja taloudellisia voimavaroja terveyserotutkimuksessa. Varallisuuden mukaiset kuolleisuuserot näyttävät johtuvan ennemminkin eroista elinolosuhteissa kuin kulutuskyvyssä. Todennäköisesti eroja niin elinolosuhteisiin ja kulutuskykyyn liittyvässä kuolleisuudessa selittävät pääosin materiaaliset tekijät. Suomalaiseen terveyspolitiikkaan sisältyvien terveyden tasa-arvon ja terveyserojen kaventamisen tavoitteissa tulisi kiinnittää huomiota varallisuuden mukaisiin terveyseroihin.

Tutkielma tarkastelee sosiaalisen tuen ja sosioekonomisen aseman yhteyttä koettuun terveyteen haittaavaa pitkäaikaissairautta sairastavilla ja sairastamattomilla. Aiempien tutkimusten perusteella sosiaalisella tuella ja korkealla sosioekonomisella asemalla on yhteys hyvään koettuun terveyteen. Haittaavaa pitkäaikaissairautta sairastavien koettuun terveyteen vaikuttavia sosiaalisia ja sosioekonomisia resursseja on kuitenkin tutkittu vähän. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään sosiaalisen tuen teorioita. Tutkielma on kvantitatiivinen ja poikkileikkausaineistoon pohjaava tutkimus. Tutkielman aineistona käytettiin European Social Studies 2016 -kyselytutkimuksen Suomen aineistoa (n=1925), jonka vastaajat olivat iältään 15–98-vuotiaita. Aineistossa kysyttiin, millaiseksi vastaajat kokevat terveytensä ja haittaako heidän arkista toimintaansa jokin pitkäaikainen sairaus tai vamma. Lisäksi aineisto sisälsi taustatietoja henkilöiden sosiaalisesta ja sosioekonomisesta asemasta. Näitä muuttujia ovat parisuhde- ja perhestatusta, sosiaalisiin tapahtumiin osallistumisen aktiivisuutta, koulutustaustaa, kotitalouden nettotuloja sekä ansiotyöstatusta kuvastavat muuttujat. Lisäksi vakioitiin tutkittavien ikä ja sukupuoli. Tutkielman menetelminä käytettiin ristiintaulukointia sekä multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Tutkielman selitettävä muuttuja muodosti neljä luokkaa koetun terveyden ja haittaavan pitkäaikaissairauden sairastamisen mukaan. Tutkielmassa löydettiin joitakin yhteyksiä sosiaalisen tuen ja koetun terveydentilan välillä. Yksin asuminen oli yhteydessä heikkoon koettuun terveyteen ja haittaavaan pitkäaikaissairauteen (OR 1,70, 95 % LV 1,27–2,28). Vähäinen sosiaalisiin tapahtumiin osallistuminen oli yhteydessä heikkoon koettuun terveyteen sekä haittaavaa pitkäaikaissairautta sairastavilla (OR 2,66, 95 % LV 1,88–3,76) että sairastamattomilla (OR 2,37, 95 % LV 1,52–3,70). Sen sijaan perheellä tai parisuhteen tyypillä ei ollut yhteyttä ryhmäjäsenyyksiin. Sosiaalisen tuen yhteydet kuitenkin heikkenivät ja jopa katosivat, kun sosioekonomista sijoittumista kuvaavat muuttujat vakioitiin. Sosiaalisen tuen merkitys näyttää ainakin osittain selittyvän sosioekonomisilla tekijöillä. Heikko koettu terveys on yhteydessä etenkin matalaan koulutustasoon ja matalaan kotitalouden nettotulotasoon sekä haittaavaa pitkäaikaissairautta sairastavilla myös ansiotyön ulkopuolella olemiseen. Myös vähäisen sosiaalisiin tapahtumiin osallistumisen yhteys heikkoon koettuun terveyteen säilyy, vaikka sosioekonomista sijoittumista kuvaavat muuttujat vakioitiin. Haittaavaa pitkäaikaissairautta sairastavien ja hyvän koetun terveyden ryhmässä ei löytynyt tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä tarkasteltuihin muuttujiin. Tämän ryhmän tutkimiseen tarvittaisiin laajempi tutkimusaineisto. Tutkielmassa löydettiin siis yhteyksiä sosiaalisen tuen ja koetun terveyden välillä, mutta yhteydet heikkenivät, kun sosioekonominen asema otettiin huomioon. Tutkielma antaa viitteitä siitä, että sosioekonomisen aseman huomioiminen olisi erittäin tärkeää sosiaalisen tuen ja koetun terveyden välistä yhteyttä tutkittaessa. Tutkielma haastaa huomaamaan sosiaalisen tuen ja sosioekonomisen sijoittumisen tuottamia terveyseroja, sekä edistämään yhteiskunnassa näiden erojen purkamista.

Vuonna 2023 noin 25 prosenttia suomalaisista koki huomattavaa stressiä. Sosioekonominen asema on yhteydessä valtaosaan terveyden ja hyvinvoinnin indikaattoreista, ja myös koetun stressin yhteyttä sosioekonomiseen asemaan on tutkittu. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu yhteiskunnallisten kriisien, kuten finanssikriisin, sodan ja koronapandemian lisäävän kansalaisten koettua stressiä. Lisäksi kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu sosiaalisen luottamuksen vaikuttavan koettuihin tunteisiin kriisien yhteydessä. Kotimaista tutkimusta koetun stressin esiintymisestä yhteiskunnallisten kriisien kontekstissa ei kuitenkaan ole vielä saatavilla. Tutkielmassa tarkasteltiin tulo- ja koulutustason yhteyttä koettuun stressiin suomalaisilla kotitalouksilla. Sosiaalinen luottamus huomioitiin yhteyttä mahdollisesti välittävänä tekijänä. Lisäksi pyrittiin selvittämään, vaihteleeko sosioekonomisen aseman ja koetun stressin yhteys kolmen eri aikapisteen välillä. Tutkielman aineistona käytettiin Tilastokeskuksen Kansalaispulssi-kyselyjä kolmesta eri ajankohdasta (helmikuu 2021, maaliskuu 2022 ja joulukuu 2022). Lopulliset aineistot koostuivat 1379, 1061 ja 1132 vastaajasta ikäjakaumalla 25–74-vuotiaat. Selitettävänä muuttujana käytettiin Työterveyslaitoksen koettua stressiä mittaavaa kysymystä. Sosioekonomisen aseman indikaattoreina käytettiin tulo- ja koulutustasoa. Tulotasoa kuvasi kolmiportainen jako hyvin toimeentuleviin, keskituloisiin ja pienituloisiin. Koulutustasoa kuvasi neliportainen jako ylemmän korkeakoulututkinnon, alemman korkeakoulututkinnon, toisen asteen tutkinnon ja pelkän peruskoulun suorittaneisiin. Sosiaalista luottamusta mitattiin kahdella muuttujalla, joista ensimmäinen mittasi vastaajan luottamusta toisiin ihmisiin ja toinen suomalaisiin instituutioihin. Sosioekonomisen aseman ja koetun stressin välisiä yhteyksiä tarkasteltiin logististen regressiomallien avulla, joissa huomioitiin sosiaalisen luottamuksen vaikutus erikseen. Eri aikapisteiden vaikutusten vertailuun käytettiin interaktioanalyysiä. Stressin kokeminen oli yleisintä pienituloisilla, naisilla ja nuoremmilla vastaajilla. Tulotaso oli yhteydessä stressin kokemiseen, mutta koulutustason ja koetun stressin välillä ei havaittu yhteyttä. Stressin kokeminen vaihteli eri aikapisteiden välillä tulotasoittain siten, että vuoden 2022 joulukuussa korostui keskituloisten kokema stressin verrattuna hyvin toimeentuleviin. Lisäksi sosiaalisen luottamuksen havaittiin välittävän pienituloisten matalampaa stressin tasoa verrattuna hyvin toimeentuleviin. Tutkielman tulokset ovat linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa, joissa on havaittu naissukupuolen, nuoremman iän ja matalamman tulotason olevan yhteydessä korkeampaan koetun stressin määrään. Tutkielmassa ei havaittu yhteyttä koulutustason ja koetun stressin välillä, mikä eroaa aiemmista tutkimustuloksista. Tutkielmassa mitattiin sosiaalisen luottamuksen välittävää vaikutusta sosioekonomisen aseman ja koetun stressin yhteyden välillä, sekä yhteiskunnallisten kriisien vaikutusta kyseiseen yhteyteen. Vastaavaa asetelmaa ei parhaan tietoni mukaan ole käytetty aiemmassa tutkimuksessa, joten tämä tutkielma tuotti uutta tietoa suomalaisten kokemasta stressistä yhteiskunnallisten kriisien kontekstissa. Yhteiskunnalliset kriisit ja niiden aiheuttamat tunteet ovat varsin kompleksisia ilmiöitä, ja jatkossa olisikin tärkeää lisätä ymmärrystä stressiä aiheuttavista tekijöistä laadullisen tutkimuksen keinoin.

Väestöryhmien väliset terveyserot ovat sosiaaliepidemiologian keskeinen tutkimuskohde ja myös mielenterveyseroista on tehty paljon tutkimusta. Sosioekonominen asema on osittain ristiriitainen mielenterveyden häiriöiden riskitekijä kun taas taloudelliset vaikeudet näyttävät olevan suoremmassa yhteydessä mielenterveyden häiriöihin. Masennuslääkkeiden käyttö on kymmenkertaistunut 1990-luvun tasosta, mutta masennus ei ole väestötasolla yleistynyt yhtä merkittävästi. Pro gradu -työssäni tutkin taloudellisen aseman yhteyttä depressiolääkityksen aloittamiseen sekä siihen, kuinka kauan lääkitystä jatketaan. Taloudellista aseman pääasiallisena mittarina käytetään nettovarallisuutta ja suhteellisia varallisuusryhmiä. Tutkimuksen (seuranta-) aineisto koostuu Tilastokeskuksen Kotitalouksien varallisuus -tutkimuksen tuottamasta poikkileikkausaineistosta vuodelta 2004 sekä Kansaneläkelaitoksen lääkekulukorvaustiedoista koostetusta pitkittäisaineistosta vuosilta 2000–2012 (vuoden 2011 loppu). Tutkimusmenetelminä ovat: a) Lääkityksen aloittamisen elinaikamallinnus Coxin suhteellisten vaarojen mallin sekä Kaplan-Meier -menetelmän sovellusten avulla b) Lääkityksen keston determinanttien mallinnus logistisen regressioanalyysin avulla Aineiston kuvailussa käytetään lisäksi ristiintaulukointeja merkitsevyystesteineen ja mallinnusstrategiaa valittaessa käytetään myös muita tilastollisia menetelmiä. Nettovarallisuuden yhteyttä masennuslääkitykseen vakioitiin muilla taloudellisilla (tulot, velka) ja sosiaalisilla (sivilisääty, koulutus, työttömyys) sekä sukupuolen ja taustalla olevan psyykkisen sairastavuuden suhteen. Alimman varallisuuskymmenyksen suhteellinen riski aloittaa masennuslääkitys oli tutkimusjaksolla noin 60 % vertailuryhmää (IV-VII varallisuuskymmenykset) suurempi. Muiden nettovarallisuusryhmien riskisuhteet eivät olleet tilastollisesti merkitseviä, mikä viittaa siihen, että taloudellisten tekijöiden vaikutus masennuslääkityksen aloittamiselle painottuu niihin, joilla on taloudellisia vaikeuksia. Lääkityksen kestoon tilastollisesti merkitsevä yhteys oli testatuista muuttujista ainoastaan sukupuolella ja sillä, että henkilöllä oli diagnosoitu psyykkinen sairaus. Tutkimuksen tulokset sekä masennuslääkityksen aloittamisen että jatkamisen determinanttien osalta olivat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Lääkekäyttö on kestoltaan ja määrältään hyvin vaihtelevaa, mutta tämä vaihtelu ei tämän tutkimuksen perusteella selity sosioekonomisilla eroilla.