Browsing by Subject "tiede"

Tutkielmassani tavoitteena on analysoida, millainen on Jumalan ja ajan välinen suhde; onko Jumala ajassa vai ajan ulkopuolella, vai voiko Jumala olla samanaikaisesti sekä ajassa että ajattomuudessa. Tarkastelemiani Jumalan ja ajan väliseen suhteeseen vaikuttavia asioita ovat ajan rakenne, fysikaalisen todellisuuden luonne fysiikan teorioiden valossa sekä Jumalan ennalta tietämisen ja ihmisen vapaan tahdon suhde. Tutkimusmetodini on systemaattinen analyysi. Tutkielmassa tarkastelemani tutkimuskysymykset ovat: Mikä on Jumalan ja ajan välinen suhde?; Mikä on Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen vapaan tahdon välinen suhde?; Millainen on ajan perimmäinen rakenne? Lähestyn aihetta käyttämällä lähteenäni yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin William Lane Craigin kirjallisuutta. Ensimmäisessä pääluvussa lähteenäni on Craigin teos God, Time and Eternity: The Coherence of Theism II (2001). Toisessa pääluvussa lähteenäni on Craigin teos Divine Foreknowledge and Human Freedom: The Coherence of Theism (1991). Kolmas pääluku perustuu kvanttifysiikan pohjalta esittämääni teoriaan, joten en käytä siinä teologista päälähdettä, vaan kolmannen pääluvun teologinen on pohja suurelta osin kahden ensimmäisen pääluvun perusteella esittämissäni johtopäätöksissä. Ensimmäisessä pääluvussa (luku 2) tarkastelen Jumalan ja ajan suhteeseen vaikuttavia teemoja. Niitä ovat Jumalan läsnäolo ja toiminta fysikaalisessa universumissa, ajan olemus suhteellisuusteorian valossa sekä fysikaalisen universumin luominen. Toisessa pääluvussa (luku 3) tarkastelen Craigin esittämää ratkaisua Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen vapaan tahdon ristiriitaan. Craigin ratkaisun lisäksi tarkastelen aihetta koskevista perinteisistä uskonnonfilosofisista ratkaisuista Boethiuksen esittämää ratkaisua sekä molinismia. Keskeinen kysymys Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen tahdon vapauden suhteen on, määrääkö Jumalan ennaltatietäminen tulevaisuuden, vai onko ennaltatietäminen seurausta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu? Kolmannessa pääluvussa (luku 4) esitän Jumalan ja ajan suhteeseen ratkaisun, joka pohjautuu kvanttifysiikan potentiaalisuuksiin perustuvan haarautuvien tapahtumankulkujen malliin. Ratkaisu yhdistää Jumalan ajallisuuden ja ajattomuuden, ja pyrkii siten korjaamaan ensimmäisessä ja toisessa pääluvussa osoittamani ongelmat, jotka aiheutuvat siitä, että Jumala on pelkästään ajaton tai ajallinen. Lopuksi syvennän analyysia tarkastelemalla ajan luonnetta multiuniversumiteorioiden näkökulmasta. Johtopäätökseni on, että kvanttifysiikan potentiaalisuuksiin vetoamalla voidaan osoittaa, että Jumala voi olla samanaikaisesti olemukseltaan ajaton ja aksidentaalisesti ajallinen. Tulevaisuus on olemassa kvanttipotentiaalisuuksina, mutta se ei ole vielä aktualisoitunut, ja siten ihmisten vapaan tahdon valintojakaan ei ole ennalta määrätty. Koska Jumala voi samanaikaisesti toimia fysikaalisen universumin nykyhetkessä, jossa tulevaisuus on vielä avoin, ja nähdä aktualisoituneen tulevaisuuden ajattomuudesta käsin, Jumalan samanaikainen ajattomuus ja ajallisuus eivät ole toisensa poissulkevia asioita.

Menestyksen käsite: Esimerkkitapauksena Helsingin yliopisto pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan menestyksen käsitettä käsiteanalyyttisen menetelmän avulla. Menestyksen käsitettä tarkastellaan suhteessa lähikäsitteisiinsä ja vastakohtiinsa. Huomiota kiinnitetään myös menestyksen käsitteen historialliseen muutokseen. Menestyksen käsite sisältää lähikäsitteensä ja osan vastakohdistaan. Kirjallisuuden avulla kiinnittäen huomiota menestyksen arvioimiseen erilaisissa asiayhteyksissä. Tutkielman tavoitteena on luoda menestyksen käsitettä selkeyttäviä käsitteellisiä erotteluja, joita voidaan käyttää välineinä menestyksen käsitteen tarkastelemisessa Helsingin yliopiston kontekstissa. Välineiksi määrittyivät sisäinen, ulkoinen ja kokonaisvaltainen menestys. Menestystä voi tarkastella myös saavuttamisen, tapahtumisen ja olosuhteiden näkökulmasta. Tutkielma on toteutettu sosiaalietiikan pääaineessa sosiaalietiikan peruskäsitteiden pro seminaarissa. Teoreettisen taustan tutkielmalle muodostavat Jaana Hallamaan yhteistoiminnan etiikan teoria ja Georg Henrik von Wrightin Hyvän muunnelmia -teoksessa esitetyt teoreettiset erottelut hyvän luonteesta. Menestystä tarkastellaan teoreettisesti toiminnan ja hyvän näkökulmasta. Toiminnan ja hyvän käsitteet ovat tärkeitä etiikan ja sosiaalietiikan tutkimuskohteita. Menestystä tarkastellaan yksilötoiminnan näkökulmasta kiinnittäen huomiota menestykseen toimintana ja prosessina. Yksilötoiminnan näkökulmasta arvioidaan myös menestyksen subjektiivista puolta, menestystä teknisenä hyvänä ja suorittamisena sekä menestystä sisäisenä hyvänä ja kukoistamisena. Helsingin yliopistoa analysoidaan akateemisena yhteisönä, jonka tarkoitus on tarjota tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Aineistona käytetään vuosien 2007–2009, 2010–2012 sekä 2013–2016 strategiaa yhdessä Helsingin yliopiston opetuksen ja opintojen eettisten periaatteiden ja Helsingin yliopiston avajaisissa vuosina 2013 ja 2014 pidettyjä juhlapuheita. Helsingin yliopiston toimintaa verrataan analyysissa yrityksen toimintaan. Helsingin yliopiston toimintaa tarkastellaan yhteistoiminnan teorian näkökulmasta ja kiinnitetään huomiota toimijoiden intressien huomioonottamiseen. Aineistosta paljastuvia menestysnäkemyksiä kommentoidaan ajankohtaisen keskustelun avulla ja erityistä huomiota kiinnitetään vuonna 2010 voimaan tulleen yliopistouudistuksen vaikutukseen ja 1.8.2015 voimaan tulevaan uuteen Helsingin yliopiston johtosääntöön.

Tässä tutkielmassa pyrin ymmärtämään sitä, millaista tietoa moderni länsimainen astrologia tarjoaa sen harjoittajille ja miten sitä verrataan muihin tietämisen tapoihin. Tutkielman aineisto koostuu viidestä teemahaastattelusta ja kuudesta teemakirjoituksesta, jotka analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä. Aineisto kerättiin 12/2022–08/2023 välisenä aikana. Tutkielman analyysissä hyödynnetään sosiologi Thomas F. Gieryniltä (1983; 1995) peräisin olevaa rajatyön käsitettä sekä uskontotieteilijä David G. Robertsonin (2020; Robertson & Amarasingam 2022) episteemisen pääoman tutkimisen mallia. Näiden teoreettisten työkalujen avulla tutkielmassa vastataan kysymyksiin siitä, millaisia rajanvetoja ja määrittelyjä suomalaiset modernin länsimaisen astrologian harjoittajat tekevät puhuessaan astrologiasta suhteessa muihin tiedon järjestelmiin. Tutkielmassani havaitsin, että moderni länsimainen astrologia näyttäytyy sen harjoittajille ennen kaikkea individualistisena ja kokemuksellisena tietona. Aineistossa astrologia yhtäältä erotetaan tieteestä, uskonnosta ja henkisyydestä, mutta toisaalta rajoja näiden tietämisen tapojen ja astrologian välillä kurotaan myös umpeen. Verratessaan astrologiaa muihin tiedon järjestelmiin, astrologian harjoittajat puhuivat ennen kaikkea heidän omasta yksilöllisestä tavastaan harjoittaa astrologiaa ja välttivät absoluuttisten luokittelujen tekemistä. Astrologia on kieli ja työkalu, jonka käyttötapa vaihtelee käyttäjänsä mukana. Astrologia näyttäytyy sen harjoittajille ainutlaatuisena tietämisen tapana, joka ei ehkä sovellu kaikille, mutta joka on tarjonnut heille hyödyllisen linssin, jonka lävitse tarkastella maailmaa. Tutkielmani tulokset ovat pitkälti linjassa aiemman astrologian uskontotieteellisen tutkimuksen kanssa. Samalla tutkielmani tarjoaa uutta tietoa astrologian harjoittamisesta Suomessa ja avaa uusia keskusteluja suomalaisen uskontotieteen kentälle.

Pro graduni keskittyy selventämään saksalaisen protestanttisen teologin Wolfhart Pannenbergin totuuskäsitystä. Pääaineistona on Pannenbergin oma kirjallinen tuotanto, erityisesti hänen 3-osainen systematiikkansa. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Pannenbergin lähtökohtana on totuuden ykseys. Puhuttiin totuudesta sitten tieteessä, filosofiassa tai teologiassa, kyseinen puhe viittaa aina samaan jakamattomaan todellisuuteen. Pannenbergin mukaan teologiset totuusväitteet eivät perustu auktoriteettiin, vaan ne tulee perustella kaikille avoimella tavalla. Esimerkiksi Raamatun historiallisten kertomusten todenperäisyys – erityisesti Jeesuksen ylösnousemus- tulee voida perustella historiallisen tutkimuksen keinoin. Samalla Pannenberg korostaa kaiken tutkimuksen sidonnaisuutta tiettyyn aikaan ja kontekstiin. Kaikki tieteen ja ajattelun tulokset ovat avoinna tulevaisuudelle, ne voivat saada lisätukea tai ne voidaan hylätä. Tämä lähtökohta asettaa Pannenbergin metodologian perinteisen foundationalismin ja nonfoundationalismin välimaastoon, jota kutsutaan tässä tutkimuksessa post-foundationalismiksi (PF). PF pyrkii välttämään sekä foudationalismin vaatimuksen varmoista perususkomuksista, että nonfoundationalismiin yleisesti liitetyn relativismin. Pannenbergin lähtökohtana on osoittaa puheen Jumalasta olevan merkityksellistä myös sekulaarissa maailmassa ilman uskonnollisia ennakko-oletuksia. Tutkimukseni mukaan Pannenbergin argumentoinnissa voidaan erottaa kaksi tasoa: Ensimmäinen taso on abstrakti. Tällä tasolla Pannenbergin tarkoituksena on luoda perusteltu käsitys rationaalisen jumalapuheen minimivaatimuksesta. Tätä minimivaatimusta hän rakentaa äärettömyyden (infinite) käsitteen avulla. Pannenberg vetoaa sekä filosofian historiaan, moderniin hermeneuttiseen filosofiaan että filosofiseen antropologiaan osoittaessaan, että inhimillisen ymmärryskyvyn lähtökohtana on kyky erottaa äärellinen äärettömyydestä. Implisiittinen äärettömyys toimii kaiken äärellisen (finite) havainnoinnin ennakko-olettamuksena. Ilman tätä ennakko-oletusta ei mikään inhimillinen ymmärtäminen olisi mahdollista. Täten äärettömyyden käsitteestä tulee rationaalisen jumalapuheen minimivaatimus. Äärettömyyden käsitteeseen sisältyvä ykseys sisältää voimakkaan monoteistisen korostuksen. Äärettömyyden ykseys toimii tällöin kriteerinä, jonka avulla Pannenberg kääntyy uskontojen maailmaan. Siirtyminen konkreettisten uskontojen maailmaan edustaa argumentoinnin toista tasoa. Siinä ensimmäisen tason kriteeriä sovelletaan uskontojen maailmaan, tässä tapauksessa kristinuskoon. Israelin uskonnossa Pannenberg näkee tämän kriteerin kanssa yhteensopivan ilmiön: Israelin siirtymisen henoteismista monoteismiin. Toinen tärkeä seikka on Israelin avoimuus tulevaisuudelle. Tässä Israelin uskonto erosi naapurikansojen uskonnoista, jotka olivat luonteeltaan myyttisiä. Myyttisyys merkitsee Pannenbergilla uskonnonharjoittajien toistuvan paluun myyttiseen alkuhetkeen, jossa maailman ja yhteiskunnan perusta luodaan aina kultin kautta uudelleen. Israelissa kansan huomio kääntyi yhä enemmän kohti tulevaisuutta. Apokalyptisessa teologiassa tämä tendenssi vietiin äärimmilleen: Apokalyptikot katsoivat jo historian päätepisteeseen. Toisen tason argumentointiin sisältyy voimakas historiallisuuden korostus. Jumala ilmoittaa itsensä epäsuorasti historiallisten tapahtumien kautta. Pannenberg kieltää perinteisen analogisen kielen oikeutuksen Jumalasta puhuttaessa. Inhimillinen kieli ei tavoita Jumalan luontoa. Analogian tilalle tulee Jumalan historiallinen ilmoitus Pannenberg korostaa Jumalan kaikkivaltaisuutta. Jumala on koko historian herra. Teologian tehtävä on selvittää, millä tavoin Jumala hallitsee historiaa. Tässä tehtävässä Pannenberg viittaa hermeneuttisen filosofian havaintoihin: Kaikki ymmärtäminen perustuu osien ja kokonaisuuden väliseen suhteeseen. Tässä totuuskäsityksessä historiallisen prosessin loppu määrittelee totuuden. Pannenberg pyrkii osoittamaan, kuinka Jeesuksen ylösnousemus voidaan ymmärtää historian lopuksi. Tässä hän viittaa toisen temppelin aikaiseen juutalaiseen apokalyptiseen teologiaan, jossa ylösnousemus merkitsi historian loppua ja Jumalan astumista maailmaan. Jeesuksen ylösnousemuksessa tämä loppu on ennakoivasti (proleptisesti) läsnä. Voimme puhua totuudesta vain ennakoivasti, mutta Jeesuksen ylösnousemuksessa historian loppu on kuitenkin todellisesti läsnä. Pannenberg pyrkii osoittamaan, kuinka kaikki inhimillinen ymmärtäminen perustuu tähän ilmiöön. Kaikki ymmärtäminen on ennakoivaa, sillä kaikessa ymmärtämisessä ihminen rakentaa ennakoivia käsityksiä historiallisen prosessin päätepisteestä. Totuus avautuu Pannenbergilla lopusta käsin.

During the Covid-19 pandemic in Finland, there was a debate about the usefulness of face masks in suppressing the epidemic. Lack of scientific knowledge was emphasised in the debate, and the participants sought to define the role of science in decision-making. In this thesis, the ways in which ignorance and uncertainty were discussed and used to define the boundaries of science in the Finnish face mask debate are studied. In the theoretical part of the thesis, the meanings of ignorance and uncertainty are clarified and the boundary-work of science as well as uncertainty as a boundary-ordering device are discussed. The politicisation of non-knowledge and the characteristics of policy-relevant science are also examined. In the empirical part, the knowledge/non-knowledge claims of the Finnish experts and decision-makers who participated in the face mask debate are analysed. The data consists of 99 quotations collected from news articles published from March 1 to October 31, 2020. Qualitative frame analysis is employed to examine the forms of knowledge and ignorance along with the boundary-ordering devices used in the debate. The results show that experts working at the science-policy boundary highlighted uncertainty and ignorance most often. They also used uncertainty as a boundary-ordering device the most, although overall, this came up very rarely in the debate. The main discrepancy was between the assessments of different expert bodies, as research scientists did not usually mention the underlying uncertainties of scientific findings. Different actors had different approaches towards knowledge and ignorance, reflecting differences in epistemic cultures. Regulatory science and academic science have different criteria for assessing the credibility of knowledge. Moreover, not all ignorance and uncertainty in decision-making can be reduced with scientific methods. Therefore, more resilient decision-making processes should be developed, in which ignorance and limitations of scientific knowledge are identified and embedded in the decisions.