Browsing by Subject "tieteisfiktio"

Pro gradu -työssäni tutkin Marko Hautalan romaanin Unikoira (2012) fiktiivistä maailmaa ja lajia. Keskeisenä ikkunana näihin molempiin toimii mimesiksen ja fantasian välinen suhde: millainen se on Hautalan romaanissa ja millainen se tyypillisesti on ollut eri genreissä. Analysoin romaanin mimeettisiä ja fantastisia piirteitä ja niiden välistä jännitettä suhteessa maagisen realismin, tieteisfiktion ja kauhun vakiintuneisiin tapoihin kuvata maailmaansa. Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana toimii Alastair Fowlerin lajiteoria (1982), jonka mukaan kirjallisuuden lajit rakentuvat vakiintuneiden piirrerepertoaarien ympärille. Hautalan romaanin lajiyhteyksiä hahmottaakseni lähestyn teosta järjestelmällisesti tarkastellen sitä maagisen realismin, scifin ja kauhun teorioita vasten. Millaisia elementtejä teos lainaa eri lajien repertoaareista? Kuvastaako romaani niin kokonaisvaltaisesti genrejen repertoaareja, että teos voidaan nähdä lajia edustavana? Unikoira osoittautui monitasoiseksi teokseksi, jossa lähes jokainen elementti on merkityksellinen kokonaisuutta vasten tarkasteltuna. Runsaat viittaukset teoksen sisä- ja ulkopuolelle tuottavat vaikutelman itsetietoisesta romaanista. Fiktiivisen maailman häilyminen mimesiksen ja fantasian välillä on eräs romaanin tietoisen harkituista asetelmista: romaanin sisäistekijä rakentaa monitulkintaisuutta pyrkimällä toisaalta luonnollistamaan fantastisten elementtien esiintymistä teoksessa, toisaalta ylläpitämään mimesiksen ja fantasian vastakkainasettelua. Romaani ottaa epäsuorasti kantaa omaan paikkaansa kirjallisuuden jatkumossa toisaalta leikittelemällä realistisen ja fantastisen kirjallisuuden rajamailla yhdistelemällä molempien konventioita, toisaalta upottamalla maailmaansa runsain määrin aineksia eri lajien repertoaareista sekä tieteis- ja kauhufiktiivisistä subteksteistä. Postmodernin itsetietoisena ja lajirajoja ylittävänä teoksena Hautalan Unikoiran edustaa uudenlaista spekulatiivista fiktiota, jota voidaan luonnehtia esimerkiksi reaalifantasiaksi. Fowlerin lajiteorian mukaan lajeja yhdistelevä teos voi olla hybridi tai modulaatio. Hybridissä kahden tai useamman genren repertuaarit ovat tasapainossa siten, ettei yksikään dominoi kokonaisuutta kun taas modulaatiossa tällainen tasapaino ei toteudu. Unikoira näyttäytyy lajihybridinä, kun tarkastelu rajoitetaan kauhun ja tieteisfiktion suhteeseen. Samaan aikaan teoksessa esiintyy myös piirteitä lajeista, joiden repertoaarit eivät kuitenkaan ole tarpeeksi kokonaisvaltaisesti läsnä tuottaakseen lajitulkintaa. Esimerkiksi maaginen realismi osoittautuu analyysin perusteella ennemminkin Hautalan romaanin tyylilajiksi kuin lajiksi.

Tutkielmassa tarkastellaan offensiivisen realismin puutteita suurvaltapolitiikan selittäjänä. Teorian jättämiä aukkoja sekä keinoja suurvaltapolitiikkaan väitetysti kuuluvan tragedian välttämiseen pohditaan konstruktivististen, ideationaalisten ja kulttuuriartefaktien analyysista ponnistavien näkökulmien avulla. Offensiivista realismia voidaan pitää sekä politiikkaratkaisuna että tapana määritellä suurvaltapolitiikan luonnetta. Mearsheimerin mukaan suurvaltojen pitäisi toimia kuten hyvät offensiiviset realistit, jos ne haluavat selviytyä. Offensiivisen realismin tarjoama selitysmalli jättää kuitenkin huomiotta monia suurvaltapolitiikkaan vaikuttavia tekijöitä, kun se keskittyy materiaalisiin ja rakenteellisiin puoliin. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa näitä tekijöitä, joita teoria ei ota huomioon suurvaltapolitiikan selitysmallissaan sekä tunnistaa ratkaisuja, joita aineisto antaa offensiivisen realismin turvallisuusdilemman ylittämiseen. Tutkielman aineistona on tieteisfiktiosarja The Expanse. Sen avulla huomio voidaan kohdistaa suurvaltapolitiikasta ja anarkiasta tehtyihin selitysmalleihin. Sarjaan sovelletaan kaksoisluentaa, jonka avulla voidaan tunnistaa päällimmäisen kertomuksen ohella tekijöitä, joiden avulla koko järjestelmän laajuinen sota vältetään. Päällimmäisenä kertomuksena aineistosta nousee esiin offensiivisen realismin kuvaama maailma, mutta kuva on puutteellinen. Tutkielman analyysi sanoittaa aukkoja, joita offensiivisen realismin logiikkaan jää. Aineistosta käy ilmi, että historia, identiteetit, käsitykset itsestä ja muista sekä toimijuus ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat suurvaltojenkin toimintaan. Sarja myös tarjoaa kaksi selitystä muutokselle ja offensiiviseen realismiin kuuluvan dilemman ylittämiselle. Toinen perustuu ulkoiseen šokkiin ja toinen ajatusmallien muuttumiseen. Offensiivinen realismi voi tarjota houkuttelevan selityksen suurvaltojen toiminnalle, mutta malli on liian yksinkertainen. Kulttuuriartefaktit eivät suoraan kerro todellisesta ulkopoliittisesta diskurssista tai harjoitetusta ulkopolitiikasta. Kulttuurituotteet voivat kuitenkin auttaa pohtimaan, millaisia tarinoita kansainvälisestä politiikasta kerrotaan, ja millaisia tarinoita kansainvälisen politiikan teoriat itse kertovat. Populaarikulttuurin tuotteet voivat auttaa normalisoimaan suurvaltakilpailuun ja -politiikkaan liittyviä tulkintoja. Tieteisfiktion avulla voi tulkita nykymaailman ongelmia ja samalla ymmärtää kansainvälisen politiikan todellisuuksia.

Tutkimukseni käsittelee fiktiivisen murteen esittämistä David Mitchellin romaanin Cloud Atlas luvussa ”Sloosha’s Crossin’ an’ Ev’rythin’ After” ja sen suomenkielisessä versiossa ”Slooshan kahluuspaikka ja kaikki senperästä” Vesa Suomisen suomennoksessa Pilvikartasto. Luku sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa moderni sivilisaatio on romahtanut, ja sen kertoja käyttää keksittyä englannin muotoa, joka heijastaa tarinan postapokalyptistä maailmaa. Päämääränäni on luoda yleinen katsaus siihen, kuinka englanninkielinen lähtöteksti ja suomenkielinen tuloteksti koodaavat kerronnan normista poikkeavaksi puheeksi ja luovat vieraannuttavaa vaikutelmaa. Hypoteesina on, että tulotekstissä poikkeavuudet löytyvät eri tasoilta kuin lähtötekstissä. Tutkimus on kvalitatiivinen. Yksi lähtökohdistani on Stockwellin esittelemä tieteisfiktiokonsepti "affective thematising". Termi viittaa ilmiöön, jossa tieteiskirjailija nostaa kielen osaksi teoksensa tarinaa ja teemoja esimerkiksi kehittämällä fiktiivisen murteen. Teoriaosioni käsittelee puheen ja etenkin peruskielestä poikkeavien kielen varieteettien esittämiskeinoja kaunokirjallisuudessa, sekä näiden kääntämiseen vaikuttavia tekijöitä ja mahdollisia ongelmakohtia. Lisäksi pohdin sitä, miten fiktiivisen murteen kehittäminen ja kääntäminen eroavat olemassa olevien murteiden esittämisestä. Analyysissä käy ilmi, että lähtöteksti nojaa vahvasti sellaisiin englannin kielen piirteisiin, joita vastaavia ei ole suomen kielessä. Mitchell käyttää hyväkseen esimerkiksi englannin oikeinkirjoituksen epäjohdonmukaisuuta ja taivutusten epäsäännöllisyyttä. Hypoteesini mukaisesti poikkeamat ovat tulotekstissä siirtyneet suurimmaksi osaksi eri tasoille, vaikka Suominen on onnistunut säilyttämään myös jotain lähtötekstin piirteitä. Lisäksi niitä löytyy eri kohdista kuin lähtötekstissä, mikä viittaa siihen, että kääntäjä on kehittänyt tulotekstin murteelle omat poikkeavuutensa ja sijoittanut niitä sopiviin kohtiin sen sijaan, että olisi tehnyt käännösvalinnat kohta kohdalta.