Browsing by Subject "tietäjä"
Now showing items 1-8 of 8
-
(2016)Tarkastelen tutkielmassa kahden uhtualaisen runolaulaja-veljeksen runokorpuksia. Tavoitteenani on selvittää heidän myyttisen tietouden ulottuvuuksiaan ja loitsujen kommunikaatiostrategioita. Tutkin heidän myyttisiä diskurssejaan, toimijoitaan ja myyttistä topografiaansa. Loitsukommunikaatiota lähestyn tarkastelemalla loitsujen tekstuaalisten minuuksien käyttämiä puheakteja. Aineiston tutkimuksessani muodostavat kahden vienalaisen 1800-luvulla eläneen runolaulajan, Jouhko ja Kostja Huotarisen kalevalamitttaiset runot. Jouhko Huotarisen runokorpuksessa on kolmekymmentä tekstiä ja se sisältää myyttiepiikkaa, loitsuja ja lyriikkaa. Kostja Huotarisen korpus koostuu neljästä loitsutekstistä. Huotaristen runot ovat talletettuna Suomen Kansan Vanhat Runot -antologiaan ja löytyvät niteistä I:1, I:2, I:3 ja I:4. Metodologisen viitekehyksen tutkielmalleni muodostavat teoreettisesti ohjattu lähiluku, käsitys puheen performatiivisuudesta ja puheaktiteoria. Tutkimusmenetelminä käytän myyttikertomusten analyysia ja sovellusta John R. Searlen illokutiivisten puheaktien luokittelusta ja määrittelystä. Tutkielmastani käy ilmi, että Jouhko Huotarisen runokorpus kertoo vienalaisen laulaja-tietäjä habituksen omaksumisesta. Jouhko Huotarinen käsittelee runoissaan seksuaalisuuden, nuoruuden ja vapauden teemoja ja on suuntautunut myyttisen maailman tapahtumista kertomiseen. Vaikka hän hallitsee myös loitsuja, ne näyttävät olevan hänelle sekundaarisia epiikan ja lyriikan teemoihin nähden. Kostja Huotarisen aineiston perusteella hänen lauluhabituksensa koostuu tietäjyydestä. Kostja Huotarisen loitsut kertovat luottamuksesta omaan persoonalliseen voimaan ja uskosta yliluonnollisten auttajien tukeen. Hänen loitsujensa tekstuaalisten minuuksien käyttämät puheaktit vaihtelevat loitsujen sisällä ja niiden välillä, kertoen laajan neuvottelustrategian hallinnasta. Pro gradu -tutkielmani tulokset kertovat kahden erilaisen laulaja-habituksen ilmenemismuodoista ja kahden yksilön myyttisen tietouden ulottuvuuksista. Lisäksi käyttämäni metodologia runojen tekstuaalisten minuuksien puheakteista voi luoda suuntaviivoja sen laajemmille sovelluksille tulevaisuudessa ja laajentaa näkökulmaa loitsujen sisältämästä kommunikaatiosta.
-
(2016)Tarkastelen tutkielmassa kahden uhtualaisen runolaulaja-veljeksen runokorpuksia. Tavoitteenani on selvittää heidän myyttisen tietouden ulottuvuuksiaan ja loitsujen kommunikaatiostrategioita. Tutkin heidän myyttisiä diskurssejaan, toimijoitaan ja myyttistä topografiaansa. Loitsukommunikaatiota lähestyn tarkastelemalla loitsujen tekstuaalisten minuuksien käyttämiä puheakteja. Aineiston tutkimuksessani muodostavat kahden vienalaisen 1800-luvulla eläneen runolaulajan, Jouhko ja Kostja Huotarisen kalevalamitttaiset runot. Jouhko Huotarisen runokorpuksessa on kolmekymmentä tekstiä ja se sisältää myyttiepiikkaa, loitsuja ja lyriikkaa. Kostja Huotarisen korpus koostuu neljästä loitsutekstistä. Huotaristen runot ovat talletettuna Suomen Kansan Vanhat Runot -antologiaan ja löytyvät niteistä I:1, I:2, I:3 ja I:4. Metodologisen viitekehyksen tutkielmalleni muodostavat teoreettisesti ohjattu lähiluku, käsitys puheen performatiivisuudesta ja puheaktiteoria. Tutkimusmenetelminä käytän myyttikertomusten analyysia ja sovellusta John R. Searlen illokutiivisten puheaktien luokittelusta ja määrittelystä. Tutkielmastani käy ilmi, että Jouhko Huotarisen runokorpus kertoo vienalaisen laulaja-tietäjä habituksen omaksumisesta. Jouhko Huotarinen käsittelee runoissaan seksuaalisuuden, nuoruuden ja vapauden teemoja ja on suuntautunut myyttisen maailman tapahtumista kertomiseen. Vaikka hän hallitsee myös loitsuja, ne näyttävät olevan hänelle sekundaarisia epiikan ja lyriikan teemoihin nähden. Kostja Huotarisen aineiston perusteella hänen lauluhabituksensa koostuu tietäjyydestä. Kostja Huotarisen loitsut kertovat luottamuksesta omaan persoonalliseen voimaan ja uskosta yliluonnollisten auttajien tukeen. Hänen loitsujensa tekstuaalisten minuuksien käyttämät puheaktit vaihtelevat loitsujen sisällä ja niiden välillä, kertoen laajan neuvottelustrategian hallinnasta. Pro gradu -tutkielmani tulokset kertovat kahden erilaisen laulaja-habituksen ilmenemismuodoista ja kahden yksilön myyttisen tietouden ulottuvuuksista. Lisäksi käyttämäni metodologia runojen tekstuaalisten minuuksien puheakteista voi luoda suuntaviivoja sen laajemmille sovelluksille tulevaisuudessa ja laajentaa näkökulmaa loitsujen sisältämästä kommunikaatiosta.
-
(2017)Tämä pro gradu –tutkielma on vertaileva maailmankuvatutkimus suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvasta. Selvänäkemistä ei ole Suomessa kattavasti tutkittu aiemmin, vaikka aihetta on sivuttu varsin läheltä. Tarkastelutapani selvänäkemiseen on ymmärtävä: keskityn piirtämään ymmärrettävän kuvan selvänäköisyydestä ilmiönä sekä hahmottelemaan sen taustalla vaikuttavasta maailmankuvasta selkeän kokonaisuuden. Selvänäkeminen ymmärretään tässä tutkielmassa klusteriksi yliastillisia kykyjä. Selvänäkijät itse katsovat kykynsä pohjautuvan intuitioon, ja näkevät selvänäön siten olevan mahdollinen periaatteessa kaikille ihmisille. Tutkimuskysymykseni kuuluu: minkälainen on selvänäkijöiden maailmankuva. Analysoin tutkimuskohdettani vertailemalla sitä teosofiseen oppiin ja suomalaiseen kansanuskoon, jotka toimivat tutkielmassani teoreettisina vertailupintoina. Toisena teoreettisena ratkaisuna tässä tutkimuksessa on maailmankuvan käsite, jota operationalisoin maailmankuvan Juha Malisen hahmottelemien maailmankuvan ulottuvuuksien kautta. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta ammatikseen selvänäköisyyttä harjoittavaa suomalaista - voidaan puhua tapaustutkimuksesta. Käsittelen aineistoani puhtaasti laadullisin menetelmin. Aineiston analyysissä olen käyttänyt systemaattista analyysiä. Analyysin perusteella tulen johtopäätökseen, että suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvassa on selviä yhteneväisyyksiä sekä teosofiseen oppiin, että suomalaiseen kansanuskoon. Keskeisimmin tämä ilmenee siten, että selvänäkijöiden maailmassa henkinen taso on luonnollinen osa elämää hyvin samankaltaisella tavalla, kuin miten se sekä keskeisten teosofisten auktoriteettien kirjallisuudessa, että suomalaisen kansanuskon maailmankuvassa ilmenee. Kansanuskoinen ajattelu tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen sekoittumisesta arkisessa elämässä kuvaa selvänäkijöiden maailmankuvaa hyvin. Myös luonnonhenkien ja kuolleiden läsnäolo on selvänäkijöiden maailmankuvassa varsin luonnollinen asia. Teosofian osalta suuret kosmologiset käsitykset eivät juuri saaneet vastinetta kuin yhden selvänäkijän maailmankuvasta. Yleisellä tasolla yhteistä oli: käsitys yhdestä Jumalasta, sielun kuolemattomuus, jälleensyntyminen, karman laki, vapaa tahto, enkelien ja henkioppaiden läsnäolo ja heidän aktiivinen opastus, sekä käsitys ajasta suhteellisena, jopa harhaisena kokemuksena. Tulokseni osoittavat, että tämän päivän selvänäkijöiden maailmankuvalla on ilmeisiä kytköksissä muihin sellaisiin maailmankuviin, missä intutitiivinen lähestymistapa elämään on keskeisessä roolissa: teosofiaan ja suomalaiseen kansanuskoon. Kultturissamme on käynnissä muutos jossa vanhat uskonnolliset instituutiot menettävät vaikutusvaltaansa ja vaihtoehtoiset henkiset suuntaukset ovat nousussa. Selvänäkeminen on ilmiönä osa nousevaa trendiä, mutta myös taustalla vanhoissa isoissa uskonnoissa. Tämän tutkimuksen perusteella suomalainen selvänäkeminen on kytköksissä myös suomalaiseen kansanuskoon ja sen perinteeseen. Toivon että suomalainen selvänäköisyys nousee jatkossa osaksi tutkimuksellista keskustelua.
-
(2017)Tämä pro gradu –tutkielma on vertaileva maailmankuvatutkimus suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvasta. Selvänäkemistä ei ole Suomessa kattavasti tutkittu aiemmin, vaikka aihetta on sivuttu varsin läheltä. Tarkastelutapani selvänäkemiseen on ymmärtävä: keskityn piirtämään ymmärrettävän kuvan selvänäköisyydestä ilmiönä sekä hahmottelemaan sen taustalla vaikuttavasta maailmankuvasta selkeän kokonaisuuden. Selvänäkeminen ymmärretään tässä tutkielmassa klusteriksi yliastillisia kykyjä. Selvänäkijät itse katsovat kykynsä pohjautuvan intuitioon, ja näkevät selvänäön siten olevan mahdollinen periaatteessa kaikille ihmisille. Tutkimuskysymykseni kuuluu: minkälainen on selvänäkijöiden maailmankuva. Analysoin tutkimuskohdettani vertailemalla sitä teosofiseen oppiin ja suomalaiseen kansanuskoon, jotka toimivat tutkielmassani teoreettisina vertailupintoina. Toisena teoreettisena ratkaisuna tässä tutkimuksessa on maailmankuvan käsite, jota operationalisoin maailmankuvan Juha Malisen hahmottelemien maailmankuvan ulottuvuuksien kautta. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta ammatikseen selvänäköisyyttä harjoittavaa suomalaista - voidaan puhua tapaustutkimuksesta. Käsittelen aineistoani puhtaasti laadullisin menetelmin. Aineiston analyysissä olen käyttänyt systemaattista analyysiä. Analyysin perusteella tulen johtopäätökseen, että suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvassa on selviä yhteneväisyyksiä sekä teosofiseen oppiin, että suomalaiseen kansanuskoon. Keskeisimmin tämä ilmenee siten, että selvänäkijöiden maailmassa henkinen taso on luonnollinen osa elämää hyvin samankaltaisella tavalla, kuin miten se sekä keskeisten teosofisten auktoriteettien kirjallisuudessa, että suomalaisen kansanuskon maailmankuvassa ilmenee. Kansanuskoinen ajattelu tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen sekoittumisesta arkisessa elämässä kuvaa selvänäkijöiden maailmankuvaa hyvin. Myös luonnonhenkien ja kuolleiden läsnäolo on selvänäkijöiden maailmankuvassa varsin luonnollinen asia. Teosofian osalta suuret kosmologiset käsitykset eivät juuri saaneet vastinetta kuin yhden selvänäkijän maailmankuvasta. Yleisellä tasolla yhteistä oli: käsitys yhdestä Jumalasta, sielun kuolemattomuus, jälleensyntyminen, karman laki, vapaa tahto, enkelien ja henkioppaiden läsnäolo ja heidän aktiivinen opastus, sekä käsitys ajasta suhteellisena, jopa harhaisena kokemuksena. Tulokseni osoittavat, että tämän päivän selvänäkijöiden maailmankuvalla on ilmeisiä kytköksissä muihin sellaisiin maailmankuviin, missä intutitiivinen lähestymistapa elämään on keskeisessä roolissa: teosofiaan ja suomalaiseen kansanuskoon. Kultturissamme on käynnissä muutos jossa vanhat uskonnolliset instituutiot menettävät vaikutusvaltaansa ja vaihtoehtoiset henkiset suuntaukset ovat nousussa. Selvänäkeminen on ilmiönä osa nousevaa trendiä, mutta myös taustalla vanhoissa isoissa uskonnoissa. Tämän tutkimuksen perusteella suomalainen selvänäkeminen on kytköksissä myös suomalaiseen kansanuskoon ja sen perinteeseen. Toivon että suomalainen selvänäköisyys nousee jatkossa osaksi tutkimuksellista keskustelua.
-
(2018)Pro gradu -työssäni tutkin suomalaisiin seppiin liittyviä uskomustarinoita, suomalaisen kirjallisuuden seuran (SKS) arkistomateriaalin pohjalta. Seppien rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut keskeinen aina rautakaudelta 1900-luvun puoliväliin saakka. Seppiin on heidän ammattitaidollisten ominaisuuksien lisäksi liitetty paljon yli-inhimillisiä piirteitä. Näistä piirteistä vanhimmat ovat myyttisiä kalavala mittaisia runon parsia, jotka voidaan ajoittaa rautakaudelle saakka. Uskontotieteen piirissä tietäjiä on tutkittu runsaasti, joten tutkimuksessa sepistä kerrotut tarinat vertautuvat nimenomaan tietäjiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, olivatko sepät tietäjien kaltaisia väen erityisiä käyttäjiä. Tutkimukseen valikoituneista tarinoista pyritään löytämään yli-inhimillisiä toimijoita ja maagista toimintaa joka voidaan liittää, nimen omaisesti seppiin. Tämän lisäksi aineistomateriaalia verrataan jo olemassa olevaan aineistoon tietäjistä sekä kansanuskosta. Tällöin aineiston pohjalta on myös mahdollista, tarkastella millaisten yli-inhimillisten toimijoiden kanssa seppien uskottiin olleen tekemisissä. Aineistoni antaa myös mahdollisuuden tarkastella, miten tavallinen kansa suhtautui seppiin, ja mikä oli seppien asema yhteisöissä, joissa he elivät. Aineistoni on kerätty SKS:n niin sanotusta uskomusperinne arkistosta, mistä löytyi yhteensä 96 tarinaa, jotka muodostavat työni tutkimusmateriaalin. Arkiston materiaali on kerätty eri puolilta Suomea 1930-1960 lukujen aikana. Tutkittaviksi tarinoiksi valikoitui kertomukset, jotka täyttivät seuraavat kriteerit; uskomustarinassa tuli esiintyä seppä tai sepän paja, sekä jonkinlainen yli-inhimillinen toimija tai toiminta. Tällaisia saattoi olla esimerkiksi piru tai pajanhaltija, myös seppien tekemät loitsut tai parannus rituaaleja sisältävät kertomukset otettiin mukaan tutkimukseeni. Tämän työn pohjalta voidaan todeta, että ainakin osaa sepistä vertautuvat tietäjiin. Sepät ovat kansan parissa toimineet niin parantajina kuin tietäjinäkin ja heihin on liitetty uskomuksia, joita ei ole liitetty tavallisiin kansalaisiin. Sepät ovat olleet selkeästi myös olleet tietoisia heihin liittyneistä uskomuksista. Kansa onkin kääntynyt lujaveristen seppien puoleen, nimenomaisesti sellaisissa tilanteissa, joissa heidän omat taidot eivät ole riittäneet. Tutkimus materiaalistani antaa ymmärtää, että seppien uskottiin olevan eteviä varsinkin rautaesineiden tekemien haavojen hoidossa ja veren seisauttamisessa. Tarinoissa sepät parantavat myös sukupuolitauteja, mielenhäiriöitä ja muita tauteja. Tämän lisäksi sepät kohtaavat aineiston mukaan yli-inhimillisiä toimijoita kuten pajan ja tulen haltijoita, myös pirut ja riivaajat nousevat tarinoissa esille. Tutkitun aineiston pohjalta voidaan todeta, että sepät nauttivat suurta arvostusta yhteisöissään niin ammattitaitonsa, kuin myös ansaitsemansa aseman johdosta. Tarinoissa ne sepät, jotka vertautuivat tietäjiin nauttivat myös yhteisön arvostusta noiden yli-inhimillisten taitojen takia. Tämä saattoi myös aiheuttaa joissain tapauksissa pelkoa ja epäluuloja seppiä kohtaan heidän yhteisönsä sisällä. Seppä nähtiinkin usein väkevänä maagisen raudan taivuttajana, jolla oli valta tulen väkeen. Varsinkin parannustaitoisia seppiä arvostettiin yhteisöissään suuresti. Tutkimukseni nostaakin sepät tietäjien rinnalle suomalaisessa kansanperinteessä. Kalevalan myyttinen seppä Ilmarinen ruumiillistui suomalaisiin seppiin kansan tarinoissa vielä 1900-luvun puoliväliin saakka.
-
(2018)Pro –gradu työssäni tutkin suomalaisiin seppiin liittyviä uskomustarinoita, suomalaisen kirjallisuuden seuran (SKS) arkistomateriaalin pohjalta. Seppien rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut keskeinen aina rautakaudelta 1900-luvun puoliväliin saakka. Seppiin on heidän ammattitaidollisten ominaisuuksien lisäksi liitetty paljon yli-inhimillisiä piirteitä. Näistä piirteistä vanhimmat ovat myyttisiä kalavala mittaisia runon parsia, jotka voidaan ajoittaa rautakaudelle saakka. Uskontotieteen piirissä tietäjiä on tutkittu runsaasti, joten tutkimuksessa sepistä kerrotut tarinat vertautuvat nimenomaan tietäjiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, olivatko sepät tietäjien kaltaisia väen erityisiä käyttäjiä. Tutkimukseen valikoituneista tarinoista pyritään löytämään yli-inhimillisiä toimijoita ja maagista toimintaa joka voidaan liittää, nimen omaisesti seppiin. Tämän lisäksi aineistomateriaalia verrataan jo olemassa olevaan aineistoon tietäjistä sekä kansanuskosta. Tällöin aineiston pohjalta on myös mahdollista, tarkastella millaisten yli-inhimillisten toimijoiden kanssa seppien uskottiin olleen tekemisissä. Aineistoni antaa myös mahdollisuuden tarkastella, miten tavallinen kansa suhtautui seppiin, ja mikä oli seppien asema yhteisöissä, joissa he elivät. Aineistoni on kerätty SKS:n niin sanotusta uskomusperinne arkistosta, mistä löytyi yhteensä 96 tarinaa, jotka muodostavat työni tutkimusmateriaalin. Arkiston materiaali on kerätty eri puolilta Suomea 1930-1960 lukujen aikana. Tutkittaviksi tarinoiksi valikoitui kertomukset, jotka täyttivät seuraavat kriteerit; uskomustarinassa tuli esiintyä seppä tai sepän paja, sekä jonkinlainen yli-inhimillinen toimija tai toiminta. Tällaisia saattoi olla esimerkiksi piru tai pajanhaltija, myös seppien tekemät loitsut tai parannus rituaaleja sisältävät kertomukset otettiin mukaan tutkimukseeni. Tämän työn pohjalta voidaan todeta, että ainakin osaa sepistä vertautuvat tietäjiin. Sepät ovat kansan parissa toimineet niin parantajina kuin tietäjinäkin ja heihin on liitetty uskomuksia, joita ei ole liitetty tavallisiin kansalaisiin. Sepät ovat olleet selkeästi myös olleet tietoisia heihin liittyneistä uskomuksista. Kansa onkin kääntynyt lujaveristen seppien puoleen, nimenomaisesti sellaisissa tilanteissa, joissa heidän omat taidot eivät ole riittäneet. Tutkimus materiaalistani antaa ymmärtää, että seppien uskottiin olevan eteviä varsinkin rautaesineiden tekemien haavojen hoidossa ja veren seisauttamisessa. Tarinoissa sepät parantavat myös sukupuolitauteja, mielenhäiriöitä ja muita tauteja. Tämän lisäksi sepät kohtaavat aineiston mukaan yli-inhimillisiä toimijoita kuten pajan ja tulen haltijoita, myös pirut ja riivaajat nousevat tarinoissa esille. Tutkitun aineiston pohjalta voidaan todeta, että sepät nauttivat suurta arvostusta yhteisöissään niin ammattitaitonsa, kuin myös ansaitsemansa aseman johdosta. Tarinoissa ne sepät, jotka vertautuivat tietäjiin nauttivat myös yhteisön arvostusta noiden yli-inhimillisten taitojen takia. Tämä saattoi myös aiheuttaa joissain tapauksissa pelkoa ja epäluuloja seppiä kohtaan heidän yhteisönsä sisällä. Seppä nähtiinkin usein väkevänä maagisen raudan taivuttajana, jolla oli valta tulen väkeen. Varsinkin parannustaitoisia seppiä arvostettiin yhteisöissään suuresti. Tutkimukseni nostaakin sepät tietäjien rinnalle suomalaisessa kansanperinteessä. Kalevalan myyttinen seppä Ilmarinen ruumiillistui suomalaisiin seppiin kansan tarinoissa vielä 1900-luvun puoliväliin saakka.
Now showing items 1-8 of 8