Browsing by Subject "todistajansuojelu"

Anonyymi todistelu on ollut Suomessa mahdollista vuodesta 2016 alkaen. Anonymiteetin voi saada pelkäävä todistaja erikseen määritellyissä vakavissa rikosasioissa. Menettelyssä todistajan henkilöllisyys ei tule vastaajan tietoon, mikä rajoittaa vastaajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on perusoikeutena turvattu niin Suomen perustuslaissa (731/1999) kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Euroopan ihmisoikeussopimus nimenomaisesti turvaa syytetyn oikeuden kuulusteluttaa häntä vastaan todistavia. Todistajan anonymiteetti ja vastakuulusteluoikeus ovat kuitenkin yhteensovitettavissa ja anonyymi todistelu onkin hyväksytty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Anonyymi todistelu on käytössä useassa Euroopan valtiossa. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tai ihmisoikeustuomistuomioistuimen oikeuskäytännössä ei kuitenkaan ole määritetty, millaiset edellytykset anonyymin todistelun käytölle tulisi asettaa. Ihmisoikeustuomioistuin on antanut lukuisia oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja sen kontradiktorisuutta koskevia ratkaisuja, joissa on otettu kantaa myös anonyymiin todisteluun. Ensimmäinen anonyymia todistelua koskeva päätös oli vuonna 1989 annettu ratkaisu Kostovski v. Alankomaat, jonka jälkeen ihmisoikeustuomioistuin on antanut useita anonyymia todistelua koskevia ratkaisuja. Tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, onko ihmisoikeustuomioistuimen linja muuttunut ja miten tämä linja on vaikuttanut kansalliseen lainsäädäntöön. Tutkielman tavoitteena on selvittää, ovatko anonyymin todistelun edellytykset erilaiset Suomen ja vertailuvaltioiden välillä, joina käytetään Norjaa, Tanskaa, Saksaa ja Ruotsia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön avulla tarkastellaan, millaisissa tilanteissa anonyymia todistelua käytetään ja asettaako tuomioistuimen oikeuskäytäntö osaltaan rajoitteita anonyymille todistelulle. Lopuksi arvioidaan sitä, miten ja miksi Suomen lainsäädäntö eroaa verrokkimaista sekä otetaan de lege ferenda kantaa anonyymin todistelun tulevaisuuteen.

Tutkielman aiheena on anonyymi todistelu uutena osana rikosprosessiamme. Tutkielmassa käydään läpi todistelua rikosprosessissa ja selvitetään todistajansuojelua ilmiönä – sen tarvetta, taustaa ja keinoja – sekä anonyymiä todistelua yhtenä keinona suojella todistajaa. Lainsäädäntöpohjan selvittämisen lisäksi tutkielman oikeusvertailevassa osiossa käydään läpi runsaasti anonyymiä todistelua koskevaa EIT:n ratkaisukäytäntöä. Tutkielmassa pohditaan anonyymiä todistelua koskevia lainsäätäjän ratkaisuja, kuten anonyymin todistelun käyttöalaa, myöntämisedellytyksiä sekä tuomioistuimen tietoisuutta anonyymin todistajan henkilöllisyydestä, perehtymällä laajasti lainvalmisteluaineistoon ja erityisesti eduskunnan lakivaliokunnalle annettuihin lausuntoihin hallituksen esityksestä HE 46/2014 vp. Anonyymi todistaminen on ollut mahdollista tämän vuoden alusta lähtien. Todistajien uhkailu on tilastojen valossa kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Anonyymi todistelu onkin tarvittava uudistus, sillä aiemmin käytettävissä olleet todistajansuojelukeinot ovat osoittautuneet riittämättömiksi alati kasvavan ja kansainvälistyvän järjestäytyneen rikollisuuden parissa, jossa todistajien uhkailua erityisesti esiintyy. Kun pelkäävien todistajien turvallisuus taataan, saadaan oikeudenkäynnissä tarvittava näyttö, jota ilman rikos voisi jäädä selvittämättä. Anonyymi todistelu nähdäänkin todistajan suojaamisen ohella myös keinona selvittää vakavaa rikollisuutta ja siten keinona toteuttaa tehokkaammin rikosvastuuta. EIT on korostanut ratkaisukäytännössään sitä, kuinka anonymiteetin salliminen on tärkeä väline puuttua mm. jengiliitännäisiin murhiin. Sen mukaan yleinen etu samoin kuin uhrien etu vaativat tällaisiin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden saattamista oikeuden eteen. Samoin on huomioitava rohkeiden todistajien etu ja suojattava heitä kostotoimenpiteiltä. Rikosvastuun toteuttamiseen ei voida kuitenkaan pyrkiä keinolla millä hyvänsä, vaan syytetyn perus- ja ihmisoikeuksista tulee vakavienkin rikoksien kohdalla huolehtia. Anonyymillä todistelulla on vahva liityntä perus- ja ihmisoikeuksiin. Siinä painottuu yhtäältä EIS 6 artiklassa turvattu syytetyn oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä todistajan tehokkaaseen vastakuulusteluun ja toisaalta EIS 2 ja 8 artikloissa turvatut todistajan oikeudet elämään ja terveyteen sekä henkiseen ja fyysiseen koskemattomuuteen. Tutkielmassa selvitetään näiden vastakkaisten oikeuksien asettamia vaatimuksia ja EIT:n ratkaisukäytännössään asettamia edellytyksiä anonyymin todistelun käytölle. Tapauksessa Al-Khawaja ja Tahery v. Yhdistynyt kuningaskunta (2011) EIT on asettanut anonyymin todistelun käytölle edellytykset, joiden täyttyessä syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei rikota. Ensinnäkin anonyymin todistelun käytölle tulee olla hyväksyttävä ja pätevä syy eli todistajan kohtaaman uhkan tulee olla objektiivisesti perusteltavissa. Jos tämä ehdoton edellytys täyttyy, selvitetään onko anonyymi todistelu ainoa tai ratkaiseva syyllisyysnäyttö (sole or decisive rule). EIT:n aiemman kannan mukaan anonyymin todistelun yksinomaisuus tai ratkaisevuus syyllisyysnäyttönä tarkoitti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomusta, jos syytetylle ei ollut annettu mahdollisuutta esittää todistajalle kysymyksiä prosessin aikana. Nykyään EIT:n mukaan anonyymi todistelu voi olla myös ainoa tai ratkaiseva syyllisyysnäyttö, jos siitä aiheutunut vaje vastakuulusteluoikeudessa kompensoidaan puolustukselle riittävästi muun muassa takaamalla todistajankertomuksen luotettavuuden perusteellinen ja huolellinen arviointi. Nämä vaatimukset EIS:een liittyneiden valtioiden tulee ottaa huomioon anonyymin todistelun käyttöönotosta säädettäessä sekä sen soveltamiskäytännössä tämän jälkeen. Hallituksen esityksessä ehdotettu sääntely anonyymiä todistelua koskien sai runsaasti kritiikkiä erityisesti kahdesta asiasta. Ensinnäkin anonymiteetin myöntämisen edellytyksiä pidettiin liian korkealle asetettuina ja siten anonyymin todistelun soveltamisalaa liian suppeana. Toiseksi pääasiaa käsittelevän tuomarin tietämättömyys anonyymin todistajan henkilöllisyydestä nähtiin ongelmallisena ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksien vastaisena. Jälkimmäinen pysähtyi perustuslakivaliokunnan kontrolliin, mutta anonyymin todistelun käytettävyys rajattiin rikoksiin, joista maksimirangaistus on kahdeksan vuotta. Edellytys kahdeksan vuoden rangaistusmaksimista ei millään tavalla mittaa todistajan suojaamisen tarvetta ja rajaa anonyymin todistelun soveltamisalan ulkopuolelle suuren määrän vakavia rikoksia. Suurin osa lausunnonantajista katsoikin, että anonyymi todistelu tulisi olla käytettävissä vähintään kuuden vuoden rangaistusmaksimin rikosten selvittämisessä tai ainakin niissä rikoksissa, jotka tehdään osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.