Browsing by Subject "toimintakyky"

Aim. Measuring depression is often based on calculating sum scores of symptoms in which case the effectiveness of treatment is evaluated on the basis of the change in the sum scores. However, as a result of calculating the sum scores, data about symptoms is lost. Despite the mitigation of depression symptoms, functional deficiencies are common and therefore psychosocial functioning should also be measured when evaluating the effectiveness of treatment. The aim of this study is to determine whether individual depressive symptoms, regardless of diagnosis, predict the observed change in psychoso-cial function, while simultaneously considering the effect of total depression scores. In addition, it was sought to deter-mine whether individual changes in symptoms predict a change in psychosocial function when comparing subjects with a clinically significant improvement in psychosocial function with those with less change. Methodology. The data of the study (n = 214) comes from the psychotherapy quality-control register of HUS Psychiatry, where data collection is integrated into the psychotherapy process. The effects of changes in symptoms and depression sum scores on psychosocial functioning were studied using linear regression models and MIMIC-models. The clinical significance of changes in psychosocial functioning was predicted by logistic regression analyzes. Results and Conclusions. In regression models describing the association between symptom changes and psychosocial functioning, age, gender, diagnosis, or psychotherapy were not significant predictors. The connection of symptomatic changes with the observed change in psychosocial functioning did not depend on whether the person was diagnosed with depression or some other mental disorder. Of the depressive symptoms, only self-dissatisfaction or experiences of failure was associated with a change in psychosocial function (beta = -0.25, p-value = .003), while simultaneously taking into account the change in overall depression. Based on the results, self-dissatisfaction can predict a change in psychosocial function regardless of overall depression, which is why self-reported dissatisfaction appears to be an important symptom predictive of the effectiveness of short-term psychotherapy in general psychiatric patients.

Lääketieteen kehityksestä parantuneen terveydenhuollon ja yleisen hygieniatietoisuuden myötä kuolleisuuden taso laskee maailmanlaajuisesti. Tämän vaikutuksesta valtaosa ihmisistä saa elää pitkän ja täyden elämän. Vuoden 2050 ennustuksena on, että yli 82:n maan väestöstä 20 prosenttia on kronologisesti iäkkäitä. Samalle vuodelle arvioidaan, että yli 65-vuotiaita on 2 biljoonaa henkeä koko maailman mittakaavassa. Länsimaissa elinajan kasvu on ollut reilu 150 vuotta noususuhteessa. Suomessakin tähän kiitoon ollaan päästy viime vuosisadan alusta lähtien, mikä näyttäytyy elinajanodotteen lähes kaksinkertaistumisena. Vuoden 2050 arvion mukaan tapahtuu yli 2,5-kertaistuminen 80-vuotiaissa suomalaisissa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, mitä jatkuvasta eliniän pidentämisestä väistämättä seuraa yksilön terveydentilan kannalta. Tutkielman metodina on monista tekstianalyyttisista menetelmistä koostuva systemaattinen analyysi, jossa työskennellään käsitteiden, niiden järjestelmien sekä näiden muodostamien suhteiden parissa. Tässä tutkielmassa analysoin vanhuuden, ikääntymisen, kuoleman ja hauraus-raihnausoireyhtymän eli gerastenian käsitteitä käyttämällä aineistona niitä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman aineiston pohjalta käy ilmi, että pitkä elämä on nähty päämääränä, jota on kannattanut tavoitella. Terveyttä ja toimintakykyä on arvostettu siinä määrin, että näiden edellytyksiä parannetaan jatkuvasti. Elinolojen kohentuessa ihmiset elävät pidempään, koska he eivät kuole aiempaan tapaan sairauksiin tai tapaturmaisesti. Viime vuosisadalta lähtien – antibioottien ja teho-osastojen lisääntymisen myötä – lääketieteen avulla ollaan pystytty ehkäisemään tautikuolemia, vammautumisia sekä myöhentämään kuoleman saapumisen ajankohtaa. Tämä kehityskulku on johtanut siihen, että iäkkäät haurastuvat vähitellen. Huomasin tässä olevan ristiriidan, missä toimintakyvyn parantamisyritykset ovat johtaneet toimintakyvyn alenemiseen. Raihnaantumisen kautta tapahtuva kuolema tuo tullessaan mykät rivit kuolemaa odottavia ikäihmisiä. Kuten yhdysvaltalaisten professorien Hayflickin ja Moorheadin kokeiden tulokset ovat havainnollistaneet, ainoa vaihtoehto vanhuuteen kuolemiselle on syöpään kuoleminen. Näin ollen esiin nostamaani ristiriitaa ei voi sovittaa, koska kukaan ei voi välttää väistämätöntä kuolemaa tapahtumasta. Lääketieteelliset hoidot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, ettei iäkkään poismenolle välttämättä löydy täsmällistä tautidiagnoosia, ja tällöin hauraus-raihnausoireyhtymä tulee kuvaan. Haurausraihnaus-oireyhtymä eli gerastenia on etenevä oireyhtymä, johon sairastuneilla on tiedossa alati huonontuvaa terveyttä elinjärjestelmien ollessa alttiita hämmentävän nopealle romahdukselle pienestäkin uudesta stressiä synnyttävästä asiasta. Oireyhtymän ytimekäs kuvaus on sen prosessimaisesti rapistuttava luonne, jonka myötä iäkäs kokonaisuudessaan haurastuu tavallista nopeammin. Tämä hauras terveydentila on otollinen kasvualustaksi eri sairauksille ja muille haittatekijöille, jonka lisäksi se pahentaa sairauksia ja hidastaa niistä toipumista. Uusliberalismia huokuvassa suomalaisen hoivapolitiikan asiakirjoissa korostetaan valistuksen arvojen mukaisesti aktiivista, autonomista, toimintakykyistä ja tuottavaa ihmistä, mikä saa aikaan hauraiden iäkkäiden, mutta myös väistämättömän kuoleman jäämisen syrjään. Yksilöä korostavassa kulttuurissa toimintakyvyn heikentymistä ilmentävät ihmiset ovat menettäneet yhteiskunnassa arvostetut arvot, mikä heijastuu ikääntyneiden arvostukseen ja vanhuuden tavoittelemattomuuteen. Rakennemuutos on tuonut tullessaan laitoshoivan alasajon ja kotona tapahtuvan hoidon korotuksen. Kotona sinnittelevien, alati huonokuntoisimpien iäkkäiden määrän enentyessä, kuolema näyttää palaavan takaisin kotien seinien sisälle.

Tutkielma käsittelee pienituloisuudessa elävien kuvailuja hyvinvoinnistaan ja sen rajoituksista. Tutkielmassa tarkastellaan, miten köyhyys näyttäytyy arkielämää määrittelevänä kontekstina yksilöiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään, millaisia sisältöjä köyhyyskirjoituskilpailuun osallistuneet henkilöt tuovat esiin hyvinvointiaan edistävinä ja tukevina sekä rajoittavina kokonaisuuksina. Tutkimus paikantuu kvalitatiivisen köyhyys- ja hyvinvointitutkimuksen kentälle ja hyvinvointia lähestytään kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Metodina tutkielmassa on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkielman aineistona on Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä –kirjoituskilpailun vuonna 2012 kerätty seuranta-aineisto. Aineisto on analyysissa rajattu kahteen pääteemaan 1. hyvinvointia rajoittavat ja 2. hyvinvointia tukevat ja edistävät sisällöt. Näihin teemoihin sijoittuvat sisällöt muodostavat kokonaisuuden, joka käsittää 358 aineisto-otetta. Tekstinkäsittelyohjelmaan vietynä aineisto-otteiden kokonaisuus on noin 69 liuskaa. Kahden pääteeman sisälle on muodostettu alateemoja linkittämällä yhteen toisiinsa liittyviä ja samankaltaisia asiakokonaisuuksia. Aineiston valossa voidaan todeta, että köyhyys rajoittaa yksilöiden hyvinvointia. Köyhyys luo elämäntilanteena kontekstin, jossa yksilön hyvinvointia rajoittavat erilaiset taloudellisesta niukkuudesta aiheutuvat kuormitustekijät. Rajoittaviksi tekijöiksi tutkielmassa on yksilöity sairastaminen, elintason alhaisuus ja kuluttamisen rajoitukset, velkaantuminen ja velkakierteet, sosiaalinen syrjintä ja ulkopuolisuus sekä henkinen kuormitus. Hyvinvointia rajoittavat asiat konkretisoituvat ihmisten arkielämässä ja kokemuksissa kaikilla hyvinvoinnin tasoilla. Pienituloisuudella voi siis olla seurauksia yksilöiden aineelliselle, sosiaaliselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Kirjoituskilpailuun osallistuneet henkilöt kuvailivat myös hyvinvointiaan edistäviä ja tukevia seikkoja. Hyvinvointia tukevat ja edistävät toimivat sosiaaliset suhteet ja lähiverkostot sekä onnistunut yhteistyö palvelujärjestelmän tahojen kanssa. Hyvinvoinnin ylläpitämisen kannalta osallisuuden ja tasavertaisuuden kokemukset ovat kirjoittajille merkityksellisiä. Sosiaalinen hyväksyntä sekä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, niin omissa lähiverkostoissa kuin palvelujärjestelmässä, näyttäytyivät tärkeinä hyvinvointia ja osallisuutta edistävinä seikkoina. Mielekäs ja merkityksellinen tekeminen sekä itsensä toteuttamisen ja kehittämisen mahdollisuus tukevat itsetuntoa ja antavat onnistumisen kokemuksia. Aineellista tukea kirjoittajat saavat lähiverkostoltaan, seurakunnalta sekä sosiaalitoimesta. Toimeentulotuki näyttäytyi kirjoittajille viimesijaisena tukimuotona. Kaikenlainen toiminnallisuus rytmittää arkea ja antaa elämälle sisältöä. Uskonto on tärkeä voimavara erityisesti toivon ja turvallisuuden tunteen näkökulmasta. Luontoon mennään levähtämään, rauhoittumaan ja eheytymään. Oman arvomaailman ja positiivisen elämänasenteen merkitys köyhyydessä pärjäämiselle on ratkaisevaa. Taloudellinen niukkuus ei yksinään määritä ja ohjaa yksilön koettua hyvinvointia ja elämääntyytyväisyyttä. Köyhyydestä voi kuitenkin seurata esteitä yksilöiden valinnan- sekä toimintamahdollisuuksien ja osallisuuden näkökulmasta. Kirjoittajat kertovat huonoista, lannistavista ja epäonnistuneista avunsaamisen sekä –hakemisen kokemuksista, jotka kuvailevat pienituloisen henkilön eriarvoisuutta palvelujärjestelmässä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden ja laadun tulisi olla kaikille yhteiskunnan jäsenille sama riippumatta taloudellisesta statuksesta. Empaattinen ja hyväksyvä lähestymistapa luo pohjan toimivalle vuorovaikutukselle yksilön ja asiantuntijan kohtaamisessa. Julkinen keskustelu köyhyydestä koetaan yksipuolisena, leimaavana ja normittavana. Keskustelua tulisi monipuolistaa ja laajentaa käsitystä köyhyydestä elämäntilanteena. Tässä tehtävässä pienituloisten omat kokemukset ovat avainasemassa.

Tieto- ja viestintäteknologian nopea kehitys on muuttanut tapaamme toimia ja olla vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Yhteiskunnan toimintaan osallistumiseen tarvitaan yhä monimuotoisempia teknologisia taitoja ja digitaalista osaamista. Digitaalinen murros on ollut voimakasta etenkin palvelusektorilla ja sen tuomat muutokset, esimerkiksi asioiden hoitamisessa, ovat asettaneet ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Epätasa-arvo on nähty etenkin sukupolvien välisenä asiana, mutta siihen vaikuttaa myös sosioekonominen asema. Viitteitä siitä, että myös iällä on merkitystä tieto- ja viestintäteknologian käyttöönotossa ja käytössä, on jo löytynyt. Tulevaisuudessa ikääntymisen aiheuttamat haasteet voivat olla entistä ajankohtaisempia, sillä hallituksen tavoitteena on vuoteen 2023 mennessä siirtää kaikki julkiset palvelut digitaaliseen muotoon, jotta ne olisivat kaikkien saatavilla ja käytettävissä. Tämä voi olla haastavaa, sillä vuonna 2019 tilastokeskuksen tutkimuksessa selvisi, että 75–89-vuotiaista 50% ei ollut koskaan käyttänyt internetiä, kun sitä vastoin kaikki alle 44-vuotiaat olivat. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää kuvailevan kirjallisuuskatsauksen avulla mitkä tekijät edistävät ja estävät ikäihmisten digitaalista syrjäytymistä julkisissa asiointipalveluissa. Tutkittava aineisto koostuu aikaisemmin julkaistuista teoksista, jotka täsmentävät, jäsentävät tai ovat muulla tavalla avaavia tutkimuskysymykseen nähden. Aineisto on kerätty avainsanojen ja niiden yhdisteluiden avulla seuraavista lähteistä: Google Scholar, Helka ja Helmet. Tutkimuksen keskiössä on itsepalvelun yleistyminen julkisissa asiointipalveluissa. Ajatuksena on, että syrjäytymistä ei voi tapahtua, jos kaikilla on samat mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan eli tässä tapauksessa digitaaliseen asiointiin. Tähän tarvitaan nykypäivänä digitaalisia valmiuksia (laitteet, osaaminen ja motivaatio). Ikäihmisten varallisuus, osaamattomuus, pelko tai haluttomuus käyttää teknologiaa liittyvät siihen, miksi esimerkiksi tarvittavaa laitteistoa ei hankita tai käytetä. Vaikka ikäihmisten oma aktiivisuus ja motivaatio vaikuttavat teknologian käyttöön ja sen oppimiseen, on selvää, että ikä tuo mukanaan myös vaikeuksia kognitiiviseen toimintaan ja havaintomotoriikkaan. Toimintakyvyn heikkeneminen näiltä osin tuo haasteita oppimiseen ja motoriikan kohdentamiseen ja sitä kautta tieto- ja viestintätekniikan käyttöön. Tällöin tuen merkitys ja käyttäjälähtöinen suunnittelu ovat oleellisia syrjäytymistä estäviä tekijöitä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan nuorten ryhmämuotoiseen kuntouttavaan työtoimintaan osallistuneiden nuorten kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen toteutumisesta. Tutkimustehtävänä on kuvata millaista tukea nuoret kokevat saavansa kuntouttavan työtoiminnan ryhmätoiminnasta sekä miten sosiaalinen kuntoutus toteutuu kuntouttavassa työtoiminnassa nuorten kertomana. Nuorten itsensä antamat merkitykset omalle kuntoutumiselleen tuottavat tietoa sosiaalisesta kuntoutuksesta. Tutkielman teoreettis-käsitteellinen viitekehys kohdentuu syrjäytymisen ja sosiaalisen kuntoutuksen tarkasteluun. Moni-ilmeistä syrjäytymistä kuvataan ilmiönä ja käsitteenä sekä sen kirjavaa käyttöä tarkastellaan kritiikin ja vastapuheen näkökulmista. Syrjäytymisdiskurssissa huoli kohdentuu työttömiin nuoriin, joiden syrjäytymistä pyritään ehkäisemään erilaisin toimin. Syrjäytymisilmiön monipuolinen tarkastelu antaa näkökulmaa siihen, millaisessa toimintaympäristössä sosiaalista kuntoutusta toteutetaan. Tutkielman teoriaa kehystää 1.4.2015 uudistetun sosiaalihuoltolain sosiaalisen kuntoutuksen määritelmä. Sosiaalisen kuntoutuksen kuvaaminen osana kuntoutusjärjestelmää ja työllisyydenhoitoa täsmentää sosiaalisen kuntoutuksen positiota. Kuntoutuksen kuvaaminen kokemuksena kiinnittää sosiaalisen kuntoutuksen yksilöön. Sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteena on kuntoutujan toimijuus, jota tarkastellaan Jyrki Jyrkämän kuuden toimijuuden modaliteetin kautta. Toimijuuden tukemisen tavoitteena on vahvistaa kuntoutujan toimintakykyä. Tutkimusaineisto muodostuu kahdeksan Helsingin työvoiman palvelukeskus Duurin 17–29 -vuotiaan asiakasnuoren teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat osallistuneet Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos toimintakeskuksessa toteutettaviin nuorten kuntouttavan työtoiminnan ryhmiin. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkielma noudattaa sosiaalisen konstruktionismin tieteenfilosofiaa, sillä niin syrjäytymisen ilmiö, sosiaalinen kuntoutus kuin sosiaalityökin konstruoituvat kielellisessä vuorovaikutuksessa. Sosiaalisen konstruktionismin näkökulman valinnan perusteena on myös se, että yhtäältä kun syrjäytymisdiskurssi voi tuottaa syrjäytymistä, niin toisaalta kuntoutumispuhe voi tuottaa toimijuutta. Tutkielma kiinnittyy fenomenologis-hermeneuttiseen tieteenfilosofiaan. Tutkielman tulokset jäsentyvät ensiksi aineistolähtöisesti ja toiseksi teoriaohjaavasti toimijuuden modaliteettien kautta. Kahden rinnakkaisen analyysin ja tulkinnan tuottamat tulokset tukevat toisiaan. Aineistolähtöisesti nuorten sosiaalinen kuntoutus koostuu mielekkyyden kokemuksesta, arvostavasta kohtaamisesta, vertaisista ja tuesta, toimintakyvyn vahvistumisesta sekä luottamuksellisesta tulevaisuusorientaatiosta, jota nuoret suunnittelevat epävarmuuden jännitteessä. Nuorten kuntouttava työtoiminta rakentuu näistä sosiaalisen kuntoutumisen elementeistä. Toisessa jäsennyksessä kuntouttavassa työtoiminnassa nuorten toimijuus nousee esiin nuorten omana muutoshaluna, yhteiskunnallisena, kulttuurisena tai itsenäisenä täytymisenä, toimintakykyä vahvistavana kykenemisenä, sosiaalisen rohkaistumisen tuottamana osaamisena, uusia mahdollisuuksia avaavana voimisena sekä tulevaisuuteen luottamisena. Positiivinen toimijuus vahvistaa vähitellen nuorten toimintakykyä. Nuorten toiminnallisissa kuntouttavan työtoiminnan ryhmissä voidaan toteuttaa nuorten yhteiskunnallista toimijuutta vahvistavaa sosiaalista kuntoutusta. Tämä pro gradu -tutkielma on nuorten tuottama nuorten toimijuutta esiin nostava vastapuhe vallitsevalle ja hallitsevalle syrjäytymisdiskurssille.

Objectives: Stroke is one of the most common causes of long-term adult disability. The fastest recovery occurs during the first months of post-stroke. Still, patients in rehabilitation wards spend most of the time in nontherapeutic activities. There are promising findings on using music listening as part of the rehabilitation of stroke patients in the rehabilitation ward environment. Nevertheless, the implementation of music listening therapy still requires more research. This pilot study was designed to determine usability of music listening devices (MP3 player compared to a tablet computer with Spotify), to evaluate whether music listening can facilitate recovery after stroke and to study the subjective benefits that occur as a result of music listening on stroke patients. Methods: In total 24 subacute phase stroke patients (age 51–82 years) in a rehabilitation ward took part in the study. Patients listened to music using either MP3 device (n = 8) or Spotify on a tablet computer (n = 16). Patients listened to their favourite music for approximately one hour a day, during 2–3 weeks period. Neurological examination and brief cognitive testing were performed at the beginning and the end of the study. Patients filled questionnaires on functioning, quality of life, mood, and motor and cognitive deficits as well as role of music in life and experiences on music listening before and after the music listening intervention. At the end of the study, patients also evaluated the usability of the music listening technology. Rehabilitation ward nurses observed patients during the usage of music listening devices at the beginning, middle and end of the study. Results and conclusions: There were no changes in functioning, quality of life and mood measures, apart from the improvement in the neurological examination compared to pre-examination. There were no differences in the impacts of music listening between groups. The usability of the MP3 player and the tablet computer and Spotify were evaluated as quite good on average by patients and there were no differences between groups in this evaluation. In qualitative analysis, there seemed to occur more problems in the tablet group, but usage became easier over time. Stroke patients felt that music listening was rewarding and beneficial to their recovery and they were eager to recommend music listening as a part of stroke rehabilitation. Stroke patients felt that music listening was useful to them with both devices and beneficial to their rehabilitation. Stroke patients were eager to recommend music listening as a part of the stroke rehabilitation. Based on the results of this study, music listening therapy can be recommended as a part of the rehabilitation of subacute phase stroke patients.

Rheumatoid arthritis (RA) is a chronic autoimmune disease with prevalence around 0.8 % in Finland. Joint inflammation causes pain, tenderness and swelling in joint as well as loss of functional and work capacity. Patients need healthcare resources and medical treatments cause substantial costs to patient and society. Severity of RA can be measured by Disease Activity Score (DAS28) and Health Assessment Questionnaire (HAQ). Previous studies suggest these measures are related to higher direct and indirect cost. The aims of this study are to determine cost of RA in Finland and analyse cost by disease activity and functional disability. Literature review was performed by using some methods from systematic reviews to identify previous studies examining cost of RA by DAS28 and HAQ scores. Secondly in this master thesis was made a quantitative cost analysis which study population was identified from the National register for Biologics in Finland (ROB-FIN) and patient records of the Central Finland Central Hospital. The cost data for direct and productivity costs was received from Finnish national registries. Costs were determined from the followed six months after patients' (N=2285) first routine outpatient visit to specialized healthcare. Distribution of costs was examined by DAS28 and HAQ score based classification. Additionally cost related to RA was determined separately between biologic and non-biologic drug users. Total average costs of the study population were 11 720 € biannually. Direct costs, productivity costs and total costs were higher for patients with higher DAS28 and HAQ scores. Increase in average total costs between best and worst DAS28 and HAQ classifications were 7817 -15 838 € and 8545 - 16 718 €, respectively. In the cost categories changes in both directions were detected between different DAS28 and HAQ score classifications. Drug costs comprised largest part of direct costs (56 %). RA related average total costs increased from best to worst DAS28 and HAQ class for both biologic and non-biologic drug users (p<0,01). Similar study based real life register data is not previous made in Finland. Studies in other countries can`t be directly adapted to Finnish healthcare system, treatment traditions and productivity costs. This study provides information for real-life cots of RA and how they are related to disease activity and functional disability. This information can be used in modelling of cost-effectiveness.

The purpose of this study is to describe and compare the everyday life of the people with food hypersensitivity, after taking part of limbic system training of Dynamic Neural Retraining System, the DNRS program. The first research task in this study is to describe what kind of every day life is a person with food hypersensitivity living and how food hypersensitivities affect different aspects of everyday life. The second research task is to describe how the DNRS program has affected the every day life of a person with food hypersensitivities and what kind of importance the changes have had. Earlier studies show that food sensitivity lowers the well-being and quality of life experienced by the individuals and their family. The sample of the study consists of six interviewees with multiple levels of food sensitivities and chemical sensitivities, which they had used DNRS to rehabilitate. The interviewees represented both sexes from all over Finland and were 28–45 years of age. The study material was collected by semi-structured theme interviews and analyzed by qualitative methods using International Classification of Function Classification (ICF) as content analysis. On this basis, a model of food-sensitive daily life and functional ability was created, which shows the effects of food sensitivity on various aspects of everyday life. The same model describes the situation even after the respondents had decided on a six-month rehabilitation period for the DNRS program. According to this study, food hypersensitivity has a significant impact on the individual's everyday life and on the well-being. Food hypersensitivity affects well-being, for example, by limiting performance and participation, and makes it more difficult for the individual to function through environmental factors. In addition, everyday food restrictions are perceived as stressful, as it involves significant planning and other meta-work that consumes individual resources. According to this study, rehabilitation of food hypersensitivity is of great importance to the individual, with emphasis on easier everyday life and psychosocial well-being of the individual. With relieved food hypersensitivity, food-related emotions also become more positive.

Aim: The voice is an important part of group fitness instructors' work. Yet, the working conditions of group fitness instructors are vocally challenging due to acoustics, air conditioning, background noise and physical strain. Voice problems of group fitness instructors are quite briefly researched, but some studies show that these problems are common within this industry. The aim of this study is to find out what kind of voice symptoms occur among group fitness instructors, how often they occur, and also how many instructors have vocal symptoms. In addition it studies how the symptoms are felt to influence on individuals functioning and if there is a connection between the symptoms and the handicap caused by them. Methods: The material was gathered using an electrical survey and formed by answers of 276 group fitness instructors. All the subjects worked as group fitness instructors at least once a week. The survey had three parts: basic knowledge form, vocal symptom survey of seven symptoms and Voice Activity and Participation Profile. The material was analysed using statistical methods on program IBM SPSS Statistics 22. Statistical testing was made using nonparametrical tests. Frequencies, percentages and characteristics were calculated. Subjects were divided in two groups depending on whether they had two or more symptoms daily or weekly, or less than that. Results and conclusions: Almost two out of three of the respondents had at least one voice symptom weekly. About half of the subjects had two or more symptoms weekly or more often, which is considered as a severe amount. Voice getting strained, tired and hoarse were the most common voice symptoms. The effect of the voice problem on functioning were considered mild. However, the amount and rate of symptoms had a linear effect on functioning and wellbeing. Also, the subjects who had two or more symptoms daily or weekly were more restricted on their functioning. Vocal training received by group fitness instructors was thin. It could be beneficial to add aspects of vocal ergonomics on group fitness instructors' training and work.

Sosiaalihuoltolaki määrittää, että erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan omatyöntekijän tulee olla sosiaalityöntekijä. Se, kenet ja millä perustein määritellään erityistä tukea tarvitsevaksi, vaikuttaa asiakkaan oikeuksien toteutumiseen sekä sosiaalialan ammattihenkilöiden väliseen työnjakoon. Tutkimukseni tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten sosiaalityöntekijät näkevät ja määrittelevät erityisen tuen tarpeen. Erityisen tuen tarve aikuissosiaalityössä on myös aihe, jota on harvemmin tutkittu, vaikka uusi sosiaalihuoltolaki astui voimaan jo 2015. Määrittely on myös yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta ensisijaisen tärkeä. Tämän laadullisen tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen teoria, kriittinen sosiaali-työ, sekä pragmatistinen tieteenfilosofia. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Millainen on erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan toimintakyky sosiaalityöntekijöiden määrittelemänä? 2) Mitkä seikat vaikuttavat sosiaalityöntekijöiden mielestä erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan toimintakykyyn? Aineistona on viisi (5) aikuissosiaalityössä työskentelevän sosiaalityöntekijän teemahaastattelua, jotka on analysoitu teoriaohjaavaa sisällönanalyysia käyttäen. Sosiaalityöntekijöiden haastattelujen analyysin perusteella erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan toimintakyky on merkittävästi alentunut, mikä ilmenee ensisijaisesti vaikeuksina palvelujen hakemisessa, saamisessa sekä niissä asioinnissa. Lisäksi alentuma ilmenee arkielämän toiminnoissa. Toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä ovat palveluiden saatavuus sisältäen niiden tarpeiden mukaiset palvelut sekä saavutettavuuden. Lisäksi toimintakykyyn vaikuttaa ammattihenkilöiden tekemä työ, joka sisältää asiakkaan ja sosiaalityöntekijän kohtaamisen sekä sosiaalityöntekijän osaamisen. Sosiaalityöntekijät näkevät myös yhteiskunnallisen ilmapiirin ja ammattilaisten asenteiden vaikuttavan erityistä tukea tarvitsevien toimintakykyyn. Tutkimukseni tuottaa arvokasta tietoa siitä, miten sosiaalityöntekijät ymmärtävät erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan toimintakyvyn sekä vahvistaa tietoisuutta siihen vaikuttavista tekijöistä. Merkittävä tulos on se, että toimintakyky ja siihen vaikuttavat tekijät ovat osittain rinnakkaisia. Analysoimieni haastattelujen pohjalta erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden toimintakyky määrittyy alentuneeksi palvelujen hakemisen, saamisen ja asioinnin osalta, mutta tarjolla olevat palvelut eivät vastaa tuen tarpeisiin tai ole saavutettavia. Myös yhteiskunnallinen ilmapiiri ja ammattilaisten asenteet vaikuttavat negatiivisesti erityistä tukea tarvitsevien toimintakykyyn. Kaikkein haavoittuvaisimmassa tilanteessa ovat ihmiset, joilla on sekä vakava päihderiippuvuus että vakava mielenterveyden häiriö, sillä heille ei ole heidän tuen tarvettaan vastaavia palveluita eivätkä ne ole saavutettavia. Erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat hyötyisivät myös arjen tuen palvelusta, joka mahdollistaisi sosiaalisen kuntoutumisen. Tutkimukseni aineiston ollessa pieni, on yleistettävyyden suhteen oltava kriittinen, mutta tulokset ovat linjassa aiemmin sosiaali- ja terveyspalveluista tehdyn tutkimuksen kanssa.