Browsing by Subject "traditio"

Tutkielmassani tarkastelen Jesajan kirjan lukujen 40–55 traditiota meren jakamisesta, jota esiintyy neljässä eri tekstikokonaisuudessa: Jes. 43:1–3; 43:14–21; 44:24–25, 27 sekä 51:9–11, 15. Tutkimuskysymykseni kohdistuu tradition sisältöön, osittain muotoon, sekä traditiohistoriaan adaptaatioiden takana. Etsin Pyhistä kirjoituksista traditioadaptaatioita vastaavia ja näitä varhaisempia tekstejä. Lisäksi pohdin tekstikohdissa esiintyviä vaikutteita Lähi-idän kulttuurien traditioista. Käytän tutkielmassani tekstikriittistä ja kirjallisuuskriittistä metodia päästäkseni mahdollisimman lähelle tekstikohtien alkuperäistä kirjoitusasua. Tutkin traditiohistoriallisen metodin avulla jäljittämääni tradition sisältöä ja muotoa. Tutkimukseni keskittyy siihen, miten kirjoittaja käyttää ja tulkitsee meren jakamisen traditiota. Intertekstuaalisen tutkimuksen avulla etsin kirjoittajan mahdollisesti käyttämiä kirjallisia lähteitä ja suullista traditioperimää. Lisäksi pohdin traditiohistoriallisen metodin avulla kirjoittajan eri traditioadaptaatioita. Pyrin siis määrittämään traditiohistorian eri vaiheita ja pohtimaan voiko osa Jesajan kirjan lukujen 40–55 meren jakamisen traditioadaptaatioista olla myöhempää lisäystä. Tradition sisältö on määrittelemissäni jakeissa monipuolinen ja kuitenkin suhteellisen yhtenäinen. Meren mahtavuus, Jahven voima, Kaaos, Syvyys, tie meressä tai meren kuivaaminen esiintyvät usein tekstissä. Tekstissä ei kuitenkaan ole vain yhtä hymniä tai vahvasti vakiintunutta muotoa, jolla meren jakamisen traditio ilmaistaisiin. Jes. 43:17 jakeessa on Mirjamin laulun (Ex. 15:21b) kanssa samankaltainen traditioadaptaatio meren jakamisesta, jossa armeija hevosineen hukkuu meren aaltoihin. Jes. 51:9 jakeessa on Chaoskampf-mytologiaa sisältävä tulkinta, jonka näen kiinteästi meren jakamisen traditioon liittyvänä. Kaaosvoimien vaikutus sekä mahdollisesti armeijan tuhon traditioadaptaatioon liittyvä sanasto näkyy myös muualla Deuterojesajan meren jakamisen tekstikohdissa. Tutkijat näkevät usein Mirjamin laulun tai Chaoskampf-mytologiaan liittyvän traditioadaptaation toista varhaisempana. Analyysissäni en havaitse näitä adaptaatioita lisäykseksi. Nähdäkseni Jes. 43:17 traditioadaptaatio on Israelin kansan omaa traditioperimää, eikä se ole omaksunut vaikutteita muualta. Muissa käsittelemissäni tekstikohdissa, etenkin Chaoskampf-materiaalissa, on runsaasti vaikutteita Lähi-idän kulttuurien traditioista ja mytologiasta. Näyttää myös siltä, että Chaoskampf-traditiota ei ole Jes. 40–55 lukuja kirjoittamista ennen liitetty Pyhissä kirjoituksissa meren jakamisen traditioon. Analyysissäni totean armeijan tuhoon liittyvän traditioadaptaation todennäköisesti varhaisimmaksi. Tämä traditio on viimeistään Jes. 40–55 luvuissa liitetty Chaoskampf-mytologiaan. Käsittelemissäni tekstikohdissa on nähtävissä myös muita traditioadaptaatioita. Kyseessä on siis traditiohistorian vaihe, jossa useat eri adaptaatiot kuvaavat meren jakamisen traditiota.

Tutkielmassani tarkastelen metallimusiikin alagenreä folkmetallia, jonka ominaispiirteitä ovat folklorea ja historiaa käsittelevät sanoitukset ja kansanmusiikkivaikutteet. Tavoitteenani on valaista niitä tapoja, joilla folkmetalliskenen jäsenet kontekstualisoivat yhtyeiden sanoitusten folklore- ja historia-aiheita ja antavat niille merkityksiä. Pyrin paikantamaan löytämäni diskurssit laajempaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen tasoon, painottaen historiallista näkökulmaa. Työni teoreettisena kehyksenä hyödynnän ensinnäkin Lauri Hongon (1990) folkloreprosessi-käsitettä ja erityisesti siitä kumpuavaa perinteen kolmannen elämän teoriaa. Perinteen kolmannelle elämälle on tyypillistä se, että perinteen merkitykset, funktiot ja ilmenemismuodot ovat monipuolistuneet ja muuntuneet suhteessa sen aiempiin konteksteihin. Teoria tarjoaa mahdollisuuden analysoida folkmetalliskenen jäsenten perinteen käyttöä monitahoisena toimintana, joka perustuu lukuisille erilaisille perinteen tulkinnoille. Toiseksi sovellan Greg Urbanin (2001) metakulttuuri-käsitettä jäljittäessäni niitä tapoja, joilla folkmetalliskenen jäsenet osallistuvat folklore- ja historia-aiheiden merkitysten kommentoimiseen, arvioimiseen ja välittämiseen. Käytän myös Frogin (2015) metamytologia-käsitettä, joka antaa työkaluja sen ymmärtämiseen, miten folkmetalliskenen jäsenet tuottavat sosiaalisessa kanssakäymisessä skenen konventionaalisia tulkinta- ja merkityksellistämistapoja. Lisäksi hahmottelen folkmetalliskeneä suhteessa toisiaan konstruoiviin modernin ja tradition käsitteisiin. Tutkielman aineiston ensimmäinen osa koostuu folkmetalliskenen jäseniltä kirjoituskutsulla kerätystä 18 vastauksen laajuisesta tekstiaineistosta, jossa he pohtivat folkloren ja historian roolia genressä. Toinen osa kattaa valikoiman folkmetalliyhtyeiden sanoituksia. Diskurssianalyysi toimii työkaluna, jolla pyrin avaamaan aineistoissa ilmeneviä puheen tapoja ja kiinnittämään niitä laajempiin sosiokulttuurisiin konteksteihin. Tutkimukseni pohjalta esitän, että folkmetalliskenessä tavallisia folklore- ja historia-aiheiden merkityksellistämistapoja ovat 1) folkmetalli muinaisten aikojen ja kulttuurin kuvastajana, 2) folkmetalli kulttuuriperinnön vaalijana ja identiteetin vahvistajana, 3) folkmetalli ideologisena välineenä ja 4) folkmetalli areenana nykyajan ja ihmisyyden kysymysten käsittelyyn.

Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sitä, miten seitsemän pääkaupunkiseudulla työskentelevää seurakuntapappia ymmärtävät kysymyksen Paholaisesta suhteessa kristinuskon ja luterilaisuuden traditioon ja muistin jatkumoon. Tutkielmassa tarkastellaan paholaisuskoa kollektiivisen muistin näkökulmasta, siten että kollektiivinen muisti on tulkittu kirkon opiksi. Työssä on varsin laaja opillinen taustoitus, jota vasten analyysi tehdään. Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluina ja aineistoa analysoidaan teema- ja asiantuntijahaastatteluiden yhdistelminä. Suomalaisten paholaisusko on tutkimusten mukaan laskussa. Laajempi maailmankuvan muutos heijastuu myös kirkkoon ja sen työntekijöihin. Tänä päivänä ei välttämättä kirkon työntekijöille ole täysin selvää miten kirkko vastaa eri kysymyksiin. Kirkkoa ja yhteiskuntaa ohjaavat eri arvot, ja seurakuntapappien tulee tasapainoilla näkemysten paljouden kanssa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon paholaisoppi löytyy epäsuorasti Tunnustuskirjoista ja Kirkkokäsikirjoista. Tunnustuskirjat eivät kuitenkaan ole kattava oppikokoelma, vaan sisältävät 1500-luvun kiistakysymyksiä. Tämän vuoksi kirkon työntekijöille voi jäädä epäselväksi, mikä kirkon paholaisnäkemys on tai miten heidän itse tulisi siihen suhtautua. Tutkimuksen tärkeimpiä havaintoja on se, kuinka eriäviä ja kirjavia näkemyksiä ja pohdintoja haastattelemillani seurakuntapapeilla on. Haastatteluissa oli sekä nähtävissä vaikeus samaistua paholaisuskon kanssa, että tahto ymmärtää ja kunnioittaa kristillistä oppia ja traditiota. Haastatteluissa oli nähtävissä myös ääripäiden välttely. Positioanalyysin avulla kävi ilmi, että jokainen haastateltava siirtyi puheessaan yksityis- ja ammattiposition välille. Haastatteluista välittyi vaikutelma, ettei papin opinnoissa ole opetettu pohtimaan kysymyksiä pahuudesta ja Paholaisesta. Paholaisteeman poissaolo papiston koulutuksessa olisi kiinnostava uskontotieteellinen tutkimusaihe, tai esimerkiksi miten tämä poissaolo koetaan. Toinen mahdollinen tutkimusaihe on seurakuntapappien suhtautuminen sellaisiin opinkohtiin jotka eivät ole kaikkein keskeisimpiä. Lisäksi voisi selvitellä syitä suomalaisten paholaisuskon jyrkkään laskuun 2000-luvulla.

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella modernin asentojoogan eri muotoja edustavien joogaopettajien ja joogaopettajankouluttajien käsityksiä joogan henkisyydestä. Tutkin sitä, millaisia käsityksiä joogaopettajilla on joogan henkisyydestä ja hengellisyydestä, ja miten ne näkyvät joogaopettajien käsityksissä siitä, mitä jooga on ja mikä on harjoituksen laajempi merkitys ja tarkoitus. Lisäksi kysyn, millaista rajankäyntiä joogaopettajat tekevät käsityksissään joogasta henkisen ja uskonnollisen sekä tradition ja subjektiivisen merkityksen korostamisen välillä. Tutkielman aineistona on viisi 1–1,5 tunnin mittaista haastattelua suomalaisilta joogaopettajilta ja opettajankouluttajilta. Koska tarkoituksenani on luoda yleiskuvaa nykyaikaisen suomalaisen joogan henkisyydestä, pyrin valitsemaan haastateltavani eri taustoista ja joogan muodoista. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Tutkielmatyössäni etenen aineistolähtöisesti. Litteroitujen haastattelujen analysointiin käytän fenomenografista tutkimusotetta, jonka tavoitteena on tuoda esiin käsitysten variaatio. Fenomenografisen analyysin tuloksena on kolme joogan henkisyyden käsityskategoriaa: tasapaino ja hyvinvointi, tietoisuus ja mielenhallinta sekä yhteys ja muodonmuutos. Nämä kategoriat kuvaavat kolmea erilaista aineistossa näkyvää tapaa ymmärtää joogan henkisyys. Haastateltavat suhtautuvat traditioon kolmella tavalla: positiivisesti, kriittisesti ja ristiriitaisesti. Aineistossa korostuu erityisesti ristiriitainen näkemys, joka ilmenee rajankäyntinä tradition ja subjektiivisen vapauden arvostamisen välillä. Haastateltavat kuvaavat joogaa sekulaariksi harrastukseksi ja heidän suhteensa uskontoon on neutraali tai etäännyttävä. Heidän käsityksissään joogan henkisyydestä korostuu henkilökohtaisen, kokemuksellisen ja kehollisen merkitys. Vaikka haastateltavat korostavat joogan tradition tärkeyttä, tärkeämmäksi nousee silti suhde omaan kokemukseen ja sisäiseen auktoriteettiin.