Browsing by Subject "transnationalismi"

The one-child policy of the People’s Republic of China created an entire generation of Chinese only-children, who have migrated abroad more often than any previous generation. However, despite the increased emigration, alongside the aging population, the Chinese elderly care system relies on the inputs of children. Therefore, there is a fundamental conflict between the filial intergenerational caregiving responsibilities and international migration processes, although some caregiving forms may be exchanged from a distance. This master’s thesis investigates how the Chinese first-generation only-child migrants who live in Finland experience caring for their parents in China. The research questions are: How do Chinese one-child transnational families practice transnational caregiving? What are the expectations and possibilities concerning caregiving? What are the elderly care arrangements like for the parents? The theoretical framework of this study consists of three dimensions of transnational caregiving: care circulation approach, transnational caregiving types, and the capacity, obligation, and negotiated commitment as factors that explain the practices of transnational caregiving. The research data consists of nine semi-structured interviews of Chinese migrants of the only-child generation. The analysis method is qualitative theory-guided content analysis. The results suggest that Chinese migrants and their parents practice transnational caregiving by exchanging emotional support. The migrants experience that their possibilities to provide care to their parents are limited. However, providing care is a cultural obligation. The future elderly care arrangements of the parents are unclear, which makes the situation stressful for the migrants. The situation is also frustrating as ideal options for arranging elderly care are lacking. If the migrants return to China to provide elderly care to their parents, they are forced to make sacrifices with their work and family. However, if they do not return to China, the alternative options of relying on institutional elderly care or hiring a maid or a nurse are not ideal either. Although the migrants value filial traditions, they desperately demand societal and policy changes that would allow them to plan the future elderly care of their parents. Based on the results, there is a demand for establishing more quality institutional elderly care services in China. There is also a need for the Finnish migration policy to allow family-based old-age migration, as some other countries do. Overall, in the current situation, the national policymaking in Finland and in China does not recognize the needs of transnational families and transnational caregivers.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani keskustelua, jota käytiin suomenkielisten televisio-ohjelmien näkyvyydestä Ruotsissa 1980–1994. Tutkin aihetta Ruotsin Suomalainen -lehden yleisönosastossa julkaistujen mielipidekirjoitusten perusteella. Tarkastelen lisäksi television merkitystä transnationaalille yhteisölle ja sitä, miten ruotsinsuomalaisten mahdollisuus nähdä suomenkielisiä televisio-ohjelmia on toteutunut vuosina 1980-1994 Ruotsissa. Tutkimukseni ajanjakso kytkeytyy suuriin yhteiskunnallisiin ja vähemmistöpoliittisiin muutoksiin Ruotsissa. Tutkimukseni aineisto koostuu Ruotsin Suomalainen -sanomalehdessä julkaistuista mielipidekirjoituksista, joita on mukana yhteensä 48 kappaletta. Muuna lähdemateriaalina käytän Ruotsin Suomalainen -lehden artikkeleita, kirjallisuutta ja useita erilaisia elektronisia aineistoja. Tutkimusmenetelmänäni on kriittinen diskurssianalyysi, joka tuo aineistosta esiin erilaisia alistussuhteita. Tarkastelen näitä alistussuhteita erilaisissa kielellisissä käytänteissä. Tutkimukseni on alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti monitieteinen. Hyödynnän tutkimuksessani sekä media- että siirtolaisuustutkimuksen näkökulmia. Mielipidekirjoituksista ilmenee suomenkielisille televisio-ohjelmille annettavia erilaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä. Kulttuurisista merkityksistä nousee suomen kielen arvo symbolisena ja instrumentaalisena diskurssi, suomalaisen kulttuurin välittäminen ja säilyttäminen diskurssi sekä kulttuurin kuluttamisen ja tekemisen diskurssi. Aineistostani ilmenee erityisesti suomen kielen merkitys mielipidekirjoittajille. Yhteiskunnallisista merkityksistä nousee Pohjoismainen yhteistyö diskurssi sekä Ruotsin ja Suomen kahdenvälinen yhteistyö diskurssi. Tutkimukseni osoittaa, että ruotsinsuomalaiset kokivat toimenpiteiden suomenkielisten televisio-ohjelmien näkyvyyden lisäämiseksi olleen riittämättömiä, erityisesti suomen kielen ja kulttuurin välittämisessä lapsille. Käyttämäni kriittinen diskurssianalyysi paljastaa pohjoismaisen kysymyksen ja kahdenvälisen yhteistyön keskeisiksi tekijöiksi näkyvyyden lisäämisessä. Johtopäätökseni on, että mielipidekirjoitukset voidaan nähdä osana laajempaa keskustelua vähemmistön oikeudesta omankieliseen kulttuuriin ja mediaan.

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka Suomessa asuvat ruotsalaiset eri elämänalueille nivoutuvien suhteiden ja kulttuuriset ja maantieteelliset rajat ylittävien siteiden avulla kytkeytyvät osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Siinä kartoitetaan yksilöiden liittymistä symbolisin, sosiaalisin ja transnationaalisin sitein heille arjessa tärkeisiin ihmisiin, yhteisöihin ja paikkoihin. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka ruotsalaiset, konkreettisten käytänteiden ja vuorovaikutuksen kautta, pyrkivät kuulumaan ja jäsentävät oman paikan löytämistä Suomessa. Tutkimus osallistuu näin ollen sosiologiseen keskusteluun sosiaalisten siteiden, kuulumisen ja identiteetin rajapinnassa. Suomessa asuu vuonna 2014 noin 8400 Ruotsin kansalaista ja he muodostavat Suomen kolmanneksi suurimman maahanmuuttajaryhmän. Ruotsalaisten muutto Suomeen liittyy uusien migraation mallien muotoutumiseen osana maiden välille kehittyneitä transnationaalisia sosiaalisia tiloja. Tutkimusaihe onkin mielenkiintoinen juuri siksi, että Suomessa asuvien ruotsalaisten suhteellisen suuresta määrästä huolimatta ilmiötä ei ole paljoakaan vielä tutkittu ja he uhkaavat vajota kokemuksineen näkymättömiin. Tutkimuksen tulokulmana on relationaalisuus, joten maahanmuuttoa käsitellään ainutlaatuisena elämänmuutoksena, joka saa aikaan uudelleenmuotoutumisia yksilön suhteiden verkossa. Aihetta lähestytään monia elämäntarinoita kantavien yksilöiden toimijuuden kautta sen sijaan, että ruotsalaisia Suomessa tarkasteltaisiin itsestään selvänä, yhdenmuotoisena kollektiivina. Aineistonkeruumenetelmänä käytetään aktiivista haastattelua. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä ruotsalaisen haastattelusta sekä heidän sosiaalista verkostoaan kartoittavista suhdelomakkeista. Analyysimenetelmänä sovelletaan figurationaalista lähestymistapaa. Yksilön suhdeverkko muodostaa relationaaliset puitteet haastattelunarratiiveille, jotka tarjoavat pääsyn elettyihin kokemuksiin eli omasta elämästä kerrottavalle tarinalle. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka ruotsalaisten kuulumistyö päivittäisten suhteiden ja arjen areenojen kautta realisoituu ja minkä merkityksen kuulumisen eri muodot yksilön elämässä saa. Relationaalisia puitteita hahmottamalla analysoidaan, mihin tai keihin ja kuinka yksilö uudessa asuinmaassaan ja kahden (tai useamman) kulttuurin rajapinnassa erinäisten siteidensä kautta kuuluu. Aineiston mukaan suomalainen puoliso ja työ ovat pääsyitä ruotsalaisten muuttopäätösten taustalla. Ruotsalaisten keskeisimmiksi kuulumisen väyliksi osoittautuvat perhe, työyhteisö, naapurusto sekä harrastukset. Näistä rakentuu jokapäiväiset sosiaaliset puitteet, joiden kautta muodostuneiden sidosten rooli on kuulumiselle merkittävää ja jossa aktiivinen kuulumistyö toteutuu. Haastateltavien kokema tyytyväisyys Suomessa elämisen suhteen selittyykin vahvasti sosiaalisten siteiden runsaudella. Aineiston perusteella voi todeta, että kansallisuus korostuu, on tärkeää ja toimii yhdistävänä tekijänä, kun asuu ulkomailla. Ruotsalaisten henkilökohtaisissa suhteissa etnistä/kulttuurista taustaa merkittävämmäksi kuulumista lisääväksi tekijäksi paikantuu kuitenkin sosiaalisten siteiden ainutlaatuinen luonne eli siteen erityinen perusta. Vaikka ruotsalaisten elämänpiiriä hallitsee ruotsinkielisyys ja Suomen kaksikielisyys helpottaa ruotsalaisten arkea, olisi suomen kielen osaaminen suorin väylä kuulua yhteiskuntaan ja liikkua vaivattomasti sosiaalisten areenojen välillä. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että puutteellinen suomen kielen taito sekä suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden väliset hienovaraiset kulttuuriset jännitteet muodostuvat paikoittain osallisuutta epääviksi symbolisiksi ja sosiaalisiksi rajoiksi. Migraatio yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti samankaltaistenkin maiden välillä, osana pohjoismaista yhteyttä, sisältää myös ristiriitaisuutta. Yllättävää on esiin nouseva jännitteisyys: läheinen voi asettua etäälle ja korkeankin statuksen maahanmuuttaja voi olla muukalainen. Se, kokevatko ruotsalaiset kuuluvansa siteidensä kautta eri yhteisöihin Suomessa ja lopulta tuntevansa olevansa kotonaan, riippuu siten myös koetusta, paikallisilta saadusta, luvasta kuulua . Haastateltavien elämää luonnehtii transnationaalisten siteiden vaaliminen sekä sen mukanaan tuoma kosmopoliittisuus ja identiteettien hybridisyys. Yleisesti ottaen Suomeen muuton koetaan rikastaneen elämää; kaksi maata on enemmän kuin yksi ja identiteetti voi olla suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden suhteen sekä-että. Tunne kodista paikantuu merkityksellisiin paikkoihin osana elämänhistoriaa niin Ruotsissa kuin Suomessakin, mutta on kietoutunut ennen kaikkia lähimpiin sosiaalisiin suhteisiin.

Virolaisia maahanmuuttajia asuu Suomessa kymmeniätuhansia. Virolaisten maahanmuutto on pääosin työperäistä, minkä vuoksi heihin ei kohdistu samanlaisia kotouttamistoimenpiteitä kuin esimerkiksi pakolaisstatuksella maahan muuttaneisiin. Virolaisten integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan on aikaisemman tutkimuksen valossa ollut kuitenkin monia muita maahanmuuttajaryhmiä helpompi. Virolaisten maahanmuuttajien suuri määrä näkyy myös lastensuojelussa. Lastensuojelun virallisessa kontekstissa he ovat siitä huolimatta melko näkymätön maahanmuuttajaryhmä eikä heidän lastensuojeluasiakkuuksiaan ole aiemmin tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisina virolaisten maahanmuuttajien lastensuojeluasiakkuudet näyttäytyvät huostaanottoasiakirjoissa. Tutkimuskysymyksiä on kaksi. Ensimmäinen kysymys koskee virolaisten maahanmuuttajien tavallisia lastensuojelullisia ongelmia ja sitä, miten näitä ongelmia on huostaanottoasiakirjojen mukaan yritetty avohuollon tukitoimin ratkaista. Toinen tutkimuskysymys liittyy virolaisten maahanmuuton erityispiirteeseen, transnationalismiin eli ylirajaisuuteen. Selvitän tässä työssäni, vaikuttavatko perheiden transnationaalit suhteet ja niiden tiiviys ongelmiin, joita perheet kohtaavat uudessa kotimaassaan Suomessa. Työni keskeisiä käsitteitä ovat lastensuojelun lisäksi transnationalismi ja akkulturaatio. Tutkimukseni aineistona toimivat virolaistaustaisia perheitä koskevat vuosina 2010–2016 laaditut huostaanottoasiakirjat, jotka luovutettiin minulle erään pääkaupunkiseudun kunnan sosiaalivirastosta ilman tunnistetietoja. Aineistossani on asiakirjoja yhteensä kymmentä perhettä ja neljäätoista lasta koskien. Lasten iät vaihtelevat neljän ja seitsemäntoista välillä. Aineistoni huostaanottoasiakirjat sisältävät huostaanottopäätöksen, sijaishuollon asiakassuunnitelman sekä joidenkin perheiden osalta myös sosiaalityöntekijän yhteenvedon perheen tilanteesta ja yhden perheen kohdalla lisäksi hakemuksen hallinto-oikeudelle tahdonvastaisessa huostaanottoasiassa. Metodinani toimii aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Analyysini perusteella virolaisten maahanmuuttajien tavallisia lastensuojelullisia ongelmia ovat perheväkivalta, vanhempien ja teini-ikäisten nuorten päihteidenkäyttö, rikollisuus eri muodoissa, vanhempien tai lasten huono psyykkinen terveys sekä kouluikäisten lasten ja nuorten koulunkäynnin ongelmat. Huostaanottoon johtivat aineistoni perheissä tavallisimmin vanhempien päihteidenkäyttö tai nuoren päihdehakuinen ja/tai rikollinen käyttäytyminen. Perheiden ongelmat olivat kytköksissä akkulturaatioon ja erilaisiin akkulturaatiostrategioihin esimerkiksi siten, että hankaluuksiin joutuneiden nuorten akkulturaatiostrategiana toimi usein separaatio eli eristäytyminen. Kaikki aineistoni huostaanotetut teini-ikäiset olivat tulleet Suomeen kouluikäisinä, jotkut vasta murrosiässä. Perheiden ongelmat näyttivät liittyvän jossain määrin myös eritahtiseen maahanmuuttoon sekä lyhyeen maassa-asumisaikaan. Monet aineistoni lapsista oli otettu huostaan pian Suomeen muuton jälkeen, ja vaikuttaa siltä, että monien perheiden ongelmat olivat syntyneet jo Virossa, ja muutto Suomeen oli ehkä kriisiyttänyt tilanteita entisestään. Jaoin aineistoni perheet kahteen ryhmään suhteessa avohuollon tukitoimiin. Ensimmäiseen ryhmään kuului perheitä, joille oli tarjottu monenlaisia avohuollon tukitoimia, mutta perheiden oli vaikea sitoutua yhteistyöhön lastensuojelun kanssa, minkä vuoksi tukitoimista ei ollut heidän kohdallaan apua. Toisessa ryhmässä oli perheitä, joiden tilanteet olivat jo lastensuojelun puuttuessa perheen elämään niin kriisiytyneitä, ettei perheitä ollut enää mahdollista auttaa avohuollon keinoin. Määrittelin aineistoni perheiden transnationaalit siteet vahvoiksi, keskivahvoiksi tai heikoiksi. Transnationaalit siteet näyttäytyivät vahvimpina niissä perheissä, joissa oli teini-ikäisiä lapsia, ja jotka olivat tulleet Suomeen lasten ollessa kouluikäisiä. Vahvojen transnationaalien siteiden perheissä nuorten identiteetti vaikutti vahvasti virolaiselta ja perheiden elämä liikkuvalta ja sirpaleiselta. Vaikutti siltä, että tiivis yhteys Viroon haittasi näiden nuorten akkulturaatioprosessia Suomessa. Monet vahvojen transnationaalien yhteyksien ydinperheistä olivat hajaantuneet kahteen maahan. Toisaalta heikkojen transnationaalien siteiden perheissä ongelmat saattoivat johtua jossain määrin myös verkostojen puutteesta. Aineistoni analyysin perusteella päättelen, että virolaisia perheitä voitaisiin auttaa lastensuojelussa nykyistä paremmin esimerkiksi tekemällä tiiviimpää yhteistyötä virolaisten sosiaaliviranomaisten kanssa. Muutamat aineistoni perheistä olivat olleet lastensuojelun asiakkaita jo Virossa asuessaan. Lisäksi olisi tärkeää tukea virolaisten perheiden kotoutumista Suomeen nykyistä enemmän ja ohjata heitä varhaisemmassa vaiheessa peruspalveluihin. Myös psykiatristen - sekä tulkkipalvelujen saatavuutta tulisi helpottaa. Kotouttamistoimenpiteiden olisi hyvä koskea kaikkia maahanmuuttajia maahanmuuton syistä riippumatta.