Browsing by Subject "traumatisoituminen"

Now showing items 1-5 of 5

Luotettavuuden arviointi oikeudellisessa kontekstissa

Lehtinen, Aura (2020)

Objectives: Several criminal cases proceed to a court hearing yearly in Finland. However, only small part of all the criminal cases that are reported to the polis end up to the court. In order for a case to proceed to the court hearing there needs to be enough evidence that a criminal offense has occurred. Hearing the parties is often a key part of the evidence on which the case is based on. The assessor’s beliefs of deception affect the evaluation of the hearing. Lying has traditionally been associated with nervous behaviour. The same behavioural cues have also been linked to post-traumatic symptoms. In light of the previous research it appears that traumatization may appear in a similar way of behaviour as deception. The objective of this thesis is to investigate authorities' beliefs about cues of trauma and deception and to solve if they overlap. Methods: This thesis has collected answers from the District Prosecutor’s Offices, District courts and Courts of appeals. A total of 86 judges and prosecutors answered to the questionnaire. The difference between the prosecutors and judges was assessed via logistic regression. In addition, after testing group differences, the distribution of responses among all respondents was examined. The consensus of the respondents was tested via paired t-test. Results and conclusions: It was found that prosecutors' and judges' perceptions on cues of deception and trauma differed only slightly. Based on the responses it could be concluded that authorities identified avoidance behaviour as well as overactivation to be associated with post-traumatic stress. In addition, authorities estimated that deception affects the content of person's narrative. On the other hand, authorities did not associate deception with signs of nervousness. Authorities also named only one overlapping cue for trauma and deception. This thesis brings new insights into beliefs of authorities assessing person’s credibility and what aspects authorities pay attention to when hearing a person.
”Se vois antaa meille kaikille yksilöille ja yhteisöille ja yhteiskunnille sielullisen elon takaisin.” : Sielunmenetys ja -palautus nykyshamanismissa

Metsähinen, Hanne (2020)

Sielunmenetys on sekä perinteisessä shamanismissa että nykyshamanismissa tunnettu sairauden diagnoosi. Nykyshamanismissa se on hahmotettu selviytymismekanismina: trauman sattuessa osa sielusta lähtee ihmisestä vieden mukanaan traumaan liittyvät sietämättömät tunteet. Siksi sitä verrataan usein monitulkintaiseen dissosiaatio-termiin. Käsittelen tutkielmassani sitä, miten shamanismissa tunnettu sielunmenetyksen tila ja siihen hoidoksi tarjottu sielunpalautus suomalaisessa nykyshamanismissa ymmärretään ja miten tämä asettuu suhteeseen länsimaisen traumatutkimuksen kanssa. Kuvan sielunmenetyksestä ja -palautuksesta loin haastattelemalla seitsemää suomalaista shamanismin harjoittajaa. Tulkitsin tekemäni haastattelut teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Näkemykset sielunmenetyksestä ja -palautuksesta olivat keskenään melko erilaisia, mikä osaltaan kuvaa nykyshamanismin monimuotoista kenttää. Suomalaisessa nykyshamanismissa sielunmenetys voidaan ymmärtää joko trauman jälkeisenä tilana tai sitten hyvin yleisinhimillisenä, kaikkia ihmisiä toisinaan koskettavana asiana. Tästä lievemmästä tilasta yksi haastateltava käytti erotuksena termiä sielunhämärtyminen. Hoidoksi sielunmenetykseen tarjotaan sielunpalautusta. Sielunpalautus voidaan ymmärtää joko sielunhakumatkan sisältävänä rituaalina tai pidempänä sielunpalautusprosessina. Sielunmenetys voidaan ymmärtää myös laajemmassa kontekstissa esimerkiksi jonkun kansan kollektiivisena sielunmenetyksenä. Sielunmenetys ei kosketa ainoastaan ihmisiä, vaan se voi tapahtua myös luonnolle. Niin länsimaisen traumatutkimuksen kuin shamanistisen ajattelunkin mukaan traumat aiheuttavat ihmisille erilaisia psyykkisiä ja kehollisia oireita. Shamanismissa näiden traumaperäisten oireiden takana katsotaan olevan pohjimmiltaan sielunmenetys. Aivan kuin traumat yleensä, myös sielunmenetys voi vaikuttaa ihmisiin ylisukupolvisesti. Sielunpalautusrituaalin suhde länsimaiseen traumatutkimukseen on melko ristiriitainen, sillä sen hoitofilosofia perustuu pitkälti yli-inhimilliseen tasoon, jota länsimainen traumatutkimus ei tunnusta. Sielunpalautusprosessia voidaan tehdä myös länsimaisin menetelmin. Sielunpalautusta tarjotaan Suomessa täydentävänä hoitomuotona. Haastateltavien puheissa nousi voimakkaasti esille toive erilaisten hoitomuotojen välisestä yhteistyöstä.
”Se vois antaa meille kaikille yksilöille ja yhteisöille ja yhteiskunnille sielullisen elon takaisin.” Sielunmenetys ja -palautus nykyshamanismissa

Metsähinen, Hanne (2020)

Sielunmenetys on sekä perinteisessä shamanismissa että nykyshamanismissa tunnettu sairauden diagnoosi. Nykyshamanismissa se on hahmotettu selviytymismekanismina: trauman sattuessa osa sielusta lähtee ihmisestä vieden mukanaan traumaan liittyvät sietämättömät tunteet. Siksi sitä verrataan usein monitulkintaiseen dissosiaatio-termiin. Käsittelen tutkielmassani sitä, miten shamanismissa tunnettu sielunmenetyksen tila ja siihen hoidoksi tarjottu sielunpalautus suomalaisessa nykyshamanismissa ymmärretään ja miten tämä asettuu suhteeseen länsimaisen traumatutkimuksen kanssa. Kuvan sielunmenetyksestä ja -palautuksesta loin haastattelemalla seitsemää suomalaista shamanismin harjoittajaa. Tulkitsin tekemäni haastattelut teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Näkemykset sielunmenetyksestä ja -palautuksesta olivat keskenään melko erilaisia, mikä osaltaan kuvaa nykyshamanismin monimuotoista kenttää. Suomalaisessa nykyshamanismissa sielunmenetys voidaan ymmärtää joko trauman jälkeisenä tilana tai sitten hyvin yleisinhimillisenä, kaikkia ihmisiä toisinaan koskettavana asiana. Tästä lievemmästä tilasta yksi haastateltava käytti erotuksena termiä sielunhämärtyminen. Hoidoksi sielunmenetykseen tarjotaan sielunpalautusta. Sielunpalautus voidaan ymmärtää joko sielunhakumatkan sisältävänä rituaalina tai pidempänä sielunpalautusprosessina. Sielunmenetys voidaan ymmärtää myös laajemmassa kontekstissa esimerkiksi jonkun kansan kollektiivisena sielunmenetyksenä. Sielunmenetys ei kosketa ainoastaan ihmisiä, vaan se voi tapahtua myös luonnolle. Niin länsimaisen traumatutkimuksen kuin shamanistisen ajattelunkin mukaan traumat aiheuttavat ihmisille erilaisia psyykkisiä ja kehollisia oireita. Shamanismissa näiden traumaperäisten oireiden takana katsotaan olevan pohjimmiltaan sielunmenetys. Aivan kuin traumat yleensä, myös sielunmenetys voi vaikuttaa ihmisiin ylisukupolvisesti. Sielunpalautusrituaalin suhde länsimaiseen traumatutkimukseen on melko ristiriitainen, sillä sen hoitofilosofia perustuu pitkälti yli-inhimilliseen tasoon, jota länsimainen traumatutkimus ei tunnusta. Sielunpalautusprosessia voidaan tehdä myös länsimaisin menetelmin. Sielunpalautusta tarjotaan Suomessa täydentävänä hoitomuotona. Haastateltavien puheissa nousi voimakkaasti esille toive erilaisten hoitomuotojen välisestä yhteistyöstä.
Traumatisoitumisen ilmeneminen oikeuden kuulemistilanteessa : oikeusviranomaisten ja traumapsykoterapeuttien näkemykset

Häkli, Eveliina (2019)

Tavoitteet. Vaikka oikeusviranomaiset kohtaavat työssään monia mahdollisesti traumatisoituneita henkilöitä, tällä hetkellä ei tiettävästi ole tutkimustietoa siitä, millaisia näkemyksiä oikeusviranomaisilla on traumatisoitumisen vaikutuksista oikeuden kuulemistilanteessa käyttäytymiseen ja siellä annetun kertomuksen sisältöön traumaattisista tapahtumista kerrottaessa. Traumapsykologista tutkimustietoa koskevan tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen uhrien kanssa toimivien oikeusviranomaisten keskuudessa voi edistää rikosprosessien sujumista ja asianosaisten oikeusturvaa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin oikeusviranomaisten näkemyksiä siitä, millä tavalla traumatisoituminen ilmenee oikeudessa kuultavan käyttäytymisessä ja kertomuksen sisällössä kerrottaessa traumaattisista kokemuksista. Näkemyksiä tarkasteltiin suhteessa traumapsykoterapeuttien näkemyksiin, traumapsykologiseen tutkimustietoon sekä korkeimman oikeuden asettamiin kertomuksen arvioinnin luotettavuuskriteereihin. Menetelmät. Oikeusviranomaiset (n=83) ja traumapsykoterapeutit (n=34) vastasivat verkossa jaettuun E-lomake –kyselyyn. Kyselylomakkeessa oli mukana 72 käyttäytymisen ja kerronnan piirrettä. Kunkin piirteen kohdalla vastaajan tehtävänä oli arvioida, miten traumatisoituminen on siihen yhteydessä tuomioistuimen kuulemistilanteessa, jossa henkilöä kuullaan siitä kokemuksesta, jonka vaikutuksesta hän mahdollisesti on traumatisoitunut. Aineistolle tehtiin klusterianalyysi sen selvittämiseksi, millaisia näkemyksiä traumatisoituneita kohtaavilla henkilöillä on traumatisoitumisen ilmenemisestä käyttäytymisessä ja kerronnassa. Tulokset ja johtopäätökset. Oikeusviranomaisten ja traumapsykoterapeuttien keskuudesta nousi esiin neljä traumanäkemystä: varovaisesti kantaaottava (36.1 % oikeusviranomaisista ja 17.6 % terapeuteista), konservatiivinen (28.9 % oikeusviranomaisista ja 2.9 % terapeuteista), ei-kantaaottava (19.3 % oikeusviranomaisista ja 8.8 % terapeuteista), ja kantaaottava (15.7 % oikeusviranomaisista ja 70.6 % terapeuteista) näkemys. Vaikka osa tutkimukseen osallistuneista oikeusviranomaisista oli varsin yhdenmukaisia traumatutkimuskirjallisuuden ja traumapsykoterapeuttien kanssa, kokonaisuudessaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että vielä suurempi osa oikeusviranomaisista joko yhdistää traumatisoitumisen vain ulkoisesti havaittaviin, psyykkiseen kuormittumiseen viittaaviin käyttäytymispiirteisiin, tai on hyvin epävarmoja traumatisoitumisen vaikutusten arvioinnin suhteen.
Traumatisoitumisen ilmeneminen oikeuden kuulemistilanteessa – oikeusviranomaisten ja traumapsykoterapeuttien näkemykset

Häkli, Eveliina (2019)

Tavoitteet. Vaikka oikeusviranomaiset kohtaavat työssään monia mahdollisesti traumatisoituneita henkilöitä, tällä hetkellä ei tiettävästi ole tutkimustietoa siitä, millaisia näkemyksiä oikeusviranomaisilla on traumatisoitumisen vaikutuksista oikeuden kuulemistilanteessa käyttäytymiseen ja siellä annetun kertomuksen sisältöön traumaattisista tapahtumista kerrottaessa. Traumapsykologista tutkimustietoa koskevan tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen uhrien kanssa toimivien oikeusviranomaisten keskuudessa voi edistää rikosprosessien sujumista ja asianosaisten oikeusturvaa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin oikeusviranomaisten näkemyksiä siitä, millä tavalla traumatisoituminen ilmenee oikeudessa kuultavan käyttäytymisessä ja kertomuksen sisällössä kerrottaessa traumaattisista kokemuksista. Näkemyksiä tarkasteltiin suhteessa traumapsykoterapeuttien näkemyksiin, traumapsykologiseen tutkimustietoon sekä korkeimman oikeuden asettamiin kertomuksen arvioinnin luotettavuuskriteereihin. Menetelmät. Oikeusviranomaiset (n=83) ja traumapsykoterapeutit (n=34) vastasivat verkossa jaettuun E-lomake –kyselyyn. Kyselylomakkeessa oli mukana 72 käyttäytymisen ja kerronnan piirrettä. Kunkin piirteen kohdalla vastaajan tehtävänä oli arvioida, miten traumatisoituminen on siihen yhteydessä tuomioistuimen kuulemistilanteessa, jossa henkilöä kuullaan siitä kokemuksesta, jonka vaikutuksesta hän mahdollisesti on traumatisoitunut. Aineistolle tehtiin klusterianalyysi sen selvittämiseksi, millaisia näkemyksiä traumatisoituneita kohtaavilla henkilöillä on traumatisoitumisen ilmenemisestä käyttäytymisessä ja kerronnassa. Tulokset ja johtopäätökset. Oikeusviranomaisten ja traumapsykoterapeuttien keskuudesta nousi esiin neljä traumanäkemystä: varovaisesti kantaaottava (36.1 % oikeusviranomaisista ja 17.6 % terapeuteista), konservatiivinen (28.9 % oikeusviranomaisista ja 2.9 % terapeuteista), ei-kantaaottava (19.3 % oikeusviranomaisista ja 8.8 % terapeuteista), ja kantaaottava (15.7 % oikeusviranomaisista ja 70.6 % terapeuteista) näkemys. Vaikka osa tutkimukseen osallistuneista oikeusviranomaisista oli varsin yhdenmukaisia traumatutkimuskirjallisuuden ja traumapsykoterapeuttien kanssa, kokonaisuudessaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että vielä suurempi osa oikeusviranomaisista joko yhdistää traumatisoitumisen vain ulkoisesti havaittaviin, psyykkiseen kuormittumiseen viittaaviin käyttäytymispiirteisiin, tai on hyvin epävarmoja traumatisoitumisen vaikutusten arvioinnin suhteen.

Now showing items 1-5 of 5

Browsing by Subject "traumatisoituminen"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO