Browsing by Subject "trichinella"

Vuosina 1975–2005 Euroopassa raportoitiin yhteensä 3 334 hevosenlihavälitteistä ihmisten trikinelloositapausta 15:ssa epidemiassa. Määrä on 96,8 % kaikista Euroopassa vuosina 1975–2014 raportoiduista ihmisten trikinelloositapauksista. Ihmisillä Trichinella-sukuun kuuluvan sukkulamadon aiheuttama trikinelloosi muistuttaa lievimmillään influenssaa ja on vakavimmillaan kuolemaan johtava sairaus. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli kuvata ihmisten hevosenlihavälitteisen trikinelloosin esiintyvyyteen vaikuttaneita tekijöitä, koota tietoa Euroopassa raportoiduista hevosenlihavälitteisistä trikinelloosiepidemioista ja selvittää, miksi epidemioita ilmeni juuri vuosina 1975–2005. Aihe rajattiin koskemaan EU:ssa raportoituja epidemioita jäsenmaiden yhtenäisen lainsäädännön vuoksi. Epidemiat aiheuttaneista hevosista 11/15 oli lähtöisin Itä-Euroopasta ja ne teurastettiin Ranskassa tai Italiassa. Kaikki epidemiat puhkesivat Ranskassa tai Italiassa, joissa ruokakulttuuriin kuuluvat tartarpihvi ja raaka hevosenjauheliha. Yhden hevosten infektioreittihypoteesin mukaan hevosille syötetään laittomasti eläinperäisiä tuotteita lihotustarkoituksessa. Eräässä tutkimuksessa hevosten ruokkimisen lihalla todettiin olevan yleinen tapa Serbiassa ja 31 % hevosista (n=219) söi lihaa mielellään. Toisen hypoteesin mukaan hevoset saavat tartunnan rehun sekaan vahingossa joutuneiden jyrsijöiden välityksellä. Ensimmäisen epidemian puhjetessa hevosenlihalle ei tehty Euroopan alueella rutiininomaista trikinellatarkastusta. Tutkimusten myötä havaittiin, että trikinellan osoittaminen hevosenlihasta ei noudata samoja lainalaisuuksia kuin trikinellan osoittaminen sianlihasta. Epidemioiden ilmetessä toistuvasti hevosenlihalle suoritettava trikinellatarkastus ja siihen liittyvä lainsäädäntö kehittyivät nykyiseen muotoonsa. Tärkeimmät epidemioiden syntyyn vaikuttaneet tekijät olivat hevosten infektoituminen trikinellalla, ihmisten raakaa tai heikosti kypsennettyä hevosenlihaa suosivat ruokakulttuuriset tavat, hevosenlihalle validoitujen riittävän sensitiivisten trikinellojen osoittamismenetelmien puuttuminen, lihantarkastusta ja hevosten jäljitettävyyttä koskevat lainsäädännön puutteet sekä valvonnassa tapahtuneet inhimilliset virheet. Kasvinsyöjäksi luokitellun eläimen tunnistaminen tartuntalähteeksi loistaudille, jonka tiedetään tarttuvan vain lihansyönnin välityksellä, vaati aikaa. Epidemioiden syntyyn ovat voineet vaikuttaa myös sittemmin vääräksi osoitetut väitteet. Esimerkiksi nykyään tiedetään, että pakastus tai säilöntä eivät tuhoa trikinelloja lihasta luotettavasti. Lähteissä ei tullut esille selkeää syy-seuraussuhdetta sille, miksi ensimmäinen epidemia tapahtui vuonna 1975 ja viimeinen vuonna 2005. Ajallisesti epidemioiden hiipumiseen liittyviä tapahtumia ovat Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n perustaminen, eräiden lihantarkastusta ja elintarvikevalvontaa koskevien EU-säädösten voimaantulo sekä useiden Itä-Euroopan maiden liittyminen Euroopan unioniin. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää hevosten rehujen todellinen infektiokuorma. Trikinellavalvonnan kustannukset suhteessa trikinellojen aiheuttamaan tautitaakkaan ovat herättäneet keskustelua ja trikinellavalvonnan keventäminen on nostettu esille. Markkinoille saatetaan tulevaisuudessa tuottaa kahta eri tavoin valvottua lihaa: trikinellatarkastettua niille, jotka syövät lihan kypsentämättömänä, ja tarkastamatonta niille, jotka kypsentävät lihan ennen syömistä.

Trichinella spp. on tasa- ja vaihtolämpöisissä eläimissä esiintyvä zoonoottinen sukkulamato. Trikinella tarttuu pääasiassa saastunutta, kypsentämätöntä lihaa syömällä. Suomessa myytävä sian- ja hevosenliha sekä riistanliha tietyiltä lajeilta (esim. karhu, nutria, hylje) on tarkastettava trikinellan varalta. Trikinelloosi kuuluu ilmoitettaviin eläintauteihin. Eri trikinellalajit eroavat toisistaan muun muassa kylmän- ja lämmönsietokyvyltään sekä kyvyltään infektoida ja säilyttää infektio eri eläinlajeissa. Merkittävin morfologinen ero lajien välillä on kollageenikapselin muodostus lihaksessa. Kolme yhdestätoista nykyisin tunnetusta genotyypistä ei muodosta kapselia. Trikinelloja on löydetty kaikilta mantereilta Etelä-mannerta ja Australian mannermaata lukuun ottamatta. Trikinellaa esiintyy luonnossa ns. sylvaattisessa elinkierrossa eli syklissä, sekä kotieläimissä ns. domestisessa syklissä. Eri syklit voivat toimia samalla alueella, ja sama eläin voi infektoitua useammalla trikinellalajilla. Myös ihminen voi saada tartunnan molemmista sykleistä. Suomesta on tavattu kaikkia Euroopassa esiintyvia trikinellalajeja: T. spiralis, T. pseudospiralis, T. nativa ja T. britovi. Trikinellaa esiintyy Suomen luonnonvaraisissa lihansyöjissä selvästi monia Keski-Euroopan maita enemmän. Suomen supikoirapopulaatio on merkittävä reservuaari trikinelloosille. Myös ketuista, ilveksistä ja kaatopaikkarotista on löydetty korkeita trikinellaprevalensseja. Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa trikinellojen esiintymistä koirissa. Yliopistollisen eläinsairaalan potilaista saaduista seeruminäytteistä (n=207) tutkittiin ns. ELISA-menetelmällä trikinella-vasta-aineita. Tutkimuksessa käytettiin antigeeninä Trichinella spiralis- ja Trichinella nativa- lajien ultrasonifikaatiolla hajotettuja larvoja. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian osastolla avatuista koirista saadut lihasnäytteet (n=102) tutkittiin digestiomenetelmällä trikinellan varalta. Parasitologisessa tutkimuksessa saatiin osoitettua trikinella yhdessä lihasnäytteessä. Trikinellan esiintyminen suomalaisessa koirapopulaatiossa tuli täten osoitetuksi. ELISA-menetelmällä saadut tulokset ovat linjassa parasitologisessa tutkimuksessa saatujen tulosten kanssa. ELISA antoi viitteitä siitä, että tutkittavassa koirapopulaatiossa oli esiintynyt altistusta trikinellatartunnalle. Verrattaessa tämän tutkimuksen ELISA-määrityksen tuloksia excretory-secretory (ES) -antigeenia käyttäen samasta aineistosta tehtyyn tutkimukseen havaittiin, että crude-antigeenia ja ES-antigeenia käytettäessä tulokset korreloivat vain osittain.