Browsing by Subject "tuberkuloosi"

Tuberculosis (TB) still ranks as one of the most dangerous infectious diseases around the world and it is accountable for over 1.5 million deaths every year. World Health Organization has estimated that one fourth of the world’s population is infected with Mycobacterium tuberculosis. The current treatment against TB has drawbacks and the only available vaccine against TB does not provide sufficient protection against the disease and therefore new treatments are much needed. There has also been a lack of good animal models, but the zebrafish (Danio rerio) have been recently found to be a good model to study especially granuloma formation, latency, and reactivation of TB. Their natural pathogen, Mycobacterium marinum causes similar infection in the fish than M. tuberculosis in humans. One characteristic of TB is the formation of granulomas, which are aggregates of immune cells that contain the bacteria. However, M. tuberculosis can escape the granuloma and in such a way spread in the host. The inflammasome is an innate immune system mechanism that activates the immunological response in an infection and has a role in the formation of granulomas. PYCARD is an adaptor protein that has a role in inflammasome activation, which makes it an interesting target when studying the immunological response against M. tuberculosis infection. In this study, granuloma formation in pycard-/- and pycard+/+ zebrafish were compared. The granulomas were studied for their size, location, structure and hypoxicity, and the number of granulomas in each fish was counted. Also, the number of free bacteria was assessed. No significant differences were found in any of these aspects between pycard-/- and pycard+/+ fish. Variation between individual fish was great in both groups.

Humanitaarisia kriisejä syntyy luonnonkatastrofien sekä maan sisäisten ja maiden välisten konfliktien seurauksena. Kriisitilanteessa suuri joukko ihmisiä on kiireellisen avun ja usein myös uudelleensijoituksen tarpeessa. Väestön uudelleensijoitusta tehdään maan sisäisesti mahdollisuuksien mukaan, mutta myös maan rajoja ylittävään sijoitukseen joudutaan turvautumaan. Kriisitilanteita komplisoivat useat mikrobiologiset riskit lisääntyneen väestöntiheyden, rajoitettujen resurssien, väestön muuttoliikkeiden, tuhoutuneen infrastruktuurin, luonnonolojen muutoksen, puhtaan veden ja ravinnon puutteen sekä terveyspalvelujen romahtamisen vuoksi. Tarttuvat taudit ovatkin merkittävä sairastuvuuden ja kuolleisuuden syy kriisitilanteissa. Riskien tiedostamisen kautta ulkopuolisen avun tarjonta on kohdennetumpaa ja riskeihin voidaan ennalta varautua. Tämä kirjallisuuskatsaus keskittyy kriisiolosuhteissa esiintyviin mikrobiologisiin riskeihin. Merkittäviä kriisitilanteita komplisoivia tarttuvia tauteja ovat ripulitaudit, hengitystieinfektiot ja endeemisillä alueilla vektorivälitteinen malaria. Ruuansulatuskanavan kautta leviäviä merkittäviä patogeeneja kriisialueilla ovat bakteereista Vibrio cholerae, Shigella spp. ja Esherchia coli, alkueläimistä Cryptosporidia spp. ja Giardia duodenalis sekä hepatiittivirukset. Yleisoireiset lavantauti sekä pikkulavantauti, joita aiheuttavat Salmonella enterica Typhi ja Salmonella enterica Paratyphi A, leviävät myös ruuansulatuskanavan välityksellä. Ruuansulatuskanavaperäiset patogeenit aiheuttavat usein ripulia, joka voi nopeasti johtaa elimistön vakavaan kuivumiseen ja siitä seuraaviin komplikaatioihin. Hengitystieinfektioita kriisiolosuhteissa aiheuttavat sekä virukset että bakteerit. Hengitystieinfektioiden merkitys korostuu olosuhteissa, joissa on suuri väestöntiheys. Respiratory syncytial -virus sekä tuhkarokkovirus ovat tärkeitä virusperäisten pneumonioiden aiheuttajia kriisioloissa. Mycobacterium tuberculosiksen aiheuttama tuberkuloosi on merkittävä kriisitilanteita komplisoiva tartuntatauti. Bakteeri infektoi keuhkoja aiheuttaen pulmonaarisen tuberkuloosin, mutta voi myös infektoida muita sisäelimiä. Vekorivälitteisesti leviäviä tauteja kriisialueilla puolestaan ovat malaria, denguekuume sekä leishmanioosi. Vektorivälitteiset taudit leviävät kriisialueilla tehokkaasti suuren väestöntiheyden, kunnollisten asumusten puutteen ja mahdollisen luonnonolojen muutoksen vuoksi. Ihmisten kriisialueille rakentamat vedenjakelujärjestelmät saattavat myös auttaa vektorihyönteisiä lisääntymään tehokkaammin. Infrastruktuurin hajoamisen myötä ihmisten ja eläinten väliset kontaktit saattavat lisääntyä, mikä onkin merkittävä tekijä zoonoosien leviämisen kannalta. Merkittäviä zoonoottisia patogeeneja kriisialueilla ovat Cryptosporidia spp., Giardia duodenalis, Escherichia coli, hepatiitti E -virus sekä vektorivälitteinen Leishmania spp. Mikrobiologisten riskien ennaltaehkäisyssä parhaat menetelmät vaihtelevat patogeenikohtaisesti. Ripulitautien leviämisen ehkäisyssä oleellisia keinoja ovat panostus vedenlaatuun sekä vedenkäsittelyjärjestelmiin, sanitaatioon, terveyspalvelujen saatavuuteen, hygieenisiin toimintatapoihin ja hygieniakoulutukseen. Vektorivälitteisiltä taudeilta suojautumisessa hyönteisten torjunta-aineilla käsitellyt verkot ja tiiviit asumukset ovat tehokasta ennaltaehkäisyä samoin kuin vesi- ja ruokavarastojen suojaaminen vektorihyönteisiltä ja -eläimiltä. Kriisialueiden väestön rokottamisella on saatu positiivisia tuloksia esimerkiksi tuhkarokkoepidemioiden ehkäisyssä.

Maisterintutkielmassani käsitelen Helsingin Diakonissalaitoksen Pitäjänmäen lastenkodin toimintaa 1910–1940-luvuilla. Lastenkoti perustettiin tuberkuloosia sairastavia ja tuberkuloositartunnan vaarassa olevia lapsia varten. Tuberkuloosi oli 1900- luvun alussa nopeasti leviävä ja hengenvaarallinen tauti, minkä vuoksi lapsien suojelu tartunnalta oli tärkeää. Tarkastelen Pitäjänmäen lastenkotia seuraavien tutkimuskysymyksien avulla: Miksi ja keitä varten Pitäjänmäen lastenkoti perustettiin? Miten lastenkodin olosuhteet kehittyivät ensimmäisen neljän vuosikymmenen saatossa, ja miten ajan yhteiskunnalliset muutokset näkyivät laitoksessa? Miten maailmansodat vaikuttivat lastenkodin toimintaan? Miten tuberkuloosia sairastavia lapsia hoidettiin Pitäjänmäen lastenkodissa? Näiden kysymysten pohjalta luon yleiskäsityksen lastenkodin toiminnasta, ja siitä miten sen kytkeytyi osaksi 1910–1940-lukujen yhteiskuntaa ja ajan tuberkuloosihuoltoa. Tutkimuksessani käytetty lähdeaineisto on tyypillistä lastensuojelun historian lähdemateriaalia, eli pääosin viranomaisten asiakirjoja ja lastenkodin henkilökunnan kirjoittamia tekstejä. Lähdeaineistoa peilataan niin aikaisempaan tutkimukseen kuin tutkittavan ajan lehtikirjoituksiinkin. Pitäjänmäen lastenkoti kasvoi sen neljän ensimmäisen vuosikymmenen aikana miltei 150 lasta vuodessa hoitavaksi, useamman rakennuksen hoitolaitokseksi, jota kuvailtiin omaksi yhdyskunnakseen. Lasten kasvatus oli isänmaallista, kristillistä ja työntekoon kannustavaa. Lastenkodin talousvaikeudet ja työvoimapula vaikuttivat lasten olosuhteisiin, ja moni lapsi työskenteli lastenkodissa. Lastenkoti kärsi sota-aikoina muun eteläisen Suomen tavoin pula-ajasta, ilmahälytyksistä ja evakuoinneista. Toisen maailmansodan päätyttyä lastenkodissa oli tavallista enemmän tuberkuloosipotilaita, sillä tauti levisi nopeasti aliravittujen ja sodan heikentämien lasten keskuudessa. Tuberkuloosia sairastavia lapsia hoidettiin pääosin ajalle tyypillisin hoitokeinoin. Valohoito oli Pitäjänmäen lastenkodissa merkittävä hoitokeino vielä senkin jälkeen, kun hoitomuoto oli todettu hyödyttömäksi keuhkotautisten parantamisessa. Säännölliset röntgenhoidot taas aloitettiin lastenkodissa aikaisemmin, kuin muualla Suomessa.