Browsing by Subject "tulopolitiikka"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2019)Käsittelen valtaeliitin oikeudenmukaisuuskäsityksiä vuoden 1984 työttömyysturvalaista. Sosiaaliturvan eriarvoistavia vaikutuksia ennen 1990-luvun lamaa käsitteleviä tutkimuksia on tehty vain vähän, joten tämä tutkimus lisää tietoa jo 1980-luvulla tapahtuneesta sosiaaliturvasta johtuneesta eriarvoistumisesta. Tarkastelen ajanjakson valtaeliitin osapuolten välisiä suhteita ja vallan jakautumista. Lisäksi analysoin ja arvoin valtaeliitin osapuolien perusteluja oikeudenmukaiseen työttömyysturvaan. Arvioin työttömien oikeuksien ja velvollisuuksien muutoksia verrattuna edelliseen vuonna 1971 laadittuun työttömiä koskevaan lainsäädäntöön. Perustelen kuinka vuoden 1984 työttömyysturvauudistuksella oli työttömien oikeuksia heikentäviä vaikutuksia. Valtaeliitti tutkimuksessani tarkoittaa työmarkkinoiden keskusjärjestöjä (Suomen Työnantajien Keskusliitto, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö) sekä parlamentaarisen lainsäädäntöprosessin virallisia osapuolia eli hallitusta ja eduskuntaa. Aineistona käytän aiheeni kannalta oleellisia lainsäädäntöprosessissa laadittuja asiakirjoja: päälähteinäni ovat työttömyysturvakomiteanmietinnöt, vuoden 1984 hallituksen esitys työttömyysturvalaiksi ja vuoden 1984 valtiopäivämietintöjä. Lisäksi täydennän aineistoani Helsingin Sanomien uutisoinnin ja työmarkkinajärjestöjen pöytäkirjojen avulla. Analysoin tutkimuskirjallisuutta ja alkuperäislähteitä lähdekritiikin, triangulaation ja hermeneutiikan keinoin. Aineiston perusteella voidaan osoittaa, että työmarkkinajärjestöt vaikuttivat lainsäädäntöprosessiin. Työmarkkinajärjestöjen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen tukema työttömyysturvauudistus vahvisti työttömyysturvan ansiosidonnaisuutta ja lisäsi työttömyysturvan tasoeroja työttömien välillä. Ansiosidonnaisuutta voimistettiin, vaikka hallituksen enemmistö ja osa oppositiosta olisi halunnut luopua ansioturvajärjestelmästä ja siirtyä kaikille kuuluvaan perusturvaan. Kaikkien työttömien työttömyysturvan tasoa nostettiin, mutta ammattiliittojen työttömyyskassojen hallinnoiman ansioturvaan oikeutettujen lyhyen aikaa työttömänä olleiden perheellisten työttömien työttömyysturvaa nostettiin kaikista eniten. Työttömien väliset tuloerot kasvoivat sekä perusturvan ja ansioturvan välillä että ansioturvan sisällä, mutta työttömien ja palkansaajien välinen taloudellinen kuilu kapeni. Uusien työttömien ryhmien (yrittäjät, osa-aikatyöntekijät) oikeudet olivat muita ryhmiä heikompia. Tarveharkinnasta ei luovuttu, vaikka käytäntöä pidettiin epäoikeudenmukaisena. Työttömyysturvauudistus perustui yhä oletukseen kokoaikatyöstä, jossa työttömyysjaksot selitettiin katkoksina työurassa. Työttömyyden syiden selittämisessä keskityttiin työttömän vaikutukseen omaan työttömyyteensä ennemmin kuin työttömyyden rakenteellisiin syihin. Työttömien oikeuksia kavennettiin suhteessa vanhaan lainsäädäntöön. Työttömyysturvassa siirryttiin aiempaa velvoittavampaan tulkintaan alueellisesta liikkuvuudesta, ammattisuojan kesto yhtenäistettiin lyhyemmän keston mukaisesti ja uusia karensseja laadittiin työttömien aktiivisen työn vastaanottamisen varmistamiseksi. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että sosiaaliturvaa kiristettiin jo talouden nousukaudella, vaikka leikkaukset työttömyysturvaan tehtiin vasta 1990-luvulla. Sosiaaliturvan kiristävää vaikutusta voisi tutkia vielä monipuolisemmin kuin vain työttömyysturvan osalta. Vuoden 1984 työttömyysturvauudistuksesta olisi perusteltua myös tutkia lainsäätäjien taloususkomuksia. Jatkotutkimuksessa tulisi selvittää Suomen asema verrattuna 1980- luvun kansainvälisen sosiaaliturvan ja talouskasvun keskinäiseen suhteeseen.
-
(2019)Käsittelen valtaeliitin oikeudenmukaisuuskäsityksiä vuoden 1984 työttömyysturvalaista. Sosiaaliturvan eriarvoistavia vaikutuksia ennen 1990-luvun lamaa käsitteleviä tutkimuksia on tehty vain vähän, joten tämä tutkimus lisää tietoa jo 1980-luvulla tapahtuneesta sosiaaliturvasta johtuneesta eriarvoistumisesta. Tarkastelen ajanjakson valtaeliitin osapuolten välisiä suhteita ja vallan jakautumista. Lisäksi analysoin ja arvoin valtaeliitin osapuolien perusteluja oikeudenmukaiseen työttömyysturvaan. Arvioin työttömien oikeuksien ja velvollisuuksien muutoksia verrattuna edelliseen vuonna 1971 laadittuun työttömiä koskevaan lainsäädäntöön. Perustelen kuinka vuoden 1984 työttömyysturvauudistuksella oli työttömien oikeuksia heikentäviä vaikutuksia. Valtaeliitti tutkimuksessani tarkoittaa työmarkkinoiden keskusjärjestöjä (Suomen Työnantajien Keskusliitto, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö) sekä parlamentaarisen lainsäädäntöprosessin virallisia osapuolia eli hallitusta ja eduskuntaa. Aineistona käytän aiheeni kannalta oleellisia lainsäädäntöprosessissa laadittuja asiakirjoja: päälähteinäni ovat työttömyysturvakomiteanmietinnöt, vuoden 1984 hallituksen esitys työttömyysturvalaiksi ja vuoden 1984 valtiopäivämietintöjä. Lisäksi täydennän aineistoani Helsingin Sanomien uutisoinnin ja työmarkkinajärjestöjen pöytäkirjojen avulla. Analysoin tutkimuskirjallisuutta ja alkuperäislähteitä lähdekritiikin, triangulaation ja hermeneutiikan keinoin. Aineiston perusteella voidaan osoittaa, että työmarkkinajärjestöt vaikuttivat lainsäädäntöprosessiin. Työmarkkinajärjestöjen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen tukema työttömyysturvauudistus vahvisti työttömyysturvan ansiosidonnaisuutta ja lisäsi työttömyysturvan tasoeroja työttömien välillä. Ansiosidonnaisuutta voimistettiin, vaikka hallituksen enemmistö ja osa oppositiosta olisi halunnut luopua ansioturvajärjestelmästä ja siirtyä kaikille kuuluvaan perusturvaan. Kaikkien työttömien työttömyysturvan tasoa nostettiin, mutta ammattiliittojen työttömyyskassojen hallinnoiman ansioturvaan oikeutettujen lyhyen aikaa työttömänä olleiden perheellisten työttömien työttömyysturvaa nostettiin kaikista eniten. Työttömien väliset tuloerot kasvoivat sekä perusturvan ja ansioturvan välillä että ansioturvan sisällä, mutta työttömien ja palkansaajien välinen taloudellinen kuilu kapeni. Uusien työttömien ryhmien (yrittäjät, osa-aikatyöntekijät) oikeudet olivat muita ryhmiä heikompia. Tarveharkinnasta ei luovuttu, vaikka käytäntöä pidettiin epäoikeudenmukaisena. Työttömyysturvauudistus perustui yhä oletukseen kokoaikatyöstä, jossa työttömyysjaksot selitettiin katkoksina työurassa. Työttömyyden syiden selittämisessä keskityttiin työttömän vaikutukseen omaan työttömyyteensä ennemmin kuin työttömyyden rakenteellisiin syihin. Työttömien oikeuksia kavennettiin suhteessa vanhaan lainsäädäntöön. Työttömyysturvassa siirryttiin aiempaa velvoittavampaan tulkintaan alueellisesta liikkuvuudesta, ammattisuojan kesto yhtenäistettiin lyhyemmän keston mukaisesti ja uusia karensseja laadittiin työttömien aktiivisen työn vastaanottamisen varmistamiseksi. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että sosiaaliturvaa kiristettiin jo talouden nousukaudella, vaikka leikkaukset työttömyysturvaan tehtiin vasta 1990-luvulla. Sosiaaliturvan kiristävää vaikutusta voisi tutkia vielä monipuolisemmin kuin vain työttömyysturvan osalta. Vuoden 1984 työttömyysturvauudistuksesta olisi perusteltua myös tutkia lainsäätäjien taloususkomuksia. Jatkotutkimuksessa tulisi selvittää Suomen asema verrattuna 1980- luvun kansainvälisen sosiaaliturvan ja talouskasvun keskinäiseen suhteeseen.
-
(2022)Tämä tutkielma tarkastelee yhteiskuntasopimus-käsitettä julkisessa keskustelussa työmarkkinapoliittisessa kontekstissa Suomen yhteiskuntasopimusneuvotteluiden yhteydessä vuosina 1991 ja 2015. Tutkielman lähteinä käytetään Helsingin sanomien julkaisemia uutisia, mielipidekirjoituksia ja muita julkaisuja kyseisiltä ajankohdilta. Käsitehistoriaa, kehysanalyysiä ja tapaustutkimusta hyödyntäen kerätystä aineistosta on koottu yhteiskuntasopimusta kuvaavaa dataa, josta on pyritty muodostamaan yhteiskuntasopimuksen käsite työmarkkinapoliittisessa kontekstissa. Yhteiskuntasopimus on klassinen yhteiskuntafilosofinen käsite, jolla on pyritty selittämään valtion olemassaolon syytä. Nimeä yhteiskuntasopimus käytti ensimmäisenä geneveläisranskalainen valistusajan filosofi Jean-Jacques Rousseau. Hän pyrki filosofisen teorian kautta perustelemaan, miksi ihmiset ovat antaneet osan oikeuksistaan ja vapauksistaan hallitsijalle. Rousseaun teoriaa on verrattu tässä tutkielmassa muodostettuun työmarkkinapoliittisen yhteiskuntasopimuksen käsitteeseen ja pyritty selvittämään onko kyseessä sama vai kaksi erillistä käsitettä. Suomessa yhteiskuntasopimus on tullut esiin julkisessa keskustelussa työmarkkinapoliittisena käsitteenä. Vuosina 1991 ja 2015 Suomen Keskustan johtamat porvarihallitukset ovat käyneet työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteiskuntasopimusneuvotteluita. Tämän käsitteen merkitystä ei kuitenkaan ole kunnolla avattu julkisesti, vaan poliitikot ovat jättäneet sen merkityksen avoimeksi. Se on lähinnä nähty uutena nimenä tulopoliittiselle kokonaisratkaisulle. Johtopäätöksenä yhteiskuntasopimuksen nähtiin tarkoittavan kolmikantaa, jossa hallitus pyrki viemään tulopolitiikkaa parlamentaarisempaan suuntaan. Yhteiskuntasopimuksessa tulopolitiikka toteutuu kokonaisratkaisuna, joka on vahvasti yhteydessä porvarihallitusten harjoittamalle politiikalle. Käsitteellä on myös Suomessa vahvat yhteydet keskustalaiseen politiikkaan. Nimen yhteiskuntasopimus kolmikanta sai 1970-luvun Britanniasta, jossa hallituksen ja ammattiliiton välillä tehtiin Social Contract -niminen sopimus. Johtopäätös on, että tällä yhteiskuntasopimuksella on monia yhteisiä piirteitä Rousseaun teorian kanssa, mutta kyseessä on kaksi erillistä käsitettä. Työmarkkinapoliittisessa yhteiskuntasopimuksessa on hyödynnetty klassista yhteiskuntasopimusteoriaa, josta myös käsitteen nimikin on lainattu.
-
(2022)Tämä tutkielma tarkastelee yhteiskuntasopimus-käsitettä julkisessa keskustelussa työmarkkinapoliittisessa kontekstissa Suomen yhteiskuntasopimusneuvotteluiden yhteydessä vuosina 1991 ja 2015. Tutkielman lähteinä käytetään Helsingin sanomien julkaisemia uutisia, mielipidekirjoituksia ja muita julkaisuja kyseisiltä ajankohdilta. Käsitehistoriaa, kehysanalyysiä ja tapaustutkimusta hyödyntäen kerätystä aineistosta on koottu yhteiskuntasopimusta kuvaavaa dataa, josta on pyritty muodostamaan yhteiskuntasopimuksen käsite työmarkkinapoliittisessa kontekstissa. Yhteiskuntasopimus on klassinen yhteiskuntafilosofinen käsite, jolla on pyritty selittämään valtion olemassaolon syytä. Nimeä yhteiskuntasopimus käytti ensimmäisenä geneveläisranskalainen valistusajan filosofi Jean-Jacques Rousseau. Hän pyrki filosofisen teorian kautta perustelemaan, miksi ihmiset ovat antaneet osan oikeuksistaan ja vapauksistaan hallitsijalle. Rousseaun teoriaa on verrattu tässä tutkielmassa muodostettuun työmarkkinapoliittisen yhteiskuntasopimuksen käsitteeseen ja pyritty selvittämään onko kyseessä sama vai kaksi erillistä käsitettä. Suomessa yhteiskuntasopimus on tullut esiin julkisessa keskustelussa työmarkkinapoliittisena käsitteenä. Vuosina 1991 ja 2015 Suomen Keskustan johtamat porvarihallitukset ovat käyneet työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteiskuntasopimusneuvotteluita. Tämän käsitteen merkitystä ei kuitenkaan ole kunnolla avattu julkisesti, vaan poliitikot ovat jättäneet sen merkityksen avoimeksi. Se on lähinnä nähty uutena nimenä tulopoliittiselle kokonaisratkaisulle. Johtopäätöksenä yhteiskuntasopimuksen nähtiin tarkoittavan kolmikantaa, jossa hallitus pyrki viemään tulopolitiikkaa parlamentaarisempaan suuntaan. Yhteiskuntasopimuksessa tulopolitiikka toteutuu kokonaisratkaisuna, joka on vahvasti yhteydessä porvarihallitusten harjoittamalle politiikalle. Käsitteellä on myös Suomessa vahvat yhteydet keskustalaiseen politiikkaan. Nimen yhteiskuntasopimus kolmikanta sai 1970-luvun Britanniasta, jossa hallituksen ja ammattiliiton välillä tehtiin Social Contract -niminen sopimus. Johtopäätös on, että tällä yhteiskuntasopimuksella on monia yhteisiä piirteitä Rousseaun teorian kanssa, mutta kyseessä on kaksi erillistä käsitettä. Työmarkkinapoliittisessa yhteiskuntasopimuksessa on hyödynnetty klassista yhteiskuntasopimusteoriaa, josta myös käsitteen nimikin on lainattu.
-
(2021)Tässä tutkielmassa tarkastellaan työllisyyden muotoutumista ja vakiinnuttamista suomalaisen yhteiskunnan sekä työmarkkinoiden yhdeksi keskeiseksi hyvinvoinnin ongelmaksi 1900-luvun lopulla. Tutkimusta on motivoinut erityisesti ajatus työllisyydestä taloudellisen kestävyyden ja hyvinvoinnin yleismittarina, joka on ohjannut julkista keskustelua yhä enemmän tehokkuuden, kilpailukyvyn ja tuottavuuden suuntaan. Tutkimuksen kohteena ovat työmarkkinoiden ja suomalaisen korporatismin kaksi historiallisesti merkittävintä toimijaa, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ja Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK). Tutkimus kohdentuu näiden kahden työmarkkinakeskusjärjestön työllisuuspuheeseen, näkemyksiin talous- ja työpolitiikasta, sekä talouden rakenteiden ja työmarkkinoiden muutoksen käsittelemiseen 1970-luvun puolivälin ja 1990-luvun laman työllisyyden kriiseissä. Tutkimusaineisto on muodostettu työmarkkinakeskusjärjestöjen edellä mainittujen ajanjaksojen keskeisimmistä järjestölehdistä, Palkkatyöläisestä (SAK), Työnantajasta (STK) sekä Teollisuusviikosta (STK). Tutkimus on rajattu ajallisesti tarkemmin korkean työttömyyden kausiin, 1970-luvun osalta vuosiin 1975–1976 ja 1990-luvun laman osalta vuosiin 1991–1992. Tutkimus on toteutettu laadullisen sisällönanalyysin ja kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä soveltaen. Tutkimuksessa hyödynnetään aiempaa työmarkkinoiden ja talouspolitiikan tutkimusta, sekä uusinstitutionalismin, sosiaalisen konstruktionismin ja korporatismin tutkimuksen näkökulmia. Työllisyysongelma ja työpolitiikka ovat perinteisesti ilmenneet Suomessa muille talouspoliittisille näkökannoille, kuten viennin kilpailukyvylle ja kasvupolitiikalle, alisteisina tulokulmina hyvinvointikysymyksiin. Työllisyyden laajempaan yhteiskunnallisen merkityksen kasvuun havahduttiin järjestölehdissä merkittävässä määrin vasta 1990-luvulla suurtyöttömyyden myötä. Esimerkiksi työttömyyden kustannusten ja kilpailukyvyn haasteiden ilmaiseminen työllisyyspuheessa yleistyi tutkimusajanjaksolla. Tästä huolimatta työllisyyden perinteinen toissijainen rooli muihin talous- ja hyvinvointitavoitteisiin nähden ei vielä murtunut työllisyyspuheessa, vaikka työllisyysongelman käsitteellistäminen alkoi yleistyä ja kehittyä. SAK:n ja STK:n yhteiskunnallinen vahva toimijuus työvoiman ja työllisyyden tehtävien määrittelyssä vahvisti jatkuvuutta myös työllisyyspuheessa. 1970-luvulta 1990-luvulle korporatistinen työmarkkinajärjestelmä sitoi osapuolten toimijuuden työmarkkinainstituutioihin, kuten tulopolitiikkaan. Tutkimus vahvistaa, ja työmarkkinajärjestöjen osalta täydentää, aiemman työmarkkinahistorian tutkimuksen käsityksiä työllisyydestä erillisenä yhteiskunnallisena ongelmana erityisesti ennen 1990-lukua, sekä tuo esiin suomalaisten työmarkkinajärjestelmän polkuriippuvuuden. 1990-luvun alussa työmarkkinasuhteet joutuivat koetukselle ja sidos löyheni, muttei rauennut. Elinkeinoelämän ja työnantajien intressien sekä vaikutusvallan jatkumo ja toisaalta uusi vahvistuminen työllisyyskysymyksissä on kuitenkin merkille pantavaa.
-
(2021)Tässä tutkielmassa tarkastellaan työllisyyden muotoutumista ja vakiinnuttamista suomalaisen yhteiskunnan sekä työmarkkinoiden yhdeksi keskeiseksi hyvinvoinnin ongelmaksi 1900-luvun lopulla. Tutkimusta on motivoinut erityisesti ajatus työllisyydestä taloudellisen kestävyyden ja hyvinvoinnin yleismittarina, joka on ohjannut julkista keskustelua yhä enemmän tehokkuuden, kilpailukyvyn ja tuottavuuden suuntaan. Tutkimuksen kohteena ovat työmarkkinoiden ja suomalaisen korporatismin kaksi historiallisesti merkittävintä toimijaa, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ja Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK). Tutkimus kohdentuu näiden kahden työmarkkinakeskusjärjestön työllisuuspuheeseen, näkemyksiin talous- ja työpolitiikasta, sekä talouden rakenteiden ja työmarkkinoiden muutoksen käsittelemiseen 1970-luvun puolivälin ja 1990-luvun laman työllisyyden kriiseissä. Tutkimusaineisto on muodostettu työmarkkinakeskusjärjestöjen edellä mainittujen ajanjaksojen keskeisimmistä järjestölehdistä, Palkkatyöläisestä (SAK), Työnantajasta (STK) sekä Teollisuusviikosta (STK). Tutkimus on rajattu ajallisesti tarkemmin korkean työttömyyden kausiin, 1970-luvun osalta vuosiin 1975–1976 ja 1990-luvun laman osalta vuosiin 1991–1992. Tutkimus on toteutettu laadullisen sisällönanalyysin ja kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä soveltaen. Tutkimuksessa hyödynnetään aiempaa työmarkkinoiden ja talouspolitiikan tutkimusta, sekä uusinstitutionalismin, sosiaalisen konstruktionismin ja korporatismin tutkimuksen näkökulmia. Työllisyysongelma ja työpolitiikka ovat perinteisesti ilmenneet Suomessa muille talouspoliittisille näkökannoille, kuten viennin kilpailukyvylle ja kasvupolitiikalle, alisteisina tulokulmina hyvinvointikysymyksiin. Työllisyyden laajempaan yhteiskunnallisen merkityksen kasvuun havahduttiin järjestölehdissä merkittävässä määrin vasta 1990-luvulla suurtyöttömyyden myötä. Esimerkiksi työttömyyden kustannusten ja kilpailukyvyn haasteiden ilmaiseminen työllisyyspuheessa yleistyi tutkimusajanjaksolla. Tästä huolimatta työllisyyden perinteinen toissijainen rooli muihin talous- ja hyvinvointitavoitteisiin nähden ei vielä murtunut työllisyyspuheessa, vaikka työllisyysongelman käsitteellistäminen alkoi yleistyä ja kehittyä. SAK:n ja STK:n yhteiskunnallinen vahva toimijuus työvoiman ja työllisyyden tehtävien määrittelyssä vahvisti jatkuvuutta myös työllisyyspuheessa. 1970-luvulta 1990-luvulle korporatistinen työmarkkinajärjestelmä sitoi osapuolten toimijuuden työmarkkinainstituutioihin, kuten tulopolitiikkaan. Tutkimus vahvistaa, ja työmarkkinajärjestöjen osalta täydentää, aiemman työmarkkinahistorian tutkimuksen käsityksiä työllisyydestä erillisenä yhteiskunnallisena ongelmana erityisesti ennen 1990-lukua, sekä tuo esiin suomalaisten työmarkkinajärjestelmän polkuriippuvuuden. 1990-luvun alussa työmarkkinasuhteet joutuivat koetukselle ja sidos löyheni, muttei rauennut. Elinkeinoelämän ja työnantajien intressien sekä vaikutusvallan jatkumo ja toisaalta uusi vahvistuminen työllisyyskysymyksissä on kuitenkin merkille pantavaa.
Now showing items 1-6 of 6